2 minute read

Antti Rytövuori: Katse kohti Perun perukoita

Peru on eräs maailman suurista kaivosmaista. Se ei aina Suomesta katsottuna saa osakseen ansaitsemaansa huomiota. Globaalisti toimivat suuret kaivosteknologiayhtiöt, kuten Metso, ovat myös Perussa vahvasti läsnä, mutta moni suomalainen potentiaalinen toimija varmasti näkee mm. espanjan kielen vaatimuksen puolesta esimerkiksi Pohjois-Amerikan ja Australian helpompina markkina-alueina. Kun katsetta suunnataan Etelä-Amerikkaan, niin silloinkin maailman toiseksi suurin kuparin tuottaja Peru jää helposti sen suurimman eli Chilen varjoon.

Peru on siis maailman toiseksi suurin kuparin tuottaja (12% maailman tunnetuista kuparivaroista), mutta myös suuri kullan, hopean, tinan ja monen muun mineraalin tuottaja. Perusta löytyy laaja kirjo eri mineraaleja, ja vielä hyödyntämättömiä tunnettuja suuria esiintymiä on runsaasti (puhumattakaan vielä löytämättömistä). Perun geologinen potentiaali sisältää erityisen paljon niitä mineraaleja, jotka ovat keskeisiä vihreän siirtymän kannalta.

Perussa on kaivossektorille suunniteltuja investointihankkeita yhteensä 60 miljardin dollarin edestä (51 projektia, sisältäen sekä greenfield- että brownfield-hankkeita).

Selvää on, että Peru tarjoaa valtavia mahdollisuuksia erilaisia ratkaisuja ja palveluja kaivosteollisuudelle tarjoaville yrityksille, myös suomalaisille.

Kieli- ja kulttuurikysymysten lisäksi haasteita ja riskejä on tietenkin muitakin. Monet kaivosyhtiöiden suunnittelupöydillä olevista megainvestoinneista ovat viivästyneet johtuen Perun poliittisesta epävakaudesta, byrokratiasta, korruptiosta sekä korkeasta korkotasosta maailman rahoitusmarkkinoilla. Toisaalta kuparin ja muiden vihreän siirtymän kannalta merkittävien mineraalien vahvat kysyntäodotukset ja hintataso tukevat investointeja kaivossektorille.

Isot esiintymät ovat useimmiten syrjäisillä paikoilla korkealla Andien vuoristossa, mikä lisää investointien kustannuksia ja teknisiä haasteita. Kaivosyhtiöiden tulee myös voittaa hankekohteiden paikallisväestön luottamus, mikä edellyttää sekä ympäristökestäviä teknisiä ratkaisuja että huomion kiinnittämistä paikalliseen sosiaaliseen kehitykseen. Vastuullisesti toimivat kaivosyhtiöt investoivat tänään kaivostensa digitalisaatioon, hiilijalanjäljen pienentämiseen energiankulutuksessa sekä vesiresurssien kestävään käyttöön.

Myös Perun nykyhallitus tiedostaa hyvin ongelmat ja haasteet ja haluaa vahvistaa investointi-ilmapiiriä. Kaivosteollisuuden merkitys maan taloudelle on keskeinen. Kuluvana vuonna suunniteltujen investointien listalta näyttäisi nytkähtävän eteenpäin eli rakentamisvaiheeseen hankkeita runsaan viiden miljardin dollarin edestä.

Kaivosteknologia on Perussa Suomen suurlähetystön sekä Business Finlandin Liman toimipisteen vienninedistämistyön (”Team Finland-toiminnan”) ykkösprioriteetti. Tuemme alan suomalaisyritysten liiketoimintaa monin tavoin ja uusia tulokkaita voimme auttaa mm. sopivien paikalliskontaktien löytämisessä.

TEKSTI: ANTTI RYTÖVUORI

SUOMEN SUURLÄHETTILÄS LIMASSA

This article is from: