Kolumni, Pertti Voutilainen: Tyhjä mitalisalkku

Vuoden 1924 olympialaisissa Pariisissa Suomi sai 37 mitalia. Nyt 100 vuotta myöhemmin kisattiin taas Pariisissa. Suomen saalis oli pyöreä nolla. Hävettää. Ei syy voi olla fysiikassa. Johonkin on suomalainen sisu kadonnut. Päästä pitää syytä etsiä. Televisio näytti meille iloisia urheilijoita kaikkialta maailmasta nauttimassa suuresta urheilujuhlasta. Siinä joukossa monet suomalaiset näyttivät hautajaisvierailta. Tarvitsemme asennemuutoksen. Olympialaisiin pitää mennä voitto mielessä eikä erilaisia vaivoja valitellen. Hyvä alku korjaustoimille olisi kaikkien nykyisten urheilupomojen erottaminen ja uusien valitseminen. Hyvä oppi löytyy 1960-luvun päätöksestä hakea valmennustietoa Uudesta-Seelannista. Sen ansiosta saimme pitkän aikaa nauttia mm. Vasalan ja Virenin sankaritöistä. Sitä aikaa kaipaan takaisin. Juha Mieto myöhemmin opetti, mikä oli tärkein muutos. Hän kertoi, että kestävyyslajien urheilijat pantiin ulkoilemaan enemmän.

Mitä opetti meille päättyvä vuosi? Luonto näytti mahtiaan myrskyjen ja metsäpalojen muodossa. Pakko on skeptikonkin alkaa uskoa, että ihminen on luonnonvoimien edessä aikalailla avuton. Heräsi pelko siitä, että osa maapallosta voi liiallisen kuumuuden takia muuttua asumiskelvottomaksi. Lomamatkat voivat etelän sijasta suuntautua pohjoiseen. Hyväksi vai pahaksiko tuo tieto meille lienee. Varsinaista kansainvaellusta ei kuitenkaan liene syytä ihan heti pelätä. Mutta muuttoliike idästä on meille suuri uhka. Venäjän käytös on sen näyttänyt. Pakkokäännytyslaki onneksi saatiin voimaan. Tässä kohtaa en voi olla moittimatta lakia vastustaneita poliitikkoja. Näyttää siltä, että joidenkin geeniperintöön on jäänyt usko Venäjän kykyyn kehittyä kunnolliseksi jäseneksi eurooppalaiseen yhteisöön. Hetken uskoin siihen itsekin. Oppi on, että ei kannata uskoa utopioihin.

Kesä on politiikassa yleensä rauhallista aikaa. Väriläiskän kesäelämään toi kansanedustaja, joka Helsingin yössä keskellä kaupunkia veti pistoolin esiin ja ampui katuun laukauksen. Mielenkiintoa tapausta kohtaan lisäsi tieto, että ampuja siviili-ammatiltaan on poliisimies. En ole omissa pohdinnoissani osannut ottaa kantaa siihen, tukeeko tapahtuma sitä usein käytettyä sanontaa, että eduskunta on kansa pienoiskoossa.

Mielenkiintoinen jakso viime vuoden tapahtumissa oli kapina, jonka tarkoituksena oli kaapata valtaa demokraattisesti valituilta poliittisilta päättäjiltä ammattiyhdistysliikkeelle. Eduskunta ja hallitus onneksi säilyttivät laillisen asemansa. Syksyn ja talven mittaan nähdään, jäikö joillekin kivi kenkään. Toivottavasti tapahtumasta opittiin, eikä kostonhalu jäänyt haittaamaan tulevaa elämää. Kosto on muuten kovasti huono ilmiö. Erityisen voimakkaana se nytkin näkyy Lähi-Idässä, jossa vallitsee koston-kierteen kulttuuri. Jokainen paha teko vaatii kostamista. Ei sellaisissa oloissa ole helppoa rauhaa rakentaa. Pahinta on, että idea kostamisen välttämättömyydestä on ankkuroituna vanhoihin pyhiin kirjoituksiinkin.

”Velka asettui taloksi” kirjoitti joku taloustoimittaja äskettäin. Miksi meille näin pahasti on käynyt.? Velka on epämiellyttävä asuinkumppani. Sen joutuvat nyt tunnustamaan kaikki nekin päättäjät, jotka vielä pari vuotta sitten vahvasti olivat sitä mieltä, että julkisen talouden velka on ongelmaton tapa selvitä talousvaikeuksista. Viisas äitini opetti aikanaan maailmalle lähtiessäni, että kahta asiaa tuli erityisesti varoa. Viinaa ei pidä juoda krapulaan asti, ja velkaa ei pidä ottaa niin paljon, että joutuu velkojan orjaksi. Liiallisen velan olen onnistunut välttämään. Nyt nähdään, että oppi liiallisen velkaantumisen vaarallisuudesta ei kaikelle kansalle ole mennyt perille. Nykyisten vaikeuksien syy on pitkälti siinä, että ihmiset vaativat kaiken hyvän käyttöönsä heti. Ennen ymmärrettiin paremmin, että on oikein ensin tienata rahat tuon hyvän saamiseen. Vain työtä tekemällä saadaan aikaan kestävä pohja.

Turvallisuustilanne maailmalla on niin pelottava ja arvaamaton, että sen kommentoimiseen en lähde. Saattaa moni hämmästyä, kun sanon, että Kiina taitaa olla nyt ainoa suurvalta, joka ei ole kaaoksen vallassa. Toivotaan, että edes siellä voitaisiin pitää järjestyksestä huolta. Ei tämä tarkoita sitä, että hyväksyisin idän jättiläisen poliittisen opin ja toimet. Mutta ei kirppu voi norsua lähteä komentelemaan.

Lopuksi positiivinen näkemys: Suomi voitti Ruotsin maaottelussa. Jospa asemamme sittenkin voisi parantua, kunhan saadaan uudet innostavat johtajat kehiin. ▲

PERTTI VOUTILAINEN