
2 minute read
DIMECC on-line: Seppo Tikkanen: Uutta liiketoimintaa ja vähemmän kasvihuonepäästöjä
from Materia 1/2023
Siirtyminen fossiilivapaan teräksen tuotantoon ja käyttöön eri sovelluksissa on merkittävimpiä vihreän siirtymän teollisia hankkeita. Maailmanlaajuisesti terästuotanto synnyttää noin 8 % maailman CO2-päästöistä. Suomi on samalla tasolla.
Julkisuudessa on puhuttu paljon uusista vihreistä terästehtaista, joita suunnitellaan niin Suomeen kuin Ruotsiinkin. Ympäristön kannalta merkittävämpää on kuitenkin nykyisten tuotantolaitosten muuttaminen fossiilivapaiksi, koska tällöin vähennetään nykyisiä päästöjä merkittävästi. Fossiilivapaassa teräksen valmistusprosessissa rautamalmipohjaisessa teräksessä perinteisesti käytetty koksihiili korvataan fossiilivapaalla sähköllä ja vedyllä. Tuloksena on fossiilivapaa teräksenvalmistusteknologia, jonka hiilijalanjälki on olematon.
Autoteollisuus on ensimmäisiä sovellusalueita, jotka ovat kiinnostuneita fossiilivapaan teräksen käytöstä. Kiinnostuneita ovat niin autotehtaat kuin niiden alihankkijatkin. Toisena ryhmänä ovat olleet liikkuvien työkoneiden valmistajat. Volvo Construction Equipment on esitellyt jo kaksi työkonetta, joiden teräsrakenteissa on käytetty SSAB:n fossiilivapaata terästä. Ensimmäinen Suomessa kehitetty sovellus on Hiabin MULTILIFT- koukkulaite, joka esiteltiin viime syksynä IAA-messuilla Frankfurtissa.
Kuluttajatuotteissa ensimmäiseksi ehti ruotsalainen kellovalmistaja Triwa, jonka ensimmäiset fossiilivapaasta teräksestä valmistetut kellot voi ostaa keväällä 2023.
Investointihankkeiden rinnalla tehdään myös tutkimusta laajalla rintamalla. Fossiilivapaan teräksen tuotantoa ja soveltamista tutkitaan Suomessa useassa Business Finlandin rahoittamassa hankkeessa. Näistä suurimmat ovat FFS - Towards Fossil Free Steel, FOSSA, Fossil Free Applications ja Canelis-hanke.
FOSSA, Fossil Free Applications -hankkeessa keskitytään fossiilivapaan teräksen arvoketjuihin ja fossiilivapaan teräksen soveltamiseen sekä vaikutuksiin arvoketjussa. FOSSA-projektikonsortioon kuuluu neljä yritystä (SSAB Europe Oy, Cargotec Finland Oy, Fortaco Ostrobothnia Oy, Indalgo Oy), kolme tutkimusorganisaatiota (Oulun yliopisto, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, Tampereen yliopiston säätiö). Mukana ovat myös Ponsse, Ramboll ja Rauma Marine Construction. Business Finland osallistuu hankkeen rahoittamiseen.

Ensimmäinen Suomessa kehitetty sovellus on Hiabin MULTILIFTkoukkulaite, joka esiteltiin viime syksynä IAA-messuilla Frankfurtissa.
FFS - Towards Fossil Free Steel -hankkeessa tutkitaan ja kehitetään fossiilivapaan teräksen valmistusprosessia. FSS-projektikonsortioon kuuluu seitsemän yritystä (SSAB Europe Oy, Fortum, Ovako Imatra Oy, Nordkalk Oy, Tapojärvi, Valmet ja Luxmet Oy sekä kolme tutkimusorganisaatiota (Oulun yliopisto, Åbo Akademi ja VTT). Mukana ovat myös Andritz, ABB ja Finnsementti Oy. Business Finland osallistuu hankkeen rahoittamiseen.
Lisäksi Aalto-yliopiston vetämässä Canelis-projektissa tutkitaan fossiilivapaan teräksen käyttöä laivan rakenteissa.

FOSSA-seminaari pidettiin Tampereella tammikuussa. Hankkeessa keskitytään fossiilivapaan teräksen arvoketjuihin ja fossiilivapaan teräksen soveltamiseen sekä vaikutuksiin arvoketjussa.
Asiakkaiden vaatimukset tuotteiden ja palveluiden hiilijalanjäljen pienentämiseksi luovat uusia liiketoimintamahdollisuuksia yrityksille, jotka pystyvät toteuttamaan nämä toiveet ja panostavat uuteen teknologiaan. Uusien terästehdasinvestointien määrä osoittaa markkinoiden uskovan fossiilivapaan teräksen suureen kysyntään. Fossiilivapaan teräksen tuotanto on myös mahdollisuus uusille innovaatioille ja liiketoiminnalle. Tässä FFS- ja FOSSA-hankkeiden yritykset ja tutkimuslaitokset ovat eturintamassa.
DIMECC on mukana FFS- ja FOSSA-hankkeissa auttamassa yrityksiä uudistumaan.
KIRJOITTAJA: TKT SEPPO TIKKANEN, FFS- JA FOSSA-HANKKEIDEN OHJELMAPÄÄLLIKKÖ