Verkkosivut: Jussi Gustafsson, www-vastaava@merimelojat.fi
Instagram-tili: Tatu Paulaharju, insta@merimelojat.fi
Kansikuva Naarajoen retkeltä. Kuvaaja: Jan Juslén.
Kausi loppuu, kun kajakki ei
etene jäissä
Kesän
lämpimät vedet ovat vaihtuneet syksyn viileisiin mutta usein niin kirkkaisiin vesiin. Syksy tuo vesille myös rauhallisuuden ja hiljaisuuden eli täydelliset olosuhteet melontaan. Rantojen tiiraajalle riittää katsottavaa, kun syksyn lehdettömät puut paljastavat millaisia ovat tosielämän huvilat ja huussit. Suurin osa linnuista on muuttanut, mutta luonto on aina yhtä ihmeellinen.
Nyt on myös hyvä aika hämmästellä uuden Merimeloja-lehden avustuksella, mitä kaikkea seurassamme on puuhailtu kesäkaudella.
Tässä numerossa pääsemme tutustumaan melontaretkiin, jotka ulottuvat Naarajoelta aina Australiaan asti. Intohimoiset poolonpelaajat kertovat lajistaan, ja Jaakko Hellsten jakaa tarinansa siitä, kuinka hän suorastaan sinkoutui oppimiskierteeseen. Seuramme melojakokit paljastavat parhaiden retkireseptiensä salat kuvien kera. Suoranaisesta megaponnistuksesta, eli siitä kuinka tuhkasta nousee Skorvanin uusi saunamökki, kertoo saaren isäntä Harri Granholm, joka on kahden vuoden ajan pitänyt lankoja käsissään tässä työläässä projektissa. Tämän lehden ilmestyttyä ensilöylyt ovat jo lähellä, elleivät jo ole sihahtaneet.
Seura on me ja me olemme seura. Merimelojat tarvitsee jäsenistöä ja sen panosta. Ilman sitä meillä ei ole mitään. Yhteisen hyvän eteen kannattaa puuhata, sillä silloin meillä on tulevaisuudessakin paikka ja mahdollisuudet harrastaa meille rakasta lajia. Voi myös olla, että koetkin saavasi seuran hyväksi tekemästäsi työstä ja yhteisestä puuhastelusta enemmän kuin annat. Minulle ja monelle muulle on käynyt näin. Osallistu talkoisiin ja ole aktiivinen jäsen. Jokainen panos, olipa se pieni tai suuri, on arvokas ja auttaa meitä saavuttamaan yhteiset tavoitteemme.
Toivon, että tämä numero inspiroi sinua jatkamaan melontaharrastustasi syksyn pimenevissä päivissä. Kausi loppuu, kun kajakki ei etene jäissä.
Nauti lukemisesta, nähdään vesillä!
Tatu Paulaharju Päätoimittaja
PS.Tienaa siistillä sisähommalla talkoopisteesi: kevätnumeron sivusuunnitelmassa on vielä tyhjiä sivuja.
Saat minulta aiheen, jos mielessäsi ei ole omaa kiinnostuksen kohdetta.
Ole yhteydessä lehti@merimelojat.fi.
Saaristomeren klassikko
Saaristomeren retki on klassikko, jolle on lähdetty vuosikymmenet. Reitti vaihtuu joka vuosi, osallistujat eivät.
Teksti Jaakko Hellsten
Kuvat Jaakko Hellsten, Kirsi Nukarinen ja Tatu Paulaharju
Juhannusta
edeltävänä viikonloppuna 22:n melojan porukkamme lähti vesille Kirjaisista. Ensimmäisenä iltana meloimme vajaat viisi kilometriä Brännskärille. Saaren itäpuolen tutulle rantautumispaikalle oli yllättäen noussut vuokramökkikylä. No, kukapa ei ilahtuisi yllätysvieraista!
Retkenjohtaja ymmärsi heti, millaiseen kulttuurin kehtoon olimme saapuneet ja varasi meille ei vain yhden, vaan kaksi saunaa. Toinen saunoista oli samalla uimarannalla, jolle olimme rantautuneet. Uudenkarhean hirsisaunan löylyhuoneessa oli valtava ikkuna suoraan merelle. Pesuhuoneessa oli suihkut.
Toinen, pienempi sauna sijaitsi satamassa muutaman sadan metrin päässä, eikä siellä ollut suihkuja saati maisemaikkunoita.
Retkikuntamme jakautui saunoihin varsin tasaisesti suhteessa 21:1. Allekirjoittanut sai nautiskella hiljaisuudesta sataman saunassa aina siihen saakka, kunnes Päivi, Jaana ja Evgeny saapuivat rauhaa etsien toisesta saunasta. ”Täällä ei maisematkaan häiritse”, kuvaili ex-puheenjohtaja saunakokemusta. Uimaan puikkelehdimme purjeveneiden välistä betonilaiturin pelastustikkaita pitkin.
Aamupala tarjoiltiin kylän kahvilassa huokeaan hintaan. Vastaleivottuja sämpylöitä ja pullia ostettiin ahkerasti. Saaren yrittäjät asuvat saarella ympärivuotisesti, mutta kahvila on auki vain kesäisin.
Melojan tyyli & tapa -tyyppinen aamiainen Brännskärin kahvilasta.
leiri pystytettiin vanhojen saaristolaistalojen etuniitylle.
Saaristomeren retken reitti suuntautui tällä kertaa Kirjaisista etelään, kohti Trunsötä.
Brännskär suorastaan lumosi retkeläiset palveluillaan ja saaristoidyllillään. Tulimme siihen tulokseen, että järkevintä olisi pysytellä saaressa koko viikonloppu. Halukkaat voisivat meloa täältä käsin ja saisimme nautiskella saunoista, kahviloista ja saaristolaistunnelmasta. Retkijohto oli kuitenkin tästä asiasta (täysin) eri mieltä, joten jatkoimme matkaa.
Tulimme siihen tulokseen, että järkevintä olisi pysytellä saaressa koko viikonloppu.
Storlandet – Trunsö
Perjantain lounastauko pidettiin Storlandetin upealla hiekkarannalla ja jälleen oli retkikuntamme sitä mieltä, että täältä ei lähdetä. Telttapaikkoja oli runsaasti ja luonnontilainen hiekkaranta oli suuri ja aurinkoinen. Puolentoista tunnin evästauon jälkeen jatkettiin kuitenkin taas matkaa.
Kolmenkymmenen melontakilometrin jälkeen rantauduimme Trunsölle. Saarella oli meidän lisäksemme pari purjevenekuntaa, joiden mielestä oli varmasti toivottu piristysruiske saada vieraaksi monta kymmentä melojaa telttoineen. Ennen kuin olimme saaneet edes kajakkejamme rantaan oli Kirsi jo etsinyt käsiinsä saunan varausvihon ja varannut meille kahden tunnin saunavuoron.
Telttoja pystyttäessämme huomasimme joidenkin melojien lähestyvän rantaa. Olivatko
Kirjais
Nötö Aspö
Trunsö Berghamn Kopparholm
Trunsössä
Storlandetin pitkälle hiekkarannalle mahtui rantautumaan kajakki jos toinenkin.
Aspön bastu jäi ensi kertaan.
jotkut meistä lähteneet iltalenkille vai keitä olivat nuo kaksi..., neljä..., ei vaan kahdeksan melojaa?
Tunnelma oli kuin kalliolaisessa yökerhossa kesäisenä sunnuntai-iltana.
Saunainto oli suurta, sillä neljän-viiden hengen saunaan pyrki koko kahdenkymmenenkahden melojan retkikunta. Tunnelma oli kuin kalliolaisessa yökerhossa kesäisenä sunnuntai-iltana. Jono kiemurteli pesutuvan läpi pitkälle ulos saakka. Onneksi ovimies tunsi kikat, joilla saunaan pyrittiin jonon ohi puhdetöiden varjolla. ”Tuon vain vähän lisää puita” -selitykset eivät auttaneet. Poke oli tiukka ja vain ensikertalaiset päästettiin jonon ohi, kertaalleen löylyissä käyneet saivat jonottaa. Kaksi yötä, kolme saunaa, oli nyt retkemme saavutus.
Björkö – Aspö – Berghamn
Ennätimme seuraavana aamuna vesille ennen MalMelaisia. Päivän ensimmäinen kohde oli Saaristomeren helmi ja monille ennestään tuttu Björkö. Aivan rannan tuntumassa on sisäjärvi, joka
on erinomainen uimapaikka. Meille annettiin puoli tuntia uintiaikaa, jonka jälkeen jatkaisimme matkaa. Kuitenkin oli alkanut johtokunnan ankara lobbaus siitä, että myös lounas nautittaisiin tällä kuvankauniilla saarella. Ehdotukseen jo kertaalleen suostuttiin, kunnes päätös pyörrettiin ja päätettiin, että lounas olisi alkuperäisen suunnitelman mukaisesti vasta Aspössä. Muuten iltapäivän melontaetappi olisi turhan pitkä.
Myös Aspössä on ympärivuotista asutusta. Tuikku oli jo ehtinyt sekaantua saaristolaisiin ja tilata meille paikallista savukalaa. Lounaaksi saattoi nyt nauttia savulohta, ja mukaan ostettiin savuahvenet suoraan savustuspöntöstä (tarkalleen ottaen 19 kappaletta, laskenta suoritettiin illalla).
Lounaan lomassa ehtiväiset tutustuivat saaren kirkkoon tai kävivät ostoksilla puodissa. Molemmissa oli yhtä lailla harras ja pysähtynyt tunnelma (tai palvelu...).
Tuikku oli jo ehtinyt sekaantua saaristolaisiin ja tilata meille paikallista savukalaa.
Savukaloista huumaantuneena unohtui eräältäkin melojalta liivit ja aukkopeite rantaan.
Myöhemmin saimme yhteydenoton myös valkeakoskelaisilta, että Trunsöltä oli löytynyt kenties
Kirsi Aspön parkkipaikalla.
Retken viimeinen ilta Berghamnissa.
meille kuuluva ulkoteltta. Liekö paahteinen päivä sekoittanut merimelojien päät?
Berghamniin saavuttiin myötätuulessa ennen kello seitsemää 34 melontakilometrin jälkeen. Varsinaissuomalainen veneilijäpariskunta ilmaantui rannan tulipaikalle nauttimaan eväitään samaan
Aspön savukalaa.
aikaan kun käynnistelimme melonnanjälkeisiä naku-uinteja. Sanottakoon, että veneilijät nauttivat illallisensa varsin ripeästi, eikä heitä sen koommin nähty. Alue oli siis täten vallattu ja rattoisa illanvietto saattoi alkaa! Luontoihmiset tutustuivat saaren kasvillisuuteen ja korkean saaren tarjoamiin upeisiin maisemiin. Toinen puolisko jäi kuuntelemaan Tuikun suihkumyssytarinoita.
Kirjainen
Sunnuntaina lähdimme vasta kello kymmenen. Melontaa oli jäljellä vielä 17 kilometriä. Tälle tapahtumarikkaalle etapille mahtui muun muassa kaatuminen kajakilla 20 cm syvyydessä sekä eristyksiin joutunut Marjo-lammas. Lounastauon jälkeen hyvästelimme Tatun ja Milizan. Ensimmäinen jäi melomaan Saaristomerelle ja toinen lähti kohti Helsinkiä.
Kirjaisissa kohtasimme jälleen valkeakoskelaiset. Markon unohtunutta ulkotelttaa he eivät valitettavasti olleet Trunsöstä tuoneet. Retkemme pituudeksi tuli ennätykselliset 87 kilometriä. Automatka kohti vajaa alkoi – luonnollisesti Sattmarkin kautta.
Merimeloja Australian laineilla
Kun retkimelontaa harrastava Merimelojat ry:n jäsen Evgeny Ermakov matkusti Australian Perthiin, hän huomasi saapuneensa melontakaupunkiin. Pian hän olikin jo Intian valtameren aalloissa saamassa uusia jännittäviä kokemuksia surfski-kajakilla.
Teksti Evgeny Ermakov Kuvat Evgeny Ermakov ja Heide
Melominen voi olla hyvä mahdollisuus tutustua lomakohteeseen eri näkökulmasta. Melottuani eri paikoissa olen huomannut, että melomalla kaukana kotirannoilta voin kokea uutta, haastaa itseäni ja pidentää melontakautta. Uimarannan läheisyydessä tai kaupungin kanavilla melomiselle on jännittävämpiä vaihtoehtoja. Onnistuuko helsinkiläiseltä melominen valtamerellä? Ajatus on kiehtova ja jännittävä.
Kysymyksiäkin riittää. Mistä löytyy varusteita ja seuraa? Miten selvitän, että kaupallinen järjestäjä huolehtii turvallisuudesta? Pärjäänkö valtamerellä?
Huhtikuussa 2025 pääsin melomaan Intian valtamerellä Australian länsirannikolla, Perthissä. Kaupunki luikertelee pitkin rannikkoa yli 100 kilometriä etelästä pohjoiseen. Rannikko on ainakin minun silmiini idyllistä: hienoa hiekkaa ja kalkkikivikallioita. Upeat auringonlaskut, jolloin aurinko vaipuu valtamereen. Vastaranta on EteläAfrikassa.
Perthin keskusta on rakennettu Swan-joen suun ympärille, mutta muuten rannikko on hyvin suoraviivaista. Ei lahtia, poukamia, saaria tai luotoja. Noin 30 kilometrin päässä kaupungista sijaitsee ainoa saari, Rottnest. Kerron heti: sinne en melonut.
Entäs sääolosuhteet. Kevät vai syksy? Minun vastaukseni on kesä. Vaikka paikallisille huhtikuu on selvää syksyä, minulle se oli yhä kesää. Päivälämpötilat ylittivät Suomen hellerajan. Öisin ja aamuisin oli vilpoisaa, 12–16 astetta lämpöä. Vettä satoi harvemmin kuin kerran viikossa. Huhtikuussa on tavallista tuulisempaa, riski vai mahdollisuus? Perthissä puhutaan Freemantle doctor -ilmiöstä. Iltapäivisin tuuli voimistuu ja tuulee valtamereltä. Aamuisin on tyyntä tai mietoa tuulta mantereelta.
Perthissä melotaan. Sen huomaa kaduilla. Ei ole
Heide (vasemmalla), jonka ansiosta artikkelin kirjoittanut (oikealla) pääsi melomaan Intian valtamerellä.
Edellisen sivun kuva: aussimelojia tyytyväisinä.
tavatonta nähdä pienet sarvimaiset kajakkitelineet autojen katoilla. Melotaan siis surfski-kajakeilla. Jotkut harrastavat downwind-melontaa eli surffaamista. Melotaan yksin ja yhdessä. Perthistä löytyy melontaseuroja.
Surfski alle ja menoksi
Minun melontakokemukseni järjestyi odottamattoman helposti. Kysymällä ja utelemalla pääsee pitkälle. Säännöllisesti kyselin, tunteeko joku jonkun melontaa harrastavan. Kavereiden kaveri Heide suostui viemään minut melomaan. Heide on australialaisten tapaan rento ja ystävällinen.
Sain käyttööni Heiden kakkoskajakin, Nordic Kayaks Squallin, joka on 580 cm pitkä, 49 cm leveä lasikuituinen yleissurfski. Meloessa käytetään karkuremmiä. Remmi laitetaan sääreen, polven kohdalle. Remmi kiinnitetään rannalla, ennen vesille menemistä, ja otetaan pois juuri ennen rantautumista. Muita varusteita ovat kuppimela, pelastusliivi, PLB (Personal Locator Beacon, hätälähetin), urheilukello ja päähine. Melontavaatteina toimivat shortsit ja paita. Meloessa ollaan paljain jaloin. Aurinkolasit ovat välttämättömät. Surfski on hyvin kevyt käsittelyssä. Tuulisella kelillä tarvitaan kuitenkin kaksi ihmistä kiinnitykseen, koska kajakki saattaa lähteä lentoon auton katolta.
Vesille meneminen on hyvin erilaista.
Lähdimme melomaan Sorrenton uimarannalta, joka toimii Indian Ocean Paddlers -melontaseuran tukikohtana. Erillistä majaa tai säilytyspaikkaa seuralla ei ole. Palatessa kajakit huuhdellaan makealla vedellä sille varatulla alueella. Vaatteiden vaihtaminen hoituu auton vieressä tai uimarannan vessassa. Monilla on surffaajien rakastamat päälle puettavat pyyhkeet. Vessoissa voi käydä suihkussakin. Vaatteet säilytetään melonnan aikana autossa.
Vesille meneminen on hyvin erilaista. Kannat kajakin ja melan yhdellä kädellä, istut kajakkiin, kun vettä on reiden puoliväliin asti, ja rupeat melomaan napakasti. Vaikka melontapäivänä sääolosuhde oli hyvä, en onnistunut ensimmäisellä yrityksellä. Kaaduin heti yrittäessäni päästä kajakkiin. Toisella yrityksellä lähtö onnistui.
Meloimme pitkin rannikkoa yhteensä noin 7 kilometriä, etäisyys rantaan oli noin 1–1,5 kilometriä. Menomatkalla oli leppoisaa vastatuulta ja maininkia. Vaikka kajakki oli helppo hallita ja kroppa muisti liikkeet ongelmitta, olo oli jännittynyt. Suorituspaine.
Lähivesimelonnan reitti pitkin Perthin rannikkoa.
Ajattelin toistuvasti: pitää meloa pää ylöspäin, pitää pysyä vauhdissa. Pitää, pitää, pitää.
Heide oli loistava kanssameloja. Hän aika ajoin kysyi mikä fiilis. Rauhoitteli kun tunnisti, että oli jännittynyt olo. Vakuutti, ettei hai iske meihin. Tuttuun tapaan rupateltiin niitä näitä. Niin kuin kotivesillä lajitoverin tuki, rento mutta varma asenne ja selkeät ohjeet auttavat rentoutumaan.
Paluumatkalla oli myötätuuli ja aallot tulivat takaa sivusta. Jännitti entistä enemmän, ja lopulta kaaduin. Oli tosi huojentunut olo. En ajaudu kallioille, eikä kajakki vahingoitu. Yritin nousta kajakkiin kaksi tai kolme kertaa onnistumatta. Heide tarjosi tukea ja hetken olin hämmentynyt.
Surffisukset hiekalla, vasemmalla
Aikaisemmin en edes ajatellut, että surfski-kajakeilla voi tehdä paripelastautumisen. Se onnistui ongelmitta, ja pääsimme jatkamaan matkaa. Rannalle oli vielä kilometrin verran matkaa.
Treenit aamukuudelta
Melonnan jälkeen sain kutsun tulla mukaan melontaseuran järjestämiin yhteisiin treeneihin, mikä tuntui parhaalta mahdolliselta palautteelta. Treenit ovat lauantaisin, mela vedessä kello 6 -periaatteella. Tämän ansiosta ei paahduta auringossa, ja melojille jää enemmän tilaa rannalla. Mukana on 50–60 melojaa. Kello 5.40 parkkipaikka oli jo täynnä melojia. Vaihdettiin kuulumisia australialaiseen tapaan hymyillen. Ennen vesille menemistä oli vetäjän lyhyt briiffaus. Luvassa oli sprinttejä vuorotellen aerobisella ja anaerobisella sykealueilla. Seilasimme edestakaisin noin 700 metrin matkoja. Tietysti ensimmäinen ajatukseni oli: apua, miten tulee käymään. Heide ja muut melojat kuitenkin kannustivat ja vetäjänkin kanssa sovittiin erikseen, että tarpeen tullen Heide huolehtii minusta.
Jos uinnin jälkeen kuulee kysymyksen ”miltä vesi tuntui”, oikea vastaus on ”märältä”.
Moneen kertaan kuulin, että aamu oli tosi kylmä. Yr.no -palvelun mukaan oli noin 17 astetta, Suomen kesäaamujen lukemia. Astuttuani hiekkaan paljain jaloin tajusin, että hiekka tuntui epämiellyttävän kylmältä. Vastassa oli märkä meri. Veden lämpötiloja Australiassa ei kuulemma juurikaan seurata, ei ehkä edes mitata. Jos uinnin jälkeen kuulee kysymyksen ”miltä vesi tuntui”, oikea vastaus on ”märältä”.
Mielessäni jo pyöri muistoja siitä, miltä tuntuu mennä paljain jaloin veteen ulkosaaristossa. Yllättävää oli astua veteen ja tajuta, että vesi oli hiekkaa ja ulkoilmaa lämpimämpää. Vesille meneminen tuntui jo helpommalta ja onnistui ensimmäisellä yrityksellä. Harjoittelussa pysyin vauhdissa. Huomasin, että mukana oli eritasoisia melojia ja ihmiset tulivat ennen kaikkea nauttimaan lempilajinsa parissa.
Tunnin kestäneen treenin jälkeen oli jonoa huuhtelupisteelle. Jonotus jatkui uimarannan kahvilassa. Monet kysyivät melonnasta Suomessa. Varusteiden paljous ja kuivapuku oli heille täysin vieras ja ehkä kauhistuttavakin ajatus. Sain kutsun liittyä melontaseuraan ja kutsuin myös paikallisia melomaan Suomeen. Kukaan ei ainakaan toistaiseksi vastannut avoimeen kutsuun.
Sorrento
Tuhkasta nousee Skorvanin uusi tukikohta
Kaksi vuotta sitten syksyllä surimme rakkaan tukikohtamme Skorvanin saunatuvan paloa. Pian pääsemme luomaan uusia muistoja paikalle nousseen uuden saunan löylyissä. Siitä saamme kiittää saaren isännän Harri Granholmin uskomatonta vapaaehtoistyötä.
Teksti Ronja Sillanpää
Kuvat Harri Granholm, Hannu Taipale, Kirsi Nukarinen
Porkkalassa sijaitsevat Skorvanin saari (Skorvö) ja sen viereinen suloinen kylkiäinen Lill-Skorvan (”Lillan”) ovat toimineet meidän Merimelojien retkien tukikohtana jo 1980-luvun alusta alkaen. Skorvanin saaressa pääsee aitoon saariston tunnelmaan kallioisen maaston, hiekkarannan ja vähän vinksallaan kasvavien mäntyjen myötä. Saaressa vallitsevat jokaisenoikeudet: marjoja saa keräillä ja teltalla voi yöpyä. Joku voisi myös väittää, että saaren korkeilta kallioilta avautuvat Porkkalan saariston upeimmat näköalat. Jos epäilet, kannattaa käydä katsastamassa.
Skorvanin saaren isäntää Harri Granholmia haastatellessa minulle selvisi, että uusitun vuokrasopimuksen myötä saari tulee toimimaan levähdys- ja retkeilypaikkanamme vielä seuraavatkin kymmenen vuotta. Matkaa vajalta sinne on suojaisaa sisäreittiä meloen alle 30 kilometriä. Muutaman reittitärpin löydät Merimelojien jäsensivuilta, jos et ole saarella vielä päässyt käymään.
Saaren vanha saunatupa rakennettiin vuonna 1981, ja mitä kaikkea se olikaan päässyt näkemään vuosikymmenten aikana. Saunatupa pysyi pystyssä
ylväästi vielä vuoteen 2023 asti, jonka syksyllä se paloi ja valitettavasti kunnolla paloikin. Saaren isäntä ja uuden sauna-tuvan rakennusprojektin vetäjäksi nimetty Harri kertoi, että saunatuvasta jäi jäljelle tuhkien lisäksi vain yksi rautakanki. Tuo palosta selviytynyt rauta-kanki on ollut kovassa käytössä alun raivaustöistä uusien perustuksien pystyttämiseen asti.
Palosta selvisi käyttökelpoisena vain yksi rautakanki. Sillä on ollut käyttöä raivaustöissä.
Uuden saunatuvan rakennusprojekti on kattanut samanlaiset vaiheet kuin isommissakin rakennusurakoissa. Vaiheita on toden totta riittänyt. Urakkasopimus uuden saunatuvan rakentamiseksi allekirjoitettiin tämän vuoden tammi–helmikuun vaihteessa, mutta ennen
Skorvanin saaren saunatupa palon jäljiltä.
Uuden saunatuvan työpiirustus (kuva: Arkkitehtitoimisto Oona Masso).
PÄÄASIALLISET MATERIAALIT:
ULKOSEINÄT: HIRSISEINÄ , KUUSI , MUSTANRUSKEA
RÄYSTÄÄT, LISTOITUKSET: PUUTA , MUSTANRUSKEA
PILARIT JA KAIDE: PUUTA , VÄRITÖN KUULTOKÄSITTELY
VESIKATTO: KONESAUMATTU SINKITTY PELTI , MAALATTU , MUSTA
KAIKKI VESIKATTOVARUSTEET KATON VÄRIIN
KOURUT JA RÄNNIT: SINKITTY PELTI MAALATTU MUSTA
TERASSIT JA PORRAS: LEHTIKUUSI 33 .38*95 TERASSIÖLJYKÄSITTELY
konkreettisia perustustöitä oli kuitenkin tehty paljon työtä: lupa-hakemuksia, korvaushakemuksia, poikkeuslupia, rakennuslupia, tarjouspyyntöjä, rakennusurakan kilpailuttamista ja uuden saunatuvan suunnittelua. Näiden parissa on aikaa kulunut vuoden 2023 syksystä tämän vuoden alkuun saakka.
Harrin luetellessa vaiheita leppoisan hyväntuulisesti minulla meni jo pelkästään kuunnellessa pää pyörälle.
Saunatupa kunnioittaa piirustuksiltaan vanhaa rakennusta.
Projektin vetäjänä Harri on pidellyt lankoja käsissään, puskenut tarvittaessa projektia hartiavoimin eteenpäin ja soitellut lukuisia puheluja. Iloksemme erilaiset luvat ja hakemukset ovat menneet läpi. Harri naurahti välillä miettineensä, mihin sitä on oikein lähtenyt mukaan. Luotto saunatuvan valmistumiseen on kuitenkin säilynyt läpi vaiheiden. Uuden saunatuvan on suunnitellut seuramme aktiivijäsen, arkkitehti Oona Masso. Saunatupa kunnioittaa piirustuksiltaan vanhaa, ja siihen saadaan kauniit hirsiseinät. Tätä kirjoittaessani elokuun alussa ovat saunatuvan perustukset valmiit ja tuota pikaa sen hirsiä jo ladotaankin päällekkäin. Lisärakennuksena
saarelle saadaan myös puuvaja, joka pitää klapit kuivina ja tulevaisuuden löylyt rapsakoina.
Harri jutteli rakennusprojektin ollessa loppusuoralla, että nykyään hän saattaisi jopa kuvailla itseään rakennusalan ihmiseksi. Ainakin kesämökin rakentamiseen osaisi tällaisen urakan jälkeen helposti ryhtyä. Ilman Harrin aktiivisuutta ja eteenpäin puskevaa päättäväisyyttä saattaisi projekti olla vieläkin alkutekijöissään.
Saunatuvan on määrä valmistua lokakuussa, ja marraskuussa voisimme jo porukalla päästä saunomaan. Saunatuvalla on kuitenkin meille melojille myös toinen tärkeä tehtävä eli varusteiden ja vaatteiden kuivaksi saaminen, varsinkin sateisessa ja kylmenevässä syyssäässä. Tätä ei ole unohdettu saunatupaa suunnitellessa. Saaren isäntä Harri toivoo, että saunatuvan valmistumisen myötä saarelle saataisiin taas enemmän eloa ja vilskettä. Muista myös keväiset maalaustalkoot!
Skorvanin saaren kokoinen kiitos jo nyt uudesta saunatuvasta kuuluu Harrille, Skorvanin uskolliselle isännälle ja rakennusprojektin vetäjälle. En malta odottaa, että iltojen pimetessä pääsemme taas saunomaan myrskylyhdyn valossa. Uskon puhuvani jokaisen Merimelojan puolesta kun sanon, että Harri on tehnyt ison työn, jonka jälkilöylyistä pääsemme jokainen vielä nauttimaan.
Lehden ilmestyttyä Skorvanin uusi tukikohta on todennäköisesti valmis.
On kaaduttava, kun vesi on lämmintä
Spontaani päätös lähteä mukaan ohjaajakurssille vei Jaakko Hellstenin hurjaan oppimiskierteeseen, jonka myötä katosi myös kaatumispelko.
Teksti ja kuvat Jaakko Hellsten
Mietiskelin ohjaajakurssille osallistumista jo keväällä 2024, mutta valmistautuminen Tukholman maratonille vei liikaa aikaa melontaharjoittelultani. Viime keväänä asia tuli jälleen saunanlauteilla puheeksi virkistysjaoston Olli Lehtosen kanssa.
Vaatimuksena ohjaajakurssille on Meloja 2 -näyttökokeen suorittaminen. Kakkoskurssia en koskaan käynyt, mutta ehdin kevään viimeiselle uimahallivuorolle kertaamaan alatukea, itsepelastautumista ja keularollia. Treeni jäi aika lyhyeen, mutta koe meni onneksi kirkkaasti läpi, kun mahdollisuus näyttökokeelle tuli huhtikuun lopussa. Ohjaajakurssille lähdettiin samana perjantaina, jona jännitettiin KAJ:n ja Erikan menestymistä Euroviisuissa. Bussi ja traileri lastattiin vajalla ja kompassisuunta otettiin kohti Inkoota Kirkkonummen Prisman kautta. Perillä meitä odotti maalaisidylli yli satavuotiaan hirsitalon pihapiirissä ja melontaguru, neuvonantajamme Anssi Nupponen. Anssi oli pitänyt jo aiemmin keväällä Meloja 2 -kurssin.
Me tulevat melontaohjaajat pääsimme harjoittelemaan reittisuunnitelmien tekoa, ryhmän ohjaamista, melontataitojen opettamista ja monenlaisten ongelmatilanteiden ratkomista vesillä. Lisäksi pääsimme käyttämään näyttelijänlahjojamme, sillä meille annettiin ohjaajavuorossa olevan tietämättä erilaisia rooleja, kuten piilojohtaja, somettaja, migreenipotilas...
Pääsin soveltamaan kurssilta saamiani oppeja kesäkuun puolivälin peruskurssilla, jolla toimin päävetäjänä. Rohkaisenkin myös muita kurssin käyneitä ryhtymään toimeen ja ohjaamaan peruskursseja tai viikkomelontoja sekä suunnittelemaan päivä- tai yöretkiä. Kurssi antoi ohjaamiseen hyvät eväät, mutta lopulta työ tekijäänsä opettaa. Vain ohjaamalla ja ottamalla vastuuta taidot ja kokemus karttuvat.
Eihän se tähän jäänyt
Paluumatkalla Inkoosta tuli puheeksi heinäkuun Meloja 3 -kurssi, jolla oli vielä paikkoja. Kurssihuuruissa ilmoittauduin sinne bussin takapenkiltä.
Melontakouluttaja Anssi Nupponen. Meloja 3 -kurssin tukikohta oli Hermanskär Porkkalan eteläpuolella.
Minulla oli käsitys, että Meloja 3 -kurssi olisi jotain käsittämättömissä olosuhteissa kikkailua. Todellisuudessa kurssin kohderyhmää ovat Meloja 2 -tasoiset melojat, ja sellainenhan minä olin.
Kummallakaan jatkokursseista ei ole tarkoitus oppia kaikkea, vaan harjoittelua voi kurssin jälkeen jatkaa vaikka vuoden ja osallistua näyttökokeeseen vasta sitten. Esimerkiksi kolmostasolla vaadittavaa kajakkipyörähdystä, eli rollia, kukaan tuskin oppii yhdessä viikonlopussa, josko sitä kolmoskurssilla edes harjoitellaan.
Heinäkuun puolivälissä istuttiin taas seuran bussissa keula kohti länttä. Kolmoskurssilla oli kahdeksan osallistujaa, joista viisi oli myös ohjaajakurssilla ja joista kaksi oli lisäksi käynyt Meloja 2kurssin keväällä. Missä kurssi, siellä Riikka ja Elina.
Meloja 3 -kurssin idea on hioa kakkostason taitoja ja viedä niitä uusiin olosuhteisiin sekä esitellä joitain uusia leikkaavia vetoja. Ajatus oli löytää harjoitteluun 0,5–1 metrin aallokko, jossa opeteltaisiin rentoa aallokkomelontaa sekä harjoiteltaisiin reskutuksia aallokossa ja muissa hankalammissa paikoissa. Myös itsepelastautumista ja rolleja pääsi testaamaan aallokossa.
Rollaustaito löytyi
Olin harjoitellut kajakkipyörähdystä toissa talvena uimahallilla varsin epäsäännöllisesti ja sitä myöten varsin heikoin tuloksin. Minulla oli kuitenkin jonkinlainen käsitys siitä, miten manööveri tulisi suorittaa. Päätin onnistuneen itsepelastautumisen jälkeen jättää melakellukkeen lapaan ja muistella mieleen pyyhkäisyrollia. Melakellukkeen kanssa se sujui ongelmitta.
Anssi opasti jatkamaan harjoittelua ilman kelluketta. Mikäli rolli ei nousisi edes toisella yrityksellä, hän toisi keulan ja tehtäisiin Meloja 2 -tasolta tuttu avustettu kajakkipyörähdys eli keularolli. Puolentoista vuoden takaisessa halliharjoittelussa olin käyttänyt lyhyttä poolokajakkia, joten odotukset onnistumisen suhteen merikajakilla aallokossa eivät olleet kovin korkeat. Ihme kyllä rolli onnistui ensimmäisellä yrityksellä. Kokeilin vielä uudestaan ja sekin onnistui. Tuota onnistumisen tunnetta en osaa edes kuvailla. Se oli ihme!
Seuraavana päivänä kajakki pyörähti myös valmistautumatta yllättävissä kaatumisissa. Mikä
Tekninen palaveri luodolla ennen pelastusharjoitusta.
helpotus: ei uimista, ei kajakkiin kiipeilyä. Mikään ei motivoi harjoittelemaan lisää niin paljon kuin se, kun huomaa oppineensa jotain uutta.
Kajakilla kaatuminen ei kerro huonoudesta, se kertoo yrittämisestä ja siitä että on kokeillut rajojaan.
Ennen kurssia olin todella laiska harjoittelemaan mitään, mihin liittyi kaatumisriski. Tiesin, että vaikka melon reipasta vauhtia, olivat tuennat, kallistukset ja aallokkotaidot aivan hukassa. Päätin, että kurssilla yritän kaikkeni, heittäydyn, menen epämukavuusalueelle enkä arkaile kaatumista. Saavutin tavoitteeni, koska kaaduin kurssilla kymmeniä kertoja, välillä tarkoituksellakin, mutta usein en. Sen myötä opin luottamaan melatukeen aivan uudella tavalla sekä löysin piilossa olleen rollaustaidon. Kohti ensi kauden kursseja!
Kurssitarjonta on runsasta
Keväällä ja kesällä 2025 seurassamme järjestettiin paljon kurssitoimintaa. Melontakouluja, eli Meloja 1 -kursseja järjestettiin kahdeksan kertaa, ja näiden lisäksi mahdollisuuksia jatkokouluttautumiseen oli runsaasti.
Varhain keväällä järjestettiin vajalla EA1ja EA2-ensiapukurssit. Maaliskuussa pääsi hiomaan taitojaan kajakkipyörähdyskurssille Itäkeskuksen uimahalliin.
Huhtikuussa järjestettiin peruskurssista seuraava, eli Meloja 2 -kurssi. Toukokuun puolivälissä lähdettiin koko viikonlopun mittaiselle ohjaajakurssille Inkooseen. Kurssikesä huipentui heinäkuiseen Meloja 3 -kurssiin paahtavan helteisessä säässä Porkkalan edustalla.
Kursseihin voi tutustua esimerkiksi Suomen merimelontayhdistyksen (SuMe) sivuilla osoitteessa merimelonta.fi/kurssit/.
”Huipulle pääsee ilman, että pitää uhrata koko elämänsä”
Arvaamattomuus, nopeus ja haastavuus koukuttavat kajakkipoolon harrastajia. Kävimme seuraamassa seuramme poolotreenejä.
Teksti ja kuvat Minni Karttunen
Merimelojien koski- ja poolojaoston vetäjä Ville Vainio, 25, myöntää, että laji on pieni.
Yhteensä Merimelojista löytyy enimmillään noin 30 harrastajaa. Miesten divarissa on tavallisesti noin kuusi aktiivijoukkuetta. Poolotreenejä järjestetään sekä Helsingissä että Lohjalla.
Vainion mukaan lajiin ei ole suuria alkuvaatimuksia. ”Pitää osata meloa ja tulla pois kajakista, ne ovat vähimmäisvaatimukset. Ja pitää pitää joukkuelajeista.”
Mielekkäintä lajissa Vainiolle ovat pelaamisen lisäksi kisamatkat ja ulkomaisten ystävien näkeminen. Hän on pelannut mm. Puola Cupissa liettualaisessa joukkueessa. Tämä ei ole mitenkään tavatonta harrastajien keskuudessa.
Tavoitteena Vainiolla on fysiikan kehittäminen. ”Haluan lisää voimaa, niin jaksaa meloa paremmin.”
Marko Hämäläinen, 35, on ottanut viimeiset vuodet hieman rauhallisemmin kajakkipoolossa perheenlisäyksen takia. Kotona odottavat 2- ja 3-vuotiaat lapset.
”Tykkään siitä, että tämä laji on niin pieni, että huipulle pääsee ilman, että pitää uhrata koko elämänsä. Ja pääsee kiertämään Eurooppaa.” Hän on ollut EM-kisoissa vuonna kolmeen otteeseen, viimeksi vuonna 2023.
”Tavoitteeni on päästä sille tasolle, missä olin ennen taukoa”, Hämäläinen linjaa. Hän on harrastanut lajia niin pitkään, ettei edes muista aloitusaikaa, ja kaavailee sen olevan kymmenen ja 15 vuoden välillä.
”Tämä on vähän erilainen laji. Harvemmin löytyy pallolaji, jossa ei juosta pallon perässä.”
Hän aloitti poolon ilman aiempaa melontakokemusta. Tällä hetkellä treenejä tulee tehtyä pari kertaa viikossa, lisäksi kuntosalia. ”Odotan, että pääsen treenaamaan enemmän.”
Leo Savolainen, 15, ryhtyi pelaamaan kajakkipooloa sen jälkeen, kun perhetuttu suostutteli mukaan lajin pariin. Nyt miesten divarin nuorimmasta päästä oleva pelaaja on tahkonnut pooloa jo yli viisi vuotta.
”Nopeus, että koko ajan tapahtuu jotain, se kiinnostaa”, Savolainen sanoo. ”Esimerkiksi futis on tylsää.”
Kehityskohteina Savolaisella ovat heitot. Tavoitteena on pelata vielä Suomen rajojen ulkopuolella, esimerkiksi yliopistoaikana esimerkiksi Berliinissä, Savolainen suunnittelee tulevaisuuttaan.
Rasmus Peterzens, 31, on pelannut kajakkipooloa jo parikymmentä vuotta. Merimelojissa hän on ollut mukana viisi vuotta.
”Tässä yhdistyy moni laji, melonta, pallopelit ja kilpailullisuus. Kanoottipoolo on arvaamatonta.
”Koska olen pelannut niin pitkään, en edes oikein osaa sanoa tiettyä kehityskohdetta. Miten torjua paremmin, miten olla muuten teknisesti parempi. Kaikessa voi kehittyä.”
Tämän vuoden kohokohdaksi Peterzens listaa Ruotsin mestaruuskilpailut, joissa finaalissa mentiin jatkoajalle. Hän pääsi edustamaan kansainvälisessä tiimissä.
”Olemme kaikki yhtä suurta kanoottipooloperhettä Euroopassa”, hän toteaa.
Pelin vilskettä, pallo Ville Vainiolla (1).
kontaktilaji.
Kanoottipoolo on
Törmäyskurssilla Rasmus Peterzens (7) ja Ville Vainio (1).
George Atanassov (8) toiminnan keskellä.
George Atanassov, 39, sanoo, että kajakkipoolossa kiehtoo sen haastavuus. Hän aloitti lajin harrastamisen jo 13-vuotiaana Kotkan melojissa.
”Tämä on helvetin hankala laji. Ja se, että onnistuu, on kiinni niin monista asioista. Ei pelkästään itsestä.”
Atanassovin mielestä lajin intensiivisyyden takia kajakin hallinta ja voima ovat tärkeitä tekijöitä. Mutta myös laajempi ymmärrys isosta kuvasta tarvitaan.
”Hyvä pelaaja osaa huomioida, mitä tiimi tarvitsee, ja kehittää omia taitojaan sen mukaan. Pelinlukutaito on tärkeää.”
Jyri Hakala, 58, on harrastanut kajakkipooloa kahdeksan vuotta.
”Pidän siitä, että tämä on joukkuepeli. Ja melominen on hauskaa. Kaikki, mihin liittyy pallo, on mukavaa. Olen pelannut aiemmin jalkapalloa, sählyä ja muita pallopelejä. Tämä on ykköslajini.”
Hakala on omien sanojensa mukaan ryhmän senioriosastoa. ”Tässä oppii koko ajan lisää, vanhanakin”, Hakala leukailee.
Seuraavat kehityskohteet ovatkin jo tiedossa: ”Kajakin hallinta, ja esimerkiksi keulan upottaminen. Tai ehkä kannattaisi kysyä pelikavereilta, että mihin kannattaisi panostaa”, mies virnistää.
Jyri Hakala (3) heittovuorossa.
Seikkailu Naarajoella
Melontaretki Naarajoella koetteli kalustoa ja toi haastetta melontavaatteiden kuivatuslogistiikkaan mutta palkitsi melojat monipuolisuudellaan.
Teksti Antti Mäkelä, Efe Ogbeide ja Jan Juslén Kuvat retkeläisten
Seurannelipäiväiselle melontaretkelle EteläSavon Naarajärveltä Läsäkoskelle tuli mittaa 77 kilometriä. Reitti sisälsi järvi-, joki- ja koskiosuuksia sekä monipuolisia rantautumisympäristöjä: hiekkarantoja, kivikoita ja kasvillisuuden reunustamia mutkia. Kokonaisuutena reitti oli teknisesti helppo (koskiluokka I–II), mutta sääolosuhteet, laiturien puute ja vaihteleva virtaus toivat hetkittäistä lisähaastetta etenkin rantautumisissa ja melontavaatteiden kuivatuslogistiikassa.
Kesäkuun lopussa järjestetty retki alkoi autojen siirtelyn ja vesisateen takia hieman myöhässä kello 17. Viivästyminen vaati erillisiä järjestelyjä ensimmäisen päivän päätteeksi järjestettyihin saunomis- ja majoitusratkaisuihin.
Päivämatkat vaihtelivat 10–24 kilometrin välillä, ja melonta-aika oli päivittäin 2–6 tuntia. Melontavauhti mukautettiin säätilan, taukojen ja ryhmän kokonaisvireystilan mukaan. Eteneminen suunniteltiin niin, että jokaiselle päivälle jäisi riittävästi aikaa leiriytymiselle, varustehuollolle ja ruokailulle.
Päivä 1: Naarajärvi – Etelä-Aapeli 24 km, ~6 h
Ensimmäinen päivä alkoi sadekelissä. Sade oli jatkuvaa, noin 2–4 mm/h intensiteetillä, ja kasteli tehokkaasti kaikki melontavaatteet. Rantautuminen päivän taukopaikalle Niskanivun laavulle sujui
Naarajoen melontareitin lähtöpaikka.
Hyvä leiripaikka ja bonussauna.
Retken reitti kulki Naarajärveltä Läsäkoskelle Kyyveden kautta.
ongelmitta. Paikka tarjosi riittävän suojan taukojumpalle ja ravinnon nauttimiselle. Melontareitin luonne ensimmäisenä päivänä oli mutkittelevaa jokivartta, jossa vesi virtasi usein rantakasvillisuuden läpi. Sade oli selvästi nostanut veden korkeutta. Reitti sisälsi lukuisia käännöksiä, ja reitinvalinta vaati huolellista kartanlukua ja jatkuvaa kajakin ohjaamista. Perille päästyä Etelä-Aapeliin järjestettiin myöhäinen saunomismahdollisuus ja yöpymisjärjestelyt sisätiloissa. Osa ryhmästä päätti nukkua ulkona.
Päivä 2: Etelä-Aapeli – Nykälän entinen koulu 19 km, 5,5 h
Toinen päivä alkoi klo 12. Päivän aikana laskettiin kaksi pientä koskiosuutta, joista ensimmäinen sisälsi kivien välistä siirtymistä ja toinen edellytti tarkkaa linjaa kahden metrin levyisestä aukosta. Turvallisuussyistä koskiosuuksilla henkilö valvoi laskua molemmin puolin virtausta.
Lounastauko järjestettiin Porsaskosken ruukin kohdalla. Majoitus tapahtui entisen koulurakennuksen yhteydessä, missä saatiin lupa käyttää rakennuksen saunaa. Yöpyminen oli teltoissa koulun piha-alueella.
Päivä 3: Nykälän koulu – Tytynniemi 24 km, 5 h
Kolmantena päivänä liikkeelle lähdettiin klo 10.15. Aamu oli sateinen, mutta sää kirkastui puoliväliin mennessä. Lounas nautittiin Vavesaaressa, jossa ei ollut laituria paikoillaan. Rantautuminen kivikon kautta sujui ongelmitta, mutta vaati
Kangasniemi Läsäkoski
Pieksämäki
melontakalustolta kestävyyttä ja tarkkaa ohjausta. Saarella sijaitseva laavu oli hyvässä kunnossa ja tarjosi aurinkoisen taukopaikan.
Matkan varrella yritettiin paikantaa Tähtiniemen laavua, joka ei löytynyt. Luusniemen laavu löydettiin ja todettiin käyttökelpoiseksi, mutta laiturin puuttuminen vaikeutti rantautumista. Aurinkoisempi leiriytymispaikka valittiin mieluummin kuin varjossa oleva valmis laavu, mikä paransi varusteiden kuivumista ja viihtyvyyttä.
Reitinvalinta vaati huolellista kartanlukua ja jatkuvaa kajakin ohjaamista.
Illalla järjestettiin ruokailu ja nuotiohetki hiekkarannan äärellä. Myötätuuli vaikutti huomattavasti etenemisnopeuteen. Karttatulkinta ja auringon iltasijainnin hyödyntäminen rantautumispaikkaa valitessa osoittautui hyödylliseksi.
Päivä 4: Tytynniemi – Läsäkoski 10 km, 2 h
Viimeinen melontapäivä oli lyhin ja sääolosuhteet suotuisat. Lähtö tapahtui klo 10.15 ja perille päästiin
Matkalla nautittiín rauhallisesta jokimaisemasta.
Reitin loppupään järvi, joka olikin joki.
Ennen koskiosuuksia pidettiin lyhyt suunnittelutauko ja sovittiin laskujärjestys.
jo ennen klo 13:a. Päivän alussa esiintyi ensimmäistä kertaa lievää vastatuulta, joka kesti noin 1–2 km.
Reitin varrelle osui tekninen tauko kauniilla hiekkarannalla Pohjaniemessä.
Läsäkoskelle rantauduttiin ongelmitta ja melontaretki päättyi ilman vakavia kalusto- tai turvallisuusongelmia. Iltapäivän aurinkoinen sää tarjosi suotuisat olosuhteet varusteiden kuivaukseen ja retken päättämiseen.
Reitin ainoa kanto-osuus oli vanhan myllyn ohi.
Kalusto koetuksella
Muoviset retkikajakit osoittautuivat toimiviksi. Kivien yli mentiin paljon ja osa rantautumisista oli kivikkoisia, joten kuitukajakeilla reittiä ei olisi kannattanut meloa. Matkavauhti oli meri- ja järvimelontaan verrattuna hieman hitaampaa: jokiosuuksien haaroissa piti suunnistaa ja löytää päävirta, koskien laskureitit tuli suunnitella ja muovikajakit ovat kuitukajakkeja hitaampia.
Sadepäivien jälkeiset aamut aiheuttivat jonkin verran haasteita.
Sadepäivien jälkeiset aamut aiheuttivat jonkin verran haasteita. Olennaista oli vesitiivis pakkaaminen ja varavaatekerrasto.
Reitin varrella oleva infrastruktuuri –erityisesti laavut ja laiturit – kaipaisivat ylläpitoa. Rantautumiset kivikkoon ja kasvillisuuden sekaan olivat yleisiä. Reitti ei sisällä teknisesti haastavia koskia, mutta vaihtelu säässä ja virrassa tuo riittävästi muuttujia kokemattomalle melontaharrastajalle.
Mestarikokit kalliolla
Kattilat kilisevät ja kaasu suhisee – siellähän on kallio täynnä melontapäivän uuvuttamia ja nälkäisiä kokkeja. Mitäs siellä puuhataan? Retkeilijät paljastavat ruokabravuurinsa.
Toimittanut Tatu Paulaharju, kuvat ja reseptit Merimelojat
Savo kohtaa Italian Mäntiksen kallioilla
Maija Hyle
Tässä retkiherkku viime kesältä. Helppo ja hyvä.
1 pussi perunagnocceja
1 purkki muikkuja tomaattimarinadissa
1 kevätsipuli
1. Keitä gnoccit.
2. Pilko kevätsipuli.
3. Avaa muikkupurkki.
4. Asettele kaikki nätisti retkilautaselle ja nauti vaikka Mäntysaaren kalliolla.
Nuudelit vihanneksilla ja tofulla Leena Jääskeläinen
Tämä ruoka sopii valmistettavaksi joko kotona ennen lähtöä tai sitten retkikeittimellä kohteessa.
Vihanneksia, tofua, soijakastiketta, öljyä tai margariinia, mausteita (itse tykkään kurkumasta ja korianterista), Spicy chickenpikanuudelit (huom. ovat vegaanisia, näissä nuudeleissa kana on vain mielikuva), vettä
1. Kuullota pannulla vihannekset joko öljyssä tai margariinissa. Lisää mausteita.
2. Sysi vihannekset syrjään, lisää tarvittaessa öljyä. Laita tofu kuutioina pannun keskelle ja lorota sen päälle soijakastiketta. Paista tofu rapeaksi.
3. Pistä koko komeus ruokatermokseen odottamaan.
4. Keitä vettä ja laita se termospulloon.
5. Muista pakata mukaan pikanuudelit, molemmat termokset, syvä lautanen ja lusikkahaarukka.
6. Lähde melomaan.
7. Lounasajan koittaessa rantaudu, ota esiin pikanuudelit, laita ne lautaselle maustepussien sisällön kera, kaada päälle kuumaa vettä. Parin minuutin päästä kippaa lautaselle nuudeleiden päälle ruokatermarin sisältö.
8. Syö lusikkahaarukalla ja vanno seuraavalla kerralla ottavasi mukaan kunnon aterimet.
Se parempi retkirisotto
Marja Nurminen
Pitkän kehittelyn tuloksena olen alkanut tehdä retkillä ruokaa omista lempiruokaresepteistäni. Tämä on italialaisruotsalaisen kokki-nyrkkeilijän tv-ohjelmasta
Mina fastrars mat (suomeksi Tätieni ruokaa) löydetty resepti. Olen tehnyt tästä risotto con funghista eli sienirisotosta riisutun version retkikäyttöön.
1,5 dl arborio- tai avorioriisiä
1 puolikas sipuli tai pieni sipuli
1 pkt (0,5 g) sahramia
1 sieniliemikuutio
0,5 l vettä + 1 dl liuotusvettä
12 g kuivattuja suppilovahveroita
1 rkl oliiviöljyä
2 dl parmesaanijuustoa raastettuna
1. Laita kuivatut suppilovahverot kulhoon ja kaada se täyteen vettä. Liota suppilovahveroita vedessä noin 30 minuuttia.
3. Leikkaa sipuli pieniksi paloiksi. Kuumenna öljy ja paista sipuli siinä varovaisesti niin, että siitä tulee läpinäkyvää, mutta se ei saa väriä.
4. Sekoita joukkoon riisi, sienet ja sahrami. Kaada joukkoon puolet vedestä ja sieniliemikuutio ja keitä ilman kantta 25–30 minuuttia. Sekoita ja lisää sienilientä jatkuvasti tarvittaessa keittämisen aikana.
5. Sekoita joukkoon parmesaani. Päälle voit jättää vähän parmesaania koristeeksi.
voi tehdä myös tuoreista sienistä. Esimerkiksi silloin, kun telttapaikka on täynnä kantarelleja ja ne pitää poimia ennen kuin saa teltan pystyyn.
Kuvan otti Henri Modig seuran retkellä 3.8.2020. Retken nimi oli Keskisen Saimaan Norpparetki ja paikka Kokonsaarenpää.
Simppeli parsaherkku
Liisa Kemppainen
Parsat ovat tärkeä aines kevään ja alkukesän retkilläni. Parsat sopivat pääruoan lisukkeeksi sekä salaatteihin ja munakkaisiin. Parsat voivat näytellä myös kevyehkön aterian pääroolia, niin kuin tässä ruoassa.
Parsaa, kananmunia, parmesaania, pippuria ja suolaa.
1. Leikkaa parsoista varren puumainen osa pois ja keitä viitisen minuuttia.
2. Keitä kaveriksi pari kananmunaa ja jätä ne hieman löysiksi.
3. Raasta kourallinen parmesaania.
4. Asettele parsat lautaselle, riko kanamunat päälle, viimeistele parmesaanilla. Lisää halutessasi suolaa ja pippuria.
Tässä on minun hyväksi koettu ja moneen kertaan testattu retkiruoka, jolla saa helposti juhlatunnelmaa pienellä vaivalla: tuoreet, retkikeittimellä paistetut munkit.
1. Taikinaa varten tarvittava jauhoseos valmistellaan reseptin kuivista aineksista vaikka jo kotona valmiiksi uudelleensuljettavaan pakastuspussiin.
2. Kohteessa lisätään maito ja öljy ja sekoitetaan.
3. Taikinaa pursotetaan varovasti pieni määrä kerrallaan kiehuvaan öljyyn suoraan taikinapussista, johon on tehty reikä. Munkit paistuvat nopeasti.
4. Kun paistettu munkki on hieman jäähtynyt, sen voi kieräyttää pussissa, jossa on sokeria ja vaikka ripaus kaneliakin. Lämpimät ja rapeat munkit maistuvat mahtavilta retkellä mihin vuodenaikaan tahansa!
Paistoöljyä ei pienellä retkikattilalla paistettaessa tarvita kovin paljoa, jo puoli litraa voi riittää. Isommalla määrällä voi paistaa enemmän munkkeja kerralla.
Paiston jälkeen öljy on hyvä antaa jäähtyä rauhassa kattilassa, jonka jälkeen sen voi kaataa takaisin kuljetuspulloonsa. Paistoöljy kannattaa pakata jo kotona kaupan kasviöljypullon sijaan toiseen kunnolla suljettavaan pulloon.
Skorvanin kasvishöystö M. Erimeloja
Puoli pakettia soijapapujuustoa, tai tofua jos niin halutaan sanoa
2–3 pienehköä perunaa (kovanälkäinen voi laittaa enemmänkin)
Parsakaalia saman verran painossa kuin pottuja
Pieni sipuli
Puolikas tai kokonainen chilipalko Muutama valkosipulinkynsi Öljyä
1. Keitetään pilkotut potut ja parsakaali al denteksi— tietenkin merivedessä, että saadaan makua.
2. Kuullotetaan öljyssä sipulit ja chili. Vähän ajan päästä lisätään pilkottu tofu ja paistetaan kunnes kaikki on kuumaa.
3. Lisätään keitetyt kasvikset (keitinvettä saa lorahtaa hitusen mukaan).
4. Nautitaan. Huom! Joku kanssameloja saattaa kajakkien luota ihastella tuoksua.
Intialainen curry
Juho Vieruaho
Kysyin intialaiselta työkaveriltani helpohkoa intialaista reseptiä, jota voisin kokeilla retkiolosuhteissa. Tällaisen reseptin sain, ja se vei kyllä kielen mennessään.
1. Pari desiä punaisia linssejä keitetään kahden kiinteän perunan lohkojen kanssa suolavedessä.
2. Pannulla tiristellään pilkottuina yksi punasipuli, kolme valkosipulin kynttä, pari vihreätä chiliä (käytin jalapenoja), sentti inkivääriä ja iso tomaatti.
5. Yhdistetään kaikki yhdeksi komeudeksi, päälle loraus kookoskermaa ja lopuksia korianteria jos se sinulle maistuu.
6. Kauhotaan naamariin jollain herkullisella vaalealla leivällä tai vielä parempaa jos vaikka retkikaverisi valmistaa samalla naan-leipää. Hieman isotöinen resepti, mutta pirun hyvää...
Ankankoipireidet perunoilla
Tunnettu ujo kokki
Säilykepurkillinen (n. 1350 g) ankanreisiä confit de canard. Purkissa on 4–5 koipea ja paljon ankanrasvaa, jota varten kannattaa ottaa pakasterasia tms. purkki mukaan mahdollista myöhempää käyttöä varten.
Perunaa 3–4 ruokailijalle
Purkinavaaja säilykepurkin avaamiseen
Suolaa ja pippuria mausteeksi
1. Lämmitä ankankoipia paistinpannulla tai isossa kattilassa. Itse käytän pientä Trangia 27:aa ja siihen hankittua isoa gourmet-paistinpannua.
2. Perunat voi keittää merivedessä tai purkista kerätyssä ankanrasvassa. Suosittelen jälkimmäistä.
3. Koivet ovat valmiita syötäviksi kuumennettuina eli todella nopeasti.
4. Mausta suolalla ja pippurilla.
5. Perunoita keitellessä muu ruokaryhmä voi valmistella salaatin ja ottaa kuvia Instagramiin.
Ankkasäilykettä löytyy yleisesti K- ja S-ketjujen kaupoista. Neljälle herkuttelijalle ankka maksaa noin 6 euroa/meloja. Bon appétit!
Minne olet matkalla, Merimelojat?
Merimelojat ry:n on syytä pitää katse horisontissa ja valmistautua tulevaan, kirjoittaa puheenjohtajamme Ralf Sund.
Jalat on hyvä pitää tukevasti maassa (tai mela vedessä). Tässä ja nyt. Yhdistyksen päätöksenteon täyttävät ajankohtaiset muuttuvat tilanteet. Pikkupalojen sammutusta riittää: sauna-aikojen säätämistä, melontakoulutuksen päivittäistä päättämistä, henkilöiden välisten ristiriitojen sovit-telua, tulojen ja menojen jatkuvaa seurantaa. Jokainen päivä tuo jotain uutta. Näin on ollut ja näin on oleva.
Samalla pitäisi olla kykyä katsoa kauas, ennakoida. Havukka-ahon ajattelija sen tiesi: silloin olisi taivaanranta kevyt kiertää. Pitäisi nähdä kauas, jotta jokainen askel osuisi kohdalleen. Yhdistyksen hallitukselta pitäisi löytyä ripaus Nostradamusta.
Tarkennan tulevaisuuskiikarit kymmenen vuoden matkalle.
Melonta elää luonnon hyvinvoinnista. Melojat ovat lähtökohtaisesti luonnonsuojelijoita. Ilmastonmuutoksen torjunta, luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja Itämeren tilan kehitys määrittävät melonnan harrastamisen mahdollisuuksia. Ihmisten tietoisuus luonnon tilasta tuo lajin piiriin harrastajia. Trendit näyttävät luonnon tilan osalta huolestuttavilta. Vielä tarvitaan tukevampi siirtymä sanoista tekoihin. Melojat voisivat nykyistä jykevämmin kantaa kortensa kekoon.
Merimelojien jäsenmäärä on noin 1200. Meillä voi olla jäseniä kymmenen vuoden päästä 800 tai 1600. Jäsenmäärän kehitykseen vaikuttaa pitkällä aikavälillä luontoliikkumisen vetovoima. Covidepidemia lisäsi merkittävästi luontoliikkumisen kysyntää. Sen jälkeen mielenkiinto hieman hiipui, ja nyt on palattu lievään kasvuun. Tiedot nuorten liikkumattomuudesta ovat huolestuttavia. Samalla kasvaa vastaliikkeen todennäköisyys. Ennustepallossani on tässä kohdin paljon sumua.
Merimelojien toiminta on kytköksissä Helsingin kaupungin linjauksiin. Vajasaarella ja Mäntysaaressa olemme Helsingin hyyryläisiä. Helsinki on vuosia julistanut merellisen strategian tärkeyttä. Hyvä niin. Helsingin päättäjille toivon viisautta tajuta, että urheiluseuroja voisi käyttää apuna merellisyyden toteuttamisessa. Nyt ei hyvältä näytä. Money talks. Vuokratuottojen maksimointi heikentää seurojen toimintaedellytyksiä tuottaa helsinkiläisille merellisen
strategian edellyttämiä palveluja. Oikea käsi ei näytä tietävän mitä vasen tekee.
Yhdistysten, kuten Merimelojien, toiminta lepää jäsenten lompakon ja talkoovalmiuden varassa. Ajan henki tuntuu olevan huono talkoilua ajatellen. Merimelojissa vapaaehtoisen tekemisen merkitys on taloudellisesti mittava. Karkeasti arvioiden talkootyön arvo on vähintään jäsenmaksun suuruinen. Jäsenmaksuja seura kerää tänä vuonna noin 140 000 euroa.
Talkootyöllä on toinen raloudellista arvoa suurempi arvo: yhteisöllisyys. Merimelojissa talkoilu elää ja voi hyvin. Vaativimmissa tehtävissä, kuten melontakoulujen vetämisessä, on havaittu pieniä vaikeuksia. Ne ovat ratkaistavissa. Nyt täytyy osata tehdä päätöksiä, jotka näkyvät myönteisesti kymmenen vuoden päästä. Satsaukset aktiivien koulutukseen kantavat aikanaan hyvän sadon.
Talouden osalta on syytä olla erityisen tarkkaavainen. Merimelojilla on paljon kiinteistöjä, joiden ylläpito on kallista. Jäsenmaksun nostaminen on aina pieni riski. Liiallisiin korotuksiin jäsenet voivat vastata jaloillaan. Melonnan harrastamisen hintakilpailukyky on hyvä. Omakohtainen vertailutieto: harrastan suurin piirtein yhtä taajaan uintia ja melontaa. Melonta kustantaa minulle on 10 prosenttia uinnin harrastamisen kustannuksista. Mitä jäi käteen? On hyvin todennäköistä, että toimintamme nojaa 10 vuoden kuluttua samoihin pilareihin kuin nykyisin. Ei voittavaa ketjua kannata vaihtaa. On myös varmaa, että paljon on muuttunut. Jos olemme valppaina ja toimimme, niin muutokset ovat parannuksia.
Olemme yleisten yhteiskunnallisten muutosten armoilla, mutta tulevaisuus myös tehdään. Me
päätämme. Kymmenen metrin tuulessa melotaan eri tavalla kuin pläkässä.
Ralf (Rale) Sund Ylimelamies
Luonnonystävän herätys
Teksti Tatu Paulaharju
Juha Kauppisen Kertomuksia Maasta kulki mukanani kesän ensimmäisellä melontaretkelläni. Aihe sopikin mitä parhaimmin lukemistoksi luonnon keskellä. Päivällä meloessa oli aikaa sulatella illalla luettua. Sulateltavaa riitti.
Kirjan teemana on hiili ja sen elintärkeä kierto luonnossa. Ilman hiiltä kierrättävää luontoa ei voi olla elinkelpoista ilmastoa. Ymmärrys ja selkeys tutuista termeistä ja luvuista kasvaa sivu sivulta. Melkoisten lukumassojen lisäksi kirjassa avataan hankalia asioita selkeästi käytännön kautta. Selväksi käy, että olemme vallanneet liikaa tilaa luonnolta, ja korjaustoimet ovat pakollisia, jotta elinolosuhteet säilyvät planeetallamme.
Suurten puiden ja meriajokkaan merkitystä hiilen sitojina avataan perusteellisesti. Pohjois-Amerikan ”Amazonian” katoaminen oli järisyttävää luettavaa. Kirjan parasta antia ovatkin monipuoliset esimerkit eri puolilta maailmaa.
Ei mitään kevyttä kenttälukemista, mutta silmiä avaava teos luonnon ystäville. Pehmeäkantisena kulkee hyvin kuivapussissa.
Valokuvauskilpailu 2025
Ikuista hetki vesillä ja voita!
Kuvaatko
mielelläsi melonnan tunnelmia, hetkiä luonnon keskellä tai maisemia? Nyt sinulla on tilaisuus jakaa parhaat otoksesi ja osallistua Merimelojien valokuvauskilpailuun. Kilpailuun voit osallistua vuonna 2025 otetulla melontaaiheisella valokuvalla. Kuvassa ei tarvitse näkyä kajakkia tai kanoottia, mutta aiheen tulee liittyä johonkin seurassa harrastettuun lajiin. Liitä mukaan lyhyt kuvaus kuvanottohetkestä: missä, milloin ja millaisessa tilanteessa kuva syntyi. Paras kuva palkitaan 50 euron lahjakortilla urheilukauppaan. Voittaja ja muita kilpailussa menestyneitä kuvia julkaistaan kevätlehdessä. Kaikista julkaistuista kuvista myönnetään talkoopiste.
Tutki kuva-arkistosi tai tartu kameraan!
Lähetä kilpailukuvasi ja sen kuvaus 31.1.2026 mennessä osoitteeseen: lehti@merimelojat.fi.
Viestintä ja somekanavat
Verkkosivuilta merimelojat.fi löytyy tietoa kattavasti seuran toiminnasta. Kirjautumalla pääset jäsensivuille.
Sähköpostilistalla välitetään tärkeimmät uutiset. Liity tai eroa listalta lähettämällä viesti osoitteeseen: www-vastaava@merimelojat.fi.
Seuralla on myös Facebook-ryhmä Merimelojat ja Instagram-tili @merimelojat
Merimeloja-lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Jäsenten juttuja ja kuvia otetaan mielellään vastaan.
Julkaistusta materiaalista saa talkoopisteitä. Lisätietoja päätoimittajalta: lehti@merimelojat.fi.
Saunan lämmitysajat
Talvikaudella syystalkoiden ja kevättalkoiden välisenä aikana:
Tiistaisin ja torstaisin kello 17-21 Sunnuntaisin kello 15-21.
Majan varaukset
Katso varausohjeet merimelojat.fi-sivustolta kohdasta Juhlat Merimelojien majalla.
Ilmoitushinnat (alv 0 %)
Koko sivu 330 € ½ sivu 180 €
Julkaisija
Merimelojat ry Merikannontie 10, 00260 Helsinki
Paino
PunaMusta Oy
Jäsenpäivystys
Kesäkaudella kesäkuusta elokuuhun: tiistaisin klo 18-19.
Talvikaudella syyskuusta toukokuuhun: kuukauden ensimmäinen tiistai klo 18-19.
