VASTASURFFIA
Helatorstain retki Saimaalla 29.5.-2.6.2019
Ei voi olla totta. Tämä ei saa olla totta.
Olemme juuri lähdössä Puumalaan aloittamaan helatorstain retkeä, kun havaitsemme, että seuran bussin valot eivät toimi. Ennenkin on ollut vaikeuksia peräkärryn valaistuksen kanssa, mutta nyt sen valot kyllä vilkkuvat ilkkuen autolle – ja meille.
Ei ollut yksi eikä kaksi äijää, jotka yrittivät vaihtaa sulakkeita, mutta lopulta Tuikku, tuo pelastava trangia-
ton enkeli, löysi verkosta meille toisen pikkubussin vetokoukkuineen. Vain neljä tuntia meni Regatan viihtyisällä pihalla odotellessa. Korvaava auto oli kyllä paljon omaamme fiinimpi.
Torstaiaamiainen nautittiin pörröisen kissan seurassa Sahanlahden kartanon salissa, ja sitten päästiin toteuttamaan Pertti Rajala -vainaan keksimää ja minun kopioimaani Saimaan Lintusalon isoa kiertoa. Se ei viimeksi tuulen takia aivan onnis-
tunut – eikä nytkään, jos ajatellaan vain reitin suorittamista.
Teimme aamupäivällä koukkauksen Puumalaan ostamaan hammasharjaa, ja samalla havaitsimme, että kerhon Artisan vuotaa ja evä on jumissa. Asia korjattiin teippaamalla evävaijerin suojusputki kiinni koteloonsa. Nyttemmin putki on kuidutettu pysyvästi kiinni, jos jotakuta kiinnostaa.
Suunta meillä oli suoraan etelään ja kohtalaiseen vastatuuleen Koskenselkää pitkin Liehtalan museotilalle. Sauvoimme Selkäsaaren ja Likasaaren välisestä paksusta kaislikosta läpi. Piti nousta kävelemään ja taluttamaan kajakkia. Liehtalan rakennukset olivat lukossa, emmekä päässeet sivistämään itseämme.
Seurasi hieman yksitoikkoista
melontaa Niiniveden, Maunolanselän ja Niittusaarenselän poikki alaspäin eli Lintusalon itäpuolta. Puuskainen vastatuuli piristi matkantekoa. ”Tästä tuli tuuliretki”, totesi Kirsi N. kuivasti. Ohitimme Ruuhonsaaret ja eritoten Taka-Ruuhon, jossa pari vuotta sitten leiriydyimme ja jossa Jari G. järjesti legendaarisen yöllisen hohtoliitokiekkokisan raivoisan tuulen rymytessä jyrkän saaren länsipuolella.
Näköjään tuuli kuuluu Saimaalle, sillä Hietasaareen tultuamme se viuhui jo navakasti. Ennuste oli vielä huonompi ja ainakin saarella oli sileä hiekkaranta sekä mainio sauna tyvenen puolella.
Kuten viimeksikin piti seuraavaksi meloskella Liittokivenselän poikki Vekarsaloon, mutta lounais-
tuuli alkoi toteuttaa prognoosia. Oli otettava mela kauniiseen käteen ja väistää tuulta saarten suojaan pohjoiseen ja yritettävä sitten pitkin Varissaarenselän yläreunaa länteen.
Tuuli yltyi koko ajan.
Onneksi Tuikku oli keksinyt, ettei vastatuulta oikeastaan ole olemassakaan, on vain vastasurffia! Surffimelonta puolestaan on yleensä miellyttävää, nyt se tehtäisiin vain toisin päin. Tekniikka on toki erilainen: myötäaallokkoon mentäessä odotetaan, kunnes kajakin keula kallistuu aallon mukana alaspäin ja alkaa syöksyä, jolloin aletaan meloa hullun lailla alamäkeen. Mikä vauhti!
Vastasurffissa sen sijaan ei melota ylämäkeen, vaan annetaan ison aallon sujahtaa kajakin alta ja isketään
melalla vasta aallonharjalla. Näin tulee aina tasaistakin pintaa melottavaksi.
Tällä menetelmällä ponnistelimme Äyrätsalon kannakselle lounaalle, ja Siljan edelleen suunnistaessa, puikahdimme Otasalon pohjoispuolelle Ruokovedelle. Vastasurffi oli navakkaa ja puuskat kovia, sääennusteen mukaan 13-17 m/s. Salmissa oli vaikea päästä eteenpäin.
Muassamme oli toinenkin pelastava enkeli, Riitta, joka löysi meille rantoja tarkkailemalla mainion retkisaaren seitsemän kilometriä ennen päämäärää. ”Onko päivä pulkassa”, kysyi Silja, ja oli se. Riitta oli saanut pahvin ja pätevyyden leiripaikan etsintään Norjassa.
Lauantaina pääsimmekin sitten takaisinpäin ja myötätuuleen. Kenties siitä liian innostuneina sattui meille Rokansaaren eteläpuolella pieni hupsahdus, ja Eero ja minä jouduimme pelastustöihin. Pelastettava tosin oli ajatustakin nopeammin hypännyt jo ohjaamoon takaisin, ja riitti kun me pojat pitelimme kajakista pumppaamisen ajan. Matka jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut – siksi pelastautumista harjoitellaan Merimelojissa.
Rokansaaressa meitä odottivat Mallun baari ja Umpilammen sauna, joka on Suomen parhaimpia. Ensimmäisen kerran näin myös kuuluisan Mallun. Eero tarjosi kaikille Proseccoa retken kunniaksi. ”Kaatoryyppy”, totesi eräs, mahdollisesti lauantain hupsahdukseen viitaten. Pihalla oli myös hieman liian adhdmäinen koira. Mutta vanha hirsisauna ja tyyni, puhdas ja viileä lammen vesi rauhoittivat mielemme. Kangasteleeko kuvitelmissa täydellinen suomalainen saunaidylli veden äärellä?
Rokansaaressa sellainen on.
Lasse pilkkoi kasan puita lettukestejä varten, mutta katokseen piti pingottaa pressu tuulensuojaksi. Silti savu kiersi tulesta keuhkoihin. Eero soitti 90-luvun biisejä puhelimesta. Menneet luvut ovat aina parhaita.
Sunnuntaina hentoa usvaa ja heikkoa myötäsurffia. Olimme sen ansainneet. Näihin säihin olivat tämän retken 11 osallistujaa (jo mainittujen lisäksi Matti, Christina, Kirsi M. ja Taru) yhteensopiva ryhmä voimiensa ja taitojensa puolesta.
Martti Roivainen
OSKAR SPECK ja 50.000 km kajakilla Saksasta Australiaan.
OSA I: MATKA SAKSASTA PERSIAAN
Taustaa
Mikä on maailman suurin melontaseikkailu? Tässä on yksi hyvä ehdokas. Taloudellisesti vaikeina aikoina vuonna 1931 saksalainen Oskar Speck laski koottavan kajakkinsa Tonavaan ja meloi 50.000 km Australiaan. Tämä ennennäkemätön matka kesti kaikkiaan 7 vuotta ja 4 kuukautta. Speck saapui Australialle
kuuluvalle Torstai-saarelle, joka sijaitsee Torresinsalmessa Australian Queenslandin ja Uuden-Guinean välissä. Tämä tapahtui pian sen jälkeen, kun Britannia liittolaisineen oli julistanut Saksalle sodan II Maailmasodassa. Niinpä juhlien sijasta Speck pidätettiin Saksan vakoojana ja passitettiin vankileirille. Myöhemmin Speck vapautui ja hänestä tuli Australian kansalainen mutta hänen urotekonsa unohtui. Vuonna 2011 Australian National Maritime Mu-
seum kokosi Oskar Speckin tarinan hajanaisista lähteistä. Tämä juttu perustuu myös NSW Sea Kayak Club –lehden juttuihin ja muutamiin muihin lähteisiin.
Oskar Speck syntyi vuonna 1907 Hampurissa ja hänellä oli aikuisena sähköurakointifirma, joka työllisti 21 henkeä. 20- ja 30-luvulla koottavat kajakit olivat suosittuja Euroopassa. Myös Speckillä oli omansa. Vuonna 1932 kun lama vielä vaikutti suurimpaan osaa maailmaa, Speckin firma meni konkurssiin ja hän joutui työttömäksi miljoonien muiden mukana. Speck oli melonnan lisäksi kiinnostunut geologiasta ja hän sai kuulla työmahdollisuudesta Kyproksella sijaitsevilla kuparikaivoksilla. Oskar vei koottavan kajakkinsa Ulmiin, Etelä-Saksaan ja työnsi sen Tonavaan ja meloi Jugoslavian rajalle jättäen talousvaikeuksissa kamppailevan Saksan taakseen.
Oskarin kajakki oli 5,5 m pitkä, 84 cm leveä ja sen varalaita oli 25 cm. Se oli kaksikko mutta muutettu yhdelle melojalle sopivaksi siten, että siinä istuttiin takana. Näin siihen jäi tilaa pakata mukaan kaikenlaista tarpeellista. Lastia siihen mahtui 300 kg. Siinä oli kevyt, joustava puurunko ja se oli kokoonpantava. Rungon päälle pingotettiin purjekangas. Siinä oli jaloilla ohjattava peräsin ja sitä melottiin normaalilla 2-lapaisella melalla. Kajakin vauhdiksi Oskar ilmoittaa hyvällä tuulella jopa 12 m/s. Tämä oli mahdollista, koska kajakissa oli mahdollista käyttää pientä 1,5 m2 purjetta. Muutoin nopeus oli 5,5 m/s. Oskarilla oli varamela, 2 messinkistä vedenpitävää laatikkoa kameraa, filmirullaa, vaatteita, rannikko-oppaita, passia, merikarttaa, kompassia ja pistoolia varten. Lisäksi hänellä oli alkumatkasta pieni teltta, jonka hän heitti pois, kun se
Pionier-kajakin mainos
mätäni. Vettä hän kuljetti yhteensä 23 litraa kajakin muotoihin muotoilluissa säiliöissä. Lisäksi hänellä oli nesteen saannin turvaamiseksi mukana kookospähkinöitä. Matkallaan Speck söi paikallista ruokaa ja täydensi ruokavaliotaan säilykelihalla ja –kalalla sekä maitojauheella. Yhteyttä perheeseensä hän piti matkan aikana kirjeitse. Matkaansa hän rahoitti kirjoittelemalla juttua saksalaisiin lehtiin ja pitämällä esitelmiä matkansa varrella. Kajakkivalmistaja, Pionier, myös sponsoroi Speckiä uusilla kajakeilla vanhojen kuluttua loppuun tai hajottua.
Matka Saksasta Välimerelle 25-vuotias Speck lähti matkaan Tonavaa pitkin 13.5.1932 saatuaan vähän rahaa perheeltään. Tonavalla hän ohitti Wienin, Budapestin ja Belgradin. Tonava ei kuitenkin Speckille tarpeeksi haastava ja siirtyi Skopjeen, Vardar-joelle, joka on nykyistä Makedoniaa. Koskenlasku kuitenkin vaurioitti hänen kajakkiaan ja Speckin oli korjattava se tai oikeastaan lähetettävä korjattavaksi Saksaan. Jatkaminen viivästyi myös siksi, että Vadar-joki jäätyi. Hän tulikin viettäneeksi 5 kuukautta Velesin pikkukaupungissa Vardar-joen varrella. Makedoniasta Speck meloi Vardar-jokea Thessalonikaan, Kreikkaan. Ylitettyään Makedonian ja Kreikan välisen rajan, hän päätti yöpyä joen rantapenkalla kohdassa, jossa Euroopan halki kulkeva rata
Oskar Speck Hampurissa
Speckin matkareitti Sakasasta Australiaan
sivuaa jokea. Ohikulkevasta junasta oli ilmeisesti raportoitu epäilyttävästä kulkijasta. Keskiyön aikaan nimittäin hän heräsi kovaan huutoon ja huomasi tuijottavansa kahden rajavartijan pitelemien karbiinien piippuja. Vaikka Speck näytti passinsa, hänet vietiin hevosella 2 tunnin matkan päähän linnakkeeseen. Siellä hän tapasi nuoren upseerin, joka näki heti Kreikan viisumin hänen passissaan ja pyysi anteeksi sekä vaati saada tarjota huoneessaan kahvia ja viiniä.
Sieltä matka jatkui Kreikan saaristossa ja Speck käytti nyt purjetta (vaikka sellaista ei koottavaan kanoottiin ollut tarkoitettu). Yleensä Speck pyrki melomaan lähellä rantaa. Hän nukkui kajakissa poistettuaan ensin säiliöt keulasta ja peräs-
tä. Purjekangas suojasi auringolta. Avomerellä kajakkia tuli Oskarin mukaan ohjata aaltoja vastaan oikeassa kulmassa kaatumisen (ja peräsimen vedestä irtoamisen) välttämiseksi. Hän kyllä kaatui useasti surffatessaan rantaan. Oli oikeastaan ihme, että Oskar säilyi hengissä koko matkan ajan ottaen huomioon, että hän oli uimataidoton - pelastusliivit olivat näemmä tuntemattomia silloin.
Thessalonikin seudulta Speck meloi etelään Kreikan rannikkoa pitkin. Tätä osuutta Speck kuvailee melojan unelmaksi. Ateenan lähellä hän rantautui Androksen saarelle. Rannalla hän kohtasi kaksi juhlapukuihin pukeutunutta tyttöä, jotka toivottivat hänet tervetulleeksi ja antoivat hänelle leipää ja maalattuja munia. Oli pääsiäinen. Hänet vietiin
tanssimaan laivanvarustajainklubille. Speck toteaakin ”jonain hetkenä taistelet rystyset valkoisena vastatuuleen ja olet pukeutunut kuin pummi, seuraavana hetkenä kaveri on peseytynyt, puhtaissa vaatteissa ja istuu hienolla klubilla ympärillä musiikkia, naisia ja viiniä”.
Rodokselta eteenpäin Oskar meloi Turkin rannikolla, kunnes teki runsaan 80 km ylityksen Kyprokselle, joka oli silloin Brittihallinnon alla. Vaikka Speck oli kiinnostunut mineraaleista, hän kuitenkin päätti, ettei jää Kyprokselle vaikka olisi ilmeisesti saanut sieltä töitä. Oskar Speck kertoo ”Suezin reitti on liian taputeltu –miksen landaisi Syyrian rannikolle ja ottaisi bussi Meskeneen Eufrat-joen yläjuoksulle”. Erään toisen selityksen mukaan hän ei saanut lupaa melota Suezin kanavaa. Täällä hän myös alkoi ajatella jotain pitempää matkaa: ”miksei vaikka Australiaan”.
Lähi-itä
Matka jatkui nykyisessä Syyriassa bussilla Meskeneen. Sinne ei ollut kunnollista tietä mutta bussi pääsi kuitenkin sinne perille. Naisia ei täällä näkynyt missään (paitsi hyvin vanhoja). Speck kutsuttiin kylään arabimiesten luo savipohjaiseen asuntoon. Eteen tuotiin kuparilautasellinen leipää, kastiketta ja lampaan lihaa. Haarukoita tai veitsiä ei ollut vaan syötiin käsillä. Syömättä jättäminen olisikin loukannut isäntiä. Speck ei koskaan kieltäytynytkään tarjotusta kohteliaisuudesta. Speckin kertoi ”parempi likainen ruoka, täit ja syöpäläiset kuin luoti pimeässä päähän”.
Pari viikkoa myöhemmin Speckin lehtiin lähettämien juttujen innostamana nuori pari päätti seurata Speckin ”jalanjälkiä”. He kieltäytyivät Eufratin varrella kohteliaisuuksista ja heidät löydettiin joen rannalta telttaansa ammuttuina ja ryöstettyinä.
Yhtenä iltana Speck ajelehti torkkuen illalla kuunvalossa Eufrat-jokea pitkin alas. Yht’äkkiä kuun valaisemalta rantapenkalta kuului kaksi kiväärinlaukausta. Speck havahtui ja alkoi meloa mutta kiireessä vahingossa ylävirtaan mutta siinä ei ollut aikaa muuttaa enää kurssia. Speck meloi nopeasti joen pimeälle rannalle. Kuului vielä muutama laukaus. Sitten hiljeni. Speck antoi virran viedä kajakkia hiljaa alavirtaan joen pimeän rannan puolella. Hän kuuli miesten puhetta mutta uusia laukauksia ei enää kuulunut. Hänelle ei koskaan selvinnyt keitä miehet olivat ja miksi he ampuivat.
Speck meloi koko Eufratin alas asti Shatt al Arabiin, jossa Eufratja Tigris-joet yhtyvät, ja saavutti Al Bashran Persian lahden suulla joulukuussa 1933. Sieltä Speck jatkoi matkaa Persianlahden ja nykyisen Iranin etelärantaa pitkin itään.
Eräänä päivänä Speck ohitti meloessaan kolme ankkuroitua arabialaista purjehdusalusta. He heiluttivat käsiään, jotta Speck pysähtyisi ja nousisi heidän alukselleen juomaan teetä. Koska Speckillä oli hyvä tuulenvire, hän ei pysähtynyt vaan antoi tuulen viedä hänen kajakkia. Sitten kuului laukaus ja luoti osui vain 5 cm päähän hänestä. Arabit olivat laskeneet soutuveneen täydellä miehistöllä veteen ja soutivat häntä takaa.
Koska tuuli oli hyvä, Speck pystyi kuitenkin karistamaan ahdistelijansa helposti kannoiltaan.
Persiasta Speck jatkoi matkaa nykyiseen Pakistaniin. Speck rantautui yön pimetessä nälkäisenä Gwadarissa jyrkänteinen ympäröimälle rannalle. Hän veti kajakin rannalle ja lähti etsimään ruokaa kauempana näkyvistä arabilaisista purjealuksista. Ne paljastuivat hylyiksi ja palattuaan kajakilleen hän totesi kauhukseen kajakkinsa kadonneen. Läheisestä kylästä Speck sai valehtelemalla olevansa shaahin vieras suostuteltua kahden poliisin viemään hänet läheiseen rajakylään. Siellä Speck lupasi ilmeisen korruptoituneelle poliisipäällikölle puolet kajakissa olevista rahoistaan, jos kajakki löytyisi. Seuraavana päivänä kajakki löytyikin helpos-
ti ja vahingoittumattomana erään dhow-purjealuksesta kannelta. Se oli kuulemma ajelehtinut itsekseen jossain. Speckillä oli kajakissa £80, josta hän antoi mielellään puolet poliisipäällikölle.
Purje avusti Speckin etenemistä
Oskar Speckin ottama kuvia Sunschien-kajakistaan ja paikallisista ihmisistä
OSA II: MATKA INTIASTA AUSTRALIAAN
Intia, Ceylon ja Burma
Intia oli tuohon aikaan Brittien siirtomaa. Saavuttuaan Intiaan Speck oli hetkellisesti pidätettynä vakoojana mutta yleisesti hänet otettiin lämpimästi vastaan englantilaisten toimesta ja hänen matkaansa tuettiin myös rahallisesti. Nukuttuaan aiemmin hyttysten ja krokotiilien täyttämissä mangrovesoilla Intian englantilaisten hallitsijoiden tarjoamat ylelliset palatsit ja kodit tarjosivat kaivattua helpotusta ja vaihtelua matkaan. Speck oli aiemmin viettänyt viikkoja yksin tonkien ruokaa ja meloen väsyneenä ja nyt tämä vaihtui seurapiireihin, tansseihin ja hienon viskin nauttimiseen. Matka jatkui nopeasti Intian rannikkoa pitkin etelään ja Speck saapui Colomboon, Sri Lankaan, 13.5.1935, eli tasan kolme vuotta siitä kun hän oli lähtenyt Saksan Ulmista. Sieltä matka jatkui Madrasin (nykyinen Chennai) kautta Rangooniin (nykyinen Yangon, Myanmarissa) ja edelleen etelään kohti Merguita (nykyisen Myanmarin eteläosassa) siitäkin huolimatta, että monsuunikausi oli
alkamassa.
Monsuunisateet alkoivatkin ennen Merguihin saapumista. Äkilliset tuulenpuuskat ja rankkasateet saivat kajakin joskus kilometrejä väärälle kurssille. Joskus hän meloi koko päivän vastatuuleen vain huomatakseen seuraavana päivänä, ettei ollut edennyt juuri lainkaan. Rantauduttuaan Speck koki kovaa uupumusta, kädet eivät auenneet ilman sietämätöntä kipua, koska hän oli puristanut melaa 30 tai 40 tuntia. Speck ei tuntenut nälkää vaan pelkkää syvää väsymystä. Hän vain sulki silmänsä ja lepäsi pari päivää ajattelematta aikatauluja tai seuraavia melontaosuuksia, joista ei voinut tietää mitä tuleman piti. Singaporessa Speckiä odotti uusi kajakki, jonne hän siirsi tavaransa ja jatkoi kohti Sumatraa.
Alankomaiden Itä-Intia (Indonesia)
Kun Speck tuli Hollannin hallitsemaan Hollannin Itä-Intiaan eli nykyiseen Indonesiaan, poliittinen tilanne oli alkanut muuttua Euroopassa ja Saksan suosio vähetä. Hollantilaiset olivat vähemmän suopeita Speckin matkalle ja näkivät hänet pidemminkin taakkana, joka vaati huolenpitoa ruuan ja lääkkeiden muodossa.
Speck meloi Bataviaan (nykyinen Jakarta), sieltä Surabayaan ja sieltä Balille. Balilla häneen iski jälleen ankara malaria. Ja ennen kuin hän oli puoliksikaan parantunut, hän päätti yrittää jatkaa matkaa Lombokiin. Tuolla legillä Specikillä oli kuitenkin voimakas vastavirta suurimman osan matkaa ja ennen kuin hän pääsi landaamaan, hänestä oli taas tullut surkea tärisevä potilas. Paikalliset auttoivat potilaan läheiseen kylään. Täältä Speck jatkoi edelleen itään Hollannin Itä-Intian saaristos-
sa, Nusa Tengarassa. Jollain saarella häntä saatettiin kohdella kuin jumalaa ja toisella esim. yritettiin petkuttaa ja heiteltiin kivillä.
Lakorin saari
Speck saapui pienelle Lakorin saarelle ja sen korallien suojaamalle rannalle. Aikaisempien huonojen kokemusten takia hän ei halunnut mennä läheiseen kylään. Tunnin kuluttua saaren asukkaat tulivat kuitenkin tapaamaan häntä. Speck yritti saada heiltä tietoa vallitsevista virtauksista saarten välillä. Paikallisten mielestä paras aika jatkaa matkaa olisi klo 5 seuraavana aamuna. Jotkut heistä olivat halukkaita ottamaan Speckin tyhjät vesisäiliöt mutta hän ei halunnut luopua niistä, koska ne olivat sangen välttämättömiä seuraaville etapeille.
Seuraavana yönä mentyään nukkumaan Speck heräsi, kun häntä kutsuttiin ”Tuan tuan” (”hyvä her-
Oskar Speck Sunschien-kajakissaan Timorilla ja hänen saksalainen passinsa
ra”). Speck kurkisti kankaan takaa ja huomasi että noin 20 saaren asukasta oli kerääntynyt hänen ympärilleen. Speck kysyi mitä vierailijat halusivat muttei saanut vastausta. Speck pyysi heitä poistumaan, koska oli väsynyt ja veti kankaan takaisin päälleen. Hetken kuluttua yksi paikallinen kuitenkin polvistui Speckin kajakin viereen ja alkoi puhua hänelle pehmeällä äänellä samalla yrittäen avata kangasta. Speck suutahti ja nousi istumaan. Nyt hän huomasi, että kaikilla häntä piirittäneillä oli keihäs tai viidakkoveitsi. Speck käski painokkaasti heitä lähtemään pois rauhassa. Hän sanoi ”pistol ada” (minulla on pistooli) ja antoi sen (vaikkakin lataamaton) näkyä kuunvalossa. Piirittäjät perääntyivät mutta vain vähän.
Speckiä lähinnä oleva saaren asukas ei kuitenkaan perääntynyt vaan jatkoi puhettaan pehmeällä äänellä. Kun Speck laski pistoolia alaspäin, tämä tarttui Speckin kurkkuun ja kiljaisi villisti. Saaren asukkaat kävivät häneen käsiksi pitäen häntä lujasti paikallaan. Epätoivon vimmalla Speck kiskaisi yhden käsistään vapaaksi ja yritti irrottaa kädet hänen kurkultaan. Speck menetti vaatteensakin tässä kamppailussa. Hänellä olikin ollut vain sarong päällään. Speck sidottiin nahkaremmeillä käsistä ja jaloista samalla kun toiset ryöväsivät kajakkia. Hyökkääjät vetivät Speckiä hiuksista rantaa kohti potkien samalla koko ajan. Sitten he kantoivat Speckiä hetken ja pudottivat muutaman metrin päähän rannasta. Kiellot vain yllyttivät miehiä enempään uhkailuun - kuten viidak-
koveitsen pitämiseen kurkulla - ja pahoinpitelyyn, joten Speck päätti olla hiljaa.
Miesten johtaja keskusteli joukkonsa kanssa ja vetäytyi syrjemmälle. Kymmenen jäi vartioimaan Speckiä. Tunnin kuluttua yksi vartijoista tuli Speckin luo ja läimäytti avokämmenellä Speckin vasempaan korvaan. Speck yritti siteistä huolimatta taistella vastaan. Hyökkääjä perääntyi ensin hieman mutta palasi ja potkaisi pari kertaa Speckiä päähän huomattuaan tämän olevan todellisuudessa puolustuskyvytön. Speck totesi hänen vasemman tärykalvonsa puhjenneen.
Noin toisen tunnin kuluttua vartijat tulivat jälleen Speckin luo ja siirsivät hänet lähemmäksi kajakkia ja liittyivät muiden mukaan kauempammaksi näköetäisyyden ulkopuolella. Kun hyökkääjät viimeksi pudottivat Speckin hiekkaan, hän oli huomannut, että nahkaremmi, jolla jalat oli sidottu, tuntui löysältä. Kovan kamppailun jälkeen Speck sai yhden jalan vapaaksi. Hän pystyi nyt seisomaan. Speck meni kajakin luo ja toivoi löytävänsä veitsen. Mutta toivo oli turha, kajakki oli käyty läpi ja tyhjennetty perusteellisesti. Seuraavaksi Speck pyrki saamaan kätensä vapaaksi hankaamalla siteitä terävää kallion särmää vasten. Sekään ei onnistunut.
Vielä oli yksi toivo jäljellä. Speck yritti hampaillaan irrottaa remmin ranteistaan. Aluksi solmu ei löystynyt. Remmin nahka oli kuitenkin niin jäykkä, että solmun toinen pää oli jäänyt hieman ulkonevaksi. Kymmenessä minuutissa ensimmäinen
solmu oli auki. Toinen solmu oli helpompi ja 20 minuutissa Speckin kädet olivat vapaat. Speckillä oli hetki aika etsi tavaroitaan. Hyökkääjät olivat ilmeisesti luulleet, että Speckin suurimmassa vesitankissa oli vain vettä. Todel¬lisuudessa siellä oli hänen kamera, filmit ja paljon vaatteita. Speck laski kajakkinsa veteen ja meloi etäämmälle. Alle viiden minuutin kuluttua Speck näki miesten tulevan soihtujen kanssa takaisin rannalle.
Speck saavutti Sermatan saaren mustelmilla todistuksena tarinalleen, jota muuten kukaan ei ehkä olisi uskonut. Vähän päästä Molukkien hollantilainen hallintoviranomainen saapui vuosittaiselle tarkastukselleen saarille. Speckin piti toistaa koko juttu hänelle. Viranomainen
lähti viipymättä muiden virkamiesten kanssa aluksellaan Speckin kimppuun hyökänneiden miesten saarelle hoitamaan asiaa. Hän pidätti hyökkääjistä kuusi, johtaja mukaan lukien. Seuraavassa oikeudenkäynnissä hyökkääjien johtajalle langetettiin kuuden vuoden pakkotyötuomio, samoin kuin kahdelle muulle hänen joukostaan. Kaksi osallistujaa sai vielä kahden vuoden ja yksi vuoden tuomion.
Speck meni sitten armeijan sairaalaan Amboniin ja sitten takaisin Surabayaan, Jaavalle, missä kirurgit leikkasivat Speckin korvan. Speckiltä meni neljä kuukautta hoidossa ennen kuin korva oli parantunut.
Oskar Speck Uudessa Guineassa vuonna 1939
Uusi-Guinea ja Australia
Tarkalleen vuosi hyökkäyksestä Speck lähti Saumlakista uudella kajakillaan kohti Uutta Guineaa. Kai-saarten jälkeen hänelle tuli pisin meriylitys tässä island-hoppingissa: 200 km jonka hän taittoi 34 tunnissa. Kun Speck saapui Hollannin hallinnon ensimmäiseen kylään Papuassa, Speckistä aiheutui päänvaivaa hallintovirkamiehelle; tulisiko Speck pidättää vai päästää jatkamaan matkaansa. Tämä jotui ilmeisesti kiristyneestä maailmantilanteesta. Lopulta lupa tuli ja Speck jatkoi matkaansa meloen Uuden Guinean saarta myötäpäivään sen pohjoisrantaa itään ensin Hollandiaan (nykyinen Jayapura, Papuan provinssin pääkaupunki Hollannin Itä-Intiassa) ja sitten Madangiin, joka sijaiti Australian hallitsemassa, Saksan entisessä siirtomaassa Uuden Guinean pohjoisosassa. Sieltä matka jatkui edelleen Uuden Guinean saarta myötäpäivään kiertäen Port Moresbyyn Australian territoriossa. Viimeiseksi Speck meloi Saibanin saarelle Uuden Guinean eteläpuolelle, joka virallisesti kuului Australiaan. Hän saapui sinne syyskuussa 1939. Matkan tavoite oli saavutettu. Tällöin Australia ja Saksa olivat virallisesti jo sodassa ja Speck pidätettiin vihollisen vakoojana hieman etelämpänä Torstai-saarella Queenslandin osavaltiossa ja internoitiin vankileirille.
Speck vietti sodan ajan leirillä –karkasi tosin kerran mutta saatiin kiinni – ja vapautui sodan päätyttyä tammikuussa 1946. Hän oli tällöin 38 vuotias. Speck jäi asumaan Australiaan ja ryhtyi kaivamaan opaaleita. Hän asettui Sydneyyn ja myöhemmin hänestä tuli myös Australian kansalainen. Oskar Speck kuoli vuonna 1995 88-vuotiaana ja naimattomana.
Jyrki Härkki
Lähteet:
Australian National Maritime Museum, NSW Sea Kayaker
jäSenpäiVYStYS
Päivystysten aikana vastaa numero: 050-3574 507
Päivystysajat:
Huhtikuu–syyskuu: tiistaisin klo 18–19. Lokakuu–maaliskuu: kuukauden ensimmäinen tiistai klo 18–19.
HUOM! Juhlapyhinä ei ole päivystystä. Tarkista päivystysajat aina verkkosivuilta, koska muutokset ovat mahdollisia.
Seuran SähKöpoStioSoite toimisto@merimelojat.fi
Sähköpostiin pyritään vastaamaan viimeistään muutaman päivän kuluessa.
Sauna
Sauna lämpiää melontakaudella huhti–syyskuussa ma–to klo 17–22 ja su 15–22. Talvikaudella sauna on lämpimänä lauantaisin klo 13-18.
Muista uima-asu ulkona liikkuessasi sekä hyvät tavat ja järjestys. Saunassa uima-asu on vapaaehtoinen. Vajalla saunovat ainoastaan seuran jäsenet ja melontakoululaiset. Jäsenet eivät saa tuoda kavereitaan saunomaan.
uimahalliVuoro
Itäkeskuksen uimahallissa perjantaisin klo 19.20, os. Olavinlinnantie 6.
Tapaaminen on klo 19.20 Olavinlinnan tien päässä olevalla parkkipaikalla. Älä siis jää uimahallin parkkipaikalle, vaan jatka n 200 m. eteenpäin ja käänny tien päässä liikenneympyrästä vasemmalle. Uimahalliin mennään sisälle sivuparkkipaikan ajoluiskan kautta yhtenä ryhmänä.
KuntoSaliVuoro
Merimelojien talvikauden vakiovuorot Ruskeasuon liikuntahallin voimailusalilla ovat perjantaisin klo 18–19:30. Olemme vuorolla voimailuseura
Herakleen vieraina. Salilta löytyy levypainot ja kaikki peruslaitteet sekä pari soutulaitetta.
MERIMELOJAT RY
Merikannontie 10, 00260 Helsinki e-mail: toimisto@merimelojat.fi http://merimelojat. sporttisaitti. com
PÄIVYSTYS
Puhelin: 050 357 4507
Huhti–syyskuu: tiistaisin klo 18–19 Loka–maaliskuu: kuun ensimmäinen tiistai klo 18–19
MAJAN VARAUKSET
Katso nettisivuilta osoitteesta http://merimelojat.sporttisaitti.com kohdasta majan vuokraus.
PANKKIYHTEYDET
Nordea FI37 2400 1800 0354 87: tilille maksetaan sekä jäsenmaksut että retkien osallistumismaksut omalla viitenumerolla.
OSOITTEENMUUTOKSET JA JÄSENASIAT
Muutokset sähköpostitse: toimisto@merimelojat.fi tai postitse: Merikannontie 10, 00260 Helsinki
Ilmoitushinnat: Koko sivu 300 € 1/2 sivu 150 € toistoalennus 25 % Jäsenjulkaisu, jäsenille ilmainen. Ilmestyy neljä kertaa vuodessa.
Julkaisija: Merimelojat ry Kirjapaino: Unigrafia oy
Lehden toimitus: Päivi Ala-Harja e-mail: mm_lehti@merimelojat.fi
Taitto: Miikka Koskinen ja Liisa Kemppainen e-mail: mm_taitto@merimelojat.fi
Ilmestymisaikataulu vuonna 2020
Aineiston No jättö Painatus 1/2020 23.2. 8.3. 2/2020 3.5. 17.5. 3/2020 23.8. 6.9. 4/2020 25.10. 8.11.
