FuksiPress 2021

Page 23

KIRKKOTIE – OMA KERHOHUONEISTO ”Huomenna on bileet taas, klubikselta kaljaa saa, Kirkkotiellä aamuun asti Kikkaa soitetaan!”

Rakas

kerhohuoneistomme

kirkkotie

on

ollut

jo

vuosia

(mutta

ehdottomasti

vuosi huipentuu tietysti legendaariseen Kirkkotien Wappuun.

katsomatta. Kirkkotien maine on yltänyt niinkin pitkälle, että

Kirkkotiellä

se on saavuttanut paikan niin Lexiläisten laulukirjassa kuin

päihittää baaribileet mennen tullen! Kuten aiemmin totesin,

myös monen jopa vuosikymmeniä sitten valmistuneen lexiläisen

Kirkkotiellä ei kenenkään tarvitse olla janoinen, ja vuoden 1982

sydämessä.

tapahtuneen noustuaan

tuhkasta

helmikuussa

2007,

heinäkuussa 2006 tapahtuneen (ei Lexin toiminnasta johtuvan)

Jos et ole kuitenkaan vielä päässyt astumaan jalallasi tähän

käryn

aivan

jälkeen

kokemaan.

omalaatuinen

alkoholitarjoilu

Kirkkotien

tunnelma,

tapahtuu

joka

Turun

maittavimman boolin merkeissä. Tämän voimin sinnikkäimmät juhlijat voivat tanssia Hittiputken tahdissa aina pitkälle seuraavaan aamuun!

tulipalon jälkeen, Kirkkotie on toiminut sille tuttuun tapaan lexiläisten juhlien vakiopaikkana.

vallitseekin

pian

Toogat,

yhteenkuuluvuuden tunteen lexiläisten keskuudessa vuosikurssiin

ja

pääsevätkin

järjestämät

jotka

Kirkkotiellä on lisäksi verrattain värikäs historia mm.

fuksit

fuksien

turkulaisia oikkareita yhdistävä tekijä ja synnyttänyt vahvan

salakapakkana,

uudet

näyttävät)

Itse bileiden lisäksi Kirkkotiellä on tärkeä rooli myös

muunlaisessa

tapahtumapaikkana

toiminnassa.

myös

monille

Kerhotilamme asiapitoisille

toimii

tilaisuuksille,

legendaariseen paikkaan ja tuntemaan Kirkkotien taikaa, ei hätää,

kuten klubi-illoille, joissa alan ammattilaiset saapuvat Kirkkotielle

sillä se tulee sinulle varmasti erittäin tutuksi opiskeluvuosiesi

luennoimaan

aikana. Kirkkotiellä juhlitaan aktiivisesti ympäri vuoden ja

toimii

tärkeimpinä tapahtumina esiin nousevat syksyisin ja keväisin

on myös ainutlaatuinen etu vuokrata Kirkkotietä vapaa-ajalla

järjestettävät Kirkkotien avajaiset sekä jokseenkin mauttomat

opiskelijaystävälliseen hintaan!

ajankohtaisista

erilaisten

jaostojen

juridisista

teemoista.

kokoontumispaikkana.

FUKSIPRESS

Lisäksi

se

Lexiläisillä

|

23


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
FuksiPress 2021 by LexPress - Issuu