Mellunkylä -lehti HistoriaEkstra

Maksuton tietopaketti

Kivikko Kontula Kurkimäki Mellunmäki Vesala

Mellunkylä lehti Historiaekstra 2020

Mellunkylä ja maailmansodat Lähiörakentamisen unelmat ja todellisuus

Kontulan ainutlaatuinen ostari Kurkistus tulevaisuuteen

Pääkirjoitus Jouko Kokkonen

Muuttuva Mellunkylä

M

ellunkylä on vuonna 2020 asukasluvultaan Suomen suurin kaupunginosa. Asukkaita on noin 40 000. Viisisataa vuotta mellunkyläläisiä oli tuhat kertaa vähemmän, arviolta 40 tai korkeintaan 70. Suomen asukaslukukin (300 000–350 000) oli kuusi prosenttia nykyisestä. Mellunkyläläisiä heistä oli runsas promille. Tänä päivänä Mellunkylässä asuu 0,7 prosenttia suomalaisia. Tuhannesosasta on tultu liki sadasosaan.

Mellunkylä ja etenkin sen osa-alue Kontula on mielletty lähiöksi, jolla ei ole historiaa. Silmäys menneisyyteen kertoo toista. Jo lähiörakentaminen kaksi sukupolvea sitten on Suomen historiaa, jos mikä. Tämä lehti tarjoaa välähdyksiä Mellunkylän vaiheista keskiajalta 2020-luvulle. Lehti koostuu osittain jo aiemmin ilmestyneestä aineistosta, jota on päivitetty. Mukana on myös kokonaan uusia tekstejä.

Mellunkylän vaiheista löytyy koskettavia tarinoita. Molemmat maailmansodat vaikuttivat elämään alueel­la paljon voimakkaammin kuin voisi luulla. Ja lähiöasuminen itsessään iloineen ja suruineen on kertomisen arvoinen. Usein sanat eivät riitä tuomaan esille kokonaisuutta. Silloin kuvat tuovat esille eri aikakausien elämää.

Kaupunginosa on kasvanut vaiheittain. Urbaanilla alueella muutos on myös jatkuvaa ja nopeaa. Mellunkylän tulevaisuutta luotaavat lehden loppupuolella Pekka Tuominen ja Larri Helminen.

Mellunkylä ja etenkin Kontula ovat olleet mediahuomion kohteena, kun halutaan löytää kaupunginosa, jossa yhteiskunnalliset jännitteet ja ongelmat tiivistyvät. Elo ei kuitenkaan ole ainaista auvoa missään. Toivottavasti tämä lehti avaa uusia näkökulmia Itä-Helsinkiin.

Kontulantie vuonna 1970. Kuva: Simo Rista / Helsingin kaupunginmuseo

•

Mellunkylä-lehti Historian erikoisnumero 2

Pääkirjoitus: Muuttuva Mellunkylä

Mellunkylän historia

4

9

7 9 12 14

18 26

18 21 23 26 30 34 36 38 40 42 43

Helsingan kolonisaatio ja Mellungsbyn ympäristö keskiajalla Ruotsinkieliset talonpojat Mellunmäen isäntinä Mellunkylän linnoitteet lenkki suurvallan ketjussa Vuodet 1917–1918 Mellunkylässä: Levottomuuksia, ryöstöjä ja murhia Malmin ampumarata – MM- ja olympia­ näyttämö Sotavuodet Mellunkylässä Kaupunkilaisiksi vuoden 1946 alueliitoksessa Rintamamiesperheiden arkea Unelma uudesta asumisesta: Vesala–Kontula Urheilua Mellunkylässä Mellunmäki nousi mäkimaastoon Kirkko keskelle kaupunginosaa Kurkimäestä tuli pienempi kuin kaavoittajat hahmottelivat Mellunkylän vaiheet Kaupunginosan murroskohtia llmakuvat kertovat Mellunkylän kasvusta

Mellunkylä nyt & tulevaisuudessa

38 46

44 Mellunkylän kartta 46 Betonisydän – Kontulan ostari Mellunkylän keskellä 50 Mellunkylä noussut tapahtumien kaupunginosaksi 2000-luvulla 53 Vetoa ja Voimaa Mellunkylään – yhdessä tekemistä jo yli 12 vuotta!

54 Kaupunkiuudistus tuo elinvoimaa Mellunkylään 55 Visio: Mellunkylä vuonna 2035 58 Kontulan ostoskeskuksen ympäristöä koskevan arkkitehtuuri­kilpailun voittaja Mellunkylä historiaekstra 2020 Julkaisija: KontuKeskus ry yhteistyössä Kontula-Seuran kanssa Päätoimittaja: Jouko Kokkonen Toimitussihteeri: Larri Helminen Kannen kuva: Mellunmäki vuonna 1976. Sky-Foto Roos / Helsingin

55

kaupunginmuseo Ulkoasu: Antero Airos Paino: PunaMusta, Forssa

3

Mellunkylän historia

Helsingan kolonisaatio ja Mellungsbyn ympäristö keskiajalla Keskiajalla Suomen rannikkoseuduille ja Helsingin pitäjän alueelle saapui ruotsalaisia uudisasukkaita. Helsinga, kuten aluetta keskiajalla nimitettiin, oli laaja. Uudisasukkaita asettui myös nykyisen Mellunkylän tienoille. Mellunkylän lähialueella näyttää olleen asutusta jopa 1500 vuoden ajan.

Koko nykyinen pääkaupunkimme oli osa Helsingin pitäjää vuoteen 1550, jolloin pitäjästä kuningas Kustaa Vaasan määräyksestä irrotettiin pala maata ja perustettiin Helsinki. Jäljelle jäänyt Helsingin pitäjä käsitti nykyisen Vantaan poisluettuna Helsinkiin 1900-luvulla liitetyt alueet. Mellunkylästä tuli osa Helsingin kaupunkia vuonna 1946.

Helsingan kolonisaatio alkoi keskiajalla. Kyseessä oli operaatio, jonka järjestäminen vaati vahvaa keskusvaltaa.

Sellainen syntyi Ruotsiin, kun Birger Jarlin johdolla valta siirtyi 1200-luvulla yhdelle yhteiselle kuninkaalle.

Paikannimet kertovat Helsingin pitäjän kolonisaatiota edeltäneestä tilanteesta kertovat vanhat paikannimet ja historiallinen lähdemateriaali. Niitä seuraten jäljet johtavat Vanajan alueelle Hämeeseen. Häme oli yksi Suomen rautakauden keskusalueista ja maakunnan järvien ympärillä oli kiinteää maanviljelyväestöä. Vaikka yhteisöjen elinkeinoja olivat pääasiassa maanviljelys ja karjanhoito, oli monen talonpojan sivuelinkeinona metsästys. Metsästysmaita kutsuttiin erämaiksi, joita hämäläisillä oli omien lähialueidensa lisäksi muun muassa Suomenlahden rannikoilla, kuten Uudellamaalla. Erämailla metsästettiin turkiseläimiä ja kalastettiin, mutta harjoitettiin myös kaskiviljelyä.

Suomesta löytyy vasta 1500-luvulta alkaen täsmällistä historiallista lähdemateriaalia. Tältä ajalta on tietoa hämäläisten eränautinta-alueista muualla Suomessa. Helsingin pitäjän erämaista ei ole kuitenkaan tietoa, koska ruotsalaissiirtolaiset ottivat erämaat haltuun-

4

Samuel Brotheruksen vuonna 1694 Mellungsbystä laatima kartta.

Karttalähde: Kansallisarkisto.

sa jo 1300-luvulla noin 200 vuotta ennen yhtenäisen lähdemateriaalin aikaa.

Aiheesta on kuitenkin säilynyt yksi tärkeä historiallinen lähde. Se kertoo kalaoikeuksista Vuosaaren pohjoispuolen merialueilla. Määräyksen kalavesistä on saattanut voimaan Itämaan vouti Gereke Skytte Porvoossa piispa Hemmingin läsnä ollessa ja kuningas Magnus Erikssonin nimissä 19.12.1347.

Keskiaika

Lähteen mukaan Hattulasta kotoisin olleet miehet ovat estäneet ruotsalaisia uudisasuttajia käyttämästä vesiään.

Hattulalaiset peräänkuuluttivat oikeuksiaan Uudenmaan rannikon kalavesiinsä. Dokumentti osoittaa konkreettisesti ruotsalaisten uudisasukkaitten ja hämäläisten törmäyksen kolonisaation kohteeksi joutuneella alueella. Tapaus tuomittiin tekeillä olevan Magnus Erikssonin maanlain mukaisesti siten, että rannan omistajat omistivat myös rantavedet. Hämäläiset saivat siis etsiä itselleen uusia kalavesiä.

Hämäläisten asumaseutua Ensimmäisten ruotsalaisten saapuessa Helsingaan alueella oli yksittäisiä hämäläisten asuttamia tiloja. Asuinpaikat oli todennäköisesti rakennettu aikaisemmille erämaa- tai kaskiviljelyalueille, joilla oli aiemmin asuttu kala- ja metsästysreissuilla. Vähitellen paikalle jäätiin asumaan vuoden ympäri.

1200-luvun saatossa Helsingin pitäjään saapui ruotsalaisia uudisasuttajia, jotka perustivat alueelle kyliä. He perustivat uusia kyliä osittain samoille paikoille, joilla hämäläisten tilat sijaitsivat.

Eräät kylä- ja tilanimet kertovat ruotsalaisasutusta edeltäneestä tilanteesta.

Selkein esimerkki on Tavastby eli Hämeenkylä. Tavast- ja Häme- paikannimiä on runsaasti Uudellamaalla.

Vanhaan asutukseen näyttää viittaavan myös Lapp-nimet. Ne kertovat mahdollisesti lappalaisasutuksesta ja voisivat periytyä aina rautakauden keskivaiheille. Lappalaisilla tarkoitettiin mahdollisesti rautakaudella seudulla asuneita ihmisiä, jotka saivat toimeentulonsa metsästämällä ja kalastamalla.

Helsingan ruotsalaiskylät Helsingan kolonisaation organisointi näkyy muutamassa kylännimessä, jotka saattavat periytyä aina kolonisaa­tioon tai sitä seuranneeseen aikaan. Näitä ovat Kyrkoby, Domarby, Skattmansby, Tolkby ja Brutuby. Kyrkoby (Kirkonkylä) kertoo kylästä, jossa oli kirkko. Domarby (Tuomarinkylä) viittaa kylässä asuneeseen tuomariin ja Skattmansby (Veromiehenkylä) verotuksen

kanssa tekemisissä olleeseen henkilöön.

Tolkby (Tolkinkylä) oli tulkin kotikylä.

Häntä tarvittiin tulkkaamaan vanhan hämäläisasutuksen ja kolonisaattoreiden välissä. Brutubyn (Voutila) alkuosa puolestaan viittaa nimeen bryti, joka saattoi olla ruotsalaisten asuttamista pitäjään organisoinut henkilö.

Monet ruotsalaissiirtolaisten perustamat kylät löytyvät helposti nykykartoilta. Nyrkkisääntönä on, että useimmat -by päätteiset kylännimet ovat ensimmäisen siirtolaisaallon aikana perustettuja kyliä. Paikannimitutkija Saulo Kepsun mukaan ruotsalaisen etunimen ja -by päätteen omaavat kylät sijaitsevat usein vanhan hämäläisasutuksen lähellä. Hyvä esimerkki by-päätteisestä kylästä on aiemmin mainittujen lisäksi myös Mellungsby, eli Mellunkylä. Mellungsby sisältää ehkä miehen nimen, Medhlung. Toisaalta nimi voi viitata myös kylän keskellä mahdollisesti sijainneeseen Medlung-nimiseen (vertaa ruotsin kielen sana mellan, joka tarkoittaa keskellä) taloon, jonka nimen verottaja on antanut koko kylälle.

By-päätteen lisäksi on muita nimiä, jotka viittaavat keskiaikaiseen asutukseen. Tärkein näistä päätteistä on -böle.

Böle-päätteiset nimet viittaavat usein uusiin tiloihin, jotka ovat perustettu 1300-luvun puolivälin jälkeen. Böle tulee ruotsin sanasta bol, joka tarkoittaa uudisraivausta.

Uudenmaan rannikolla on paljon böle-päätteisiä paikannimiä Nämä kertovat uudesta kolonisaatioaallosta, joka tapahtui aiemman asutuksen piirissä 1300-luvun jälkipuoliskolta läh­ tien. Monista uudistiloista tuli kyliä ja ne näkyvät yhä pääkaupunkiseudun paikannimissä. Sellaisia ovat esimerkiksi Gumböle, Skomakarböle (Suutarila), Nackböle (Niskala), Övitsböle (Ylästö), Sillböle (Silvola), Baggböle (Pakila), Håkansböle (Hakunila), Rastböle (Rastila) ja Kårböle (Kaarela).

Gubbackan kylätontti Gubbacka oli paikka, johon ruotsalaissiirtolaisia tuli heti kolonisaation alussa. Mellunkylän naapurissa sijaitseva kylä mainitaan kirjoituksen alkupuolella jo mainitussa, kalastusoikeuksia kos-

kevassa kirjeessä vuodelta 1347. Lähteessä mainitaan kylät Heldersby, Överby ja Gudstensby. Nimistä Gudstensby eli Gustenin kylä, viittaa Gubbackaan.

Mikään yllä mainituista kylännimistä ei ollut käytössä enää 1500-luvulla, kun Helsingin pitäjän kylät ilmestyvät lähteisiin. Onneksi 1600-luvulla tunnettiin vielä vanhat nimet. Tuolloin tehdyssä kopiossa, jossa vuoden 1347 lähde on säilynyt, selitetään nimittäin, että Överby on Sottungsby (Sotunki), Heldersby Östersundom (Itäsalmi) ja Gudstensby Västersundom (Länsisalmi).

Gubbackan kylä sijaitsi Kehä III:n ja Itäväylän risteyksessä pienellä mäen­ nyppylällä. Paikalta löydettiin keskiaikaisen kylän rauniot, kun Vuosaaren satamaan vievää tietä ruvettiin rakentaa.

Kylä hylättiin joskus 1600-luvulla, jolloin se muutti reilun kilometrin pohjoiseen, jossa Västersundomin (Länsisalmen) kylä on edelleen tänä päivänä.

Kylän muuton syynä saattaa olla Westerkullan kartanon perustaminen kylän yhteyteen.

Toisena syynä ovat voineet olla muuttuneet luonnonolosuhteet. Kun ensimmäiset talot rakennettiin Gubbackaan 900-luvun lopussa, oli merenpinta noin kaksi metriä nykyistä korkeammalla. Silloin kylä sijaitsi kapean merensalmen rannalla. Merensalmi, ruotsiksi nor, oli aikoinaan erottanut Vuosaaren, jonka vanha ruotsinkielinen nimimuoto on Norsöö, mantereesta. Vanhasta ruotsinkielisestä, kapeata salmea tarkoittavasta nor-sanasta on myös johdettu paikan nykyinen nimi Nordsjö.

Miten Gudstensbyn uudisasukkaat löytyivät?

Ensimmäiset Gubbackan tutkimukset liittyivät Vuosaaren sataman rakentamiseen. Uutta satamaa varten tarvittiin paremmat liikenneyhteydet ja Gubbackan kylän itäosien yli oli tarkoitus rakentaa Kehä III:lle johtava tieramppi. Ennen rampin rakentamista kylän alue piti tutkia arkeologisesti. Tämä toteutettiin vuonna 2003. Tutkimuksen perusteella näytti siltä, että kylä todellakin oli muuttanut 1600-luvulla ja sen viimeisestä kahdesta vuosisadasta 5

Mellunkylän historia

Fallbackan päärakennus vuonna 1966. Kuva: Constantin Grünberg / Helsingin kaupunginarkisto.

oli löydettävissä hieno arkeologinen löytömateriaali. Mutta 1400-lukua varhaisempaa ajanjaksoa ei oikein tavoitettu vuonna 2003 toteutetuissa kaivauksissa.

Vuonna 2008 Gubbackan tutkimukset jatkuivat Vantaan kaupunginmuseon alaisuudessa. Tällöin kaivettiin uuninpohjaa sekä tunkioaluetta. Tutkimuksissa kaivettiin myös koeoja muinaisen kyläraitin läpi. Tunkio sekä tien alla oleva maakerros tuottivat hyvin mielenkiintoiset ajoitustulokset. Tunkiokerroksesta löytynyt ruisjyvä ajoittui rautakauden keskivaiheille, noin 500-luvulle ajanlaskun alun jälkeen. Tien alta otetuista näytteistä tehdyt hiiliajoitukset ajoittivat tietä vanhemmat maakerrokset 1100–1200-lukujen vaihteeseen.

Tutkimukset jatkuivat vuonna 2009.

Vanhan tiekerroksen alta paljastui vanhojen sepän ahjojen jäänteitä, joiden yhteydestä löytyi runsaasti rautakuonaa. Uuneista vanhin, kuoppauuni, ajoittui jopa 900-luvun lopulle. Gubbackasta saatiin useita ajoituksia, jotka osuivat ajalle ennen ruotsalaissiirtolaisten saapumista.

Gubbackan toistaiseksi viimeisenä tutkimuskesänä 2010 jatkettiin muun

6

muassa paja-alueen tutkimista. Myös edelliskesänä aloitetun suuren uuniraunion paikka saatiin kaivettua loppuun.

Raunion alta löytyi vanhempi hiiltynyt maakerros, joka vaikutti vanhemman uunin pohjalta. Sen lähettyviltä löytyi kolme kuoppaa, jotka näyttivät paalunsijoilta. Vanhemmasta uuninpohjasta ja paalunsijasta saatiin ajoitukset 1200-luvun jälkipuoliskolle. Gubbackasta saatiin ajoitus, joka sopi ruotsalaissiirtolaisten oletettuun tuloon Helsingaan.

Voi pohtia, oliko kyseessä Gustenin talon pohja?

Gubbackan talot oli tehty hirsistä.

Niissä oli yksi huone, jonka pinta-alasta neljänneksen vei suuri sisäänlämpiävä kiviuuni. Lämmityksen aikana tuvassa leijaili savu, joka kiemurteli kohti katonrajan räppänöitä. Elinkeinokseen asukkaat viljelivät maata, kalastivat ja keräsivät luonnonantimia.

Mellungsbyn kylä Ruotsalaissiirtolaiset ja heidän perillisensä ovat perustaneet myös Gustensbyn, eli Gubbackan naapurissa sijaitsevan Mellungsbyn. Mellungsby ilmestyy kuitenkin historiallisiin lähteisiin vasta

vuonna 1524. Mellungsbyssä tiedetään vuonna 1540 asuneen viisi talonpoikaa: Anders Matsson, Olof Jopsson, Jöns Nilsson, Hinrik Staffanson sekä Mikel Larsson. Vanhin Mellungsbytä kuvaava kartta on vuodelta 1694. Tuolloin kylässä oli neljä tilaa: Johan Hagertsson (myöh. Fallbacka), Elias Johansson (myöh. Oppbyggas), Erich Ersson (myöh. Utbyggas) ja Hindrik Hindersson (myöh. Nybondas).

Alkuperäinen kyläpaikka sijaitsee Länsimäentien ja Itäväylän risteyksen kohdalla. Näistä Fallbackan ja Oppbyggasin tontit ovat edelleen käytössä. Utbyggasin ja Nybondasin tonttimaat ovat tuhoutuneet kerrostaloalueen rakentamisen yhteydessä 2000-luvun alussa.

Ikivanhasta peltomaasta osa on edelleen käytössä muun muassa Mellunmäen kupeessa palstaviljelijöillä. Kaikki nykyisen Mellunkylän kaupunginosan talot sijaitsevat Kivikkoa lukuun ottamatta ruotsinkielisten talonpoikien aikoinaan asuttamilla mailla.

•

Andreas Koivisto

Ruotsalaisuus

Ruotsinkieliset talonpojat Mellunmäen isäntinä Mellunkylän (Mellungsby) asutus keskittyi vuosisatojen ajan Mellunmäen itäosaan, jossa sijaitsi 1770-luvun alussa isoajakoa toimitettaessa neljä maatilaa: Uppbyggas, Utbyggas, Fallbacka ja Nybondas. Isojako koski myös Mellunkylään kuulunutta Borgsin rusthollia, jonka kanssa muilla mellunkyläläisillä oli rajariitoja.

Majuri Holger Blomqvist Fallbackan päärakennuksen salissa vuonna 1966. Kuva: Constantin Grünberg / Helsingin kaupunginmuseo

Mellunkylän asuttivat keskiajalla Vartio­ kylänlahden pohjukkaan asettuneet ruotsinkieliset maanviljelijät. Mellunkylässä oli vuonna 1558 kuusi taloa, joissa asui 40–70 henkeä.

Mellunkylän talolliset omistivat Malmin kylän rajalle Kivikkoon ulottuneet maat. Maaperältään hiekkainen, kallioinen ja soinen kylän itäosa – nykyinen Kontula, Kurkimäki ja Vesala – olivat asuttamattomia 1800-luvulle asti. Lähes koskematon metsäalue ulottui lännessä Tattarisuolle ja pohjoisessa Hakunilaan.

Isossajaossa 1700-luvun lopussa Mellunkylän maat jaettiin viideksi kantatilaksi. Isoimman osan maista sai Borgsin rustholli eli ratsutila. Myös Bredbackan, Uppbyn, Fallbackan ja Nybondasin maat ulottuivat kapeampina kii-

loina Malmin rajalle saakka. Mellunkylä kuului Helsingin pitäjään, jonka väestö oli 1800-luvulle saakka suurimmaksi osaksi ruotsinkielistä kuten myös mellunkyläläiset. Kirkonkylä sijaitsi Helsingin pitäjän kirkon ympärillä. Siellä mellunkyläläiset kävivät kirkossa ja markkinoilla.

Mellunkylän vanhimmat rakennukset ovat peräisin talonpoikaisen asutuksen kaudelta.

Ne sijaitsevat Fallbackan tilan pihapiirissä. Tilan pitkärunkoinen päärakennus on rakennettu vuonna 1800 ja pihamaan laidalla oleva luhti valmistui vuonna 1795. Fallbackassakaan ei ole jäljellä yhtään rakennusta, jotka näkyvät isonjaon yhteydessä piirretyssä kartassa. Borgsin tilan päärakennus on valmistunut 1800-luvun puolivälissä. Tilan rakennuksista on pää 7

Mellunkylän historia

”Pikku-Tukholman” talot Helsingfors Svenska Bostadsstiftelsen rakennutti Leikkikujalle vuosina 1966– 1967 kolme taloa, joissa on yhteensä 94 asuntoa. ”Pikku-Tukholman” asukkaat elivät suhteellisen eristynyttä elämää heihin varauksellisesti suhtautuneiden suomenkielisten keskellä. Pia-Maria Grönqvist-Toivonen muutti vanhem­ piensa ja sisarensa kanssa täysin ruotsinkieliseen yhteisöön. ”Se oli suljettu maailma, pieni ankkalampi keskellä Kontulaa. Perhe, piha, päiväkoti, koulu ja opiskelut, kaikki olivat täysin ruotsinkielisiä. Vasta töihin mennessä alkoi suomen kieli kehittyä.”

Suomenruotsalaiset perinteet olivat

Fallbackan päärakennuksen pääty vuonna 1966. Kuva: Constantin Grünberg / Helsingin

voimissaan pienyhteisössä. Grönqvist-

kaupunginmuseo

Toivonen kiersi ystävänsä kanssa kaikissa kolmessa talossa Lucianpäivänä laulamassa. Tytöt lauloivat jokaisessa ker-

rakennuksen lisäksi jäljellä aitta ja työ­ väen asuinrakennus.

Vanhoissa kartoissa näkyy Malmilta Mellunkylään johtanut tie. Tämä vanha Malmin tie sijaitsi suunnilleen nykyisen Humikkalantien paikalla. Se kiersi Herttoniemen ja Viikin kautta Malmille.

Tie haarautui lähellä nykyistä Humikkalantien ja Kontulantien risteystä Mellunmäkeen ja Länsimäkeen. Suorempi yhteys Malmille valmistui 1800-luvun lopussa.

Kontulan ensimmäiset asukkaat asettuivat asumaan Kilatorppaan (Kiltorpet) vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla. Torppa sijaitsi Borgsin tilan mailla nykyisten Humikkalan- ja Linnanherranteiden risteyksessä.

Borgsin omistajat myivät 1910-luvun alussa osan maistaan asutustoimintaan. Sven Juslenius osti vuonna 1915 Mustikkasuon (Blåbärskärr) tilan Svenska Odlingens Vänner -järjestön välityksellä. Järjestö tuki ruotsinkielisisten pienviljelijöiden maanhankintaa. Ajatuksena oli hidastaa ruotsinkielisten alueiden suomenkielistymistä.

Jusleniuksen tila sijaitsi nykyisellä Kontulan urheilukenttäalueella. Jusleniusten asuinrakennus oli lähellä urheilupuiston huoltorakennusta. Paikalla on vielä osa vanhoista pihakoivuista. Kontulassa oli 1930-luvulla lisäksi Bergströmin maatilaa Humikkalantien varrella.

8

Jusleniuksen tila oli tunnettu isosta perunamaastaan, joka sijaitsi nykyisen urheilupuiston paikalla. Viljaa ja heinää Jusleniukset viljelivät nykyisellä koulurakennusalueella. Juslenius oli Paavo Vakkalan mukaan tarmokas ja ahkera mies. Hän oli raivannut rämeiköt pelloiksi, joita oli 11 hehtaaria. Jusleniuksen perhe myi tilansa Helsingin kaupungille 1960-luvulla. Pellot olivat kuitenkin vielä viljelyksessä, kun Kontulan kerrostalojen asukkaat muuttivat alueelle. Entisillä viljelyksillä sijaitsevat Kontulan liikuntapuisto, Kontulan alaaste ja Helsingin Yhteislyseo.

Ruotsinkielisten osuus Mellunkylän väestöstä pieneni toisen maailmansodan jälkeen rintamamiesten asutustoiminnan seurauksena. Lähiörakentamisessa suomenruotsalaisille oli varattu tietty osuus, minkä tuloksena Kontulaan valmistui ”Pikku-Tukholmana” tunnettu taloyhtiö Leikkikujalle. Ruotsinkielistä asutusta oli myös Kontulantien eteläpuolella, jossa ruotsinkielisellä osuusliike Varubodenilla oli myymälä Naapurintiellä nykyisen senioritalon paikalla.

Ruotsinkielisten osuuden pienentyminen Mellunkylän väestöstä on jatkunut viime vuosikymmeninä. Vuonna 1991 määrä oli 1 363 (4,1 %). Vuonna 2019 mellunkyläläisistä puhui äidinkielenään ruotsia 1033 henkilöä (2,6 %).

•

roksessa; Lucian kynttilänkruunua he kantoivat vuorotellen. Palkkioksi esiintyjät saivat karkkia ja rahaa. Varsinkin vanhemmat ihmiset odottivat tyttöjen tuloa.

Sunnuntaisin ruotsalaistalojen lapset kävivät pyhäkoulussa kerhohuoneessa. Tarjolla oli myös partiotoimintaa. Koulunkäyntinsä ruotsinkieliset aloittivat Vesalan kansakoulussa, jossa he kävivät ensimmäisen ja toisen luokan. Eri kieliryhmiin kuuluvat lapset istuivat ruokailussakin omissa pöydissään. Ruotsinkielisten koulunkäynti jatkui Vartiokylässä.

Myös nuoret liikkuivat enimmäkseen omissa ryhmissään. Leikkikujalla oli ruotsinkielinen jengi. Sen kontaktit suomenkielisiin olivat lähinnä tappelunnujakoita: ”Jos joku kellarin ikkuna oli rikki meidän pihallamme, syyllinen oli joku suomalainen jengi, omat eivät rikkoneet. Flaidiksia oli muitten pihojen kanssa. Mutta ei niin, että olisi joutunut pelkäämään. Enkä muutenkaan ole koskaan pelännyt Kontulassa.”

Ruotsalaistalojen alkuperäinen yhteisöllisyys murentui vähitellen. Taloon muutti kaksikielisiä perheitä. Sekä lapset että aikuiset alkoivat liikkua enemmän oman pihapiirin ulkopuolella.

Linnoitteet

Mellunkylän linnoitteet lenkki suurvallan ketjussa Maailmanhistorian jäljet näkyvät yhä Mellunkylässä. Ensimmäisen maailmansodan aikana suuri joukko työläisiä ja sotilaita rakensi Helsingin ympärille linnoitusketjua Venäjän laivaston suojaksi. Mellunkylän linnoitteet olivat tärkeä osa saksalaisten maihinnousun varalle rakennettua linnoituskokonaisuutta.

Venäläisten rakennuttamien linnoitteiden etumaastoa Espoon Leppävaarassa 1914. Linnoitusketju näytti rannikolta poispäin samalta myös Mellunkylässä. Kuvan otti kenraalikuvernöörin adjutantti Ivan Timiriasew, jolla oli yhtenä harvoista lupa kuvata sotilaskohteita. Kuva: Ivan Timiriasew / Helsingin kaupunginmuseo.

Linnoitusketju rakennettiin Venäjän Itämeren laivaston sotasataman suojaksi, kertoo aihetta perusteellisesti tutkinut arkeologi John Lagerstedt. Lagerstedt kiinnostui linnoituksista 16-vuotiaana. Kiinnostus on jatkunut ja syventynyt kolmen vuosikymmenen ajan. Lagerstedt on perehtynyt aiheeseen mm. Museoviraston tutkijana.

Venäjän vallan loppuvuosina Katajanokalla sijaitsi laivastoasema ja merkittävä osa keisarikunnan Itämeren laivaston sotalaivoista oli ankkurissa Kruunuvuorenselällä. Meririntamalla Helsinkiä suojeli tykistö. Venäläiset pelkäsivät kuitenkin saksalaisten maihinnousua laivas-

ton selustaan. Linnoitusketjun rakentaminen alkoi heti ensimmäisen maailmansodan sytyttyä. Aluksi valmistui keveitä linnoituksia Ruskeasuon–Herttoniemen linjalle.

Sodan pitkittyessä Helsingin linnoitusketjun suunnitelmat täsmentyivät. Ne liittyivät laajempaan Suomen linnoittamiseen. Eri puolille maata rakennettujen varustusten tarkoituksena oli suojata myös Pietaria. Helsinkiä ympäröivän linnoituksenketjun tarkoituksena oli pysäyttää hyökkääjä tykinkantaman ulkopuolelle laivastosta.

Kun pelätty maihinnousu ei toteutunut heti, niin venäläiset ryhtyivät perusteellisem 9

Mellunkylän historia

paan työhön. Keisarikunta rakennutti linnoiteketjun Westend–Laajalahti–Leppävaara–Pakila–Malmi–Kivikko–Vuosaari. Helsingin suojaksi oli tarkoitus rakentaa vielä linnoitteita Hakunilaan ja Keimolaan, mutta Venäjän imperiumin voimavarat loppuivat, kun koko valtakunta ajautui kaaokseen vuonna 1917.

Helsingin suojaksi rakennettujen linnoitteiden lisäksi Suomeen valmistui linnoitteita Pohjanlahdesta Suomenlahdelle. Ne olivat osa suunnitelmaa, jonka tarkoituksena oli suojata eri puolilla imperiumia sijainneet laivastotukikohdat ja merkittävät liikenteen solmukohdat. Venäjän laivastolla oli tärkeitä satamia muun muassa Vladivostokissa, Sevastopolissa, Liepajassa ja Tallinnassa.

Linnoituksia rakensi eri puolella maata jopa 100 000 suomalaista. Helsinkiä ympäröivien linnoitteiden rakentaminen työllisti noin 10 000 rakentajaa. Eksoottiseksi koetusta kiinalaisesta vankityövoimasta on puhuttu paljon.

Mellunkylässä Kivikon nimistöön kuuluu muistona tästä ajasta Kiinalaispuisto. Kiinalaisia vankeja tuotiin Suomeen noin 2 000. He tekivät metsätöitä Venäjän valtion työmailla Epoossa ja Sipoossa. Linnoitteiden rakentamiseen he eivät osallistuneet.

Lagerstedtin mukaan Suomen linnoitustyöt olivat kokonaisuudessaan yksi Suomen historian suurimmista rakennushankkeista. Maassa ei ollut aikaisemmin nähty yhtä paljon ulkomaalaisia venäläisen sotaväen lisäksi.

Suomalaisille linnoitustyöt olivat haluttu työpaikka, sillä työntekijät saivat hyvää palkkaa. Työmaalle pääsivät 15 vuotta täyttäneet. Nuorukaiset ja naiset raivasivat maastoa. Lapio- ja hevosmiehiä tarvittiin paljon. Arvostetuimpiin työntekijöihin kuuluivat kivija räjäytystöitä tehneet ammattilaiset.

Ansiomahdollisuuksia oli tarjolla myös kahvin- ja ruuanmyyjille.

Vielä harvaanasuttuun Mellunkylään linnoittaminen toi ennennäkemättömän paljon väkeä. Venäläisupseereita varten valmistui kerhorakennus, joka

10

Katettu taisteluhauta Kivikossa. Kuva: John Lagerstedt

Piirros katetusta taisteluhaudasta. Kuvalähde: Kansallisarkisto

muutettiin sittemmin suomenkieliseksi kansakouluksi. Osa työväestä asui parakeissa, osa kävi töissä kotoaan lähiseudulta. Linnoittajia asui parakeissa Mellunmäen metroaseman lähistöllä. Sijoituspaikan valintaan vaikutti vedensaanti Mellunkylänpurosta. Suuri työmaa ai-

heutti levottomuutta ja houkutteli rikollisia sekä prostituoituja.

Rakennustöissä tarvittua hiekkaa linnoittajat ottivat muun muassa Kontulan ostoskeskuksen paikalla sijainneesta harjanteesta ja Kaarenjalka 4–6:n paikoitusalueen kohdelta.

Linnoitteet

Konekivääriasema Kurkimäessä. Kuva: John Lagerstedt

Monenlaista keinottelua esiintyi linnoitustöissä. Välistävetoja helpottivat Suomen ja Venäjän erilaiset käytännöt. Mittoja esitettiin välillä tuumina ja jalkoina – ja välillä sentteinä ja metreinä. Rahoja laskettiin ruplina ja markkoina. Lisäksi ruplan arvo suhteessa markkaan heikkeni maailmansodan aikana ja syöksy alkoi keisarin tultua syrjäytetyksi maaliskuussa 1917. Kalentereitakin oli käytössä kaksi – gregoriaaninen ja juliaaninen. Linnoittaminen vauhditti sota-ajan korkeasuhdannetta, joka toi töitä Suomeen, mutta kiihdytti inflaatiota.

Rakentaminen jatkui maaliskuun vallankumouksen ja jopa lokakuun 1917 bolsevikkivallankumouksen jälkeen. Vielä huhtikuussa 1918 venäläinen insinöörikomennuskunta päiväsi suunnitelmat, vaikka saksalaiset olivat jo valtaamassa Suomen pääkaupunkia.

Rakentaminen oli sopeutettava ensimmäisen maailmansodan suurvallan niukkeneviin voimavaroihin. Tuloksena oli kuitenkin valmistumisajankohtanaan nykyaikainen linnoitusketju., jonka etumaastoon oli sijoitettu piikkilankaesteet. Kaupunkia ympäröi 2–3-kertainen piikkilankavyö.

Lagerstedt kertoo, että maarintaman aseistuksena oli kaaritulta 7–13 kilometrin päähän ampuvaa tykistöä.

Koko rintamalla oli sijoitettu 55 patteria ja yhteensä 200 tykkiä. Itäisellä osalla oli laskettu tarvittavan 19 patteria ja 73 tykkiä. Pattereita suojasi etupuolella noin kilometrin päähän ryhmitetty jalkaväki, joka olisi liikkunut taisteluhaudoissa. Etumaastoa suojasivat konekivääripesäkkeet. Vihollisen tykistökeskitysten aikana sotilaat olisivat olleet betonisissa suojahuoneissa.

Linnoitteista pieni osa oli käytössä sisällissodan loppuvaiheissa. Noin 1 500 punakaartilaista oli torjumassa saksalaisten hyökkäystä Leppävaarassa, Mäkkylässä ja Ilmalassa. Vastarinta jäi hajanaiseksi, sillä keskitettyä johtoa ei ollut.

Mellunkylän linnoitteita ei käytetty missään vaiheessa taisteluissa.

Suomalaiset sotilasasiantuntijat arvioivat sisällissodan jälkeen maarintaman linnoitusketjun tarpeettomaksi.

Arvokas romurauta räjäytettiin pois suojahuoneiden katoista. Puurakenteet purettiin ja hyödynnettiin polttopuina. Myös piikkilankaesteiden tolpat kerättiin pois. Kallioon louhittuja tun-

neleita käytettiin toisen maailmasodan aikana sotatarviketuotannossa. Joitakin suojahuoneita asukkaat muuttivat Mellunkylässäkin kellareiksi.

Osa linnoitteista jäi Mellunkylän rakentamisen alle, kuten Kontulan ostoskeskuksen länsipuolella sijainnut tykkipatteri Kontulankaaren liikennevalojen kohdalla. 1960-luvun lopussa heräsi uusi kiinnostus linnoitteita kohtaan.

Toisaalta niistä haluttiin päästä kokonaan eroon. Luoliin kokoontui alkoholisteja oleilemaan, ja niitä käyttivät ryyppypaikkoina myös nuoret. Kaivantoihin ja luoliin kannettiin lisäksi erilaisia jätteitä.

Linnoitteita ei tuhottu, vaikka Kontula-lehdessä esitettiin 1971 vaatimuksia niiden tuhoamiseksi. Samana vuonna linnoitteet muuttuivat muinaismuistolain suojaamiksi kiinteiksi muinaisjäänteiksi. Kaikista pääkaupunkiseudun ensimmäisen maailmansodan aikaisista linnoitteista oli 2010-luvulla säilynyt 40, tuhoutunut 43 ja osittain tuhoutunut 17 prosenttia. Mellunkyläläiset voivat osaltaan auttaa linnoitteiden säilymisessä. Juoksuhautoihin ei saa esimerkiksi heittää roskia tai puutarhajätteitä. Asukkaat voivat myös siivota linnoitteita – ennen toimeen tarttumista on kuitenkin otettava yhteyttä Museovirastoon.

Geokätköilyn harrastajat siivosivat kesällä 2012 Mustikkavuoren luolan. He keräsivät veden vallassa olleesta tunnelista lavallisen roskia. Hyvä kunto lisää linnoitteiden arvostusta ja turvaa säilymisen. Vangit kunnostivat Kivikon pohjoisosan linnoitteita 2010-luvun puolivälissä.

Lagerstedtin mukaan linnoitteiden määrä vähenee, kun kaupunki kasvaa ja luonto valtaa alaa. Parhaiten nykypäi­ vään säilyneet linnoituslaitteet ja laajimmat linnoitekokonaisuudet ovat kuitenkin todennäköisesti olemassa vielä sadan vuoden kuluttua. Hyvän yleiskäsityksen linnoituksista saa Länsimäessä, jossa ne on merkitty maastoon ja tutustumista helpottavat lisäksi havainnolliset opastetaulut.

•

11

Mellunkylän historia

Vuodet 1917–1918 Mellunkylässä:

Levottomuuksia, ryöstöjä ja murhia

Suomen itsenäistymisvaiheet olivat levottomia Mellunkylässä.

Pääkaupungin läheisyys ja linnoitustöiden päättyminen tekivät alueesta räjähdysherkän.

Mellunkylään perustettiin keväällä 1917 työväenyhdistys. Työmiehessä 29.4.1917 julkaistu ilmoitus kehotti työväenyhdistyksen jäseniä liittymään vappukulkueeseen, joka kokoontui Malmilla. Kesän 1917 mittaan Mellunkylän työväenyhdistys järjesti tansseja ”ladollaan”.

Epäjärjestystä aiheuttivat Mellunkylässä kesällä 1917 erityisesti venäläissotilaat, jotka olivat jääneet osittain toimettomiksi linnoitustöiden hiipuessa.

Sotilaat harjoittivat myös salametsästystä. Uusi Päivä kertoi 23.8.1917, että joukko sotilaita ampui hirven ja kauppasi sen lihoja. Poliisi takavarikoi saaliin ja aikoi huutokaupata sen. Kolme kiväärimiestä tuli kuitenkin paikalle ja vei lihat. Venäläiset kävivät myös omenavarkaissa Vesterkullan kartanossa.

12

Vastakkainasettelu radikaalin vasemmiston ja porvaripuolueiden välillä kiristyi syksyllä 1917. Malmilla oli ollut levotonta keväästä 1917 lähtien ja myös Mellunkylän työväenyhdistys kallistui radikaalin toiminnan kannalle. Marraskuun suurlakon aikana punakaartilaiset ottivat vallan suuressa osassa Suomea.

Punakaarteja oli perustettu kiihtyvällä vauhdilla etenkin lokakuun eduskuntavaalien jälkeen, kun sosiaalidemokraatit olivat menettäneet enemmistönsä parlamentissa. Myös Mellunkylässä alkoi toimia punakaarti, joka oli liikkeellä suurlakon aikana. Oikeistolainen Uusi Päivä julkaisi suurlakon loputtua 20.11.1917 uutisen Mellunkylästä. ”Mellunkylässä ovat punakaartilaiset retkeilleet lakon aikana talosta toiseen anastaen kaikennäköiset aseet, joil-

la sitten on ’tovereiden’ asetettuja joukkoja lisätty. Torstaiaamuna klo 7 saapui aseistettuja punakaartilaisia lautamies Borgströmin asuntoon toimeenpannen kotitarkastuksen.

Täältä siirtyivät kauppias Korpelan asunnolle, jossa ammuttiin ikkunasta sisään kivääreillä. Kun ovet avattiin, hyökkäsivät mellakoitsijat pistimet ojossa sisään huutaen ’kädet ylös’ ja vaatien aseita, joita ei kuitenkaan ollut. Maanvilj. Eklundin asunnosta anastettiin 3–4 haulikkoa. Ja niin edettiin ympäri kylän ryöstäen aseita.

Klo 4 i-p. saapui joukkue, jonka mukana oli vankilasta vapautettuja huligaaneja, jälleen kaupp. Korpelan asunnolle. Kotona ei tällöin ollut muita kuin rva Korpela, joka ollen siunatussa tilassa, tuli mellakoitsijain raa’asta käyttäytymisestä niin järkytetyksi, että hänet oli tuotava tänne lääkärin hoitoon.”

Kuvauksessa on porvariväriä, mutta se kertoo silti tilanteen jännittyneisyydestä. Korpelan kauppa joutui ryöstön kohteeksi uudelleen joulun alla. Uusi Päivä kertoi 22.12.1917, että rosvot olivat rikkoneet ovet ja ryöstäneet kaupan koko tavaravaraston. Edellisenä päivä-

1917–1918

nä Uusi Suometar uutisoi huligaanien varastaneen jouluksi teurastetun sian Bredbackan tilalta.

Tammikuussa porvarilehdet kirjoittivat punakaartilaisten ryöstöretkistä Itä-Uudenmaan saaristossa. Malmin ja Mellunkylän punakaartilaiset olivat Uuden Suomettaren (22.1.1918) mukaan käyneet edellisviikolla ryöstöretkellä Sipoon saaristossa, josta oli kuljetettu pakolla otettua viljaa Malmille ja Mellunkylään. Liikkeellä oli 70–80 punakaartilaista.

Radikaalien sosiaalidemokraattien aloittama vallankumousyritys alkoi 27. tammikuuta 1918. Valta Etelä-Suomessa siirtyi punaisille. Helsingistä pyrki sisällissodan alkuvaiheessa laillista hallitusta kannattaneita nuoria miehiä valkoisten alueelle.Yksi reiteistä kulki Mellunkylän kautta. Teollisuuskoululaiset Väinö Nissinen ja Ilmari Laine yrittivät valkoisten puolelle, mutta jäivät kiinni ja joutuivat punakaartilaisten ampumiksi. Suomen Kuvalehti julkaisi 27.7.1918 vainajien kuvat.

Heinäkuun alussa 1918 kilometrin päästä Vestersundomin kartanoa löytyivät kahden miehen ruumiit. Vainajat olivat Trygve Boldt ja G. R. Antson.

Scoutposten kertoi lokakuussa 1918 Boldtin ja Antsonin kohtalosta. Partiotoimintaan osallistuneita nuoria miehiä lähti helmikuun alussa kohti Porvoon saaristoa, jossa he tiesivät olevan valkoisia. Joukko onnistui ohittamaan vartiopaikat Helsingissä ja liittymään valkoisiin. Ahdinkoon joutuneen Pellingin ryhmän oli kuitenkin hajaannuttava ja sen jäsenet yrittivät palata Helsinkiin.

Boldt ja Antson joutuivat punaisten pidättämiksi Vuosaaressa. Punakaartilaiset ampuivat heidät Mellunkylän lähistöllä.

Pellingistä Helsinkiin pyrkivät myös lukiolaiset Gustaf Henrik Estlander ja Viktor Degerholm, filosofian maisteri Edgar Aleksander Sillman, diplomi-insinööri Elias Vuorinen ja Pellingin joukkoa johtanut jääkäri Väinö

Armas Petrelius. Miehet päättivät yöpyä Vuosaaressa Skatan tilalla. Svenska Tidningen kertoi 4.10.1918, että innokas punaisten kannattaja, torpparin poika Lennart Åhman havaitsi tulijat ja kiirehti hälyttämään paikalle Mellunkylän punakaartin, joka vangitsi kaikki viisi miestä sekä poliisikonstaapeli Jaakko Hietikon. Konstaapeli Hietikko työskenteli huvilanvartijana Vuosaaressa ja hän oli jo aikaisemmin auttanut valkoisia.

Punakaartilaiset veivät vangit Mellunkylään, josta heitä lähdettiin viemään kaupunkiin jatkokuulusteluihin Helsingin työväentalolle. Kuulustelujen jälkeen ryhmä punakaarilaisia joukossaan mellunkyläläisiä lähti kuljettamaan vankeja rekikyydillä ulos kaupungista. Vanhankaupunginselällä vangit saivat käskyn nousta kyydistä ja asettua riviin, minkä´jälkeen heidät ammuttiin 13. helmikuuta 1918.

Valtiorikosoikeus tuomitsi Vanhankaupunginlahden murhien pääsyyllisenä Kaarlo Virtasen, joka sai kuolemantuomion. Yhtä kovan tuomion sai kahdeksan muuta punaista. Rangaistukset muuttuivat tammikuussa 1919 elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi. Virtanen oli toiminut sisällissodan syttymisestä lähtien Helsingissä punakaartin II rykmentin III pataljoonan päällikkönä.

Jaakko Paavolaisen Punainen terrori -tutkimuksen mukaan punaiset teloittivat kaikkiaan 78 Itä-Uudenmaan taisteluihin osallistunutta valkoista. Heistä 19 oli Helsinkiin Pellingistä ja muualta takaisin pyrkineitä. Helsingin Liisanpuistikkoon pystytettiin vuonna 1920 patsas heidän muistokseen.

•

Juha-Pekka Tikka, Helsingin tuntemattoman 21-vuotiaan sankarin murhasta pian 100 vuotta, Verkkouutiset 1.6.1920. www.verkkouutiset.fi/helsingin-tuntemattoman-21-vuotiaan-sankarin-murhasta-pian-100-vuotta

13

Mellunkylän historia

Malmin ampumarata – MM- ja olympianäyttämö Kivikon liikuntapuiston paikalla sijainneella Malmin ampuma­ radalla on ollut suuri merkitys suomalaisen ampumaurheilun historiassa. Rataa käyttivät niin kilpaurheilijat kuin asevelvolliset.

Malmin ampumarata valmistui vuonna 1937 MM-kisoihin. Sen suunnitteli diplomi-insinööri W. A. Aintila. Alueella sijaitsi kymmenen erimittaista ja eri lajeja varten rakennettua rataa. Puolustusvoimien kuivatetulle suolle rakennuttama rata osoittautui hyvin toimivaksi.

Kilpailujen johtoa ja arvovieraita palveli Paukkulan maja. Radalla oli katsomotilaa eri lajien suorituspaikoilla yhteensä 11 000 henkilölle.

Ammunnan MM-kisat olivat suurin siihen mennessä Suomessa järjestetty urheilutapahtuma. MM-kisojen merkitystä korosti Helsingin edellisvuonna vuoden 1940 olympiaisännyydestä äänes­tettäessä Tokiolle kärsimä tappio.

Ilmassa oli Suomen Urheilulehden päätoimittajan Martti Jukolan mukaan kansainvälisen urheilujuhlan tuntua: ”Jo ensi silmäyksellä tarjoa Malmin uusi ampumarata oivallisen, kansainvälisen tunnelman, joka jo ennen kilpailuja virittää mielialan korkeaan olympialaiseen jännittävyyteen. Kolmattakymmentä eri valtakunnan lippua liehuu pääkäytävän varrella, monien kielten sorina kaikuu ampumahalleissa ja niiden ympärillä, lähetit lentävät, kovaääniset kuuluttavat. Kenttäpuhelimet soivat. Ravintoloissa tungeksii vilkkaasti puhuvia ihmisjoukkoja, eri kuosisia pukuja vilahtelee… niin jollakin tavalla jouduin heti Malmille saavuttuani samaan vireeseen kuin ennen olympialaisissa kisoissa.”

Suomen Urheilulehden Hugo Valpas (nimimerkki Jehu) hehkutteli avajaistunnelmia seuraavasti: ”Malmilla elettiin viime perjantaina kaunis ja tunnelmallinen hetki. MM-kisojen kahdenkymmenen osanottajamaan liput kohosivat salkoihin kansallislaulujen soidessa.

14

Malmin ampumarata rakennusvaiheessa. Kuva on otettu etelästä. Etualalla näkyy 50 metrin rata, joka sijaitsi Nallitie paikkeilla. Kuvan alalaita on lähellä nykyistä Kivikonkaarta. Kuva: Suomen Urheilumuseo

Näkymä 50 ja 100 metrin radoilta Paukkulan majan suuntaan. Kuva: Suomen Urheilumuseo

Ampumarata

Malmin ampurata kesällä 1937. Ilmakuva on otettu länsiluoteesta. Suorituspaikoista F–I-kirjaimin merkityt radat sijaitsivat nykyisen Lahdenväylän tuntumassa. Kirjainten selitykset: A. 50 metrin rata. B. 100 metrin rata. C. 150 metrin rata. D. 300 metrin rata. E. 600 metrin rata tarkka-ampujien harjoittelua varten. F. Olympialainen kaksintaistelurata. G. 25 metrin pistoolikaksintaistelurata. H. 25 metrin pistoolirata. I. Hirvirata. Paukkulan maja sijaitsi kuvan yläreunassa keskellä näkyvällä kukkulalla.

Kuva: Suomen Urheilumuseo

Yleisöä vuoden 1937 MMkisoissa. Kuva: Suomen Urheilumuseo

15

Mellunkylän historia

Ammunnan MM-kilpailut 1937 olivat suurin siihen mennessä Suomessa järjestetty urheilutapahtuma. Kuva on otettu 300 metrin radan ampumakatoksen luota pohjoiseen päin. Kuva: Suomen Urheilumuseo

Sitä ennen oli 20 kumahtelevaa tykinlaukausta maailmalle julistanut suurimpien ampumakisojemme alkaneen.”

Suomalaisampujat menestyivät kisoissa hyvin ja joukkue sijoittui mitalitilastossa toiseksi Viron jälkeen. Puolustusvoimien komentaja kenraali Hugo Österman korostikin Suomen Urheilulehdessä 5.8.1937 ”ulkomaiden antavan arvoa ampumakuntoiselle kansalle”. Suomen 1930-luvun kahtiajakautuneesta ilmapiiristä kertoo se, että TUL-lehti ei kirjoittanut sanallakaan kisoista, vaan keskittyi kertomaan suomalaismenestyksestä työläisolympialaisissa.

Kisoissa oli yhteensä 1 500 toimitsijaa. Kilpailujen ylijohtajana toimi kenraaliluutnantti Erik Heinrichs ja pääsihteerinä luutnantti S. O. Lindgren. Kisojen järjestelyt onnistuivat hyvin, mikä oli mieluisa uutinen vuoden 1944 olympiahakua ajatellen. Helsinki oli kokenut MM-kisoja edeltävänä vuonna kirpeän tappion Tokiolle tavoitellessaan vuoden 1940 olympiaisännyyttä. Helsingistä tuli kuitenkin kesällä 1938 vuoden 1940 kisajärjestäjä, kun Tokion oli luovuttava Japanin Kiinassa käymän sodan vuoksi. Malmin ampumarata olisi ollut yksi kisojen suorituspaikoista.

Suomen Vilho Ylönen sijoittui Helsingin vuoden 1952 olympiakisoissa toiseksi pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailussa. Kilpailun voitti Norjan Erling Asbjørn Kongshaug. Kolmanneksi sijoittui Neuvostoliiton Boris Andrejev.

Kuva: Suomen Urheilumuseo

16

Ampumarata

Paukkulan maja vuonna 1990. Kuva: Jan Alanco / Helsingin kaupunginmuseo

Malmin ampumarata syyskuussa 1990. Kuva: Jan Alanco / Helsingin kaupunginmuseo

Jatkosodan aikana ampumaradalla teloitettiin neuvostoliittolaisia sotavankeja, desantteja ja vakoilusta tuomittuja suomalaisia. Viimeinen Suomessa teloitettu nainen, Martta Koskinen, ammuttiin alueella syyskuussa 1943. Teloitettujen ja vankeudessa menehtyneiden

neuvostosotilaiden muistomerkki sijaitsee pienessä metsikössä BMX-radasta luoteeseen.

Helsingin olympialaisten luotiaselajien kilpailut järjestettiin heinäkuussa 1952 myös Malmin ampumaradalla melko vaikeissa tuuliolosuhteissa. Hel-

singissä ammuttiin silti kovia tuloksia, sillä hirviammunnan neljä parasta rikkoivat maailmanennätykset. Myös vapaa- ja pienoiskiväärissä sivuttiin polviasennon maailmanennätyksiä. Olympia-ammunnat olivat vielä kansainvälisempi tapahtuma kuin vuoden 1937 MM-kilpailut.

Suojeluskuntalaiset harjoittelivat Malmin radoilla järjestön vuonna 1944 tapahtuneeseen kieltämiseen saakka.

Puolustusvoimat käytti ampumarataa säännöllisesti. Kivikon alue palveli myös varusmiesten harjoitusalueena ja sotaväen hevosten laidunalueena. Lähiseudun pikkupojat keräilivät radalta hylsyjä. He saivat toisiinsa käsiinsä myös tarvikkeita pieniin räjähdyspanoksiin.

Keskustelu Malmin ampumaradan tulevasta käytöstä alkoi jo 1960-luvulla.

Martti Jokinen (SKDL) teki vuonna 1967 valtuustoaloitteen sen ottamisesta asuntokäyttöön. Kurkimäkeen kaupunki suunnitteli 1970-luvulla asuntoja jopa 7 000 ihmiselle.

Luotiaseammunnat loppuivat radalla Kontulan lähiön valmistuessa. Sittemmin rata oli haulikkoampujien käytössä. Trap-Ampujat ry:n jäsenet harjoittelivat radalla vuodesta 1962 lähtien. Myös Helsingin riistanhoitoyhdistys käytti rataa. Haulikkoradoilla oli 10 000 käyntikertaa vuosittain. Ammunta päättyi iltaisin klo 20. Lauantaisin ja sunnuntaisin ei yleensä ammuttu, eikä rata ollut talvisinkaan käytössä.

Ampumarata suljettiin lopullisesti vuonna 1993. Paukkulan maja tuhoutui tuhopoltossa korjauskelvottomaksi vuonna 1995. Radan näyttösuojissa kuvattiin 1990-luvun lopulla tv-sarja Raidia. Radasta sekä ulkoilupuiston alueella sijaitsevista linnoitteista kertoo Kivikon kadun- ja paikannimistö.

Radan ympäristöstä ei ole enää paljon jäljellä. Näyttösuojat on purettu. Kisojen kunniaksi istutetusta kuusikosta osa seisoo orpona Paukkulan pohjoispuolella. Maasto on oleellisesti muuttunut Kivikon liikuntapuiston rakentamisen seurauksena. Ampumarata-alueen ovat vallanneet ulkoilijat ja frisbee­golfin harrastajat. Näkymää länteen hallitsee vuonna 2008 valmistunut hiihtohalli.

•

17

Mellunkylän historia

Sotavuodet Mellunkylässä Pääkaupungin läheisyys vaikutti sotavuosina mellunkyläläisten elämään. Ensimmäisen maailmansodan aikana rakennetut luolat otettiin sotatarviketuotantoon. Jatkosodan aikana Kivikossa sijainnut tutka oli tärkeä lenkki pääkaupungin ilmapuolustuksessa. Venäläiset sotavangit nostivat turvetta ja tekivät maatöitä.

Ammusten sorvausta Mellunkylässä talvisodan aikana. SA-kuva

Talvisodan aikana Mellunkylään tuli väkeä pakoon pommituksia. Hataratkin mökit tuntuivat turvallisemmilta kuin pääkaupungin kerrostalot. Ihmiset joutuivat silti viettämään lukuisia öitä Vallikallion pommisuojassa. Viittapolulla tuhoutui talo viereen osuneesta pommista, kun räjähdyksen aiheuttama paineaalto hajotti rakennuksen. Sisällä olleet asukkaat selvisivät vähäisin vammoin.

Ensimmäisen maailmansodan aikana rakennetuista varastoluolista osa kunnostettiin sotateollisuuden käyttöön talvisodan alla. Ritvalantien eteläpuolella sijaitseva luola oli vuosina 1939– 1940 Hietalahden telakan ja 1941– 1944 Ford Oy:n käytössä. Naulakal­lion luolaa käytti talvisodan aikana Kone ja Silta Oy. Naulakalliossa sijaitsi myös väestönsuojelun ensiapuasema. Kotikonnuntie 3:n itäpuolisessa luolassa toi-

18

mi vuonna 1939–1940 Kone ja Silta Oy:n ammussorvaamo. Kontulankaari 8–12:n länsipuolinen luola oli myös käytössä.

Kotikonnuntie 3:n takana sijaitsevalla kalliolle oli jatkosodan aikana sijoitettu kevyt ilmantorjuntatykki. Mellunkylän pojat nimesivät paikan ”IT-kallioksi”. Valojuova-ammukset piirtyivät komeina pimeälle taivaalle, kun tykki ampui neuvostokoneita. Myös Naulakalliolle ja Kivikon pohjoispäähän Vesalan ja Jakomäen tuntumaan oli tuotu ilmantorjuntatykit.

Helsinki joutui helmikuussa 1944 Neuvostoliiton ilmavoimien kovien pommitusten kohteeksi. Malmin lentokentän lähelle nykyiseen Kivikon ulkoilupuistoon sijoitettu tutka auttoi osaltaan hyökkäysten torjunnassa.

Helsingin ja koko Suomen ilmapuo-

lustuksen suorituskykyä paransivat jatkosodan loppuvaiheessa Saksasta hankitut tutkat.

Pääkaupungin ilmatorjuntaa tehostivat vuoden 1943 aikana kaksi Freyailmavalvontatutkaa ja neljä ilmantorjunnan Würtzburg-tulenjohtotutkaa. Freya sai peitenimen ”Raija” ja Würtzburg nimettiin ”Irjaksi”. ”Raija I” sijoitettiin Kivikkoon silloiseen Helsingin maalaiskuntaan nykyisen Helsingin korkeimmalle luonnolliselle huipulle keväällä 1943. Toinen samanlainen tutka (Raija II) asennettiin Kuninkaansaareen.

Tutkalaite oli kuusi metriä leveä ja viitisen metriä korkea. Kivikkoon pystytetty ”Raija” aloitti toimintansa virallisesti 27. huhtikuuta 1943.

Kokeiluvaiheessa 23. huhtikuuta tutka havaitsi kohteen Suomenlahdelta. Lentomestari Oiva Tuominen nousi

Sotavuodet

Kivikossa sijainnut Raija-tutka. Kuva teoksesta Lappi & Peitsara 2012.

Suuri osa sotatarvikkeita valmistaneita työntekijöistä oli naisia myös Mellunkylässä. SA-kuva

ilmaan Messerschmitt-koneella ja ampui alas Pe-2 -koneen. Ensimmäinen pudotus lisäsi luottamusta uuden laitteen tehoon. ”Raijan” avulla neuvostokoneet voitiin havaita jopa 150 kilometrin päästä. Käytännössä havaintoetäisyys oli yleensä 80 kilometriä, eikä tähänkään aina päästy. Kivikon ”Raijan” suorituskyky heikentyi muun muassa varaosien puutteen vuoksi. Sillä pystyttiin kuitenkin havaitsemaan hyvissä oloissa Lahden 104 kilometrin päässä sijaitsevat radiomastot.

Tutkahenkilöstönä toimi Saksassa koulutuksensa saaneita suomalaissotilaita, muita ilmavalvontaan komennettuja sotilaita sekä myös lottia. Tut­ kien käyttöä oli rajoitettava radioput­ kien säästämiseksi. Tutka käynnistettiin vasta kun ilmavalvontakeskus oli antanut saamiensa kaukoviestien perusteella etsintämääräyksen. Käynnistäminen vei aikaa, mikä heikensi valvontatehoa.

Ihanteellisessa tapauksessa niitä olisi pitänyt käyttää koko ajan.

19

Mellunkylän historia

Helmikuun 1944 suurpommitusten aikaan Raijat olivat tyydyttävässä toimintakunnossa ja kykenivät toimittamaan osoittamaan maaleja Irjaluotaimille. Jokaisella Helsingissä toimineella ilmantorjuntapatteristolla oli käytössään ”Irja”-tutka. Niiden antamien tietojen perusteella pääkaupungin ilmatorjunta kykeni ampumaan tehokasta sulkutulta, joka karkotti valtaosan neuvostokoneista Helsingin yltä.

Tutka tarvitsi toimiakseen sähköä, jota tuotettiin aluksi aggregaatilla. Mäel­ le vedettiin suurjännitelinja toukokuussa 1943. Se vaurioitui Helsingin pommituksissa 16–17.2.1944. Linja saatiin korjattua vasta 20. helmikuuta, kun Malmin sähkölaitoksen asentaja korjasi linjan yhdessä tutkan miehistön kanssa.

Kivikosta oli myös puhelinyhteys Malmille, jonne oli sijoitettu Messerschmitt-lentue. Ihannetilanteessa Raijoista toinen paikansi omien koneiden sijainnin ja toinen seurasi viholliskoneita. Kivikon Raija oli kahdesta Helsingin tutkasta toimintavarmuudeltaan heikompi. Saksalaisten asiantuntijoiden mielestä se oli sijoitettu liian korkealla paikalle. Suomalaisten mielestä väite ei pitänyt paikkaansa, eikä tutkaa siirretty.

Raija lopetti mittaamisen Kivikossa 18.9.1944, kun Neuvostoliiton johtama liittoutuneiden valvontakomissio otti Malmin kentän käyttöönsä. Tutka purettiin ja siirrettiin Hämeenlinnaan.

Se oli ollut käytössä 1995 tuntia.

Jatkosodan aikana venäläisiä sotavankeja oli töissä Mellunkylässä. Jusleniuksen tilalla kaksi vankia teki maatöitä. Käytännön syistä isäntäväki ja vangit söivät samassa pöydässä, mikä ei ollut sallittua. Tarkastajat tulivat yllättäen käymään ruoka-aikana, jolloin vangit hyppäsivät avoimesta keittiön ikkunasta ulos. He menivät nopeasti ulkorakennukseen, johon heidät oli majoitettu. Isäntä sai moitteita puuttuvasta ikkunaristikosta. Paavo Vakkalan mukaan sotavangit saivat tehtäväkseen laittaa ristikot, jotka he naureskellen väsäsivät rautalangoista.

Nykyisestä Kelkkapuistosta Kurkimäen ohi Malmin ampumaradalle ulottuneelta suolta sotavangit nostivat turvetta kuokilla polttoaineeksi. Turve vietiin jalostettavaksi Saseka Oy:n tehtaille Vuosaareen. Börje Nyman on muistel-

20

Kivikkoon haudattujen neuvostosotilaiden muistomerkki. Paaden pystytti vuonna 1946 Suomi-Neuvostoliitto-Seura. Teksti kuuluu suomeksi: tähän on haudattu 34 neuvostosotilasta. Muistomerkkiin on lisätty myöhemmin alaosaan kiinnitetty laatta, johon on kirjoitettu 29 vainajan nimet. Viisi on jäänyt selvittämättä. Nimetyistä sotilaista 21 kuoli vuonna 1941, 7 vuonna 1942 ja 1 vuonna 1944. Kuva: Jouko Kokkonen

lut 2000-luvun alussa, että turvetta nostettiin muun muassa Kontulan muistokiven eteläpuolelta: ”Nämä ottopaikat olivat todella syviä. Ei uskoisi nykymaisemaa katsoessa, että mitään suota on ollutkaan.”

Aluetta sanottiin Arvisen suoksi turvetta nostaneen Sasekan omistajan mukaan. Suo jäi Kontulan talojen, Kelkkapuiston täyttömäen ja Kurkimäen asuinalueen alle. Vankien asuntolana oli Mellunkylän ruotsinkielisen väestön rakentama seurantalo, Bygdehemmet.

Paavo Vakkalan mieleen on jäänyt iltaisin töiden päätyttyä työmaalta kaikunut yhteislaulu, joka kuului kauaksi. Osa lähiseudun asukkaista valitti metelistä.

Sotavankeja oli töissä muutamia kymmeniä. He palasivat Neuvostoliittoon jatkosodan päätyttyä. ”Rauhan tultua nämäkin hommat loppuivat. Eräänä päivänä kävellessäni pitkin Linnanherrantietä kuulin ääne-

kästä venäläistä laulua. Hetken kuluttua kuorma-auto hurahti ohitseni. Lavalla oli täysi lasti venäläisiä, iloisesti huiskuttavia ja laulavia nuoria miehiä.

Heidän ilmeistään saattoi päätellä, että heidän sotansa oli ohi. Ja, että he olivat menossa rauhan töihin kotimaahansa, Neuvostoliittoon”, muisteli Paavo Vakkala 2000-luvun alussa.

Kontulaan sijoitetuista vangeista kuoli ainakin 21. Heidät ja 13 muuta venäläissotilasta haudattiin Kivikkoon.

Suomi–Neuvostoliitto Seura pystytti vuonna 1946 vangeille muistomerkin.

Neuvostoliiton ja Venäjän suurlähetystö ovat vuosittain laskeneet seppeleen voitonpäivänä 9. toukokuuta.

•

Lähde: Ahti Lappi & Perttu Peitsara.

Salainen ase ilmapuolustuksessa. Tutka toisessa maailmansodassa. Ilmatorjuntasäätiö 2012.

Osaksi Helsinkiä

Kaupunkilaisiksi vuoden 1946 alueliitoksessa Helsinkiin rajoittuvien alueiden liittämistä kaupunkiin suunniteltiin 1930-luvulla. Liitos toteutui sotien päätyttyä.

Mellunkylään valmistui 1920–1930luvuilla kesäasuntoja ja myös vakituinen asutus lisääntyi. Koko Mellunkylässä oli silti vain 164 asukasta vuonna 1933. Porvoon uuden maantien valmistuttua vuonna 1933 Kontulaan ja Vesalaan muutti lisää sekä ympärivuotisia asukkaita että kesänviettäjiä. He ostivat tontteja Borgsin tilan omistajilta Humikkalantien tuntumasta. Helsingin kaupungin laajentumismahdollisuuksia selvittänyt Yrjö Harvia tiivisti kehityksen osuvasti: ”Esikaupunkiasutusta on kuitenkin uuden Porvoon maantien valmistuttua alkanut tunkeutua Mellunkylään, missä useilla tiloilla on toimitettu palstoituksia tätä varten. Tämän asutuksen voidaan edellyttää kasvavan.”

Harvian mukaan Mellunkylän länsiosaan Borgsin tilan maille oli ”syntynyt osaksi varsin epätyydyttävästi suunniteltua rakennustoimintaa”. Viittaus tarkoitti Humikkalantien varteen nousseita taloja ja kesämökkejä.

Puutarhuri Kosti Kajanto osti vuonna 1932 Borgsin tilan maista vajaat kaksi hehtaaria. Kajanto nimesi tilansa Kontulaksi. Talon portinpieleen hakattu nimi vakiintui tarkoittamaan koko lähialuetta. Tarinan mukaan Kajanto kyllästyi siihen, ettei postinkantaja osannut jättää hänelle tulevaa postia oikeaan paikkaan. Kajanto myi tilasta 1930-luvulla useita tontteja, jolloin muodostettiin mm. Kotikontu- ja Kontupohja -nimiset tilat. Nimien kantasana ”kontu” tarkoittaa nurmea.

Paavo Vakkalan perhe muutti Huntutielle toukokuussa 1938. Alue oli ”pystymetsää” ja tulevat kerrostaloalueet olivat 1930-luvulla ”varsinaista takametsää”. Humikkalantiellä asukkaita oli kesäisin jo niin paljon, että Kontulaan kannatti liikennöidä linja-autolla. Se kääntyi Porvoontiel-

Hugo Aalto (vas.), Hilja Hietala ja Hjalmar Hietala Vesalassa huhtikuussa 1955.

Rintamiestalot olivat vast’ikään valmistuneet ja maisemat olivat vielä avarat.

Kuva: Työväen Arkisto

tä Linnanherrantielle ja jatkoi edelleen Humikkalantielle.

Ennen toista maailmansotaa valmisteltu alueliitos toteutui vuoden 1946 alussa, ja Mellunkylästä tuli osa Helsinkiä. Osa Mellunkylän asukkaista olisi halunnut jäädä maalaiskuntalaisiksi, mutta valtioneuvoston päätös teki heistä kaupunkilaisia. Yrjö Harvia oli esittänyt myös Vuosaaren ja Länsisalmen (Västersundom) liittämistä Helsinkiin. Vuosaareen osalta liitos toteutui vuonna 1966 ja Sipoon puolella vuonna 2009.

Mellunkylässä oli alueliitoksen toteutuessa 600 asukasta. Väkilukua kasvattivat nopeasti alueelta tontin saaneet rintamamiesperheet. Paikalliset maanomistajat joutuivat luovuttamaan maata asutustarkoituksiin. Rintamamiestaloja nousi Vesalaan, Mellunmäkeen ja jonkin verran myös Kontulaan. Kone ja Silta Oy hankki vuonna 1947 rintamamiespalstat 26 työntekijälle nykyises-

tä Vesalasta. Yhtiö oli osa Wärtsilä-yhtymää, jonka varatoimitusjohtaja Yrjö Vesa tuki hanketta. Uudisasukkaat nimesivät alueen Vesalaksi.

Vesala–Kontula alkaa hahmottua Kontula oli rakennuskiellossa vuodesta 1953 lähtien, jolloin kaupunki käynnisti alueen yleiskaavatyön. Kaupunki ja rakennusliikkeet ostivat maita tulevia rakennustarpeita varten. Suurin osa Kontulasta päätyi kaupungin omistukseen. Haka osti huomattavan osan Borgsin tilan maista. Mustikkasuon Jusleniukset myivät tilansa kaupungille 1960-luvulla.

Kontulasta tuli alueen virallinen nimi kaupunginhallituksen päätöksellä vuonna 1959. Samalla se vahvisti ruotsinkieliseksi Gårdsbacka (Kartanonmäki). Kaupunginhallitus hyväksyi myös Vesala- ja Ärvings-nimet vuonna 1959. Tulevan lähiön nimenä esiintyi lehdissä alkuvaiheessa usein Vesa 21

Mellunkylän historia

la-Kontula, joka lyheni talojen valmistuttua Kontulaksi. Kontulan kerrostaloalueen kadut nimistötoimikunta nimesi kodin ja sen ympäristön mukaan. Kontulan omakotialueen ja Vesalassa nimistö on peräisin muinaislinnoista ja kauppapaikoista.

Kontulan rakentamissuunnitelmat herättivät 1960-luvun alussa myönteistä mielenkiintoa. Helsingin Sa-

nomat kertoi 26.2.1961 Kontulaan ja Vesalaan rakennettavista komeista ”sisarkaupungeista”. ”Sodan jälkeen syntyneet ’sisarlähiöt’ Vesala ja Kontula ovat vieläkin ilman vahvistettua asemakaavaa, ja nyt ne ovat jo pitkän aikaa olleet rakennuskiellossa asemakaavan laatijoiden työskennellessä kahden mahtavan kerrostaloalueen suunnittelupuuhissa. Kum-

paankin pitäisi tulevaisuudessa sijoitettaman 16.000 ihmistä.”

Omakotialueiden asukkaat odottivat uudisrakentamista epävarmoin tuntein.

Sen ounasteltiin liittävän alueen kiinteämmin Helsinkiin. Kunnallistekniikan rakentamiseen ja palvelutason nousuun kohdistui odotuksia. Kielteisenä väikkyi suurlähiön vaikutus omakotialueen rauhalliseen elämänrytmiin.

•

Mellunkylän ja lähialueen kauppoja

Talo Paneliantien varrelle

Vartiokylässä ja Mellunkylässä oli 1950–

tilatut tavarat kotiin. Tätä kauppataloa

Sulo Lehtonen osti tontin Paneliantiel-

60-luvulla hyvin monta pientä ruoka-

ei enää ole. Paneliantien ja Koskenhaan-

tä Vesalasta vuonna 1953, jolloin en-

kauppaa. Porvoontien ja Karhulantien ris-

tien risteyksessä toimi Vesalan Elanto.

simmäiset talot olivat valmistuneet. Ra-

teyksessä sijaitsi Vartiokylän Elanto. Taloa

Rakennuksessa toimii eläinlääkäriasema.

kentaminen alkoi 1940-luvulla Mui-

ei enää ole. Toisella puolella Karhulantie-

Humikkalantien ja Raussinpolun ris-

naistutkijantieltä, Humikkalantieltä,

tä sijaitsi HOK:n kauppa samassa talossa

teyksessä sijaitsi puolestaan Kontulan

Koskenhaantieltä ja ja Vesalantien lop-

Kansallis-Osake-Pankin konttorin kanssa.

Elanto. Kontulalla tarkoitettiin tuolloin

pupäästä. Alue oli alavaa peltoa, metsää

Humikkalantien varren omakotialuet-

ja suota. Lehtosen tontti oli suota:

Vehkalahdentien ja Porvoontien risteyksessä olevassa komeassa kivitalossa toi-

ta ennen kuin nimi ryöstettiin Kivi-Kon-

”Kokeilin rautatangolla maaperää

mi Olavi Mannosen ruokakauppa. Man-

tulalle. Elannon takana Raussintiellä oli

ja totesin sen olevan kovaa, joten pää-

nonen oli urheilumiehiä, entinen suun-

pieni yksityiskauppa.

tin ostaa tontin. Myöhemmin totesin,

nistuksen Suomen mestari. Porvoontiellä

Elannon vieressä jökötti aikoinaan

itään päin Uiskotien risteyksessä olevas-

tärkeä palvelupiste, puhelinkioski. Joskus

nainen (ruosteinen) sorakerros pidätte-

sa suurehkossa puutalossa oli kauppa ja

1960-luvulla Humikkalantien ja Kypärä-

li vettä, mutta sen alla oli valkoista so-

myöhemmin kahvila.

polun risteykseen rakennettuun taloon

raa. Vesalan puronpuoleisen penkan au-

perustettiin ruokakauppa. Humikkalan-

kaistuani tontilla ollut suovesi valui pu-

keä ylöspäin toimi lyhyttavaraliike ja Var-

tien ja Ritvalantien risteyksessä pienen

roon ja tontti kuivui hetkessä”, muisteli

tioharjuntien risteyksessä apteekki ja pos-

kallionnyppylän päällä olevassa vanhassa

Lehtonen.

ti. Tosin koko Vartioharjuntietä ei silloin

talossa toimi Mellunkylän posti.

Seuraavassa talossa Porvoontien mä-

ollut. Linnanvuorentien risteyksessä ol-

Kiviportintien ja Riskutien risteyk-

että noin parinkymmenen sentin pu-

Vesalaan 1940–1950-luvuilla asettuneet asukkaat olivat pääasiassa muualta

leessa talossa oli Bomanin kauppa. Kaup-

sessä neliskanttisessa talossa oli kaup-

Helsinkiin muuttaneita ammattimiehiä.

parakennus sijaitsi samalla paikalla, jos-

pa ja myöhemmin siinä toimi kioski. Ki-

Muuttajissa oli kirvesmiehiä, työmiehiä,

sa nyt on suurehko liikerakennus, jossa

viportintien ja Lappeentien risteyksessä

putkimiehiä, rakennustyömiehiä, auton-

toimii muun muassa katsastuskonttori ja

olevassa komeassa talossa pidettiin niin

kuljettajia ja peltiseppiä perheineen.

rakennuskonevuokraamo.

ikään ruokakauppaa. Edelleen Kivipor-

Porvoontien toisella puolella sijait-

Vesalassa ei ollut teitä, saati katu-

tintietä eteenpäin Puolimatkanpolun ris-

ja. Uudelta Porvoontieltä johti Kallvikin

si oma lähikauppamme, Karlssonin kaup-

teykseen, jossa oli kauppa. Ihan kiven-

tienhaarasta Mellunkyläntie metsien läpi

pa, Muinaistutkijantie 13:ssa. Rakennus

heiton päässä Puolimatkanpolku 9:ssä oli

Malmin lentokentälle ja Vanhalle Por-

on asuinkäytössä. Kauppaa pitivät Hel-

pieni yksityinen kauppa.

voontielle. Tie kulki muun muassa Mui-

mi ja Holger Karlsson. Holger jakoi ker-

Lähellä Vartiokylän kirkkoa vinosti

naistutkijantietä ja edelleen Humikkalan-

ran vuodessa rotanmyrkyt pihasaunas-

Kiviportintien toisella puolella oli oma-

tietä pitkin nykyisen Myllypuron voimalai-

sa. Jokaisen kiinteistönomistajan piti käy-

kotitalossa Vartiokylän toinen apteekki.

toksen kautta paikkeilla Malmille. Vesa-

dä kuittaamassa myrkyt, koska rottia oli

Mäellä Raitamäenpolun päässä sijain-

laan pääsi ensimmäisen maailmansodan

paljon avotunkioiden vuoksi. Kerran äiti-

neessa keltaisessa kivitalossa alueelle le-

aikana rakennettua tykkitietä pitkin.

ni pani kaupan boikottiin, koska kauppi-

vitti hyvää tuoksua leipomo, jonka myy-

Asukkaat rakensivat talkoilla tei-

as suosi kylän ruotsinkielisiä asiakkaita ja

mälästä saattoi käydä ostamassa tuoret-

tä noin kahdeksan kilometriä. Tiehoito-

antoi näiden etuilla. Nimestään huolimat-

ta leipää ja muita leipomoherkkuja. Pai-

kunta sai 1980-luvulla luovutettua kau-

ta Helmikin oli ruotsinkielinen. Kävin äi-

kalla asuintalo. Keltanontie 16:ssa oli

pungin hoitoon ensin Aarteenetsijän-

diltä salaa kaupassa.

myös kauppa.

tien ja muutaman vuoden kuluessa lo-

Vesalassa Paneliantien ja Säkyläntien risteyksessä oli yksityiskauppa, joka oli varsin edistyksellinen, sillä kauppias toi

22

Eero Hiltunen

putkin tiet.

Lähde: Kalevi Salon tekemä haastattelu

Rintamamiesasutus

Rintamamiesperheiden arkea Rintamiesasutus toi uusia asukkaita Mellunkylään 1940–1950-luvuilla.

Bredbackan tilasta lohkaistuille tonteille kasvoi omaleimainen yhteisö, jonka maansaajista monet olivat sotainvalideja.

Brecbackan tilalle perustetun rintamamieskylän rakentaminen alkoi keväällä 1946.

Valter Suonio myi 38 asuintilaa, jotka lohkottiin hänen omistamastaan tilasta vuoden 1945 maanhankintalain nojalla perheellisten sotainvalidien, sotaleskien ja rintamamiesten omakotipalstoja varten. Uutta kylää kutsuttiin Bredbackan omakotialueeksi, Omakotialueeksi, Osuuskassakyläksi, mutta myös Invalidi- ja Rintamamieskyläksi.

Kylän alue koostui kahdeksasta hehtaarista metsän reunassa olevaa savista ja ohdakkeista peltoa. Tontit olivat yleensä pitkiä ja melko kapeita. Talot sijoitettiin tavallisimmin kadun reunaan, niin että kadun puolelle jäi pieni puutarha-alue. Tontin takaosaan mahtui kasvimaa,

jonka tuotannon toivottiin helpottavan sodan jälkeistä elintarvikepulaa. Hakostaron-, Rikalan- ja Jäämäentiet tehtiin yhtä aikaa talojen kanssa.

Talot olivat pääosin puisia puolitoistakerroksisia Iso-Tupa -tyyppitaloja, joissa oli asuinkerros, ullakko ja kellari. Noin 60 neliömetrin asuinkerroksessa oli kaksi huonetta ja keittiö.

Ullakolla oli rintamamiestalojen tapaan tilaa kahdelle lisähuoneelle. Rakentamista vaikeutti tarvikepula. Kaikkein vaikeinta oli saada ikkunalaseja. Lisäksi rakennustarvikkeet olivat usein huonoja, kuten kattohuopa. Lindforsien täytyi uusia katto jo muutaman vuoden kuluttua rakentamisesta.

Kotieläimiä oli aluksi lähes jokaisessa taloudessa. Monella perheellä oli kanoja, joita hoidettiin ulkorakennuksessa tai kellarissa.

Kananmunia vietiin torille, Karlssonin kauppaan tai myytiin suoraan kotoa. Joillakin perheillä oli ankkoja, kalkkunoita ja kaneja. Sikaa, lampaita ja jopa vuohiakin pidettiin. Kolmessa talou­dessa oli hevonen ja Westerlundeilla hoidettiin myös lehmiä. Kun elintarvikkeita alkoi tulla kauppoihin runsaammin, niin eläintenpidosta luovuttiin.

Kunnallistekniikkaa ei ollut

Bredbackan tilasta erotettujen rintamamiestonttien sijainti.

Kuva: Kylämme. Rintamamieskylä Bredbackan mailla.

Taloja lämmitettiin aluksi puilla, jotka ostettiin yleensä puutavaraliikkeistä. Lähin niistä, Suomenlahden Puu sijaitsi Muinaistutkijantien ja Humikkalantien kulmassa. Käyttöveden saanti oli vaikeaa. Kaivoja ei ollut tai ne olivat niukkavetisiä. Kaupunki toi vettä tynnyreihin, mutta seisoneen veden käyttö ruokavetenä oli vastenmielistä. Viemäreitä ei ollut, vaan likavedet kannettiin ulos. Vuonna 1955 osa kyläläisistä rakensi yhteisviemärin. Se alitti Hakostarontien ja jatkui Jäämäentielle, jolla viemärilinja päätyi tonttien takana olevaan ojaan. Viemäröinti toimi sinänsä hyvin ja mahdollisti sisävessojen rakentamisen. Loppupäässä olivat saostuskaivot, joten viemärivesi ei juossut sellaisenaan ojaan.

Kaupungin vesi- ja viemärilinja valmistui vuonna 1968 Hakostarontielle. Muu osa ky 23

Mellunkylän historia

Rintamamieskylän lapset kävivät pääsin Mellunkylän suomenkielistä kansakoulu. Ruotsinkielinen koulu sijaitsi Vuosaaressa.

Kuva on vuodelta 1965. Uusi koulu valmistui 1970-luvulla. Kuva: Constantin Grünberg / Helsingin kaupunginmuseo

lästä jäi kunnallisen vesi- ja viemärilinjan ulkopuolelle. Putkilinjasto täydentyi vuosina 1975–76.

Sähköt Invalidikylään saatiin Vesalassa Aarteenetsijäntiellä asuneen insinööri Heimbürgerin johdolla. Hän sai hankittua sähköpylväät ja kuparilankaa, ja asennukset teki Paganuksen sähköliike. Heimbürger sai samalla itse sähköt edullisemmin, kun muuntaja sijaitsi Jäämäentien päässä.

Invalidikylän yrittäjiä Puutarhuri Olof Westerlund ja hänen vaimonsa Anita, o.s.

Bremer perheineen muutti Hakostarontien päähän lähistöltä Vallmon tilalta. Westerlundit viljelivät avomaalla perunaa, porkkanaa, hernettä ja kaalia. Kasvihuoneissa kasvoi aluksi tomaatteja ja kurkkuja, myöhemmin persiljaa, kukkia ja jopa viinirypäleitä. Westerlundien tytär, Kristina Saarija muisteli 1990-luvulla, kuinka työlästä kasvihuoneiden lämmitys oli alkuvuosina: ”Jokaisessa kasvihuoneessa oli kolme kaminaa. Talvella ne piti täyttää joka kolmas tunti, myös yöllä. Ei olisi talvipakkasella tarvittu kuin puoli tuntia tai tunti, niin kaikki olisi ollut mennyttä. Myöhemmin siirryttiin koksi- ja vesikiertolämmitykseen. Silloin ei tarvinnut sytyttää niin montaa kaminaa. Kun sitten saatiin öljylämmitys, tuli myös hälytyslaite makuuhuoneeseen. Nyt isä sai nukkua yönsä rauhassa. ” Oskar Panell perusti tontilleen kanalan, jossa oli 200 kanaa. Panellit myivät munia sekä Karlssonin kauppaan että suoraan kotoa. Panelleilla oli myös alkuvuosina sauna, jonne tultiin kauempaakin saunomaan. Viikossa oli

24

Kun Mannerheim kävi Invalidikylässä Alli Ruuth muisteli 1990-luvulla marsalkka C. G. Mannerheimin vierailua adjutanttinsa kanssa alkukesästä 1947. Komealla mustalla autolla paikalle saapunut Mannerheim kyseli, kuka on Invalidikylän vaikeimmin haavoittunut. Molemmat jalkansa, toisen polven yläpuolelta, toisen polven alapuolelta menettänyt Vilho Ruuth oli paikalla. Mannerheim keskusteli hänen kanssaan ensin ulkona. Marsalkka lähti myös sisälle ja viipyi Alli Ruuthin mukaan melkein tunnin. ”Mannerheim kyseli, missä joukko-osastossa mieheni oli ja muistaako tämä hänen puheensa. Mies sanoi muistavansa: Herra marsalkka, te sanoitte, pysytään omilla rajoilla, ei mennä yli. Se oli liikuttava tilanne. Mannerheim kyseli vielä kaikenlaista miehen voinnista ja kaikesta. Jäi mielikuva, että hän oli hyvin sympaattinen ihminen. Hän oli jo iäkäs, tullut juuri Sveitsistä ja ymmärsi luultavasti paljon paremmin kuin osataan ajatellakaan näitä vammaisia.” (…) Miehen työtoverit pitivät Mannerheimin tapausta sellaisena kunniana, ettei marsalkan kättä puristaneen olisi enää tarvinnut työssä käydä. Näin he ajattelivat, vaikka marsalkan käynnistä ei ollut markankaan hyötyä. Hän ei tuonut eikä vienyt mitään. Halusi vain muistaa vammaisia henkilökohtaisesti ja osoittaa kunnioitustaan.”

Rintamamiesasutus

omat maksulliset miesten, naisten ja perheitten saunapäivät. Panellin kellarissa toimi myös vuoteen 1973 saakka puoliautomaattinen muovipuristamo. Teräsmuoteilla tehtiin eri kokoisia ryijyn lastoja, polkupyörän kädensijoja mm. armeijalle, ompelurasioita, paperiveitsiä ja peilinkehyksiä.

Naulakallion vastaanottokodin paikalla toimi Gustafssonin kettufarmi. Lähinaapureita kiusasivat kettutarhasta lähtenyt haju ja siellä viihtyneet kärpäset. Suomenlahden Puu oli piensaha, joka tuotti puutavaraa lähiseudun tarpeisiin. Sahauksen ylijäämät tekivät kauppansa polttopuina.

Mellunkylänpuro Mellunkylänpuro alkaa Jakomäen kupeesta Slåttmossenilta.

Puro virtaa Rajakylän kautta ja Vesalan halki ja edelleen Länsimäentien vieritse Itäväylälle, jonka jälkeen se laskee Vartiokylänlahden pohjukkaan. Pituudeltaan 5,5-kilometrinen puro on Helsingin pisimpiä.

Mellunkylänpuro on harvassa paikassa enää luonnontilainen. Puroa on ruopattu, perattu ja sen uomaa on monin paikoin siirretty. Sen varrelle on tehty erilaisia rakennelmia, joista komein on ehkä Aarteenetsijäntien ja Länsimäentien välil-

Porvoontietä kaupunkiin

lä sijaitsevan Vesalankosken ympärille rakennettu Aarrepuisto.

Ensimmäisinä vuosina Invalidikylän asukkaat joutuivat kävelemään linja-autolle Porvoontien varteen (nykyinen Itäväylä) joko Kallvikin risteykseen Naulakalliontietä tai Lindin kaupalle peltojen halki kulkevaa polkua. Liikennöinti kylälle alkoi syksyllä 1948. Päätepysäkki sijaitsi Muinaistutkijantien ja Hakostarontien kulmassa. Huonokuntoiset menivät kuitenkin usein rikki, joten vuoroja jäi väliin ja matka keskeytyi usein.

Sittemmin kaupungin bussit alkoivat ajaa Vartiokylään Lindin kaupalle, josta oli käveltävä loppumatka. Bussi 41 päätepysäkin siirryttyä Kallvikin risteykseen kävelymatkaa kertyi noin 1,5 kilometriä. Myöhemmin Tammelundin liikenne ja Liikenne Oy hoitivat liikennettä 1980-luvulle saakka. Metron valmistuttua Helsingin kaupunki otti liityntäliikenteen haltuunsa.

Invalidikylän teitä ei aurattu alkuvuosina järjestelmällisesti, vaan kukin talo huolehti omasta osuudestaan. Kun Jäämäentiellä asunut Lindberg tarvitsi autonsa ja vuorotyönsä vuoksi aurattuja teitä, hän järjesti aurauksen. Teiden aukaiseminen oli kuitenkin hankalaa, koska kaikki kyläläiset eivät halunneet maksaa siitä, vaan käskivät nostaa auran ylös tonttinsa kohdalla. Auraus ja muukin teiden vaatima huolto saatiin kuntoon vasta sitten, kun kylälle perustettiin tiehoitokunta vuonna 1959.

Invalidinkylän uusi asemakaava vahvistettiin 22.1.1982, jota ennen alue oli rakennuskiellossa. Alueen asukkaat ottivat kantaa alkuperäistä kaavaehdotusta vastaan, sillä Hakostarontien ja Humikkalantien väliin oli määrä rakentaa korkeita kerrostaloja ja kevyen liikenteen väylä keskelle puutarhuri Westerlundin tonttia. Lähes kaikki kyläläiset allekirjoittivat kaavaa vastustavan kirjelmän. Alueelle rakennettiinkin pienkerrostaloja ja tarpeeton kevyenliikenteen väylä jäi tekemättä. Suuria tontteja on sittemmin jaettu ja alueelle on noussut runsaasti uutta asutusta.

•

Länsimäentien ja Untamalantien risteyksen lähelle on ruopattu tulva-allas, jossa sorsat viihtyvät. Toinen pienempi allas on lähellä Itäväylää.

Purossa on ollut ennenkin erilaisia rakennelmia. Muinaistutkijantien sillan kohdalla oli palokaivo. Puroon oli kaivettu syvennys, josta paloautot saivat tarvittaessa vettä. Samanlainen kaivo oli Vesalassa Aarteenetsijäntien ja Tuukkalantien risteyksen lähellä. Puron yläjuoksulla taisi olla pari muutakin palokaivoa. Rekitien kääntöpaikan lähellä purossa oli pato ja lampi, josta agronom Suonio otti vettä viljelmilleen. Suonio omisti suuret maa-alueet Mellunkylässä. Patorakennelman betoninen raunio on vieläkin nähtävissä purossa.

Muistelen kaiholla puroa 1950-luvun lähes koskemattomassa muodossaan. Syvällä virtaava Vesalankoski oli tuolloin pikkupojan silmissä melkein kuin Coloradon kanjoni. Samanlainen kanjoni oli puron sivuhaarassa Untamalantien ja Humikkalantien risteyksen lähellä.

Puron vesi oli 1950-luvulla puhdasta. Einari Lindberg rakensi Jäämäentie 24:n kohdalla olevan tonttinsa perukoille puroon padon, jossa lapset saattoivat pulikoida. Myöhemmin vesi likaantui pahoin, kun moni puronvarren kiinteistönomistaja laski jätevetensä puroon. Kylällemme tuli kaupungin viemäri vasta 1970-luvun puolivälissä. Vesi on taas puhdistunut ja puroon on istutettu taimenia. Purossa oli pieniä ”skidareita” 1950-luvulla.

Runsaslumisten talvien jälkeen puron vesi oli korkealla ja saattoi paikoin tulvia yli äyräidensä. Kuivina kesinä purossa on vähän vettä. Kerran puro näytti voimansa. Vuonna 1998 heinäkuun toisena päivänä Sipoosta ulottui Itä-Helsinkiin kapea sadepilvi, josta tuli tunnin ja kolme varttia vettä ja rakeita kirjaimellisesti kaatamalla.

Vettä tuli niin paljon, että sadevesiviemärien kapasiteetti ei riittänyt ja kaduilla olevat sadevesikaivot muuttuivat suihkulähteiksi. Mellunkylänpuro paisui paikoin 20 metriä leveäksi vuolaaksi virraksi, joka vei mennessään kaksi siltaa, Rekitien vanhan sillan ja sen vieressä olevan kevyen liikenteen väylän sillan.

Lähde: Kylämme. Rintamamieskylä Bredbackan mailla.

Eero Hiltunen

Helsinki 1994.

25

Mellunkylän historia

Unelma uudesta asumisesta: Vesala–Kontula Lehdet kirjoittivat 1960-luvun alussa tuon tuosta uudesta Vesalan–Kontulan suurlähiöstä. Käytännössä rakentaminen keskittyi aluksi Kontulaan. Vesalan vuoro oli 1970-luvulla ja laajemmassa mitassa 1980-luvulla.

Kontulan ensimmäiset talot rakenteilla syksyllä 1964. Kuva: Työväen Arkisto

V esalan -K ontulan asemakaavan suunnittelu alkoi vuonna 1961. Arkkitehti Pentti Aholan laatimassa kaavassa Kontulan jakaa kahtia Kontulantie, jolta erkanevat Porttitie, Kontulankaari ja Kotikonnuntie toimivat lähiön eri osien valtasuonina. Kaavassa otettiin huomioon autoistuminen varaamalla autopaikkoja yksi asuntoa kohti, vaikka tavallisella perheellä ei ollut vielä autoa. Asemakaavaan kuului myös varaus ”metron tyyppiselle raideliikenteelle”.

Kontulalle on luonteenomaista taloryhmien sijoittuminen viuhkamaisesti metroaseman ympärille. Aseman vieressä on ostoskeskus alueen matemaattisessa keskipisteessä. Kontulalle on lisäksi ominaista suuri mittakaava

26

ja rakennusmassojen välinen tyhjä tila, väljyys. “Metsässä olevat talot” on edelleen Kontulan keskeinen piirre.

Suunnitteluperiaate oli funktionalistinen: asuminen, työnteko ja palvelut sijoitettiin erilleen toisistaan. Kontula suunniteltiin puhtaasti asuntoalueeksi, sinne ei ajateltu tulevan lainkaan työpaikkoja, paitsi lähipalveluihin ja ostoskeskukseen. Koulut ja päiväkodit sijoitettiin alueen reunoille viheralueiden ääreen.

Suurimittaista aluerakentamista Helsingin kaupunginvaltuusto päätti vuonna 1962 luovuttaa Kontulan Sato Oy:n, Asuntokeskuskunta Hakan ja

kaupungin rakennettavaksi. Tämä mahdollisti 190 hehtaarin alueen kaavoittamisen ja rakentamisen kokonaisuutena.

Kontulasta tuli suurin Suomessa toteutettu aluerakentamiskohde. Asuntorakentajat Haka ja Sato rakensivat yhdessä kunnallistekniikan. Järjestely vähensi Helsingin kaupungin talouteen kohdistunutta rasitusta. Kunnallistekniikan maksoivat tulevat asukkaat. ”Gryndaus” kytkeytyi läheisesti kunnallispolitiikkaan. Saton taustavoima oli kokoomus ja Hakan SDP. Virkamiesten, poliitikkojen ja rakennusyhtiöiden läheinen yhteistyö herätti myöhemmin arvostelua. Tuolloin sitä pidettiin luonnollisena. Helsingin Sanomat (20.4.1963) aluerakentamisel-

Kontula ja Vesala

la ”päästään yhtenäisesti suunniteltuihin asuntoalueisiin ja taloudelliseen rakentamiseen”.

Asuntopulan oloissa ei juuri arvosteltu aluerakentamisen eikä elementtituotannon sanelemia arkkitehtonisia ratkaisuja. Harvoilta kriittisiltä mielipiteiltä vei terää suuri asuntotarve. Helsingin väkiluku kasvoi 1960-luvulla noin 10 000 asukkaalla vuodessa. Kontulaan vuosina 1964–1970 valmistuneet lähes 7 000 asuntoa vastasivat Helsingin noin yhden vuoden asuntotuotantoa.

Kontulaan kohdistui paljon myönteisiä odotuksia. Helsingin Sanomat luonnehti 4.4.1962 lähiöitä hyväksi vastakohdaksi keskustan ahtaudelle: ”Terveellisiä asuma-alueita, kauniita lastentaloja ja kouluja, avaria pihoja ja puistoja on kasvanut uusille liitosalueille, jolla nuori helsinkiläispolvi isännöi. Yhä useammat pääsevät muuttamaan pois keskustan melusta ja pölystä raittiiseen ilmaan ja luonnon tuntumaan.”

Uuden kaupunginosan suuri koko oli suoranainen ylpeydenaihe. Hakan toimitusjohtaja Antti Pelkola esitteli Helsingin Sanomissa 2.4.1963 Kontulaa ”Helsingin ympäristön suurimpana yhtenäisenä asumalähiönä”.

Elementtitekniikalla vauhtia talontekoon Uuden tehokkuuden aikakauteen liittyivät myös pohdinnat lähiön huoltotöiden järjestelyistä. Tämä johti Kontulan Huolto Oy:n perustamiseen. Yhtiö oli lajissaan ensimmäinen Suomessa.

Kontula oli Myllypuron ohella ensimmäinen kaukolämpöverkkoon kytketty lähiö. Lämpöä niiden tarpeisiin tuotti Myllypuron uusi hiilivoimala.

Kunnallistekniset työt käynnistyivät Kontulassa marraskuussa 1963. Ensimmäisten talojen rakentaminen alkoi

Kontulan rakentajia työparakissa 11.11.1964 pidetyssä tilaisuudessa, jossa Suomen kommunistinen puolue esitteli aluetta neuvostovierailleen.

Kuva: Yrjö Lintunen / Kansan Arkisto

Perustamisasiakirja kätköön Porttitien siirtolohkareeseen Kaupunki ja rakennusyhtiöt järjestivät lä-

Asuntokeskuskunta Hakan johtokun-

hiön perustamiskirjan juhlallisen muu-

nan puheenjohtajana ja Antti Pelkolan

raustilaisuuden 18. maaliskuuta 1964. Sen

sen toimitusjohtajana muurattiin tänään

muurasi Porttitien lähellä sijaitsevaan ra-

maaliskuun 18. päivänä vuonna 1964 yh-

pakiviseen siirtolohkareeseen arvovaltai-

tenäisesti suunnitellun ja toteutettavan

nen seurue Helsingin kaupunginvaltuus-

Kontulan asumalähiön perustamiskirja.

ton puheenjohtajan Teuvo Auran johdol-

Helsingin kaupungin, Helsingin Sa-

la. Asuntosäästäjiä edusti taiteilija Onni

ton ja Helsingin Hakan yhteistyönä koho-

Pasasen perhe. Aura luki ääneen ennen

avan uuden asumalähiön suunnittelussa

lieriön sulkemista perustamiskirjan mahti-

ja rakentamisessa pyritään toteuttamaan

pontiselta kalskahtavan tekstin:

asuntopolitiikan yleisiä päämääriä. Tul-

”Urho Kaleva Kekkosen ollessa Suo-

koon Kontulasta merkkipaalu ponniste-

men Tasavallan Presidenttinä, Reino R.

luissa, joiden tarkoituksena on asuntopu-

Lehdon pääministerinä, Teuvo Aura Hel-

lan voittaminen ja asunto-olojemme pa-

singin kaupunginvaltuuston puheenjoh-

rantaminen kaupungin ja yleishyödyllis-

tajana, Lauri Ahon Helsingin kaupungin-

ten asuntotuottajien yhteistyön avulla.”

johtajana, Olavi Lindblomin Aravan pää-

Perustamiskirjan lisäksi kiven sisään

johtajana, Aulis Junttilan Helsingin Sato

muurattiin kuparilieriössä 18.3. pääkau-

Oy:n johtokunnan puheenjohtajana ja

pungissa ilmestyneet aamulehdet ”sekä

Jorma Viertokankaan sen toimitusjohta-

kaikki valtakunnassa käytössä olleet ko-

jana sekä Paavo Heinimon Helsingin

vat rahat”.

27

Mellunkylän historia

Demokratian pioneerien tempaus Kontulan ostoskeskuksen pysäköintialueella 1960-luvun lopulla. Kuva kertoo myös, että autoistuminen oli vasta alussa.

Kuva: Kansan Arkisto

Kaukolämpöputken asennustyötä Ostostie 2a:n kohdalla lokakuussa 1965.

Taustalla Ostostie 5 ja Kaarikuja 5. Kuva: Foto Roos / Helsingin kaupunginmuseo

toukokuussa 1964. Saton työmaalla oli alusta lähtien mukana rakennusmestari Lauri Komonen. Hän muisteli aloitustunnelmia Kiinteistö ja isännöinti -lehdessä vuonna 1994: ”Naapurintie 6:sta se lähti liikkeelle 7.5.1964, kun läksin vetämään elementtiä kiinni. Koivut olivat hiirenkorvalla.

Hirvet lähtivät rakennustyömaan vierestä ja teeret kujertelivat puissa. (...) Sato rakensi Naapurintien ja Haka Porttitiel-

28

lä. Rakennusliikkeet kisasivat keskenään rakentamisen nopeudessa. Yötä päivää painettiin hommia. Oli kunnia-asia olla toista nopeampi. Kahden portaan pituinen pätkä kerrostaloa mentiin kaksi kerrosta viikossa ylöspäin.”

Komosen mukaan vauhti hidastui, kun rakentaminen oli edennyt viidennen kerroksen tasalle. Miesten työskentely muuttui puunlatvojen tason yläpuolella vaistomaisesti varovaisemmaksi.

Saton miehet saivat talonsa valmiiksi marraskuussa 1964. Hakan ensimmäinen talo valmistui tammikuussa 1965.

Nopea rakentaminen perustui elementtitekniikkaan. Kontulan ensimmäisessä rakennusvaiheessa talojen perustukset, kellarit ja kevyet väliseinät tehtiin vielä paikan päällä. Vasta toisessa vaiheessa oli käytössä täyselementtitekniikka. Molemmilla rakennusliikkeillä oli oma elementtivalimo rakennustyömaiden tuntumassa. Saton valimo sijaitsi nykyisten Leikkikuja 2:n ja Kotikonnuntie 10:n paikalla. Kotikonnuntie päättyi valimoon, joka purettiin vuonna 1968. Haka pystytti valimonsa Länsimäkeen.

Elementtien lisäksi rakennusyh­ tiöt hakivat teollista otetta rakentamiseen kautta linjan. Mm. kaikki kalusteet, keittiönkaapit ja komerot sekä ovet ja ovenkarmit tuotiin työmaalle maalattuina.

Rakentaminen toi Kontulaan suuren määrän työväkeä. Rakentajista huomattava osa oli pääkaupunkiseutulaisia, jotka kävivät töissä kotoaan. Muualta maasta tulleet asuivat vuokralla Kontulan ympäristössä. Heille ei annettu lupaa yöpyä työmaalla.

Työviikon päätteeksi huomattava miehistä juopotteli työmaan lähituntumassa. Alkoholia kaupittelivat työmaiden liepeillä liikkuneet salakauppiaat.

Koko Itä-Helsingissä ei ollut vielä alkoholimyymälää. Kauppansa teki myös pontikka, jota valmistettiin lähimetsissä.

Hellahuoneista väljempiin oloihin Kontulasta sai 1960-luvun puolivälissä samalla rahalla kaksi kertaa isomman asunnon kuin keskikaupungilta. Vuonna 1966 neliöhinta oli 635 markkaa (1 138 euroa). Vuoteen 1970 mennessä hinta nousi tuhanteen markkaan (1 490 euroa). Edullisista hinnoista huolimatta Helsingin Sanomat kertoi marraskuussa

Kontula ja Vesala

Ilmakuva Kontulasta ja Vesalasta vuodelta 1971. Taustalla oikealla näkyvät Tuukkalantien talot ovat rakenteilla, samoin Länsimäki. Kuva: SKY-Foto / Helsingin kaupunginmuseo

1966, että Kontulan neljännen rakennusvaiheen asuntosäästäjistä yli puolet oli joutunut luopumaan hankkeesta vuosikausien säästämisen jälkeen. Tulotasoon suhteutettuna asunnot olivat monelle sittenkin liian kalliita.

Lähiöihin muutettiin paremman asumisen toivossa. Vaatimustaso oli elintason kohoamisen myötä nousemassa. Hellahuone ei riittänyt enää tuon ajan ihanneperheen – vanhemmat ja kaksi lasta – tarpeisiin, vaan sen katsottiin tarvitsevan neljä huonetta ja keit­ tiön. Kontulan asuntokantaa tutkineen Antti Pajalan mukaan alueen matalissa kolmikerroksisissa taloissa on lähinnä perheasuntoja, korkeissa seitsemän-yhdeksänkerroksissa taloissa on pienempiä asuntoja. Pienasuntojen osuus on 29 prosenttia, keskikokoisten 3–4 huoneen (keittiö huoneeksi laskettuna) on 57 prosenttia ja isompien 14 prosenttia asuntokannasta.

Pienimpien yksiöiden pinta-ala on vain 21 neliömetriä ja pienimpien kaksioiden 40 neliömetriä. Kolmen huoneen

ja keittiön asuntojen pinta-alat vaihtelevat 63–77 neliön välillä, neljän huoneen ja keittiön asuntojen 74–99 ne­liön välillä ja viiden huoneen ja keittiön asuntojen 93–122 neliömetrin välillä. Pienasunnot ovat nykystandardeihin verrattuina pieniä, perheasunnot puolestaan tilavia.

Kellareissa on talous- ja kylmäkellarit, saunat (joskus myös ullakolla), kuivaushuoneet ja pesutuvat, varastotilat, väestösuojat ja osassa taloista kerhotilat. Kahdessa talossa on saunan yhtey­ dessä uima-allas. Asuntojen pohjaratkaisut ovat hyvin samankaltaisia, mikä johtuu käytetystä rakennustekniikasta, jossa tavoitteena oli mahdollisimman suuri samanlaisten elementtien määrä.

Kontulan kerrostalojen ensimmäiset asukkaat pääsivät muuttamaan marraskuussa 1964 Naapurintie 6:een. Lähiöön nousi runsaasti myös kaupungin ja yleishyödyllisten rakennuttajien vuokrataloja, mikä kertoi hyvinvointivaltion rakentamisen päässeen hyvään vauhtiin. Helsingin kaupungin ensim-

mäiset asunnot valmistuivat Kontulankujalle vuoden 1965 alkupuolella.

Suomi-yhtiön vuokratalo Tanhuantie 1:ssä oli muuttovalmis vuoden 1965 lopussa. Myös vuokraasunnon saaminen tuntui 1960-luvulla suorastaan veikkausvoitolta.

Kaikkia Kontulaan muuttaneita yhdisti ilo väljistä ja valoisista asunnoista.

Kaikkia kirpaisivat myös heikot ja nopeasti kasvavan lähiön asukkaille riittämättömät palvelut. Työssäkäyville vaikeuksia aiheuttivat huonot liikenneyhteydet. Tilanne alkoi helpottua, kun Kontulaan valmistui ostoskeskus vuonna 1967.

Alueen nimeksi vakiintui Kontula.

Vesalan kerrostalorakentaminen alkoi 1970-luvulla Tuukkalantieltä. Laajamittaisemmin kerrostaloja valmistui Vesalaan 1980-luvulla, kun pitkään valmistellut metrosuunnitelmat toteutuivat.

Metron ja kerrostalojen rakentamisen vuoksi oli purettava osa alueen pientaloista.

•

29

Mellunkylän historia

Urheilua Mellunkylässä Mellunkylässä on järjestetty urheiluseuratoimintaa 1930-luvulta lähtien. Lähiörakentaminen lisäsi urheilun tarvetta, johon vastaamaan perustettiin kaksi seura: Kontulan Kunto ja Kontulan Urheilijat.

Mellunkylässä toimivat 1920–1930luvuilla suojeluskunta ja lottajärjestö.

Toimintaan liittyi kiinteästi myös liikunta. Suojeluskuntalaisilla korostuivat sotilaallista kuntoisuutta palvelevat lajit, kuten ammunta, juoksu ja hiihto. Lottien oli määrä voimistella ja pitää huolta kestävyyskunnostaan.

Ensimmäinen mellunkyläläisiä liikkeelle saanut urheiluseura on vuonna 1934 toimintansa aloittanut Mellunkylän Kontio. Suomen Valtakunnan Urheiluliittoon kuulunut Kontio toimi aluksi suomenkielisellä kansakoululla.

Seuran jäsenet rakensivat oman majan Kukkaniityntien lähistölle 1950-luvun alussa. Kontio on parhaiten tunnettu suunnistusseurana ja sen joukkue on osallistunut kaikkiin Jukolan viesteihin.

Valtti liittyi Työväen Urheiluliiton (TUL) jäseneksi. Valtti oli yleisseura, jonka ohjelmassa olivat yleisurheilu, hiihto, painonnosto ja suunnistus. Jalkapallosta tuli vähitellen seuran valtalaji. Valtin valitsivat mellunkyläläisistä seurakseen vasemmiston kannattajat.

Kontulan kerrostaloasutus toi alueel­ le vuosittain tuhansia asukkaita 1960-­ luvun loppupuolella. Muuttajat olivat nuorta väkeä, joka janosi urheiluharrastuksia. Kontulan Kunto perustettiin 19. lokakuuta 1966 rakennusyhtiö Hakan työmaaparakissa Keinutiellä.

Oikeastaan kerralla aloitti toimintansa kaksi seuraa.

Parakkiin kokoontuneet liki 120 kontulalaista pitivät lähiöurheiluseuraa tarpeellisena. Yksimielisyys loppui, kun oli päätettävä, mihin keskusjärjestöön seura liittyy. TUL:n kannattajat voittivat äänin 64–55. Vähemmistöön jääneet SVUL:n puoltajat perustivat vuoden 1967 puolella oman seuran. Se sai nimekseen Kontulan Urheilijat (KontU), jonka perinteitä jatkaa FC Kontu.

30

Väkeä riitti Kontulasta ja lähiympäristöstä toimimaan uusissakin seuroissa. Kunnon ja KontU:n jäsenmäärä kohosi yli tuhannen 1970-luvulla.

Sekä Kunto että KontU olivat yleis-

seuroja, joissa harrastettiin useita lajeja. Kunnon lajeja olivat muun muassa hiihto, yleisurheilu, nyrkkeily, lentopallo ja jalkapallo.

Urheilu

KontU:n kolmosdivisioonan edustusjoukkue vuonna 1982 kuvattuna Rintinpolun vanhan huoltorakennuksen edustalla. Edessä (vas.)Tommi Hovi, Ari Aho, Petri Koskinen, Jan Kajander, Kari Kuikka ja Jouko Vuorela. Takana (vas.) valmentajat Yrjö Lehti ja Antti Muurinen, Erkki Shavihin, Seppo Honkanen, Juhani Muhonen, Petri Hiilinen, Tommy Ryynänen, Ilpo Saastamoinen, Jari Granqvist, Jari Kolehmainen ja Pentti Ryynänen. Kuva: FC Kontun arkisto.

Kunto kasvoi TUL:n suurseuraksi Kunnosta kasvoi nopeasti yksi TUL:n Suur-Helsingin piirin suurimmista seuroista. Se oli 1970-luvulla vahva yleisurheilun junioriseura. Myös naisten yleisurheilulla oli Kunnossa merkittävä asema. Vuosina 1971 ja 1974 Kunto voitti TUL:n 10–14-vuotiaiden Kyvyt esiin -kilpailun. Kesällä 1974 taakse jäivät selvästi Leppävaaran Sisu ja Koiviston Isku. Seura sai vuodeksi SDP:n puheenjohtajan Rafael Paasion lahjoittaman ”Rafun maljan”.

Talkoohenki oli Kunnossa kova.

Seuran jäseniä osallistui muun muassa TUL:n Kisakeskuksen täydennysrakennustöihin. Kunto perusti oman veikkauspisteen Porttikujalle. Seura toimi myös Kansa-yhtiön asiamiehenä. Tuloja toi lisäksi arvanmyynti. Kunto on pyörittänyt myös joulupukkipalvelua 2020-luvulle saakka.

Yleisurheilun ja jalkapallon harjoitusolot paranivat, kun Kontulaan valmistui urheilukenttä 1978 Jusleniuksen tilan entiselle pellolle. Rintinpolulla oli urheilujuhlan tuntua, kun kentällä käytiin heinäkuun lopussa 1978 TUL:n Kyvyt esiin -kilpailun alueellinen lop-

puottelu, johon osallistui junioriurheilijoita Suur-Helsingin, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen piireistä. Samana vuonna Kunto järjesti Helsinki-päivänä Kontulan yleisurheilumestaruuskilpailut. Pian kuitenkin osoittautui, että kumiasvaltti oli pinnoitteena hetken hyvä, minkä jälkeen se muuttui kovaksi ja murevaksi.

Yleisurheilijoilla ja palloilijoilla oli aluksi kiistaa kentän käytöstä. Kunnon tulkinnan mukaan jalkapalloilijat yrittivät vallata kentän yleisurheilulle varattuina iltoina. Moitteet kohdistuivat alueen jalkapallotoiminnan johtajaksi nousseen KontU:n suuntaan.

Lentopallon asema korostui Kunnossa 1970-luvulla, kun seuran ykkösjoukkue nousi kakkossarjaan. Sarjataso säilyi toistakymmentä vuotta. TUL:n ikämiestasolla Kunto oli kovinta kärkeä 1980-luvulla. Joukkue voitti ikämiesten TUL:n mestaruuden vuonna 1986. Lentopalloharrastus on jatkunut seurassa, kun muut lajit ovat hiipuneet vähitellen.

KontU oli kova koripallossa KontU:n lajikirjoon kuuluivat jo ensimmäisenä toimintavuonna hiihto, suun-

nistus, jääkiekko, koripallo, lentopallo, yleisurheilu, jalkapallo, judo, painonnosto ja naisten kuntovoimistelu.

Kahden ensimmäisen vuoden aikana ohjelmaan tulivat jääpallo, keilailu ja pöytätennis. Seurassa kokeiltiin jopa maahockeytä.

Toimintansa rahoittamiseksi KontU järjesti muun muassa autonäyttelyitä ostoskeskuksen paikoitusalueella. Helatorstaina 1967 KontU järjesti Kontu-lomatapahtuman, jossa oli auto-, vene- ja retkeilyvarustenäyttely. Menossa oli nopean autoistumisen kausi, jolloin maahantuojat etsivät kosketusta asiakaskuntaan. Ne osallistuivat mielellään paikallisiin autonäyttelyihin, jotka olivat seuralle suhteellisen helppoja järjestää. Ohjelmaan kuuluneeseen autokilpailuun osallistui 50 osanottajaa.

KontU sai vuonna 1968 oikeuden ottaa vastaan veikkauksia ostoskeskuksessa. Veikkaustoiminta jatkui pitkälle 2000-luvulle. Seura suunnitteli jopa tanssilavan rakentamista Kontulan ja Myllypuron välimaastoon, mutta kaupunki ei hyväksynyt hanketta.

Alkuvuosina KontU:n menestyksekkäin laji oli koripallo. Laji sai lentävän lähdön, kun Herttoniemen NMKY:n 31

Mellunkylän historia

KontU:n vakiovastustajia ykkösdivisioonassa oli Kuopion Elo. KontU voitti Elon 1987 Kuopiossa kesäkuussa 1–2 ja nousi sarjan kärkeen. Elon Pat Corbettin nousun pysäyttivät Jan Palomäki (15) ja Petri Koskinen. Tarkkailuasemissa Kari Matikainen.

Kuva: Juha Ollila/Savon Sanomien arkisto.

Suomen sarjan koripallojoukkue siirtyi kokonaisuudessaan KontU:n riveihin.

Kotipelinsä joukkue pelasi Sakaran koululla. Katsomotilat olivat erittäin vaatimattomat, mutta siitä huolimatta otteluita seurasi satamäärin katsojia. KontU nousi mestaruussarjaan kaudeksi 1970– 1971. Se hävisi kahdeksan ensimmäistä otteluaan, eikä hyvä loppukausi estänyt putoamista Suomensarjaan.

KontU:n tuleva valtalaji jalkapallo alkoi vaatimattomasti. Jalkapallojaoston puuhamiehet kiinnittivät keväällä 1967 talojen ilmoitustauluille monisteita, joissa kutsuttiin nuoria ja aikamiehiä ensimmäisiin harjoituksiin Vartiokylän kentälle. Kentällä oli tullut 40–50 eriikäistä palloilijaa, kun vetäjät tulivat paikalle kymmenen minuuttia ennen vuoron alkua. Kontulan puolivalmis kenttä oli käytössä myöhemmin vuonna 1967.

Rintinpolun oli keväällä 1969 siinä kunnossa, että sillä saattoi pelata kunnolla.

Futiksesta KontU:n ykköslaji KontU:n juniorityö oli 1960-luvun lopulta lähtien laajaa. Naisten jalkapallo tuli seuran ohjelmaan jo 1972, jolloin naisfutis oli alkuvaiheessaan koko

32

Kun Vesa-Matti Loiri Kontulasta lenkin sai KontU kohtasi vapunaatonaattona Rait-

Seuraavaa maalia saatiinkin odotel-

tius- ja urheiluseura Zoomin Suomen cu-

la aina 55. minuutille saakka, jolloin Arvo

pissa. Zoomin riveissä pelasivat Ere Kok-

Näppi antoi kulmapotkun. Vesa-Matti Loiri

konen, Jukka Virtanen ja Matti Kuusla.

oli pimennossa ja Pekka Uljaksen kanuuna

Spede Pasanenkin nähtiin kentällä ensim-

puhui, tulos 2–0. 75. minuutilla Veli Veck-

mäisellä puoliajalla. Maalissa pelasi Ve-

ström viimeisteli Juha Lyytikäisen ja Pekka

sa-Matti Loiri. KontU:n jalkapallon alku-

Uljaksen hyvän esityön ja peli 3–0. Kont.

vuosien voimahahmoihin kuulunut Ole

U:n puolustuksesta mainittakoon vielä Jus-

Rastas kirjoitti Kontula-lehteen 17/1969

si Muhosen varmat ja rauhalliset katkot.

ottelusta. ”Suomen Cup karsintaottelussa 29.4.

Ottelun erotuomari Faruk Salavat tuomitsi asiallisesti. Hänellä oli vain vaikeuksia

-69 voitti KontU Zoomin 3–0 päästen si-

kenttää reunustavan valtavan n. 2500 kat-

ten jatkoon karsintakierrokselle. Ottelun

sojan kanssa. Yleisön täytyisi muistaa, että

todelliseksi pelaajahahmoksi osoittautui

maalin taustat täytyy ottelun aikana olla

kuitenkin Zoomin erinomaista peliä esit-

tyhjät ja katso­jien paikka on 2 m kentän

tänyt Vesa-Matti Loiri. Hänen tämänhetki-

kalkkiviivojen ulkopuolella.

nen kuntonsa ja teknillinen taituruutensa

Kuitenkin olosuhteet huomioon ot­

estivät täydellistä maalijuhlaa syntymästä.

taen kiitokset kiinnostuksesta ja toivotam-

Zoomin puolustuksessa Stefan Söder-

me yleisömme tervetulleeksi otteluihim-

holm, Anssi Kukkonen ja Antti Einiö esit-

me myös jatkossa. Helsingin Kauppiaat

tivät erittäin uhrautuvaa peliä eliminoi-

Osakeyhtiön lahjoittamilla ylisuurilla sau-

malla useasti Kontu:n eturivin yritykset.

nalenkeillä palkittiin Vesa-Matti Loiri, Pek-

Muuten KontU:n peli oli yhtenäisempää

ka Uljas ja erotuomari Faruk Salavat.

ja miesvartiointi tarkkaa. Juha Lyytikäi-

Viking-linjan lahjoittamat laivamatkat

nen avasi maalitilin jo 2 minuutin kulut-

(Naantali–Kapellskär) voittivat Valtter Ket-

tua kuljettaen yksin läpi ja peli oli 1–0.

tunen ja Toivo Pääkkönen.”

Urheilu

Taloyhtiöt ja eri yhdistykset järjestivät aikoinaan paljon urheilukilpailuja. Lapsia hiihtokilpailuiden lähdössä 1970-luvulla. Kuva: Helsingin kaupunginarkisto

Suomessa. KontU:n jalkapallomenestys kääntyi 1980-luvulla nousuun Antti Muurisen valmentamana. Joukkue nousi viidessä vuodessa neljännestä divi­sioonasta ykkösdivisioonaan.

Vuonna 1986 KontU pääsi ensimmäisellä ykkösdivisioonakaudellaan karsimaan noususta SM-sarjaan. Nousu ei toteutunut, sillä KontU hävisi karsinnassa sekä koti- että vierasottelunsa niukasti Kemin Palloseuralle. Rintinpolulla pelattua karsintaottelua seurasi yli 5 500 katsojan yleisö.

KontU:n naiset sen sijaan nousivat 1986 SM-sarjaan.

Joukkue kuului 1990-luvun alussa Suomen naisjalkapalloilun kärkeen. KontU voitti naisten SM-kultaa vuonna 1993 ja Suomen Cupin 1995.

Miehet pääsivät syksyllä 1993 karsimaan paikasta Veikkausliigaksi muuttuneeseen pääsarjaan. Karsintasarjassa pelasi neljä liigan viimeistä joukkuetta ja neljä ykkösdivisioona parasta. Kuusi joukkuetta pääsi liigaan. Viimeiseksi jäänyt KontU ei ollut niiden joukossa.

KontU oli vielä 1980-luvulla yleisseura, mutta jalkapallon aseman korostuessa muut lajit menettivät asemiaan seurassa. Syyskokouksessa 1993 hyväksytty nimenmuutos vahvisti tapahtuneen. Kontulan Urheilijoista tuli FC Kontu Itä-Helsinki.

Edustusjoukkueiden menestyskäyrä kääntyi 1990-luvulla laskuun. Miehet ovat viime vuosina pelanneet kolmosdivisioonassa, jossa pelit ovat jatkuneet myös kesällä 2017 yhden kakkosdivisioonakauden jälkeen. Naisten ykkösjoukkue pelaa kakkosdivisioonassa.

Viimeisimmän 25 vuoden aikana FC Konnussa on korostunut juniorityö. Seura käynnisti muun muassa 1991 Pikkujättiliigan, jossa 5–7-vuotiaat saavat tuntuman jalkapalloon.

Toiminta jatkuu PikkuKontuFutiksen merkeissä.

Kaikenikäisten futaajien harjoitusolosuhteet ovat kohentuneet merkittävästi, kun Vesalaan, Kurkimäkeen ja Kontulaan on saatu tekonurmikentät. Vuonna 2011 otettiin käyttöön FC Konnun oma harjoitushalli Jako­mäessä.

•

33

Mellunkylän historia

Mellunmäki nousi mäkimaastoon Helsinki laajeni 1960–1970-luvuilla rajojensa sisällä joka suuntaan. Mellunmäen rakentaminen merkitsi silloisen Helsingin itäisimmän kolkan ottamista kaupunkimaisen asuinkäyttöön.

Mellunmäkeä vuonna 1976. Alueen rakentamisen ensimmäinen vaihe oli lopuillaan.

Kuva: SKY-FOTO / Helsingin kaupunginmuseo.

Mellunmäen kaavoittaminen alkoi 1965. Seuraavan vuoden kesäkuussa hyväksyttiin Mellunmäen osa-alueen ja Vesalan osa-alueen koillisosan kaavaluonnokset. Mellunmäki suunniteltiin noin 7 000 asukkaalle. Rakentaminen eteni niin, että vuonna 1975 mellunmäkeläisiä 5 500.

Rakentaminen alkoi vuonna 1968. Mellunmäessä talot on sijoitettu väljästi kumpuilevaan maastoon. Niiden välissä on runsaasti puita ja istutuksia. Monilla tonteilla on myös siirtolohkareita. Toisin kuin monissa muissa lähiöissä Mellunmäen rakentamisesta huolehtivat perheyritykset Palkki Oy ja Rakennus Oy. Kunnallistekniikka valmistui suureksi osaksi työttömyystöinä. Mellunmäestä tuli valmistuttuaan Mellunkylän toiseksi suurin osa-alue.

Vuonna 1974 Mellunmäkeen valmistui ostoskeskus, jonka suunnitteli arkkitehtitoimisto Pentti Ahola.

34

Mellunmäen rakentajia Palkki Oy:n työmaaparakissa vuonna 1970. Kuva: Kansan Arkisto

Mellunmäki

Tuloksena oli tyypillinen lähiöostari, jolla saattoi tehdä päivittäisiä ostoksia, käydä apteekissa ja ravintolassa. Myös Vartiokylän seurakunta vuokrasi tiloja ostoskeskuksesta.

Mellunmäen täydennysrakentaminen alkoi jo 1980-luvulla metron toteutuksen vauhdittamana. Mellun­mäen­ tien molemmille puolille ja 1960- ja 1970-luvuilla rakennettujen asuinaluei­ den viereen rakennettiin tiiviitä asuinkortteleita. Samalla asukasluku nousi huomattavasti. Vuonna 1995 Mellunmäessä oli 7 987 asukasta.

Metroliikenne Kontulasta Mellunmäkeen alkoi 1989. Ensimmäinen lähti liikkeelle Mellunmäestä 1. syyskuuta klo 5.25. Mellunmäen metroasema on edelleen pohjoisin maailmassa. Toiseksi pohjoisin sijaitsee Pietarissa.

Metron päätepysäkin ympärille nousi 1980- ja 1990-luvuilla tiivis asunto- ja liiketilakeskusalue. Paljon laajamittaisemmatkin liikerakentamissuunnitelmat ovat olleet esillä, mutta ne eivät ole toteutuneet.

Mellunmäen pohjoisosaan valmistui 1990-luvulla kerrostaloalue. Linnanherranpuiston seudulle nousi samoihin aikoihin pientaloja. Vantaan Länsimäki on kasvanut kiinni Mellunmäkeen. Vantaan rajalle on noin 200 metriä pohjoiseen Mellunmäen metroasemalta.

Pienen ostoskeskuksen kaupalliset palvelut vähentyivät metron ja sen yhteyteen rakennettujen liiketilojen valmistuttua. Rakennuksen purkua suunniteltiin 2000-luvun alussa, mutta päätös peruuntui vuonna 2005. Purkaminen toteutui vuonna 2017. Paikalle nousi asuinkerrostaloja.

Mellunmäessä asui vuoden 2020 alussa 8 569 henkilöä. Tätä ennen väkiluku on ollut yhtä korkealla vuonna 1997, kun uudisrakentamisen vaikutus oli suurimmillaan. 1990-lopulla alkanut hienoinen lasku taittui 2008, minkä jälkeen mellunmäkeläisten määrä on kasvanut vähitellen.

Lähitulevaisuudessa Mellunkylän asukasluku kasvaa eniten nimenomaan Mellunmäessä. Vuosina 2019–2020 Mellunmäkeen oli valmistumassa yli 600 asuntoa Naulakallioon, Tankovainioon sekä Saariseläntien ja Pyhätunturintien varsille.

•

Pallastunturintie 1:n (nykyinen Pallaksentie) ja Ounasvaarantie 2:n kerrostaloja valmistumassa olevan Kontulantien päässä Mellunmäessä vuonna 1970. Vasemmalla puiden lomasta pilkottaa Gulfin huoltoasema. Kuva: Simo Rista / Helsingin kaupunginmuseo

Naulakallio luontokohteena Naulakallio kohoaa komeasti noin 30

jyrkännettä ilman aitaakin ja pikkupojille

metrin korkeuteen. Pohjoispuoli on sen

aita on vain yksi ylitettävä este lisää.

verran loiva, että sieltä pystyy kiipeä-

Kallion korkeimmalla kohdalla on

mään kalliolle, eteläseinämä on täysin

kallioon hakattuja metallitappeja ja lenk-

äkkijyrkkä.

kejä muistona muinaisesta kolmiomit-

Naulakallio on ollut ehtymätön seik-

taustornista. Huipulla on myös betonisia

kailukohde etenkin pikkupojille. Talvella

pilareita, joiden päällä oli joskus 1970-lu-

laskimme kalliolla mäkeä suksilla ja ilman

vulla kiskoilla liikuteltava koppi, jolla teh-

suksia. Aivan silloisen Rekitien ja Naula-

tiin jotain minulle salaisuudeksi jääneitä

kalliontien risteyksen lähellä kallion ala-

tieteellisiä mittauksia.

rinteellä on hauska kumpare, johon ra-

Kallioon on louhittu neljä keskeneräi-

kensimme talvisin hyppyrimäen. Vauh-

seksi jäänyttä luolaa ensimmäisen maail-

dista ei ollut puutetta, sillä ylämäkeä riit-

mansodan ajoilta. Niistä kolme on suljet-

ti aivan kallion huipulle asti. Harva uskalsi

tu betonilla ja neljäs vahvalla teräsovel-

ottaa vauhtia niin ylhäältä. Mäessä pystyi

la. Aikaisemmin ovet olivat auki ja tietysti

leiskauttamaan 6–8 metrin hyppyjä.

meidän piti mennä sisälle, vaikka luolissa

Kallion laelle jyrkänteen reunalle on asennettu kalliokiipeilijöiden lenkkejä.

pelotti liikkua pimeässä.

Kallion länsirinteessä on uudempi vii-

Jo 1950-luvulla, kun kalliokiipeilyä ei vie-

des ovi. Sen takana on kriisiajan sairaa-

lä harrastettu nykyisessä muodossaan,

la tai ensiapupaikka. En tiedä, onko se

hurjimmat pojat kiipesivät jyrkännettä

enää täydessä valmiudessa. Edesmenneel-

pitkin ylös ilman köyttä tai mitään turva-

lä isälläni oli oven avain. Paikkaa varten

välineitä. Itse olin viisaampi (lue: arem-

piti olla joku lähellä asuva yhteyshenkilö

pi) ja kiipesin vain puoliväliin. Sittemmin

ja isäni kai valikoitui, koska hän oli kau-

kaupunki on asentanut pariin kohtaan

pungin palveluksessa. En koskaan päässyt

jyrkänteen reunalle turva-aidan. Tarkoi-

siellä käymään, sillä isäni kertoi avaimes-

tus on hyvä, mutta aikuiset osaavat varoa

ta vasta vähän ennen kuolemaansa.

Eero Hiltunen

35

Mellunkylän historia

Kirkko keskelle kaupunginosaa Mellunkylän alueen kirkkona palveli pitkään Heikki ja Kaija Sirénin suunnittelema, tilapäiseksi tarkoitettu pieni parakkikirkko, joka otettiin käyttöön vuonna 1969. Vuonna 1988 Mikaelinkirkko on asettunut mellunkyläläisten mielenmaisemaan, vaikka jykevä tiilirakennus herätti aikoinaan voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan.

Kontulan tilapäinen kirkko 1969–1986. Kuvat: Mikaelin seurakunnan arkisto

Mellunkylä kuului pienen puukirkon valmistuessa Vartiokylän seurakuntaan. Jumalanpalvelustilana palveli aluksi Porttikuja 11:n ja sittemmin Kontulankuja 5:n kerhohuone. Väliaikainen kirkko valmistui Emännänpolulle helmikuussa 1969. Sen vihkiäisjumalanpalvelukseen ahtautui 400 ihmistä.

Tavallisanakin pyhinä kävijöitä oli niin paljon, että seurakunta järjesti ensin 40 minuutin perhekirkon kymmeneltä ja tavallisen jumalanpalveluksen kello 11.

Konfirmaatiot ja suurimmat juhlatilaisuudet oli järjestettävä Vartiokylän kirkossa. Mellunkylä kuului vuoden 1961 loppuun Malmin ja vuosina 1962–1965 Herttoniemen seurakuntaan. Vuoden 1966 alussa perustettu Vartiokylän seurakunta ehdotti heti seurakunnan jakamista. Silloinen Kontulan seurakuntapiiri oli hyvää vauhtia kasvamassa seurakunnan väkirikkaimmaksi osaksi.

Aloite juuttui seurakuntayhtymän hallintoon. Lähiöseurakuntien jakohankkeiden rinnalla yhtymä teetti keskittämissuunnitelmia. Kireä talouskin jarrutti jakoa. Kappalainen Armas Viita vauhditti yhdessä Kontulan piirineuvoston kanssa asiaa keväällä 1971

36

nimienkeräyksellä. Yli 4 500 viisitoista vuotta täyttänyttä mellunkyläläistä kirjoitti nimensä listaan. Seurakunnan perustaminen näyttikin toteutuvan 1970-luvun puolivälissä. Se kuitenkin lykkääntyi vuoden 1981 alkuun.

Väliaikaisen kirkon oli tarkoitus olla käytössä vain joitakin vuosia. Vartiokylän seurakunta esitti jo vuonna 1968 pysyvän kirkon rakentamista Kontulaan.

Uusia kirkkoja ei kuitenkaan juuri rakennettu Helsinkiin 1970-luvulla. Tilapäiskirkko oli käytössä kesään 1986 saakka, jolloin se purettiin uuden kirkon alta. Puuston ympäröimästä, kesällä villiviinin peittämästä kirkosta tuli monille seurakuntalaisille läheinen. Lisäksi Mellunmäkeen valmistui ostoskeskuksen yhteyteen seurakuntakeskus, joka palveli seurakunnan kirkkona vuodet 1986–1988.

Mellunkylän seurakunta irtautui vuoden 1981 alussa Vartiokylän seurakunnasta. Helsingin seurakuntayhtymä oli julkistanut jo vuonna 1980 uuden kirkon arkkitehtikilpailun, johon osallistui 138 arkkitehtia. Rakentamaan piti päästä jo vuonna 1984, mutta suunnitelma oli hylättävä, koska kilpailun voittaja ei kuulunut kirkkoon. Seurakunta

lähti toteuttamaan rakentamista Käpy ja Simo Paavilaisen toiseksi sijoittuneen työn pohjalta.

Tunteita jakava kirkko Kirkko valmistui vuonna 1988. Kirkko sai osittain ristiriitaisen vastaanoton.

Rakennuksen muotoon tyytymättömät ristivät sen piruntorjuntabunkkeriksi.

Kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisäsen alttarille toteuttama kolmiosainen Helluntain ihme – fragmentteja uskosta herätti myös keskustelua. Perinteiseen kristilliseen kuvakieleen tottuneista se tuntui vieraalta.

Väisänen teki suuria muutoksia työhönsä aivan vihkiäisten alla. Tuolloin nuorena pappina Mellunkylässä työskennellyt Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Martti Häkkänen muistelee hänen päättäneen vaihtaa työnsä pohjaväriä. Väisänen tilasi kirkkosaliin päivää ennen vihkiäisjuhlaa nostolaitteen ja maalasi taustavärin samansävyiseksi kuin alttaripöydän savunvihreä.

Maalaustyö jatkui Häkkäsen mukaaan lähes aamuviiteen saakka, jolloin nostolaite siirrettiin kirkkosalista pois. Suntio pyyhki varovasti pyyhkeellä taulun alareunaa, jotta siitä ei valuisi

Kirkko

Mikaelinkirkko vuonna 2012. Kuva: Jouko Kokkonen

Mikaelinkirkon kellotapuli rakenteilla vuonna 1987.

Kuva: Mikaelin seurakunnan arkisto

tuoretta maalia piispan ja muiden kirkon vihkimisen toimittajien selkään.

Vertauskuvia eri ajoilta Alttarin vihreä marmorinen kivipaasi muistuttaa alkukirkon aikaisten katakombien alttareina käytettyjä hautakiviä.

Kristinuskon varhaisvaiheista muistuttavat myös saarnatuoli ja kastepöytä, jotka ovat niin ikään marmoripaasia.

Kirkon vasemmalla seinällä on tyhjiä paneeleita kuvastamassa Mooseksen Jumalalta saamia laintauluja. Kirkkotekstiilit on suunnitellut tekstiilitaiteilija Maija Lavonen.

Kirkkosalin yleisväri on roosa. Martti Häkkänen muistelee, että työntekijät olivat kiirehtineet Mellun­ mäessä pidetyn kokouksen jälkeen katsomaan kirkkoa kuultuaan salin olevan ”punainen ja pinkki”.

- Kun saavuimme vielä aika keskeneräiseen kirkko­ saliin, niin katselimme ihastellen ja hämmästellen, kuinka taidokkaasti väri oli sekoitettu ja vedetty kirkkosalin korkeisiin seiniin. Se ei ollut punainen eikä pinkki, vaan kaunis roosa. Vuosien saatossa se on kauniisti hieman laimentunut valaisten eri vuoden aikoina muutoinkin valoisaa kirkkosalia, pohtii Häkkänen.

Mikaelinkirkon siluetissa tekee vaikutuksen katolla istuva enkelihahmo – kuvanveistäjä Kari Juvan viisi metriä korkea Ristin tie -veistos. Liehuvavaatteinen hahmo on taivaallisten sotajoukkojen johtaja, ylienkeli Mikael, jonka mukaan koko kirkko on nimetty.

Kirkko on tarjonnut tilat seurakuntatoiminnan tarpeisiin takkahuoneesta gospel-yhtyeen harjoittelutilaan. Vain alkuvaiheessa suunniteltu sauna jäi tekemättä.

•

Piispa Eero Huovinen asetti kirkkoherra Martti Häkkäsen virkaan vuonna 2010. Kuva: Jouko Kokkonen

Seurakunnan asema muuttunut Vuoden 1965 alussa perustettu Vartiokylän seurakunta vuokrasi heti Kontulasta Porttikuja 11:n kerhohuoneiston kokoontumistilaksi. Lähiötyöhön perehtynyt kappalainen Armas Viita kiersi seurakuntasisar Kirsti Jalkasen kanssa tapaamassa juuri valmistuneiden talojen asukkaita, joita he kutsuivat käymään seurakunnan tiloissa.

Porttikujalla alkoi toimia myös lasten päiväkerho. Naisille olivat tarjolla ompeluseura ja äitipiiri. Miehiä kirkko kutsui kuntoilemaan ja raamattupiiriin. Eläkeläisille, joita oli suhteellisen vähän, seurakunta perusti ”kultaisen iän kerhon”. Porttikujan huoneisto oli käytössä myös jumalanpalvelustilana.

Armas Viidasta tuli Mellunkylän seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra vuonna 1981. Viidan jäätyä eläkkeelle kirkkoherran virkaa hoiti vuosina 1999–2009 Pentti Miettinen. Vuodesta 2010 kirkkoherrana on toiminut Martti Häkkänen. Saman vuoden alussa seurakunnan nimi muuttui Mikaelin seurakunnaksi, kun siihen liitettiin Östersundomin alue.

Kirkon asema on muuttunut 50 vuodessa oleellisesti. Kontulan asukkaista kuului kirkkoon 1960-luvulla noin 80 prosenttia.

2020-luvun alussa mellunkyläläisistä selvästi alle puolet on seurakunnan jäseniä.

37

Mellunkylän historia

Kurkimäestä tuli pienempi kuin kaavoittajat hahmottelivat Ensimmäiset asukkaat muuttivat Kurkimäkeen 1983. Suurelta osin suolle noussut asuinalue toteutettiin vähemmän massiivisesti kuin naapurinsa Kontula ja Myllypuro.

Lapsia leikkimässä Kurkimäen korttelitalon pihalla kesällä 1990. Kuva: Kari Hakli / Helsingin kaupunginmuseo

Helsingin kaupunki suunnitteli Kurkimäessä 7 000 asukkaan asuinaluetta.

Tämä herätti vastustusta etenkin Kontulan Kurkimäkeen rajautuvassa osassa.

Myös suunniteltu läpiajoyhteys Keinutielle sai osakseen arvostelua.

Asukasaktivismi sai aineksia nousevasta ympäristöliikkeestä, sillä Kurkisuon pidetyn virkistysalueen häämöttävä tuho suututti monia kontulalaisia.

Suolla kasvoi karpaloita ja lakkoja, ja sillä saattoi nähdä jopa hirviä. Kurkisuo olikin lähikoulujen biologiantuntien vakiokäyntikohde.

38

Kontulalaisten toimeliaisuus vaikutti suunnitelmiin. Kurkimäen taloista tuli kaavailtua pienempiä ja matalampina. Pelättyä läpiajoyhteyttä Keinutien ala-asteen ohi ei rakennettu.

Lisäksi Kontulan ja Kurkimäen välisestä puistoalueesta tehtiin suunniteltua leveämpi.

Kaupunki hankki Kurkimäestä maata Helsingin seurakuntayhtymältä vaihtamalla jo keväällä 1971. Kurkimäen suunnittelua helpotti merkittävästi 1978 toteutunut viiden hehtaarin metsäalueen osto Kontulantien varresta. Kurkimäen

kaavoittaminen ”omaleimaiseksi ja pienimuotoiseksi asuinalueeksi” alkoi pian tämän jälkeen.

Ensimmäiset asukkaat muuttivat Kurkimäkeen keväällä 1983. Kurkimäkeen valmistui pääosin kolme- tai neljäkerroksisia pienkerrostaloja, joista muodostuu tiiviitä ja pienpiirteisiä kortteleita. Alueelle on ominaista ajoneuvoliikenteen ja kevyen liikenteen selvä erottelu. Kiinteistöhoidon otti vastuulleen asunto- ja kiinteistöyhtiöiden perustama Kurkimäen Huolto. Kurkimäkeen suunniteltiin myös metroasemaa,

Kurkimäki

jota ei kuitenkaan rakennettu. Arvioitu matkustajamäärä pieneni liikaa.

Kaupunki sai 1980-luvun puolivälissä aluevaihdolla lisää asuntokaavoitettuja tontteja, mikä avasi mahdollisuuden nopeaan täydennysrakentamiseen. Rakentaminen eteni nopeasti ja Kurkimäessä oli 1990-luvun alussa yli 3 000 asukasta. Metroradan ja Kontulantien väliin valmistui Kurkimäen teollisuusalue, jolla sijaitsee merkittävä osa Mellunkylän teollisista työpaikoista.

Alueella on toiminut enimmillään noin 50 yritystä.

Kurkimäen palvelutarjontaa kohensi oleellisesti korttelitalon valmistuminen.

Sakari Aartelon ja Esa Piirosen suunnitteleman talon avajaisia vietettiin maaliskuussa 1989. Rakennus suunniteltiin kurkimäkeläisten julkisten lähipalvelujen keskukseksi ja kohtaamispaikaksi.

Kurkisuontie 14:n rakennustyömaa heinäkuussa 1984. Kuva: Jan Alanco / Helsingin kaupunginmuseo

Karpalotie heinäkuussa 1984. Kuva: Jan Alanco / Helsingin kaupunginmuseo

Helsingin kulttuuriasiainkeskus hallinnoi vuoden 2002 loppuun asti korttelitalon 200-paikkaista salia, askartelutiloja ja takkahuonetta. Taloa käytti myös nuorisotoimi vuoden 2003 loppuun saakka. Vuosien vajaakäytön ja epätietoisuuden jälkeen tiloihin asettui pysyvämpi vuokralainen kesällä 2008, kun

tiloissa edelleen toimiva Lastenkulttuurikeskus Musikantit muutti taloon.

Kurkimäen asutuksen keskelle jäävällä mäellä sekä Kurkisuontien länsipuolelle on säilynyt ensimmäisen maailmansodan aikana rakennettuja linnoitteita. Alueen kulmalla on liikuntapaikkojen keskittymä, jonka taso on

parantunut oleellisesti 2010-luvulla.

Hiekkatekonurmi tarjoaa hyvät edellytykset tenniksen harrastuspelaamiseen.

FC Konnun ylläpitämä tekonurmi on puolestaan jalkapalloilijoilla aktiivi­ käytössä.

•

39

Mellunkylän historia

Mellunkylän vaiheet Mellunkylän kaupunkimaisen asutuksen vaiheet heijastelevat Suomen kaupungistumisen käänteitä. Mellunkylän asukasmäärä kasvoi nopeasti jo toisen maailmansodan jälkeen.

Rintamamiesperheissä kasvaneet suuret ikäluokat kansoittivat aluetta. Kasvu vauhdittui, kun lähiörakentaminen alkoi 1960-luvulla. Mellunkylä on kasvanut useassa vaiheessa.

Kontula oli lähiörakentamisen alettua pitkään Mellunkylän ylivoimaisesti suurin osa-alue. Kontulan väkiluku oli korkeimmillaan 1970-luvun alussa, jolloin kontulalaisia oli yli 20 000.

Kontula oli tuolloin nuorten ihmisten kaupunginosa, jonka asukkaista 40 prosenttia oli alle 20-vuotiaita ja puolet alle 30-vuotiaita.

Tämän jälkeen Kontulan väkiluku kääntyi laskuun. Kontulassa lapsia syntyi 1970-luvun lopussa vain kolmannes 1960-luvun huippuvuosien määrästä.

Aikuisikään varttuneet nuoret muuttivat pois lapsuudenkodeistaan. Myös aikoinaan yleisten alivuokralaisten osuus väheni huomattavasti.

Kontula muuttui 1970-luvulla entistä selvemmin työväestön lähiöksi. Siitä puhuttiin duunarien Tapiolana. Monet hyviin yhteiskunnallisiin asemiin nousseet tai hyvän työpaikan saaneet kontulalaiset muuttivat muualle. Muuton osasyynä oli alueen maine, joka ei sopinut yhteen ylemmän keskiluokan elämäntyylin kanssa. Edullinen aravaasunto Kontulassa jäi välivaiheeksi sosiaalista nousua tavoitteleville. Monet perustelivat poismuuttoa sillä, että Arava-eduin hankitun asunnon sai myydä markkinahintaan määrätyn asumisajan jälkeen.

Sama ilmiö on toistunut Mellunkylän muilla osa-alueilla, mutta ei näin voimakkaana. Uusille alueille on aina muuttanut nuoria perheitä ja nuorta väkeä. Mellunkylän asukasluku on ollut tasaisessa nousussa. Ikärakenne on muuttunut 1960–1970-luvuista, mutta osaalueiden erot ovat merkittäviä. Ikääntyneintä väestö on Kontulassa, nuorinta puolestaan Kivikossa. Osa-alueista voimakkaimmin kasvaa Mellunmäki.

Mellunkylä on muuttunut monikansalliseksi ja -kulttuuriseksi. Suomea ja

40

Tuukkalantie 5 Vesalassa vuonna 1974. Kuva: László Lalkos / Helsingin kaupunginmuseo

Mellunkylän asukasluvun kehitys 1965–2019 1965

1970

1980

1990

2000

2010

2019

Kontula

4 153

20 471

17 990

14 866

13 588

13 246

14 108

Vesala

2 425

1 309

3 637

7 902

7 357

7 299

7 424

464

2 938

5 709

7 083

8 260

8 247

9 104

Mellunmäki Kurkimäki

-

-

-

3 000

3 031

2 748

3 281

Kivikko

-

-

-

-

3 694

5 060

5 200

7 042

24 718

27 336

32 851

35 930

36 600

39 117

Lähde: Helsingin kaupungin tietokeskus

Mellunkylä, kielisuhteet 1991–2019 1991

2000

2010

2019

suomi

31 012 (93,5 %)

31 227 (86,5 %)

27 975 (76,4 %)

25 684 (65,6 %)

ruotsi

1 363 (4,1 %)

1 298 (3,6 %)

1 226 (3,3, %)

1 033 (2,6 %)

692 (2,1 %)

3 585 (9,9 %)

7 399 (20,2 %)

12 400 (31,7 %)

33 157

36 110

36 600

39 117

muu kieli

Lähde: Helsingin kaupungin tietokeskus

Mellunkylän vaiheet

Kivikonkaaren ja Järkälekujan risteys vuonna 2007. Kuva: Juho Nurmi / Helsingin kaupunginmuseo

ruotsia puhuvien osuus alueen asukkaista on vähentynyt 1990-luvun alusta lähtien. Vuonna 1991 lähiön väestöä oli mahdollista sanoa supisuomalaiseksi. Etenkin 2000-luvulla tilanne on muuttunut. Mellunkyläläisistä kolmannes puhuu äidinkielenään jotain muuta kieltä kuin suomea, ruotsia tai saamea.

Eri kielten puhujien määrän kasvu on muuttanut Mellunkylää. Muutos on

vaikuttanut arkeen päiväkodeissa kouluissa, joissa suomea toisena kielenään puhuvien osuus on kasvanut koko ajan 2000-luvulla. Suomen opetuksen tarve on kasvanut vuosi vuodelta.

Vaalitulosten iso linja Mellunkylä oli pitkään vasemmiston vahvaa kannatusaluetta. Vasemmistopuolueet saivat Mellunkylässä vuoden

Mellunkylän osa-alueiden väestön ikärakenne vuonna 1970 Kontula Vesala Mellunmäki

0–19-v.

20–64-v.

65–

8 117 (39,4 %)

11 686 (56,8 %)

608 (3,0 %)

415 (31,7 %)

832 (64,4 %)

62 (4,7 %)

1 040 (35,4 %)

1 817 (62,1 %)

71 (2,4 %)

Lähde: Helsingin kaupungin tietokeskus

Mellunkylän osa-alueiden väestön ikärakenne vuonna 2019 Kontula

0–19-v.

20–64-v.

65–

3 084 (21,8 %)

7 960 (56,2 %)

3 114 (22,0 %)

Vesala

1 759 (23,6 %)

4 517 (60,8 %)

1 148 (15,5 %)

Mellunmäki

1 676 (18,4 %)

5 450 (59,9 %)

1 978 (21,7 %)

Kivikko

1 373 (26,4 %)

3 230 (62,1 %)

597 (11,5 %)

773 (23,6 %)

2 010 (61,1 %)

498 (15,2 %)

Kurkimäki

1958 eduskuntavaaleissa yli 60 prosenttia äänistä. Puolueista suurin oli Suomen Kansandemokraattinen Liitto (SKDL).

Lähiörakentamisen vuosista läh­tien suurin puolue on ollut SDP, joka sai pitkään 35–40 prosenttia äänistä. Toiseksi eniten kannattajia keräsi Kansallinen kokoomus, noin viidenneksen äänistä. Lähes yhtä suureen kannatukseen ylsi 1960–1970-luvuilla SKDL. SDP on säilyttänyt asemansa suurimpana puolueena. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa puolue sai 24,0 prosenttia äänistä. Perussuomalaiset on ollut toiseksi suurin puolue vuodesta 2011 lähtien. Vaaleissa 2019 puolueen kannatusosuus oli 23,3 prosenttia.

Vaalitulokset kuvaavat poliittisen kentän muutosta. Aikoinaan Mellunkylässä vaaleissa menestyneiden vasemmistopuolueiden yhteenlaskettu kannatus oli 35,8 prosenttia vuonna 2019.

Kokoomuksen kannatusosuus on pudonnut merkittäväksi. Puolue sai 11,4 prosenttia äänistä Mellunkylästä. Vihreiden kannatus on puolestaan noussut Mellunkylässä 14,1 prosenttiin.

•

Lähde: Helsingin kaupungin tietokeskus

41

Mellunkylän historia

Kaupunginosan murroskohtia Mellunkylän liittäminen osaksi Helsingin kaupunkia on alueen lähihistorian suurin murroskohta.

Osana pääkaupunkia kaupunginosan muutos nopeutui. Helsinki alkoi suunnata kasvuaan itään, jossa oli paljon rakentamatonta tilaa.

L iikenteellisesti M ellunkylä oli sumpussa ennen metroliikenteen alkamista vuona 1982. Itäväylä ruuhkautui etenkin Sörnäisissä. Pientä helpotusta toivat kehäykkösen ja Lahden moottoritien valmistumista 1970-luvulla. Kivikon liittymäjärjestelyt ovat 2010-luvulla helpottaneet oleellisesti liikennettä kehäykköselle.

Itä-Helsingin lähiöiden asema oli edelleen 1970-luvulla epäselvä. Ne olivat osa Helsinkiä, jonka keskusta sijaitsi sekä liikenteellisesti että ajatuksellisesti etäällä. Oikeaan Stadiin oli henkisesti paljon pitempi matka kuin 14 kilometriä. Tildun Tieto ja Uutinen väitti vuonna 1975, ettei ”Itä-Helsinkiläinen tunne kuuluvansa kantahelsinkiläisten kastiin”. Lehti luonnehti Itä-Helsinkiä ”muodottomaksi käsitteeksi, joka koostuu omaan ympyräänsä katsovista nukkumis- ja asumalähiöistä”.

Metroliikenteen alkaminen Itä-Helsinkiin vaiheittain 1980-luvulla yhdisti entiset liitosalueet kiinteämmin osaksi pääkaupunkia. Matka-aika keskustaan lyheni merkittävästi ja Itäväylän ruuhkat helpottivat. Muutos teki mellunkyläläisistä myös ”hesalaisia”, jos ei stadilaisia. Esimerkiksi Kontulassa oli tosin suhteessa enemmän stadilaisia kuin muualla kaupungissa, sen verran paljon ”paljasjalkaisia” oli lähiöön muuttanut.

Maahanmuutto on muuttanut Mellunkylää 1990-luvulta lähtien. Itä-Helsinkiin tuli ensivaiheessa paljon inkerinsuomalaisia ja Somalian sisällissotaa paenneita. Kansallisuuksien kirjo on laajentunut. Mellunkylässä on paljon väkeä, joiden juuret ovat Venäjällä, Virossa, Lähi-Idästä tai Balkanilla.Yhtä yksittäistä suurta maahanmuuttajaryhmää ei ole.

42

Lahdenväylän ja Kehä I:n eritasoliittymän rakennustyömaa. Näkymä itään kohti Kivikkoa. Kuva: Simo Rista / Helsingin kaupunginmuseo

Mellunmäen metroasema vuonna 2001. Kuva: Sakari Kiuru / Helsingin kaupunginmuseo

Mellunkylän vaiheet

Itäkeskuksen kauppakeskuksen laajentuminen 1980-luvun lopussa vaikutti oleellisesti paikallisten palveluiden ja erityisesti Kontulan ostoskeskuksen vetovoimaan. Erikoisliikkeiden elintila kapeni ja suurin osa niistä lopetti toimintansa. Pankkitoiminnan muutos vei ostarilta konttorit.

Samaan aikaan anniskelumääräysten väljentyminen helpotti keskiolutkuppiloiden perustamista. Osa liiketilasta täyttyi tuoppiloilla, joiden on väitetty antavan leimansa Kontulan ostarille. Suunta kääntyi kuitenkin 2010-luvulla, jolloin ostarille ilmestyi yhä enemmän etnisiä ravintoloita.

Suomi syöksyi 1990-alussa lamaan, jonka aikana työttömyysaste nousi koko maassa yli 20 prosentin. Mellunkylään työttömyys jätti syvemmät jäljet, kun Suomesta katosi suuri määrä vähemmän ammattitaitoa vaativia työpaikkoja.

Työttömyys jäi pysyvästi korkeammalle tasolle kuin Helsingissä. Vuonna 2000 työttömiä 12,8 prosenttia työvoimasta. Osuus laski 9,8 prosenttiin vuonna 2008, jolloin alkoi finanssikriisin seurauksena pitkä taantuma. Sen aikana työttömyysaste kääntyi jälleen nousuun ja on jäänyt pysyvästi korkealle tasolle.

Vuonna 2017 työttömänä oli Mellunkylässä 16,8 prosenttia työvoimasta.

Östersundomin alueen liittäminen Helsinkiin näytti avaavan uusia näkymiä 2010-luvulla. Helsingin kaupungin päättäjät eivät kuitenkaan ottaneet huomioon muuttuneita luonnonsuojelumääräyksiä, minkä vuoksi Östersundomin rakentaminen näyttää siirtyvän 2030-luvulle. Mellunkylä jäi ilman toivottua piristysruisketta. Sitä on toivottu myös Metropolia-ammattikorkeakoulun vuonna 2019 valmistuneesta kampuksesta, mutta vaikutukset jäävät nähtäväksi koronapandemian jälkeen.

•

llmakuvat kertovat Mellunkylän kasvusta

1950

1976

1964

2017

Mellunkylä on kasvanut vaiheittain, mikä näkyy erityisen hyvin ilmakuvista. Metsä on väistynyt asutuksen tieltä.

Mellunkylä on silti edelleen vehreä kaupunginosa.

43

Mellunkylä nyt & tulevaisuudessa

Mellunkylän alue käsittää yhteensä 9,9 km² suuruisen alueen, joka koostuu viidestä osa-alueesta: Kivikko, Kontula, Kurkimäki, Mellunmäki ja Vesala. Asukasluvultaan Suomen suurimmassa kaupunginosassa oli vuodenvaihteessa 2019–20 asukkaita 39 117.

44

Mellunkylä

45

Mellunkylä nyt & tulevaisuudessa

Betonisydän – Kontulan ostari Mellunkylän keskellä Kontulan ostoskeskus on Mellunkylän tunnetuin paikka.

Vuonna 1967 valmistunut ostari on Kontulan, mutta myös koko kaupunginosan keskus, johon moni suuntaa asioimaan.

Osa käy ostarilla vain pienen pakon ajamana

V

uonna 1967 avattu ostari on Kontulan kiistaton keskus, jonka läpi kulkee päivittäin yli 30 000 ihmistä. Ostarin sijoittuminen välittömästi metroaseman yhteyteen tekee siitä poikkeuk­sellisen vilkkaan alueen, jollaista ei löydy muual­ta Helsingistä. Kolmeen eri tasoon jakautuva avo-ostari poik­keaa merkittävästi sekä kauppakeskuksista että kantakaupungin katutilasta. Toisin kuin suurimmassa osassa tyhjenevistä tai jo puretuista 1960-luvulla rakennetuista ostareista, Kontulassa liiketilat ovat lähes kokonaan käytössä ja parhaista tiloista on jopa kilpailua. Se on Suomen suurin laatuaan.

Lähialueen palvelut keskittyvät ostarille. Nopea katsaus tarjontaan kertoo, että valikoima on hyvin erilainen uusimpiin kauppakeskuksiin verrattuna.

Alkuperäisistä liikkeistä jäljellä ovat vain koruttomasti nimetyt Kontulan kello ja Kontulan kukka. Suuria päivittäistavaraliikkeitä on kolme, kioskeja kaksi ja näiden lisäksi Lähi-idän ruokiin erikoistunut myymälä ja lihakauppa. Käytettyä tavara myyvät UFF ja Kierrätyskeskus. Kodintarvikkeita tarjoavat Saiturin Pörssi ja Kiva-Kauppa ja näiden lisäksi muutama muu pienempi liike. Apteekkeja on ostarilla kaksi, partureita kolme, erilaisia terveys- ja hyvinvointipalveluiden tarjoajia on useita. Näiden lisäksi ostarilla on muun muassa autokoulu, suutari ja Alko.

Muita palveluita on saatavissa ostarialueella erittäin laaja-alaisesti. Kontulan terveysasema, uimahalli, kuntokellari, kirjasto ja nuorisotalo Luuppi, päiväkeskus Symppis ja ATK-apua tarjoava Kontupiste ovat kaikki tiiviinä ryppäänä ostarilla, Diakonissalaitoksen D-ase-

46

Postikortti Kontulan ostarista vuodelta 1973. Heikki Häiväojan Yhteistyö -monumentin ympärillä oli vielä vettä.

ma ja Stadin asukastalojen Lähiöasema koordinoivat monenlaista asukastoimintaa. Taidetta edustavat viime vuosina ostarille perustetut taidekoulu Kontula Art School ja monipuolinen kulttuuritila Museum of Impossible Forms. Aivan ostarin kupeessa sijaitsee Suomen suurin sisäskeittihalli, joka kutsuu harrastajia laajalta alueelta. Uskonnon harjoittamiseen ovat vierekkäisissä rapuissa Metrokappelin seurakuntatalo ja Dar al Salam -moskeija. Ja kivenheiton päässä, metroradan toisella puolella sijaitsee Mikaelinkirkko.

Kulttuuritapahtumien lisäksi eniten vierailijoita alueen ulkopuolelta kerää ostarin monipuolinen ravintolatarjonta. Lähivuosina perustetut, enimmäkseen Lähi-idän ruokakulttuuria edustavat ravintolat on noteerattu mediassa osana ostarin uudistumista. Lähes kaik-

ki ravintolat ovat maahanmuuttajataustaisten yrittäjien käsissä – muualta tuttuja makuja edustavat lähinnä Subway ja Burger King. Ostarilla on myös kolme suosittua kahvilaa.

Mikä on kokonaiskuva ostarista?

Aloitan kuvauksen ostarin ainutlaatuisuutta ja monimuotoisuutta korostaen, koska se peittyy varsinkin muualla asuvien mielissä paikan baarien ja päihteidenkäyttäjien maineen alle. Ostarin 20 000 neliömetriin mahtuu yli kymmenen baaria, jotka ovat saaneet valtavasti huomiota muuhun tarjontaan verrattuna. Lähes kolmen vuoden aikana tekemässäni tutkimuksessa Kontulan asukkaiden kanssa ostarin maineesta puhuttiin paljon, mutta se nähtiin lähestulkoon poikkeuksetta erilaisena paikan todellisuuden kanssa.

Kontulan ostari

Kontulan ostoskeskuksen alue vuonna 1970. Kuva: Simo Rista / Helsingin Kaupunginmuseo

Pelkistetyllä kyselytutkimuksella mitattuna Kontulan ostarin kohtalo olisi selvä. Keskusteluni ostarista ja sen tulevaisuudesta alkoivat järjestään moittivaan ja kriittiseen sävyyn. Usein ostariin viitattiin ongelmapesäkkeenä, joka pitäisi räjäyttää maan tasalle. Keskustelun jatkuessa sävy kuitenkin muuttui: tärkeä osa asukkaiden sosiaalisista suhteista ja merkityksellisistä paikoista sijoittui ostarille, siitä puhuttiin vuoroin vaarallisena ja kotoisana, jäänteenä menneiltä ajoilta ja ainutlaatuisena poikkeuksena yhä yksitotisemmaksi käyvässä kaupunkitilassa.

Vuonna 2017 alkaneessa tutkimuksessani olen keskittynyt juuri tähän kaksijakoisuuteen, jolla monet asukkaista suhtautuvat ostariin ja laajemmin asuinseutuunsa Kontulassa. Ihmiset ilmaisevat itseään eri tavoin eri tilanteissa – kohtasin usein näkemyksen, että ostarin kaltaisia huonomaineisia paikkoja kuuluukin vastustaa, jos haluaa antaa itsestään kuvan vakavasti otettavana ja täysjärkisenä ihmisenä. Tuttujen ihmisten seurassa, näkemykset voivat olla hyvin

erilaisia. Ristiriitainen suhde ympäristöön ja vaihtelevat reaktiot alueen maineeseen määrittelevät voimakkaasti käsityksiä tästä kaupunkitilasta.

Kiistanalainen tila Kontulan ostariin suhtaudutaan ristiriitaisesti ja sitä kohtaan esitetyt mielipiteet muuttuvat tilanteen mukaan. Monen kontulalaisen elämänpiiri sijoittuu tiiviisti ostarin yhteyteen ja sen kattavia palveluita arvostetaan. Kauppojen henkilökohtainen palvelu ja tuttu henkilökunta nousee keskusteluissa esiin usein ja sitä verrataan kauppakeskusten ja keskustan persoonattomiin ketjuliikkeisiin ja kasvottomaan palvelukulttuuriin.

Myös itse ostari on tärkeä osa paikallishistoriaa ja sen vaiheet ovat tuttuja.

Vanhoja liikkeitä muistellaan yhä, mutta muutokseen suhtaudutaan samalla käytännöllisesti. Usein sitä ei nähdä suoraviivaisena, vaan aaltoliikkeenä.

Ostarilla aikaansa viettävien puheissa kuuluu selvästi, että vaikka ongelmakäyttäytymistä esiintyy, suunta on kohti parempaa – korkeatasoisia kaupun-

ginosatapahtumia järjestetään runsaasti ympäri vuoden, laadukkaita ravintoloita sekä kahviloita avataan yhä enemmän ja alueelle rakennetaan tulevaisuudessa tuntuvasti. Myös ostarilla ja sen lähistöllä järjestettävät suositut aluefoorumit, joissa käsitellään alueella ajankohtaisia kysymyksiä sote-palveluista kaavoitukseen ja kulttuuritoimintaan, ovat olleet suosittuja ja tuoneet päättäjiä tutustumaan Kontulaan.

Itseäni yllätti tutkimukseni alussa tapaamani suuri määrä kontulalaisia, jotka käyttävät lähes pelkästään ostarin palveluita, eivät ole käyneet keskustassa vuosiin ja käyvät kauimmillaan, silloinkin vain harvoin Itäkeskuksessa, jos tarvitsevat jotain, mitä ostarilta ei löydy.

Samalla Kontulasta löytyy paljon asukkaita, jotka karttavat ostaria aktiivisesti.

Minulta on kysytty usein, päästäisinkö lapseni kuljeskelemaan yksin ostarille. Alueella asuu paljon väkeä, joita ostari pelottaa ja jotka välttelevät sitä erityisesti iltaisin. Kuulin kuvauksia tavoista kiertää vaarallisimmiksi koetut paikat ja esimerkiksi käytännöistä väl 47

Mellunkylä nyt & tulevaisuudessa

tellä metroaseman seutua jäämällä pois Itäkeskuksessa ja matkustamalla kotiin bussilla, vaikka matkaan kuluu näin enemmän aikaa kuin suoralla metroyhteydellä. Suhtautumistavoissa voi olla niin suuria eroja, että vastakkaisia näkemyksiä ostarin turvallisuudesta edustavat henkilöt eivät ymmärrä lainkaan toisiaan. Lisäksi Kontulassa ja sen lähialueilla on asukkaita, joiden elämänpiiriin ostari ei kuulu lainkaan. Heille syynä ei ole pelko tai epämieluisuus, vaan

tottumus toisenlaiseen, usein yksityisautoiluun keskittyvään liikkumiseen.

On vaikea ennustaa, kuinka ostarin uudistaminen vaikuttaisi heidän elämänpiirinsä muotoutumiseen.

Miten turvallinen ostari on?

Katutasolla Kontulan ostari koostuu kolmesta aukiosta (Keskusaukio, Kontula-aukio ja Lasten aukio) ja neljästä kulkuväylästä (Ostaribulevardi, Metrokäytävä, Länsikäytävä ja Itäkäytävä).

Katutason lisäksi Kontula-aukio ja Itäkäytävä ovat ylemmällä tasolla – pysäköinti- ja varastotiloja löytyy myös maan alta. Rakennusten ylemmissä kerroksissa on myös paljon palveluita mutta monet niistä ovat jääneet varsinkin uudemmille asukkaille tuntemattomiksi.

Ostaria ei koeta yhtenäisenä ympäristönä, vaan se jakautuu useampiin eri osiin, joista on jaettuja käsityksiä. Nämä tulivat ilmi sekä epämuodollisissa keskusteluissa että alueen nuorille järjes-

Kontulan ostarin menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus Kontula ei poikkea tilastollisesti merkittä-

määrää tuntuvasti ja yhdisti alueen muu-

Ostarin tulevaisuus

västi monista Helsingin 1960- ja 1970-lu-

hun Helsinkiin aivan uudella tavalla.

Kontulan ostaria on määrittänyt voimak-

vuilla rakennetuista lähiöistä, sillä on

Lama vaikutti 1990-luvulla ratkaisevas-

kaasti sekä sen laajalle levinnyt maine

maine, joka tunnetaan laajalti ympäri

ti ostarin maineeseen halpojen kaljakup-

että erittäin paikallisesti toteutetut toi-

Suomea. Keskeisessä osassa on ero yksit-

piloiden keskittymänä. Legendan mukaan

met sen kohentamiseksi. Paikallisuutta

täisten ihmisten havaintoihin perustuvien

Helsingin Sanomien toimittaja pahoinpidel-

on määrittänyt toimiva lähidemokratia

mielikuvien ja käsityksiin muiden ihmis-

tiin eräässä baareista ja maine oli sinetöity.

ja erinomainen paikallistuntemus. Ulko-

ten käsityksistä perustuvan maineen vä-

Paikasta tuli symboli lama-Suomelle ja ker-

puolelta esitetyt tulkinnat ostarista sekä

lillä. Mielikuvat liittyvät välittömään ym-

tomusta sen toivottomuudesta toistettiin

mediassa että poliittisessa keskustelussa

päristöön ja ovat muokattavissa pieneh-

useissa medioissa. Myöhemmin mediahuo-

ovat perustuneet enemmän alueen mai-

köillä toimilla, kun taas maineen muutta-

mio on keskittynyt lähinnä maahanmuutta-

neeseen kuin todellisuuteen, joten osta-

minen vaatii enemmän työtä – siinä ei ole

jien integraatioon ja sosiaalisiin ongelmiin.

rin kehittämistyössä on tärkeää tunnistaa

kyse niinkään ympäristön parantamises-

Mediakuvauksissa on kuitenkin näkynyt vii-

paikan nykytilanne sekä siellä jo olemas-

ta, vaan syvään juurtuneiden käsitysten

me vuosina muutos, jossa suitsutetaan Kon-

sa olevat käytännöt ja tukea niitä. Samal-

kohentamisesta.

tulan kukoistusta kasvavana monikulttuuri-

la on tärkeää puuttua epäsiistiin ympä-

sena lähiönä laadukkaine ravintoloineen ja

ristöön, elinkaarensa päässä olevaan inf-

suosittuine kulttuuritapahtumineen.

rastruktuuriin ja etenkin asukkaiden

Kontulassa media on ollut aktiivisesti luomassa kuvaa ongelmalähiöstä sen varhaisista vuosista lähtien. Aiheesta ovat

Historialliset kerrokset erottuvat hyvin

pelkoihin, jotka vaikuttavat heidän elä-

kirjoittaneet muun muassa Irene Roivai-

ostarilla ja tekevät siitä ainutlaatuisen ym-

nen väitöskirjassaan Sokeripala metsän

päristön Helsingissä, varsinkin uutuuttaan

keskellä: Lähiö sanomalehden konstruk­

kiiltäviin kauppakeskuksiin verrattuna. Sa-

putulos perustuu sekä myönteisten että

tiona (1999) ja Jouko Kokkonen teoksessa

malla ympäristö on rähjäisessä kunnossa:

kriittisten äänien kuunteluun ja vastak-

Kontula: Elämää lähiössä.

aluetta koskevissa sosiaalisen median ryh-

kaisten näkökulmien sovitteluun alueel-

missä jaetaan varoituksia ostarilta löyde-

la jo nyt toimivan lähidemokratian hen-

taisti Kontulaan kipeästi kaivatut pal-

tyistä huumeruiskuista ja Lasten aukiol-

gessä. Muuten vaarana on joko tärkeänä

velut ja esittäytyi asukkaille muutokse-

la tavatuista rotista. Kuitenkin rosoisuu-

pidetyn ympäristön nopea muutos kävi-

na, jonka myötä syrjäinen metsälähiö sai

teen – sen räikeimpiä ilmentymiä lukuun

jöilleen tunnistamattomaksi tai väljähty-

oman keskuksensa. Ostari edusti moder-

ottamatta – suhtaudutaan myös paikallisyl-

nyt kompromissi, jossa ostariympäristöä

nin maailman lupauksia paremmasta elä-

peyden kautta. Ostaria kuvaillaan yleises-

ei pystytä näkemään kokonaisuutena, jo-

mästä – uusi Kotikontu oli silloin maan

ti myös paikkana, jossa erilaisuudelle on ti-

hon kuuluvat oleellisesti sekä rakennet-

suurin päivittäistavaraliike, suosittu Mic-

laa, joka ei vaadi kävijöiltä turhaa pingot-

tu ympäristö että ihmisten sosiaaliset suh-

mac-kauppaketju avasi ensimmäisen vaa-

tamista ja jossa olo koetaan kotoisemmak-

teet. Mellunkyläläisten on syytä osallistua

temyymälänsä juuri Kontulaan ja tausta-

si kuin muualla Helsingissä. Erityisesti moni

uudistamiseen samalla innolla kuin os-

musiikki soi avo-ostarilla ulkokaiuttimis-

maahanmuuttajataustainen asukas kokee

tarilla toteutettavaan ruohonjuuritason

ta. Samalla Kontulalle kehittyi nopeasti

itsensä enemmän kontulalaiseksi kuin suo-

yhteistyöhön.

lähiöille tyypillinen maine juurettoma-

malaiseksi ja kertoo olonsa olevan paljon

na tilana, joka ei kuulu kunnolla kaupun-

turvattomampi kaupungin keskustassa kuin

kiin mutta ei ole maaseutuakaan. Pitkään

ostarilla. Samat henkilöt usein kuitenkin

suunniteltu metroyhteys Kontulaan saa-

korostavat, että eivät päästäisi lapsiaan os-

tiin avattua 1986, lisäsi ostarin kävijä-

tarille, varsinkaan ilta-aikaan.

Ostarin avaaminen 1967 moninker-

48

mänpiirinsä muodostumiseen.

Ostariuudistuksen onnistunut lop-

Pekka Tuominen

Kontulan ostari

Kontulan ostoskeskus 1990-luvun puolimaissa. Kuva: Unto Säilä / Helsingin Kaupunginmuseo

Kontulan ostoskeskuksen länsipuolisen alueen ilmettä muuttaa Mellunkylän korkeimman, 16-kerroksisen talon valmistuminen. Kuva: Larri Helminen

tetyillä turvallisuuskävelyillä, joilla keskusteltiin turvattomuuden kokemuksesta Kontulassa. Metroaseman sisäänkäynnin edusta Keskusaukion puolella nousee jatkuvasti esiin rauhattomana ja turvattomana paikkana. Toinen turvattomaksi koettu paikka on ”Itkumuuriksi” kutsuttu syrjäinen tila Itäkäytävän Kostinkallion puiston puolella, joka kerää välillä suuria ja meluisia joukkoja.

Kirjaston, nuorisotalon ja terveyskeskuksen ympäröimän Kontula-aukion etenkin nuoriso kokee ostarin turvallisimpana ympäristönä. Muualla ostarilla turvattomat paikat sijoittuvat pistemäisesti tiettyjen baarien edustoille.

Kokemus ostarin tiloista seuraa myös kellonaikoja. Suurten päivittäistavarakauppojen sulkeuduttua monet kokevat tilan muuttuvan turvattomaksi – tämän yhteydessä mainittiin usein kauppojen aukioloaikojen pidentyminen positiivisena asiana suhteessa turvallisuuteen. Paljon keskustelua on herättänyt myös päihde- ja mielenterveysongelmaisia heti Keskusaukion vieressä palveleva matalan kynnyksen päiväkeskus Symppis, joka on auki arkisin klo 9–14. Osa asukkaista kokee avaamista odottamaan tulleet sekä sulkemisaikaan poistuvat asiakkaat uhkaavina. Monissa käymissäni keskusteluissa nousi kuitenkin esiin myös salliva asenne paikkaa kohtaan: nähtiin, että ongelma ei ratkea paikkaa sulkemalla, vaan siirtyy jonnekin muualle. Samalla kuitenkin esitettiin, että Kontulassa ja koko Itä-Helsingissä on liikaa ongelmia jo omasta takaa ja päihteidenkäyttäjille suunnatut palvelut houkuttelevat alueelle ongelmakäyttäytymistä myös sen ulkopuolelta.

Vaikka kaikki alueella työskentelevät tahot pyrkivät rauhoittamaan ongelmakäyttäytymistä ostarilla eri tavoin, poliisilla ja yksityisillä vartiointiliikkeillä riittää töitä. Keskelle ostaria pysäköidystä poliisiautosta ja eri puolilla päivystävistä vartijoista on tullut tuttu osa ostarin ilmapiiriä – todella monet asukkaat esittivät ongelmien ratkaisuksi alueella säännöllisesti päivystävää korttelipoliisia, joka tuntee paikan realiteetit ja osaa käsitellä ongelmakäyttäytymistä käytännönläheisesti.

•

Pekka Tuominen

49

Mellunkylä nyt & tulevaisuudessa

Mellunkylä noussut tapahtumien kaupunginosaksi 2000-luvulla Aktiivisten ja vireiden Mellunkylän kaupunginosatoimijoiden ansiosta Mellunkylä on noussut yhdeksi Helsingin tapahtumarikkaimmista kaupunginosista 2000-luvulla. Kaikkia suurempia tapahtumia on yhdistänyt poikkeuksellisesti niiden maksuttomuus. Seuraavassa muutamia poimintoja alueen viimeisen 20 vuoden tapahtuma-annista.

Kuva: Ulla-Maija Alanen

J

o ennen vuosituhannen vaihtumista Mellunkylässä järjestettiin lukuisia julkisia tilaisuuksia ja tapahtumia. Vuodesta 1968 lähtien Kontulan Lions on järjestänyt vuosittain perinteisen kevättalven Perharieha -tapahtuman Kontulassa. 1990-luvun loppupuolella vuorostaan Kurkimäessä järjestettiin ensimmäiset Kurkifestarit, sisältäen myös Skidirock-lastentapahtuman (nykyisin toukokuinen tapahtuma kulkee nimellä Kurkijamit). Lisäksi Kontulan ostarilla pidettiin vuosituhannen molemmin puolin jokavuotiset markkinat.

Festareita ja muita suurempia tapahtumia Vuonna 2003 ensimmäistä kertaa järjestetty, Itä-Helsingin suurimpiin tapahtumiin kasvanut KontuFestari loi kuitenkin pohjan Mellunkylän silloisten ja nykyisten toimijoiden verkostoitumiselle, jonka seurauksena Mellunkylässä on järjestetty tämän jälkeen satoja tilaisuuksia ja tapahtumia. KontuFestarin osalta tapahtuma järjestettiin allekirjoittaneen toimesta 15 kertaa vuosina 2003–2017, ensin Kontulan Kelkkapuistossa ja sittemmin Kontulan ostarilla. Festarin toisen tuottajan menehdyttyä vuonna 2017, tapahtuman vetovastuu siirtyi vuonna 2018 Kontufest ry:n uusille toi-

50

mijoille ja nimi muuttui Kontufestiksi. Se on toistaiseksi viimeinen kerta, kun tapahtuma on järjestetty.

Vuodesta 2006 lähtien Kontulan ostarilla on järjestetty paikallisten yrittäjien toimesta Helsinki-päivän klassikkoihin lukeutuva, vuosittainen OstariFestari -tapahtuma. Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 2016 ostarin valloitti paljon myönteistä julkisuutta saanut jokavuotinen elektronisen musiikin ja taiteen festivaali Kontula Electronic.

Tätä ennen, vuosina 2008–09 Mellunkylän toimijat olivat mukana toteuttamassa Valtakunnallisen pyöräilyviikon päätapahtumaa FillariFestaria sekä Kontulassa että Kivikossa. Kontulan ostarin Kontula -aukiolla järjestettiin heinäkuussa 2009 kertaalleen myös maksuton, monikulttuurinen EtnoFestari.

Kurkimäessä Kurkijamit -lastentapahtuma (aiemmin Skidirock) kerää toukokuisin tuhatmäärin lapsia ja heidän vanhempiaan Kurkimäen leikkipuistoon. Kivikossa on järjestetty Ihana Kivikko -tapahtuma vuosituhannen vaihteesta lähtien (tapahtuma on tosin viimeiset vuodet ollut tauolla) ja Vesalassa Pihakirppis -tapahtuma useampana vuonna toukokuussa.

Loppuvuoden suurimpia tapahtumia Mellunkylässä ovat olleet perinteinen Joulun Avaus -tapah-

Tapahtumat

tuma marras-joulukuun vaihteessa Kontulan ostarilla sekä Mikaelinkirkon ympäristössä vuodesta 2012 lähtien järjestetty, vuotuinen suuri Mellunkylän Joulupuisto -tapahtuma.

Lisäksi loppuvuoden tapahtumakalenteriin ovat Kontulan ostarilla vakiinnuttaneet paikkansa elokuvatapahtuma Kontula Urban Film Festival vuodesta 2017 alkaen sekä kahdesti järjestetty Kontula Book City -kirjallisuustapahtuma.

Näiden isompien tapahtumien lisäksi Mellunkylässä on järjestetty satamäärin muitakin yleisötilaisuuksia.

Muita tapahtumia, foorumeja ja tilaisuuksia Säännöllisesti, vuodesta 2009 lähtien on Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -verkoston toimesta järjestetty mm. yli 60 aluefoorumia, joissa on käsitelty ajankohtaisia, Mellunkylän asukkaita ja aluetta koskevia asioita.

Muita toimeliaita tapahtumien ja tilaisuuksien järjestäjiä ovat olleet asukastalot Mellunmäessä ja Kontulassa, eri kaupunginosayhdistykset Kontulassa, Mellunmäessä, Kurkimäessä ja Vesalassa, Kontulan nuorten toimintakeskus Luuppi, Kontulan kirjasto, Mellunkylän koulut, lastenkulttuurikeskus Musikantit Kurkimäessä ja Mikaelin seurakunta. Unohtaa ei sovi lukuisia merkittäviä erillisprojektien tempauksia, joista mainittakoon Kansallisteatterin Reittejä Kontulaan -yleisötyöprojekti vuosina 2013-2015, Hurjaruuthin Sirkus saapui Itä-Helsinkiin -sirkustaideprojekti Mellunkylän alueella vuosina 2017–2018, Maria Baric Companyn ja Kultturiyhdistys Lila ry:n lukuisat eri esitykset ja taideprojektit viime vuosikymmenellä sekä Kontulan D-aseman viime vuosina järjestämät Rauhanpaikka-dialogit. Tänä vuonna Kontulan ostarilla pidettiin alkusyksystä Helsingin kaupungin Mukana-ohjelman toimesta ensimmäistä kertaa Kaikkien Kontula -tapahtuma.

Osallistavaa kulttuurityötä tehtiin yhteistyössä myös Suomen valokuvataiteen museon kanssa vuosina 2014– 16 Kontulatalolla sijaitsevassa Kontupisteen Galleriassa, jossa nähtiin useita hienoja valokuvanäyttelyjä. - Nykyään galleriassa toimii yhteisötaiteilija Heidi Hännisen vetämä Kontula Art School.

Paljon on siis menneinä vuosina tapahtunut, mutta vuonna 2020 korona­epidemia on vaikuttanut poikkeuksellisen paljon tapahtumien järjestämiseen Mellunkylässä, minkä seurauksena suurin osa vuodelle suunnitelluista tapahtumista on peruuntunut ja siirtynyt seuraavaan vuoteen, vaikka osa niistä pystyttiinkin järjestämään verkkotapahtumina ja entistä pienimuotoisimpana.

Katsotaan, mitä vuosi 2021 tuo tullessaan...

•

Larri Helminen

51

Mellunkylä nyt & tulevaisuudessa

52

Vetoa ja voimaa

Vetoa ja Voimaa Mellunkylään – yhdessä tekemistä jo yli 12 vuotta!

Itähelsinkiläinen Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -toiminta on vuodesta 2008 lähtien vaikuttanut myönteisesti laajan ja väestörikkaan, asukasluvultaan Suomen suurimmaksi kaupunginosaksi kasvaneen, vajaan 40 000 asukkaan Mellunkylän (Kivikko-Kontula-Kurkimäki-Mellunmäki-Vesala) kaupungin­ osan asukkaiden ja järjestöjen elämään.

H

anke on myös parantanut asukkaiden ja järjestöjen mahdollisuuksia vaikuttaa kaupungin päätöksentekoon. Se on lisännyt eri tahojen aloitteellisuutta ja omatoimisuutta kaupunginosaa koskevissa kysymyksissä. Vapaaehtoistyöhön perustuva hanke on parantanut hyvällä ja aidolla tavalla asukkaiden, järjestöjen, luottamushenkilöiden ja kaupungin hallintokuntien vuorovaikutusta ja yhteistyötä.

Myös tiedonkulku kaupunginhallinnosta Mellunkylään sekä alueellinen viestintä ovat parantuneet.

Ihmisten kiinnostus yhteisten asioi­den hoitamiseen on kasvanut hankkeen ansiosta. Säännöllisesti, vuodesta 2009 lähtien on järjestetty runsaat 60 aluefoorumia, joissa on käsitelty ajankohtaisia, Mellunkylän asukkaita ja aluetta koskevia asioita.

Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -toiminnan keskiössä on vuodesta 2008 lähtien toiminut yhteistoimintaryhmä, johon kuuluu nykyään noin 50 aktiivista tahoa. Ryhmä koostuu luottamushenkilöistä, alueen asukas- ja yrittäjäjärjestöjen sekä seurakunnan edustajista kuten myös Mellunkylässä toimivista kaupungin virkamiehistä. Lisäksi tarvittaessa kokouksiin ovat osallistuneet sellaiset kaupungin eri toimialojen edustajat silloin kun niissä on käsitelty heidän vastuualueensa aiheita. Kaupungin aluetyöntekijä on alunperin toiminut ryhmän koollekutsujana, organisaattorina, dokumentoijana ja tiedottajana. Nyttemmin työtä on koordinoinnut paikallisen asukastoiminnan edustaja.

Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -hankkeen yhteistoimintaryhmä ja sen tapa tehdä yhdessä asioita – oli kyse sitten asukkaista ja heidän edustamistaan järjestöistä, poliittisten puolueiden luottamushenkilöistä, alueen yrittäjistä tai kaupungin virkamiehistä ja -naisista –on poikkeuksellinen ja kevyt demokratiamalli alueellisten asioiden eteenpäin viemisessä. Aidossa win-win-hankkeessa kaikki hyötyvät yhteistoiminnasta ja muun muassa tietojen vaihdosta.

Onnistuneet yleisötapahtumat ovat olleet osa verkoston vuosittaista toimintaa. Niiden merkitys alueen eri-ikäisille ja

eritaustaisille asukkaille on vuo­sien mittaan kasvanut. Vuotuiseen tapahtumakalenteriin ovat kuuluneet esimerkiksi lukuisat suuret tapahtumat kuten KontuFestari, OstariFestari, Kurkijamit (entinen Skidirock) ja Mellunkylän Joulupuisto sekä uusimpana elektronisen musiikin Kontula Electronic -tapahtuma. Lisäksi tapahtumakalenteriin ovat vakiinnuttaneet paikkansa mm. Kontula Urban Film Festival sekä Kontula Book City -kirjallisuustapahtuma. Lukuisia tapahtumia on järjestetty myös Mellunmäessä ja Vesalassa (Pihakirppistapahtuma). Vuonna 2020 tullut koronaepidemia on vaikuttanut poikkeuksellisen paljon tapahtumien järjestämiseen. Suurin osa tapahtumista on siirtynyt seuraavaan vuoteen, vaikka osa niistä pystyttiin järjestämään verkkotapahtumina ja entistä pienimuotoisimpana.

Yhteistoimintaryhmän verkosto, johon nykyään kuuluu satakunta alueen eri toimijaa, on vahvistunut ja juurtunut alueen yhdeksi keskeiseksi toimintamalliksi. Se on pyrkinyt tukemaan myös alueen maahanmuuttajaväestön integroitumista ja eri kulttuureiden näkyväksi tulemista Itä-Helsingissä, vaikka on ollut haasteita saada maahanmuuttajaväestön edustajia mukaan toimintaan.

Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -hanke sai vuonna 2010 Itä-Helsinki -palkinnon. Se kuului myös kaupungin demokratiapilotteihin vuonna 2013 ja oli ehdolla ainoana pääkaupunkiseudun edustajana valtakunnallisessa Demokratiapalkinto 2014 -yleisöäänestyksessä. Hankkeesta on vuonna 2011 julkaistu mm. ajatushautomo Demoksen tekemä raportti ”Vetoa ja Voimaa Mellunkylään - Kohti lähidemokratiaa”.

Vuonna 2006 Suomen kotiseutuliitto valitsi Kontulan vuoden kaupunginosaksi.

•

Vetoa ja Voimaa Mellunkylään Facebookissa: www. facebook.com/VetoaJaVoimaaMellunkylaan

53

Mellunkylä nyt & tulevaisuudessa

Kaupunkiuudistus tuo elinvoimaa Mellunkylään Mellunkylä on yksi Helsingin syksyllä päätetyistä kaupunkiuudistuskohteista. Muita uudistuskohteita ovat Malmi sekä Malminkartano-Kannelmäki.

H

elsingissä asumisen pitkäjänteistä suunnittelua ohjaa valtuustokausittain laadittava asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelma (AM-ohjelma). Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi uuden AM-ohjelman kokouksessaan 11.11.2020 ja kaupunki käynnistää AM-ohjelman puitteissa uudenlaisen kaupunkiuudistuksen mallin, jonka tavoitteena on parantaa asuinalueiden palveluja, viihtyisyyttä ja houkuttelevuutta sekä mahdollistaa laadukas täydennysrakentaminen. Kaupunkiuudistus suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyönä kaikkien Helsingin toimialojen sekä paikallisten toimijoiden ja asukkaiden kesken.

Kaupunkiuudistuksen tavoitteena on myös alueiden sosiaalisen kestävyyden vahvistaminen. Kaupunkiuudistuksella parannetaan myös asukkaiden turvallisuuden tunnetta ja viihtyvyyttä alueilla sekä lisätään alueiden elinvoimaa ja houkuttelevuutta.

Alueellisia hyvinvointieroja ei voida kuitenkaan kaventaa pelkästään asuntokantaa monipuolistamalla, eikä asuntopolitiikka tarjoa ratkaisuja tuloeroihin, työttömyyteen tai sosiaalisiin ongelmiin. Aluesuunnittelulla ja asuntopolitiikalla voidaan kuitenkin vaikuttaa asukasrakenteen muodostumiseen sekä edesauttaa muiden tahojen toimintaedellytyksiä pitämällä asuinalueet houkuttelevina.

•

Ohjelma löytyy osoitteesta: www.hel.fi/helsinki/fi/asuminen-ja-ymparisto/ asuminen/kotikaupunki-helsinki

54

Visio 2035

VISIO: MELLUNKYLÄ VUONNA 2035 Osana kaupunkiuudistusta Helsingin kaupunki teetätti kaikista kaupunkiuudistuskohteista visiotyöt.

Syksyllä 2020 valmistui myös Mellunkylälle visiotyö, joka ohjaa alueen jatkosuunnittelua. "Mellunkylän visio 2035"-suunnittelutyössä hahmotellaan Mellunkylän uudistamisen väyliä ja vaihtoehtoja.

V

isiossa esitellään neljä aluekohtaista visiota Mellunkylästä.

Kontulan keskus ei sisälly vi­ sioon, sillä siitä on laadittu erillinen arkkitehtuurikilpailu. Kontulan uudistus on silti huomioitu visioita laadit­taessa.

Samaan tapaan Mellunmäen asemanseudun visio kuvataan periaatteellisella tasolla käynnissä olevan asemakaava­ muutostyön vuoksi.

Mellunkylän visiotyö perustuu aiem­min tehtyihin selvityksiin, muun muassa viime vuonna tehtyyn Mellunkylän kävely- ja pyöräily-ympäristön ja kaupunkitilan selvitykseen, johon sisältyi asiantuntijahaastatteluja ja työpajoja eri asukasryhmille, kuten nuorisolle, lapsille ja maahanmuuttajille.

Visiotyön laativat Uusi kaupunki Kollektiivi Oy:n ja Aluekehittämistoimisto MDI:n muodostava monialainen yhteenliittymä.

Visiotyön antia Visiotyössä esitellään neljä aluekohtaista visiota Mellunkylästä. Kaksi ensimmäistä visiota luovat tarkemman katsauksen Kontulankaaren sekä Kontulantien ympäristöihin. Kurki­mäen teollisuusalueen sekä Mellunmäen metroaseman ympäristön osalta esitellään kevyemmät periaatteelliset visiot. Kontulan keskuksen osalta on laadittu erillinen arkkitehtuurikilpailu, eikä siihen siis keskitytä tässä visiotyössä, mutta Kontulan uudistus on huomioitu visioi­ ta laadittaessa. Samaan tapaan Mellunmäen asemanseudun visio kuvataan periaatteellisella tasolla käynnissä olevan asemakaavamuutostyön vuoksi.

Mellunkylässä tavoitteena on lisätä alueen houkuttelevuutta asuinpaikkana, sekä yritysten toimipaikkana. Alueen kehittäminen houkuttelevammaksi ja viihtyisämmäksi vaatii laajaa yhteistyö-

tä suunnittelijoiden ja alueen toimijoiden sekä asukkaiden kesken. Houkuttelevuuden lisäämiseksi alueella tarvitaan elinvoimaisia kaupallisia palveluita, toimivia julkisia palveluita,erilaisten järjestöjen ja kolmannen sektorin omaehtoisen toiminnan tukeminen alueella on tärkeää. Mellunkylään tavoitellaan uudistuksessa noin 6 200 uutta asuntoa vuoteen 2035 mennessä. Pitkäkestoisen rakenteellisen kehittämisen lisäksi tarvitaan kevyitä ja nopeita toimenpiteitä, joilla voidaan parantaa alueen viihtyvyyttä ja toimivuutta.

Mellunkylän alue ei ole nykyisellään erityisen hyvin tunnettu. Mellunkylää ei mielletä selkeäksi kokonaisuudeksi, vaan sen osa-alueet, kuten Kontula ja Mellunmäki, profiloituvat eri tavoin. Väkilukunsa (n. 39 000) puolesta Mellunkylä olisi kuitenkin Suomen 28. suurin kaupunki. Alueen suuri vieraskielisten osuus (31%) tekee siitä myös yhden kansainvälisimmistä alueista pääkaupunkiseudulla ja koko maassa.

Nykyisellään Mellunkylän väestörakenne on lievästi muuta Helsinkiä iäkkäämpi, matalammin koulutettu ja tulotasoltaan sekä työllisyysasteeltaan alempi.

Mellunkylän kehittämisessä tärkeä painopiste on kehittää alueen imagoa siten, että se houkuttelee myös keskiluokkaa. Viimeaikainen tutkimus korostaa etteivät eriytyneet alueet synny vähemmistöjen tai alempien sosioekonomisten luokkien toimesta, vaan keskiluokan alkaessa väistää tiettyjä alueita. Tässä visiotyössä onkin laadittu erilaisia näkemyksiä siitä, miten aluetta ja sen imagoa voitaisiin kehittää houkuttelevampaan ja laajemmin vetovoimaisempaan suuntaan. Mellunkylän suunnittelussa keskeistä on panostaa viihtyisyyteen ja turvallisuuteen sekä toimiviin palvelui-

hin. Tärkeitä visiotyössä tunnistettuja imago- ja vetovoimatekijöitä ovat myös laadukas arkkitehtuuri, kulkuyhteydet, kiinnostavat tapahtumat sekä asukaslähtöinen toiminta.

Uusi Mellunkylä on tunnetumpi ja vilkkaampi. Sen sosioekonominen jakauma on monipuolisempi, ja asemanseutujen palvelutarjonta laajempaa. Alueen koulujen oppilasrakenne on nykyistä tasapainoisempi, ja erityisen tuen myötä koulut nähdään alueen valttikortteina. Alueella on kaksi keskenään tasaveroisempaa asemanseutua, joilta löytyy palveluiden lisäksi myös nykyistä enemmän työpaikkoja. Uudes­sa Mellunkylässä on tarjolla laajasti hyvin erilaisia asumisen vaihtoehtoja; pientaloasumista, luonnonläheistä pienkerros­ taloasumista, urbaania kerrostaloasumista sekä vanhaa historiallisesti merkittävää lähiöasumista.

Alueen ilme ja tunnettuus ovat kehittyneet, ja Mellunkylä on liikenteellisesti tärkeä solmukohta. Mellunkylässä yhdistyvät luonto, kaupunkikulttuuri, laadukas asuminen, sujuva liikenne sekä elinvoimaiset palvelut.

Tässä visiotyössä hahmotellaan Mellunkylän uudistamisen väyliä ja vaihtoehtoja. Työssä laaditaan neljä visiota, joissa tarkastellaan Mellunkylän kehittämisen vaihtoehtoja kiinnittyen eri paikkoihin alueella.

Kukin visio sijoittuu siis rajatulle osa-alueelle; ensimmäinen Kontulantien varteen, toinen Kontulankaaren ja Kivikon alueelle, kolmas Mellun­mäen asemanseudulle ja neljäs Kurkimäen teollisuusalueelle. Kaksi ensimmäistä visiota rakentuvat omina visuaalisina kokonaisuuksinaan.

Mellunmäen ja Kurkimäen teollisuusalueen osalta on laadittu kevyemmät periaatteelliset suunnitelmat.

55

Mellunkylä nyt & tulevaisuudessa

Visioalueet Mellunmäen keskus

Mellunmäen asemanseutu päivittyy visiossa kauttaaltaan. Maltillisen kasvun vaiheessa Mellunmäen ilmeeseen ja etenkin metroaseman ympäristöön kiinnitetään huomiota. Täydennysrakentamisen lisäksi vajaakäytöllä oleville tiloille ja paikoille osoitetaan mahdollisuuksien mukaan uutta toimintaa. Mellunmäen rooli muuttuu selvästi tule­vien raitiotieinvestointien myötä, ja siitä kuoriutuu uudenlainen joukkoliikenteen solmukohta. Nopeasti muuttuvaa Mellunmäkeä täydennetään merkittävästi, ja asemanseudusta muodostuu vilkkaampi ja houkuttelevampi lähikeskus.

Mellunkylän avenue

Mellunkylän avenue muokkaa Mellunkylän yleisilmettä merkittävästi. Se muuttaa Kontulantien nykyisen epäurbaanin ympäristön kahden metroaseman väliseksi keskeiseksi ydinalueeksi. Mellunkylän avenue toteuttaa erityisesti nopean kasvun skenaarion ihanteen mukaista suurempaa alueellista muutosta. Yhdistettynä Raide-Jokeri II:n rakentumiseen visio tuottaa Mellunkylään kantakaupunkimaista katutilaa.

Mellunkylän avenue. Kuva: JADA Oy

Puu-Kivikko

Puu-Kivikon visio ammentaa kaikista eniten alueen nykytilasta ja luonteenpiirteistä. Se tarjoaa visioista myös eniten maltillisen kasvuvaiheen/vaihtoehdon toteutuskeinoihin. Kontulankaaren alueen ja Kivikon reunan täydentäminen voidaan toteuttaa alkuvaiheessa maltillisempana, ja kysynnän kasvaessa korkeammin ja tiiviimmin.

Kurkimäen kohtaamispaikka

Kurkimäen teollisuusalue on osittainen kysymysmerkki: Mellunkylään ja laajemmin ItäHelsinkiin toivotaan työpaikkoja, mutta Kurkimäen teollisuusalueen tilat ovat osittain tyhjillään. Alue ei siis ole pienteollisuuden näkökulmasta erityisen vetovoimainen, vaikka sijaitseekin liikenneyhteyksien puolesta varsin hyvällä paikalla. Kurkimäen teollisuusalue tarjoaa Mellunkylän uudistuksen kannalta mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Mellunkylä tarvitsee vetovoimatekijöitä ja tunnettuutta.

Puu-Kivikko. Kuva: Kaleidoscope Nordic AS

Vetovoimatekijät Asiantuntijat nostivat esiin kaksi erityispiirrettä, jotka tekevät Mellunkylästä erityisen ja kiinnostavan verrattuna kaupungin muihin asuinalueihin. Näistä merkittävämmäksi vetovoimatekijäksi koettiin alueen kulttuurinen ja sosioekonominen monimuotoisuus. Mellunkylä profiloituu vahvasti eri ihmisten, elämäntapojen ja kielten

56

Kurkimäen kohtaamispaikka. Kuva: JADA Oy

Visio 2035

sulatusuunina, ja on siten valtakunnallisesti aivan omanlaisensa kaupunkialue.

Mellunkylän monimuotoisuutta katsottiin vielä vahvistavan alueen rakenteellinen moniulotteisuus, eli elinympäristö, jossa vaihtelevat kerrostaloalueet, pientaloalueet ja erilaiset ostoskeskukset.

Toiseksi keskeiseksi vetovoimatekijäksi tunnistettiin aluetta luonnehtivat luontoalueet, viheralueet ja vehreys. Mellunkylässä asumisen vahvuuksiin kuulu ympärivuotinen mahdollisuus päästä kotiovelta nopeasti luontoon virkistymään ja liikkumaan. Koettiin, että alueella tapahtunut täydennysrakentaminen on ollut onnistunutta siinä mielessä, että alueen yhteys luontoon ei ole heikentynyt.

Visiotyön haastatteluissa haastateltiin FC Konnun toiminnanjohtajaa, Mellunmäki-aktiivia, Helsingin Yrittäjät Itä-Helsinki ry:n puheenjohtajaa ja Helsingin perusopetuksen aluepäällikköä liittyen Mellunkylän kehittämiseen.

Haastatteluissa mainittiin vetovoimaisiksi myös alueen hyvät liikenneyhteydet (erityisesti metrorata) ja mainiot ulkoliikuntaharrastusmahdollisuudet, mikä ilmenee paitsi infrasta, myös koulujen erilaisten harrastuskerhojen laajuudesta.

Lopulta alueen tekevät sen aktiiviset ja yritteliäät asukkaat. Kaikista vireintä asukastoiminnan kuvattiin olevan Kontulassa, kun taas Mellunmäessä aktiivisuus on heikompaa, minkä arveltiin johtuvan mm. asukkaiden korkeammasta keski-iästä.

Haasteet ja uhkakuvat Mellunkylän suurimpien haasteiden koet­tiin liittyvän alueen monimuotoisuuden kääntöpuoleen, eli sekä etniseen että sosioekonomiseen eriytymiskehitykseen. Erityisesti vieraskielisten asukkaiden kotouttamisessa onnistumisen nähtiin alueen tulevaisuutta määrittelevänä tekijänä. Kysymys konkretisoituu kouluissa, joista joissakin mainittiin lähestyttävän jo 60 prosentin vieraskielisten osuutta. Kaikkiaan kolmannes alueen oppilaista on vieraskielisiä. Ja lisäksi on paljon oppilaita, jotka tarvitsevat tukipalveluita koulunkäyntinsä oheen. Tilanne heijastuu myös vapaa-ajan toimintaan, jossa esimerkiksi vieraskielisten vanhempien lapsien osallistumismahdollisuudet saattavat jäädä valtaväestöä heikommiksi, sillä vanhempia ei saada houkuteltua lastensa tueksi harrastustoiminnassa.

Alueelle on keskittynyt suuren vieraskielisten määrän lisäksi huono-osaisuutta, jonka syntymekanismeiksi tunnistettiin Mellunkylän rooli tietynlaisena Suomen ulkopuolelta tulevien saapumisvyöhykkeenä sekä jo valmiiksi ongelmaisten asukkaiden hakeutuminen alueelle muualta pääkaupunkiseudulta edullisen asumisen ja vuokra-asuntotarjonnan vuoksi.

Haasteellisiksi tunnistettiin myös sekä vanhusväestölle että nuorille suunnattujen palvelujen tila. Ikäihmisten palvelujen katsottiin heikentyneen samalla kun julkiset ja yksityiset palvelut ovat keskittyneet suurempiin keskuksiin alueen ulkopuolelle. Ikääntyvistä huolehtimisessa katsottiin myös olevan unohdettu integrointi liikuntapalveluihin, jotka ovat suunnattu erityisesti nuorille.

Nuorisolta taas puuttuu muu tekeminen kuin kohtalaisen hyviksi kehutut liikuntapalvelut. Mellunkylässä kuvailtiin olevan rajallisesti erityisesti kulttuurin parissa tapahtuvia harrastus- ja tekemismahdollisuuksia. Lisäksi palvelujen keskittymiskehityksen seurauksena myöskään yksityisen palvelusektorin puolella tarjonta on heikkoa. Nuorilla ei esimerkiksi ole paikkaa mihin mennä elokuviin alueen sisällä. Kaikkiaan palveluita nähtiin puuttuvan erityisesti Mellunmäen keskustasta.

Pienemmiksi ongelmiksi kuvailtiin Kontulan ja Mellunmäen metroasemien epäsiistien olemusten luoma tarpeettoman huono ensivaikutelma alueesta sekä eri kohteiden välillä kulkevien reittien epämääräisyys.

Katseet tulevaisuuteen Asiantuntijoiden jakama visio oli rakentaa Mellunkylän tulevaisuutta sen ainutlaatuisen ja pysyväksi ominaisuudeksi muodostuneen monikulttuurisuuden päälle. Esikuvina kehittämisestä mainittiin eri kaupunkien etnisellä profiloitumisella kiinnostusta herättävät kaupunginosat, kuten Little Italy ja Chinatown.

Mellunkylän tapauksessa ei kuitenkaan keskityttäisi yhteen ulottuvuuteen, vaan ihmisiä ja elämäntapoja sekoittavaan ”sulatusuunimaisuuteen”.

Alueen täydennysrakentamisessa ja kehittämistyössä avainrooliin nousevat joukkoliikenteen solmukohdat, joiden vetovoiman katsottiin vain kasvavan tulevaisuudessa toteutuvien raitovaunu-

linjojen myötä. Huolella toteutetuissa ja vahvistuvissa solmukohdissa nähtiin olevan avain alueen laajemmalle kehittymiselle. Näissä on potentiaali luoda alueel­ le lisää erityisesti kivijalkoihin sijoittuvia palveluja ja lisätä niitä ympäröivien korttelien omavaraisuutta lisääntyvän lähityöllisyyden voimin – mahdollisuus luoda naapurustoja, jossa sekä palvelut että työpaikat ovat lyhyen matkan päässä. Samalla korostettiin, että asumistarjonnan monipuolistamista ei saa unohtaa, jotta alueen asukasrakenne ei pääsisi liikaa yksipuolistumaan.

Mellunkylän kehittämisessä ei saa kuitenkaan unohtaa yhteyttä luontoon, esimerkiksi rakentamalla liikaa viheralueil­le. Luonto voimavarana -ajattelua visioitiin hyödynnettävän yleisen virkistäytymisen paikkojen lisäksi matkailupalvelutarjonnassa ja perheille suunnattujen palvelujen kehittämisessä. Näistä esimerkkeinä mainittiin mm. ulkoleikkipuistoihin panostaminen ja viheralueiden lomaan limittyvän ”Linnanmäki-tyyppisen” huvitoiminnan tuominen alueelle.

Kulttuuri- ja harrastuspalvelujen kehittämisessä nähtiin runsaasti potentiaalia. Mellunkylän tasapainoisen kehittämisen tähdennettiin olevan riippuvainen lasten ja nuorten mielekästä vapaa-aikaa tukevan toiminnan ja rakentamisen lisäämisestä. Eli asioista, jotka tuovat vetovoimaa lasten ja nuorten vapaa-aikaan.

Uusiksi interventioiksi ideoitiin kulttuuritaloa ja monitoimitaloina toimivia koulukiinteistöjä. Järjestötoiminnan näkökulmasta vapaa-ajanpalveluita voitaisiin vahvistaa luomalla alueelle oma järjestökeskus, jonka myötä sekä asukkaat löytäisivät harrastustarjonnan helpommin että järjestöjen yhteistyö vahvistuisi.

Alueen tulevaisuudelle nähtiin tärkeäksi myös selkeämpien kevyen liikenteen yhteyksien muodostaminen, jotta alueella liikkumiseen tulee selkeyttä ja ulkopuolelta tulevat ihmiset eivät eksy. Ratkaisuksi ehdotettiin esimerkiksi suorien ja selkeiden pyöräilybaanojen rakentaminen.

Omalaatuisessa Mellunkylässä myös itse kehittämistyötä voitaisiin tehdä toisin. Siellä mistä löytyy aktiivista asukastoimintaa, sille voisi antaa (ja luoda) enemmän tilaa toimia. Samalla asukkaita voisi tietoisesti ottaa vahvemmin mu 57

Mellunkylä nyt & tulevaisuudessa

kaan alueen kehittämiseen. Uudenlaista otetta nähtiin tarvittavan myös kaavoituksessa, jossa esimerkiksi löysemmällä käyttötarkoitusten määrittämisellä voitaisiin luoda edellytyksiä nopeasti uudistuvan palvelutoiminnan ankkuroitumiselle alueelle. Tämän rinnalla olisi kysyntää mekanismin luonnille, jolla saadaan muodostettua kohtuuhintaista liiketilaa uusiin kiinteistöihin, jotta paikallisille yrittäjille säilyy väylä tarjota asukkaille palveluita.

Yhteenveto Neljä laadittua osa-alueittaista visiota piirtävät Mellunkylästä yhden kokonaisuuden, joka onnistuu yhdistämään sen juurevan menneisyyden uusiin haasteisiin ja tavoitteisiin. Uudet raideyhteydet sitovat osakeskuksia tiiviimmin toisiinsa. Mellunkylän avenue sitoo Kontulan ja Mellunmäen asema-alueet yhteen ja luo alueen pääkadulle täysin uutta ilmettä. Puu-Kivikko tutkii täydennysrakentamisen muotoja. Kurkimäen kohtaus-

paikka hyödyntää osin vajaakäytössä olevan pienteollisuusalueen potentiaalia, ja Mellunmäen keskus tarkastelee asemanseudun uudistusta sen muuttuessa keskeiseksi joukkoliikennesijainniksi.

•

”Mellunkylän 2035” visio on kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa: www.uuttahelsinkia.fi/sites/default/files/inline-attachments/2020-11/mellunkylan_visio_2035.pdf

Kontulan ostoskeskuksen ympäristöä koskevan arkkitehtuuri­ kilpailun voitti Arkkitehtitoimisto Opus ehdotuksellaan Vaellus Kontulan keskustan arkkitehtuurikilpailun voittajaksi valittiin syksyllä 2020 työ nimeltä Vaellus. Ehdotuksen oli laatinut Arkkitehtitoimisto Opus, maisema-arkkitehtuurista on vastannut Nomaji ja teknisestä erityissuunnittelusta Ramboll Finland. - Kilpailulla haettiin erilaisia vaihtoehtoja keskustan tulevaisuudelle. Alueen suunnittelusta päätetään myöhemmin.

P

alkintolautakunnan mukaan Vaellus on laadukas ja kehityskelpoinen suunnitelma, jossa on huomioitu alueel­le tärkeitä arvoja ja kehityskohtia. Voittaja edustaa korkeatasoista urbaania arkkitehtuuria ja on kaupunkikuvaltaan monipuolinen, raikas sekä tarkkaan pohdittu ehdotus, joka kunnioittaa alueen identiteettiä ja mittakaavaa ja huomioi hiilineutraalisuustavoitteet.

Palkintolautakunta suosittelee, että alueen kehitystä jatketaan voittajatyön pohjalta ja muistuttaa, että ideakilpailun luonteen mukaisesti ehdotetut ratkaisut eivät ole lopullisia. Jatkosuunnittelua tarvitaan mm. purettavien ja säilytettä­ vien rakennusten ja metroradan päälle rakentamisen osalta, alueen monimuotoisuus säilyttäen ja asukkaiden näkemyksiä hyödyntäen. ”Ostari on Kontulan sydän, joten on luontevaa aloittaa uuden Kontulan rakentaminen juuri ostarista. Nyt julkistetun voittajatyön pohjalta on hyvä jatkaa alueen kehitystyötä siten, että alueen monimuotoisuus ja omaleimaisuus säilyvät”, sanoi pormestari Jan Vapaavuori julkistamistilaisuudessa.

Kilpailun tavoitteena oli löytää kaupunkikuvallisesti laadukkaita sekä teknisesti ja taloudellisesti toimivia ratkaisuja alueen ja rakennusten kehittämiseksi. Kilpailuun oli kutsuttu viisi arkkitehtitoimistoa ja ehdotukset jätettiin nimimerkeillä. Kilpailuohjelma laadittiin Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n kilpailusääntöjen mukaisesti ja kilpailijoiden valitsemana arkki­tehtituomarina toimi Trevor Harris.

Kontulan ostarin ympäristöä koskevan ideakilpailun järjestivät alueen rakennukset omistavat yhtiöt, mukaan lukien Helsingin kaupunki. Kilpailusta haettiin uutta suuntaa keskustan tulevaisuudelle sekä kartoitettiin erilaisia ideoita ja ratkaisuvaihtoehtoja tulevaisuuden kaupunkiympäristöksi.

58

Vaellus. Kuva: Arkkitehtitoimisto OPUS Oy

Kilpailulla tavoiteltiin toimivaa kokonaissuunnitelmaa, jonka pohjalta kaupunki voi alkaa valmistella asemakaavan muutosta. Ideoita voidaan hyödyntää asemakaavoituksessa joko kokonaan tai osittain.

Alueen asukkaita ja muita paikallisasiantuntijoita koottiin kilpailua varten sparraustyöpajaan, joka toi esiin erilaisia näkökulmia tulevaisuuden palveluista ja niiden tarvitsemista tiloista.

Kilpailuehdotukset olivat lisäksi helsinkiläisten kommentoitavina Kerro Kantasi -palvelussa kesäkuun aikana. Voittajatyön kommenteissa mainittiin muun muassa, että se tuntuu ihmisen kokoiselta sekä yhteisölliseltä ja että ehdotus ottaa huomioon Kontulan luonnonläheisyyden.

•

”Vaellus-kilpailutyö” on nähtävissä osoitteessa: www.hel.fi/ static/liitteet/kaupunkiymparisto/kerrokantasi/kontulan-ostari/ kontulan-ostari-kilpailutyo-VAELLUS.pdf

Kontula-Seura Kontulan ja myös Mellunkylän asialla vuodesta 1966

Jo yli puoli vuosisataa vaikuttaneen Kontula-Seura ry:n aktiivisen toiminnan saamia tunnustuksia ovat mm. 2000-luvulla olleet Kontulalle vuonna 2006 myönnetty valtakunnallinen Vuoden kaupunginosa -palkinto sekä vuonna 2010 jaettu Itä-Helsinki -palkinto Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -hankkeelle, jota yhdistys oli mukana perustamassa.

Vesalan Pienkiinteistöyhdistys ry 1961–2021 60 vuotta!

Mellunkylän pientaloalueiden asukkaiden yhteisiä asioita ajamaan ja hoitamaan perustettiin 1961 Mellunkylän Pienkiinteistöyhdistys, josta nimenmuutoksen myötä vuonna 1977 tuli Vesalan Pienkiinteistöyhdistys ry.

Yhdistyksen toiminta-ajatuksena on vaikuttaa siihen, että alueemme luonne ja asumiskulttuuri säilyy ja vielä paranee. Yhdistyksellä on tarjota jäsenilleen erilaisia palveluita ja etuja kuten Omakotitalkkaripalvelu, toukokuussa järjestettävä kaikille avoin Vesalan Pihakirppis-tapahtuma sekä kaikki Suomen Omakotiliiton jäsenedut.

Vesalan nimen historia juontuu vuoteen 1947 sekä Kone ja Silta Oy:n varatoimitusjohtaja Yrjö Vesaan.

Yritys hankki työntekijöilleen rintamamiespalstat alueeltamme ja asukkaat nimesivät alueen Vesalaksi.

Lions Club Helsinki/Kontula vapaaehtoistyötä, jolla on ollut merkitystä jo 54 vuotta!

Lions Club Helsinki/Kontula on perustettu jo vuonna 1967 ja toimii alueella Kivikko – Kontula – Kurkimäki – Vesala palvelemalla nuoria ja ikääntyneitä sekä muita avuntarpeessa olevia jakamalla apurahoja sekä suorittamalla palvelutyötä ja aktiivisesti uusia toimintatapoja etsien.

Olemme mukana sähköisessä verkossa (facebook, websivu Lions Club Helsinki/Kontula) ja etsimme uusia jäseniä. Tule mukaan iloiseen joukkoomme! Ota yhteyttä!

Meidät tavoittaa: Jyri Kurki, p. 050 5502505, jylppy@elisanet.fi; Martti Häkkänen, p. 050 5970500, martti.hakkanen@evl.fi

ARKEEN JA JUHLAAN Meiltä saat sesongin parhaan valikoiman tuoreita vihanneksia sekä tietysti kauden maistuvimpia hedelmiä. Leipäosastoltamme löydät aamusta iltaan laajan valikoiman niin oman leipomon tuoreita lämpimäisiä kuin paikallisia erikoisuuksia.

Vertaansa vailla oleva Herkkutorimme tarjoaa ensiluokkaisen tuoreita liha- ja kalaherkkuja asiantuntevan palvelun kera.

Tervetuloa ostoksille!

Savukalaa omasta savustamosta

Herkullinen sushibuffet

k-supermarket hertta

Tavallista parempi ruokakauppa KONTUMARKET

Keinulaudankuja 4, 00940 Helsinki puh. 09 3409 010, tarmo.linden@k-supermarket.fi Palvelemme: MA-PE 7-22, LA 8-21 ja SU 10-21.