Lounais-Suomen Syöväntorjuntasanomat 1 2009

Page 5

Lounais-Suomen Syöväntorjuntasanomat

N:o 1 - 2009 - 5

Suojaa elimistöäsi sisältäpäin. Marli Vital Protect.

Käsistään taitavat miehet viihtyvät askareissaan, joita on monenlaisia. Yhteistyössä Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen henkilökunnan kanssa he huolehtivat lepikonraivauksen ohella esimerkiksi pihakalusteiden kunnossapidosta ja osallistuvat juhlakoristeluihin sekä liikenteenohjaukseen. Tuolien kimpussa vasemmalta lukien Kaarlo Lassila, Pekka Aarnio, Sulo Parkkonen ja Martti Hakanen. Kuvasta puuttuvat ryhmän aktiivit Jussi Moisio ja Lauri Ketonen.

Tervetuloa vapaaehtoiseksi

Jos vain harjanvarresta osaat pitää kiinni Rempalleen joutuisi työ oli heidän mukaansa luon- avoin myös uusille tulijoille. Toiminta- ja palvelu- tevaa jatkoa eturauhassyöpäpo- Lounais-Suomen Syöpäyhdisja heidän läheistensä tyksessä toimii kymmenittäin keskus Meri-Karina, tilaiden Etuset-ryhmän toiminnalle. erilaisia vapaaehtoisia ja tehtäjos Lounais-Suomen Hakanen puolestaan kaipasi viä riittää niin moneen lähtöön, Syöpäyhdistyksen lu- mielekästä tekemistä vaimonsa että jokaiselle löytyy varmasti syöpään. sopivaa askaretta. kuisat vapaaehtoiset menehdyttyä - Siitä saa virikkeitä, tai mi- Ammattia ei kysellä kun eivät lahjoittaisi ai- ten sen sanoisi. Se on jossain tulet tänne. Jos vain osaat kaansa kun jokin mielessä terapiaakin, peruste- harjasta pitää kiinni, niin siitä Hakanen, jolle talkoopäiviä se lähtee, Hakanen luonnehpaikka rehottaa tai lee kertyi kuluneena vuonna mel- tii. repsottaa. Vanhat kein kolmekymmentä. Lassilan perheessä syöpää Työkalut mukaan herrat Martti Hakaole ollut, vaan hän lähti alnen, Kaarlo Lassila, ei kujaan yhdistykselle nikka- Hyvä keino aloittaa vapaaehPekka Aarnio ja Sulo rointiavuksi huomattuaan kau- toisura on miesten mielestä Parkkonen ovat piak- punkilehti Turkulaisessa olleen osallistua vaikka kevättalkoiOsallistujajou- siin 4.-5. toukokuuta tai syyskoin taas lähdössä ri- talkookutsun. kosta löytyivät tutut kasvot ja talkoisiin lokakuussa. Silloin susavottaan Pitkäsal- sen jälkeen mukaan oli helppo yhdistyksen mailla saattaa häämen rantaan, jotta hakeutua myöhemminkin. - Se riä yhtä aikaa yli puolensataa sellaista mukavaa vaihtelua, auttajaa. Karinakodin saatto- on hän määrittelee. - Omat työkalut kannattaa hoitopotilaat saisivat ottaa mukaan, Parkkonen neuvoo tulijoita. Hän on panjatkossakin ihailla Ei pelkkää työtä tyytyväisenä merkille, meren kauneutta. Kaikki miehet ovat yhtä mieltä nut että talkoohenki on elpymään Miehet ovat olleet siitä, että seura yhdistyksen päin ja arvelee sen johtuvan Lounais-Suomen Syö- hommissa on mukavaa ja sa- siitä, että iäkkäät ihmiset, joiEikä vapaaehtoi- ta vapaaehtoiset yleensä ovat, päyhdistyksen vapaa- manhenkistä. suus merkitsekään tälle seuru- ovat hyväkuntoisempia kuin ehtoistoiminnassa eelle pelkkää työtä, vaan myös ennen. - Eläkeläisillä on aikaa. Ja mukana useamman keskustelua ja muuta yhdessäsen mukaisesti, ketkä kul- mikäli yhtä ei saa kiinni, niin vuoden. Mikä heitä oloa loinkin sattuvat ehtimään mu- toiselle taas sopii. Tästä on tulsiinä oikein kiehtoo? kaan. Samassa aktiivisessa seni- lut semmoista henkilökuntaa Seitsemänkymppiset kaverukset kertovat ryhtyneensä Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen vapaaehtoisiksi erilaisista lähtökohdista. Parkkonen ja Aarnio ovat sairastaneet eturauhassyövän, ja vapaaehtois-

orisakissa viihdytään myös esimerkiksi yhdistyksen luennoilla ja retkillä sekä harrastetaan porukalla liikuntaa. Eikä ihme, sillä tunnelma miesten kesken on lupsakka ja hyväntuulinen. Miehet vakuuttavat yhteen ääneen, että joukko on aina

Marli on valinnut tähän tuotteeseen luonnostaan korkean antioksidanttipitoisuuden omaavia marjoja kuten puolukka, aronia, boysenmarja, acerolakirsikka ja mustikka.

tänne, naureskelee Aarnio. - Mutta ei kaikille aina sovi eikä tarvitsekaan sopia. Tämä on täysin vapaaehtoista, Hakanen muistuttaa. Teksti: Jarna Lindroos Kuva: Minna Vaininen

LUOTETTAVAA ISÄNNÖINTIÄ KIINTEISTÖPISTE VUORI OY Rauhankatu 7, 20100 TURKU Puh. (02) 277 2600, Faksi (02) 277 2620 Aukioloajat arkisin klo 8.00–16.00

www.kiinteistopistevuori.com

ISA

Marli Vital Protect marjashot sisältää runsaasti luonnon omia antioksidantteja, jotka auttavat suojaamaan solujasi taistelussa vuosien vaikutusta vastaan. Marli Vital Protect on 100 % aitoa marjaa ja hedelmää - ilman lisäaineita ja keinotekoista makeutta. Tuotteen löydät kaupan kylmähyllystä. www.marli.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Lounais-Suomen Syöväntorjuntasanomat 1 2009 by Lounais-Suomen Syöpäyhdistys - Issuu