Lexpress 05 13

Page 17

Ajan Kohtaista KOHTAISTA

Loistava tulevaisuus?

-Katsaus vastavalmistuneiden työllistymiseen Viime aikoina pinnalla ollut mahdollinen oikeustieteen opiskelupaikkojen määrän nostaminen on saanut jälleen vellomaan keskustelun vastavalmistuneiden oikeustieteilijöiden työllisyydestä. Pahimmillaan on pelätty, että suuri lisäpaikkojen luominen tiedekuntiin voisi siirtää intensiivisen kilpailun opiskelemaan pääsemisestä työllistymiseen. Kuinka sitten tuoreet oikeustieteilijät työllistyvät? LexPress loi katsauksen Lakimiesliiton teettämään Vastavalmistuneiden sijoittumistutkimukseen 2013, joka kokosi yhteen vuonna 2012 valmistuneilta oikeustieteen maistereilta kerättyä palautetta. Sähköpostitse tehtyyn kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 153 henkilöä. Teksti: Juulianna Huusko Erot tiedekuntien välillä suhteellisen pienet

Vaikka Suomen talous ei edelleenkään ole kovin hyvässä hapessa ja työttömyyttä on paljon, juristien kohdalla tilanne on hyvä. Valmistuneiden työtilannetta keväällä 2013 tarkastelevan Lakimiesliiton tilaston mukaan noin 88 prosenttia kyselyyn vastanneista Turun oikeustieteellisestä tiedekunnasta valmistuneista ilmoitti olevansa vakituisessa tai määräaikaisessa kokopäivätyössä, josta vakituisten osuus oli noin 38 prosenttia. Helsingin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta valmistuneiden kohdalla vastaava luku oli noin 84 prosenttia, josta vakituisessa työssä olevien osuus oli hieman Turkua suurempi, 52 prosenttia. Lapin yliopiston oikeustieteellisen valmistuneista kokopäivätyössä oli noin 86 prosenttia, joista vakituisessa työssä noin 44 prosenttia.

Päätoimiseksi yrittäjäksi suunnanneiden valmistuneiden osuus oli huomattavasti suurempi Turun (noin kahdeksan prosenttia vastanneista) ja Helsingin (noin kuusi prosenttia vastanneista) tiedekunnista valmistuneiden keskuudessa kuin Lapin tiedekunnasta valmistuneiden (noin kaksi prosenttia vastanneista). Sen sijaan niiden osuus, jotka valitsivat kyselyssä vaihtoehdon ”Haen työtä (ei vielä työpaikkaa)” oli huomattavasti suurempi Lapin tiedekunnasta valmistuneiden keskuudessa (noin 12 prosenttia vastanneista) kuin Helsingin (noin kaksi prosenttia vastanneista) ja Turun (noin puolitoista prosenttia vastanneista). Vain pieni osa vastanneista oli työelämän ulkopuolella muista syistä (varusmiespalvelus, vanhempainloma tai hoitovapaa, jatko-opinnot).

LexPress

17


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Lexpress 05 13 by LexPress - Issuu