
3 minute read
ELENA FERRANTE
from Lila.mag
by lila.lilla
Minulla on lukuisia kirjaystäviä. He asuvat kotonani kirjahyllyssä kirjojeni sivuilla, kansien väliin piilotettuina. Ajatuksissani ja mielessäni he ovat mitä suurimassa määrin elossa ja läsnä. He seuraavat minua arjessani, unissani ja ovat syöpyneet syvälle alitajuntaani. Ystäväni ovat saaneet minut tuntemaan erilaisia tunnetiloja. Olen itkenyt, nauranut heidän kanssaan. He ovat ihastuttaneet ja toiset rauhoittaneet minua. He ovat opettaneet, miten elämässä voi selvitä eteenpäin.
Jotkut Kirja Ystävistäni ovat saaneet minut uskomaan itseeni ja miten voisin saavuttaa omia unelmiani. Heidän kirjoittamansa tarinat ovat sysänneet minut kerta toisensa jälkeen googlettamaan jotain tiettyä historiallista henkilöä, tapahtumaa tai etsimään maata, paikkakuntaa, josta en ollut ennen kuullutkaan. Kirjaystäväni ovat siis sivistäneet minua. Oli siis hieman vaikeaa valita vain yksi Kirjaystävistäni, jonka teille esittelisin. Valitsin henkilöt, joiden luokse Italiaan olen usein juuri kesäisin tehnyt vierailuja.
Advertisement
Italialainen kirjailija useille teistä tuttu. Hän on mielenkiintoinen ilmiö tässä julkisuuden ja sosiaalisen median maailmassa. Hänestä ei tiedetä paljoakaan, voimme arvailla hänen olemustaan. Mutta kun asetumme hänen kirjallisten teostensa äärelle, kuulemme sieltä Ferranten äänen ja mitä hän haluaa meille sanoa. Se, että emme näe hänen päivityksiään sosiaalisen median kanavilla ei ole oleellista, päinvastoin, katse kiinnittyy hänen luomiinsa maailmoihin, ei hänen persoonaansa. Ferranten Napoli-sarjan teemat ovat hyvin moniulotteisia. Ne kertovat Napolista, italialaisten arjesta, historiallisesta muutoksesta, köyhyydestä, yhteiskunnan murroksesta poliittisen ilmapiirin muuttuessa. Kirjat kertovat italialaisesta luokkayhteiskunnasta, joka on hyvin erilainen kuin pohjoismainen tai brittiläinen luokkajako. Köyhyys ja kouluttamattomuus ovat vahvasti kirjoissa läsnä. Väkivalta puhkeaa, kun sanoja eikä oppineisuutta ole. Kun mies ei pysty hallitsemaan ja hillitsemään vaimojaan, tyttäriään tai rakastajattariaan, alistaa hän naisensa nyrkein. Tämän joutuvat kokemaan Ferranten romaanien naiset.
Ensimmäisen Lilan-lehden yksi punaisista langoista on Ystävyys. Kirjaystäväni, Napoli-sarjan päähenkilöt ovatkin ystävykset
Lena j a Lila . Kaksi samassa napolilaisessa korttelissa elävää tyttöä, joiden kasvua ja kehitystä Ferrante kuva.
Napolilaisen maiseman tapaan heidän ystävyytensä on kuin taustalla häilyvä tulivuori, Vesuvius. Ystävyys etenee hiljalleen lapsuuden ja nuoruuden polkujen kautta aikuisuuteen, naiseuteen. Mutta yhteenkuuluvuuden loistossa ja kauneudessa piilee hajoittavia voimia, kateutta ja ahneutta - toisen elämän jatkuvaa vertailua omaansa. Kun toista pitäisi kannustaa, vetäydytään ja seurataan sivusta toisen putoamista. Aivan kuin odotettaisiin, milloin Vesuviuksen purkauksen tavoin polttava laava hukuttaisi toisen. Ettei enää toista olisi. Välillä nuo ajatukset ovat Lenan ja välillä Linan.
Minulle Lena ja Lila ovat sulautuneet yhdeksi naiseksi, ikuisina aikoina eläneeksi feminiiniseksi personifikaatioksi. He ovat erillisiä, mutta silti heidän elämänsä, persoonansa ovat kietoutuneet yhteen. He eivät ole toisilleen vastakkaisia, vaan he edustavat jungilaista Äitiarkkityyppiä. Psykologi Jungin mukaan sellainen on aina ollut ja tulee aina olemaan.
Toisaalta Ferrante kuvaa Lilaa ja Lenaa käyttäen kristillistä dualistista naistulkintaa, jossa nainen on joko hyvä Madonna tai pahamaineinen syntiin langennut nainen.
Romaanissa ” Aikuisten valheellinen maailma” kirkastuu kaiken pahan ruumiillistuma Vittoria-tätiin . Netflixissä romaaniin perustuva sarja kuvaa kiinnostavalla tavalla napolilaisten naisten ristiriitaisia rooleja. Mietin, kantavatko pohjoismaalaisetkin naiset noita ikiaikaisia rooleja vielä elämässään?
Ystävykset rakastavat samaa petollista miestä, synnyttävät samaan aikaan lapset, jotka kasvatetaan yhdessä. He kirjoittavat, toinen salaa ja toinen tunnustettuna, palkittuna kirjailijana. He ovat toi - silleen sekä kilpailijoita että kannustajia. Viime kädessä luotettavia, ikuisia loistavia ystäviä.He ovat tyttäriä, tyttöystäviä, vaimoja, sisaria ja äitejä. Vaikein ja tärkein rooli heille kaikesta kipuilusta huolimatta on äitiyden taakka. Se uhkaa heidän itsenäisyyttään ja vapauttaan.
Kirjassaan “In the Margins-On the Pleasures of Reading and Writing” Ferrante muistelee omaa kasvuaan kirjailijaksi. Hän kertoo esseessään, miten hän lapsena opetteli kynän ja tyhjän paperin kanssa kirjoittamaan. Hänelle opetettiin, että piti pysyä omassa kirjottamisessa marginaalien sisällä. Jos ylitti marginaalit, siitä ei hyvää seurannut. Muistan hyvin omat kirjoitusvihkoni, joissa opeteltiin oikeaa kirjoittamista ja miten juhlavalta kiitokset tuntuivat ja miten pelottavalta punakynän jälki näyttäytyi.
Mietin, että sama pelko rajojen ylittymisestä ilmenee myös Lenan ja Lilan elämässä. Pitäydytäänkö sopivaan elämään marginaalien, annettujen raamien sisällä toisten ohjeita noudattaen vai astutaanko niiden yli vapauteen, itsensä toteuttamiseen. Eletäänkö elämää omilla vai muiden ehdoilla?
Olihan omien ääriviivojen, samalla oman minuuden kadottaminen rohkean Lilan suurin pelko. Kirjasarja alkaa johdannolla, jossa Lilan aikuinen, mutta ikuinen pikkupoika soittaa Lenalle äitinsä katoamisesta. Kuullessaan Lilan katoamisesta Lena rikkoo lupauksensa, jonka hän oli joskus tehnyt ystävälleen. Luapauksen, että hän ei koskaan kirjoittaisi heidän ystävyydestään. He astuvat molemmat omien rajojensa, ääriviivojensa yli. Lila lähtemällä ensimmäisen kerran elämässään pois Napolista perheensä, kaupungin vaikutuspiiristä ja Lena kirjoittamalla elämänsä tärkeimmät teokset.
ELENA FERRANTE: ” IT IS TIME TO ELIMINATE THE CONCEPTS OF WINNING, LOSING AND FAILING.”
”... MAYBE THE TRUE SPECTRE BEHIND THIS CLASSIFICATION INTO WINNERS AND LOSERS IS THAT, THE FEAR OF FAILURE...”
Guardian, 16.6.2018

KUKA?
•amerikkalainen näyttelijä, kirjailija, luovan alan yrittäjä
•syntynyt
5.1.1946 Los
Angelesissa
•näytellyt lukuisissa menestyselokuvissa
•voitti vuonna
1977 Oscarin roolistaan Annie Hall
•ei koskaan aviossa, mutta kaksi adoptoitua lasta
•seurustellut mm. Woody

Allenin, Al Pacinon, Warren
Beattyn, Jack
Nicholsinin kanssa
•sairasti nuoruudessaan bulimiaa seurauksena rooleihin liittyvistä odotuksista
•intohimona vanhat talot, joita hän remontoi ja myy
•ansainnut enemmän rahaa asuntojen, talojen flippaamisella kuin näyttelemisellä
•aktiivinen sosiaalisen median kanavilla
Diane style #dianestyle
isot hatut valkoiset isot paidat solmiot isot vyöt mustat isot silmälasit poolot ylisuuret housut nauru, ilo ja huumori


Kalifornia hattuja leikekirjoja