LexSpex
T
ervetuloa, uusi fuksi! Sinua on luultavasti onniteltu
xin omia tapahtumia sekä interspeksuaalista toimintaa ja biletystä
opiskelupaikastasi niin livenä kuin tämän lehden si-
muiden Turun speksien kanssa.
vuilla jo aivan tarpeeksi monta kertaa, joten jätetään
Speksiin mahtuu tekijöitä laidasta laitaan: lavan valloittavien
se muille ja mennään suoraan asiaan: LexSpex haluaa
persoonien lisäksi tarvitsemme esimerkiksi lavatekniikan taitureita,
juuri sinut!
maskeeraajia ja puvustajia. Mukaan toimintaan pääsee saapumalla
Spex (myös: speksi, speksaaminen) on interaktiivista opiskeli-
paikalle, ja esimerkiksi improillat ovat mainioita pienen kynnyksen
jateatteria komeilla musiikki- ja tanssinumeroilla. Speksiin liittyvät
tapahtumia, jotka ovat kaikille avoimia. Bändiin pyrkiviltä toivom-
olennaisesti omstartit: kuka tahansa yleisöstä voin huutaa milloin
me jonkinlaisen instrumentin soittotaitoa, mutta muissa tiimeissä
tahansa ”OMSTART!”, jolloin viimeisin repliikki esitetään uudel-
emme odota aiempaa kokemusta.
leen uudella tavalla. Omstartiin voi halutessaan lisätä esitysohjeita,
Tässä vaiheessa saatat miettiä, että miksi juuri speksi? Vastaus
kuten ”samma på svenska”, ”kohtaus jatkuu pöydän alla” tai ”la-
on yksinkertainen: koska se on parasta, mitä opiskelijaelämässä
vastuksen soolo”. Omstarttaamalla esitys voi ajautua aivan uusil-
voit tehdä. Viime keväänä esitetty Keitaan Katveessa oli järjestyk-
le urille, ja välillä tietyt omstartit jäävät elämään koko näytöksen
sessä kymmenes LexSpex, ja Manilla-teatterin lavalla koettiin usko-
ajaksi.
mattomia tunteita ilta toisensa jälkeen. Koko vuoden työ Proffan
Speksin kasaaminen alkaa perinteisesti nollasta syksyn alussa:
kellarissa pidettyine käsiskokouksineen, lukemattomine bänditree-
käsikirjoitustiimi juonii lavalle mielenkiintoisia juonenkäänteitä,
neineen, promokuvaussessioineen ja speksibileineen sai arvoisensa
tanssijat, laulajat ja bändi aloittavat treeninsä ja improillat pyöri-
päätöksen ja speksiyhteisö on tiiviimpi kuin koskaan. Speksaamalla
vät omalla painolla. Kässärin valmistauduttua etsitään näyttelijöitä,
pääset myös osaksi suurta poikkitieteellistä speksiyhteisöä, jollaista
valmistellaan markkinointimateriaaleja, polkaistaan lipunmyynti
ei muualla tule kohdalle.
käyntiin ja hoidetaan lavalle lavasteet ja näyttelijöille sopivat roo-
Kaiken taustalla häärii tiivis tiimi vastaavia, jotka pitävät pyö-
livaatteet. Kaikki huipentuu huhtikuun paikkeilla esityksiin Turus-
rät pyörimässä ja tiimit lähellä toisiaan. Mukana on niin pitkän
sa ja Helsingissä. Vuoden varrelle mahtuu tietenkin myös LexSpe-
teatteritaustan omaavia kuin niitä, jotka kaverit pakottivat mukaan, mutta joiden speksi-into syttyi proggiksen aikana. Täydennämme vastaavatiimiämme syksyllä, seurailkaa siis sunnuntaimailia! Speksatkaa siis kanssamme, arvon oikeustieteen ylioppilaat! Esittelemme toimintaamme niin fuksiviikolla kuin speksi-illassa ja fiilikseen voi virittäytyä etukäteen seuraamalla meitä somessa. Näyttämö on teidän, LexSpexin vastaavatiimi
@LexSpex @lexspex
FUKSIPRESS
|
53