VERKKOSIVUVASTAAVAT Räisänen Ari ja www-vastaava@merimelojat.fi 045 7880 9504 Gustafsson, Jussi
Kannen kuvat Harri Granholm (alempi) ja Merimelojien arkisto (ylempi)
YLIMELAMIES
Viime vuoden aikana jäsenmäärämme laski hieman edellisistä vuosista. Onko vaihtelu sattumaa vai onko taustalla muita syitä, jotka olisi hyvä tunnistaa? Vakaana pysyvä, suunnilleen tuhannen jäsenen koko on seurallemme melko sopiva. Tilat ja kalusto riittävät vielä kaikille, mutta jäsenmaksu pysyy kohtuullisena. Jäsenmaksutuotot käytetään seuran puitteiden ja toiminnan ylläpitämiseen sekä kehittämiseen. Puitteista, sijainnistamme ja historiastamme johtuvat kustannukset ovat melko korkeat, eivätkä skaalaudu jäsenmäärän suhteessa.
Kustannuksia olisi jossain määrin mahdollista alentaa sitoutuneiden vapaaehtoisten määrää ja työmäärää lisäämällä. Ajatuksen realistisuudesta voinee olla montaa mieltä. Jo nyt meillä on tehtäviä, joihin ei enää ole löytynyt ajankäyttöön sitoutuneita vapaaehtoisia.
Sijaintiimme tai oikeammin sijainteihimme liittyvät tulevaisuuden epävarmuustekijät askarruttavat ylimelamiestä. Majarakennuksen kunnossapitoon ei tahdo löytyä kaupungilta määrärahoja. Vajojen perustusten korjausurakan viimeinen vaihe käynnistyy yskähdellen.
Uusin uutinen Rajasaaren rakentamishankkeesta on, että nykyisen sillan viereen sen pohjoispuolelle rakennetaan uusi silta. Meilahden asemakaava rantabulevardeineen ja aallokkoa heijastavine rakenteineen etenee. Taivalniemen kylpylähotellikaavailut ovat jälleen heränneet henkiin. Lyhyemmällä tähtäimellä mietityttää myös, miten Rajasaarenpenkereeltä Lauttasaareen vedettävän uuden viemäriputken asennustyömaa vaikuttaa melojien reitinvalintoihin, esimerkiksi melontakoulujemme osalta. Hieman etäämmällä vajasaaresta Skorvössa on vuokrasopimuksen uusimisen aika.
Haluaisitko auttaa kohentamaan harrastuksen puitteita? Puuttuuko meiltä jotain toimintaa, joka kiinnostaisi juuri sinua? Asiat etenevät parhaiten lähtemällä itse mukaan tekemään ja organisoimaan niitä. Ota yhteyttä toimihenkilöihin tai hallituksen jäseniin, suunnittele ja keskustele muiden jäsenten kanssa vajalla tai seuran keskustelukanavilla.
Nostaessani katseen työpöydältä horisonttiin muistan, kuinka hieno harrastus melonta on.
Asiat ovat hyvin, saamme meloa keskellä Helsinkiä! Tätä kirjoittaessani olen itsekin jo ehtinyt viettämään tovin jos toisen keväisellä merellä. Viikon loma Skorvössa siirsi ajatukset talvesta kesään. Kesälomalla aion suunnata kajakkini keulan kauas. Minne - se on vielä päättämättä. Vajalla näkee kauden olevan jo täysillä käynnissä. Melomaan!
Hyvää melontakesää toivottaen, Rauli Rautavuori, ylimelamies
SKORVANtalkoot
Tervehdys lajitoverit!
Perinteikkäät Skorvan-talkoot lauantaina
8.6.2019 alkaen klo 10.
8.6.2019 klo 10
Normaalien huoltotoimien lisäksi on puiden pilkkomista ja siirtelyä.
Tarkempia toimintaohjeita tuvan seinällä viimeistään talkoopäivänä klo 10.
Jos et pääse paikalle, mutta haluat osallistua, saat talkoopointsit toimittamalla vajasaarelle
Nopein saa tämän rastin ja tarkempia laskutusohjeita.
Tärkeää: ilmoittautuminen talkoisiin son välttämätöntä muonavahvuuden selvittämiseksi!
skorvo@merimelojat.fi
Kuvat viime vuoden Skorvö-talkoista, Harri Granholm
Kuvat viime vuoden vajatalkoista, Jari Marno
KIITOS talkoolaisille!
Vajatalkoissa 5.5. oli taas ilahduttavan paljon porukkaa, yli 80 Merimelojaa. Talkoolaiset putsasivat, pesivät, korjasivat, rassasivat ja ruopsuttivat.
Nyt on taas hyvä ponnistaa uuteen melontakauteen. Yhdessä tekeminen on voimaa!
TiistaiTutor- eli
TITU-MELONNAT kesäkaudella 2019
Tiistaitutor-melonnat, tuttavallisesti TiTu, on virkistysmelonnan ”pikkusisko”, jonka tarkoituksena on toimia matalan kynnyksen väylänä melontaharrastuksen jatkamiseen melontakoulun tai pitkän melontatauon jälkeen.
Toiminta on suunnattu Merimelojien jäsenille, jotka ehkä vielä arkailevat virkistysmelojien matkaan lähtemisestä tai muuten vaan haluavat tehdä lyhyemmän lenkin seurassa rauhallista vauhtia edeten.
TiTu pähkinänkuoressa:
- joka toinen tiistai parittomilla viikoilla kesä-elokuussa alkaen 4.6.2019
- tapaamme vajalla melontavermeet päällä klo 17
- melontalenkit 5–10 km
- kesto noin 2 h
- melonnan ohessa käsittelemme kesän mittaan monen laista melontaan liittyviä asioita
Tietoa TiTusta löydät ja kysymyksiä voit esittää Merimelojien verkko- ja FB-sivuilta sekä tapahtumakalenterista.
Tervetuloa mukaan!
klo4.6.2019 17.00
HALLIVUOROT päättyivät
– syksyllä uudestaan
Merimelojien ja muutaman muun helsinkiläisen melontaseuran yhteinen uimahallivuoro Itäkeskuksen uimahallissa perjantaina 12.4. päätti jälleen hienon allaskauden. Osallistujia oli runsaslukuisesti läpi talven, noin 15–26 melojaa viikoittain, kaksi kertaa jopa yli 30. Monelle hallitreenit ovat viikoittainen ohjelmanumero, mutta lähes joka kerta täysin uusia allaspuljaajia uskaltautui mukaan. Aina olisi mahtunut enemmänkin, enkä voikaan kuin lämpimästi suositella kaikille uusille ja vanhoille Merimelojille, että tulevat ensi kaudella mukaan! Tässä muutamia henkilökohtaisia pohdintoja siitä, miksi kannattaisi osallistua.
Harjoitukset eivät ole ohjattuja, mutta kokeneempien opastusta on aina tarjolla mm. erilaisten paripelastautumisten, eskimopyörähdysten ja muiden tekniikoiden harjoitteluun. ”Jussin eskimoklinikka” on epävirallinen, mutta havaintojeni mukaan säännöllisesti vuodesta toiseen päivystävä nurkkaus altaan reunassa, josta harva se kerta raikuu riemunkiljahduksia ensieskimoiden kunniaksi.
Olen kolmevuotisen ”Merimeloja-urani” alusta asti käynyt talvikaudella seuran allasvuoroilla lähes joka viikko. Altaalla olen oppinut lukuisia pari- ja yksinpelastautumisia sekä tehnyt erityisesti erilaisista eskimopyörähdyksistä tuhansia toistoja. Hallivuoro on myös sosiaalinen tapahtuma. On mukavaa, kun myös talvikaudella tapaa seuratovereita melonnan merkeissä. Eri seurojen yhteinen vuoro luo myös kontakteja yli seurarajojen ja edistää tiedonvaihtoa Helsingin niemen lähivesien melojien välillä.
Melonta on tietysti parasta merellä aina pitkälle syksyyn ja keväällä heti jäiden lähdettyä. Väittäisin että allastreenit ovat parasta mitä kajakilla pystyy sisätiloissa tekemään – ja parasta mitä melontaseura pystyy jäsenten omaehtoisen harjoittelun ja turvallisuuden edistämiseksi tarjoamaan talvikaudella. On totta, että olosuhteet uimahallissa ovat useimmiten tyynemmät (paitsi kun koskimelojat oikein innostuvat temppuilemaan...) kuin tositilanteissa merellä, eikä allastreeni korvaa avoveden reskutusharjoittelua. Talven aikana toistojen kautta haettu varmuus ja hiotut tekniikat eivät kuitenkaan ainakaan vaikeuta merellä toimimista, päinvastoin.
Viikoittainen hallivuoro, joka on vielä tehty niin helpoksi että kajakit odottavat sisällä uimahallissa, lienee ainutlaatuista Suomessa. Kajakit eivät tosin ole ilmestyneet sinne itsestään, vaan ovat talkoovoimin sinne syksyllä tuotu ja keväällä taas palautettu eri seurojen vajoille. Kiitos kaikille hallivuoron mahdollistajille, ensi syksynä taas uudestaan!
Lauri Ovaska
ITÄMERI.FI
Tulossa oleva merellinen portaali
Alkuvuodesta 2020 avautuva itämeri.fi kokoaa yhteen Itämeren monet puolet luonnosta ja elinkeinosta kulttuuriperintökohteisiin.
Sivusto esittelee Itämeren luontoa ja tilaa, kertoo meren käytöstä, tarjoaa tietoa merellä liikkujalle ja antaa käyttäjälle pääsyn merellisiin aineistoihin. Vihdoin on mahdollisuus nähdä samalla kartalla kaikki Suomen merellinen data ja saada ne omaan käyttöön.
Palvelusta voi myös ladata Itämerestä otettuja kuvia sekä opetusmateriaaleja tunneille tai itsenäisesti käytettäväksi.
meriopas.fi
meriopas.fi on portaalin ensimmäinen osa ja se on merellä liikkujan uusi kartta.
Onko venematkan varrella kiinnostavia vierailukohteita? Missä ovat lähimmät vierasvenesatamat? Millaisessa säässä tänään melotaan? Onkohan vajarannan lähellä havaittu sinilevää? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa uusi verkkopalvelu meriopas.fi.
Selainpohjainen meriopas.fi toimii myös mobiililaitteilla. Palvelu toimii Chrome-, Firefox-, Safari- ja
Edge-selaimilla. Palvelu julkaistaan kolmella kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Meriopas.fi-palvelussa on mukana mm. Suomen vedenalaisen luonnon inventoinnissa (VELMU) kerättyä tietoa levistä, kasveista, selkärangattomista, kaloista ja merenpohjan geologisista ominaisuuksista. Inventoinnin tuloksena on muun muassa yli 100 000 valokuvan karttuva kokoelma.
Suomalainen meritieto kootaan yhteen
Meriopas on ensimmäinen osa
Suomessa tuotetun merellisen tiedon saatavuutta helpottavaa Meritietoportaali-hanketta. Tavoitteena on luoda eri merialan toimijoiden tiedot ja aineistot yhdistävä kansallinen palvelu, joka parantaa meritiedon ja -aineistojen löydettävyyttä ja käytettävyyttä. Kokonaisuudessaan meritietoportaalin verkkosivusto ja aineistojen latauspalvelu julkaistaan osoitteessa itämeri.fi alkuvuodesta 2020.
Portaalin kautta eri käyttäjäryhmät saavat tarvitsemansa meritiedon käyttöönsä nykyistä helpommin. Hanke panostaa erityisesti visuaaliseen selkeyteen, hakupolkujen ja käyttöliittymien toimivuuteen sekä aineistojen ladattavuuteen. Valmistuttuaan portaali palvelee useita käyttäjäryhmiä esim. päättäjiä, opettajia, merellä liikkujia, tutkijoita, toimittajia, opiskelijoita, yrityksiä ja viranomaisia. Se tulee tarjoamaan reaaliaikaista meritietoa, karttoja, ladattavia tutkimusaineistoja, tietoa meren tilasta ja opetusmateriaaleja. Portaalia kehitetään tiiviissä vuorovaikutuksessa eri käyttäjäryhmien kanssa.
Merimelojien Helsinki-Kaunissaari-Porvoo viikonloppuretki 3-4.6.1972. Mukana Honkapurot, Kallio, Lumio ja Kukkola sekä
Pasaset Melaveikoista
Heikki Kukkolan
KIRJE
ylimelamies
Rauli Rautavuorelle
Nyt on aurinkoinen kevätpäivä täällä Hangossa. Näin viime yönä unta Merimelojista ja päätin kirjoittaa Sinulle pienen kirjeen.
Keväällä 1972 liityin Merimelojien jäseneksi. Olin silloin tamperelaisen
Näsi-Melojat ry:n puheenjohtajana. Tänään tuntuu hassulta sanoa, mutta Näsi-Melojat ry oli silloin huomattavasti aktiivisempi seura kuin
Merimelojat. Muuttaessani Tampereelta Helsinkiin, minulle pidettiin puheita, joissa todettiin, että minun melontani loppuvat, koska eihän merellä voi meloa!!
Merimelojien vajat olivat silloin pohjoismaitten suurimmat kajakkivajat. Vajat olivat täynnään vanhoja vanerikajakkeja, pääasiassa kaksikoita. Seassa oli jokunen
koottava kumikangaskajakki (esimerkiksi Ukko-Arskan). Oli siellä myös hänen kangaspintainen Päijänne-kajakkinsa. Lasikuitukajakkeja ei ollut yhtään ennen kuin minun kajakkini tuli vajaan! Merkillepantavaa oli, että seinävierillä oli useita, sanoisinko kymmeniä kajakkien apupurjeita!
Seuran toiminta oli käytännössä telakalla. Kilpamelojat olivat vanhentuneet niin, etteivät enää käyneet melomassa, Hietasen Ykaa lukuun ottamatta ja hänkin meloi pääasiassa mökillään. Seurassa oli pieni retkiporukka pääasiassa naisia.
Toiminta käynnistyi hissukseen ja toimintaa värittivät yhteistapahtumat muiden seurojen kanssa. Marjaniemen Melojien kanssa oli useitakin yhteisiä projekteja.
1977 minut valittiin Merimelojien puheenjohtajaksi, Ylimelamieheksi. Tiesin silloin, että jotain repäisevää pitää tehdä, että saadaan jäsenluku nousuun.
Päätimme järjestää avoimien ovien päivät – lauantai ja sunnuntai. Ohjelmassa oli kanoottinäyttely. Kanootit saatiin jälleenmyyjiltä ja valmistajilta (Partio Aitta, Mikko Liettilä, Welho Oy Beckman, Lottonen, Canis (Ottersport kajakit ja inkkarit) ja pari inkkarien maahantuojaa (Trapper A-Rakennusmies).
Pihassa oli myös telttanäyttely, salissa oli valokuvia, mannekiiniesitys ja juontaja, joka myöskin lauloi sekä puffetti, totta kai!
Koska oli kysymys melontaseurasta, järjestimme myös melontatapahtuman – Welhon taival! Nykyisin tunnetaan nimellä Ykan kymppi! Tapahtumaan osallistui myös vuoden 1952 olympiamitalisteja, kuten Thorvald Strömberg ja Jampero Ojanperä. Nappus Liljeberg DPK:sta oli mukana.
Avoimien ovien päivät jatkuivat hyvällä menestyksellä ja grillattua makkaraa sekä kahvia myytiin hämmästyttäviä määriä.
Seuran toiminta kasvoi uusien jäsenten myötä aivan hämmästyttäviin mittoihin. Eräässä vuosikokouksessa todettiin, että seura oli saavuttanut kolmensadan jäsenen maagisen rajan. Seuran jäsenet tekivät porukkaretkiä esimerkiksi Porvooseen. Minäkin näin elämäni ensimmäisen valtamerilaivan Sköldvikin jalostamolla.
Kuttura-Ivalo-Sevettijärvi-Näätämö 26.6-7.7.1972.
Mukana Honkapurot, Katila ja Lumio sekä Ikonen Puulaankävijöistä
Merimelojien avoimet ovet/kevätnäyttely 1978. Merimelojat paidassa Heikki Kukkola.
1979 Merimelojat ry teki historiaa!
Olimme pohtineet Merimelojien hallituksessa jotakin näyttävää merimelontaretkeä. Minä olin kuullut Näsi-Melojissa Tampereella, että edellinen ylimelamiehemme Teppo Salmisaari oli erään kaverinsa kanssa melonut Turusta Tukholmaan ja takaisin. Porukkaretkestä tällä reitillä ei ollut kuullut kukaan. Niinpä päätimme ryhtyä toteuttamaan tällaista hullun rohkeaa ideaa. Ajankohdaksi valitsimme juhannuksen, jolloin matka aloitettiinkin. Meillä oli pari melojaa Saksasta ja yksi suomalainen Antti
Tukholmasta. Antilla oli Tukholmasta vuokrattu Baidarka-merikajakki. Minulla ja Vesi Samoilijoiden Jokisen Einolla oli englantilaiset Gaybo Atlantik-merikajakit. Mukana oli kolme Käyrän Työsiirtolan R-2 kajakkikaksikkoa sekä Merimelojien rutukaksikko Pastori Teerikankaan ja kuumailmapalloilun pioneerin Kasevan tekemä lasikuitukaksikko, joka oli hieman liian lyhyt tälle matkalle. Lahtelaisilla oli oma kajakkikaksikkonsa ”Lahtikko”, joka oli aivan onneton sukeltaja.
Matkalle osallistuivat Merimelojista navigaattorina toiminut Jan Ahlfors, Pekka ja Jussi Salo,
Merimelojien avoimet ovet/kevätnäyttely 1978.
Hannu Niikko ja Jukka Sirén, Heikki Kukkola retken vetäjänä, Hilkka ja Olavi Ojanperä Marjaniemen Melojista, Ilkka Inkinen, Raimo Pyykkönen sekä Eino Jokinen Vesisamoilijoista, Anja Friari Mikkelistä sekä Seppo Viljanen Porista.
Matkaa retkelle kertyi 432 kilometriä ja aikaa kului kaksi viikkoa.
Merimelojat ry:n kaupalliset melontaretket.
Olin järjestänyt Tampereen ”Runoilijan tie” reitillä kaupallisia melontarekiä yhdessä Suomen Ladun kanssa. Samaa ajatusta noudattaen järjestimme yhdes-
sä Tammisaarelaisen matkailutoimiston Sydvästin kanssa opastettuja melontaretkiä Tammisaaresta Inkooseen ja takaisin. Retkiä veti paikallinen kilpameloja. Kanootteina käytettiin Merimelojien R-2 lasikuitukanootteja. Erikoisuutena näillä retkillä olivat ruokapaketit, Trangia-keittimet ja sisämajoitus. Retkiä tehtiin kolmena kesänä.
Kevätterveisin, Heikki Kukkola (79v.) Ylimelamies vuodelta 1977–1979.
HAAHKAT
hautovat
taas Skorvanissa
Haahka (Somateria mollissima) on sorsalinnuistamme suurin. Uros on mustavalkoinen ja naaras ruskeankirjava. Täysikasvuisen haahkan pituus on 50–70cm ja siipien kärkiväli 110cm.
Haahka painaa noin 1,2–2,2 kiloa.
Vanhin suomalainen rengastettu haahka on ollut 28-vuotias. Haahka on suolaisen veden lintu. Suomessa haahka pesii koko saaristoalueella, mutta vahvin kanta on Saaristomerellä ja Ahvenanmaalla. Itämerellä haahka on erittäin uhanalainen.
Haahka rakentaa pesänsä maahan rannan tuntumaan usein katajatiheikköön, mutta se voi olla myös aivan avoimesti heinikossa tai kanervikossa. Muninta voi alkaa jo huhtikuun puolivälissä, tavallisesti kuitenkin vapun maissa. Vaaleanvihreitä, selvästi kananmunaa suu-
rempia munia on 4–6 ja niitä haudotaan nelisen viikkoa. Naaraan on oltava tarkkana, sillä minkki, kettu, korppi ja varis herkuttelevat mielellään haahkanmunilla. Varhaisina aikoina ne kelpasivat myös ihmisille. Poikueet emoineen liittyvät yhteen suuriksi parviksi, ”päiväkodeiksi”. Näin puolustautuminen siivekkäitä petoja vastaan on tehokkaampaa. Haahkan pääravintoa ovat sinisimpukat, joiden lisäksi se syö pieniä kaloja ja sammakkoeläimiä. Ihminen on vuosisatojen ajan kerännyt haahkanuntuvia täkkien ja takkien täytteiksi. Tämä ei aiheuta linnuille kärsimystä, koska untuvat voidaan kerätä sen jälkeen, kun poikaset ovat jo lähteneet pesästä. Me melontaretkeilijätkin saamme kiittää haahkoja lämpimistä makuupusseista ja untuvatakeista.
Bengtskärin majakkasaarella on viime vuosikymmeninä todettu, että haahkat hakevat ihmisen läsnäoloa pesimisaikana saadakseen turvaa luonnollisilta vihollisiltaan. Kun Bengtskärin korjausrakentaminen alkoi 1990-luvun alussa, pesi asumattomalla luodolla vuosittain 4–5 haahkaa. Sen jälkeen, kun majakka vuonna 1995 avattiin yleisölle, pesivien lintujen lukumäärä alkoi vuosi vuodelta kasvamaan. Vuonna 2018 luodolla pesi kaiken kaikkiaan 400 haahkaa.
Myös Merimelojien Porkkalan tukikohdassa Skorvanissa ollaan tulkittu melojien läsnäolon mahdollisesti lisänneen haahkojen pesintää. Tänä vuonna toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna isolla saarella laskettiin noin parikymmentä hautovaa haahkaa ja
”Lillanissakin” kuusi haahkaa. Ja lisää hautojia saattaa lähiviikkojen aikana kömpiä maihin pesimään.
Pesät keskittyvät erityisesti saarten niille alueille, joilla viikonloppuisin liikutaan. Niitä löytyy kajakkirannan läheisyydestä, sekä sauna- ja huussipolkujen varresta ja saunan vierestä. Osa haahkoista pesii täysin samoissa pesäkuopissa kuin aiempina vuosina, mahdollisesti kyseessä ovat samat yksilöt. Puun tai kanervapuskan sisässä pesivä haahka päästää ihmisen hyvin lähelle hermostumatta. Sen sijaan paljaalla kalliolla ilman suojaa pesi-
vä yksilö herkemmin pelästyy lennähtäen pesästään. Tuolloin munat jäävät vartioimattomina alttiiksi pesärosvoille.
Toivotetaan Skorvanin haahkoille hyvää pesimisonnea tänäkin vuonna ja ollaan yhdessä varovaisia, ettei pelästytetä niitä pesiltä.
Lähteitä: Wikipedia, Bengtskärin luonto
Laura Tielinen
PORKKALAN PARENTEESI ja prinsessan
Tämmöinen lähes aina mukavien ihmisten seura kuin Merimelojat elää jäsenistään. Eikö vain ole kohtuullista, että jos paljon antaa kalliista ajastaan vaikka talkoisiin – ja nykyään ihmisaika tuntuu olevan kortimmalla kuin oikea kahvi Porkkalassa sotavuosina – seurakin an -
salaisuus
taa jotakin takaisin? Vaan onhan se niinkin, että paras palkinto on itse puuhaaminen.
Tänä vuonna talkoopistein mitattuna ahkerimmat jäsenet pääsivät tutustumaan Porkkalaan uudesta näkökulmasta – sisämaasta käsin. Johan noita rantoja on jo
nähtykin ja kierretty koko hit sin pitkä uloke sata kertaa ka jakilla, tyynessä ja tuiskussa, joten nyt mentiinkin bussilla Helsingistä asti. Teemana oli entiseen Porkkalan vuok ra-alueeseen perehtyminen. Neuvostoliitto vaati sodan jälkeen Porkkalaa vuokralle, kun ei muuten ollut sitä saa nut ja pitikin siitä vv. 1944–1956 enempi surkeaa kuin huonoa huolta.
Oppaamme Bern dt Gottberg oli kerrassaan mainio. Kun hän nousi linja-autoomme Kirkkonummella, alkoi rauhallisella äänellä tulla vuokra-alueesta tarinaa, joka tilanteen mukaan synkentyi hautausmaan mustien kivien tasolle, laajeni Porkkalan hyvin hoidettujen peltojen levyiseksi, nousi tietämään lähes jokaisen talon ja niiden asukkaiden historian, kapeni ”Porkkalan tunnelin” eli peitettyjen junanvaunujen ikkunoiden muotoiseksi tai syveni pikkutarkaksi selonteoksi Siuntion linnan katon, peilin ja sohvan salaisuuksista. Kummituksista puhumattakaan. Vai hirven takapuoliako ne olivat? Huumoria opas ei unohtanut koskaan.
pääsi kerrassaan elementtiinsä. Pihan GAZ-autosta Ural-akantappajamoottoripyörään, lattian ovelaan Suomenlahden karttaan, Emma -pikakivääriin, viljalaariin ja valokuvien henkilöhistorioihin saimme perusteellisen perehdytyksen. Eikä tullut aika pitkäksi, mikä on melko kova juttu museokäynnille.
Tarina jatkui kapeaa tietä, mukulakivettyä tietä ja mutkittelevaa tietä Kabanovin riemukaaren ohi ja pysähtyi hetkeksi Siuntion kotiseutumuseolle, jossa oppaamme
Aukeaman kuvat Tuula Mikkonen-Gröhn
Siuntion linna oli retken kohokohta. Ainakin sellaiseksi sen varmasti matkanjärjestäjät ovat ajatelleet, mutta harmi kyllä, se oli rakennettu koskipaikkaan… Auta ar-
Siuntion linnan salissa. Kuva Päivi Ala-Harja
Kakluunin koristeita. Kuva Päivi Ala-Harja
mias kun merimelojat näkivät joen ja vettä – suurin osa ryntäsi hulluna valokuvaamaan tuota ihmettä, joka tosin oli padottu, mutta värähdytti silti pitkän bussiajelun jälkeen jokaisen melojan suolavedessä liotettua sielua. Ei silti, linnan kellarit, salakäytävä ja muutkin tarinat (mm. venäläisten upseerien tavattomat tavat) olivat äärimmäisen mielenkiintoisia. Purjeista voi kyllä rakentaa tyylikkään katon, mutta ei saa
kertoa siitä vallankumouksellisille matruuseille.
Niin, se prinsessa. Kahvittelukanalassamme meille väläytettiin kuin kiusalla häilähdys Kehlan kartanon itämaisen prinsessan tarinaa, mutta samaan hengenvetoon vedettiin pimennysverho eteen epätoivoisista aneluistamme huolimatta. Mikä siis oli prinsessan salaisuus?
Mara Roivainen
Berndt, Mara ja aseet
Kuva Harri Granholm
VAPPUTUNNELMIA Mäntysaaresta
Kuvat Laura Tielinen
GAUJA XXL on kummallinen tapahtuma
Olen turvallisesti kotona
Menen kohta lämpöiseen sänkyyn vaimoni Riitan viereen. Viikonlopun melonta myllää päässäni. Tuli liikaa kokemuksia liian tiiviissä paketissa. Osallistuin kanoottikaksikolla ystäväni Sampo Harjun ja huoltomme, Paavo Juntusen kanssa Gauja XXL –melontaan. Meloimme Latvian Gauja-jokea 310 kilometriä perjantai-illasta sunnuntai-iltaan. Tämä oli toinen kerta ja ensimmäinen kerta, että pääsimme ajoissa maaliin.
Vuosi sitten Gauja oli hieno kokemus
Vuosi sitten osallistuimme Sampon kanssa ensimmäiseen Gaujaamme. Olosuhteet olivat keväisen leppeät ja lämpöiset, joki virtasi ystävällisen oloisena ja etenimme kevyesti. Nukuimme ensimmäisenä yönä suunnitellusti kolme tuntia. Söimme silloisen huoltajamme, Erkki Lampénin tekemän aamiaisen ja lähdimme joelle.
Gauja on moni-ilmeinen. Viimeiset sata kilometriä joki on jo aika avara. Emme toivoneet tänne vastatuulta. Kuva Paavo Juntunen
Kun tulimme lauantaina 100 kilometrin tauolle, hämmästyin, kun GPS näytti 115 kilometriä! Tulkitsin virheen niin, että järjestäjän ilmoittamat etäisyydet on mitattu hyvin suurpiirteisesti. Jos jokainen sata kilometriä on viisitoista kilometriä pidempi, Joutuisimme melomaan 45 kilometriä lisää. Lyhyine taukoineen keskinopeutemme oli hyvä, mutta ei riittävä kattamaan yllättäen seitsemää lisämelontatuntia (7tx7km=49 km).
Päätin, että keskeytämme
Väsynytkin olin. Sampo olisi vielä halunnut jatkaa, se harmitti, mutta mukavuudenhalu voitti. Ei ollut houkuttelevaa yrittää ehtiä maaliin aikarajan puitteissa ja sitten huomata, että aika ei riittänyt. Lähteä sitten epäonnistuneen melonnan jälkeen yöllä pettyneenä ajelemaan hotellille nukkumaan. Se oli epämukava ajatus.
Melontamme muuttui tutkimusretkeksi
Nukuimme toisena yönä ruhtinaalliset viisi tuntia. Meloimme sunnuntaina myöhäiseen iltapäivään 200 kilometrin kohdalle. Panimme kanootin auton katolle ja lähdimme ajelemaan kohti hotellia.
Olimme silti kokeneet Gaujan hengen
Kun meloo vajaassa kahdessa vuorokaudessa 200 kilometriä, on se hyvä suoritus. Se oli pakko myöntää.
Päätimme, että tämä saatu oppi ja kokemus käytetään hyväksi ja lähdetään vuoden kuluttua uudelleen.
Keskeyttäminen oli toisaalta helppo päätös hyväksyä. Olimme leikkimässä. Leikin saa ja voi keskeyttää. Kirvelikö päätös? Kirveli vähän samalla tavalla kuin huippu-urheilussa hopea harmittaa, mutta aika kiillottaa sen.
No nyt on helppo olla, kun vuosi sitten päätetty toteutui
Ja toteutui huimalla tavalla. Tavoitteemme ja tiimilupaus oli, että etenemme perjantai-illan kello 19 sunnuntain puoleen yöhön. Enempää emme voineet terveellä järjellä luvata, olkapäävammainen Sampo ja liki seitsemänkymppinen Jaakko.
Gauja yllätti
Aikamme riitti kunnon suoritukseen.
Tänä vuonna Gaujan henki ei palkinnut melojia, se heitti kapuloita rattaisiin. Taivaalta satoi, salamoi ja puhalsi. Vettä oli joessa vähän, virtapaikkojen kivet raapivat ja hakkasivat melojien kanootteja puhki. Yöksi laskeutui läpinäkymätön sumu.
Lauantain pakollinen puolen tunnin tauko osui puolen päivän kohdalle. Huolto-Paavolla oli ruoka ja teltta valmiina. Sain nukkua 42 minuuttia. Sampo nuorempana ei nukkunut, venytteli.
Toisena yönä joki oli tiiviisti sumun peitossa. Tavoitteemme olla seuraavalla taukopaikalla kello kolme yöllä venyi kuuteen aamulla. Saimme nukkua 20 minuuttia.
Onneksi olimme yöllä kaksin
Sampo kysyi minulta, ”Vieläkö toi koivutukki seuraa meitä?”, ”Varo, taas tulee ajelehtiva särkkä!” Minä valitin, että joki on muuttunut ylämäeksi. En maininnut, että hiekkasärkät muuttuivat näyteikkunaksi täynnä kolmiulotteisia postikortteja ja majavan läiskäyttämä vesirengas sai hetkessä päälleen siistejä acryylilaatikoita.
En ole koskaan käyttänyt hallusinogeenejä, mutta ymmärrän niiden kaamean viehätyksen. GaujaXXL:n säännöissä ei ole varoitusta halusinogeenisestä vaikutuksesta.
Onneksi en ollut yksin
Jos olisin ollut yksin yöllä sumuisella joella, olisin mennyt rantaan, pystyttänyt teltan ja palellut kesäpussissani auringon nousua odottaen. Ja kun olisin vihdoin yhyttänyt huolto-Pekan, olisin lopettanut siihen paikkaan ja tuntenut itseni tervejärkiseksi melojaksi.
Gauja XXL on kummallinen tapahtuma Järjestäjät palkitsevat pienellä esineellä jokaisen lähtijän. Lähtijät ovat oman melontatyylinsä huippuja, sitä ei kukaan voi kiistää. Maaliintulo tai loppuaika ovat toissijaisia bonuksia.
Joki palkitsee jokaisen, joka on riittävän rohkea lähteäkseen. Tällä kertaa joelle lähti viisitoista joukkuetta.
Tiesin jo lähtiessä, että oltiin tapahtuman ainoa C2. Jos olemme ajoissa maalissa, voitamme luokkamme. Maalissa ihmettelin, että missä muut ovat. Olin varma, että moni kova luu oli tullut maaliin ja lähtenyt kotiin. Siinä oli sen verran sekapäinen, ettei tullut kyseltyä tarkemmin. Myöhemmin selvisi, että olimme melonnan toinen porukka maalissa ja se onkin jo sitten kovempi juttu. Lopulta maaliin tuli viisi joukkuetta. K1-luokan voitti suomalainen Timo Kivelä. Edellisvuonna
Varmistimme kanootin asennon vatupassi-apsilla ja hienosti se näkyy liukuvan.
Kuva Elza Pukite
maaliin päässyt Virva Vuorenpää joutui keskeyttämään 190 kilometrin paikkeilla.
Gaujalla ensimmäinen voitto on, kun on ylipäätään ilmoittautunut ja lähtee matkaan. Jos keskeyttää, se tuntuu sillä hetkellä niin pahalta, että huvikseen sitä ei tee. Myöhemmin kyllä osittainenkin suoritus kirkastuu.
Tiesin, että alkumatkasta on vähän vettä ja usvan olimme kokeneet edellisvuonna. Yöpakkaseen ei oikein tajunnut varustautua. Olen ennenkin melonut jäätävissä oloissa, mutta tuntikausien kylmyys nujertaa.
Ja sitten tietysti oli vielä ukkonen, rakeet, pitkäkestoinen kaatosade ja sen jälkeen kaiken kasteleva tuntikausien tihkusade.
Viimeiset kymmenet kilometrit olivat peilityynessä melontaa. Kuva Jaakko Mäkikylä
Yhdessä vaiheessa Gauja-joki tarjosi tyrmääviä vastatuulipuuskia. Oli hyvä tuuri, että viimeiset kymmenet kilometrit saimme meloa tyynessä. Totuuden nimissä on sanottava, etten ole niin kilpailuhenkinen, että olisin tälläkään kertaa tavoitellut muuta kuin pääsyä maaliin aikarajan puitteissa. En melo kilpa- tai kuntokalustolla, haluan kokemuksia retkikanooteista, siitä on enemmän hyötyä muillekin melojille kuin kilpakanoottien mahtisuoritukset.
Kokonaiskilpailun toinen. Heh – se lämmittää
Suosittelen vilpittömästi Gauja XXL -melontaa, jos siltä tuntuu. Kerron melonnasta tarkemmin blogissani off-road-paddler.blogspot.com
Jaakko Mäkikylä, Merimelojien saarijäsen
Jäsenpäivystys
Päivystysten aikana vastaa numero: 050-3574 507
Päivystysajat:
Huhtikuu–syyskuu: tiistaisin klo 18–19. Lokakuu–maaliskuu: kuukauden ensimmäinen tiistai klo 18–19.
HUOM! Juhlapyhinä ei ole päivystystä. Tarkista päivystysajat aina verkkosivuilta, koska muutokset ovat mahdollisia.
Seuran sähköpostiosoite toimisto@merimelojat.fi
Sähköpostiin pyritään vastaamaan viimeistään muutaman päivän kuluessa.
Sauna
Sauna lämpiää melontakaudella huhti–syyskuussa ma–to klo 17–22 ja su 15–22. Talvikaudella sauna on lämpimänä tiistaisin ja torstaisin 17–21 sekä sunnuntaisin 15–21.
Muista uima-asu ulkona liikkuessasi sekä hyvät tavat ja järjestys. Saunassa uima-asu on vapaaehtoinen. Vajalla saunovat ainoastaan seuran jäsenet ja melontakoululaiset. Jäsenet eivät saa tuoda kavereitaan saunomaan.
Virkistysmelonnat
Virkistysjaoksen torstairetket eli virkistysmelonnat vajalta kesäkaudella joka torstai klo 18.00, jolloin kajakissa vesillä lähtövalmiina. Retket kestävät noin 3 tuntia.
TiTu
Joka toinen tiistai parittomilla viikoilla kesä-elokuussa alkaen 4.6.2018. Tapaamme vajalla melontavermeet päällä klo 17. Melontalenkit noin 5–10 km pituisia ja kestoltaan noin 2 h.
MERIMELOJAT RY
Merikannontie 10, 00260 Helsinki e-mail: toimisto@merimelojat.fi http://merimelojat. sporttisaitti. com
PÄIVYSTYS
Puhelin: 050 357 4507
Huhti–syyskuu: tiistaisin klo 18–19 Loka–maaliskuu: kuun ensimmäinen tiistai klo 18–19
MAJAN VARAUKSET
Katso nettisivuilta osoitteesta http://merimelojat.sporttisaitti.com kohdasta majan vuokraus.
