
5 minute read
Mellunkylä noussut tapahtumien kaupunginosaksi 2000-luvulla
Aktiivisten ja vireiden Mellunkylän kaupunginosatoimijoiden ansiosta Mellunkylä on noussut yhdeksi Helsingin tapahtumarikkaimmista kaupunginosista 2000-luvulla. Kaikkia suurempia tapahtumia on yhdistänyt poikkeuksellisesti niiden maksuttomuus. Seuraavassa muutamia poimintoja alueen viimeisen 20 vuoden tapahtuma-annista.
Kuva: Ulla-Maija Alanen
Advertisement

Jo ennen vuosituhannen vaihtumista Mellunkylässä järjestettiin lukuisia julkisia tilaisuuksia ja tapahtumia. Vuodesta 1968 lähtien Kontulan Lions on järjestänyt vuosittain perinteisen kevättalven Perharieha -tapahtuman Kontulassa. 1990-luvun loppupuolella vuorostaan Kurkimäessä järjestettiin ensimmäiset Kurkifestarit, sisältäen myös Skidirock-lastentapahtuman (nykyisin toukokuinen tapahtuma kulkee nimellä Kurkijamit). Lisäksi Kontulan ostarilla pidettiin vuosituhannen molemmin puolin jokavuotiset markkinat.
Festareita ja muita suurempia tapahtumia Vuonna 2003 ensimmäistä kertaa järjestetty, Itä-Helsingin suurimpiin tapahtumiin kasvanut KontuFestari loi kuitenkin pohjan Mellunkylän silloisten ja nykyisten toimijoiden verkostoitumiselle, jonka seurauksena Mellunkylässä on järjestetty tämän jälkeen satoja tilaisuuksia ja tapahtumia. KontuFestarin osalta tapahtuma järjestettiin allekirjoittaneen toimesta 15 kertaa vuosina 2003–2017, ensin Kontulan Kelkkapuistossa ja sittemmin Kontulan ostarilla. Festarin toisen tuottajan menehdyttyä vuonna 2017, tapahtuman vetovastuu siirtyi vuonna 2018 Kontufest ry:n uusille toimijoille ja nimi muuttui Kontufestiksi. Se on toistaiseksi viimeinen kerta, kun tapahtuma on järjestetty.
Vuodesta 2006 lähtien Kontulan ostarilla on järjestetty paikallisten yrittäjien toimesta Helsinki-päivän klassikkoihin lukeutuva, vuosittainen OstariFestari -tapahtuma. Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 2016 ostarin valloitti paljon myönteistä julkisuutta saanut jokavuotinen elektronisen musiikin ja taiteen festivaali Kontula Electronic.
Tätä ennen, vuosina 2008–09 Mellunkylän toimijat olivat mukana toteuttamassa Valtakunnallisen pyöräilyviikon päätapahtumaa FillariFestaria sekä Kontulassa että Kivikossa. Kontulan ostarin Kontula -aukiolla järjestettiin heinäkuussa 2009 kertaalleen myös maksuton, monikulttuurinen EtnoFestari.
Kurkimäessä Kurkijamit -lastentapahtuma (aiemmin Skidirock) kerää toukokuisin tuhatmäärin lapsia ja heidän vanhempiaan Kurkimäen leikkipuistoon. Kivikossa on järjestetty Ihana Kivikko -tapahtuma vuosituhannen vaihteesta lähtien (tapahtuma on tosin viimeiset vuodet ollut tauolla) ja Vesalassa Pihakirppis -tapahtuma useampana vuonna toukokuussa.
Loppuvuoden suurimpia tapahtumia Mellunkylässä ovat olleet perinteinen Joulun Avaus -tapah-



tuma marras-joulukuun vaihteessa Kontulan ostarilla sekä Mikaelinkirkon ympäristössä vuodesta 2012 lähtien järjestetty, vuotuinen suuri Mellunkylän Joulupuisto -tapahtuma.
Lisäksi loppuvuoden tapahtumakalenteriin ovat Kontulan ostarilla vakiinnuttaneet paikkansa elokuvatapahtuma Kontula Urban Film Festival vuodesta 2017 alkaen sekä kahdesti järjestetty Kontula Book City -kirjallisuustapahtuma.
Näiden isompien tapahtumien lisäksi Mellunkylässä on järjestetty satamäärin muitakin yleisötilaisuuksia.
Muita tapahtumia, foorumeja ja tilaisuuksia Säännöllisesti, vuodesta 2009 lähtien on Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -verkoston toimesta järjestetty mm. yli 60 aluefoorumia, joissa on käsitelty ajankohtaisia, Mellunkylän asukkaita ja aluetta koskevia asioita.
Muita toimeliaita tapahtumien ja tilaisuuksien järjestäjiä ovat olleet asukastalot Mellunmäessä ja Kontulassa, eri kaupunginosayhdistykset Kontulassa, Mellunmäessä, Kurkimäessä ja Vesalassa, Kontulan nuorten toimintakeskus Luuppi, Kontulan kirjasto, Mellunkylän koulut, lastenkulttuurikeskus Musikantit Kurkimäessä ja Mikaelin seurakunta. Unohtaa ei sovi lukuisia merkittäviä erillisprojektien tempauksia, joista mainittakoon Kansallisteatterin Reittejä Kontulaan -yleisötyöprojekti vuosina 2013-2015, Hurjaruuthin Sirkus saapui Itä-Helsinkiin -sirkustaideprojekti Mellunkylän alueella vuosina 2017–2018, Maria Baric Companyn ja Kultturiyhdistys Lila ry:n lukuisat eri esitykset ja taideprojektit viime vuosikymmenellä sekä Kontulan D-aseman viime vuosina järjestämät Rauhanpaikka-dialogit. Tänä vuonna Kontulan ostarilla pidettiin alkusyksystä Helsingin kaupungin Mukana-ohjelman toimesta ensimmäistä kertaa Kaikkien Kontula -tapahtuma.
Osallistavaa kulttuurityötä tehtiin yhteistyössä myös Suomen valokuvataiteen museon kanssa vuosina 2014–16 Kontulatalolla sijaitsevassa Kontupisteen Galleriassa, jossa nähtiin useita hienoja valokuvanäyttelyjä. - Nykyään galleriassa toimii yhteisötaiteilija Heidi Hännisen vetämä Kontula Art School.
Paljon on siis menneinä vuosina tapahtunut, mutta vuonna 2020 koronaepidemia on vaikuttanut poikkeuksellisen paljon tapahtumien järjestämiseen Mellunkylässä, minkä seurauksena suurin osa vuodelle suunnitelluista tapahtumista on peruuntunut ja siirtynyt seuraavaan vuoteen, vaikka osa niistä pystyttiinkin järjestämään verkkotapahtumina ja entistä pienimuotoisimpana.
Katsotaan, mitä vuosi 2021 tuo tullessaan... •
Larri Helminen


Vetoa ja Voimaa Mellunkylään – yhdessä tekemistä jo yli 12 vuotta!
Itähelsinkiläinen Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -toiminta on vuodesta 2008 lähtien vaikuttanut myönteisesti laajan ja väestörikkaan, asukasluvultaan Suomen suurimmaksi kaupunginosaksi kasvaneen, vajaan 40 000 asukkaan Mellunkylän (Kivikko-Kontula-Kurkimäki-Mellunmäki-Vesala) kaupunginosan asukkaiden ja järjestöjen elämään.
Hanke on myös parantanut asukkaiden ja järjestöjen mahdollisuuksia vaikuttaa kaupungin päätöksentekoon. Se on lisännyt eri tahojen aloitteellisuutta ja omatoimisuutta kaupunginosaa koskevissa kysymyksissä. Vapaaehtoistyöhön perustuva hanke on parantanut hyvällä ja aidolla tavalla asukkaiden, järjestöjen, luottamushenkilöiden ja kaupungin hallintokuntien vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Myös tiedonkulku kaupunginhallinnosta Mellunkylään sekä alueellinen viestintä ovat parantuneet.
Ihmisten kiinnostus yhteisten asioiden hoitamiseen on kasvanut hankkeen ansiosta. Säännöllisesti, vuodesta 2009 lähtien on järjestetty runsaat 60 aluefoorumia, joissa on käsitelty ajankohtaisia, Mellunkylän asukkaita ja aluetta koskevia asioita.
Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -toiminnan keskiössä on vuodesta 2008 lähtien toiminut yhteistoimintaryhmä, johon kuuluu nykyään noin 50 aktiivista tahoa. Ryhmä koostuu luottamushenkilöistä, alueen asukas- ja yrittäjäjärjestöjen sekä seurakunnan edustajista kuten myös Mellunkylässä toimivista kaupungin virkamiehistä. Lisäksi tarvittaessa kokouksiin ovat osallistuneet sellaiset kaupungin eri toimialojen edustajat silloin kun niissä on käsitelty heidän vastuualueensa aiheita. Kaupungin aluetyöntekijä on alunperin toiminut ryhmän koollekutsujana, organisaattorina, dokumentoijana ja tiedottajana. Nyttemmin työtä on koordinoinnut paikallisen asukastoiminnan edustaja.
Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -hankkeen yhteistoimintaryhmä ja sen tapa tehdä yhdessä asioita – oli kyse sitten asukkaista ja heidän edustamistaan järjestöistä, poliittisten puolueiden luottamushenkilöistä, alueen yrittäjistä tai kaupungin virkamiehistä ja -naisista –on poikkeuksellinen ja kevyt demokratiamalli alueellisten asioiden eteenpäin viemisessä. Aidossa win-win-hankkeessa kaikki hyötyvät yhteistoiminnasta ja muun muassa tietojen vaihdosta.
Onnistuneet yleisötapahtumat ovat olleet osa verkoston vuosittaista toimintaa. Niiden merkitys alueen eri-ikäisille ja eritaustaisille asukkaille on vuosien mittaan kasvanut. Vuotuiseen tapahtumakalenteriin ovat kuuluneet esimerkiksi lukuisat suuret tapahtumat kuten KontuFestari, OstariFestari, Kurkijamit (entinen Skidirock) ja Mellunkylän Joulupuisto sekä uusimpana elektronisen musiikin Kontula Electronic -tapahtuma. Lisäksi tapahtumakalenteriin ovat vakiinnuttaneet paikkansa mm. Kontula Urban Film Festival sekä Kontula Book City -kirjallisuustapahtuma. Lukuisia tapahtumia on järjestetty myös Mellunmäessä ja Vesalassa (Pihakirppistapahtuma). Vuonna 2020 tullut koronaepidemia on vaikuttanut poikkeuksellisen paljon tapahtumien järjestämiseen. Suurin osa tapahtumista on siirtynyt seuraavaan vuoteen, vaikka osa niistä pystyttiin järjestämään verkkotapahtumina ja entistä pienimuotoisimpana. Yhteistoimintaryhmän verkosto, johon nykyään kuuluu satakunta alueen eri toimijaa, on vahvistunut ja juurtunut alueen yhdeksi keskeiseksi toimintamalliksi. Se on pyrkinyt tukemaan myös alueen maahanmuuttajaväestön integroitumista ja eri kulttuureiden näkyväksi tulemista Itä-Helsingissä, vaikka on ollut haasteita saada maahanmuuttajaväestön edustajia mukaan toimintaan.
Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -hanke sai vuonna 2010 Itä-Helsinki -palkinnon. Se kuului myös kaupungin demokratiapilotteihin vuonna 2013 ja oli ehdolla ainoana pääkaupunkiseudun edustajana valtakunnallisessa Demokratiapalkinto 2014 -yleisöäänestyksessä. Hankkeesta on vuonna 2011 julkaistu mm. ajatushautomo Demoksen tekemä raportti ”Vetoa ja Voimaa Mellunkylään - Kohti lähidemokratiaa”. Vuonna 2006 Suomen kotiseutuliitto valitsi Kontulan vuoden kaupunginosaksi. •
Vetoa ja Voimaa Mellunkylään Facebookissa: www. facebook.com/VetoaJaVoimaaMellunkylaan