Ruotsinkieliset talonpojat Mellunmäen isäntinä

Mellunkylän (Mellungsby) asutus keskittyi vuosisatojen ajan Mellunmäen itäosaan, jossa sijaitsi 1770-luvun alussa isoajakoa toimitettaessa neljä maatilaa: Uppbyggas, Utbyggas, Fallbacka ja Nybondas. Isojako koski myös Mellunkylään kuulunutta Borgsin rusthollia, jonka kanssa muilla mellunkyläläisillä oli rajariitoja.

Majuri Holger Blomqvist Fallbackan päärakennuksen salissa vuonna 1966. Kuva: Constantin Grünberg / Helsingin kaupunginmuseo

mellunKylän asuttivat KesKiajalla Vartiokylänlahden pohjukkaan asettuneet ruotsinkieliset maanviljelijät. Mellunkylässä oli vuonna 1558 kuusi taloa, joissa asui 40–70 henkeä. Mellunkylän talolliset omistivat Malmin kylän rajalle Kivikkoon ulottuneet maat. Maaperältään hiekkainen, kallioinen ja soinen kylän itäosa – nykyinen Kontula, Kurkimäki ja Vesala – olivat asuttamattomia 1800-luvulle asti. Lähes koskematon metsäalue ulottui lännessä Tattarisuolle ja pohjoisessa Hakunilaan.

Isossajaossa 1700-luvun lopussa Mellunkylän maat jaettiin viideksi kantatilaksi. Isoimman osan maista sai Borgsin rustholli eli ratsutila. Myös Bredbackan, Uppbyn, Fallbackan ja Nybondasin maat ulottuivat kapeampina kiiloina Malmin rajalle saakka. Mellunkylä kuului Helsingin pitäjään, jonka väestö oli 1800-luvulle saakka suurimmaksi osaksi ruotsinkielistä kuten myös mellunkyläläiset. Kirkonkylä sijaitsi Helsingin pitäjän kirkon ympärillä. Siellä mellunkyläläiset kävivät kirkossa ja markkinoilla.

Mellunkylän vanhimmat rakennukset ovat peräisin talonpoikaisen asutuksen kaudelta. Ne sijaitsevat Fallbackan tilan pihapiirissä. Tilan pitkärunkoinen päärakennus on rakennettu vuonna 1800 ja pihamaan laidalla oleva luhti valmistui vuonna 1795. Fallbackassakaan ei ole jäljellä yhtään rakennusta, jotka näkyvät isonjaon yhteydessä piirretyssä kartassa. Borgsin tilan päärakennus on valmistunut 1800-luvun puolivälissä. Tilan rakennuksista on pää-

Fallbackan päärakennuksen pääty vuonna 1966. Kuva: Constantin Grünberg / Helsingin kaupunginmuseo

rakennuksen lisäksi jäljellä aitta ja työväen asuinrakennus.

Vanhoissa kartoissa näkyy Malmilta Mellunkylään johtanut tie. Tämä vanha Malmin tie sijaitsi suunnilleen nykyisen Humikkalantien paikalla. Se kiersi Herttoniemen ja Viikin kautta Malmille. Tie haarautui lähellä nykyistä Humikkalantien ja Kontulantien risteystä Mellunmäkeen ja Länsimäkeen. Suorempi yhteys Malmille valmistui 1800-luvun lopussa.

Kontulan ensimmäiset asukkaat asettuivat asumaan Kilatorppaan (Kiltorpet) vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla. Torppa sijaitsi Borgsin tilan mailla nykyisten Humikkalan- ja Linnanherranteiden risteyksessä.

Borgsin omistajat myivät 1910-luvun alussa osan maistaan asutustoimintaan. Sven Juslenius osti vuonna 1915 Mustikkasuon (Blåbärskärr) tilan Svenska Odlingens Vänner -järjestön välityksellä. Järjestö tuki ruotsinkielisisten pienviljelijöiden maanhankintaa. Ajatuksena oli hidastaa ruotsinkielisten alueiden suomenkielistymistä. Jusleniuksen tila sijaitsi nykyisellä Kontulan urheilukenttäalueella. Jusleniusten asuinrakennus oli lähellä urheilupuiston huoltorakennusta. Paikalla on vielä osa vanhoista pihakoivuista. Kontulassa oli 1930-luvulla lisäksi Bergströmin maatilaa Humikkalantien varrella.

Jusleniuksen tila oli tunnettu isosta perunamaastaan, joka sijaitsi nykyisen urheilupuiston paikalla. Viljaa ja heinää Jusleniukset viljelivät nykyisellä koulurakennusalueella. Juslenius oli Paavo Vakkalan mukaan tarmokas ja ahkera mies. Hän oli raivannut rämeiköt pelloiksi, joita oli 11 hehtaaria. Jusleniuksen perhe myi tilansa Helsingin kaupungille 1960-luvulla. Pellot olivat kuitenkin vielä viljelyksessä, kun Kontulan kerrostalojen asukkaat muuttivat alueelle. Entisillä viljelyksillä sijaitsevat Kontulan liikuntapuisto, Kontulan alaaste ja Helsingin Yhteislyseo.

Ruotsinkielisten osuus Mellunkylän väestöstä pieneni toisen maailmansodan jälkeen rintamamiesten asutustoiminnan seurauksena. Lähiörakentamisessa suomenruotsalaisille oli varattu tietty osuus, minkä tuloksena Kontulaan valmistui ”Pikku-Tukholmana” tunnettu taloyhtiö Leikkikujalle. Ruotsinkielistä asutusta oli myös Kontulantien eteläpuolella, jossa ruotsinkielisellä osuusliike Varubodenilla oli myymälä Naapurintiellä nykyisen senioritalon paikalla.

Ruotsinkielisten osuuden pienentyminen Mellunkylän väestöstä on jatkunut viime vuosikymmeninä. Vuonna 1991 määrä oli 1 363 (4,1 %). Vuonna 2019 mellunkyläläisistä puhui äidinkielenään ruotsia 1033 henkilöä (2,6 %). •

”Pikku-Tukholman” talot

Helsingfors Svenska Bostadsstiftelsen rakennutti Leikkikujalle vuosina 1966–1967 kolme taloa, joissa on yhteensä 94 asuntoa. ”Pikku-Tukholman” asukkaat elivät suhteellisen eristynyttä elämää heihin varauksellisesti suhtautuneiden suomenkielisten keskellä. Pia-Maria Grönqvist-Toivonen muutti vanhempiensa ja sisarensa kanssa täysin ruotsinkieliseen yhteisöön. ”Se oli suljettu maailma, pieni ankkalampi keskellä Kontulaa. Perhe, piha, päiväkoti, koulu ja opiskelut, kaikki olivat täysin ruotsinkielisiä. Vasta töihin mennessä alkoi suomen kieli kehittyä.”

Suomenruotsalaiset perinteet olivat voimissaan pienyhteisössä. GrönqvistToivonen kiersi ystävänsä kanssa kaikissa kolmessa talossa Lucianpäivänä laulamassa. Tytöt lauloivat jokaisessa kerroksessa; Lucian kynttilänkruunua he kantoivat vuorotellen. Palkkioksi esiintyjät saivat karkkia ja rahaa. Varsinkin vanhemmat ihmiset odottivat tyttöjen tuloa.

Sunnuntaisin ruotsalaistalojen lapset kävivät pyhäkoulussa kerhohuoneessa. Tarjolla oli myös partiotoimintaa. Koulunkäyntinsä ruotsinkieliset aloittivat Vesalan kansakoulussa, jossa he kävivät ensimmäisen ja toisen luokan. Eri kieliryhmiin kuuluvat lapset istuivat ruokailussakin omissa pöydissään. Ruotsinkielisten koulunkäynti jatkui Vartiokylässä.

Myös nuoret liikkuivat enimmäkseen omissa ryhmissään. Leikkikujalla oli ruotsinkielinen jengi. Sen kontaktit suomenkielisiin olivat lähinnä tappelunnujakoita: ”Jos joku kellarin ikkuna oli rikki meidän pihallamme, syyllinen oli joku suomalainen jengi, omat eivät rikkoneet. Flaidiksia oli muitten pihojen kanssa. Mutta ei niin, että olisi joutunut pelkäämään. Enkä muutenkaan ole koskaan pelännyt Kontulassa.”

Ruotsalaistalojen alkuperäinen yhteisöllisyys murentui vähitellen. Taloon muutti kaksikielisiä perheitä. Sekä lapset että aikuiset alkoivat liikkua enemmän oman pihapiirin ulkopuolella.