Numero 1 / 2003
POOLOILIJAT BORLÄNGESSÄ
KESÄN 2002 PERHEMELONTAKURSSI
KOSKIJAOSTON KEIKKA RUUNAALLE
MERIMELOJIEN HALLITUS VUONNA 2003
Nimi / TehtäväPuhelinSähköposti
Rajala, Pertti
Puheenjohtaja0400-462 724pj.@merimelojat.fi
Fohlin, Kaj-Erik09-677 057, Varapuheenjohtaja,040-755 6721Kaj_erik.fohlin@nic.fi jäsensihteeriennen klo 22.00jasensihteeri@merimelojat.fi
Holmberg, Johan
Retkijaosto09-412 9895retki@merimelojat.fi
Hyppönen, Olli
Koskijaosto050-511 7802koski@merimelojat.fi
Kaivola, Tomi
Virkistysjaosto040-559 2035virkistys@merimelojat.fi
Kanniainen, Panu
Ratajaosto044-040 1312rata@merimelojat.fi
Leinonen, Petri09-823 1860, Turvallisuus- ja koulutusvastaava040-821 5123turva@merimelojat.fi
Palanterä, Risto
Taloudenhoitaja040-507 3557talous@merimelojat.fi
Savolainen, Tuuli
Poolojaosto044-343 7233poolo@merimelojat.fi
Virtanen, Kerttu
Sihteeri040-503 5420sihteeri@merimelojat.fi
Jäsenjulkaisu, jäsenille ilmainen. Ilmestyy viisi kertaa vuodessa.
Julkaisija MERIMELOJAT RY
Päätoimittaja: Laura Tuominen,puh.040-773 1852
e-mail: mm_lehti@merimelojat.fi
Taitto: Jukka Wahlström,puh.040-573 0371
Ilmestymisaikataulu vuonna 2003:
dead postituslinetpäivät: I24.1.11.2. II28.2.18.3.
Kirjapaino: Kopio Niini Oy
III11.4.6.5. IV29.8.16.9. V17.10.4.11.
Ilmoitushinnat: Koko sivu 1000 mk,1/2 sivu 500 mk, toistoalennus 25 %
VUOSI VAIHTUI PAKKASEN PAUKKUESSA
Vuosi vaihtui, ja edessä on taas uusi toimintavuosi. Rakennusprojektit ovat toistaiseksi takanapäin, ja nyt keskitytään toimintamme kehittämiseen. Kehittämiskohteista ehkä tärkeimpiä ovat seuran hallinto ja viestintä sekä nuorisotoiminta.
Hallitus ehdotti, ja syyskokous päätti määrärahasta nuorisotyöntekijän palkkaamiseksi kesäajaksi. Nuorisotoiminnan tulevaisuus ei kuitenkaan näytä juuri nyt hyvältä. Nuorisojaosto on hengetön ja vailla vetäjää, kun Matti Petterssonin kaksivuotinen kausi hallituksessa päättyi vuodenvaihteessa. Paljon on viisaita puhuttu nuorisotoiminnasta ja sen elvyttämisestä. Nyt eivät puheet kuitenkaan riitä, tarvitaan tekoja ja tekijöitä. Yhdellä kesäkaudeksi palkattavalla työntekijällä ei vielä toimintaa kovin kauaskantoisesti elvytetä. Nuorisojaoston henkiinherättämiseksi tarvitaan uusia tuulia ja ideoita sekä nuorisotoimintaan motivoituneita ja sitoutuneita nuorten vanhempia, varttuneita nuoria ja muita jäseniä. Jaosto tarvitsee lisäksi organisaattorin, kapellimestarin, joka saa orkesterin soimaan. Jaostolla ja sen uudella vetäjällä on hallituksen ja koko jäsenistön tuki takanaan. Tarvitaan iloista tekemisen meininkiä. Jäsenistö on kevät- ja syyskokouksissa yksimielisesti kannattanut toimenpiteitä nuorison osuuden lisäämiseksi jäsenistössämme. Tässä seurassa ei ole mitään korkeampaa voimaa, joka tuottaa jäsenistölle palveluita ja joka toteuttaa syyskokouksen päätöksiä. Seura on juuri sen näköinen, kuin miksi me sen teemme. Kaikki on kiinni jäsenistön aktiivisuudesta.
Skorvön sauna on poissa käytöstä toistaiseksi. Viime lokakuisen pienen tulipalon jäljiltä jouduttiin poistamaan paloeristeet saunan puolelta ja purkamaan seiniä kiukaan takaa. Skorvön isäntä on järjestämässä talkoita saunan korjaamiseksi myöhemmin keväällä, kun jäät lähtevät. Skorvön vuokrasopimusta ei vielä ole jatkettu tälle vuodelle, mutta sopimus tehtäneen vielä tammikuun aikana.
Majan remontin suunnittelu jatkuu eikä vielä ole tiedossa, milloin kaupunki remontin oikeasti aloittaa. Se ei kuitenkaan ala ennen toukokuuta. Remontti ei vaikuta varsinaisesti seuran toimintaan vajasaarella muuten kuin jäsenpäivystyksen osalta. Remontin yhteydessä majan piha-alueen ja vaja-alueen väliin rakennetaan lukolliset portit. Samalla vaihdetaan kaikki vajasaaren lukot avainkortilla toimiviksi sähkölukoiksi.
Syyskokous hyväksyi tulevaisuustoimikunnan esittämät arvot seuralle. Ne ovat jäsenistön yhteinen etu, liikunnan ilo, vastuullisuus ja turvallisuus, luonnon kunnioittaminen ja talkoohenkisyys. Eletään arvojemme mukaisesti. Nautitaan liikunnasta ja melontaelämyksistä. Ollaan aktiivisia ja vastuullisia, muttei kuitenkaan ryppyotsaisia. Hauskaahan tämän pitää olla, kun kysymys on sentään itse kunkin vapaa-ajan harrastuksesta. Toivotan kaikille hyvää alkanutta melontavuotta.
Pertti Rajala Ylimelamies
JÄSENSIHTEERIN PALSTA
“Paljon on kärsitty vilua ja nälkää”, näin laulettiin viimeksi talvisodan aikaan, jolloin maatamme kohtasivat kovat pakkaset. Merimelojien jäseniä, avantouimareita lukuunottamatta, tämän talven pakkaset eivät ole paljon kiusanneet – mitä nyt vajasaaren putkirikot ja viemärin tukkeutuminen tavallisenakin talvena vaivaavat.
Yhtenä kylmänä päivänä suoritimme jäsenrekisterimme siivouksen, toisin sanoen poistimme siitä sellaiset jäsenet, jotka eivät kahteen vuoteen ole maksaneet jäsenmaksujaan. Rekisteri on nyt "nollattu ja päivitetty" niillä tiedoilla, mitä meille on ilmoitettu. 100% oikeaa emme siitä kuitenkaan saa, sillä rekisteri "elää" koko ajan ja yhtenä ongelmana tulee aina olemaan mm. osoitteenmuutokset, unohtuneet talkoopanokset tai muut elämäntilanteisiin liittyvät asiat. Jäseniä oli vuoden lopulla yhteensä 1002. Määrä on siis edelleen kasvanut.
Suuri liikuntatutkimus paljasti, että melonnan suosio on lisääntynyt ja sen huomaa myös siitä, että kevään ensimmäinen melontakurssi on käytännössä
UIMAHALLIVUORO
myyty loppuun jo nyt.
Tänä vuonna tulemme tekemään suuren avainvaihtorumban: tarkoituksena on siirtyä vajasaarella elektroniseen avainkorttijärjestelmään. Pyrimme löytämään järjestelmän, joka valvoo sekä kulkua että maksuja. Seuraavissa lehdissä kerromme tarkemmin, missä mennään. Asiaan vaikuttaa myös majan korjausaikataulu. Vuoden 2003 jäsenmaksulomakkeet postitetaan helmi-maaliskuun vaihteessa ja vain ajallaan maksettu jäsenmaksu takaa vaivattoman siirtymisen uuteen avainkorttijärjestelmään.
Syyskokous päätti seuramme jäsenmaksuista, jotka julkaistaan kaikille tässä numerossa (ks. oheinen taulukko). Mitään radikaalimuutoksia maksuihin ei tullut, mutta pieniä korotuksia kuitenkin. Hallitus päätti myös perustaa työryhmän, jonka tehtävänä on pohtia näitä erilaisia maksuja ja sitä, miten seurallemme saataisiin luotua yksinkertaisempi jäsenmaksujärjestelmä. Työryhmän ehdotus esitellään tämän vuoden syyskokouksessa.
Jäsensihteeri Kaitzu
Lauttasaaren remontin vuoksi pelastautumisharjoitukset järjestetään Helsingin Suomalaisen yhteiskoulun uimahallissa sunnuntaisin kello 15.30-17.30. • Kajakit kuljetetaan hallille vajalta, jonne toivotaan autoilevia melojia noin tuntia ennen vuoron alkua (uimahalliharjoituksista ja kaluston kuljettamisesta tarkemmin sivulla 15) • HUOM! Poikkeuksellisesti osallistujilta peritään 2 euron maksu, joten varaa tasaraha mukaan! • Hallin osoite on:Isonnevantie 8, Etelä-Haaga. • Tervetuloa kaikki mukaan kokemuksen määrästä riippumatta! • Terveisin Petri Leinonen
PUNTTISALIVUOROT
Merimelojien punttisalivuorot ovat alkaneet Uimastadionilla • Viimevuotiseen tapaan vuorot ovat keskiviikkona 20–21 ja perjantaina 20–21 • Käyttäkää hyväksenne.
Jäseniltä perittävät maksut vuonna 2003
AikuisetAlle 21 vPerheen muut jäsenet
omalle retkelle/ aukko/vrk (erill.vuokrattavat kajakit)
Puumaksu: - jäsen/vrk
Melontakoulut - aikuiset
Iltakurssi majalla:
Perinnekajakit ja -melat ti 25.3 klo 18.00
Tilaisuudessa palataan kajakkien alkulähteille Grönlantiin ja Aleuteille. Esitellään perinteisten kajakkien ja melojen rakennetta, mitoitusta, ominaisuuksia ja käyttöä nykypäivän melojan ja kajakinrakentajan näkökulmasta. Tervetuloa!
POOLOILIJAT BORLÄNGESSÄ
Ruotsin Borlängessä järjestettiin marras-joulukuun vaihteessa kansainvälinen pooloturnaus ja me Merimelojat päätimme lähteä sinne kahden joukkueen voimin. Matkalle kohti Turkua lähti perjantai-iltana 12 Merimelojaa. Olimme jo päivällä saaneet tiedon, että laiva on myöhässä pari tuntia. Laivaa odotellessa vietimme aikaa Turussa pitsalla vanhan turkulaisen, Sampsan, kertomuksien siivittämänä ja ”sightseeingin” merkeissä. Laivan piti lähteä kello 21.45, mutta loppujen lopuksi pääsimme matkaan vasta puoli yhden jälkeen, joten aamulla olimme Tukholmassa puoli kahdeksan sijasta vasta noin kello 11 – vaatimattomat kolme ja puoli tuntia myöhässä... Onneksi oli kännykät, ja pystyimme pitkin matkaa ilmoittelemaan olinpaikastamme ja matkan etenemisestä järjestäjille.
Borlänge on Tukholmasta luoteeseen noin kahden ja puolen tunnin matkan päässä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti olla perillä puolen päivän aikaan, mutta saavuimme hallille vasta noin kello 15 maissa, koska ajoimme ensinnäkin noin 80 km:n lisälenkin (toden totta, yksi ainoa tie voi kulkea kahteen eri suuntaan) ja toiseksi koska etsiskelimme hallia paikan päällä pitkään ja hartaasti (kävimme mm. järjestäjän takapihalla, koska eräs nimeltä mainitsematon M:llä alkava entinen nuorisojaoston vetäjä oli jossain vaiheessa sekoittanut osoitteet). Järjestäjät olivat kuitenkin loistavia joustavuudessaan eikä meiltä jäänyt yhtään ottelua pelaamatta pienten uudel-
leenjärjestelyjen ansiosta.
Turnauksessa oli joukkueita seuraavasti: Tanskasta oli yksi seurajoukkue, Suomesta kolme (Merkkareilta kaksi ja Tampereelta yksi) ja Ruotsista kaksi ns. maajoukkuekokoonpanoa. Ohessa – tai ehkä päinvastoin – pelattiin Ruotsin mestaruusturnaus. Ruotsissa on poolon pelaaminen aloitettu paljon myöhemmin kuin Suomessa. Innokkaita on aika paljon, varsinkin koskimelojia, joiden lähtötaso on suhteellisen hyvä. Onkin mukavaa jäädä odottamaan ja katsomaan, millaista kehitystä tapahtuu, jos vaikka lähivuosina pääsisimme ratkomaan PM-mestaruuksia. Norjan ja Islannin poolo on kyllä jäänyt täysin paitsioon.
Me pelasimme turnauksessa sekajoukkuein eli olimme tarkoituksella muodostaneet aika eritasoisista miehistä ja naisista kaksi suhteellisen tasaväkistä joukkuetta (yhteensä 5 naista ja 7 miestä), muissa joukkueissa oli vain miehiä. Pelit olivat mielenkiintoisia ja oli todella hauskaa pelata täysin uusien vastustajien kanssa. Joukkuedynamiikka oli tosin haaste sinänsä, emmehän olleet pelanneet vastaavilla kokoonpanoilla aiemmin. Toinen joukkue pelasi tasaisen hyvin ja sijoittui neljänneksi; toinen taas esitti hyvin eritasoisia suorituksia sijoittuen viidenneksi. Loppuottelussa pelasivat Tanska sekä Ruotsin "ykkösmaajoukkue" jälkimmäisen viedessä voiton.
Tällaisissa turnauksissa ei ole ulkopuolisia tuomareita, vaan kunkin joukkueen sisältä valitaan kaksi, jotka tuomaroivat parina vuorollaan. Pelejä oli sekä
lauantaina ja sunnuntaina. Yövyimme läheisessä koulussa ruotsalaisten ja tanskalaisten kanssa; ilta kului muiden kanssa sosiaalisissa merkeissä ja korttia pelaten.
Alkuillasta sunnuntaina lähdimme takaisin kohti Tukholmaa. Vaikka tuulta, sadetta eikä jäätä juuri näkynyt, laiva onnistui jälleen olemaan myöhässä pari tuntia. Suumme kuitenkin tukittiin työntämällä auton ikkunasta pillimehua, sämpylöitä ja salmiakkikarkkeja. Kulutimme aikaamme keskustan kahvilassa sekä satamassa polttopalloa pelaten ja tekemällä henkilöautoon ahtautumisennätyksiä. En nyt muista tarkkaa henkilömäärää, olisiko ollut yhdeksän tai kymmenen kieppeillä.
Laiva ei luonnollisesti saanut kiinni myöhästynyttä aikatauluaan, joten maanantaiaamuna kaikki työssäkäyvät saivat onnellisina järjestellä asioitaan ehtiäkseen joten kuten iltapäiväksi töihin. Me opiskelijat vain kiristelimme hampaitamme, mutta totesimme, että kyllähän sitä tenttiin voi mennä vähemmälläkin lukemisella…Ainahan poolo tärkeysjärjestyksessä työn voittaa!
Tämä oli nyt "Poolotarinoita vuodelta 2002: osa 1", mikä tarkoittaa, että aiomme saada myös ensilehteen jutun; on nimittäin rästissä vielä raportointi viime syyskuun MM-kisoista Essenistä. Siitä sitten lisää ajankohtaisesti ensi lehdessä.
Tuuli
Muistathan, että Merimelojilla on torstaisin salivuoro klo 20 - 21.30
Steinerkoululla! Vuoro on kaikkien seuramme jäsenien käytettävissä.Lisätietoja saa Tuuli Savolaiselta.
TONNARIT
2002
Hannu TaipaleM3105
Petri SutinenM2658
Pertti RajalaM2304
Katri MalmströmM2232
Paula LiimattaM2146
Jyri JuslenM1560
Terhi LaineM1490
Timo MononenM1390
Laura TielinenM1240
Terttu TurkkiM1171
Risto PalanteräM1157
Reijo YliniemiM1150
Kari HansenM1123
Arja WinterM1110
Arja PaateroM1099
Ingrid AminoffM1048
Irja RuuskaM1024
Heikki Hepo-ojaM1011
Petra HiltunenM1004
TALVITOIMINTAA KESÄTUKIKOHDASSA
Minkä joulusauna aloittaa…
Kyllä talvellakin Mäntysaarella on käyttöä, eikä pakkanen menoa haittaa, päinvastoin. Sehän vain mahdollistaa sen, ettei tarvitse rasittavasti meloa vajalta saareen, vaan voi rasittavasti hiihtää vajalta sinne. Tai helposti kävellä Lauttasaaresta.
Tämä tuli todistettua joulupäivänä, kun koputtelimme jäätä suksisauvoillamme ja totesimme sen ainakin Humalluodon rannassa kestäväksi. Niinpä Risto, Marjo ja minä päätimme lähteä joulusaunaan oikein Merimelojien saarihuvilalle. Aluksi suksi luisti, mutta Lauttasaaren
eteläpuolisella väylällä jää oli kuin kynnetty eli oudon rosoista. Voiko vesi jäätyä laineille?
Hiihto kesti puolisen tuntia, mutta kylmän saunan lämmittäminen olikin sitten hitaampaa. Pakkasta tosin oli vain miinus kahdeksan, lällärikeli siis.
Ripa jäi puhaltelemaan tulipesään, kun Marjon kanssa talsimme Käärmeluodoille. Samat ikiteltathan ne siellä ovat vuodenajasta toiseen, muttei sentään asukkeja. Kiersimme myös Mäntysaaren jäitse, joten nyt on melottu, uitu ja kävelty saaren ympäri, vaikkei se ketään kiinnosta. Mutta mukavaa on katsella jäisen ja rau-
hallisenvalkoisen tasangon poikki kohti lounasta. Siellä jossakin on saunaton Skorvan.
Yllätys, yllätys: PP:hän se sieltä tulla tupsahti valtakuntaansa katsomaan. Nelistemme päästiin siis saunaan.
Lumesta sulatettiin löylyvettä (ei oltu nyt Nauvossa) ja tuimat olivat joululöylyt. Vaan verannalla vilvoiteltiin, kuten kesälläkin.
…sen uusi vuosi lopettaa
Tämän sankariteon viitoittamaa tietä seurasi sitten isompi iskuryhmä uudenvuoden aattona. Jos oli väkeä enemmän, oli myös kylmempääkin eli yli 20 astetta pakkasta ja kirkas sää, ainakin aluksi.
Osa seurueesta aikoi hiihtää vanhoja jälkiä Mäntikseen, mutta veteraanit ja muutama muukin eli Kari H., Paula, Marjo ja minä kokeilivat kävelyä Lauttasaaresta.
Luonnollisesti olimme perillä parissakymmenessä minuutissa ja käynnistimme saunan, joka olikin jo vähän lämmennyt muun porukan eli Ripan, Hannun, Jyrin, vanhemman Malmströmin ja Stellan räpistellessä pimeydestä esiin. Kävelymatkalla jäätyneet virvoitusjuomat oli pakko viedä saunaan sulamaan, ja todettiinkin, että harvoin lauteille juomia lämpenemään raijataan. Hannu luonnollisesti pani grillin tuleen, ja siinä sitten kuumenneltiin makkaraa jalat kylminä (paitsi huopatossujen omistajilla). Jyri riemastui, että ensi kesänä Mäntiksessä voimmekin sitten sanoa olleemme täällä, kun oli 50 astetta kylmempää. Vaikka eihän se ketään kiinnosta, kuten jo sanoin.
Kylläpä maistui vuoden viimeinen sauna makialta! Viilennys sujui matalahkossa lumessa miten kuten, ja taas takaisin sisään öljylampun hämyyn. Hyvin mahtui yhdeksän henkeä saunaan, kun yksi oli koko ajan lauteiden alla. Ei, väärin arvattu, kyllä se oli Stella. Suomalainen koira pitää saunasta, ainakin jos vaihtoehto on värjöttely ulkona.
Kolmisen tuntia siinä meni, ja vielä ehdittäisiin raketteja katsomaan. Kukaan ei nyt halunnutkaan hiihtää… Niinpä kävelimme kaikki kohti Lauttista kolmannen maailmansodan alkaessa. Varsinkin Espoon suunnalta nousi rakettia kuin Suomenlinnan pommituksessa ja Stellan korvat oli pakko peittää. (Tosin oli se saanut dopingiakin.) Saunattoman Skorvanin suunnalla oli aivan pimeää.
Viikkoa myöhemmin PP kertoi, että väylä oli aivan veden peitossa. Ehkä jää ei ollutkaan ollut niin vahvaa kuin olimme kuvitelleet.
Martti Roivainen
LUOPIOINEN & LAMMI
ELI HÄMEEN SAHTIRETKI
Tai Pakkasretki. Rakkaalla retkellä on monta nimeä. Retkelle oli päästävä oli keli, mikä hyvänsä ja torstaina 10. lokakuuta klo 16.15 seuran Transit yskäisi savut Lauttasaaren Shellillä, josta vajan kautta pakkaamaan kajakit traileriin ja nokka kohti Luopioista. Kyydissä neljä jääräpäätä Jukolan jussia ja yksi venla, joita ilmatieteen laitoksen ennusteet lumesta ja pakkasista eivät lannistaneet. Olisihan palkintona vilun ja nälän kärsimisestä haarikallinen sahtia.
Leiri pystytettiin Luopioisten kirkonkylän venerantaan illan pimeydessä ja edessä oli hyytävä yö. Mielessä käväisi, että sääennusteiden toteutuessa rankimman kautta retki saattaisi saada tylyn lopun, kuten aikanaan Jukolan veljesten sahdilla vauhdittama joulunvietto eteläisessä Hämeessä. Mutta ei sentään.
Perjantaiaamu oli kalsa, poutainen ja tyyni. Aamutoimien ja pakkaamisen jälkeen kajakit laskettiin Kukkiajärveen ja keulat suunnattiin kohti etelää ja avarampia järven selkiä. Matkaan lähdettiin verkkaisesti, paita ei saanut kastua, sillä vaatteiden kuivaksi saamisesta ei ollut tietoa ja tauolla tulisi vilu. Paula oli valinnut Nordkappinsa sijaan Avalonin, jotta parit ylimääräiset villahousut ja untsikka varmasti mahtuvat mukaan.
Määränpää Kuohijärvellä oli Hietasalo, Hämeen virkistysalueyhdistyksen retkeilysaari. Kukkiajärven lenkin jälkeen siirryttiin Kuohijärvelle mutkittelevaa joenuomaa pitkin. Joen suulla aukeni kilometrien selkä ja kaukana selällä Hietasalo. Pitkulaisen saaren eteläpäästä löy-
tyi leiri, jossa oli nuotiopaikka ja kuivia halkoja. Varmuuden vuoksi olin täyttänyt kajakkini tyhjät sopukat klapeilla, joilla olisi tehnyt tarvittaessa pienen makkaranuotion.
Telttapaikan valinnassa tarvittiin mielikuvitusta, sillä Hietasalo on lohkareinen soraharjanne, jossa tasaisia paikkoja on harvassa. Leiriytymisen ja aterian jälkeen saarikierros muhkuraisessa ja ryteikköisessä maastossa sekä pöllien halkominen laittoi veren kiertämään ja piti lämpimänä.
Illalla odoteltiin saapuvaksi ylimelamiestä ja toista venlaa. Jyri viritteli rantaan merkkitulia, ja lopulta vastarannalle parin kilometrin päähän ilmestyi auton valot. Muutaman tovin jälkeen valot sammuivat ja ryhmä meloi pimeydestä kohti merkkinuotiota karahtaen karille juuri ennen rantaa. Nuotiopiirissä tarkeni istua iltaa, mutta ennen pitkää joukon valtasi raukeus ja yksi toisensa jälkeen kömpi telttaansa lämpimään makuupussiin. Pienen harjanteen laella olevasta teltasta alkoi kuulua tasainen kuorsaus.
Lauantaina lähdettiin liikkeelle jo yhdeksän maissa, ja teltat jätettiin leiriin. Yö oli lämpimämpi tai sitten kroppa alkoi tottua viileyteen. Radiouutisista kuulimme Myyrmannin räjähdyksestä, joka raa’alla tavalla palautti tietoisuuden muusta maailmasta, josta olimme jo alkaneet irtautua. Suuntasimme kohti Kuohijärven kaakkoisosia ja Nerosjärveä. Matkalla ohitimme Kaiturin saaren, joka kaarevine hiekkarantoineen ja soraharjanteineen toi mieleen Sandön saaren Saaristo-
merellä. Tuonne tahtoisin rantautua ja leirin pystyttää.
Nerosjärven pinta on kymmenen metriä Kuohijärveä korkeammalla ja välissä on Porraskosken pato. Pusikon läpi padon yläpuolelle kajakkeja roudatessamme odotin, milloin alkuasukkaat hyökkäisivät metsästä kimppuumme kuin Syvässä Joessa ikään. Järvelle johtaa kapea ja matala paikoin louhittu kanava, jonka mutkiin Viviane vaivoin taipui. Nerosjärvi aukeni vihdoin karuna, autiona erämaajärvenä. Oli kuin olisi tullut toiseen maailmaan. Ruska oli huipussa ja pilviverhon reuna väistyi edestämme pohjoiseen päästäen auringon hehkuttamaan kuulaan maiseman väriloistoa.
Järven pohjoispäässä väylä kapeni ojaksi, joka johti ruohottuneeseen lahteen. Vettä oli hädin tuskin kajakin mennä, ja ohut riite repeili kajakkien edellä. Päästyämme taas syvempään veteen suuntasimme Tervaniemen autioon lomakylään, jossa retken vetäjä Johan oli onnistunut järjestämään päiväkahvit. Lomakausi oli ohi, joten näkemättä jäi, olisiko karavaanari melojankin kaveri. Molempia yhdistää ainakin syvä kiintymys lasikuituvalmisteisiin.
Paluumatkalla padon ohitus meni rutiinilla ja suuntana oli Lieson kylän yleinen ranta Tollikonlahdessa Kuohijärven eteläosassa. Päätimme lyhentää kävelymatkaa rannasta kylälle ja jouduimme rantautumaan matalaan vetelään ojasuistoon, kun paremmat rannat oli mökitetty. Parempi virsta väärää sanotaan.
Meille oli varattu ruokailu ja tutustu-
minen Lammin Sahdin tuotantotiloihin.
Sahtihaarikka nimiseksi tilausravintolaksi muutetussa maalaispirtissä nautimme lihakeittoa, sahtia ja Käki-olutta. Mainittakoon, että niiden lisäksi tuotevalikoimaan kuluvat myös Pulu ja Kottarainen nimiset siiderit. Keitto ja sahti maistuivat, ja lämpimässä pirtissä alkoivat pian posket punottaa. Tilan historiasta kertova valokuvakansio kiersi pöydässä, ja vanha emäntä kertoi käyneensä puolen kilometrin päässä olevalla järvellä viimeksi 40 vuotta sitten. Oli meillä selittämistä, että sieltä järveltä me juuri tultiin.
Tuotantotiloihin tutustuessamme selvisi, että kerralla syntyy 1300 litraa sahtia, jota pullotettuna on myynnissä Hämeen seudun Alkoissa. Kyläkaupasta hankittiin evääksi Käki-olutta ja edessä oli tunnin melonta takaisin leiriin, jonne pääsimme juuri ennen pimeän tuloa. Iltanuotiolla istuttiin eväitä maistellen ja päivän kokemuksia kertaillen. Jossain kukkui käki ja kaukaisen GSM-maston punaisten valojen kajo heijastui järven pinnasta.
Sunnuntaina hieman kostean yön jälkeen, lähdimme paluumatkalle kohti Luopioista. Välillä satoi lunta ja välillä paistoi aurinko, tuuli sentään oli myötäinen ja melontakeli leppoisa. Kukkialla Evisalon saarta kiertäessämme jouduimme taas kantohommiin kannasta ylittäessämme. Näiden järviseutujen karikkoiset vedet ja hankalat rantautumiset syövät kajakin pohjaa.
Hyvissä ajoin iltapäivällä saavuimme jatkuu sivulla 14
KESÄN 2002 PERHEMELONTAKURSSI
Merimelojien historian ensimmäinen perhemelontakurssi järjestettiin kesällä 2002 täynnä uskoa ja luottamusta siihen, että näin saataisiin perheet ja etenkin nuoriso innostumaan lajistamme. Aikaisin helmikuussa julkaistut lehti-ilmoitukset Hesarissa ja Metro-lehdessä tavoittivat riittävästi kiinnostuneita melonnan vasta-alkajia. Kurssille ilmoittautui yhteensä 18 henkeä, joista puolet aikuisia, puolet lapsia. Yksi aikuinen ja yksi lapsi –yhdistelmä oli yleisin. Mukana oli sekä äitejä että isiä; lapset olivat enimmäkseen poikia. Useimmat olivat Helsingin tai Espoon alueelta –yksi perhe kävi kurssia jopa Nurmijärveltä saakka.
Kolme kouluiltaa vajasaarella 10.–12.6.
Johan Holmberg toimi kurssin päävetäjänä. Minun lisäkseni apuvetäjiksi olivat lupautuneet Marja-Liisa Laihio ja Pertti Koskinen. Kurssin alkuosa noudatteli tavanomaisen melontakoulun ohjelmaa, jossa osallistujat kulkivat rastilta rastille lapset omissa ja aikuiset omissa
ryhmissään. Osallistujien taustat ja motivaatiot olivat monenlaisia: toiset tulivat puolisoidensa ”pakottamina” eli perheessä joku muu jo harrasti melontaa, toiset uteliaisuuttaan tai halustaan tehdä vain jotain mukavaa lastensa kanssa. Joka tapauksessa kurssilaiset olivat innokkaan vastaanottavaisia ja keskittyivät tekemään parhaansa.
Kun ensimmäisenä iltana siirryttiin vesille, ei ainakaan 9–12-vuotiailla lapsilla ollut minkäänlaisia ongelmia. He uskaltautuivat sen kummempaa epäröimättä istahtaa syvälle kajakkien pohjalle ja liukua laiturin turvasta syvemmälle kellumaan. Vanhemmat keskittyivät niin kieli keskellä suuta omaan pystyssä pysymiseensä ja melan kanssa tasapainotteluun, etteivät ehtineet edes huolestua lapsistaan. Sinä iltana meillä oli myös yleisöä, joten tsemppikin oli päällä. Ylen TV 1 oli nimittäin tekemässä juttua melonnasta; etenkin veteen menoa ja liikehdintää laiturilla kuvattiin tarkasti. Johan sai ehkä ensimmäistä kertaa elämässään esitellä reskutuksensa myös tv-kameroille. Tiistaina retkemme kohdistui Seurasaareen, jossa luonnonrantaan rantautu-
minen oli päivän pääharjoitus. Taateleiden mussutuksen lomassa juteltiin viikonlopun retkestä ja siihen valmistautumisesta. Eniten vanhemmat kyselivät retkeilyvarusteiden vaatimuksista, sillä monikaan ei ollut koskaan harrastanut minkään alan retkeilyä. Tutkimme myös kartasta tulevan viikonlopun kohdetta.
Keskiviikon ohjelma painottui aikuisten osalta reskutusharjoituksiin. Ensin tehtiin yhdessä pieni lämmittelylenkki ja hiottiin taas tekniikkaa. Sen jälkeen aikuisten karavaani lähti kohti Taivallahtea harjoittelemaan – ehkä monen Mestaritallissa istuvan huviksi. Jokainen sai/ joutui kokeilemaan pelastamista ja pelastautumista. Rastista vapautetut lapset saivat sovittaa kypärät päähänsä ja itsensä poolokajakkeihin. Epäilin mahtaako poolo vetää heitä puoleensa, mutta erehdyin! Ja erehdyin itsekin ensimmäistä kertaa poolokentälle: eiväthän nämä pojat pelänneet mitään, vaan rynnivät täysillä pallon perään. Kenellekään ei tainnut tulla mieleen, että tässä voi kaatua! Hauskaa näytti olevan, ja aika kului varmaan vikkelämmin kuin suoraa melontaa harjoitellessa.
Viikonloppu Inkoon Barösundissa 14.–16.6.2002
Perhekurssin erikoisuutena ja melontakoulun jatkona järjestettiin aito melonta-
RETKIJAOKSEN TALVI-ILTA
retki. Kurssilaiset saivat näin heti tuoreeltaan kokeilla retkeilyä ohjatusti ja valvotusti. Perjantai-iltana lähdettiin matkaan vuokratun transitin, trailerin ja henkilöautojen voimin kohti Inkoon Barösundia. Lossimatka vei meidät Älgsjölandetin puolelle. Trailerin purkamisen jälkeen meillä oli vielä ylitys vastapäiseen Elisaareen, jossa leirintäalue nuotiopaikkoineen odotteli. Paikka on Helsingin kaupungin omistama ja etenkin purjehtijoiden suosima luonnonsatama. Maisemalle on tyypillistä jyrkkä kallioinen ranta. Pieni matka melontaa ja rantauduimme ruohikkoiselle laakealle leirintäalueelle. Vuorossa olivat enää iltanuotio, seuraavan päivän ohjelman kertaus ja leirin pysytys. Pojat innostuivat tulien teosta ja puuhastelivat mielellään koko viikonlopun ajan halkojen kanssa.
Lauantaiaamu kirkastui auringonpaisteisena ja tyynenä. Lähdimme pitkälle retkelle kohti avomerta, sirpaleisen upeaa saaristoa mutkitellen. Lapset pysyivät kutakuinkin meidän aikuisten tahdissa. Pidimme evästaukoa paikassa, jossa meri aukeni eteemme rannattomana. Porukka hävisi pian ympäri saarta tutkimaan sen ihmeitä. Matkaa oli kuitenkin yhtä pitkästi takaisinkin päin, mikä tuntui monen jäsenissä; hinauksessa oli useampikin lapsi vuoron perään. Vaihtelimme hinausvuoroja, ja vanhemmat tuntuivat arvostavan sitä, että saivat myös auttaa. Kotimat-
vajalla tiistaina 18.2.2003 klo 19.00 •
Ohjelmassa kesän retkien ja niiden aikataulujen suunnittelua, kuvien katselua, Suomi Meloo -projekti, retkijaoksen muun toiminnan organisointia (perhemelontakoulut) jne. • Tervetuloa! • Kaikki mukaan! • Johan Holmberg / retkijaosto
kan koitokset palkittiin saunalla, ruoalla ja levolla. Ruoan jälkeen teltta toisensa jälkeen hiljenikin. Pelit ja leikit kannatti siis unohtaa tällä kertaa. Koska oli kurssin viimeinen ilta, herkuttelimme myöhemmin sinä iltana Merimelojien tarjoamalla gourmet-iltapalalla. Juhlamenoihin kuului myös kurssitodistusten jakaminen. Saimme tilaisuuden kertoa kaiken mahdollisen Merimelojista ja melonnasta yleensä.
Koitti sunnuntai ja lyhyt melontalenkki, joka tosin ei saanut lapsilta jakamatonta suosiota. Edellinen päivä oli tainnut viedä monelta mehut. Mutta hämmästyttävää kyllä, kaikki lähtivät mukaan, vaikka rakot käsissä hidastivat joidenkin urheiden matkaa! Seuraamme liittyivät mökkirannastaan Hannele Havansi ja Patric Ojala. Mitä enemmän apuvetäjiä, sitä tarkemmin tuli kaikkia huomioitua. Sää oli muuttunut sateisen oloiseksi. Rantautuminen oli taas jännää epätasaiselle ja liukkaalle kalliolle. Eväät tekivät kauppansa, ja sitten sadetta pakoon leiriä kohti. Ruokailimme, purimme leirin ja aloimme pakata soutuvenettä lähes uppoamiskuntoon. Varusteet kulkivat veneessä, me
muut kajakeissa. Edessä oli vielä kajakkien kuivaaminen ja pakkaaminen autoihin ennen lähtöä. Matkan varrella kahvitauolla oli ihan paikallaan vielä yhdessä muistella, kysellä ja veistelläkin kaikesta siitä, mitä viikon aikana oli koettu. Me järjestäjät paloimme halusta tietää, ketä nyt sitten melontakärpänen oli purrut ja oliko seuraamme odotettavissa uusia jäseniä… Minun viikkoni oli pelastettu, kun sain antaa nimmarini yhdelle tytölle!
Sen pituinen se pioneerikurssi. Tulevana kesänä perhekursseja on tarkoitus järjestää kaksi, molemmat kesäkuun puolella. Kurssit rakennetaan samaan tapaan kuin edellisenä vuonna: ensin kolmen päivän melontakoulu ja lopuksi viikonloppuretki. Tulemme rekrytoimaan osallistujia tänäkin vuonna ainakin lehti-ilmoitusten kautta, mutta muitakin kanavia tarvitaan. Toivomme, että lukijat innostaisivat ja mainostaisivat tutuille perheilleen tällaista mahdollisuutta. Mikä voisi olla parempaa perhesuhdehoitoa kuin yhteinen tekeminen ja kokeminen, erityisesti luonnossa.
Petra Hiltunen
LUOPIOINEN & LAMMI...
Luopioisten rantaan, tavarat purettiin ja kajakit pakattiin traileriin. Ransu sai maistaa hämäläistä mutkaista ja mäkistä sorapätkää, kun Perttiä vietiin autolleen. Syvään huokaisten, mutta sitkeästi Ransu kiipesi mäkien laelle. Suoraruiskutusdieselin kurnutus soi musiikkina vanhan massikkamiehen korvissa. Linnatuulen huoltoaseman ravintolassa ruokailimme, ja metsittyneet olemuksemme keräsivät katseita. Vajalla saunassa retken kangista-
mat lihakset vertyivät retken päätteeksi. Johanin suunnittelema vajaan 90 kilometrin melontaretki onnistui erinomaisesti. Meille osui viileät, mutta varsin tyynet ja kuivat kelit, eikä järvenselkien ylittämiseen tarvittu dieselin vääntöä. Hämäläisen järvimaiseman syksyinen autius oli vaikuttava. Se arjesta irtautuminen, mitä lähdimme hakemaan, toteutui toivotulla tavalla. Kevättä ja uusia retkiä odotellessa.
Kantotohtori
UIMAHALLIHARJOITUKSET JOKA
SUNNUNTAI-ILTAPÄIVÄ ETELÄ-HAAGASSA
Nyt kevättalvella 2003 Merimelojien uimahallitreenit järjestetään
Suomalaisen Yhteiskoulun uimahallissa Etelä-Haagassa (osoite Isonnevantie 8) joka sunnuntai klo 15.30-17.30. Viimeinen harjoituskerta on 13.4.2003 eli harjoitukset jatkuvat melkein pääsiäiseen saakka. Pääsymaksu on 2 euroa. Varaathan tasarahan mukaan!
Treenit on tarkoitettu sekä vasta-alkajille tai juuri seuraan liittyneille että pidemmälle ehtineille. Kaikki rohkeasti mukaan. Harjoitellaan tuentoja, horjahtamista ja tuentaa, kaatumisia, itsensä pelastamista ja toisen pelastamista, eskimopyörähdyksiä ym. melojille tärkeitä taitoja sekä ohjatusti että omatoimisesti. Mukaan voit ottaa esimerkiksi "nenänipsun" tai sukellusmaskin. Koska harjoitusaikaa on kaksi tuntia, niin jää myös muutama tuokio saunan löylyistä nauttimiseen. Harjoituskalustona on sekä retkikajakkeja että koskareita.
Moni meloja on harrastuksessaan tottunut toimimaan koko ajan turvallisella
alueella (näin pitääkin tehdä), mutta siitä huolimatta pitää myös harjoitella “epänormaaleja” tilanteita. Uimahalli on paras paikka tämän alottamiseen, koska siellä oppii niksit mielyttävässä ympäristössä ja lämpimässä vedessä, minkä jälkeen on helpompi siirtyä avovesiharjoituksiin. Valitettavasti moni vanhempi meloja ei juurikaan harjoittele näitä epänormaaleja tilanteita. Eräs parhaimmista harjoituksista aloittelijoille on juuri horjahdukset ja tuennat – ja alussa tärkeintä on voittaa oma arkuus. Jollet aiemmin ole käynyt uimahalliharjoituksisssa, niin tule nyt mukaan. Jokaiselle riittää sekä oppimista että ohjaajia!
Joudumme kuljettamaan harjoituskaluston uimahallille ja kajakkien kuljetuksessa tarvitaan autoja (noin 3–4 kattotelineellistä autoa). Pyydän siksi harjoituksista kiinnostuneita auton haltijoita ottamaan minuun yhteyttä: viikonloput jaetaan eri kuljetusrinkien kesken, ja näin vaivasta ei tule kenellekään ylivoimainen. Myös lastauksessa tarvitaan apua (porukalla tämä menee nopeammin), ja vaikka et ole auton haltija niin voit tulla vajalle avustamaan mm. kantamisessa ja saat samalla järjestettyä kyydin itsellesi. Lastaus alkaa vajalla noin tuntia ennen harjoituksia eli sunnuntaina klo 14.40.
Johan Holmberg retki@merimelojat.fi, puh 09-412 9895
OMATOIMINEN RETKI SAARISTOMERELLÄ
Keräsimme keväällä 2002 kuuden hengen porukan kokoon Merimelojista ja suunnittelimme oman retken heinäkuun alkupuolelle. Retkemme sujui näin: Melonta alkoi Kasnäsin venesataman uimarannalta lauantaina. Tuuli oli navak-
kaa, joten kiertelimme saarten suojia hyväksi käyttäen. Viimeinen etappi ennen yöpymispaikkaamme Vänötä oli parin kilometrin ylitys, jossa ensimmäistä kertaa reissullamme pääsi kunnolla ulkosaariston tunnelmiin. Telttapaikaksi löytyi seuran retkillä jo hyväksi havaittu hiekka-
Retkueemme jäsenet poseeraavat Gumman ympärillä:vasemmalta oikealle Katri, Jukka, Jyri, Marina (edessä) ja Patric.
ranta Vänön kaakkoispuolelta.
Sunnuntaina poikkesimme ensin Yxskärissä. Siellä on viehättävä laguuni ja luontopolku. Jatkoimme matkaa kohti Borstötä ja näimme kalliolla istumassa suuren linnun, jonka totesimme merikotkaksi. Kohtaaminen merikotkan kanssa ei suinkaan jäänyt ainoaksi viikon aikana. Perillä Borstössä lounastimme tasaisessa sateessa, jolta välttyäkseen kanootin alle piiloutui pääskynpoikanen. Kävimme myös tutustumassa saaren "kirjastoon" –hyllyllinen kirjoja – ja viralliseen nähtävyyteen eli Gummaan.
Melonta jatkui sitten kohti Björkötä, jota oli kovasti kehuttu viehättävänä saarena. Björkössä kävimme ensin katsastamassa syvän sisälahden ja totesimme sen melojille huonoksi ja veneilijöille erittäin hyväksi jyrkistä kallioseinistä johtuen. Pitkällisen rantatarkastelun jälkeen perustimme leirimme saaren länsipuolelle kohtaan, jossa sisäjärveä ympäröivä kallio on kaikkein kapeimmillaan meren välissä. Sisäjärveä kävelylenkeillä kiertäneet veneilijät kyllä hieman hämmentyivät, kun yrittivät jatkaa matkaansa kalliokannaksella, joka oli tehokkaasti täytetty kanooteilla ja teltoilla.
Seuraavana päivänä leppeät tuulet ja aurinko hellivät meitä eli keli oli loistava Jurmoon melomiselle. Koska matka oli lyhyt, lähdimme vielä Björkön saarikier-
rokselle. Kierros osoittautui mukavan alun jälkeen huomattavan hankalaksi rämpimiseksi tiheässä metsässä. Uinti virkisti kuitenkin kierroksen jälkeen ja suuntasimme kohti Jurmoa. Selän ylitys sujui hienosti tiiviinä ryhmänä edeten. Perillä päätimme majoittautua saunan läheisille kallioille kysyttyämme ensin Mattssoneilta lupaa. Illalla nautimme saunan löylyistä; kuuden hengen iskujoukkomme mahtui mukavasti lauteille.
Aurinko paistoi juhlallisesti myös tiistaiaamuna, joten päätimme välipäivän sijasta meloa Utöhön. Sinne meno vaatikin reipasta melontaa, koska vastainen tuuli nosti aallokon, joka ei oikein sallinut kelluntataukojakaan. Utön hieno majakka oli kilometrien päähän näkyvä sokeritoppa, se kun oli piilotettu rakennustelineisiin ja pressuihin. Paluumatkalla valitsimme hieman etelämpää kulkevan, vedenalaista hiekkasärkkää seurailevan reitin. Keskellä ulappaa oli kohtia, joissa syvyys oli vain toista metriä, vesi upean kirkasta ja kasvillisuus värikästä. Paikka oli aivan unelmainen ja sinne ei ole veneilijöillä asiaa. Jurmoa lähestyessämme saimme vielä ihailla lähisärkkien runsasta linnustoa ja rantojen suuria merikaaleja.
Keskiviikkona tutustuimme Jurmon saareen, sen kirkkoon, "vuoreen" ja Pirjo Mattssonin maalausnäyttelyyn. Jurmoa olivat monet melojatutut kehuneet ja tämän vierailun jälkeen ymmärsi hyvin saaren viehätyksen. Auvoa häiritsi vain edellisenä iltana tapahtunut yleisten käymälöiden tyhjennys, tällöin huussien sisältö oli näppärästi loppusijoitettu 50 metrin etäisyydelle teltoistamme. Matka jatkui iltapäivällä kohti Nötötä. Kävimme
täydentämässä helteen takia huvennutta juomavarastoamme ennen telttapaikan etsintää. Nötön pohjoispuolelta löysimme mukavan pikku saaren, jossa oli juuri tilaa muutamalla teltalle. Aivan loistava oli rannan luonnon muovaama kalliolaituri sekä rantautumiseen että uimiseen. Iltaauringossa oli hienoa nautiskella kolmen
ruokalajin Trangia-illallistamme: simpukoita voissa, tortilloja juustokastikkeella ja suklaavanukasta.
Seuraavaa aamua synkensi tapaturma: puurolautanen luiskahti ja siinä ollut kuuma vesi aiheutti palohaavan. Haava ei onneksi ollut iso, joten retki saattoi vielä jatkua. Päivän kohteena oli Gullkrona,
Retken uloin piste eli Utö on saavutettu.
jonne saavuimme samaan aikaan ukkosrintaman kanssa. Kävimme heti maksamassa etukäteen varatun saunavuoron ja kaupassa kerrottiin parin muun melojan kyselleen pääsyä vuorollemme. Kun meloimme leiripaikalle, venesataman vastapäiselle saarelle, paljastuivat nämä potentiaaliset saunaseuralaiset Juslenin veljeksiksi. Sade haittasi ruokailuamme ja teltan pystytystä, mutta onneksi meitä kaikkia odotti lämpöinen sauna.
Vakituisena seuralaisenamme ollut vastatuuli kääntyi perjantaina vihdoin myötäiseksi. Meloimme pois saarten suojista ja surffasimme reilussa tunnissa 13 km Höglandetiin. Siellä kävimme näköalatornissa ihailemassa Saaristomeren upeita maisemia muustakin kuin melojan pinnanläheisestä näkökulmasta. Viimeiseksi yöksi menimme sieltä Sandöhön.
Lauantaiaamupäivä oli todella helteinen, mutta uimalla ei enää voinut sinilevän vuoksi virkistäytyä. Saareen saapui jatkuvana virtana veneilijöitä viikonloppua viettämään, joten pakkasimme kamamme ja lähdimme kohti matkan alkupistettä eli Kasnäsiä.
Lämpimästi suosittelen tällaisia omatoimisia retkiä pienellä porukalla. Omatoimisen retken tekeminen tietysti edellyttää, että kokemusta sekä melonnasta että retkeilystä on jo kaikilla osallistujilla. Reitti huonon kelin A-, B- ja C-vaihtoehtoineen oli yhdessä keväällä suunniteltu. Etukäteen olimme tietysti sopineet
myös, kuka ottaa mukaansa minkäkin turvavälineen: varamelan, köyden, pumpun, hätäraketin yms. Joka ilta retkellä katsoimme kuitenkin yhdessä sopivinta reittiä seuraavalle päivälle. Virallista matkanjohtajaa ei ollut, vaan kaikilla oli kartat ja kompassit, joten yhdessä suunnistimme ja sovimme kiintopisteet. Ylitykset teimme tiiviissä ryhmässä, mutta muutoin joukkomme saattoi hajautua.
Aamulla heräsimme oman sisäisen kellon mukaan ja illalla olimme hyvissä ajoin leiripaikalla, jotta saimme nauttia ruoan ilta-auringossa ja kamat kuivatettua ennen yökastetta. Liikkuminen sujui jouhevasti pienellä porukalla, ruokataukojen lisäksi ei tarvinnut muita taukoja pitää. Keskimääräinen päivämatka oli 27 km. Kun etapit eivät olleet kunnianhimoisia, jäi aamuksi ja illaksi aikaa nauttia kulloisestakin saaresta. Tarvetta välipäivällekään ei tullut, kun päivämatkat eivät olleet rasittavia ja kelit suosivat. Yöpaikka oli helppo löytää, kun tilavaatimuksena oli vain 5 pientä telttaa. Nuotiota emme sytyttäneet kertaakaan, koska emme katsoneet tarpeelliseksi riipiä saarten puita ja halkoa silokallioita tulen kuumuudella. Eli jos seuran retkelle ei sovi tai sen ajankohta ei ole sopiva, niin ei kannata haudata haavetta melontaretkestä, vaan vaihtoehtona on myös lähteä itse keräämään porukkaa kokoon.
Hannele Havansi
KOSKIJAOSTON KEIKKA
RUUNAALLE 12.–15. SYYSKUUTA
P”itääks tän koskimelonnan olla aina näin hankalaa?" autenttinen kommentti aloittelevalta koskimelojalta rämpimässä kajakin kanssa koskenrantaa ylös.
Jep! Meitä oli yhteensä 12 enemmän tai vähemmän kokenutta koskimelojaa viettämässä syyskuista viikonvaihdetta Ruunaan koskilla Lieksassa. Ensimmäinen autokunta (Olli, Jussi, Aapo & Marjo) oli saapunut jo torstai-iltana ja viettänyt iloisen päivän Neitikosken aalloilla ja stopparissa. Loput kaksi autollista saapuivat perille myöhään perjantai-iltana. Päivän puljaaminen koskessa oli väsyttänyt joukon niin perusteellisesti, että saapuessamme perjantaina kämpälle Olli taisi olla ainut pystyssä ollut antamassa raporttia vesiolosuhteista.
Lauantaiaamuna saimme sitten vahvistuksen useammasta suusta, että hauskaa oli ollut. Ainakin sen verran hauskaa, että joukko vahvistettuna Taitolla pitäytyi tiukasti samassa koskessa. Me muut päätimme lähteä katsastamaan yläjuoksun koskia, lähinnä Haapavitjaa. Koski oli syksyn vähälläkin vedellä ihan melottava, joten keväällä se varmaan onkin sitten varsin reipas laskettava. Kosken alaosasta löytyi mukavia leikkipaikkoja riittämiin – kunhan muisti varoa kivisimpiä kohtia. Kyllä sen mielellään muutaman kerran laskikin, vaikka maata pitkin kajakin kantamisessa onkin oma vaivansa. Parin kolmen tunnin puljaamisen jälkeen päätimme lähteä katsastamaan Neitikosken tilannetta. Retkeilyyn taipuvaisempi joukko (Katri, Marjo, Mara ja Tommi)
päätti meloa jokea pitkin Neitikoskelle, me loput (Kaisli, Anu, Tatu ja Jyri) päätimme säästää voimia myöhempään ja siirtyä autoilla.
Neitikoskelle päästyämme päätimme jäädä ihailemaan rodeokisaa. Vaikka voimia olisi sattumalta vielä ollutkin, ei aallossa ollut liikaa tilaa aloittelijoille. Pääosa jo aamupäivän Neitikoskella pyörineestä porukasta osallistui myös kisaan. Menestystä ei tainnut liiemmälti tulla, mutta kisakokemusta sitäkin enemmän (Vai mitä Jussi?). Jossain vaiheessa kisaa myös Haapavitjalta alaspäin melomaan lähtenyt porukka saapui paikalle. Matka oli osoittautunut arvioitua merkittävästi pidemmäksi, ainakin ajallisesti. Eikä matkamelonta rodeopaatilla ole mikään nautinto – jollette halua itse kokeilla voitte vaikka kysyä Tommilta!
Osa meistä kisaa seuranneista päätti vielä lähteä pienelle iltakeikalle. Pääsimme kämpältämme autoilla sopivasti yhden kosken ylöspäin Murrookosken ja Siikakosken väliin. Vaikka aallot eivät vähäisen veden takia olleet mitenkään huimia, löytyi meille aloittelijoille varsin mukavia harjoittelupaikkoja molemmista koskista. Itse asiassa Siikakosken muuten varsin vaatimaton virtaus tempasi Tatun ja minut sen verran hyvin mukaansa, että meille melkein tuli kiire ehtiä kämpälle ennen pimeän tuloa. Siellä sitten odottikin lämmin sauna – mikäs sen hienompaa kuin hypätä pulkasta suoraan saunan laiturille ja kuoriutua märistä melontakamoista saunan terassilla.
Kaikkien yllätykseksi ja ehkä vastoin
melojien yleisiä (?) tapoja pääsimme sunnuntaiaamuna ajoissa liikkeelle. Jopa niin hyvin, että kämppä oli siivottu, autot pakattu ja kamat niskassa varttia ennen määräaikaa. (Joka muuten oli kymmenel-
tä, ei puoliltapäivin…) Koko porukka suuntasi suoraan Neitikoskelle, pitäähän Suomen tunnetuinta freestylemelontapaikkaa käydä kokeilemassa, kun kerran on maisemissa. Saapuessamme paikalle KOSKIJAOSTON
siellä oli varsin rauhallista, muut melojat valuivat paikalle vasta selvästi myöhemmin. Osa porukastamme tosin jäi aiemmista päivistä väsähtäneenä rannalle valmentajan tehtäviin.
Aloittelijana tuli todettua seuraavanlainen luonnonlaki: kun meloo tarpeeksi, väsyy ja virheet alkavat kertaantua, minkä jälkeen kaatuu ja kun on väsynyt ei eskimokaan kulje, minkä jälkeen ui. Uimisestahan tulee kylmä, joten sen jälkeen pitää yrittää meloa entistä kovemmin, mistä vastaavasti väsyy ja sitten tekee taas virheitä… Ja oravanpyörä on valmis. Samalla tuli myös todistettua, että resku-
tus kannattaa olla koskessa suhteellisen hyvin hallinnassa. Virran poikki hinaaminen syö sekä reskuttajaa että reskutettavaa aikalailla, vaikka hinaamassa olisikin reipas ratameloja. No, onneksi nuotio oli valmiina parkkipaikalla lämmittämässä kohmettunutta melojaa. Pienistä kohmettumisista huolimatta reissu oli kokonaisuudessaan loistokeikka, joka pitää ottaa uudelleen alkukesästä, kun vettä vielä riittää (toivottavasti) runsaslumisen talven jälkeen. Ruunaalta löytyy melottavaa eritasoisille puljaajille, tosin koskituntumaa kannattaa hakea muutaman keikan verran Kymijoelta, niin paikasta saa enemmän irti.
Jyri Hämäläinen
MERIMELOJA-TARROJA !!!!
Tyylikkäitä ja kestäviä pyöreitä Merkkarien logolla varustettuja tarroja on taas saatavissa jäsenpäivystyksestä omakustannushintaan 1 euro/kpl, 2 euroa/3 kpl.
Merimelojan seuraava numero ilmestyy maaliskuun puolessa välissä, viikolla 12.Lehteä varten tarkoitetut jutut ja muu materiaali pitää lähettää viimeistään perjantaina 28.helmikuuta sähköpostitse osoitteeseen: mm_lehti@merimelojat.fi.Kaikenlaiset melontaan liittyvät kirjoitukset ovat edelleen tervetulleita! Jos et itse ehdi tai halua kirjoittaa, niin voit myös esittää toivomuksia ja ehdotuksia Merimelojan sisällön suhteen.
Seuraavan Merimelojan postitustalkoot ovat tiistaina 18.3.Merimelojien majalla.Perinteisesti talkoot ovat alkaneet noin kello 18.Postitustalkoiden järjestämisestä vastaa jäsensihteeri, joten mahdolliset tiedustelut talkoista kannattaa osoittaa suoraan Kaitsulle.
MERIMELOJAT RY
Merikannontie 10, 00260 Helsinki puh.(09) 491 821 e-mail:merimelojat@nic.fi www.merimelojat.fi
VAJAN OSOITE:
Merikannontie 10, 00260 Helsinki Vajan puhelin (09) 491 821 Telefax (09) 5893 9701
PÄIVYSTYS
Puhelin 050-357 4507
Huhtikuu-syyskuu: tiistaisin klo 18–19.00 Lokakuu-maaliskuu: kuukauden ensimmäinen tiistai klo 18–19.00
MAJAN VARAUKSET
tiistaisin klo 19–20 ja torstaisin klo9–11 puh.491821.HUOM!Vain puhelinpäivystys.
PANKKIYHTEYDET:
Yleistili Nordea WTC 240018-35487, jäsenmaksut ja talkoopanokset: PSP 800011-67991, muista maksaa jäsenkortti viitenumerolla. Puumaksut tilille, Nordea WTC 240018-35487.Viitenumero 6 10005
OSOITTEENMUUTOKSET
JA JÄSENASIAT
Jäsensihteeri Kaj-Erik Fohlin, iltaisin ennen klo 22.00 puh.(09) 677 057 tai 040-755 6721 e-mail:kaj_erik.fohlin@nic.fi kaj-erik.fohlin@eslu.slu.fi
Toimihenkilöt
Nimi / TehtäväPuhelinSähköposti
Kekäläinen, Päivi Verkkosivujen vastaava050-581 7958www_yllapito@merimelojat.fi
Paatero, Arja Vajamestari050-527 0854vajamestari@merimelojat.fi
Paavo-Pekka Ruotsalainen041-436 2745mantys_is@merimelojat.fi Mäntysaaren isäntä
Taipale, Hannu
Skorvön isäntä040-585 0822skorvo_is@merimelojat.fi
Tuominen, Laura Merimelojan päätoimittaja040-773 1852mm_lehti@merimelojat.fi
Wahlström, Jukka Merimelojan taittaja 040-573 0371