ULKOASIAINTOIMIKUNTA Lexin hallituksen ulkosuhdevastaavan tehtävänä on Pohjoismaisen yhteistyön lisäksi Suomessa
tapahtuvan poikkitieteellisen yhteis-
työn ylläpitäminen. Ulkosuhdevastaavan korvaamattomana apuna toimii ulkoasiaintoimikunta. Ulkoasiantoimikunta on avoimena kaikille halukkaille, joten
mukaan pääsee jos pienintäkin intoa
asiaa kohtaan löytyy! Ulkosuhdevastaava pyrkii myös vahvistamaan ja ylläpitämään yhteyttä tiedekunnan vaihto opiskelijoihin. Päävastuussa tästä on vuosittain erikseen valittava vaihtarivastaava jonka työnkuvaan kuuluu vaihtareille tapahtumista informoiminen sekä erilaisten tapahtumien järjestäminen heille. Poikkitieteellinen yhteistyö pitää sisällään muiden ainejärjestöjen kanssa järjestettäviä seminaareja, sitsejä sekä erinäisiä tapahtumia. Perinteisiin poikkitieteellisiin tapahtumiin Lexissä kuuluu pyhän
kolminaisuuden eli lääketieteen sekä kauppatieteen opis-
kelijoiden kanssa järjestettävät yhteiset tapahtumat. Esimerkkinä tällaisesta tapahtumasta on pyhiinvaellus, jossa vieraillaan jokaisen kolmen ainejärjestön omassa kerhotilassa erinäisten kilpailuiden merkeissä joukkuettain. Lisäksi Lex tekee tiiviisti yhteistyötä myös valtiotieteiden opiskelijoiden eli P-klubin kanssa, kuitenkaan unohtamatta rakkaita ruotsinkielisiä Turun oikkareita ainejärjestö Stadgasta.
EVELIINA "EPPU" KOIVUNEN on hallituksemme ulko-
Poikkitieteelliset tapahtumat ovat oiva tilaisuus päästä tutustumaan muiden tiedekuntien
suhdevastaava, eli tunnetummin intsek. Tämä Espoosta
opiskelijoihin joita täällä Turussa
kotoisin oleva mimmi viilettää usein myös Urjalan kunnas-
oleilee. Ulkoasiantoimikunta auttaa käytännönjärjestelyissä ulko-
sa ja hänet tunnetaankin hallituksen epävirallisena heppa-
suhdevastaavaa sekä pääsee ideoimaan uusia tapahtumia.Kuiten-
vastaavana. Epun tehtävänä on huolehtia Lexin suhteista
kin suurimpana tehtävänä ulkoasiantoimikunnalla on Lexin oman
sekä kotimaisiin että ulkomaisiin ainejärjestöihin, joiden
kansainvälisen viikon järjestäminen. Kansainväliselle viikolle saa-
kanssa myös lexiläiset pääsevät viettämään aikaansa.
puu noin neljäkymmentä vierasta niin sisarainejärjestöistämme
Suurimpina tapahtumina Eppu järjestää yhdessä muiden
Suomesta kuin ympäri Pohjoismaita. Ulkoasiantoimikunnassa on
intsekien kanssa kv-viikot, jotka järjestyvät vierailtavan
tarjolla monenlaisia pestejä koskien Lexin kansainvälistä viikkoa
ainejärjestön vuosijuhlien yhteydessä. Epun omat koke-
aina sitsikeittiöstä vieraiden majoittamiseen asti.
mukset kv-viikoista ovat vertaansa vailla, hänen esittäy-
Ulkoasiantoimikunta kokoontuu muutaman kerran vuodessa,-
tyessään ensimmäistä kertaa kanssajuhlijoille tarjoamalla
tarpeen tullen useammin, kokoustamaan ajankohtaisista tapahtu-
shotteja hymykuopistaan. Myös ns. Buffalo-säännön val-
mista. Mikäli ulkosuhdevastaavankin rooli tulevaisuudessa
kiin-
vonta kuuluu tämän mimmin ykkösvalikoimiin ja kanssa-
nostaisi on toimikuntaan mukaan tuleminen hyvä tilaisuus nähdä
juhlijoiden kannattaakin varmistua säännön sisällöstä.
läheltä mitä kaikkea homma pitää sisällään!
Epulta voi kysyä asiaa ja asian vierestä, sillä tällä naisella on aina homma pohkeessa riippumatta asian laadusta.
Eveliina Koivunen Internationell Sekreterare/ Ulkosuhdevastaava
20
|
FUKSIPRESS