3/2020
Eka kerta koskessa
Mäntysaaren aloittelijaretki
Niin syvä on kuin pitkäkin
MERIMELOJIEN HALLITUS
PUHEENJOHTAJA
Rauli Rautavuori pj@merimelojat.fi, 050 357 0916
SIHTEERI Martti Roivainen sihteeri@merimelojat.fi
VARAPUHEENJOHTAJA, NUORISO- JA RATAJAOSTOT Kimmo Ahonen vpj@merimelojat.fi
KOSKI- JA POOLOJAOSTO Ville Vainio koski_poolo@merimelojat.fi KUNTOMELONTAJAOSTO Rauli Rautavuori pj@merimelojat.fi
RETKIJAOSTO Nädia Radi retki@merimelojat.fi
KOULUTUS JA TURVALLISUUS Asko Niemelä-Koura koulutus@merimelojat.fi turva@merimelojat.fi
HALLITUKSEN JÄSEN Matti Bohm
HALLITUKSEN JÄSEN Päivi Ala-Harja
TOIMIHENKILÖT
TOIMISTONHOITAJA Martti Roivainen toimisto@merimelojat.fi 050 357 4507 (toimisto)
TALOUDENHOITAJA Leena Luostarinen talous@merimelojat.fi
TALOUSTOIMIHENKILÖ Marja Vinni
VAHTIMESTARI
KOSKIVASTAAVA
Marianne Anttila vahtimestari@merimelojat.fi
Markus Mäkinen koski@merimelojat.fi
VIRKISTYSJAOSVASTAAVA Casimir von Schantz virkistys@merimelojat.fi SKORVÖN ISÄNTÄ Harri Granholm skorvo@merimelojat.fi
MÄNTYSAAREN ISÄNTÄ Ralf Sund sundralf@gmail.com
SEURAN BUSSI JA PERÄKÄRRYT Eija Vartiainen
KALUSTORYHMÄ
MERIMELOJA-LEHTI
PÄÄTOIMITTAJA
TAITTO
Martti Roivainen, Heikki Koivula, Marjo Malmström, Katri Malmström, Harri Hausen, Jukka Wahlström, Kirsi Nukarinen
Päivi Ala-Harja mm_lehti@merimelojat.fi
Liisa Kemppainen, mm_taitto@merimelojat.fi Miikka Koskinen
VERKKOSIVUVASTAAVAT Ari Räisänen, www-vastaava@merimelojat.fi 045 7880 9504
Jussi Gustafsson
Kannen kuvat: Kuva Inarin retkeltä, Ilmari Rautio Kajakkeja Mäntysaaren rannassa Reskutusleirillä, Miikka Koskinen
EKA KERTA KOSKESSA
Jännitystä, innostusta ja paljon opittavaa
Kun koronakevät peruutti kesäkuisen Jukolan viestin, puolisoni löysi vapautuneelle viikonlopulle seuran koskimelontakurssin. Ilmoittauduin mukaan pohtimatta asiaa tarkemmin. Viimeisellä viikolla ennen kurssia pohtimatta jääneet kysymykset nousivat mieleen samaa tahtia lisääntyneen jännityksen kanssa:
Onko koskimelonta kapasiteettini rajoissa? Joudunko jatkuvasti uimaan, koska en osaa eskimokäännöstä?
Mitä jos olen täysin perässä raahattava ja muiden tahtia hidastava heikko lenkki? Varastoon murehtiminen on tunnetusti turhaa – erityisesti silloin kun kurssilla on ryhmä aloittelijoille – mutta sivuraiteille lähtenyttä
Kohti ensimmäistä laskua Tormista. Koskea ei vielä edes näy.
ajatuksenjuoksua on välillä vaikeaa pysäyttää.
Vaikka perjantai-illalla hotellin pihalla muutamien kokeneiden koskimelojien kuvaukset jännityksestään lisäsivät hetkellisesti myös omaa jännitystasoani, melontavälineiden valinta ja sovittaminen auttoivat tasoittamaan jännityksen ja innostuksen suhteen sopivaksi. Innostus alkoi vallata mielessäni yhä enemmän tilaa jännitykseltä. Aamulla nähtäisiin, mihin olin lupautunut mukaan!
Lauantaiaamu Kymijoen Pernoonkoskella oli aurinkoinen ja lämmin. En siis ainakaan tarvitsisi valkosormisuuteni vuoksi hankkimiani ylimääräisiä kintaita – yksi murhe siis vähemmän. Mela ainakin pysyisi kädessä sormien säilyessä toimintakykyisinä. Sään lisäksi kosken kuohunta ja ääni olivat ensimmäisiä asioita, joihin kiinnitin parkkipaikalla huomiota. En ollut pitkään aikaan ol-
lut kosken lähellä, joten olin unohtanut kosken virtauksen äänekkyyden. Veden voimakkuuden kuunteleminen oli samaan aikaan kiehtovaa ja jännitystä kevyesti lisäävää.
Vihdoin olimme vedessä ja varusteissa. Suuremmat jännitykset onnistuin jättämään rannalle. Heti alkuun havaitsin, miten erilaiselta koskikajakin melominen tuntui verrattuna merimelontaan. Koska en voinut enää mitenkään vaikuttaa siihen, etten ollut etukäteen käynyt kokeilemassa koskikajakin tuntumaa, työnsin ”olisi pitänyt käydä kokeilemassa” -ajatukset syrjään. Muistutin itseäni, että alkeiskurssille osallistumisen edellytyksenä ei ole taitojen osaaminen edeltä käsin. Toki koskikajakin paremmasta hallinnasta olisi varmasti ollut hyötyä, jotta ensimmäisessä virtaan lähtö -harjoituksessa keskittyminen ei olisi mennyt pitkälti kajakin hallinnan opettelemi-
Alkeiskurssilla harjoiteltiin kajakilla surffausta pienissä aalloissa.
Toisilla lossaus virran yli sujui toisia rauhallisemmin ottein.
seen. Vaikka neljän hengen alkeisryhmämme harjoitteli aluksi todella pienessä virrassa, kuva koskimelonnan perustekniikoista alkoi muodostua mielessäni.
Vähitellen aloin saada vähän juonen päästä kiinni. Kuten niin monessa muussakin urheilulajissa, korvasin tekniikan puutteeni voimalla. Tämä tuli erityisesti esiin harjoitellessamme virran yli lossausta. Oma tyylini ei todellakaan ollut energian näkökulmasta taloudellista, mutta kyllä silläkin pääsi rannalta toiselle – kun oli valmis heittämään pari repullista energiaa veteen. Saatoin vain ihailla yhtä alkeisryhmäläistämme, jonka eteneminen oli rauhallista, hallittua ja vähäeleistä. Hänen tyyneytensä rinnalla näytin varmasti räpiköivältä linnulta.
Ensimmäisessä harjoituksessa pääsimme laskemaan jo muutamasta koskesta. Hetkellisesti jännitys tervehti minua uudestaan, mutta jännitys oli sekoittunut mitä suuremmassa määrin innostukseen. “Niin siistiä” taisi olla ensimmäinen adrenaliinin, innostuksen ja jännityksen laukeamisen sekainen kommenttini heti laskun jälkeen. Vakaa kajakki oli pitänyt minut pystyssä aloittelijan tuurilla koko matkan, vaikka laskiessa virta veti minut jonkunlaisen piruetin läpi.
Iltapäivällä laskimme jo suurimmasta koskesta, Tormista. Sovimme ryhmämme kanssa, että laskemme ensin kosken ja katsomme vasta sen jälkeen rannalta tarkemmin, mistä olimme kulkeneet. Se oli varmasti hyvä ratkaisu. Kun ei tiennyt tarkkaan, miten suuri virta oli edessä, ei tullut jännitettyä yhtään yli -
määräistä. Laskua kohti meloessa huomasin ottavani jo lisää vauhtia kohti kuohuja, hymyileväni hyvin leveästi ja nauttivani veden voimasta. Aloittajien tuurilla ja vakaalla kajakilla pysyin jälleen pystyssä koko matkan, mutta sunnuntaina tuli harjoiteltua myös uimista ja pelastautumista. Kajakin kippaamista kosken pyörteissä ei ainakaan tarvitse jännittää enää jatkossa.
Paikalliseen Merikebabiin päättynyt kurssimme oli mitä piristävin koronakevään jälkeen. Koskimelonta oli lajina todella hauskaa, sopivan haasteellista ja hienolla tavalla luonnon voimia ja liikuntaa yhdistävä laji. Paljon opittavaa jäi seuraaville kerroille, vaikka tavoitteenani ei olekaan kokeneempien näyttämät temput. Kannustan kaikkia vähääkään kuohuista kiinnostuneita kokeilemaan lajia (ja unohtamaan jännitykset).
Kiitokset kurssin vetäjille ja osallistujille rennosta ja kannustavasta ilmapiiristä. Erityiskiitokset luonnollisesti alkeisryhmää vetäneille Markukselle ja Ollille, alkeiskurssilaisille sekä majoitus- ja kyytiseuralle.
Kokeneempien mukaan laji muuttuu täysin, kun osaa eskimokäännöksen. Siinä siis tavoite talvelle.
Teksti: Piia Vuorinen Kuvat: Juho Lehtonen
retkeilysaariin
Elokuinen aloittelijaretki käynnistyi perjantaina kajakkien pakkaamisella. Niin paljon tavaraa, ja niin pienet kajakkien luukut, miten kaikki voi millään mahtua mukaan? Lopulta viimeisetkin kuivapussit kuitenkin löysivät paikkansa, osa helpommin ja loput kohtalaisen työntövoiman avittamina. Pakkaamisen aikana laitureilla oli paljon kuhinaa, sillä viikonlopuksi oli luvattu kaunista säätä ja Mäntysaaren isännän ”yllätys” oli houkutellut paikalle paljon melojia. Kun kajakit oli pakattu, käytiin retkenvetäjien Liisan ja Karon kanssa läpi päivän suunnitelmaa, minkä jälkeen siirryttiin vesille ja otettiin suunta kohti Mäntysaarta. Retki oli myös oppimista retken vetäjille, sillä molemmat opiskelivat erä- ja luonto-oppaiksi, ja retki oli osa koulutusta. Niinpä retkelle osallistui kuuden varsinaisen osallistujan lisäksi myös suorituksen arvioitsija, joka tosin joutui poistumaan ryhmästä jo Seurasaaren eteläpuolella päällekkäi-
sen menon takia. Saimme kuitenkin heti rekrytoitua melontaseuraksi paikalle sattuneen Karin, joka ystävällisesti otti koko retkiporukasta myös yhteiskuvan vesillä.
Mäntysaaren rannassa meitä odotti pitkä rivi kajakkeja ja osa oppi myös uuden rantautumistyylin jota ei melontakoulussa ollut opetettu. Ja vaikka tieto isännän yllätyksestä oli jo kantautunut retkeläisten korviin, niin letut maistuivat melonnan jälkeen erittäin maukkaille! Valmiiksi lämmin sauna kruunasi hienon perjantai-illan. Kiitos saaren isännälle!
Lauantai startattiin yhteisellä ohjelmalla, jossa käytiin läpi melontaretkeilyn turvallisuusasioita, miten luetaan merikortteja sekä navigoidaan ja opittiin monta hyvää, ja nivelet naksauttavaa, venyttelyliikettä. Kroppa notkeina lähdimme vesille ja pääsimme kaikki pareittain harjoittelemaan navigointia, kun ensin otimme suunnan kohti Tvijälpiä, jonka kallioranta toimi lauantain lou-
naspaikkana. Ravitsevan lounaan jälkeen meloimme Isolle Vasikkasaarelle, jossa pidimme vessatauon. Matkan aikana saimme vinkkejä myös melontatekniikkaan ja sen parantamiseen. Lopuksi navigoijat suunnistivat koko porukan takaisin Mäntysaareen, jossa kävimme vielä läpi saaren sääntöjä ja etikettejä.
Sunnuntaina oli edessä retken viimeinen päivä ja leirin purkaminen. Kajakin pakkaamista ei selvästi opi yhdestä kerrasta, sillä se oli monella jostain syystä yhtä vaikeaa kuin lähtiessä, vaikka ruokaa ja vettä oli paljon vähemmän. Paluumatka alkoi Käärmesaaren kiertämisellä ja pysähdyimme Läntiselle Käärmeluodolle lounastamaan.
Ryhmän keulilla meloessa opittiin myös melomaan hitaammin, jotta koko ryhmä pysyi kasassa. Lounaspaikalta matka jatkui pitkin Lauttasaaren eteläpuolta, jossa pääsimme kokemaan reissun isoimmat aallot, joista selvittiin kuitenkin kunnialla ja ilman uintihommia. Lauttasaarenselällä navigoijat joutuivat hetken pohtimaan reittiä kun vastassamme oli tusinan verran vinhasti edestakaisin liikkuvia purjelautailijoita.
Perillä vajasaarella olimme hieman edellä aikataulua, vaikka jouduimmekin odottamaan Lauttasaaren sillan lähellä pitkään väylän ylitystä. Retki ja reitit olivat hyvin suunniteltuja kun odottelullekin jäi
reilusti aikaa. Oli hauskaa meloa koko 27 km retki ja tutustua kivaan melontaporukkaan. Kajakkeja purkaessa pääsimme tutustumaan lisäksi myös vajasaaren nokkelaan ja nälkäiseen varikseen, mutta koko retken ajan hukassa ollut leipäpussini löytyi kuitenkin kotoa keittiöstä. Onneksi uusilla melontakavereilla oli lainata ylimääräistä leipää retken aikana. Seuraavaa retkeä varten odottaakin jo päivitetty pakkauslista… Koska lähdetään?
Teksti: Markku Ekblom
Kuva: Kari Siirtola
Vihdoin, viiden vuoden odotuksen jälkeen, Merimelojien retkikalenteriin saatiin Inarin retki. Tuo Suomen luonnon helmi, aarreaitta, suurten elämysten järvi, jota paikallisen kutsuvat mereksi – syystäkin – pääsi Merimelojien retkikohteeksi 2020.
Inari on Suomen kolmanneksi suurin järvi. Monien laulujen ja tarinoiden maisema. Tapio Rautavaara tosin teki tuhatkertaisen virheen väittämällä, että ”Niin syvä on, kuin pitkäkin”. Syvyys enimmillään 92 metriä ja pituus n. 90 km. No, Lapissa ei olla pilkuntarkkoja. Toisaalta Rautavaara osuu naulan kantaan: ”Ei toista maailmassa, oo laistas, poloinen”
”Kun niin kauas mennään, niin mennään isolla porukalla”, tuumattiin kevättalvella Askon kanssa. Kahdella autolla ja 14 melojan joukkueella lähdettiin 1.8. aamulla kukonlaulun aikaan matkaan. Lisäksi Reiska liittyi joukkoon Inarilla ja Kirsi poimittiin matkalla kyytiin. Koko timanttinen joukkue, 16 melojaa, oli näin kasassa.
Kaksi pikkubussia, kajakkikärry ja varustekärry. Inarinjärven rannalle Uruniemen retkeilyalueelle saavuttiin 16 ja puoli tuntia myöhemmin. Takamukset puutuneina ja lihakset jäykkinä, mutta mieli innosta piukeana edessä olevaa retkeä odottaen.
Retki oli luokiteltu luokkaan kaksi, eli kilometrien metsästystä tärkeämpää oli elämysten saalistus. Yhteensä kuutena melontapäivänä mittariin tuli 142 kilometriä. Joillakin hieman enemmän iltalenkkien vuoksi.
Hitaan aamun, ruokatäydennysten ja Siidamuseossa käynnin jälkeen päästiin sunnuntaina 2.8. iltapäivällä järvelle. Aluksi oli käytävä anomassa saamelaisten Ukko-Jumalalta suojelusta. Rukouksemme kuultiin: koko reissun ajan keli oli kuin morsian, tai – näin aikoina –kuin sulhanen. Säiden osalta asteikko loppuu kesken, joten annetaan täysi kymppi.
Yöksi rantauduimme Hietasaaren, johon 15 telttaa ja yksi riippumatto mahtuivat hyvin. Kokeneet Inarin kävijät hieman aprikoivat en-
nen matkaa kerätyissä evästyksissä joukkomme kokoa. Löytyisiköhän riittävän tilavia alueita. No hyvin löytyi. Kiitos ennakkoon tehtyjen karttaharjoitusten.
Ensimmäinen päivä toi matkamittariin 18 km.
Toinen melontapäivä toi meidät 22 km:n melonnan jälkeen Kahkusaareen, jossa muutama meistä välttyi teltan pystytykseltä kun vierasmaja tarjosi yöpymispaikan. Hetken kuluttua seurueen katseet suuntautuivat järvelle, jossa lipui erikoinen näky. Ponttooneille nostettu
asuntovaunu lipui järvellä. Hökötys koostui lisäksi pienestä saunasta, joka oli rakennettu lautalle. Perässä kaksi perämoottoria tuuppasivat erikoista rakennelmaa eteenpäin. Viisi herrasmiestä kuoriutui aluksesta. Olivat 12 päivän retkellä, eivätkä ensimmäistä kertaa.
Yksi seurueemme jäsen löysi valtavan määrän punikkitatteja. Eikun syömään. No yöllä vatsa meni sekaisin ja mies vetämättömäksi. Aamulla kuitenkin olo oli sen verran hyvä, että matkaa jatkettiin suunnitellusti. Parin tunnin melonnan jälkeen ur-
hean punikkitattimiehen energiat olivat tipo tiessään ja tuli tenkkapoo.
Pienen neuvonpidon ja demokraattisen päätöksenteon jälkeen loihdittiin suunnitelma. Lyhennetään hieman matkaa, mutta mennään suunniteltuun leiripaikkaan Kuorpasaareen ja otetaan uupunut meloja hinaukseen. Inarin järven selkä ylittyi vuorovedolla pläkässä ja suunniteltu yli 30 kilometrin päivä lyhentyi 24 kilometriin. Seuraavana aamuna vatsatauti oli kadonnut yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin ja matka saattoi jatkua. Reissu ilman ensimmäistäkään kommellusta on tylsä, kiitos punikkitatit.
Kun on iso joukko matkassa, jotain aina sattuu. Pieni punikkitattiepisodi jäi ainoaksi, joten ei valittamista. Suunnitelmissa täytyy aina olla varastossa kikka kakkonen.
Neljäs melontapäivä toi retkueemme Punaiselle tuvalle ja Täyssinän rauhan (18.5. 1595 Ruotsin ja Venäjän välillä) rajan muistomerkille. Mittariin tuli hieman yli 30 kilometriä. Noin kilometrin säteellä sijaitsi kolme oivaan leiriytymispaikkaa, joten joukkomme jakautui yöksi kolmeen ryhmään.
Punaisessa tuvassa yöpyi kolme pumpattavilla kajakeilla matkaavaa miestä. Kehuivat kovasti kulkupelejään. Katsoimme Askon kanssa toisiamme kulmakarvat kurtussa, mutta pystyimme säilyttämään diplomaattisen asenteen: ”Niin, ehkäpä tuommoisillakin kulkupeleillä voi meloa.”
Viides melontapäivä (matkaa yli 30 km) toi meidät karttaharjoituksissa löydettyyn Hautuumaasaareen,
jossa oli yli sadan metrin hiekkaranta. Nimi ei ollut enne; tunnelma oli hautajaistunnelman vastakohta. Inarin Riviera oli loistava leiripaikka. Vesikin oli sen verran lämmintä, että joukkueemme (nais)uimari veti pienet uintitreenit. Jotkut muutkin olivat paikan löytäneet, rannalta, kivien seasta löytyi viskipullo, jota ihan hieman verotettiin, mutta tilalle jemmaan jätettiin hieman kompensaatiorommia. Muutama harri saatiin kosketusetäisyydelle, mutta ei pannulle, sekös otti kalastajaa pannuun.
Viimeinen melontapäivä (17 kilometriä) toi meidät takaisin lähtöpisteeseen. Tyyni järvenpinta (spegellungt, sanoisi ruotsalainen) ja nakkilaulu avitti matkantekoa. Uruniemessä pakkaus, saunaan ja menoksi.
Matkalla törmäsimme laiturilta huutelevaan mieheen, joka kertoi, että Inarin järvessä on 3318 saarta. Hän on viettänyt jokaisessa saaressa yön ja joka kerta eri naisen kanssa. Faktatarkistus osoitti, että mies oli saarten lukumäärän osalta oikeassa. Toisessa osassa juttua lienee aika lailla lapin lisää. Tai mistä sen tietää.
On vielä raportoitava hyttys- ja mäkäräistilanteesta. Tai siis: ei raportoitavaa. Kyseisistä kiusallisista, mutta ekosysteemin kannalta merkittävistä verenimijöistä havaintoja ei sanottavasti koko aikana tehty. Hyttystorjuntavälineet tulivat minullakin takaisin Helsinkiin avaamattomina.
Paluumatka jakautui kahdelle päivälle: illalla yöksi Rovaniemelle ja seuraavana päivänä vajalle.
Matkalaisten kasvoilta näkyi mixed fiilings: hymy ja raukeus onnistuneesta reissusta ja pieni kireys kaipuusta Inarille, reissun olisi suonut jatkuvan vielä tovin. Sielussa tyhjä paikka, kuin tunne, kun eroaa rakkaastaan.
Nyt tuli kierreltyä Inarin eteläpäässä. Seuraava reissu, toivottavasti ei odoteta viittä vuotta, kannattaisi suunnata Inarin pohjoispäähän.
Näyttävä kulkueemme näkyi ja kiinnosti. Kiilopäällä Kokkolan melontaseuran puheenjohtaja tuli juttusille ja lahjoitti Kokkolan ja Pie -
tarsaaren melontakarttoja. Kiitos ja kumarrus.
Kaikilla retkillä syntyy insidejuttuja, jotka avautuvat vain retkeläisille. Eipä avata, mutta raotetaan hieman salaisuuden kammion ovea: nakkilaulu (”voin syödä nakin, kotonakin” jne. Kiitos korvamadosta, Janne), päät kääntyvät (kiitos Renita), pumpattavat tamperelaismiehet (kiitos Häme), 60 cm:n lohi (kiitos Asko, muuten; etsi määreestä kaksi virhettä).
Opetukset
Älä syö punikkitatteja liikaa. Pakki menee sekaisin.
Järven vesi on puhdasta, sitä voi juoda. Mikä helpotus, kun kajakkiin ei tarvitse sulloa viikon juomavesivarastoja.
Hiljaisuutta voi kuunnella.
Marjoja piisaa, niiden varaan voi ruokohuollon osittain rakentaa, kalasaaliin varaan sen sijaan ei.
Hieman suurehko melojien määrä
ei ole ongelma. Monesti retkeläisten määrä rajataan n. 10:een. Ihan turhaan tämän kokemuksen perusteella.
Tämän retken perusteella puheet hyttysistä ja mäkäräisistä ovat höpötystä.
Melontaretkiin vaikuttaa kaksi asiaa: sellaiset, joihin ei voi vaikuttaa ja sellaiset, joihin voi vaikuttaa. Näiden erottaminen on tärkeää. Säähän ei yleensä voi vaikuttaa. Paitsi, jos osaa olla ystävällinen seidoille. Me osasimme.
Lyhyt yhteenveto on kuin hikarin kevättodistus: sää 10, porukka 10, Inarin järven luonto 10, kalusto 10, porukkahenki 10, hyttyset ja mäkäräiset 10.
Eino Leino sen sanoi: ”Oi, tänne jääkää, tänne tehden pesän Jos muutattekin maihin etelän” Muutimme etelään mutta sydämemme teki Inarille pesän.
Inari, teit lähtemättömän vaikutuksen. Me tulemme taas.
Teksti: Ralf Sund Kuvat: Ilmari Rautio
Jäsenpäivystys
Päivystysten aikana vastaa numero: 050-3574 507
Päivystysajat:
Huhtikuu–syyskuu: tiistaisin klo 18–19. Lokakuu–maaliskuu: kuukauden ensimmäinen tiistai klo 18–19.
HUOM! Juhlapyhinä ei ole päivystystä. Tarkista päivystysajat aina verkkosivuilta, koska muutokset ovat mahdollisia.
seuran sähköpostiosoite toimisto@merimelojat.fi
Sähköpostiin pyritään vastaamaan viimeistään muutaman päivän kuluessa. koronaviruksesta Johtuva poikkeuisJärJestelyt
Koronaepidemian vaikutuksista seuran toimintaan kerrotaan verkkosivulla http://www.merimelojat.sporttisaitti.com/korona.
sauna
Sauna lämpiää melontakaudella huhti–syyskuussa ma–to klo 17–22 ja su 15–22. Talvikaudella sauna on lämpimänä lauantaisin klo 13-18.
Muista uima-asu ulkona liikkuessasi sekä hyvät tavat ja järjestys. Saunassa uima-asu on vapaaehtoinen. Vajalla saunovat ainoastaan seuran jäsenet ja melontakoululaiset. Jäsenet eivät saa tuoda kavereitaan saunomaan.
uimahallivuoro
Itäkeskuksen uimahallissa perjantaisin klo 19.20, os. Olavinlinnantie 6.
Tapaaminen on klo 19.20 Olavinlinnan tien päässä olevalla parkkipaikalla. Älä siis jää uimahallin parkkipaikalle, vaan jatka n 200 m. eteenpäin ja käänny tien päässä liikenneympyrästä vasemmalle. Uimahalliin mennään sisälle sivuparkkipaikan ajoluiskan kautta yhtenä ryhmänä.
kuntosalivuoro
Merimelojien talvikauden vakiovuorot Ruskeasuon liikuntahallin voimailusalilla ovat perjantaisin klo 18–19:30. Olemme vuorolla voimailuseura
Herakleen vieraina. Salilta löytyy levypainot ja kaikki peruslaitteet sekä pari soutulaitetta.
MERIMELOJAT RY
Merikannontie 10, 00260 Helsinki s-posti: toimisto@merimelojat.fi www.merimelojat.sporttisaitti.com
PÄIVYSTYS
Puhelin: 050 357 4507
Huhti–syyskuu: tiistaisin klo 18–19 Loka–maaliskuu: kuun ensimmäinen tiistai klo 18–19
MAJAN VARAUKSET
Katso nettisivuilta osoitteesta www.merimelojat.sporttisaitti.com kohdasta majan vuokraus.
PANKKIYHTEYDET
Nordea FI37 2400 1800 0354 87: tilille maksetaan sekä jäsenmaksut että retkien osallistumismaksut omalla viitenumerolla.
OSOITTEENMUUTOKSET JA JÄSENASIAT
Muutokset sähköpostitse: toimisto@merimelojat.fi
tai postitse: Merikannontie 10, 00260 Helsinki
Ilmoitushinnat: Koko sivu 300 € 1/2 sivu 150 € toistoalennus 25 % Jäsenjulkaisu, jäsenille ilmainen. Ilmestyy neljä kertaa vuodessa.
Julkaisija: Merimelojat ry Kirjapaino: Unigrafia oy
Lehden toimitus: Päivi Ala-Harja s-posti: mm_lehti@merimelojat.fi
Taitto: Miikka Koskinen ja Liisa Kemppainen s-posti: mm_taitto@merimelojat.fi
Ilmestymisaikataulu vuonna 2020
Aineiston No jättö Painatus 1/2020 23.2. 8.3. 2/2020 3.5. 17.5. 3/2020 23.8. 6.9. 4/2020 25.10. 8.11.
