TAITTO Liisa Kemppainen, mm_taitto@merimelojat.fi Miikka Koskinen
VERKKOSIVUVASTAAVAT Räisänen Ari ja www-vastaava@merimelojat.fi 045 7880 9504 Gustafsson, Jussi
Kannen kuvat Viipurin retkeltä: Ylempi ”Rantautuminen Korkeasaareen” Mara Roivainen, alempi ”Viipurin Salakkalahti” Henri Modig
YLIMELAMIES
Vuosi lähestyy loppuaan. Loppu on uuden alku. Eräänä syyspäivänä joukko Merimelojia kokoontui majalle miettimään menneitä ja tulevia. Missä olemme nyt, missä haluamme olla viiden vuoden päästä? Millaisia esteitä matkalla on kierrettävänä, missä olemme hyviä jo nyt? Paljon ideoita, jonkin verran myös toimenpiteitä. Jotain huomioidaan toimintasuunnitelmassa, osa on vain päivittäistoiminnan toteutusta vaille. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty - yhdessä tekemisen tarve korostuu. Käynnistämme keväällä useita työryhmiä toteuttamaan seuran arkea. Tule mukaan näihin tiimeihin, auta omalla panoksellasi tehtävien palastelussa ja pienten palasten toteuttamisessa!
Toki on tehty tähänkin asti. Muutamat viime vuosina merkittävän panoksen seuramme, melontayhteisömme eteen tehneet siirtyvät sivuun. Mirva Heimala ehti taittamaan tätä lehteä kuuden vuoden ajan. Mirvan pestiin on peräti kaksi jatkajaa, tervetuloa mukaan Liisa ja Miikka! Timo Monosen rupeama hallituksen jäsenenä ja koulutusvastaavana venyi kahdeksan vuoden mittaiseksi, siinä sivussa
”Mono” ehti tehdä paljon muutakin. Aarne Miettinen on ollut hallituksen jäsen sekä koski- ja poolojaoston vetäjä pidempään kuin miesmuisti kantaa. Heikki Ritvoksen valmennuksessa moni juniori kasvoi menestystä saavuttaneeksi urheilijaksi. Siinä sivussa Heikki ehti vuosikausia luotsaamaan ensin nuorisojaostoa, sittemmin ratajaostoa. Outi Raudaskoski joutui henkilökohtaisista syistä luopumaan taloudenhoitajan vaativasta pestistä hoidettuaan sitä muutaman vuoden. Risto Jaatinen jaksoi virkistysministerin paikalla neljä pitkää vuotta. Johan Holmberg tarkasti tilejämme ja toimintaamme monien vuosien ajan. Lista on pitkä – kenetköhän vielä unohdan mainita? Haluan esittää kaikkien Merimelojien puolesta vilpittömät kiitokseni yhteisen hyvän eteen tehdystä työstä kaikille edellä mainituille sekä muille seuran luottamustehtävissä ja työntekijöinä toimineille!
Jäsenistömme huolenaiheet ovat aiheuttaneet paljon päänvaivaa myös ylimelamiehelle. Merimelojien majan kunto on yksi päällimmäisistä. Majan peruskorjauksesta on parikymmentä vuotta, taas korjaus-
tarpeet kasautuvat. Majan omistaa Helsingin kaupunki. Olemme yrittäneet lobata kaupungin talousarvioon korjausmäärärahaa, ei onnistunut vuodelle 2020. Vielä on pienen pieni toivo päästä jaolle korvamerkitsemättömästä hallinnonalojen yhteisestä korjauspotista. Voi olla, että joudumme kustantamaan hätäkorjaukset itse, ulkoseinien maalaamisen sekä ovien ja ikkunoiden kunnostamisen. Niiden kunto alkaa haitata tulolähdettämme, majan vuokraamista. Vuokratulojen menetys pakottaisi nostamaan jäsenmaksuja.
Seuran omistamat kanoottivajat ovat verrattain hyvässä kunnossa, ainoana rikkana rokassa vanhan yksityisvajan perustusten kunto. Pitkän tauon jälkeen asia etenee kiitos Päivi Ala-Harjan sitkeän yrittämisen. Ehkä ensi kesänä näemme urakoitsijan työmaalla. Toki vajoissa on siellä täällä pientä maalattavaa, mutta ei mitään niin isoa etteikö siitä talkoilla selvittäisi. Merikannontien ja lähikatujen pysäköintimuutokset, aikarajoitteisen pysäköinnin muuttuminen kokonaan maksulliseksi, vaikuttavat kauempana asuvien jäsenien liikkumiseen. Muutoksista käytiin kaupungin liikennesuunnittelun kanssa pitkä kädenvääntö, johon haettiin vauhtia aika korkealta. Hävisimme, ei mahda mitään. Toisaalta kolikon kääntöpuolella on Merikannontien liikenteen rauhoittuminen. Vähemmän pysäköityjä autoja, vähemmän kaahailua ”minä ensin” -asenteella. Myös pysäköintitilaa löytyy nyt paremmin. Jatkamme neuvotteluja
Rajasaareen pysäköimisestä, tosin tila olisi rajallinen ja pakottaisi suosimaan seuran toimintaa järjestäviä. Tähän palaamme keväämmällä. Pienempinä lähialueen häiriöinä tulevat ensi vuoden aikana olemaan Rajasaaren sillan uusiminen ja Rajasaaresta Lauttasaareen ulottuvan viemäriputken asentaminen meren pohjaan. Niiden ei pitäisi juurikaan vaikuttaa Merimelojien arkeen.
Paljon olisi asiaa, mutta nyt olen jo ylittänyt palstalle varatun tilan – lisää seuraavassa numerossa. Loppuun kuitenkin vielä jotain positiivista. Sellaisina mainittakoon viime kesän lukuisat harrastuskerrat, vajakirjassa on tuhansia merkintöjä! Saarissa on käyty, samoin retkillä. Kilpailijat ovat saavuttaneet mitaleja sekä yleisessä sarjassa että ikäkausisarjoissa, joukkoon mahtuu ikäluokkiensa parhaita. Urheilijamme ovat osallistuneet kansainvälisiin kilpailuihin niin maratonmelonnassa kuin kanoottipoolossa. Kauden lopuksi lajiliittomme, Suomen melonta- ja soutuliitto, huomioi koski- ja poolojaostomme vuoden 2019 kanoottipooloseuran valinnalla. Onneksi olkoon ja kiitos kuluneesta vuodesta!
Rauli Rautavuori, ylimelamies
TIEDOTE
jäsenluokan muutoksista ja jäsenmaksuista
Jäsenluokan muutos
Jos olet aikeissa muuttaa jäsenluokkaasi, esimerkiksi luokasta 1 (aikuisjäsen) luokkaan 3 (ei Humalluodon palveluita, ”saarijäsen”), ole hyvä ja ilmoita siitä toimistoon mahdollisimman pian, jotta saat aikanaan oikeanlaisen jäsenmaksulaskun.
Jos taas haluat erota seurasta, ilmoita siitäkin toimistoon, ettet turhaan saa laskua. Ilmoitus tehdään sähköpostitse osoitteeseen toimisto@merimelojat.fi
Jäsenmaksulaskut
Jäsenmaksulaskut lähetetään helmikuun loppupuolella tai maaliskuun alussa ja ne erääntyvät kahden viikon kuluttua. Jos et ole saanut laskua maaliskuussa, ota heti yhteyttä toimistoon.
Käytä maksaessasi vain laskussa annettua tilinumeroa ja viitettä. Jos laskussa on jotain huomauttamista, ota heti yhteyttä toimistoon.
Älä muuta laskun summaa omatoimisesti!
Tarkasta tilinumero!
Muista oikea viitenumero!
Jos lasku on edelleen maksamatta maalis-huhtikuussa, jäsenen avainkortti suljetaan niin, että jäsen ei enää pääse avainkortillaan vajasaarelle. Uuden kortin saa sen jälkeen vain toimistosta päivystysaikoina (vanha kortti otettava mukaan). Tiedot poistetaan myös lehden postituslistoilta.
Seura ei lähetä jäsenkarhulaskuja.
Puolen vuoden kuluttua jäsenmaksun maksamatta jättämisestä jäsenen katsotaan eronneen seuran jäsenyydestä. Tästä ei lähetetä ilmoitusta entiselle jäsenelle.
Jos eroat seurasta tai sinut todetaan eronneeksi ja sinulta on jäänyt omaisuutta seuran tiloihin (esim. kajakki tai muita tavaroita), seuralla on kahden vuoden kuluttua erosta oikeus menetellä tavaroittesi kanssa hyväksi katsomallaan tavalla. Muista siis poistaa kaikki omaisuutesi seuran tiloista.
Mahdollinen kajakki voidaan jo tätä ennen siirtää ulos eikä seura vastaa siitä millään tavalla. Myös kaappi avataan ja tavarat otetaan talteen kahden vuoden ajaksi.
perjantai klo18
Talvikauden KUNTOSALIVUORO
Merimelojilla on talvikaudella vuoro Ruskeasuon liikuntahallin voimailusalilla perjantaisin klo 18.00–19.30. Olemme vuorolla voimailuseura Herakleen vieraina.
Salilta löytyy levypainot ja kaikki peruslaitteet sekä pari soutulaitetta. Jos joku joskus kysyy oletko voimailuseuran jäsen, voit vastata olevasi Merimelojista ja että seurat ovat sopineet vuorosta keskenään.
Sisäänkäynti on rakennuksen itäpuolella ja pukuhuoneet sijaitsevat ulko-ovesta sisään mennessä ylemmän tasanteen oikealta reunalta. Pukuhuoneessa on peseytymismahdollisuus (suihku), mutta ei lukittavia pukukaappeja. Tavarat voi ottaa laukussa salin puolelle tai käyttää käytävällä olevia kaappeja (2 € pantti). Voimailusali löytyy jatkamalla peremmälle nyrkkeilytilojen ohi.
UIMAHALLIVUORO
Itäkeskuksen uimahallissa
Harjoitukset pidetään joka perjantai klo 19.20 alkaen Itäkeskuksen uimahallissa, os. Olavinlinnantie 6. Vuorot ovat yhteisvuoroja Marjaniemen melojien kanssa.
Hallivuorolla voi harjoitella vapaasti. Käytössä on sekä retkikajakkeja että lyhyitä kajakkeja. Useimmilla kerroilla on mahdollista saada ohjausta eskimopyörähdyksen alkeiden oppimiseen.
Tapaaminen on klo 19.20 Olavinlinnan tien päässä olevalla parkkipaikalla. Älä siis jää uimahallin parkkipaikalle, vaan jatka n. 200 m eteenpäin ja käänny tien päässä liikenneympyrästä vasemmalle. Uimahalliin mennään sisälle sivuparkkipaikan ajoluiskan kautta yhtenä ryhmänä.
perjantai klo
19:20
Pukukaappeja varten jokainen osallistuja tarvitsee mukaansa 50 sentin kolikon. Lisäksi tarvitset uima-asun sekä uimalasit ja/tai nenäklipsin (ei pakollinen, mutta lisää omaa viihtyvyyttä).
Kajakit ja varusteet siirretään altaalle ja pois altaalta yhdessä. Jokainen uimahallivuoron osanottaja osallistuu alku- ja lopputoimiin.
VASTUUHENKILÖT
vaihtuvat
Merimelojat-lehden toimitus esitti luottamustoimistaan luopuville aktiiveille yhteisiä kysymyksiä.
Aarne Miettinen ja Timo Mononen vastasivat omin sanoin kirjallisiin kysymyksiin.
Kuka olet ja milloin liityit Merimelojiin?
Aarne: Nimi on Aarne Miettinen ja liityin Merimelojiin 2003, kun opinnot toivat minut Savosta pääkaupunkiseudulle. Liityin juurikin Merimelojiin, koska tämä oli ainoa pääkaupunkiseudun seura, jossa tiesin harrastettavan silloista kilpalajiani, kanoottipujottelua. Tunsin seurasta myös muita melojia, joten oli helpompi osoittaa melontataito jäsenyyteen liittyen ja päästä mukaan toimintaan.
Timo: Moi meloja-kaverit. Nimeni on Timo Mononen ja liityin Merimelojiin 2002–2003.
Miksi melot?
Aarne: Olen koko ikäni ollut kohtalaisen aktiivinen liikkuja ja melonta on tuntunut kaikkein eniten omalta lajilta, vaikka montaa muutakin on tullut kokeiltua. Melonta tuntuu luontevalta tavalta urheilla ja myös rentoutua ja viettää aikaa. Koskimelonta on minulle ylivoimaisesti paras tapa päästä irti arjesta ja mahdollisesta stressistä.
Timo: Miksi melon? Siinäpä hyvä kysymys. Jokin melomisen rytmissä istui minun “diesel-koneeseen” heti ja teki ison mielihyvän tunteen. Sau-
na, yhteisöllisyys ja vertaistuki antoi uutta mieltä silloiseen arkeeni. 2006 hyppäsin koulutusputkeen koska en saanut “pelkästä melonnasta” mielestäni riittävästi “impulsseja” haastavaan päähäni. Kolusin kaikki koulutusjärjestelmät läpi: Kanoottiliitto, Melonta- ja Soutuliitto, BCU, NIL, ja kolusin myös lajeja: retkimelonta, avokanootti ja sitkeästi opettelen vieläkin kilpureita.
Olet ollut seuran luottamustehtävissä. Mitä olet puuhaillut?
Aarne: Olen ollut seuran hallituksessa lähes koko jäsenyyteni ajan ja tässä pestissä olen vastannut koskija poolomelonnan järjestämisestä, kehittämisestä ja ylläpitämisestä. Olen myös osallistunut jonkin verran liiton toimintaan, auttanut pikkasen vajaremonteissa, käynyt esittelemässä poolomelontaa eri puolilla Suomea ja kahtena viime vuonna ollut järjestämässä kanoottipoolon SM-turnausta osana urheilun monilajitapahtumaa, SM-viikkoa. Tietysti olen samaan aikaan jatkanut itse harrastamista ja kilpailua ja olen päässyt edustamaan seuraa upeissa tilanteissa Suomessa ja maailmalla. Kaikissa mainituissa tehtävissä, tekemisissä ja harrastamisissa
Aarne Miettisen kuvat ylhäältä myötäpäivään: Viannankoski, Maaninka, huhtikuu 1987, (kuva Helvi Miettinen); Kanoottipoolon EM, Coimbra, Portugali, 2019, (kuva Laura Sipiläinen, edit George Atanassov); Suomi–Uusi Seelanti Kanoottipoolon MM 2012, Poznan, Puola, (kuva George Atanassov).
minulla on ollut mukana ja apuna mahtavia seura- ja harrastekavereita. Ei näitä yksin olisi tehty.
Timo: Sain kutsun seuramme hallitukseen 2011? ja toimin hallituksessa 2019 syksyyn asti. Lopetin koulutus-vastaavan pestini koska tuntui ettei minulla ollut enää mitään annettavaa ja motivaationi oli aika olematon. (Toimituksen lisäys Monon puuhailuihin: Bromarvin kesäretket eli Badvan Runtit, melontakoulut, reskutusleirit, joulujuhlien järjestysvastuu ym.)
Mitä haluaisit sanoa
seurakavereillesi ja kenelle haluat lähettää terveisiä?
Aarne: Olkaa aktiivisia ja pitäkää hauskaa. Kokeilkaa uusia asioita, uusia harjoitteita, uusia lajeja ja tutustukaa uusiin ihmisiin. Minä ainakin olen kehittynyt aina paremmaksi melojaksi, kun olen kokeillut jotain uutta ja tuntematonta.
Timo: Melonta seurassamme on antanut minulle paljon. Niin paljon etten tässä pysty enkä halua edes
yrittää tyhjentävästi sitä tilittää. Tärkeimpiä oppeja on kuitenkin alueilta ravitsemus, tavoitteet, oma fysiikka ja mieli, yhteisöllisyys ja sen dynamiikka ja tietysti seuratoiminnan dynamiikka. Isoimpia vaikuttajia on kuitenkin seurassamme toimivat jäsenet. Terveisiä haluan heittää Kari Tannerille, Seppo Paavolalle ja Hannu Taipaleelle ja tietysti usealle daamille, erityisesti Sanna Hohdille ja Eevukalle joiden nauru ja positiivisuus on aina lämmittänyt mieltäni.
Vapaa sana
Aarne: Seura on juuri niin hyvä, kuin jäsenet, jotka sen muodostavat. Tähän asti Merimelojat on ollut perin upea, mutta seurana se voisi aina olla vielä hieman parempi. Just se idea, mikä just sulla on mielessä seurassa tehtäväksi, kannattaa varmastikin tehdä. Aloita se, houkuttele muita mukaan ja tehdään seurasta yhdessä vielä parempi.
Timo: Vajalla nähdään!
Timo Mononen reskutusleirillä elokuussa 2018.
Terveiset TAITTOPÖYDÄLTÄ
Hieman arastellen kyselin kuusi vuotta sitten seuralehden taittajan paikkaa, kun näin ilmoituksen merkkarien sähköpostissa. En ollut taittanut mitään vuosikausiin, mutta että päästä tekemään lehteä! Siinä olisi talkoopanos minun mieleeni.
Sain vapaat kädet lehden visuaalisen ilmeen suhteen ja tein siitä oman näköiseni. Lehti on tietysti aina myös teidän, seuran jäsenten näköinen.
Onkin ollut ilo päästä etunenässä lukemaan juttujanne retkistä, leireistä ja muista melontaan liittyvistä aktiviteeteista ja seikkailuista.
Viimeisen parin vuoden aikana olen tainnut käyttää enemmän aikaa Merimeloja-lehden taittamiseen kuin itse melomiseen. Sen vuoksi päätin, että nyt saa tämä homma riittää. Ja kun lehden uusi päätoimittaja, Päivi
Ala-Harja on nämä loppuvuo den lehdet koostanut innostuneena ja reippain ottein, voin hyvillä mielin luovuttaa lehden hänen saateltavakseen seuraaville taittajille.
Iso kiitos kaikille päätoimittajille, jotka olette juttuja kanssani työstäneet. Erityiskiitos Raulille, joka olet kaiken muun seuratoimintasi ohessa päätoimittajankin postia hoitanut aina silloin, kun hommaan ei ole ollut tunkua.
Suurkiitos myös teille kaikille, jotka olette lehteä lukeneet ja siihen juttuja lähettäneet. Antakaa sanojen virrata jatkossakin, sillä tietoa ja hyviä tarinoita kannattaa jakaa aina – ja mikä onkaan sen parempi tapa ansaita talkoopisteitä!
Mirva Heimala
Viikko INARILLA
Takana on jokunen kilometri autoilua kun kurvataan Ivaloon huoltoasemalle. Ohjelmassa kajakkien desinfiointi lohiloisen leviämisen torjumiseksi. Homma maksaa vii -
si euroa ja toteutuu omatoimisesti kajakit desinfektointiaineella ruiskutellen. Jätämme kajakit hetkeksi aurinkoon kuivumaan ja käymme syömässä jäätelöt. Kalenteri näyt-
tää jo elokuun puoliväliä, mutta meillä kesäloma jatkuu ja kesälomareissu on vasta alkamassa. Ivalossa käväistään vielä kaupasta viimeiset retkieväät ja ajellaan Nitsijärven veneenlaskupaikalle pakkailemaan kajakit.
Kajakkeja pakkaillessa aamupäivän aurinkoinen sää vetäytyy pilveen. Tavaraa tuntuu olevan
paljon enemmän kuin tilaa, mutta lopulta jokseenkin kaikki mukaan otettava on sullottu kajakkeihin ja päästään matkaan. Ilta lähestyy ja jostain pilvenreunasta ripsauttaa muutaman pisaran. Sopivannäköisiä leiripaikkoja näyttää olevan tarjolla ihan mukavasti ja ensimmäiseksi leiripaikaksi valikoituu kiva niemi. Sää vaihtelee poudan ja
heikon sateen välillä ja tuulee niin paljon, että nuotiota on vaikea saada syttymään. Ruoka maistuu tosi hyvältä ja nukuttaa kunnolla. Reissukaverini tosin totesi seuraavana aamuna, että tuuli oli häntä valvottanut. Itselläni ei oikein ole edes havaintoa öisestä tuulesta.
Aamulla tuuli edelleen kohtalaisesti, emmekä pitäneet mitään suurta kiirettä lähtemisen kanssa. Yhdentoista kieppeillä olimme lopulta vesillä ja tuulikin oli jo huomattavasti hellittänyt. Fiilikset olivat mitä mainioimmat. Pitkäaikainen haave melontaretkestä tälle kaukaiselle, jättimäiselle järvelle oli toteutumassa. Reissua on pohjustettu useampien vuosien ajan vajalta lähtevin iltalenkein. Olimme olleet viikonloppu- ja vähän pidemmilläkin retkillä Saaristomeren kansallispuistossa, Porkkalassa, Saimaalla, Pihlajavedellä, Päijänteellä, Ilomantsissa, Oulujärvellä, Raahessa aallokkoleirillä, Oulun edustalla ja Hossassa. Retkiseurueen koko oli kokonaiset kaksi henkeä, majoitteena useilla muillakin reissulla ollut reilun kokoinen tunneliteltta absidilla. Omaa kajakkia emme kumpikaan (vielä) omista, joten vuokraaminen oli ainut vaihtoehto. Päädyimme ämpärimuoviseen kajakkiin, koska reissulla oli myös muutama pieni koski, eikä tarkkaa tietoa rantautumisista ollut. Tämä osoittautui mielestäni varsin onnistuneek-
si ratkaisuksi, rantautuminen oli huolettomampaa ja helpompaa. Muuten mukana oli normaali retkivarustus ja kalastusvälineet. Reittisuunnitelma oli meloa Suolisvuonoa pohjoiseen, Kyyneljärveä etelään, lisäksi pisto Suolisvuonoon ja sitten paluu alkupisteeseen. Reissun kesto seitsemän yötä.
Etukäteen oli mietityttänyt, että minkälainen sää reissussa tulisi olemaan. Olisiko tosi kylmää ja sateista, tai voisiko elokuun lopussa jo olla syysmyrskyjä? Onneksi sääennuste lähtiessä oli varsin mukava, lupasi kuitenkin 10–15 astetta päivisin, pääasiallisesti pilvipoutaa, sekä hyvin maltillisia tuulia. Paikan päällä sää yllätti iloisesti. Useana päivänä tarkeni melontaliivin ja aukkarin lämmittäessä aika kesäisillä vaatteilla, vaikka vesi toki oli kylmää. Myös tuulet olivat hyvin maltillisia. Pari vähän tuulisempaa päivää sattui reissulle, mutta silloinkaan ei tarvinnut miettiä voiko melomaan lähteä. Toki reittisuunnitelmakin oli tehty niin, että kohtuu suojaisia reittejä päästiin melomaan. Ainahan sinne silti jonkinlaisia avonaisempiakin osuuksia sattuu, vaikkei isoimmille selille mentykään.
Etukäteen karttaa katsoessa ne pohjoisen vedet, joilla pyörimme, näyttivät sellaisilta pieniltä, kapeilta lampareilta verrattuna etelän isoihin selkiin. Silti pohjoises -
sakin oli ihan kunnollisen kokoisia selkiä tarjolla. Se jotenkin myös konkretisoi sitä, miten hurjan isosta järvestä on kyse. Reitille sattui muutama sellainen kohta, jolloin etelään päin katsoessa näkyi vain vettä niin kauas kuin näki. Yhtenä päivänä oli aivan bläkä keli ja samalla näki sen ”loputtoman” järven. Oli siinä aika hauska fiilis meloskella.
Olimme lomalla ja liikkeellä varsin maltillisella aikataululla. Aamulla usein venyi vähän myöhemmäksi ennen kuin pääsimme liikkeelle. Päivämatkat olivat yleensä siinä 20 km kieppeillä. Jokunen
koskipätkä, joissa kajakkeja uiteltiin, sattui reitille ja ne aina vähän hidastivat matkaa. Lisäksi olimme myös hankkineet verkkoluvan yhdelle verkolle ja ensimmäistä kertaa kokeilimme verkon laskemista ja nostamista kajakista käsin. Mitään varsinaista käsitystä ei ollut siitä, miten homma olisi kannattanut hoitaa. Meillä roolitus meni niin, että melontakaverini käsitteli verkkoa ja koska hän tarvitsi siihen molemmat kädet, oli hänen melansa minulla kansinarujen alla. Minun vastuulleni jäi molempien kajakkien liikuttelu niin, että verkko saatiin veteen tai sieltä pois. Käytännössä
siis meloin itse ja samalla tuupin toista kajakkia eteenpäin. Se onnistui vähän vaihtelevalla menestyksellä ja vaati kyllä kohtuullisen tyynet olot. Aika helposti kevytkin tuuli käänsi kajakkeja ja verkkoa oli haastava saada suoraan ja haluttuun suuntaan. Lisäksi verkkoa joutui meloessa varomaan. Verkko taisi olla vedessä neljänä yönä, mutta mitään ei kyllä verkolla tullut. Mietimme jossain kohti hoituisiko homma paremmin jollain hinaussysteemillä, niin verkko ei olisi tiellä ja saisi melottua paremmin. No ehkä kokeilemme sitä sitten ensikerralla. Virvelit olivat lisäksi mukana ja niillä kalasteltiin joinain päivinä.
Suurta ruuhkaa järvellä ei ollut, mutta joka päivä näimme kuitenkin jonkun muunkin. Kävimme kahdella reitillä olleella autiotuvalla ja vastaan tuli melojia,
vaeltaja, kalastaja ja pari vapaasukeltajaa. Yleisesti rantoja katsellessa monissa niemissä ja muissa kivanoloisissa rannoissa oli leiriydytty. Nuotiorinkuloita ja erilaisia penkkirakennelmia näkyi siellä ja täällä. Luonto oli hienoa ja olihan siellä sitä erämaan tuntua, joskaan ei ihan koskemattoman erämaan. Hieno reissu kaiken kaikkiaan ja suuri osa järvestä jäi toki vielä näkemättä.
Natalia Miettinen
”Kyllä kaikki järjestyy” eli
VIIPURIN VESILLÄ
1.–7.7.2019
Kuten Helsingissä
meri on Viipurin olennainen osa –jos vain kiertää Pyöreätä tornia, ei koskaan ymmärrä kaupungin kokonaisuutta. Meri ei pääty rantaan, sen suolaiset sormet tuntuvat kaukana kivikaduilla.
Isoäitini joutui evakkoon Viipurista syksyllä 1939. Nyt 80 vuoden jälkeen minä palasin Suomen toiseksi hienoimpaan kaupunkiin (viipurilaisen mielipide voisi olla muukin…) par-
haimmalla tavalla eli Merimelojien melontaretkellä. Se ulottui kaupungin sydämestä lähivesille ja kauemmaksikin. Miten jo toisen kerran tänä vuonna jouduimme vaikeuksiin bussin kanssa? Helatorstaina
Salakkalahti, Henri Modig
oli perinteisiä ongelmia peräkärryn valojen kanssa, ja nyt Suomen rajavartioston mielestä vetoautomme painoi liikaa. Onko 2 900 kg paljon? On kai, jos rekisteriotteen mukaan saisi olla 2 600 kg. Eikä meillä ollut edes virvoitusjuomia. Onneksi pääsimme ”ankaralla varoituksella”, ja tämän jälkeen 2 tuntia 17 minuuttia Venäjän rajalla ei minusta tuntunut miltään. Kyllä kaikki järjestyy! Täytimme ison kasan papereita, ja Lasse-kuskimme marssi sitten Evgeni apunaan ensimmäisenä passitädin silmien eteen. Odottelu raja-asemalla kuuluu asiaan, siitä pitää nauttia, mutta pysyä totisena passintarkastajan tiukan katseen alla.
Retken vetäjä Evgeni, on itsekin Viipurin poikia ja oli järjestänyt meille auton säilytyksen äitinsä talolla Viipurin koillispuolella Ventelänjärven tuntumassa. Nyt oli kuitenkin kiire melomaan – palaisimme vielä mökille. Luonnollisesti nautimme toki siellä ensin lähtöshampanskojet. Lähtiessä saimme esimakua tulevasta, sillä rankka sadekuuro ryöpsähti niskaan. Matalapaineet pysäköivät viikoksi Suomenlahdelle, ja joka ikinen päivä satoi. Tämäkin kuuluu meloessa asiaan, niin kuin tuulikin.
Suunnitelma oli erinomainen. Meloisimme ensin Saimaan kanavan eteläpään alkukohtaan,
sitten Viipurin keskustan läpi, linnan ohi ja jatkaisimme Viipurin lahden kiertoa myötäpäivään viikon ajan. Evgeni oli varannut paljon aikaa nähtävyyksien katselemiseen ja voi pojat, kyllä me niitä nähtiinkin. Hempan valokuvat kertovat kaiken, eikä joka asiaa voi mainita, tämä kun ei ole matkailulehti. Pitää kertoa se, mikä kouraisi omaa sydäntä. Pitkän järven ja kanavamaisen vesiosuuden päätteeksi saavuimme Suomenvedenpohjaan ja yöpaikkaan Vellinginsaareen. Se oli niin lähellä Linnasaarta ja Monrepos’n puistoa, että aamulla jätimme kajakit sinne ja uimme puistoon kävelyretkelle. Vastaan tuli puiston
Päätösshampanskojet, Henri Modig
Tervaniemi, Henri Modig
johtaja, joka huomautti meille aidasta, mutta eihän sen yli ja ali meneminen maksa mitään, jos ei kukaan näe. Puistossa oli tosi uutta ja tosi mennyttä ja melkoinen kunnostus on meneillään. Poiskin piti ryömiä aidan ali (Katri) tai kiivetä yli.
Viipurin linna! Ylpeästi Suomen lippu Hempan kajakin perässä meloimme linnan ohi kauniissa säässä. Vanhat talot linnan pohjoispuolella näyttivät kaukaa katsoen upeilta, kuin Katajanokan parempi puoli. Pysähdyimme Tervaniemen uimarannalla, mutta piti jatkaa kohtalaisessa vastatuulessa lounaaseen. Yövyimme Suur-Neulasaaressa, mutta Evgenin ja Jaakon kanssa minun oli pakko pistäytyä viereisessä Turkinsaaressa, jossa oli 1930-luvulla ollut iso vesilentokoneasema (venäläisen tykistön tal-
visodassa muruiksi panema). Harmaa mahtibunkkeri oli melko ehjä ja koneiden ramppi merenrajassa, mutta muuten pelkkää viidakkoa oli koko saari.
Seuraavana päivänä suunnistimme itään Lihaniemeen sen edustan saaria katsomaan. Nousimme maihin Luuholmassa, jossa törmäsimme sotia edeltävään asutushistoriaan. Rannassa oli hyväkuntoisia laiturirakennelmia ja sisempänä vankkoja kivijalkoja – mutta ei muuta. Taloista oli vain kummituksia jäljellä. Eräs saari oli aikoinaan ympäröity kokonaan kivimuurilla, joka nyttemmin oli alkanut sortua mereen. Joku näitä saaria hyödyntää, sillä rannassa oli lautaja muovikelmuhökkeli, jossa roikkui saapaspari.
Suomen lippu Viipurissa, Mara Roivainen
Ylempi kuva: Hotelli ”Ystävyys” ja Salakkalahti, Henri Modig
Alempi kuva: Monrepos’n päärakennus, Henri Modig
Jo nyt saimmekin hyvän käsityksen Viipurinlahden saariston tilanteesta. Se on lähes asumaton kaupungin ja muiden näkemiemme asutuskeskusten (Uuras, Johannes) ulkopuolella. Kirsi epäili, että alue olisi rajavyöhykettä ja osa siitä varmaan onkin. Saaret ja rannat ovat mökittömiä, luonnontilassa. Vanhoja suomalaisten talojen kivijalkoja oli hyvin monessa paikassa. Vain venäläiset retkeilijät näkyvät käyvän siellä täällä ja jättävän saariin vaati-
mattomia tukikohtia. Tämähän sopi meille, sillä melkein minne tahansa voi mennä ja missä tahansa periaatteessa yöpyä, vaikka Saimaan tyyliin rannat olivat pusikkoisia ja kivikkoisiakin. Vaan poikkeuksia oli. Jatkoimme mainiossa myötäkelissä etelään Pukinsaarta ja Hannukkalaa kohti. Kapeasta salmesta pääsi rautatiesillan ali, ja mainio taukopaikka löytyi Käkinniemen alkupäästä. Nyt paljastui pusikkoisuuden vastakohta: jääkausi
on jättänyt upeita, joskin matalia hiekkaharjuja ja -rantoja ainakin Uuraan eteläpäähän, Revonsaareen ja Suurniemeen. (Käytän pelkästään alkuperäisiä suomalaisia paikannimiä, joita onkin joutunut etsimään tikulla myös vanhoista kartoista.) Koska satoi, teimme niin kuin Norjan retkillä kuulemma tehdään ja pystytimme Hillebergin pressun harjakatoksi keppien avulla. Ei ole muuten mukava sateessa tehdä ruokaa.
Täällä paljastui toden teolla jo Suur-Neulasaaressa havaittu venäläisten siivoton tapa perustaa muuten siedettävän oloinen leiri, mutta käydä sitten tarpeillaan lähimmässä puskassa ja jättää kaikki paperit metsään levälleen. Kuopankaivuuta ei tunneta.
Roskiakaan ei varsinaisella nuotiopaikalla juuri ollut, mutta ne
olikin loppusijoitettu matkan päähän sopivaan kuoppaan tursuavaksi puolen aarin kaatopaikaksi, jossa oli kaikkea mahdollista tuoleista pulloihin ja pahempaan.
Edelleen surffausta Johanneksen venesatamaan. Olisi ollut mökkejä yöksi, mutta muistimme, että meillähän on teltat mukana. Niinpä jatkoimme Riionsaaren ohi lumpeenkukkameressä Revonsaaren pohjoisrannalle.
Tässä vaiheessa koitti retken kriittisin ilta, sillä tuuli oli navakkaa eikä Evgenin ajatuksesta jatkaa vielä länteen tullut mitään. Luonnollisesti vihmoi vettä, ja ranta, vaikka upea mäntyhiekkakangas olikin, antoi suoraan kylmään pohjoistuuleen. Pari retkeläistä vetäytyikin heti telttoihinsa, mutta laitoimme kaksi pressua narun varaan ja keittelimme suojassa illallista. Evgeni keksi
Suurniemen hiekkaranta, Mara Roivainen
lähteä sienimetsään, ja keltavahveroita löytyikin useammalle ihmiselle. Koko illan sateli.
Seuraava päivä maksoikin sitten kaiken takaisin. Kautta yön aamuneljään asti satoi, mutta sitten paljastui mahtava aurinko, ja Marjo suunnisti meidät Suurniemeen. Mäntyjä, hienoa keltaista hiekkaa satoja metrejä etelään ja pohjoiseen. Männyn alla puupino ja pöytä, jolla vanhoja hylsyjä (pari suomalaisesta sotilaskivääristä) eli retkitukikohta. Ehkä retken paras leiripaikka, mutta sinne emme jääneet.
Ohi Pullinniemen Tuppuransaareen, jossa rämmimme omalla luontopolulla. Hyttyset ja viidakko lannistivat meidät, eikä löytynyt luvattuja historiallisia kohteita. Täälläkin oli mahtipontinen jätekuoppa. Anti olla, seuraavana Kuninkaansaari, jossa kapusimme majakkaan,
koska joku oli rikkonut sen riippulukon. Sieltäpä näki, kuinka navakka tuuli kävi lännestä ja vaahdotti merenpintaa. Ennen Teikaria Marjo joutui komentamaan porukalle 360 asteen käännöksen, sillä väylää kulki hinaaja. Aika isoja eroja tuli käännösten koossa.
Ehdin käydä vain Teikarin rannassa, jossa oli venäläisten muistomerkki ja pari kypärää jatkosodan loppupuolen ajoilta. Saaresta käytiin kova ottelu, jonka venäläiset lopulta voittivat.
Melansaaren kautta ja selän yli puikahdimme Suonionsaaren pohjoitse Esisaareen, jossa sijaitsi jonkinlainen lomakylä tai sen konkurssipesä tms. Evgeni jutteli venekuskien kanssa, jotka pelottelivat meitä menemästä Uuraan rajavartioston näkyville. Niinpä E. lähti veneellä kauppaan (olihan saunailta tulossa) ja me muut – jälkeenpäin
Lummemeri Johanneksen lähellä, Mara Roivainen
ajatellen naurettavan varovaisesti – hiivimme rantaa pitkin Suitsaareen ja koetimme etsiä salmessa muka piileskelevää telttapaikkaa. Eihän sieltä mitään tavattu, ja lopulta meloimme oma-aloitteisesti Esisaaren lomakylän poukamaan, jossa oli tykki kalliolla ja hyvät telttapaikat. Kävi niin, että saimmekin jäädä sinne yöksi, ja vielä pääsimme saunaan. ”Kyllä kaikki järjestyy”, sanoi Evgeni.
Emme rajavartiostoa enää hiukkaakaan pelänneet kun suunnistimme Uuraaseen linnoitusta katsomaan ja kauppaan. Kaarsimme Ravansaaren kärjen ympäri ja rantauduimme. Uuraan linnoitus oli hyväkuntoinen, joskin ruohottunut kivimuurikasa. Taajama koostui venäläisistä taloista, tai ainakaan monta suomalaista ei ollut jäljellä. Viitos-kauppa oli erinomainen ja hakkasi perus-Alepat lajivalikoimal-
laan.
Palasimme jo tutuille vesille. Sivuutimme Turkinsaaren, mutta nyt pysähdyimme jo tulomatkalla nähdyssä Korkeasaaressa, jossa oli kivinen näkötorni. Paitsi että siinä ei ollut välipohjia, joten ylös ei päässyt. Täytyi kuvitella Viipuriin päin antava näkymä, johon kuului taas linnakin, sen torni siintää kauas. Lounas oli Viereväsaaressa. Sieltä jäivätkin minulle retken vaikuttavimmat muistot. Valitsemassamme rannassa oli harmaakivinen aallonmurtaja, jo vaurioitunut, ja erittäin huolellisesti muurattu kiviaita ja -portaat, jotka johtivat toiselle, niin ikään matalalla kivimuurilla ympäröidylle tasanteelle. Siitä vielä ylöspäin oli sijainnut talo, josta vain sokkeli muistutti.
Kenen talo oli ollut? Kuka tänne oli viimeksi saapunut, jättänyt veneensä aallonmurtajan suo -
Retkeläiset Esisaaressa, Mara Roivainen
Ylempi kuva: Punahilkka, filmitähti ja Tatjana kirkossa, Mara Roivainen Alempi kuva: Sosialistista realismia, Henri Modig
jaan ja astunut portaita oletettavasti komeaan taloonsa? Samallako tasanteella, jossa natustimme pikaretkimuonamme, oli pidetty illanistujaisia? Tanssiaisia?
Saarella oli lisää taidokkaita graniittisia laitureita, joita aika oli syönyt pahasti. Löytyi myös juoksuhautaa ja poteroita – sekä kaksi venäläistä kalastajaa, jotka olisivat tahtoneet tupakkaa.
Suoraan selän yli Sorvalin kaupunginosan ympäri ja Saunalahteen ja päätepisteeseen Tervaniemen uimarannalle. Evgenin äiti oli jo tullut, ja Jaakko mukanaan he lähtivät bussia ja peräkärryä hakemaan. Melomiset oli melottu ja koko suunniteltu reitti oli tehty. Jäljellä oli vielä loppujuhla, ja kävimme sitä varten ostoksilla lupaavassa putiikissa. Luonnollisesti nautimme tulosham-
Monrepos’n
panskojet E:n äidin ja tämän ystävällismielisen koiran kanssa mökillä.
Koska tämä on melontalehti, jätettäköön loppujuhlan kuvaus silleen. Sanottakoon vain, että koko illan satoi rankasti, vaan ei se pressun alla haitannut.
Isoäitini oli siis aito Viipurin tyttö. Pääsin edes hieman kokemaan, miltä hänestä oli tuntunut asua karjalaisten kaupungissa, sillä Evgeni oli järjestänyt meille yhden yön majapaikan Piispankatu 2:n vanhassa suomalaisessa kerrostalossa. Asunto oli tietenkin täysin uudistettu, mutta silti… ikkunasta oli näköala Viipurinlahdelle, missä juuri olimme meloneet… Jos asiat olisivat sujuneet toisin, olisin voinut vallan hyvin nauttia noistakin melontamaisemista jo ennenkin.
Mara Roivainen
rannoilla, Henri Modig
Kaksi patsasta Viipurissa, Marjo Malmström
Raikasta kyytiä LUONTERILLA 3.-6.
10. 2019
Seitsemän merimelojaa lähti nauttimaan loppukesän pitkästä viikonlopusta Etelä-Savon maisemiin
Saimaan vesistöalueeseen kuuluvalle Luonteri-järvelle.
Viralliselta nimeltään ja teemaltaan kyseessä oli Maran järjestämä perinteinen ruskaretki. Voimme olla tyytyväisiä palvelutasoon; ruskaa todellakin saimme, kuten myös vesielämyksiä eri olomuodoissa!
Kesä oli oikeastaan – ainakin mielessäni - vasta kääntymässä syksyksi, kun suuntasimme Helsingistä nelostietä pitkin vitostielle ja yhä mäkisempiä ja mutkaisempia väyliä kohti Anttolan Neitvuoren juurella sijaitsevaa Hiidenmaan vuokratupaa. Matkalla seurasimme sääennusteita toiveikkaina. Joskushan
sää toteutuu sittenkin viime hetkellä ennustetta parempana. Ei tällä kertaa. Luvassa oli lämpötilaa nollan molemmin puolin, kohtalaista tuulta ja sadekuuroja, melko varmasti räntää. Onneksi olimme kaikki kohtalaisen kokeneita retkeilijöitä, joten tiesimme suunnilleen, mitä tuleman pitää. Viljelimme lakonista huumo -
ria. Kertasin mielessäni varustelistaani ja suunnittelin kajakin täyttöä. Jotain samankaltaista muidenkin mielissä ilmeistä päätellen liikkui. Tuskin pelkoa tai kauhua kuitenkaan.
Automatkan aikana ilta pimeni ja räntäsade alkoi. Olimme selvästi viihtyneet kaupungissa, kun pienoisena yllätyksenä koimme syrjäkylän lokakuisen valottomuuden. Eihän sitä vuokratupaa meinannut löytyä, vaikka ihan vieressä pyörimme. No löytyi se sitten, pääsimme saunaan ja vedimme hirsiä paljon nähneessä pirtissä.
Aamun koittaessa pyyhimme yön aikana ilmestyneet räntäloskat alusten pinnasta ja työnsimme ne hiekalta laineille. Kajakin sisällä oli lämmin. Harmahtava päivä oli juuri valjennut ja seikkailuretki
alkamassa. Tuuli puhalsi myötäisenä vauhdittaen matkantekoa mukavasti. Eilisillan pimeys oli valunut sysiharmaaseen veteen, jota valkoinen räntäsade täplitti. Ilma tuoksui kypsälle syksylle ja metsä viesti antautumisestaan keltaisin ja vihrein merkein.
Luonteri on muodoltaan rikkonainen kuin ämpäriin roiskaistu uudenvuoden tina. Melontamatka saaresta toiseen käy rivakasti ja näkymät seuraavat toisiaan. Maisemaa hallitsevat jylhät kalliomuodostelmat. Ne putoavat syviin rantavesiin ja jatkuvat polveillen rannoilta metsien yli horisonttiin saakka. Kullankeltaiset hiekat ja kaislikkoiset särkkien nauhat kiemurtelevat siellä, missä rantaviivaa ei ole vedetty graniittiin.
Meloimme ja välillä melkein surffailimme etelään päin. Piekä-
länsaaren ja Piskolansaaren välistä Keljunlahdelle, josta käännyimme pohjoiseen meloen kapeaa kanavaa pitkin. Alitimme siltarummun. Lämpötila oli vähän nollan yläpuolella. Vastatuuli virkisti kasvoja. Hietasaaresta löysimme tuulensuojan lounastauon ajaksi, mutta jatkoimme pian Linnunpäänselkää itään järven vaihtuessa Lietvedeksi. Yövyimme Yksköytisen retkisaaressa melottuamme 29km. Järvivesi oli edelleen +12-asteista, joten pääsimme uimaan ja sen jälkeen virittelimme tarpit ja teltat tuulisen illan ja yön suojiksi, tutkimme saarta sekä eväsvarastojamme ja poltimme nuotiota. Uni tuli nopeasti raitisilmamyrkytyksen seurauksena ja onneksi varusteet lämmittivät riittävästi.
Selvisimme telttayöstä kunnialla ja matka jatkui vastatuulessa pohjoiseen Pistohiekanselälle, siitä alikulkusillan kautta Puuterselälle ja peesijunassa Pienelle Sällinselälle.
Sen pohjukassa pidimme lounastauon ja kannoimme kajakit tien yli takaisin Luonterin puolelle. Tämän ohjelmanumeron jälkeen kävimme tutustumassa Raintsaaren retkisaareen. Aurinko valaisi länteen päin kurottavan hiekkasärkän. Nyt vesi muuttui siniseksi. Ei vaatinut suurta mielikuvitusta ymmärtää, miten hieno tämä paikka olisi hellesäällä.
Tästä jatkoimme myötätuulessa Huosiosalon itäpuolitse Petäjäsaareen, jossa vietimme 22 km melottuamme illan tuttavieni kesämökillä varusteita kuivaillen, saunoen, uiden ja lettuja paistellen. Yövyimme tuvassa ja aitassa. Minulta kysyttiin myöhemmin, kuuluiko päärakennuksen alta mäyrien ääniä yöllä. Jos ne olivat pesässään, olivat vieraskoreita. Paikka oli vaatimaton, mutta luonnonkaunis ja sopi hyvin eräretken tunnelmaan. Saatoimme laulaa erään Juha ”Watt” Vainion kappaleen, jonka sanoitus
sopi sijaintiin. Satoi hieman lunta, mutta sää selkeni ja näimme tähtiä. Kuu valaisi maiseman, samoin myös Mikkelin kaupunki muistutti olemassaolostaan kelmeän oranssinharmaana valona taivaanrannassa.
Sunnuntaiaamuna sää oli suorastaan lempeä, tuuli oli tyyntynyt leudoksi. Meloimme 9 km Hiidenmaatilan rantaan. Maaliin pääsyn kunniaksi aurinko alkoi paistaa jopa lämpimästi. Koko retken aikana meloimme yhteensä 60 km. Kiipesimme vielä lähestulkoon ruuhkaiselle Neitvuorelle, loimme viimeiset katseet muhkuraiseen maisemaan ja suuntasimme kotiin päin.
Kotimatkalla vaivuin taas ajatuksiini. Miksi hakeuduin taas vapaaehtoisesti arvaamattomiin olosuhteisiin; pimeään, märkään, kylmään ja viiltävään tuuleen? Vaikea sanoa. Kenties kaipaan yhteyttä luontoon ja sen rempseyttämiin ihmisiin, yhteisen tavoitteen ja touhuamisen täyttämiin päiviin, ulkona liikkumisen nautintoon ja sekalaisiin sattumuksiin, jotka kulkijaryhmä matkoillaan kohtaa ja joita en kaupungissa kokisi.
Kiitos Maralle retken järjestämisestä ja kaikille osallistujille miellyttävästä seurasta!
Lasse Kovanen
Jäsenpäivystys
Päivystysten aikana vastaa numero: 050-3574 507
Päivystysajat:
Huhtikuu–syyskuu: tiistaisin klo 18–19. Lokakuu–maaliskuu: kuukauden ensimmäinen tiistai klo 18–19.
HUOM! Juhlapyhinä ei ole päivystystä. Tarkista päivystysajat aina verkkosivuilta, koska muutokset ovat mahdollisia.
Seuran sähköpostiosoite toimisto@merimelojat.fi
Sähköpostiin pyritään vastaamaan viimeistään muutaman päivän kuluessa.
Sauna
Sauna lämpiää melontakaudella huhti–syyskuussa ma–to klo 17–22 ja su 15–22. Talvikaudella sauna on lämpimänä lauantaisin klo 13-18.
Muista uima-asu ulkona liikkuessasi sekä hyvät tavat ja järjestys. Saunassa uima-asu on vapaaehtoinen. Vajalla saunovat ainoastaan seuran jäsenet ja melontakoululaiset. Jäsenet eivät saa tuoda kavereitaan saunomaan.
Uimahallivuoro
Itäkeskuksen uimahallissa perjantaisin klo 19.20, os. Olavinlinnantie 6.
Tapaaminen on klo 19.20 Olavinlinnan tien päässä olevalla parkkipaikalla. Älä siis jää uimahallin parkkipaikalle, vaan jatka n 200 m. eteenpäin ja käänny tien päässä liikenneympyrästä vasemmalle. Uimahalliin mennään sisälle sivuparkkipaikan ajoluiskan kautta yhtenä ryhmänä.
kuntosalivuoro
Merimelojien talvikauden vakiovuorot Ruskeasuon liikuntahallin voimailusalilla ovat perjantaisin klo 18–19:30. Olemme vuorolla voimailuseura
Herakleen vieraina. Salilta löytyy levypainot ja kaikki peruslaitteet sekä pari soutulaitetta.
MERIMELOJAT RY
Merikannontie 10, 00260 Helsinki e-mail: toimisto@merimelojat.fi http://merimelojat. sporttisaitti. com
PÄIVYSTYS
Puhelin: 050 357 4507
Huhti–syyskuu: tiistaisin klo 18–19 Loka–maaliskuu: kuun ensimmäinen tiistai klo 18–19
MAJAN VARAUKSET
Katso nettisivuilta osoitteesta http://merimelojat.sporttisaitti.com kohdasta majan vuokraus.
PANKKIYHTEYDET
Nordea FI37 2400 1800 0354 87: tilille maksetaan sekä jäsenmaksut että retkien osallistumismaksut omalla viitenumerolla.
OSOITTEENMUUTOKSET JA JÄSENASIAT
Muutokset sähköpostitse: toimisto@merimelojat.fi tai postitse: Merikannontie 10, 00260 Helsinki
Ilmoitushinnat: Koko sivu 300 € 1/2 sivu 150 € toistoalennus 25 % Jäsenjulkaisu, jäsenille ilmainen. Ilmestyy neljä kertaa vuodessa.
Julkaisija: Merimelojat ry Kirjapaino: Unigrafia oy
Lehden toimitus: Päivi Ala-Harja e-mail: mm_lehti@merimelojat.fi
Taitto: Miikka Koskinen ja Liisa Kemppainen e-mail: mm_taitto@merimelojat.fi
