Lomasanomat 2019

Page 3

LOMASANOMAT suunnitella oman kesälomareissun kuin varata liput ja paikat tapahtumiin. Kun loma on suunniteltu ja varauksetkin hoidettu ennakkoon, paikan päällä Kuusamossa voi vain keskittyä nauttimaan kesästä. – Nykyisin Ruka tunnetaan laskettelukeskuksestaan ja talviaktiviteeteistaan, mutta aikanaan ennen laskettelukeskuksen rakentamista Ruka, Kuusamo ja kansallispuistomme eli jokimaisemistaan tunnettu Oulanka, hiekkaharjujen Hossa ja upeiden tunturimaisemien Riisitunturi miellettiin nimenomaan kesämatkailukohteiksi. Kesämaisemathan eivät ole menneet täältä minnekään vaan päinvastoin nykyisin kesäaktiviteettien kirjo on entistä laajempi. Toivommekin, että myös entistä useammat aktiiviset talvivieraamme löytäisivät kesäisen Kuusamon kauneuden, toivoo Kumpuniemi.

Kuusamo tunnetaan jo vanhastaan jylhän kauniista luonnostaan – ja nyt myös pientä punastumista ja köhimistä herkimmissä kielenkäyttäjissä aiheuttavista paikannimistään.

Vaihtoehtomusiikkia ja Modernia taidetta

Kuusamossa kauniilla paikoilla on herkullisen kamalat nimet Kuusamo tunnetaan satukirjamaisen kauniista luontomaisemistaan – ja nyt myös satukirjoihin sopimattomista paikannimistään.

KUUSAMO on kuuluisa kauniista luonnostaan - ja nyt myös rumista paikannimistään. Kuusamossa kauniiden paikkojen karuihin nimiin suhtaudutaan huumorilla. Luontomatkailijoita ja suomen kielen ystäviä houkutellaan muun muassa patikkaretkelle Tussuvaaran, Pyllykän ja Kiimakankaan maisemiin, mönkijäsafarille Hevonperseeseen ja metsäjoogaretkelle Pierumäelle. Kuusamon alueen rivot paikannimet nosti ensimmäiseksi esille Helsingin Sanomat, jonka kulttuurijutussa ihmeteltiin paikannimien perusteella, lieneekö Pohjois-Suomen väki eteläsuomalaisia pahasuisempaa. Räävittömiä paikannimiä toimittaja oli metsästänyt Kotuksen ja pääkaupunkiseudun yliopistojen yhteistyönä julkaisemasta Nimisampo-verkkopalvelusta, johon on koottu suuri tietokan-

Kuusamon ja Rukan kesän monipuoliset aktiviteetit ja menovinkit on koostettu tapahtumakalenteriksi nettiin ruka.fi-sivustolle. Oman kesälomareissun voi siis suunnitella valmiiksi ja varata liput ja paikat tapahtumiin kätevästi kotona jo ennen reissuun lähtemistä.

ta suomalaisesta paikannimistöä tutkijoiden ja lingvistisesti uteliaan suuren yleisön iloksi. Nykykielen käyttäjän korvaan rumalta kalskahtavia paikannimiä löytyy kyllä eri puolilta Suomea, mutta Pohjois-Suomen ja muun muassa Kuusamon kansallispuistojen alueella Oulangalla, Riisitunturilla ja Hossassa rumannimisiä paikkoja on

erityisen tiuhassa. – Huvituimme ajatuksesta, että meillä täällä Kuusamossa maailman kauneimmilla paikoilla on maailman kamalimmat nimet. Päätimme ottaa sen tämän kesän matkailumarkkinoinnin teemaksi, naurahtaa Ruka-Kuusamon Matkailu ry:n markkinointikoordinaattori Sari Kumpuniemi. Rumien paikanni-

mien ystävien iloksi muodostettiin muun muassa seitsemänpäiväinen patikkaretki, jonka varrella ihastellaan niin Tussuvaaraa, Pyllykkää, Kiimakangasta, Kusiaissaarta, Munavaaraa, Persekoroa kuin Persekiveäkin. Hieman kieliposkella laaditun vaellusretken suosio yllätti järjestäjät: reissu on jo myyty loppuun.

– Alueemme tunnetummilla matkailukohteilla on siistimpiä nimiä, joten näitä nyt entistä laajemmin tunnetuiksi nousseita rumannimisiä paikkoja kiertäessään matkailija pääsee myös paikoille, joissa turistit eivät ole ennen juuri käyneetkään, Kumpuniemi kertoo. Osoitteessa ruka.fi/kesä on tarjolla myös monia muita rumien paikannimien inspiroimia luontoelämyksiä. Osa niistä on leikkimielellä nimettyjä kuten ”Metsäjooga Pierumäellä” – tosi asiassa opastettua metsäjoogaa pääsee kokeilemaan monissa luonnonkauniissa maisemissa Kuusamon alueella. Toisaalta esimerkiksi RZR Mönkijäsafari Hevonperseeseen on todellakin Kuusamon Hevonperseeseen nokipannukahveille suuntautuva yhteensä noin 3-4 tunnin ja 70 kilometrin mönkijäsafarireissu.

Kuusamon kesätapahtumien listalta löytyy menoa moneen lähtöön. Juhannuksena 20.-23.6. Rukatunturin huipulla järjestetään muun muassa kansainvälinen vaihtoehtomusiikkifestivaali Solstice. – Kolmipäiväinen musiikkijuhla yhdistää uniikin luonnon, yöttömän yön ja tunturimaiseman tavalla, jota ei olla ennen koettu. Tunturin huipulle rakentuu pieni festivaalikylä palveluineen. Taideohjelmassa on musiikin lisäksi modernia taidetta monissa muodoissa, veistoksista maalaustaiteeseen, videotaiteeseen ja interaktiivisiin installaatioihin, Kumpuniemi kuvailee. Loppukesän huipennus puolestaan on maksuton Villifestivaali eli monitaidefestivaali Oulangan kansallispuistossa ja Valtavaaralla 23.-25.8. Tapahtumassa kuullaan niin monipuolista musiikkia metsämaisemissa, ihmetellään performanssitaidetta, sekä kohdataan kirjailijoita ja päivystäviä metsäfilosofeja. Tapahtumassa on myös lapsiperheille erityisesti suunniteltua osallistavaa taideohjelmaa.

TEKSTI: ANITTA ISO-MARKKU

Loman voi suunnitella ja varata netissä

Rukan kylä toimii hyvänä kiintopisteenä Kuusamon kauniiseen luontoon ja hassuihin paikannimiin tutustuessa. Kuusamon ja Rukan kesän monipuoliset aktiviteetit ja menovinkit on koostettu tapahtumakalenteriksi nettiin sivustolle ruka.fi/ tapahtumat. Sivustolla voi niin

Kuusamo sopii kesälomakohteeksi luontoa, aktiivisuutta ja liikuntaa rakastaville matkailijoille.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.