1 minute read

Yayoi Kusama

Japanilaisen Yayoi Kusaman pilkkujen, kuvioiden ja erilaisten värikkäiden muotojen täyttämät taideteokset ovat laajasti esillä maailman eri museoissa. Tänä kesänä Pariisin Louis Vuittonin lippulaivaliikkeen edestä ja katolta voi löytää jättimäiset realistiset, veistosmaiset installaatiot Yayoi Kusamasta. Instagramissa voi tulla vastaan video robottimaisesta Kusamasta, joka kastelee värikkäitä kukkia. Tai voi ostaa merkkilaukun, joka on koristeltu Kusaman rakastamilla pilkuilla. Kuka siis on tämä vieläkin ajankohtainen 94-vuotias japanilainen nykytaiteen edelläkävijä?

Kusama syntyi vuonna 1929 varakkaaseen perheeseen, joka ei kannustanut tytärtään taiteen maailmaan. Siitä huolimatta hän on pyhittänyt koko elämänsä taiteen tekemiseen. Hän sanookin Artforumille vuonna 1997 antamassaan haastattelussa, että taide on hänen uskontonsa.

Advertisement

Kusama alkoi jo lapsena piirtää palloja, pilkkuja ja erilaisia muotoja täyttäen niillä erilaisia pintoja. Varhaisnuoruudesta asti Kusama on kamppaillut pakko-oirehäiriöiden kanssa.

Yhdysvalloissa asuessaan hän työskenteli 19601970-luvuilla kuuluisen taitelijoiden kuten Andy Warholin kanssa. Vaikeiden vuosien jälkeen hän alkoi menestyä saaden kansainvälistä julkisuutta. Palattuaan takaisin kotimaahansa Kusama asettui vuonna 1977 asumaan sairaalaan, jossa pidetään huolta mielenterveys potilaista. Hän asuu siellä edelleen ja työskentelee päivittäin tiiminsä avustuksella.

Suomessa hänen taidettaan oli viimeksi esillä Helsingissä HAM:issa vuonna 1996

Olin kesällä 2010 käymässä Pariisin Pompidpou keskuksessa. Ensimmäinen muistoni Pompidousta on keväältä 1979. Silloin näin ensimmäistä kertaa laajan Jackson Pollockin näyttelyn keskuksessa. Muistan vieläkin video tai filmi klipit aavikolla tai meren rannalla vaalkatasossa maalaavasta taiteilijasta. Tämä näyttely avasi taiteentekemistä laajemmin. Silloinen Suomi oli melko suljettu Suomi. Matkustaminen ja kansainvälisyys ei ollut samalla tavalla arkipäivää kuten tänään.

Kesällä 2010 näin ensimmäistä kertaa kokonaisen naistaiteijoiden näyttelyn Pompidoussa. Hätkähdin ajatusta. Missä ovat kaikki naiset taiteijoina olleet!

Siellä kohtasin taiteilija Kusaman ensimmäistä kertaa. Palloja en silloin muista nähneeni, mutta asusteita, jotka oli tuunattu makarooneilla tai esimerkiksi perunoilla oli mielestäni silloin jo näyttelyssä esillä.

Tämän jälkeem Kusaman taide ja hänen käsittelemänsä teemat ovat tulleet minulle laajemmin tutuksi. Äärettömyys on yksi hänen käsittelemänsä teema.

Miten sitten kuvata sellaista käsitettä uskottavasti kuin äärettömyys, Infinity oändlighet ?

Yayoi Kusaman äärettömyys koostuu jatkuvista pinnoista. Se on hänelle pakonomaista tarvetta peittää pinnat palloilla . Tavoittelu vain jatkuu ja jatkuu eikä tavoitetta saavuteta kaikesta ponnistelusta huolimatta. Ääretön on siis tavoittamaton

Kusaman tapa peittää palloilla esineitä, talojen kattoja seiniä, kurpitsoja, kirjojen kansia on kuin kysymys, missä äärettönyys on. Hän sanoo töillään, että jatkaa etsimistäni ja äärettömyyden tavoittelua.

This article is from: