Kimmo Ahonen nuoriso@merimelojat.fi, rata@merimelojat.fi
Asko Niemelä-Koura koulutus@merimelojat.fi
Ralf Sund mantysaari@merimelojat.fi
Matti Huhtamies kiinteisto@merimelojat.fi
Timo Mononen mono@merimelojat.fi
Tatu Paulaharju tatu@merimelojat.fi, insta@merimelojat.fi
MUUT LUOTTAMUS- JA TOIMIHENKILÖT
TALOUSSIHTEERI
Leena Luostarinen taloussihteeri@merimelojat.fi
SKORVÖN ISÄNTÄ Harri Granholm skorvo@merimelojat.fi
VAHTIMESTARI
BUSSI JA PERÄKÄRRYT
KALUSTORYHMÄ
VIESTINTÄ
Marianne Anttila vahtimestari@merimelojat.fi
Jussi Laari bussi@merimelojat.fi
Jukka Wahlström, Kirsi Nukarinen, Martti Roivainen, Heikki Koivula, Marjo Malmström ja Katri Malmström
MERIMELOJA-LEHDEN PÄÄTOIMITTAJA Liisa Kemppainen lehti@merimelojat.fi
MERIMELOJA-LEHDEN TAITTO Miikka Koskinen taitto@merimelojat.fi
VERKKOSIVUT
INSTAGRAM-TILI
Ari Räisänen ja Jussi Gustafsson www-vastaava@merimelojat.fi
Tatu Paulaharju insta@merimelojat.fi
Kannen kuva: Sami Andersson (Skorvan keväällä 2021)
Puheenjohtajalta
Melontakausi on jo hyvässä vauhdissa, kun tämä lehti ilmestyy. Vaikka monen harmiksi alkukevään viileillä keleillä vajasaaren sauna oli lämmitystauolla, näyttää tätä kirjoittaessani siltä, että pääsemme lämmittämään saunaa tavalliseen tapaan taas toukokuun puolivälin jälkeen.
Vaan mene ja tiedä, sillä virukset elävät omaa elämäänsä. Viranomaisohjeilla yritetään ohjeistaa myös meitä melojia pysymän terveinä.
Onneksemme lajimme on sellainen, että sen harrastaminen on ollut mahdollista avovesikautena myös tiukimpien viranomaisohjeistusten aikana. Monia muutoksia on kuitenkin jouduttu tekemään. Talven uimahallivuorot peruttiin ja keväälle suunniteltu ensiapukoulutus siirrettiin. Myös melontakoulujen apuohjaajakoulutuksen ajankohtaa säädettiin, kuten myös melontakoulujen käynnistymistä. Kilpailijoiden elämään pandemia on vaikuttanut vielä huomattavasti harrastajia enemmän. Toivoa sopii, että oikeasti menemme kohti ”entistä” normaalia.
Paljon mukavaakin on tapahtunut: melontakoulut täyttyivät taas kerran hujauksessa, retkikalenterissa on paljon erilaisia retkiä, seuralla on uusi pikkutraileri. Myös talkootehtävien tekijälistalle on ilmoittauduttu mukavasti, kun varsinaisia kevättalkoita ei voida järjestää.
Myös vajasaaren rakennusten kunnosta pidetään huolta. Urakoitsijan kanssa käydyn keskustelun pohjalta näyttää siltä, että yksityisvajan perustusten korjaus alkaa lokakuun puolivälin paikkeilla. Kerromme tästä myöhemmin lisää.
Näyttää myös vahvasti siltä, että pääsemme loppukesästä juhlistamaan seuramme 90-vuotista taivalta. Vaikka jokainen vuosi on seuralle yhtä merkittävä, on hienoa, kun voimme näin erinomaisen hienon syyn ansiosta tehdä yhdessä jotain mukavaa.
Lopuksi erityiskiitos kaikille, jotka viileänä ja tuulisena kevätperjantai-iltana lähtivät varsin lyhyellä varoitusajalla pelastamaan karkuun lähtenyttä rannan puolen laituriamme!
Mukavaa melontakesää ihan kaikille.
Tuija Tarula-Aho
Virkistysjaoston toimintaan ja melontoihin muutoksia – uusia vetäjiä kaivataan!
Virkistysjaostoa pyörittää jatkossa ohjaajien ryhmä, joka sopii keskenään järjestettävistä melonnoista. Ryhmään otetaan mielellään mukaan uusia vetäjiä.
Lyhyitä ja pitkiä melontoja torstai-iltaisin
Tulevana kesänä virkistysjaosto järjestää kahdentasoisia torstain iltamelontoja: pidempiä ja tahdiltaan reippaampia sekä lyhyempiä ja tahdiltaan rauhallisempia. Pidemmillä melotaan noin 15-20 kilometriä. Oletuksena on, että osallistujalla on riittävästi melontakokemusta pidempään matkaan ja vauhdikkaaseen tahtiin. Lyhyemmät sopivat melontakoulun äskettäin käyneille, joilla on hieman kokemusta myös tiistain tutormelonnoista eli TiTu-melonnoista.
Kohde sekä arvio matkan pituudesta kerrotaan mahdollisuuksien mukaan edellisenä keskiviikkoiltana Merimelojien Facebook-sivulla. Sää sanoo kuitenkin aina viimeisen sanan, joten voi olla, että lopullinen kohde päätetään vasta vajasaaren laiturilla.
Tavoitteena on järjestää ohjattu melonta molemmille vauhtiryhmille joka torstai, mutta tämä edellyttää lisää innokkaita ja aktiivisia merimelojia ohjaajaporukkaan. Jos torstaille ei löydy virkistysmelonnan vetäjää, tarkoittaa tämä omatoimimelontaa tai seurueen kokoamista paikalla olijoista.
Miten virkistysmelonnan ohjaajaksi?
Virkistysmelonnan ohjaajalta ei vaadita pitkää kouluttautumista, vaan esimerkiksi pari kesää lähivesiä ahkerasti kolunnut meloja voi päästä vetämään torstaimelontaa esimerkiksi melontakoulun apuohjaajan paikalta. Myös muu kokemus ja osaaminen huomioidaan, vaikkei aiempaa ohjaajakokemusta ole.
Ilmoittaudu mukaan virkistysmelonnan ohjaajaporukkaan osoitteeseen virkistys@merimelojat.fi.
Suosittelemme lämpimästi, että myös kaikki melontojen vetämisestä kiinnostuneet käyvät melontakoulun apuohjaajakurssin. Kurssilta saa arvokasta oppia myös iltamelontojen vetämiseen sekä ryhmänhallintaan. Kursseista kerrotaan nettisivuilla sekä Facebookissa, ja ilmoittautuminen tapahtuu osoitteeseen koulutus@merimelojat.fi. Pyrimme järjestämään myös erillisen tilaisuuden virkistysmelontojen vetämisestä kiinnostuneille, mistä kerrotaan lisää myöhemmin.
Virkistysmelontojen vetämisestä kuittaa itselleen hyvien kokemusten ja mukavan seuran lisäksi talkoopisteitä. Isommalla ohjaajaporukalla on helpompi suunnitella myös viikonloppumelontoja, joita toivottavasti saamme ensi kesänä järjestettyä!
Kaikille avoimet poolotreenit järjestetään vajasaaren poolokentällä joka maanantai ja keskiviikko kello 18 alkaen. Myös uudet pelaajat ovat lämpimästi tervetulleita lajin pariin. Ota myös seurantaan Merimelojat poolo- ja koskijaosto -ryhmä Facebookissa, ja pysyt kärryillä jaoston ajankohtaisista asioista.
Merimelojat 90 vuotta -juhlat 21.8.
Seuramme täyttää tänä vuonna pyöreitä. Juhlitaan yhdessä elokuussa vajasaarella! Luvassa melontaa, soppaa ja muita huveja. Kerromme juhlasta lisää myöhemmin, seuraa ilmoittelua sähköpostilistalla, nettisivuilla ja Facebookissa.
Kirjoittaja vajasaarella 60-luvun alkupuolella
Muistelmia, osa 1/2
Käärmesaaresta Skorvaniin
Teksti Jari Hietanen
Kuvat Jari Hietasen kotialbumi ja Merimelojien arkisto
MINUA lähestyttiin pyynnöllä kirjoittaa juhlavuoden merkeissä omien näkemysteni mukaisesti artikkeli seuran vaiheista, tärkeistä hetkistä ja muutoksista. Siten kuin minä ne olen nähnyt ja kokenut, ei missään muodossa historiikkina tai tapahtumaluettelona.
Miksi minä? Kysyin sitä itsekin, vaikka pyynnössä olikin perusteltu asia sillä, että olen saanut seurata toimintaamme varsin pitkään. Vaahtosammuttajan kokoisena otin ensiaskeleita Käärmesaaressa, ja sen ajan hengen mukaisesti vanhempani olivat liittäneet minut seuran jäseneksi jo taaperona. Jäsenvuosia on siis kertynyt, ja varmaankin sitä ajatellen olisin sopiva henkilö kirjoittajaksi.
Käärmesaaren nuorisoa 50-luvun lopulla
Olen myös ollut mukana aktiivina kilpailijana nuorisosarjoissa, tosin vailla mainittavaa menestystä. Alkuerien koluaminen tuli tutuksi. Olikin helppo siirtyä nuorten ohjaamiseen ja hakea valmennuksen perusoppeja järjestöjen koulutusportaista. Työntöä oli myös seuran erilaisiin tehtäviin, ja kohtalainen tovi tuli kokoustettua jaostojen ja hallituksen kokouksia, osan aikaa myös puheenjohtajana.
Myös Kanoottiliiton hallitus- ja jaostotehtävät tulivat tutuiksi. Olin myös etuoikeutetussa asemassa kotitaustani ansiosta, ja pääsin jo pikkupoikana tutustumaan melonnan menestysvuosien arvokisavoittajiin – ja joskus myös muiden lajien huippuihin.
Muutaman päivän asiaa pohdit-
tuani lupauduin tehtävään. Samalla tiedostin suuren haasteen: miten saan kaikki mieleen tulleet hienot kokemukset tiivistettyä lehdessä julkaistavaan artikkeliin? Heti alkuun päätin jättää pois nimet ja vuosiluvut, niitä löytyy seuran erinomaisista historiikeista.
On hyvä myös todeta, että Merimelojien toiminnasta löytyy poikkeuksellisen kattavasti tietoa Urheilumuseon kirjastosta, johon on arkistoitu materiaalia koko seuratoiminnan ajalta. Aineistoa säilytettiin pitkään majarakennuksen ullakolla, arkistojen säilyvyyden kannalta arveluttavissa olosuhteissa.
Käärmesaaren ajoista omat muistikuvani perustuvat vanhoihin valokuviin ja kotona kuultuihin tarinoihin. Olen kuitenkin vakuuttunut,
Kirjoittaja huhtikuussa 1974. Melojien talviharjoittelun pelastus oli Rajasaaren jätevesipuhdistamon purkuputki, joka piti lähialueen vedet sulana. Haittapuolena vesien epäpuhtaudet ja pinnalla kelluvat jätökset.
että tukikohdan merkitys seuralle oli erittäin suuri. Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen olivat luontaista, ja yhteiset tapahtumat sekä juhlat loivat iloisuutta. Saareen kuljettiin pääosin kanooteilla, mutta loppuvuosia kohden myös moottoriveneiden määrä jäsenkunnassa kasvoi. Veneitä sai säilyttää vajoja reunustaviin kävelysiltoihin kiinnitettynä. En muista puhutun kulkiko perheeni saareen meloen vai venekyydillä, mutta omaa venettä meillä ei ollut. Isän tekemä vanerinen kaksikko sen sijaan oli. Viimeisin seuratoimintaan liittyvä tehtävä tuolla kaksikolla oli 80-luvun lopulla, kun minua pyydettiin seuran pu-
heenjohtajana vihkimään käyttöön Skorvön uusi lipputanko ja lippu.
Matkasimme saareen perheeni kanssa Väransbyn leirintäalueen rannasta, kaksi aikuista ja kaksi alle kouluikäistä lasta. Neljä henkilöä kaksikossa, tai oikeastaan viisi, sillä perheeseemme odotettiin kuopusta syntyväksi seuraavana syksynä.
Tuolloin matkamme oli varsin lyhyt ja suojaisa, mutta samalla tavalla moni perhe meloi Käärmesaareen useita kertoja kesässä. Nykyisin sama kaksikko on kesämökkimme tallissa odottamassa paikkausta, hiomista ja uutta maalia, jotta se voisi taas päästä vesille.
KÄÄRMESAAREN tukikohdan menettäminen 60–luvulla lamaannutti myös muuta toimintaan. Vaikeimpana aikana seuran hallituksen kerrotaan kokoontuneen vuoden aikana kahdesti, mikä kuvastaa lähes täydellisestä pysähdystä. Molemmat vanhempani olivat vielä vuosikymmenen alussa seuran hallituksessa, ja omaan muistikuvaani on piirtynyt kodin pöydille levitetyt paperit ja paksu aukinainen tilikirja, johon mustekynällä tehtiin kirjanpitoa. Äitini toimi tuolloin seuran taloudenhoitajana. Vuosikymmenen loppupuolella uudet henkilöt toivat uutta aktivisuutta, ja seuraavalle vuosikymmenelle siirryttäessä koettiin uusi herääminen.
70–luvun alussa edellisen kilpailijasukupolven lapsia oli varttunut jo siihen ikään, että saatettiin osallistua kilpailuihin. Myös uusi puheenjohtaja toi jälkikasvuaan ja heidän kavereitaan melonnan pariin. Vuosikymmenen alussa toiminnassa oli mukana jo kymmenkunta nuorta. Samaan aikaan melonta alkoi muutenkin kiinnostaa luonnossa liikkujia, ja jäsenmäärä alkoi kasvaa.
Seuran talous kohentui, kun salin vuokraustoiminta vaihdettiin tanssien järjestämiseen. Ulkopuolinen taho oli jo aiemmin järjestänyt salissa lavatansseja, mutta niistä seura kuittasi korkeintaan tilavuokran. Kysyntää tansseille oli enemmän, ja niinpä silloisen vahtimestarin ehdotuksesta viikonlopun juhlasalivuokraukset vaihdettiin itse järjestettäviin lavatansseihin. Tuotto oli tyydyttävää ja toimintaa kannatti jatkaa.
Todettakoon, että olin itse mukana tekemässä laskelmia ja
päätöstä tanssitoiminnan lopettamisesta ja siirtymisestä takaisin juhlasalin vuokraamiseen. Tultaessa 90–luvun puoliväliin orkestereiden palkkiopyynnöt olivat kasvaneet niin suuriksi, ettemme pystyneet nostamaan pääsylippujen hintaa samassa tahdissa. Salin kapasiteettikaan ei riittänyt, vaikka tulijoita olisi aurinkoisina iltoina ollut jonoksi asti. Orkesteri oli suurin yksittäinen kuluerä, sillä järjestyksen valvonta hoidettiin jäsenten talkootoimintana. Laskimme, että samaan tuottoon päästiin, vaikka tilavarauksia olisi vain muutamina kesän viikonloppuina. Kaiken lisäksi huomattavasti pienemmällä henkilötyömäärällä.
VUOSIKYMMENEN puoliväliä lähestyttäessä oli Taivalsaaressa toiminut, puhtaasti kilpamelontaan keskittynyt Canoa-seura joutunut taloudellisesti haastavaan tilanteeseen. Sen tulot perustuivat pelkkiin jäsenmaksuihin, ja jäsenkunta muodostui lähes pelkästään aktiivisista kilpailijoista. Kilpailijat lähestyivät seuraamme ja kysyivät mahdollisuutta liittyä Merimelojiin. Näin seuramme sai kerralla ison joukon kansallista melonnan kärkeä, ja kilpamelonta otti kaivatun loikan.
Canoaa ei lakkautettu tai liitetty Merimelojiin, vaan se jätettiin lepotilaan odottamaan parempia aikoja. Ne koittivatkin myöhemmin Espoon Suvisaaristossa, jossa seura on kokenut uuden hienon kukoistuksen.
Uudet jäsenemme olivat aktiivisia osallistumaan seuratoimintaan, ja jo seuraavana vuonna edustajamme onnistuivat neuvottelemaan meille nuorten melontakurssin osana
Melontaa 70-luvulla
kaupungin kurssitarjontaa. Ilmeisesti ensimmäisen laatuaan. Kun vetäjät olivat kärkimelojia ja mukana myös muutaman vuoden takainen olympialaisissa kilpaillut urheilija, lehdistökin kiinnostui, ja kurssi sai näyttävästi palstatilaa. Innostavat ohjaajat saivat nuoret innostumaan, ja kurssilta jäi seuran toimintaan hyvä ryhmä melojia.
Iloinen toiminta imi seuraavina vuosina melontakouluista seuraan uusia nuoria ja toiminta alkoi vakiintua. Myös moni vanhemmista lähti mukaan toimintaan, osa toimi pitkäänkin seuran eri tehtävissä. Myöhemmin minäkin lupauduin auttamaan nuorisotoiminnassa.
Harjoittelu oli välillä kovaa ja totista, mutta mieleen on jäänyt iloisuus ja
leikkimielisyys. Myös muita lajeja harrastettiin, kukin omien mieltymystensä mukaan.
Muistan eräälläkin kevätleirillä Kisakalliossa havahtuneeni ajattelemaan toimintaamme melontalenkin jälkeisessä tunnelmassa. Olimme palanneet vesiltä, kalusto huollettu ja ympäristöstä kuuluu naurua, mekastusta ja huutelua siitä kuka mitäkin lähtee seuraavaksi pelaamaan tai tekemään. Samaan aikaan eräs toinen ryhmä tuli vesiltä naamat peruslukemilla. He kuulivat tiukat aikataulut siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mietin, teemmekö asioita väärin, ja vaikuttaako siltä, että emme ole toisissamme. Oli niin tai näin, lopetin pohdiskeluni päätelmään, että tällaisessa iloisessa
porukassa minä haluan olla mukana, on lopputulos mikä tahansa.
Vuosien jälkeen ehkä jotain voi päätellä siitä, että tuosta nuorten ryhmästä suuri osa jatkoi liikunnan harrastusta vielä aikuisiällä, osa toimi seuran eri tehtävissäkin useita vuosia ja osa jatkoi kilpamelojana osaavampien valmentajien opissa yltäen jopa olympiatasolle. Ja löytyypä tuosta joukosta myös itselleen liikunnan piiristä ammattinsa valinnutkin. Jos sillä nuoruuden iloisella meiningillä on tähän ollut edes pieni vaikutus, on mielestäni oikea tavoite saavutettu.
Innostunut ilmapiiri oli vallitseva olotila kaikessa seuran toiminnassa. Hienointa oli, että seuran johto oli avoin ja ennakkoluuloton uudelle. Niinpä perinteiset toimintamuodot, retkimelonta ja ratamelonta,
saivat rinnalleen koskimelonnan ja kanoottipoolon. Koskimelonnassa olimme etujoukoissa, mutta myös kanoottipoolon rantautumiseen Suomeen on Merimelojilla ollut merkittävä osuus. Monipuolinen lajitarjonta antoi jäsenille mahdollisuuden monipuolistaa omaa harrastustaan, olipa kiinnostus harraste- tai kilpamelonnassa yksilö- tai joukkuelajina.
Iloinen yhteisöllisyys näkyi myös muussa toiminnassa. Sana seuran pikkujouluista kiiri rannoilla, ja osallistujia tuli muista seuroista ja myös lahden toiselta puolelta, soutajista. Omasta väestä vauhdikkainta iltaa tuntui viettävän wanhojen partojen, eli entisten kilpamelojien, pöytäseurue. Ainakin jos mittarina oli tanssilattialla vietetty aika ja pöytiin kertyneet arpajaisvoitot.
Kirjoittaja on juuri valittu syyskokouksessa seuran puheenjohtajaksi.
AVARAKATSEISUUTTA oli havaittavissa myös Skorvön päätymisessä seuran saaritukikohdaksi. Hankkeen käynnisti yksittäinen seuran jäsen, mutta hänellä oli alusta alkaen johtokunnan tuki takanaan. Sopimuksen varmistuttua ja rakennussuunnitelmien hyväksymisen jälkeen hanketta vietiin maaliin koko seuran voimin. Rakennustöihin osallistuivat sellaisetkin jäsenemme, jotka eivät varmaan toista kertaa saarelle ole astuneet.
Erääseen Skorvön talkoisiin liittyen on Merimelojien julkaisuissa kerrottu aiemman saaren isännän toimesta värikkäästi tarina saareen päätyneestä Huussista. Tarinoissa on eräs pieni yksityiskohta kuitenkin jäänyt mainitsematta, nimittäin va-
sara. Huussinhan lahjoitti jäsenemme, jonka talonrakennustyömaalla pömpeli oli käynyt tarpeettomaksi.
Huussi matkasi seuran bussin vetämän kanoottitrailerin kyydissä Laajasalosta läpi Helsingin keskustan kohti Porkkalaa, sieltä veneen perässä uitettuna Skorvön rantaan, josta miesvoimin kannettuna lähelle saunarakennusta. Kun Huussi oli pystyssä ja ovi avattiin, huomattiin lattialla vasara. Lahjoittaja totesi rauhalliseen tyyliinsä ”Ai sinnekö sen jäi” ja haki omansa pois. Miten irrallinen vasara pysyi kyydissä koko matkan vaiheet, on ainakin minulle hämmästyksen aihe.
Muistelmat jatkuvat Merimelojassa 3/2021!
Kuva Skorvanilta 90-luvulta.
Kas näin syntyy kajakki
Teksti ja kuvat Kimmo Kolehmainen
OMAN kajakin rakentaminen vaatii aikaa, jota ei ikinä tuntunut olevan. Haave oman kajakin rakentamisesta on kuitenkin muhinut jo vuosia, ja aikojen saatossa on tullut hiljalleen selviteltyä kaikenlaista materiaaleista työmenetelmiin, vaikka konkreettista hanketta ei näköpiirissä ollutkaan.
Pandemian muuttama maailma soi yllättäen jonkin verran tuota kaivattua ”ylimääräista” aikaa kuin tarjottimella. ”Jonkin verran” tarkoittaa tässä noin kolmeasataa tehokasta työtuntia. Toteutuksen suunnitteluun, tavaroiden haalimiseen, siivoamisiin, tuijottamiseen ja yleiseen ihmettelyyn hävinneiden tuntien määrä ei ole tiedossa. Ne tulevat varsinaisen työstöajan päälle.
LIENEE lukematon määrä asioita, joita kajakin muotoa suunnitellessa ei itse osaisi ottaa huomioon, joten päätin ostaa piirustukset valmiina. Näin välttäisin sen, että rakentamistyö valuu hukkaan kelvottomien kuvien vuoksi.
Sopiva malli löytyi ruotsalaiselta Björn Thomassonilta. Thomassonin tarkentavat ohjeet ovat kuitenkin nekin melko viitteelliset ja epätäsmälliset. On pieni ihme, että kajakki niistä huolimatta valmistui - ja vielä kelluu.
Kuvien saavuttua alkoi tekeminen. Ensin piti etsiä tarpeeksi pitkää ja oksatonta lautaa, josta sahailin tarvittavat noin 700 metriä rimaa koossa 20 x 5 mm.
Kasaamista varten rakensin ensin laudoista ja lastulevynpalasista jigin, jonka ympärille runko kasattiin.
Rakentaminen alkoi sitten kasaamalla pohjan rimat jigin ympärille. Rimojen kiinnittäminen muotteihin oli varsin suoraviivaista ja mukavaa puuhaa. Juuri mikään muu ei ollut.
Kiinnitin rimat jigin lastulevymuotteihin nitojalla ja pienellä pisaralla puuliimaa. Tässä vaiheessa häkkyrä ei ole kovin tukeva, mutta ei se silti ihan vahingossa käsiin hajoa. Lujuus tekeleeseen tulee myöhemmistä vaiheista.
Vastaan tuli vaiheita, joissa suunnaton luottamus omaan osaamiseen oli tarpeen, koska osa välivaiheista ei muistuttanut edes etäisesti tavoitteiden mukaista mielikuvaa tulevasta kajakista.
KUN pohja oli nidottu jigin ympärille, maalasin raakileen epoksilla tarkoituksena saada epoksi tunkeutumaan rimojen väliin niin, että niitit voi poistaa rakennelman hajoamatta käsiin. Epoksin kovetuttua poistin niitit, sitten hioin ylimääräisen epoksin pois rimojen pinnasta.
Epoksi voi allergisoida pahasti, ja siksi tuoretta epoksia käsiteltäessä ihon suojauksesta pitää huolehtia tosissaan. Huuruja siitä ei juuri tule, eikä epoksi haise oikein miltään, mutta tuoretta epoksia ei saisi päästä iholle pisaraakaan. Epoksiallergia kun voi syntyä pelkistä roiskeista ja ilman toistuvaa altistusta.
Kun hiotaan alle viikon kovettunutta epoksia, ei irtoavaa pölyä saa hengitellä. Suojauksen pitää olla aika paljon tehokkaampaa kuin maski kauppakäynnillä. Yli viikon kovettunut epoksi alkaa teknisesti olla jo muovia, eikä se enää aiheuta vastaavia oireita kuin tuore epoksi.
Itse tosin en kaivannut kovettunuttakaan epoksia keuhkoihini, joten hioin aina automaalaamoissa käytettyyn hengityssuojavarustukseen sonnustautuneena.
PALATAAN kajakin rakentamiseen. Karkean hionnan jälkeen hioin ulkopinnan lopulliseen muotoonsa valmistellen sitä näin lasikuiduttamista varten. Pieni lause pohjan hiomisesta lopulliseen muotoonsa tarkoitti loputonta hinkkaamista alamittaisin hiomavälinein, persuksessa alituinen pelko siitä, että hioo jostain kohdasta läpi. Nauttiakseen kajakin rakentamisesta pitää todella rakastaa hiomista, sillä sitä on ohjelmassa tolkuttoman paljon. Itse en tällaista kiintymystä kyseiseen hommaan kokenut.
Ennen kuiduttamista rimojen välejä piti myös paikkailla ja tilkitä hiomapölyn ja epoksin seoksella lukuisia kertoja, ja sitten hioa kohdat jälleen tasaiseksi. Kun pohja joskus sitten lopulta viimein oli kauttaaltaan sileä ja oikean muotoinen, laminoin sen lasikuidulla ja epoksilla. Laminoinnin jälkeen vahvistin pohjaa vielä parilla epoksikerroksella. Alempi kerros täytti lasikuidun kuviointia tasaisemmaksi, ylempi kerros soi hiomisvaraa lakkausta varten. Ja joka välissä runko tietysti piti taas hioa.
Pohjan ulkopuolen lasikuidutuksen valmistuttua irrotin rungon jigistä ja kävin sisäpuolen kimppuun. Tein sille suunnilleen vastaavat operaatiot kuin ulkopuolellekin: tasaiseksi hiomisen, kolojen täyttelyt ja
lasikuidutus. Näiden jälkeen pohjakappale oli alustavasti valmis. Toki vielä puuttuivat esimerkiksi jalkatukien osat, laipiot ja muuta.
Seuraavaksi kasasin jigistä irrotetut lastulevymuotit pohjakappaleen sisään ja tein kannen niiden ympärille vastaavilla työvaiheilla kuin pohjan.
KANNEN lasikuidutuksen valmistuttua oli vuoro tehdä kehykset istuma-aukolle ja kansiluukuille, kaukalo päiväluukulle, kansinarukiinnikkeet, valmistelut nostokahvoille sekä kiin-
Kannen työvaiheita: rimoitus ja lasikuidutus
nikkeet evän ja/tai peräsimen naruja ja vaijereita varten. Näiden tekemiseen on monia vaihtoehtoja, enkä pureudu niihin sen tarkemmin.
Kaiken muun ohessa olin valmistellut materiaalin laipioihin ja tilannut maailmalta osat, joita en ollut itse kiinnostunut valmistamaan. Omaan kajakkiini tein myös tuet ohjainlevylle sekä paikan peräsimen kiinnitysholkille. Ennen kannen ja pohjan yhdistämistä kiinnitin holkin, laipiot, penkin ja ohjainlevyn kiskot. Jossain toisissa malleissa olisi viimeistään nyt pitänyt nikkaroida
kotelo nostoevälle.
Kun kaikki sisäpuolen osat olivat paikollaan, oli aika liimata kansi ja pohja kiinni toisiinsa. Tämä oli varsin jännä vaihe, koska kansi ja pohja olivat vähän eläneet suhteessa toisiinsa, ja nyt ne piti saada osumaan kohdilleen pohjaa ja kantta eri kohdista sopivasti kampeamalla sinä aikana kun liimaukseen sekoitettu epoksi ei ole vielä kovettunut. Kun kansi ja pohja olivat kohdakkain, kiristin ne liiman kovettumisen ajaksi paikoilleen.
Istuinaukon reunuksen voi tehdä myös työläästi kasaamalla sen rimoista. Myös silloin tarvitaan vahvaa luuloa siihen, että tietää mitä on tekemässä.
EPOKSIN kovetuttua vahvistin liimauksen lasikuitunauhalla ulkopuolelta koko matkalta ja sisäpuolelta niiltä osin mihin ylsin.
Lasikuitunauhan päälle läträsin epoksia lisää sen verran, että sain kyljestä tasaisen. Ja taas oli koittanut hionnan aika.
Kun ulkopuoli oli viimein tasainen, viimeistelin koko komeuden muutamalla lakkakerroksella. Lakan ensisijainen tarkoitus on suojata ultravalolta, joka saattaisi muuten muuttaa epoksin ajan saatossa maitomaisen sameaksi.
Lakkauksen ja lakkapinnan myllyttämisen jälkeen kiinnitin kansiluukkujen kehykset, luukut ja nostokahvat. Asensin kansi- ja ohjausnarut sekä peräsimen.
Kas, näin oli kajakki valmis - ja aika lähteä vesille!
Eri työkokonaisuuksien valmistuttua itseään voi myös hieman palkita.
Kapulan vaihto
Seuramme sai vuoden alussa uuden puheenjohtajan, kun 10 vuotta seuraa ansiokkaasti luotsannut Rauli Rautavuori luovutti puheenjohtajan kapulan Tuija Tarula-Aholle. Oikeastaan Tuija teki näyttävän paluun, sillä hän on toiminut Merimelojissa aktiivisesti aikaisemminkin – myös pääkallopaikalla puheenjohtajana.
Kuka on uusvanha puheenjohtajamme, ja mitä ajatuksia hänellä on seuramme suhteen? Millaisin aatoksin vanha puheenjohtaja tehtävästään luopui? Annetaan Tuijan ja Raulin kertoa.
Haastattelu: Liisa Kemppainen
TUIJA, olet toiminut Merimelojissa ennenkin, missä merkeissä?
90-luvulla toimin ensin muutamia vuosia tiedottajana ja jäsensihteerinä, sittemmin puheenjohtajana 93-97 ja varapuheenjohtajana 9899. Hallituksen jäsen olin jo joitain vuosia tätä ennen. Lisäksi olen ollut mukana mm. retki- ja talousvaliokunnissa sekä erilaisten tapahtumien järjestelytoimikunnissa sekä
Kanoottiliitossa. Myös monia retkiä on tullut vedettyä vuosien saatossa.
Millaisia muistoja sinulla on aikaisemmasta puheenjohtajakaudesta?
Todella paljon hyviä muistoja. Seuratoiminta oli aktiivista ja yhteisöllistä. Moni asia kehittyi vauhdilla, niin melontakalusto ja -varusteet kuin Merimelojien ja Kanoottiliiton toiminta. Monia asioita tehtiin ensi kertaa: pelastautumisharjoitukset ennen retkeä, turvallisuussuunnitelmat, Mäntysaaren tapahtumat...
Erityisen hauskoina, joskin myös työllistävinä, muistan Avoimien ovien päivät ja kanoottinäyttelyt, joka järjestettiin ”seuran syntymäpäivän aikoihin” toukokuisena viikonloppuna. Samana, jolloin melottiin myös Ykan kymppi. Tapahtuma oli yhteinen ponnistus, jolla saatiin seuraan uusia jäseniä, tehtiin melontaa tunnetuksi ja kerättiin varoja toimintaamme. Tapahtuma oli siihen aikaan myös paras tapa tutustua uusiin kajakkimalleihin ja varusteisiin, kun ei vielä ollut nykyisiä varustekauppoja tai nettiä.
Koska ”sähköinen maailma” puut-
tui kokonaan, hallituksen kokouksissa istuttiin kevät- ja syykaudella joka kuukauden ensimmäinen tiistai. Kokoukset olivat välillä varsin pitkiä, mutta henki aina mukava.
Toiveesi alkaneelle vuodelle?
Toivon, että kaikille tulee hyvä melontavuosi, ja että pandemiasta ja rajoitteista huolimatta onnistumme järjestämään yhteisöllisiä tapahtumia juhlistamaan 90-vuotiasta seuraamme.
Seuran talous on hyvällä tolalla. Siltikin toivon pandemiatilanteen helpottuvan myös siksi, että voisim-
me turvallisin mielin vuokrata majaa - ja kerryttää myös näin seuran kassaa.
Toiveesi seuran seuraavalle 5 vuodelle?
Olen ollut seuratoiminnasta pois sen verran kauan, että omat toiveeni ja näkemykseni eivät ole vielä täysin selkeät. Yleistoiveena on, että seuran monipuolinen toiminta jatkuu aktiivisena, ja että seura tarjoaa erilaisille harrastajille ja aktiiviurheilijoille hyvät puitteet toimia.
Toki muutamia aihioita hallintoon liittyen on mielessä, osa jo yhteisesti
Tuija melomassa Nordkapp-kajakillaan
hallituksessa aloitettukin. Esimerkiksi seuran toimintaa koskevaa dokumentaatiota kerätään jatkossa pilvipalveluun Merimelojien oman tunnuksen alle, jolloin materiaali on kätevämmin hallituksen jäsenten ja muiden toimihenkilöiden käytettävissä. Myös seuran verkkosivuissa on päivitettävää.
Tavoitteena on myös tehdä vajasaaren rakennuksille kokonaisvaltainen kunnossapitosuunnitelma, kunhan ensimmäiset akuutit toimenpiteet on hoidettu. Tässä auttaa hallituksen uusi asiantuntijajäsen, joka on ottanut kiinteistöjen ylläpitoon liittyviä tehtäviä hoitaakseen. On hienoa, että niin hallituksen jäsenet kuin koko jäsenkunta tuovat osaamistaan ja aloitteita toimintaan. Yhdessähän me seurasta teemme meille mukavan ympäristön.
Suuri kiitos seurassa aherretuista vuosista! Ja kiitos siitä, että jatkat edelleen hallituksessa, isona apuna tietotekniikkavastaavana ja monenlaisen tiedon siirtäjänä.
Suhteesi melontaan: käytkö usein? Lempikajakki ja -lenkki?
Aloitin melonnan 1982, ja siitä lähtien 2000-luvun alkupuolelle meloin paljon, erilaisissa tapahtumissakin. Pitkät retket ovat minun juttuni. Viime kevääseen asti seurasi sekä työ- että kotiasioihin liittyvä hiljaisempi melontakausi. Oli kesiä, jolloin tein vain yhden melonta-
retken. Aloitin eläkepäivät viime vuonna, jolloin melontakin taas aktivoitui: hiukan yli 1000 kilometriä tuli mittariin.
Lempikajakki on vanha rakas Nordkappini. Toinenkin kajakki löytyy, ja muillakin merkeillä ja malleilla olen melonut, mutta tuntuu aina, että ”vanhassa vara parempi”. Se on kuin hyvin istuva hansikas tai loistavasti sisään ajetut vaelluskengät. Tuntuu omalta, eikä ”hierrä” mistään. Ympärilleni katselen kuitenkin edelleen sillä silmällä, että jospa eteen tulisi uusi lemppari.
Lempilenkki on se, missä juuri silloin olen liikkeellä. Hyvä seura tekee lenkistä usein vielä paremman.
Terveisesi seuran jäsenille?
Seura on juuri sellainen, millaiseksi me jäsenet sen yhdessä teemme. Yhteisöllisyys ja hyvä yhteishenki ovat asioita, joihin me kaikki voimme vaikuttaa.
Seuran, sen hallinnon ja myös jäsenten toimintaa saa ja pitää tarvittaessa kritisoida. Toivon, että pysymme kuitenkin aina asioissa ja asiallisina. Rakentava palaute vie asioita jouhevasti eteenpäin, vaikka pääosin vapaaehtoisvoimin toimiva seura voi välillä olla huomattavasti hidasliikkeisempi kuin kajakkimme.
Mikä on parasta näin merkittävässä luottamustehtävässä?
Vaikea kysymys, ehkä seuratoiminta hyvässä seurassa. Ja tällä tarkoitan sekä seuraa että ihmisiä.
RAULI, toimit puheenjohtajana vuosikymmenen. Luovuit pestistä vuodenvaihteessa. Miltä nyt tuntuu?
Tapasin talvella hiihtoladulla tutun melojan, joka on toiminut puheenjohtajana yhdessä lähiseudun seuroista. Hetken juteltuamme hän kysyi, miltä tuntuu, kun puheenjohtajakausi on ohi. Tovin tuumittuani totesin, etten koskaan ennen ymmärtänyt, miten mukavaa on olla entinen. Nythän tilanne on se, että olemme molemmat entisiä – entisiä puheenjohtajia siis.
Seuran kannalta katsottuna on hyvä, että tehtäväkiertoa tapahtuu kaikissa vastuurooleissa. Ainoastaan siten uusiudumme. Samalla varmistamme myös vapaaehtoisten toimihenkilöiden jaksamisen.
Eikä kenenkään tarvitse olla loputtomasti entinen. Tehtäväkierrossa puheenjohtajaksi palannut Tuija on hyvä esimerkki henkilöstä, josta tuli uudelleen nykyinen.
Mitä puheenjohtajapesti antoi? Mitä se otti?
Puheenjohtajan tehtävä ottaa aikaa. Toki siinä, kuten muissakin seuran luottamustehtävissä oppii paljon. Toisinaan oppi tulee onnistumisten, toisinaan virheiden kautta. Jotkut virheet ovat vaikuttaneet myös henkilösuhteisiin, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Vielä huonompi vaihtoehto olisi olla tekemättä mitään.
Mielestäni tärkein oppi liittyy yhdessä suunnittelemiseen ja tekemiseen. Seuratoiminnan ja vapaaehtoistyön itseohjautuvuuden ja tilan antaminen itseohjautuvuudelle soisi olevan työelämässä yhtä normaalia kuin liikunnan parissa.
Terveisesi Tuijalle, uudelle puheenjohtajalle?
Olen toisinaan verrannut puheenjohtajaa orkesterin kapellimestariin. Puheenjohtajan tehtävänä on auttaa yhteisen sävelen löytymisessä, partituurin tulkinnassa. Jos kaikki menee kuin Strömsössä, puheenjohtajan ei tarvitse soittaa. On myös hyvä muistaa, että orkesterissa kapellimestari on ainoa, joka ei tuota ääntä – soittajat ovat päärooleissa.
Suhteesi melontaan: käytkö usein? Lempikajakki ja -lenkki?
Vaikka en varsinaisesti keräile kilometrejä, kertoo vilkaisu menneiden vuosien hikimittareihin jotain.
Olen vuosittain melonut vajaasta kahdesta tonnista vajaaseen neljään tonniin. Iltalenkkejä vajalta tulee joka vuosi suunnilleen saman verran, joten retkeilyaktiivisuuden ja Skorvön käyntien määrä selittänee vaihtelun.
Yhtä lempikajakkia ei ole. Minulla on tällä hetkellä noin kuusi kajakkia: täysi-ikäiseksi ehtinyt Inuk- retkiyksikkö, pari-kolme kilpakajakkia, merikuntokajakki ja nopea retkikaksikko. Kaikki ovat käyttötarkoi-
ja Katrin loppukiri Ykan kympillä vuonna 2013. Kuva: Pasi Järves
tuksesta riippuen lempikajakkejani, näillä minun on hyvä meloa. Olen myös melonut, ainakin kokeeksi, melkein kaikilla seuran kajakeilla. Joitain koski- ja poolokajakkeja on kokeilematta.
Lempilenkin sijaan otan vapauden kertoa melontamuistoista. Retkeilyn saralla on vaikea ohittaa Tanskan ja Suomen merenrannikoiden Punavalko- ja Sinivalkonauhamelontoja, mutta hyviä muistoja yhteisistä retkistä puolisoni Katrin kanssa on niin paljon. Vaikkapa monet retket Norjassa? Ahvenanmaan kierto vuonna 2006? Jostain Märketin tienoilta soitimme Maarianhaminan maistraattiin, että onnistuisiko vihkitoimitus kahden päivän päästä.
Onnistuihan se, suomeksi peräti, mutta paperit saimme ruotsiksi kirjoitettuna.
Kilpamelontaakin on tullut harrasteltua, josta muistona on muutamia rata- ja maratonmelonnan SM-mitaleita miehistökajakilla (kaksikolla ja neliköllä). Mieleenpainuvin kilpailukokemus saattoi olla syksyn 2012 matka nelikkökilpailuun Readingiin Englantiin. Nelihenkisen miehistömme jokainen jäsen meloi elämänsä nopeimman kympin Thames-joella. Noin 34 minuuttia on aika haipakkaa.
Lopuksi vielä kilpa- ja retkimelonnan välimuodosta, kuntomelonnasta. Takavuosina oli muotia tavoitella nopeusennätyksiä vajan ja Skorvön
Raulin
välisellä matkalla. Inuk-yksiköllä olen melonut paluumatkan nopeimmillaan ajassa 2.18.40 ulkoreittiä, myötätuulen ollessa kovimmillaan 14 m/s. Kaksikollamme yhdessä Katrin kanssa sama matka on taittunut noin kahteen tuntiin ja viiteentoista minuuttiin.
Terveisesi seuran jäsenille?
Haluan kiittääkseni kaikkia hyvästä yhteistyöstä vuosien mittaan. Toivon, että jokaisella on kirkkaana mielessä, että seura on yhtä kuin me jäsenet. Osallistumalla voit vaikuttaa!
Mikä on parasta näinkin merkittävässä luottamustehtävässä?
Ehdottomasti parasta on mahdollisuus tehdä asioita, joilla on tarkoitus. Toimia seuran, eli meidän jäsenten, yhteisen edun puolesta.
Rauli Ykan kympillä 2021. Kuva: Marko Kirjavainen
Seurassamme toimii upea joukko erilaisia tekijätyyppejä, aktiiveja, jotka pitävät omalla panoksellaan yhteiset rattaat pyörimässä. Jatkossa Merimelojassa nämä ihmiset pääsevät ääneen. Tuleeko mieleesi aktiivinen seuran jäsen, jonka ajatuksista haluaisit lukea lisää? Vinkkaa tyypistä osoitteeseen lehti@merimelojat.fi.
Jäsenpäivystys
Vajasaaren toimiston päivystys on auki:
• huhti-syyskuussa tiistaisin kello 18-19
• loka-maaliskuussa kuukauden ensimmäinen tiistai kello 18-19
Päivystysaikoina toimistonhoitaja vastaa numerosta 050 3574 507. Toimiston sähköpostiosoitteesta toimisto@merimelojat.fi vastataan muutaman päivän kuluessa.
Juhlapyhinä ei ole päivystystä. Tarkista päivystysajat verkkosivuilta, muutokset ovat mahdollisia.
Viestintä
Verkkosivuilta merimelojat.sporttisaitti.com löytyy kattavasti tietoa seuran toiminnasta ja tarjonnasta sekä ajankohtaiset uutiset. Koronaviruksesta aiheutuvista poikkeusjärjestelyistä kerrotaan sivulla merimelojat.sporttisaitti.com/korona.
Sähköpostilistalla välitetään tärkeimmät uutiset. Liity listalle tai eroa siitä lähettämällä viesti osoitteseen www-vastaava@merimelojat.fi.
Merimeloja-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Jäsenten juttuja ja kuvia otetaan mielellään vastaan, julkaistusta materiaalista saa talkoopisteen. Lisätietoja lehti@merimelojat.fi.
Facebook-ryhmä löytyy hakemalla nimellä ”Merimelojat”. Ryhmässä muistutellaan ajankohtaisista asioita, ja sen on hyvä paikka keskustella seuratovereiden kanssa.
Instagram-tili löytyy osoitteella www.instagram.com/merimelojat tai hakemalla @merimelojat. Käytä melontakuvissasi tunnistetta #merimelojat.
Sauna
Vajasaaren sauna lämpiää kesäkaudella ma-to klo 17-22 ja su 15-21. Mahdollisista muutoksista kerrotaan seuran viestintäkanavissa. Kaikkia saunojia pyydetään ottamaan huomioon yleiset ohjeet koronapandempian torjumisesta!
MERIMELOJAT RY
Merikannontie 10, 00260 Helsinki toimisto@merimelojat.fi www.merimelojat. sporttisaitti.com
PÄIVYSTYS
Puhelin: 050 357 4507
Huhti–syyskuu: tiistaisin klo 18–19
Loka–maaliskuu: kuun ensimmäinen tiistai klo 18–19
MAJAN VARAUKSET
Katso nettisivuilta osoitteesta www.merimelojat.sporttisaitti.com kohdasta majan vuokraus.
PANKKIYHTEYDET
Nordea FI37 2400 1800 0354 87: tilille maksetaan sekä jäsenmaksut että retkien osallistumismaksut omalla viitenumerolla.
OSOITTEENMUUTOKSET JA JÄSENASIAT
Muutokset sähköpostitse: toimisto@merimelojat.fi tai postitse: Merikannontie 10, 00260 Helsinki
Jäsenjulkaisu, jäsenille ilmainen. Ilmestyy neljä kertaa vuodessa.
Julkaisija: Merimelojat ry
Kirjapaino: Unigrafia oy
LEHDEN TOIMITUS
Päätoimittaja: Liisa Kemppainen lehti@merimelojat.fi
