Verkkosivut: Jussi Gustafsson, www-vastaava@merimelojat.fi
Instagram-tili: Tatu Paulaharju, insta@merimelojat.fi
Kansikuvassa Merimelojien Lumi Jääskeläinen. Kuvaaja: Ivar Hütt.
Maailma paremmaksi sininen
pätkä kerrallaan
Kevät on saapunut ja kesän melonnat ovat jo lähellä. Nyt on täydellinen aika pohtia, miten voimme melojina ja seuran jäseninä toimia vastuullisesti ja suojella ympäristöä. Yksilön pienillä valinnoilla ja teoilla on suuri merkitys varsinkin, kun toimintatavat leviävät yhteisössä.
Tämän numeron jutussa kerromme aktiivisten yksilöiden ja yhteisöjen toiminnasta koskien ennallistamisessa. Lopputuloksena saadaan upea elävä koskiluonto, josta tulee ennallistamisen myötä erinomainen harrastepaikka melojille. Se on hieno esimerkki sinnikkäästä ennallistamisja suojelutyöstä, josta saavat iloita niin luonto kuin luonnossa liikkujat.
Retkeilyharrastus voi helposti muuttua varustehifistelyksi, ellei ole tarkkana. Kannattaa aina hetki miettiä, tarvitsetko todella jotain uutta vai pärjäisitkö ilman. Paras valinta on laadukas ja monikäyttöinen tuote. Luonto ja kukkaro kiittävät erityisesti, jos päädyt käytettyyn. Kaikilla meillä on kuitenkin heikot hetkemme. Niihin pääset tutustumaan jäseniemme retkiturhakkeista kertovassa jutussa.
Ehdotan kesän retkihaasteeksi rantojen siistimistä. Kerää rantauduttuasi kajakkisi läheisyydestä kaikki mukaasi mahtuvat muoviroskat. Havaintojeni mukaan yksi yleisimmistä roskista on pieni sininen muovinarun pätkä. Niitä riittää. Tehdään rannoista siistimpiä pätkä kerrallaan.
Matkustelua on vaikea välttää, jos haluaa nähdä vesistöjä laajalta alueelta. On hienoa, että seuramme melontaretket, leiri- ja kisamatkat järjestetään kimppakyydeillä ja seuran bussilla. Suositaan kesän muillakin retkillä kimppakyytejä aina kun mahdollista.
Kannustan kaikkia toimimaan vastuullisesti ja jakamaan muillekin kestävän elämän vinkkejä. Kohti ympäristöystävällisempää melontaa!
Toivottavasti lehti tarjoaa innostusta ja viihdykettä melontakautesi alkuun. Nähdään vesillä!
Saat minulta aiheen, jos mielessäsi ei ole omaa kiinnostuksen kohdetta.
Ole yhteydessä lehti@merimelojat.fi.
Rakeita, myrskyä
Odotukset eivät olleet tapissa, myöntää Hannu Taipale, joka lähti seurueineen suorittamaan Uukuniemi–Tahkon nauhamelontaa syrjäseutujen halki. Mutta kuinkas sitten kävikään?
Teksti Hannu Taipale
Kuvat Hannu Taipale ja Harri Granholm
ja vanhoja tuttuja
Suunnittelimme merimelojaystävieni Harri
Granholmin ja Laura Tielisen kanssa kesälomareissua. Suomen Retkimelojien nauhamelontareiteistä Johan Holmbergin ideoima Uukuniemi–Tahko oli jäänyt meiltä melomatta, sillä reitti ei vaikuttanut olevan seksikkäimmästä päästä ja logistiikka on haastava. Ongelmat ratkesivat, kun saimme seurakaverimme Tuulan jälleen kuskiksi. Oli siis lähdettävä matkaan.
Maanantai 1.7.
Tahkolla vietetyn hotelliyön jälkeen pakkasimme kajakit laskettelurinteiden viheriöidessä taustalla. Alkoi tihuttaa, ja jouduimme pukemaan anorakit lähtökuvaan.
Päivän tavoitteemme oli maltillinen 28 kilometrin melonta Petäjäsaaren retkisatamaan saunomaan. Meloimme Tahkonniemen ympäri Aholansaaren sivuitse ja katsastimme nimen takana olevan Kammonluodon tulipaikan, josta otimme suunnan etelään Syvärin saaristoon. Syvärillä ei ole suuria selkiä, vaan saarten väleistä löytyy suojaisia reittejä. Lastukosken sulkukanavalta oli enää reilu kymppi Petäjäsaareen.
Tuhruisen sään vuoksi söimme tuvassa ja lämmitimme saunan, joka oli muutama vuosi sitten rakennettu palaneen tilalle. Muhkurainen maasto ja sade eivät houkuttanut teltan pystytykseen, joten nukuimme tuvan lattialla.
Tiistai
2.7.
Päivän ensimmäinen matka oli kymppi Ruukin kievarin rantaan. Kävelimme vanhaan veturitalliin kahville ja siitä torille, jossa otimme selfien Juicen patsaan kanssa. Juankoskella on ravintoloita ja museoita vaikka koko päiväksi, mutta niin siellä kuin monessa muussakin paikassa palvelut on suljettu maanantaisin ja tiistaisin myös kesäloma-aikana.
Laskimme Juankosken sulkukanavassa kymmenkunta metriä. Karjalankosken sulkukanavalta jatkoimme Akonveden poikki ja ehdimme Muuruveden satamaan aittakahvilaan. Siellä haastelimme paikallisten järvikarhujen kanssa paikkakunnan kuulumisia. Aikanaan vilkas Juankosken teollisuustaajama on kuihtumaan päin. Vuonna 2002 rakennetut kanavatkin ovat vajaalla käytöllä.
Jatkoimme Muuruveden poikki kohti Riistavettä ja aikaisemmilta reissuilta tuttuun leiriin Kipansalon retkisatamaan. Saunan jälkeen laitoimme tulet laavulle. Päivämatkaa tuli 47 kilometriä.
Edellisen aukeaman kuva: Liehtalan museotila
alkoi nauhamelonnalla Tahkolta Uukuniemelle, lähelle Venäjän rajaa (tummanvioletti reitti). Matka jatkui vielä kohti Savonlinnaa ja päättyi lopulta Taipalsaarelle (vaaleanpunainen reitti).
Keskiviikko 3.7.
Kipansalosta jatkoimme suojaista reittiä katsomaan Hirviniemen laavun Hiisiniemen kärjessä. Meloimme Haisovan kanavan, Lapinsalmen ja Jänissalmen kautta Kukkarinselän reunaan. Sateen uhka leijui ilmassa, ja Paimensaaren retkisatamassa valmistimmekin pussimuonalounaan tarpin alla.
Jatkoimme Heinäveden reittiä Karvion kanavalle, josta otimme leirintäalueelta mökin sateensuojaksi 55 kilometrin melonnan jälkeen. Saunavuoro olisi mennyt myöhäiseksi, joten tyydyimme lämpimään suihkuun huoltorakennuksessa ja pizzaan leirintäalueen baarissa.
Torstai 4.7.
Matka jatkui Luhtakannansaaren entisen retkisataman kautta vastatuulessa Kermanselän poikki Martinsaaren retkisatamaan, jossa oli uusi melontalaituri ja nuotiokehä. Kerman keitaalla nautitun lounaan jälkeen edessä olivat Vihovuonteen sulkukanava ja Vääräkosken avokanava.
Rantauduimme Wirranvietävä-retkisatamaan, jossa isäntä asteli pihalla vastaan ja kertoi, että emäntä on tulossa asioilta ja keittää kahvit. Aittamajoituskin olisi onnistunut. Venesatamatoiminta oli lopetettu, kun laiturit eivät enää täyttäneet vaatimuksia. Kahvin ja kuulumisten jälkeen jatkoimme matkaa ja laskimme Pilpan kosken. Nousimme yöksi hiljaiselta näyttävän Säynämön leirikeskuksen rantaan 42 kilometrin melonnan päätteeksi. Isäntäpariskunta oli paikalla, ja saimme luvan leiriytyä pihanurmikolle.
Konnevesi
Pieksämäki
Leppävirta
Kuopio
Koli
Joensuu
Punkaharju
Mikkeli
Savitaipale
Melontaretki
Kaksikolla liikkeellä olevat saksalaiset isä ja poika olivat lämmittäneet saunan, ja pääsimme heidän jälkeensä löylyihin.
Perjantai 5.7.
Purimme teltat sateessa ja meloimme katsomaan Kaatiolahden retkisatamaa, joka vaikutti pusikkoiselta kalamiesten tukikohdalta. Pyttyvedellä teimme kunniakierroksen Pieni-Pärppä-saaren ympäri ja katsastimme Kauko-Liena -saaren retkisataman, jossa kaksi hollantilaista melojaa piti sadetta. Siitä sitten Joutenveden sokkeloiden ja Lauran norppabongauksen kautta Oraviin pizzalle.
Tarmo-lähikaupasta lähti makkarapaketti ja olutta iltapalaksi, jonka nautimme iltanuotiolla jo rakkaaksi tulleessa Hietasaaren retkisatamassa 41 kilometrin melonnan jälkeen.
Lauantai 6.7.
Meloimme sateen saattelemana kohti Savonlinnaa. Hepokivensaaren salmessa yllätimme isoa ahventa rantaan hinaavan minkin. Meidät taas yllätti tukkilastissa oleva Helga-laiva, kun ylitimme Haapaveden laivaväylää laiskasti viistosti.
Rantauduimme Savonlinnan torin laitaan ja söimme paistetut muikut Kalastajan kojulla. Pitkällä Pihlajavedellä puhalsi kohtalainen vastatuuli, mutta ryömimme saarten suojassa Kesamonsaaren lossin ohi ja Muhasaaren salmesta Tuohiselälle. Tuohiselällä odotti totinen puskeminen vasta-aallokkoon.
Yritimme taktikoida kiertämällä Vänkäläisensaaren eteläkautta, mutta tuuli oli vastassa Vekaransalmen sillalle saakka.
Lähtö Tahkolta, anorakit päällä.
Pienen Tiasensaaren retkisatamassa pystytin sisäteltan laavun sisään tuulensuojaan. Työläs 49 kilometrin melontapäivä. Seuraavalle päivälle luvattiin myrskyä.
Sunnuntai 7.7.
Valitsimme suojaisan reitin Partalansaaren ympäri vastapäivään. Tuuli olikin myötäinen aina Linnavuoren näköalapaikan jälkeen olevaan mutkaan, jossa reitti kääntyy etelään kohti Puumalaa.
Kapeassa rännissä vastatuuli ei ollutkaan niin paha kuin oli ennustettu. Pysähdyimme Kylmäsaaren retkisatamaan lounaalle 29 kilometrin kohdalla.
Senkin huolto on lopetettu, mutta puuvajassa oli muutama ranka ja saimme tulet nuotiokatokseen. Meloimme Puumala Campingille ja otimme mökin saunalla 46 kilometrin päiväreissun päätteeksi.
Maanantai 8.7.
Saavuimme kympin melontareitin kääntöpaikkaan Liehtalan museotilalle, jossa opas kertoi meille poikamies Jallun elämästä tilalla. Taloon ei ollut löytynyt emäntää, koska lehmät ja lampaat olivat asuneet samassa tuvassa Jallun kanssa. Jatkoimme myötiksessä takaisin Puumalaan Poijun noutopöytään lounaalle. Kajakit saa siellä kätevästi parkkiin
Nesteen huoltoaseman taakse. Kylläisinä jatkoimme myötätuulessa Haapaselän poikki.
Ruunasaarenselällä poikkesimme katsomassa Ruunasaaren retkisatamaa. Sieltä meloimme
Suuren Lammassaaren ja Jänissaaren välistä tuttuun Petrosaaren retkisatamaan 45 kilometrin päivän päätteeksi. Puoli tuntia jälkeemme saapui kaksi lahtelaisnaista (@ladytmeloo), jotka meloivat nauhaa vastakkaiseen suuntaan. Pidimme tonnaribileet nuotiolla.
Tiistai 9.7.
Saattelimme ladyt matkaan ja meloimme Telataipaleen kanavan kautta Pihlajavedelle. Ahvionsaaren lossin jälkeen pidimme lounastauon pusikossa tarpin alla sateen piiskatessa maisemaa. Kuuro meni pian ohi ja jatkoimme Kankaissaaren sivuitse Paatisenselkää kohti, kun takaa lähestyi sysimusta rintama.
Halmesaaren kärjessä nousimme kallioluodolle pukemaan anorakkeja. Pisarat jo tippuivat, kun Laura vielä askarteli puseronsa kanssa. Sade yltyi ja tuuli voimistui niin, ettei ollut puhettakaan vesille paluusta. Aallot kuohasivat luodon päälle, ja vedimme kajakit ylemmäksi. Kovan tuulen mukana alkoi tulla rakeita, jotka kimposivat kajakeista ja kalliosta. Kyykimme tuulta vasten, mutta rakeet piiskasivat kipeästi paljaita sääriä. Onneksi lierihattu suojasi päätä.
Salamat löivät lähelle ja jyrähdykset seurasivat välähdystä välittömästi. Muutaman minuutin kuuro tuntui piinallisen pitkältä. Kuuron mentyä kajakin istumakaukalon pohjalla oli kymmenen sentin paksuudelta rakeita. Onneksi ei ehditty parin kilometrin levyiselle Paatisenselälle.
Jatkoimme rauhoittuneessa kelissä Kaukaan Väärän norppiensuojelualueen poikki Litmansalmen kautta Moinselälle, jossa suoran päässä siinsi Moinsalmen sillan kupeessa oleva pizzeria. Pettymys oli suuri, kun aution talon seinässä olevassa lapussa luki, että paikka on tänään suljettu vesiongelman takia.
Onneksi Laura löysi viiden kilometrin päästä Vaahersalon Vaaherlahden pohjukasta lomakeskus Rantakatin. Emäntä sääli meitä ja lämmitti meille illalliselta jäänyttä makaronilaatikkoa. Nukuimme majoitusrakennuksessa 55 kilometrin melontapäivän päätteeksi.
Keskiviikko 10.7.
Meloimme tyynessä Kerimäelle, jossa söimme lounaan Suomen suurimman puukirkon edustalla olevassa kahvilassa. Paikalla oli tosin myös bussilastillinen saksalaisia turisteja kirkkoon tutustumassa, ja noutopöydän paneroitu kalaleikeastia tyhjeni pariin kertaan nenän edestä.
Meloimme Puruvettä Rauvanniemen ympäri kohti Raikuun kanavan Salpalinnoituksia. Lintusalmen sillan kohdalla muistelin haikeudella aikoja, jolloin Lintusalmen tienvarsikioskilla saattoi nauttia oluen ja lihapiirakan. Kioski on purettu ja jäljellä enää tyhjä tontti. Raikuusta jatkoimme Pistalanjärveä Pistalanharjun retkisatamaan, jossa on hyvät telttapaikat ja hiekkaranta. Melontaa 57 kilometriä.
Torstai 11.7.
Aamulla tuuli puhalsi eteläkaakosta vajaa 10 m/s, eikä meitä huvittanut ylittää kymmenen kilometrin Paasselkää sivutuulessa. Meloimme rantaa Pahatsunlahden suun ohi Ansoniemen kohdalle, josta lähdimme laskettelemaan myötätuuleen.
Hulppeita liukuja riitti 8 kilomerin päässä olevaan Kyyrönniemen kärkeen saakka, ja niemen takana rantauduttiin lounaalle Iivonniemeen tuulen suojaan. Jatko oli sivuvastaista puurtamista Puhoksen satamaan saakka, jonne tulimme 48 kilometrin melonnan jälkeen. Sataman vieressä on voimalaitos ja mylly, jonka pihalla kesäkahvilasta saatiin iltaburgerit ja lupa telttailla sataman uimarannalla.
Perjantai 12.7.
Lainasimme myllykahviosta kajakkikärryt ja kuskasimme kajakit padon ohi Pyhäjärvelle, joka on suurin Suomen Pyhäjärvistä. Kärryt oli hommattu myllylle edelliskesänä melojia varten.
Matkalla tutustuimme Pajarin hautaan kapean jyrkkäreunaisen harjun päällä ja keitimme pussimuonalounaan Sorsasaaren Laapotinniemen retkisatamassa, josta voi katsella rajan yli Venäjän puolelle. Söimme lounaan sukkelaan mustien muurahaisten poltellessa sääriä. Puhokselta Uukuniemelle on matkaa 40 kilometriä, mutta järvi jatkuu Venäjän puolelle.
Uukuniemen uimarannalla nauhamme kokonaismatkaksi tuli 549 kilometriä. Melontapäiviä tarvittiin 12. Tämäkin nauhareitti oli melonnan arvoinen. Uusiin maisemiin tutustuminen on mielenkiintoista. Aina hämmästyttää, millaisia syrjäseutuja kotimaasta löytyy.
Leiripaikka löytyi nimenkärjestä.
Kuuron mentyä kajakin istumakaukalon pohjalla oli kymmenen sentin paksuudelta rakeita.
Lauantai 13.7.
Keli oli parantunut, kuski kaupungissa ja lomaa jäljellä, joten päätimme jatkaa melontaa Taipalsaarelle saakka. Camping-aamupalan jälkeen lähdimme palaamaan eilistä reittiä. Päädyimme lounaalle silokallioiselle Hopialuodolle ennen Syrjäsalmen siltaa.
Puhoksen Myllyä lähestyessämme kuulimme kumeaa ryminää. Pian näkyviin tuli teräksisessä tukkien siirtovaunussa skeittaava kaveri, joka heitti volttia kourun yläreunassa. ”Guys from Australia and New Zealand”, oli vastaus, kun kyselin mitä miehiä. Nike-mainoksessa oli ollut klippi skeittauksesta tässä ruosteisessa kourussa, josta on tullut alan harrastajien kohde.
Söimme Myllyravintolassa ja jatkoimme melontaa Papinsaarille Suoparsaaren kupeeseen, jossa oli sauna ja suuri nuotiokota. Raivasimme teltoille tilaa pusikkoon. Päivän melontakilometrejä 47.
Sunnuntai 14.7.
Poikkesimme katsomaan Laitasaaren rähjäistä retkisatamaa, josta meloimme myötäisessä Kyyrönniemen ohi ja Rastiniemen kautta Rajasaareen. Päätimme jatkaa Savonrannan suuntaan, koska Harri ja Laura eivät sieltä olleet meloneet.
Savonrannassa rantabaari oli mennyt kiinni ja kylän kaljabaarikin sulkemassa. Ehdimme kuitenkin nappaamaan sieltä kahvit ja lonkerot sekä kaupasta iltapalaa. Meloimme Pyyveden Hirviniemen retkisatamaan leiriin. Päivämatka 41 kilometriä.
Maanantai 15.7.
Pakkasimme teltat tihkusateessa ja söimme puurot laavun suojassa. Meloimme Hanhivirran lossin ohi ja Enonvettä Enonkosken ohi. Reposaaren retkisataman laituri oli edelleen rikki, mutta nuotiokehä oli uusittu. Veneilijöitä häiritsee viereinen laivaväylä,
mutta melojalle hyvä rantautumispaikka löytyy saaren länsikärjestä. Sitten oltiinkin taas Oravissa pizzalla. Leiriin meloimme Hietasaaren länsipuolen hiekkarannalle, koska itäpään oli vallannut Repolaniminen rautalaiva. Päivämatkaa kertyi 48 kilometriä.
Tiistai 16.7.
Meloimme hyvässä kelissä Savonlinnaan muikuille. Halusimme varmistaa, että ehdimme keskiviikkona Rokansaareen saunavuorolle, joten suuntasimme Piispanhuvilan ohi Telataipaleeseen ja edelleen tuttuun Petrosaareen. Pohjoiskärjen kallioilla uimme ilta-auringossa 56 kilometrin melonnan jälkeen.
Keskiviikko 17.7.
Meloimme leppoisassa kelissä kohti Puumalaa. Ehdimme odotetulle Rokansaaren saunavuorolle 35 kilometrin melonnan jälkeen. Nuotiokatoksessa seuranamme oli pari vesijeteillä reissussa olevaa kaveria. Majoitus heillä oli riippumatoissa ja eväänä makkaraa.
Kahvilanpitäjä Mallu oli kaupungissa täydentämässä varastoja, joten kuulumiset jäivät ensi kesään. Rokansaaren rantaan oli parkkeerannut pizzalaiva, joka enteilee uusia tuulia alueen käyttöön.
Torstai 18.7.
Ohjelmassa oli enää seitsemän kilometrin melonta Niinisaareen Okkolan tilan Niinipuu-ravintolaan lohikeittolounaalle. Meloimme Lintusalon läpi ja selkien yli Venäjänsaaren mökkirantaan, jossa vietimme jälleen kerran iltaa Jarin ja Tuulan vieraina 34 kilometrin päivämelonnan päätteeksi. Jäljellä oli enää aamulla kolmen kilometrin melonta autolle ja kotimatka vajalle.
Melontaretken pituus oli 822 kilometriä.
Paljasta melontahaaveesi tonnari
Tonnarilistalle meloi viime vuonna 26 merimelojaa. Hannu, Miliza ja Ralf kertovat, mistä kilometrit tulivat.
Toimittanut Tatu Paulaharju
Hannu Taipale meloi viime vuonna 4 222 kilometriä.
Kilometrejä olisi tullut enemmänkin, mutta kauden aloitus myöhästyi muutto- ja remonttihommien takia. Melonnat koostuivat iltasella melotuista Ykan kympeistä, viikonloppuretkistä Porkkalaan ja kolmen viikon kesälomareissusta Saimaalle.
Tulevalla melontakaudella haaveilen viidestä tonnista. Viimeinen kesäloma ennen eläköitymistä ja ajattelin meloa enemmän.
En hae kilometrejä kilometrien takia. Melonta on tapa pitää pää ja kroppa kunnossa. Siinä oheen ne kilometrit ovat tulleet. Pääosin siis helpolla ja ilolla, mutta varmaan joku tiukempi vastatuulisettikin on joukkoon mahtunut. Kelit kun on mitä on. Vähän reilu 800 kilometriä on tullut retkistä, joko viikonlopun mittaisista tai pidemmistä. Pisin retki oli viikon mittainen Helsingistä Vironlahteen: 236 kilometriä. Loput reilu 900 kilometriä ovat kertyneet lähilenkillä.
Tulevalla melontakaudella haaveilen seuran perinteisestä Saaristomeren retkestä ja jostain pidemmästä itsesuunnitellusta retkestä mieluiten jossain uusissa maisemissa.
Kilometrit kertyivät suhteellisen helposti. Jos on terveenä ja kesä on kaunis, ne tulevat kuin itsestään. Viime kesänä molemmat ehdot täyttyivät. Viime kesänä kohdalleni ei osunut yhtään pitkää retkeä, joten pääosin kilometrit tulivat 12–18 kilometrin lenkeistä. Minulla on kesämökki Vaasan saaristossa, jossa on – tietysti – kajakki. Vietän siellä vajaat puolet kesästä. Melomaan lähteminen on helppoa. Aamukahvilta viisi metriä rantaan ja vesille. Saatan käydä parikin kertaa päivässä pikku lenkillä.
Maininnan ansaitsee yksi hullutus: yritin viime kesänä meloa vuorokaudessa sata kilometriä. Melkein onnistui: gepsiin jäi lukema 93,6 kilometriä. Ensi kesänä uusi yritys.
Tälle kaudelle haaveilen hienoista melontakeleistä. Pitkiä ja lyhyitä lenkkejä mukavassa seurassa. Ehkä yksi pidempi retki, jolloin viikossa pitkälle yli sata melottua kilometriä. Niin ja viimevuotisen hullutuksen uusinta. Ja nyt se sata kilsaa saavutettuna. Kaikkein tärkeintä on ihanien melontakumppaneiden seura: uusien ja vanhojen. Vuosi vuodelta melonta on minulle enemmän sosiaalinen tapahtuma. Nuoruuden määräorientaatio on kääntynyt laadun korostamiseen.
Miliza Malmelin meloi viime vuonna 1 730 kilometriä.
Kuva: Marko Kattainen
Ralf Sund meloi viime vuonna 1 168 kilometriä.
Merimelojien tonnarit 2024
Hannu Taipale
Tatu Paulaharju
Laura Tielinen
Harri Granholm
Sari Saranka
Riitta Turunen
Ilkka Ritvos
Turkka Valanti
Jari Kallio
Henri Modig
Miliza Malmelin
Ilmo Karila
Päivi Nikander
Reino Kaario
Kirsi Nukarinen
Erkki Nieminen
Jyri Juslen
Olli Lehtonen
Christina Lindell
Lasse Kovanen
Ralf Sund
Martti Roivainen
Ilkka Ojala
Panu Savolainen
Elina Wuorivirta-Koivumaa
Irina Zahharenkova
Kosket vapautuvat viimein – melojat ja luonto kiittävät
Ennallistetusta Virtaankoskesta on tulossa erinomainen kohde koskimelojille.
Melojien toiveet on otettu kunnostuksessa huomioon alusta asti.
Teksti Jonne Hirvonen ja Tapio Nykänen, Virtaankosken kuvat Jarmo Pautamo, muut kuvat Tapio Nykänen
Suomen virtavesien ennallistamishankkeet ovat tupanneet menemään pieleen melojen kannalta. Jotta näin ei kävisi enää jatkossa, Suomen melonta- ja soutuliitto ry perusti koskimelonnan olosuhdetyöryhmän, joka toimii lukuisissa projekteissa aktiivisena asiantuntijana.
”Koskia ennallistetaan esimerkiksi EU:n ennallistamisasetuksen vuoksi nyt ahkerasti. Pyrimme vaikuttamaan siihen, että virkistys- ja etenkin koskimelonta huomioidaan kunnostuksissa mahdollisimman hyvin”, työryhmän puheenjohtajana toimiva KTM Jonne Hirvonen Merimelojat ry:stä.
Työryhmään on koottu erilaisissa ennallistamisja kunnostusprojekteissa mukana olleita melojia koko Suomesta. Vaelluskalojen elinoloja parannetaan purkamalla vaellusesteitä, parantamalla poikastuotantoalueita ja kiveämällä koskia uudelleen.
Jäät näyttävät Vikakönkään luonnonkallioiden ja kivisuisteiden paikat.
Arttu Rautio meloo akanvirtaan Vikakönkäällä.
Vikakönkään yläosan kunnostusta valvoo Rovaniemen melojien Taneli Nieminen.
Samalla paranevat koskimelonnan kilpalajien, kuten freestylemelonnan, olympialajien koskikrossin ja pujottelun olosuhteet. Kalojen ja koskimelojien toiveet ovat linjassa keskenään.
”Vaelluskalat ja melojat arvostavat selkeää päävirtaa, hyviä syviä akanvirtoja ja luonnollista koskea. Muutamissa aikaisemmissa koskien ennallistamisissa virtavesistä on tehty ’kivipeltoja’, jotka eivät toimi vaelluskaloille. Koskessa ei silloin ole selkeää päävirtaa, josta pääsisi melomalla läpi”, Hirvonen sanoo.
Onneksi kuitenkin luonto ja etenkin kevättulvat tulevat muokkaamaan näitäkin koskia luonnonmukaisemmiksi. Tällä hetkellä Nousuohjelman rahoituksen leikkaaminen rajoittaa hankkeita, ja koskien kunnostamiseen on saatu yksityistä rahaa.
Virtaankoski on malliesimerkki
Tänä vuonna työryhmä on mukana seitsemän eri projektin suunnittelussa tai toteutuksessa. Kohteiden luonne vaihtelee sileän veden harjoittelupaikoista laajamittaisiin koskikunnostuksiin.
Eniten aikaa on vienyt Sysmässä sijaitsevan Tainionvirran Virtaankosken ennallistaminen. Virtaankosken voimalan säännöstelypato on nyt purettu, ja tilalle tulee vapaa koski.
Slalomradan kiveämiseen käytettävien kivien tulisi olla mahdollisimman suuria. Vikakönkään kivet ovat pysyneet melko hyvin paikoillaan.
Ilmakuva ennallistettavasta Virtaankoskesta.
Virtaankoski - uutta koskea muotoillaan.
Tainionvirta on Päijät-Hämeen maakunta-kaavaan merkitty melontareitti, jonka käytettävyys paranee tuntuvasti padon purun myötä. Työryhmä on vaikuttanut siihen, että koskesta tulee melonnallisesti mahdollisimman mielenkiintoinen.
”Ainakin hyviä akanvirtoja on tulossa, ja melontakynnykseen pyritään tekemään eri virtaamilla toimiva stoppari freestylemelontaa varten. Virtaankoski on hyvä esimerkki monikäyttöpaikasta, jossa melonta ja ekologiset päätavoitteet sopivat hienosti yhteen”, Jonne Hirvonen sanoo.
Sysmän Tainionvirta Oy:n Matti Viialainen on ollut ennallistamishankkeessa tyytyväinen yhteistyöhön melojen kanssa. Virtaankoskeen on asennettu anturat melontaportteja varten ja uuteen pohjapatoon on tehty melontakynnys. Tämä mahdollistaa koskimelonnan harjoittelun ja jopa kilpailutoiminnan, sillä korkeuseroa on neljä metriä ja koskella pituutta lähes 300 metriä.
”Parhaiden teknisten ratkaisujen löytämisessä olemme saaneet korvaamatonta apua olosuhdetyöryhmältä. Lämpimät kiitokset neuvoista ja yhteistyöstä, joka varmasti jatkuu. Kun kevät koittaa, voimme yhdessä iloita vapaan kosken kuohuista”, Viialainen sanoo.
Melonnan edellytysten varmistamiseen on urakka on maksanut noin 60 000 euroa.
Virtaankosken avajaisia vietetään lauantaina 7.6.2025
Virtaankosken vanhan voimalaitoksen alaosa.
Alpo Laatikainen (8 vuotta) ja Max Hirvonen (7 vuotta) harjoittelemassa melonnan alkeita Vantaanjoella. Portit tuovat pelillisiä haasteita tasaisen veden melontaan.
Junnuillekin uusi harjoituspaikka
Kohinan, Helsingin Jyryn ja Merimelojien talkoilla rakentama tasaisen veden harjoituspaikka Vantaanjoella on yksi kunnostuskohteista. Helsinki Greenwater Stadioniksi leikkimielisesti nimitetty harjoituspaikka keräsi yli 200 suorituskertaa vuoden 2024 elokuun ja helmikuun 2025 välillä.
Vantaanjoella on pujottelun ja krossin harjoituspaikka, jossa on säädettävät harjoitusportit (kiitos Merimelojien). Vanhankaupunginkoskea tai jokea ei vielä ole päästy ennallistamaan.
Harjoituspaikka on sopiva junnuille, sillä portteja melomalla oppii leikin kautta kajakin hallinnan ja harjoituksiin saa pelillisyyttä. Helposti saavutettavissa olevalta Pitkäkosken uimarannalta meloo harjoituspaikalle viidessä minuutissa. Lauantaina 9. elokuuta Vantaanjoella järjestetään matalan kynnyksen junnucup, jonne kaikki lapset ja vanhemmat ovat tervetulleita leikkimieliseen kilpailutapahtumaan.
Junioritoiminnan tulevaisuus näyttää nyt erittäin hyvältä. Jonne Hirvonen uskoo, että aktiiviset projektit ja junnucupin kehittäminen tuplaavat kuluvana vuonna koskilajien kilpailijamäärät junioreissa. Tavoitteena on tulevaisuudessa saada kymmenkertainen määrä junioreita koskimelonnan lajeihin.
”Tavoite ei ole tuulesta temmattu, koska SMSL:n lisenssimäärissä koskilajit ovat kasvaneet viimeisten vuosien aikana 50 prosentilla. Kehitys on noteerattu liiton hallituksessakin”, Jonne Hirvonen sanoo. Juniorityön pohja luodaan seuroissa. Alkuun riittää innostus ja uimataito. Lajin voi aloittaa nuorena ja erikoistuminen tapahtuu vasta myöhemmällä iällä. Olosuhderyhmä ja jaostot pyrkivät kaikin keinoin madaltamaan lajien aloituskynnystä myös esimerkiksi harjoitus- ja leiritoiminnalla.
Helsinki Greenwater Stadion iltavalaistuksessa.
Klassikkoretkellä Päijänteellä
Ruskaretki on retkien kindermuna: koskaan ei tiedä, löytyykö kääreestä ruskaa vai tuskaa. Mutta sen tietää, että jossain kohtaa Mara kaivaa esiin lettutaikinan ja paistetaan liekitettyjä räiskäleitä.
Teksti ja kuvat M. Erimeloja
JosPäijänteen ruskaretki olisi sujunut toissa vuonna niin kuin piti, ei tätä tarinaa olisi näin kirjoitettu. Koko selitys löytyy viime kevään Merimeloja-lehdestä, joten ei siitä sen enempää, paitsi että metkaa oli silloin tavallista enemmän. Parempi siis tällä viisiin.
Päijänteen eteläosa jääkauden luomine
Kelvenne-saarineen on erinomainen melontakohde, sillä mielenkiintoisia rantoja ja leiripaikkoja löytyy sieltä sun täältä. Siellä myös majailee unohtumattomia reviiritietoisia alkuasukkaita, kuten eräs tapaamisemme pohjoisempana asuvan linnanherran kanssa vuosia sitten osoitti.
Tällä kertaa olimme kuitenkin tilanneet normiretken loistavassa säässä vailla merkittäviä yllätyksiä. Olinkin jo kotona valinnut eri reittivaihtoehdoista kolmannen, jonka sitten toteutimmekin sellaisenaan… vain pikku säädöllä.
Maisema korvasi puutteita
Padasjoen laivarannan rantakoivikosta suuntasimme Isoon Lammassaareen, johon mahtui hyvin 13 merkkaria. Vähän joutui nostelemaan kajakkeja ylemmäs. Laavuun pantiin tietenkin jouluvalot, sillä ilta pimeni metsässä niin ettei kättään nähnyt.
Mutta aamullapa luonto tarjosi maalauksellisen näyn auringonvalon puhkoessa matalalla roikkuvaa sumua. Rei’istä näkyi sinitaivas ja sinisentyyni järvenselkä. Sumunriekaleet lipuivat vielä vieressämme matkalla Lietsaareen.
Lietsaari! Miksi emme olleet täällä seuran retkillä ennen käyneet? Mäntyinen harju ja Padasjoenselän veteen terävästi työntyvä särkkä. Hiekkarantaa kajakeille. Pohjois- ja etelätuulilla tosin avonainen leiripaikka, mutta maisemahan korvaa kaikki puutteet.
Hilasin ruoat köydellä puunoksaan kuin olisin Alaskassa. Mitäs muonista, mutta mäyrän kalvama kajakki on kallis korjata.
Likolahdella sitten tehtiin se, mikä oli pakko. Hitusen flunssainen osallistuja hylät… eikun jätettiin lepäämään muiden tehdessä pienen lenkin Virmailanselän yli Paatsalojen välitse ja edelleen Hietasaareen lounaalle. Muistimme jopa noutaa hänet paluumatkalla etelään Kelvennettä pitkin – siis sen pyöreäkivisen rannan vieritse.
Retki kulki Euroopan pisimmän makeanveden kanavan läpi.
Jostain kumman syystä emme ole nimittäin koskaan tutustuneet saaren sisäosiin lyhyitä sieniretkiä ehkä lukuun ottamatta. Kelvenne on kuin valkoinen läikkä pergamentilla, jonka vieressä lukee ”hic sunt leones”. Aarresaari? Isla Nublar?
Yöpaikassa olimme ensin likipitäen yksin, mutta sitten teräsveneet iskivät kokkansa pehmeään rantasantaan. Perinteinen kokoontumisajo kuulemma täällä Hinttolanhiekassa. Ei haittaa, kerrankin on loputtomasti telttapaikkoja, saa pitää kymmenien metrien välin naapuriin, jos tahtoo.
Mäyrä toi pelkokertoimen
Harmillisen kaunis sää vain jatkui. Rännästä ei tietoakaan, muttei myöskään ruskaa. Puolipilvistä, +11,5 astetta, heikkoa tuulta. Merimeloja kestää myös tällaista. Iltanuotiolla veneilijät olivat sosiaalisia ja tarjosivat napsuja. Virisi joka kertainen keskustelu mäyräeläimistä. Veneenomistajatkin olivat niitä nähneet, mutta me emme. Hilasin silti ruoat köydellä puunoksaan kuin olisin Alaskassa. Mitäs muonista, mutta mäyrän kalvama kajakki on kallis korjata.
Yöllä ei kuulunut rapinaa eikä tuhinaa ja aamulla säkki oli yhä puussa ja sain puuroa. Tänään lähtisimme kylille Kalkkisiin.
Matkalla on sulkukanava, jossa pääsee vetämään narusta. 1 315 m pitkä ja Euroopan pisin makeanveden kanava. Ilmankos kesti kauan meloa sululta toiselle, hyvä kun ehti ulos. Loppureitti on tunnelmallista melontaa satamaan, jossa kunta tarjoaa oivallisen kajakkirannan pikkuveneille tarkoitettujen pitkien telapuiden muodossa.
Padasjoki
Kalkkinen
Nostalgiatrippi Kalkkisiin
Pitääkö tänne aina tulla? No voisihan joskus valua alas Asikkalanselälle, mutta kun Kalkkisissa on Mani-Baari ja siellä levyautomaatti. Jos soittaa Topi Sorsakoskea, ei kuulemma voi erehtyä. Ei kaikkia baari kiinnostanut, vaikka pitsapiiraat olivat makoisia ja niillä oli suomalaiset nimet, esimerkiksi ”Syvänne”.
Kalkkisissa on myös viinitila, johon kerran pääsimme yksityisnäytäntöön Päivi A:n toimeliaisuuden ansiosta. Jotenkin on myös kiva palata tuttuihin paikkoihin, joskin tämä lienee vanhuuden mukanaan tuoma pahanlaatuinen kaipuuoireyhtymä. Palatessani satamaan vastaan pyöräili Tatu kuivapuvussa – piti hänenkin nähdä vilkasta keskustaelämää.
En jaksanut laittaa telttaa, vaan vedin vain alustan päälle makkarin suoraksi ja siihen tutimaan.
Viimeinen yö vietettäisiin Kelventeen länsirannalla. (Koko Kelvenne tuli siis kierrettyä edes vesillä.) Matkalla piti puhkaista aikamoinen kaislikko, vaikka
toiset löysivätkin selvemmän reitin. Mutta kas –leiripaikan rannalla oli kanootteja.
Vaan eipä mitään. Sovimme kanoottilaisten kanssa nuotiopaikka-ajoista. Yhdeksältä pääsimme lettukesteille, niille ei-denaturoiduille. On aina yhtä jännittävää pyöritellä taikinaa rasvakuumassa pannussa, sillä koskaan ei tiedä, mitä siitä tulee. Ja sitten roihahdus!
En jaksanut laittaa telttaa, vaan vedin vain alustan päälle makkarin suoraksi ja siihen tutimaan. Ei ainakaan paljon satanut, koska en kesken havahtunut. Uuttakin pitää ehdottomasti nähdä joka retkellä, joten emme meloneet aivan suoraan laivarantaan, vaan Vähä-Haukkasalon leirisaaren kautta. Maihin, valokuvat telttapaikoista, ja taas oli yksi mahdollinen yösija merkitty muistiin. (Ihan kelvollinen.)
Lähtöpaikkakoivikon sijasta päädyimme sataman viereiselle uimarannalle. Totesimme, että pysäköintialueelle jättämiemme autojen ikkunat olivat kiinni ja autot kuivat. Ei siis hullumpi melontaretki vai mitä, Aleksi, Lasse, Riikka, Kirsi, Lauri, Markku, Tatu, Saara, Otto, Laura, Jaana ja Janne?
Päijänteen ruskaretki tehtiin 3.–6.10.2024 Ennakkolupauksesta huolimatta jouduimme tyytymään aurinkoiseen säähän.
Lettujen liekitys on ruskaretken perinne.
Ison Lammassaaren aamu.
MobiHiisi syntyi rakkaudesta lajiin
MobiHiisi tietää parhaat lähtöpaikat, retkisatamat ja nähtävyydet. Melojien palvomasta tietokannasta saamme kiittää intohimoisen melojan Jorma ”Saja” Sajaniemen pyyteetöntä vapaaehtoistyötä.
Teksti ja kuvat Jorma Sajaniemi
Retkimelonnan kohdetietokanta mobiHiisi syntyi alun perin yhden hengen tarpeeseen saada kulloisenkin retken kohteet – retkisatamat, kaupat ja muut vastaavat– näkyviin kartalle ja ladattua myös gepsiin. Aikansa kun kehitteli kertakäyttöisiä ratkaisuja aina yksittäisen retken tarpeisiin, niin äkkiähän siinä rupesi kaipaamaan yhtenäistä, kaiken kattavaa ratkaisua.
Oma tietotekninen osaaminen siis kehiin ja pienellä puurtamisella syntyikin näppärä alusta suuremmankin kohdemäärän esittämiseen eri välineissä. Ja kun itse teki omaan tarpeeseensa, niin tulos oli retkimelojan toiveet erinomaisesti huomioiva palvelu. Kun Joensuun Kauhojat sitten tarjosi mahdollisuuden laittaa tiedot heidän verkkosivuilleen, niin vuonna 2011 mobiHiisi ilmestyi verkkoon palvelemaan koko retkimelojien yhteisöä.
Vuosien kuluessa mobiHiiden tietosisältö kasvoi pikku hiljaa nykyiseen mittaansa. Tällä hetkellä kohteita on lähes neljätuhatta, ja ne sijaitsevat ympäri Suomen. Suurin osa tiedoista on kertynyt tekijän omien retkien oheistuotteina, mutta onhan niitä tullut haalittua myös erilaisista nettilähteistä. Lisäksi mobiHiiden käyttäjät ovat ilmoittaneet omia havaintojaan.
Kesällä 2024 mobiHiisi siirtyi Kauhojien sivuilta kehittäjänsä henkilökohtaiselle nettisaitille, mutta bisnesmalli säilyi edelleen samana: yksi innokas vapaaehtoinen tekee, ja kaikki saavat nauttivat tuloksesta. MobiHiisi on edelleen ilmainen ja mainokseton.
MobiHiisi kattaa Suomen kaikki pitkien melontaretkien tekemiseen soveltuvat vedet.
MobiHiisi-palvelu löytyy osoitteesta:
https://saja.kapsi.fi/mobihiisi/
MobiHiiden tiedot on helppo ottaa mukaan esimerkiksi Google Mapsilla luotuun karttaan, johon voi sitten piirrellä reittisuunnitelmia ja vaikkapa tulostaa koko komeuden lopuksi paperille retkeä varten. Lyhyt ohje löytyy kmztiedostojen lataussivulta.
MobiHiisi toimii verkkoselaimella eli mitään erillistä sovellusta ei tarvitse asentaa. Kuvassa on älypuhelimen näytöllä merialueiden kohteet sisältävä zoomattava kartta. Tabletissa on esillä vesialuehierarkian kautta löytyvä kohdelistaus: Espoo-Porkkala-Inkoo-välin kapea kartallinen listaus. Tietokoneen isolla näytöllä on mukavampi katsella leveitä listauksia. Kuvan gepsiin on mobiHiiden kohteet ladattu GPS-tiedostojen sivulla olevien ohjeiden mukaisesti.
• Kohteet:
• Kännykkäversio: Vesialuehierarkia (kevyt käyttää ja täydelliset kohdetiedot)
• Zoomattavat kartat: kohteet (vesistöittäin), vesialueet, molemmat (eivät toimi
MobiHiiden tärkeimmät toiminnot palvelun pääsivulta napattuna. Pääsivun alusta löytyy uusille käyttäjille hyödyllinen ohjattu kiertoajelu mobiHiiden olennaisiin ominaisuuksiin.
Ylivoimainen kattaus reittejä ja palveluita MobiHiisi kattaa koko Suomen Saaristomereltä Inarijärvelle eli kaikki merialueet sekä käytännössä kaikki sellaiset järvet, joille mahtuu tekemään muutaman sadan kilometrin mittaisen melontaretken. Palvelusta löytyvät niin retkisatamat, kuppilat ja nähtävyydet kuin vaikkapa kaupat ja autopaikatkin. Retkien suunnittelu ja uusien retkikohteiden löytäminen onkin mobiHiiden avulla todella helppoa. Muihin retkikohdetietoja tarjoaviin palveluihin verrattuna mobiHiisi on ylivoimainen: sen kohdetiedot kattavat alueellisesti koko Suomen ja sisällöllisesti kaikki palvelurakenteiden tarjoajat, kuten Metsähallituksen kohteet, Roope-pisteet, kunnat ja kalastuskunnat. Lisäksi tietoja päivitetään jatkuvasti, ja niitä voi tarkastella useilla eri tavoilla ja välineillä.
Toista vastaavaa palvelua ei vesiretkeilijöiden käyttöön löydy.
Kaikki irti retkimelonnasta
MobiHiisi toimii netissä, ja kohdetiedot voi ladata myös GPS-laitteisiin ja erilaisiin karttasovelluksiin. Verkkosivuston keveyden ansiosta mobiHiiden kohteita on kätevää selata puhelimella myös retken aikana. Niinpä mobiHiidestä on iloa sekä ennen retkeä että vesillä.
MobiHiiden pääsivulla on bonuksena linkki Minne melomaan -sivustolle, josta löytyy Suomen tärkeimpien tasaisten vesialueiden kuvaukset retkimelojan näkökulmasta kirjoitettuina.
MobiHiisi kertoo mitä jollakin alueella on, Minne melomaan kertoo millaista siellä on. Yhdessä nämä tarjoavat mainion tietopaketin kaikkien retkimelojien käyttöön.
Tämän hienon alimelontakohteen hiisitunniste on #hiisi55r3. Sen sijainti ja muut tiedot löytyvät tunnisteen avullanäppärästi mobiHiiden etusivulla olevan linkin Löydä mobiHiisi-tunnistetta vastaava kohde avulla. Tunnisteiden avulla kaverin vinkkaamat kohteet on helppo löytää mobiHiidestä.
Meloja mobiHiiden takana
Saja, kerro meille, miten pitkään olet melonut. Paljasjalkaisena helsinkiläisenä istahdin kajakkiin ensimmäisen kerran Marjaniemen Melojien laiturilta vuonna 1976. Joensuuhun muuton jälkeen olin mukana herättämässä Joensuun Kauhojat Ruususen unesta vuonna 1982, ja edelleen laji pitää tiukasti otteessaan. Nyt on siis alkamassa viideskymmenes melontakesä.
Missä kaikkialla olet melonut?
Suomen 40 suurinta järveä on tullut käytyä Lapin tekojärviä ja Lappajärveä lukuun ottamatta. Merialueista olen liikkunut Perämeren pohjukkaa lukuun ottamatta kaikkialla. Retkien aikana on vastaan tullut yli 40 majakkaa ja pookia sekä Suomen kaikki yleisessä käytössä olevat 60 sulkua. Viime vuonna melontamittariin kertyi 4 004 km kaikkiaan 206 melontapäivän aikana. Vuosien varrella melontakilometrejä on kertynyt yli 70 000.
Lempireittisi?
Hienoimpia paikkoja on mahdotonta laittaa järjestykseen, mutta mainitaan nyt vaikkapa Saaristomeri, Puula ja Suvorovin kanavien lenkki Saimaalla. Näistä kaikista löytyvätkin kirjoittamani kuvaukset Minne melomaan -sivustolta.
Haaveidesi retkikohde?
Perämeren kansallispuistoon olisi vielä hienoa päästä retkeilemään.
Pisin yhtäjaksoinen retkesi?
Taitaa olla alkuvuosien Helsinki-Kotka-Helsinki, jonka 439 kilometrin matkaan upposi 19 päivää.
Nykyisin useimmat retkeni ovat viiden päivän ja kahdensadan kilometrin luokkaa. Näin eläkeläisenä niitä saa mahtumaan melontakauteen 4–5.
Lempikajakkisi?
Iän kertyessä olen pikku hiljaa oppinut arvostamaan pappamalleja. Retkikajakkina minulla on ollut jo toistakymmentä vuotta North Shoren Polar, jonka tasainen etukansi on kuin luotu navigointipöydäksi. Rungon stabiilisuus on siinä erinomainen, luukut isot ja tiiviit ja nostoevän säädin vasemmalla puolella – niin kuin pitääkin olla. Mainio peli kunhan ei päästä aaltoa murtumaan kannelle.
Saja syyskuussa 2024 Pielisellä.
Vajatreffeillä hallituksen uudet jäsenet
Merimelojat ry:n uudet hallitusjäsenet haluavat vähentää liikkeellelähtökitkaa, rakentaa yhteistyötä ja aktivoida perheitä melomaan.
Toimittanut Tatu Paulaharju, kuvat haastateltavien albumeista
Retkijaoston vetäjä Tanja Saloniemi, mikä sai sinut ryhtymään hallitustyöhön?
Korviini kantautui, että retkijaosto tarvitsi uutta vetäjää. Tällaisena ”kaikki hoituu” -tyyppinä, joka rakastaa melonnassa eniten retkeilyä, päätin asettua ehdolle. Kiitos luottamuksesta!
Mitkä ovat tavoitteesi ja mitä odotat tulevalta kaudeltasi?
Tavoitteeni tälle hallituskaudelle on saada retkijaoston toiminta jatkumaan sujuvasti ja opetella hallitusvastuuseen liittyviä tehtäviä. Totta kai toivon myös, että saamme järjestettyä taas monipuolisen kattauksen retkiä jäsenistölle ja uusia retkenvetäjiä joukkoomme.
Millainen meloja olet?
Aloitin melonnan aivan sattumalta, ehkä kerran Itämeressä uineena joskus 15 vuotta sitten. Alussa lähinnä virkistysmeloin, kävin hallitreeneissä ja seuran retkillä ja opin kaiken minkä pystyin kokeneemmilta. Huomasin jo alkuun, että isosta monipuolisesta melontaseurasta ei ole aivan helppo löytää omaa lokeroaan: kohdesaaria riittää, meri on aava ja kajakkejakin on mistä valita. Sydäntäni lähellä onkin liikkeellelähtökitkan pienentäminen aloittelijoilta. Siksi olen omien melontojen lisäksi kouluttanut melontakouluissa apuohjaajana ja pääohjaajana 14 kauden aikana muutaman sata uutta melanläpsyttäjää ja jeesinyt uusia ohjaajia alkuun.
Melontakauteni ovat kaikki erilaisia riippuen siitä, mihin päätän keskittyä kunakin vuonna. Hurahdin myös suppaamiseen heti kun laji rantautui Suomeen. Teen supjoogaa ja pikkuretkiä suplaudalla vesikoirani kanssa, joka on varsinainen supholisti.
Retkimelojana olen hedonisti: mitä paremmat eväät, varusteet ja seura, sen ikimuistoisemmat reissut! Menen asenteella, että retket eivät ole mitään kurjistumisleirejä. Salaa ihailen kuitenkin niitä kanssamelojia, jotka pärjäävät yhdellä varustekassilla, muutamalla proteiinipatukalla ja parin gramman tarppimajoitteella viikonlopun vesillä.
Melontavuosista on vaikea irrottaa yhtä kohokohtaa, mutta mieleenpainuvin hetki erikoisuudessaan oli seuran järjestämän retken, Hämeen seitsemän järven kierroksen, loppuhuipentuma. Olimme kierrelleet noin 98 kilometriä ympäriinsä ja saavuimme retken päätepisteeseen, Hämeen linnan viereiseen puistoon. Siellä oli juuri alkamassa keskiaikamarkkinoiden turnajaiset. Kuten tyyliin kuuluu, keskiaikaisiin soturivaatteisiin sonnustautuneet tyypit virittelivät tykkirivistöään rannassa, ja olimme melontalaivueella juuri heidän ”ammuntalinjallaan” saapuessamme perille. Jokseenkin täydellinen ajoitus retkenvetäjältä, kiitos vielä tästä melontamuistosta, Johan!
Rata ja- ja maratonjaoston vetäjä Tom Grundström, mikä sai sinut ryhtymään hallitustyöhön?
Rata- ja maratonmelontaharrastus on ollut lähellä sydäntäni vuosia. Kilpailin aikanaan aktiivisesti nuorisosarjoissa ja sen jälkeen satunnaisemmin. Asuin välillä muualla, mutta kun palasin Helsinkiin ja elämäntilanne sen mahdollisti, tulin taas aktiivisesti mukaan erityisesti rata- ja maratonmelontaan. Nyt osallistun aktiivisesti seuran toimintaan osana Merimelojien hallitusta.
Mitkä ovat tavoitteesi ja mitä odotat tulevalta kaudeltasi?
Rakentaa hyvää yhteistyötä eri melonnan harrastusmuotojen välillä, kehittää Merimelojien rata- ja maratonmelonnan toimintaa pitkäjänteisesti sekä tukea Merimelojien menestymistä kilpailuissa kotimaassa ja kansainvälisesti.
Millainen meloja olet?
Harraste-, kilpa- ja kuntourheilu kuvaa omaa melontaharrastusta. Parhaat hetket ovat liittyneet seuran joukkueen menestymiseen juniorikilpailuissa.
Nuorisojaoston vetäjä Terhi Aalto, mikä sai sinut ryhtymään hallitustyöhön?
Minulla on jotenkin taipumusta päätyä urheiluseurojen hallituksiin, ja kun entinen puheenjohtaja Päivi Kuusimäki sai tästä vihiä, niin hän alkoi houkutella minua mukaan. Aiemmat kokemukseni urheiluseurojen hallitustyöstä ovat olleet positiivisia, joten päätin ottaa haasteen vastaan ja katsoa mitä saisin aikaan tässä seurassa. Nuorisojaoston vetovastuu tuli minulle ehkä hieman yllättäen, koska Merimelojissa en ole aiemmin ollut nuorten kanssa suoraan tekemisissä. Nuorten urheilun parissa on kuitenkin tullut tehtyä aiemminkin seuratoimintaa, nyt on vain uusi laji ja seura vuorossa.
Mitkä ovat tavoitteesi ja mitä odotat tulevalta kaudeltasi?
Tulevalta hallituskaudelta toivon, että saadaan lisää aktiivisia nuoria ja vapaaehtoisia seuratoiminnan pariin. Yhdessähän tätä seuraa rakennetaan, ja aktiivinen nuorisotoiminta tukee seuran jatkuvuutta.
Vapaaehtoisena toimiminen on antoisaa, kun pääsee näkemään nuorten riemun, kun on kivaa tai oppii uutta. Olisi mukava nähdä, että nykyiset jäsenet toisivat aktiivisesti omia lapsiaan tutustumaan lajiin. Toivonkin näkeväni ensi kesänä kokonaisia perheitä melomassa vajasaaren lähettyvillä.
Millainen meloja olet?
Sain ensikosketuksen melontaan ala-asteikäisenä Pitkisport-leirillä. Olin leirillä joka kesä, ja eräänä kesänä valitsin lajikseni melonnan. Pidin melonnasta kovasti, onhan vesi minulle mieluisa elementti.
Tuon lapsuuden kokemuksen jälkeen olin vuosia melomatta, kunnes äitini hankki kajakin. Sen jälkeen meloinkin aika ajoin aina kun kävin Raumalla hänen luonaan. Jossain kohtaa huomasin, että vuokrasin kavereiden kanssa kajakkeja aika ajoin, joten hankimme mökille oman kajakin ja aloin harkita melontaseuraan liittymistä.
Vuonna 2022 liityin Merimelojiin ja olen nauttinut eritoten seuran TiTu-melonnoista sekä melontakoulujen apparina olemisesta. Seurassa parasta on harrastamisen vaivattomuus ja uudet melontakaverit, jotka tekevät harrastamisesta mieluisaa.
Rakas retkiturhake
Mitä pakkaat aina melontaretkelle mukaan, vaikka ilmankin pärjäisi? Merkkarit paljastavat ihanat turhakkeensa.
Toimittanut Tatu Paulaharju, kuvat retkeläisten, kuvitus Elisa Penttilä
Kiikarit. Jonkun mielestä täysi turhake, mutta minulle retkeilyn suola ja sokeri. Kulkee retkellä kuin retkellä vuodenajasta riippumatta.
Ilmatäytteinen tyyny. Nukuin vuosia ilman. Mutta nyt kun siihen on tottunut, niin en luopuisi.
Matkaradio. Erinomaista ja monipuolista seuraa erityisesti yksin retkeillessä. Miliza
Ilmatäytteisen tyynyn ja makuualustan täyttöpussukan. Pidin molempia ennen täysinä hömpötyksinä, mutta ai että ne tekevät leirielosta mukavampaa. Liisa
Munaleikkurista en luovu! Ai, että tulee kätevästi ja nopeasti siistejä tasakokoisia siivuja aamiaisleivän päälle. Ei mitään puukolla nyrhittyjä epämääräisiä könttejä, joita on ikävä syödäkin. Munaleikkuri rules! Kirsi
Pressu. Olin ottanut ensimmäiselle seuran pitkälle melontaretkelleni mukaan pressun, jonka kulmiin olin kiinnittänyt narut valmiiksi. Saaressa ollessamme ukkoskuuro ja rankkasade yllättivät ennen vesille lähtöä. Vetäisin pressun päälleni, jätin pienen ilmareiän ja keittelin kalliolla teen termariin sen alla. Kun nousin ylös, oli koko porukka pyrkimässä pressuni alle. Pienestä termarista riitti lämmikettä monelle. Olin ylivarustautunut oikealla hetkellä, sellaista sadesuojaa kun ei muilla ollut. Pressunturhake on kulkenut mukanani monilla reissuilla, narutkin ovat jo rispaantuneet. Kuva on turha: kuvittele iso vihreä suorakaide, jonka kulmissa on siniset nailonriepaleet ja alla tutiseva melojaporukka. Anja
Ultrakevyt retkituoli. Ostopäätös syntyi erään pitkän ja helteisen melontapäivän iltana Saaristomeren retkellä. Tuskailin ongenkoukkumaisessa asennossa ruuanlaitossa, kun Lauri retkotti vieressä rentoutuneena ultrakevyessä retkituolissaan. Se oli siinä, paras mainos ikinä. En ole katunut, ja tuoli kulkee aina retkilläni mukana. Tatu
Itse veistetyt syömäpuikot nuudeleita varten. Joskus kauan sitten leiripaikalla oli hyviä kelohonkaklapeja, ja veistelin ajankuluksi niiden säleistä pari puikkoa. Perus YamYamit maistuvat niillä paljon eksoottisemmilta. Jan
Ilmatäytteinen ”sohva”. Tai no, ehkä en luopuisi ihan vielä, mutta kaksi vuotta se on kaappien täytteenä ollut. Sari
Näin valmistat evänsäätönupin
Joskus harvoin kajakin evänsäätönuppi vaurioituu. Jos melontakaupasta ei löydy varaosaa, ainakin Kajaksportin Viking-kajakkiin voi valmistaa näillä ohjeilla uuden evänsäätönupin.
Teksti ja kuvat M. Erimeloja ja seuran kalustoryhmä
Vikingissä
evänsäätömekanismiin kuuluvat
seuraavat osat:
Nostoevä ja siihen pysyvästi kiinnitetty vaijeri, joka kulkee muoviputkessa kajakin sisärunkoon kiinnitettynä ohjausaukon vieressä olevaan uraan asti
Uran kohdalla vaijeri kulkee teräksisessä suojaputkessa
Musta muovinen evänsäätönuppi on asennettu suojaputken päälle ja kiinnittyy ruuvilla vaijeriin.
Meloja siirtää sitten evänsäätönuppia eteenpäin kun haluaa nostaa evää ja taaksepäin kun haluaa laskea evää. Nuppi siirtää suojaputkea ja samalla vaijeria haluttuun suuntaan.
Vastaavanlainen (mutta usein yksityiskohdiltaan hieman erilainen) mekanismi on monessa muussakin kajakissa.
Mekanismin mikä osa tahansa voi mennä rikki. Jos esimerkiksi kajakkia vahingossa työnnetään vesille rannasta evän ollessa alhaalla, vaijeri voi vääntyä. Nuppi voi murtua. Suojaputki voi vääntyä tai muuten rikkoutua. Tässä artikkelissa käsitellään vain uuden säätönupin ja suojaputken valmistamista. Huomaa, että kaikki alla esitetyt mitat koskevat vain Viking-kajakkia, vaikka osa voi päteä muihinkin malleihin. Tutustu tarkkaan korjattavan kajakin osiin ja niiden mittoihin. Tämä on millimetrityötä. No, eikö löytynyt varaosaa? Sitten hommiin, ei kajakki voi jäädä hyllyyn vaivaisen nupin takia.
Tarvikkeet
- 16 mm musta muovitanko (saa esim. Etrasta)
- 3 x 16 mm haponkestävä ruuvi (ylipäätään on aina käytettävä haponkestäviä metalliosia, jos mahdollista)
- Halkaisijaltaan 6 mm ja 33 cm pitkä ruostumaton tai haponkestävä teräsputki (jos myös suojaputki tarvitaan)
1. Korjaustarvikkeet: muovitangosta leikattu nuppi ja teräsputki (suojaputki).
Työkalut
- Rautasaha muovitangon ja suojaputken katkaisemiseen.
- Porakone ja poranterävalikoima n. 2–8 mm.
- Lattaviila nuppiaihion viimeistelyyn ja pieni pyöröviila suojaputken reiän tekoon.
- Pistepuikko tai piikki porauskohtien merkitsemiseen.
- Vaijerileikkuri evävaijerin katkaisuun.
- Linja- ja kärkipihdit, merkitsemistussi, mittanauha, puukko.
Nupin valmistus
Leikataan 16 mm muovitangosta 3 cm pitkä palanen (nuppi). Pyöristetään sen alapäätä kajakin säätöuraan sopivaksi. Hiotaan yläpään särmä hieman pyöreämmäksi (mukavampi sormille).
Mitataan yläpään reunasta 18 mm; siinä on suojaputken tulevan reiän ylätaso. Mitataan reiän keskikohta tämän tason alapuolelle ja tehdään piikillä porausta auttava aloituskolo.
Säädetään pora käymään melko hitaasti. Porataan ensin esim. 2 mm poralla reikä vaakasuoraan nupin läpi pyöristyksen pituusakselin suuntaisesti (valkoinen viiva kuvassa 2). Sen jälkeen lopullinen poraus 6,5 mm terällä.
Reikä mitoitetaan siis käytettävän suojaputken halkaisijan mukaan (0,5 mm lisän ansiosta nuppi liikkuu helposti halutulle paikalle sitä putkeen kiinnitettäessä).
Mitataan nupin yläpään keskikohta. Tehdään aloituskolo piikillä. Porataan 3 mm terällä äsken porattuun vaakasuoraan reikään ulottuva, muttei nupin läpimenevä pystysuora reikä. Tämä reikä mitoitetaan siis käytettävän ruuvin paksuuden mukaan. Porataan 6,5 mm terällä äskeisen 3 mm reiän yläosaan 5 mm syvyinen levennys, johon ruuvin kanta mahtuu. Varotaan, ettei porata yli 5 mm.
Jos nuppi on työstön jälkeen karkea, se kannattaa hioa vesihiomapaperilla sileäksi. Nuppi on valmis.
Suojaputken valmistus
Leikataan halkaisijaltaan 6 mm ruostumattomasta teräsputkesta 33 cm pitkä pala (Viking-kajakissa käytettävä putkenpituus; muissa malleissa noudatetaan niiden mittoja). Hiotaan leikatun pään reunat sileiksi. Teräsputken seinämän paksuuden on oltava riittävä, koska se ei muuten ehkä kestä nupin kiinnittämistä. Ohut ”pilli” ei kelpaa.
Alumiiniputkikaan ei kenties ole tarpeeksi luja.
Mitataan putken keskikohta, johon tehdään reikä nupin kiinnitysruuvia varten.
Viilataan pyöröviilalla putkea, kunnes siihen saadaan tasanne. Porataan 3 mm terällä reikä putken yläosan läpi, ei koko putken läpi. (Voit myös kokeilla reiän tekemistä pelkällä pyöröviilalla). Pienellä viilalla voidaan hieman laajentaa reikää soikioksi, koska nupin kiinnitysruuvi on tällöin helpompi saada tarkasti osumaan reikään. Putkeen sattuessaan se saattaa lytistää suojaputken ja estää vaijerin liikkumisen, mikä on tarpeen esim. evää vaihdettaessa.
Asennetaan nuppi reiän kohdalle ja piirretään tussilla nupin eteen ja taakse merkki, jotta nupin kohdistaminen on helpompaa.
Suojaputki on valmis.
Nupin asennus
Kajakissa evävaijeri ujutetaan eväkotelon reiästä putkeensa ja työnnetään sitä, kunnes vaijeri näkyy ohjausurassaan. Lyhennetään vaijeri kaapelipihdeillä tarpeen mukaan.
Voit joutua säätämään nupin kiinnityskohtaa vaijeriin, jotta nuppi on urassa riittävän edessä (evä ylhäällä) tai takana (evä alhaalla). Siksi vaijeria ei saa heti katkaista liikaa, vaan siihen on jätettävä varaa. Kaupasta ostettuna vaijeri on tarkoituksella aina ”liian pitkä”.
Kalustoryhmän
3. Suojanupin pyöreäksi hiottu särmä.
joka syötetään suojaoputken sisään.
Työnnetään suojaputki omasta reiästään kajakin sisällä kohtaamaan vaijeri, laitetaan nuppi suojaputken päälle ja vaijerin pää suojaputken sisään.
Kohdistetaan nuppi suojaputken reiän päälle ja kiristetään ruuvi, jolloin nuppi kiinnittyy lujasti vaijeriin (ja suojaputkeen), ja nupilla voi liikuttaa nostoevää.
Kokeillaan koko systeemiä.
Valmista tuli!
2. Muovitangon alaosan pyöristys.
4. Vaijeri,
Osa jatkumoa
Seuramme talous on tiukoilla mutta tasapainossa, kirjoittaa uusi puheenjohtajamme Ralf Sund.
”On hienoa, kun saa olla osa jatkumoa, joka tulee kauhean kaukaa, ja menee sitten taas eteenpäin.”
Kirjailija Pirkko Saision sanat vastaanottaessaan Vartio-palkintoa osuivat naulan kantaan. Kapula vaihtui Merimelojien johdossa vuoden vaihteessa. Kiitos, Päivi Kuusiniemi, hyvin pysyi kapula hyppysissä. Olemme molemmat osa jatkumoa.
Retkikohteemme Skorvanin sauna paloi syyskuussa 2023. Uuden saunan rakentaminen saadaan käyntiin – ja toivottavasti päätökseen – tulevan kesän aikana. Pääosin kustannukset katetaan vakuutuksesta, mutta on varauduttava myös hieman avaamaan omaa lämiskäämme. Kuinka paljon, on vielä auki.
Mitä edessä? Jokaisen toimintavuoteen liittyy jotain spesiaalia. Niin myös vuonna 2025. Tuttua ja turvallista ja sekaan hieman uutta.
Tärkein tavoite on pitää perustoiminnot elinvoimaisina. Jatkumo! Peruskauraa ovat kimppamelonnat, peruskurssit, yhteiset retket, retkisaarten palvelut, toimiva kalusto, vajasaaren sauna, nuorisotoiminta, poolo- ja koskitoiminta, kilpamelonta jne. On juostava, jotta pysyy paikallaan. Toiminta ei toteudu itsestään: sadat talkootunnit mahdollistavat kaiken tämän. Hallitus turvaa fasiliteetit ja jaoston jäsenineen toteuttavat. Näin on ollut ja näin on oleva.
Tähän toimintavuoteen liittyy myös yhtä ja toista erityistä, jotka työllistävät lähiaikoina Merimelojien hallitusta.
Seuran talous on monen lihavan vuoden jälkeen tiukoilla. Seuran kassassa oli joitakin vuosia sitten reippaasti yli 100 000 euron puskuri. Se on nyt syöty. Rahat menivät tarkoitettuihin kohteisiin: yksityisvajan ja vajasaaren saunan remonteissa puskuri tyhjeni. Koronavuodet toivat majan vuokratuloihin kymmenien tuhansien eurojen loven.
Seuran talous on tiukoilla, mutta tasapainossa. Taloutta vahditaan takavuosia tarkemmin, jotta Suomen laajimmat seuratason melontapalvelut voidaan turvata. Haasteellista? Kyllä, mutta homma hoituu.
Jäsenmaksu oli 100 euroa vuodesta 2016 vuoteen 2024. Kustannukset ovat kuitenkin samassa ajassa nousseet pitkälti yli 20 prosenttia. Jäsenmaksun korotus 120 euroon tuo helpotusta, mutta uutta puskuria sillä ei rakenneta.
Näinä päivinä saataneen iso työ päätökseen: päästään sopimaan urakoitsijan kanssa rakentamisesta, saadaan vakuutusyhtiön sovittua korvaussummasta ja vuokraisännän kanssa vuokraneuvottelut päätökseen. Hankala moniyhtälö ratkennee. Jos oikein hyvin menee (todennäköisyys fifty-sixty), niin Skorvanin uuden saunan löylyistä nautitaan loppukesällä.
Vajasaaren vuokrasopimus umpeutuu vuoden lopulla. Elomme saarella alkoi vuonna 1931, ja se jatkunee, mutta vuokrasopimuksen ehdot varmaankin hieman muuttuvat.
Paljon muutakin on tiedossa. Työteliäs vuosi on tulossa. Onneksi tämä on mukavaa puuhaa.
Kirsikkana kakussa: kaikki tämä on mahdollista seuran perinteiden mukaisen talkootyön myötä. Ajan henki tuntuu vievän toisaalle, mutta tsempataan. Talkoot ovat mukavaa yhdessäoloa ja luovat yhteisöllisyyttä. Lisäksi ne näkyvät taloudessa myönteisesti ja monipuolisena toimintana.
Kuriositeettina mainittakoon, että seuran sääntöjen mukaan puheenjohtaja kantaa titteliä ylimelamies. Lievästi sovinistinen termi sallittakoon nostalgiaperustein. Kaikuja yli 90 vuoden takaa. Sekin osa jatkumoa.
Ralf (Rale) Sund Ylimelamies
Kesän retkikirja lupaa parempaa elämää
Teksti Tatu Paulaharju
Mediassa käyty ilmastokeskustelu voi hämmentää asiasta kiinnostuvan melojan. Kakofonia on suurta ja omia etuja ajetaan joka suunnasta. Mistä ihmeestä on kyse ja mitä minun pitäisi tehdä omassa arjessani ja harrastuksissani.
Aika paljon olen lukenut aiheesta niin lehdistä, netistä kuin kirjoistakin. Talvella ilmestynyt Leo Straniuksen 1,5 astetta parempi arki -teos avasi selkeästi monia ainakin itseäni askarruttaneita asioita konkreettisten esimerkkien kautta.
Sain myös tukea sille, ettei elämäni ainakaan kurjistu, jos teen valintoja ilmastonäkökulma edellä. Päinvastoin. On myös helppo yhtyä siihen, ettei arjessa enää ole mitään, mitä ei voisi ja pitäisi ajatella ilmastonäkökulma edellä.
Straniuksen kirja ravistelee ja avartaa ajatuksia mukavalla tavalla, ärsyttämättä tai holhoamatta. Suosittelen kesälukemiseksi retkille. Nidemuotoinen teos kulkee mukavasti mukana.
Norse Embla edustaa uuden sukupolven skandinaavista merikajakkidesignia, sen on suunnitellut tanskalainen Jesper Kromann-Andersen. Matala takakansi, neljä pakkausluukkua, tuplakantit, ketterä, herkkäliikkeinen ja helposti surffattava. Saatavana myös kookkaampi Norse Ask.
Verkkosivuilta merimelojat.fi löytyy tietoa kattavasti seuran toiminnasta. Kirjautumalla pääset jäsensivuille.
Sähköpostilistalla välitetään tärkeimmät uutiset. Liity tai eroa listalta lähettämällä viesti osoitteeseen: www-vastaava@merimelojat.fi.
Seuralla on myös Facebook-ryhmä Merimelojat ja Instagram-tili @merimelojat
Merimeloja-lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Jäsenten juttuja ja kuvia otetaan mielellään vastaan. Julkaistusta materiaalista saa talkoopisteitä. Lisätietoja päätoimittajalta: lehti@merimelojat.fi.
Saunan lämmitysajat
Saunan lämmitysajat kevättalkoista alkaen: maanantai–torstai klo 18–22 sunnuntai klo 15–20
Majan varaukset
Katso varausohjeet merimelojat.fi-sivustolta kohdasta Juhlat Merimelojien majalla.
Ilmoitushinnat (alv 0 %)
Koko sivu 330 € ½ sivu 180 €
Julkaisija
Merimelojat ry
Merikannontie 10, 00260 Helsinki
Paino
PunaMusta Oy
Jäsenpäivystys
Huhti-syyskuussa tiistaisin kello 18–19. Loka-maaliskuussa kuukauden ensimmäinen tiistai kello 18–19.
