Tulevaisuuden varjo

Ensimmäinen runokirja, jonka muistan ostaneeni oli Edith Södergranin kokoelma Tulevaisuuden Varjo. Ostin sen paikallisesta Hietasen kirjakaupasta Forssasta. Olin ollut kesätöissä Kohon jääkiekkomaila tehtaassa ja ostin kirjan omilla rahoillani.

Edith Södergran ei 1970-luvun lopulla ollut yhtä tunnettu ja ihaltu kuin nykyään. Olin nähnyt televisioteatterin elokuvan Edithistä. Se oli hyvin avantgardistinen ja hitaasti etenevä kertomus keuhkotautisesta, äidin kanssa Karjalan Kannaksella pitsihuvilassa asuvasta runoilijasta. Kerronta elokuvassa oli hidasta, ja kuvissa peilejä, ikkunoita, heijastuksia, valoja ja näkymiä tilasta toiseen.

Erityisesti tietyt lauseet runoissa vetosivat minuun:

”Suurissa metsissä harhailin pitkään, etsin satuja joita

Uudessa, juuri julkaistussa Världen är min (2023) runokoelmassa minua kiinnostavat Edtihin valokuvat. Hänellä oli sen ajanmukainen valokuvausvälineistö. Hän myös kehitti kuvansa itse. Valokuvaus oli hyvin muodikasta 1900-luvun alussa.

Venäjän tsaari perhe harrasti myös valokuvausta ja kehitti kuviaan.

Edithin kuvat ovat kuvia omasta elämästään ja paikoista, joissa hän oleskeli ja kissoistaan, joita hän rakasti. Kuvissa ja tavassa kuvata on aina liittymäkohtia aikaamme ja tapaamme käyttää kuvia. Kuvien käyttö ja muokkaus on meille nykyään helppoa. Kuvien kehittäminen pimiössä vaati aikaa.

Sanat, jotka minua tässä kokelmassa koskettavat ovat:

”världen badar i blod”.

Edithille kodittomuus ja vieraantuminen olivat keskeisiä teemoja runoudessa. Äitimme oli Viipurissa syntynyt ja kasvanut nuoruutensa.

Menetetystä Karjalasta tuli kaipuun maa hänen tarinoidensa kautta.