FuksiPress 2022

Page 43

SeilaiLex

O

hoi

fuksi!

Onnittelut

opiskelupaikasta

vielä

SeilaiLexinkin puolesta! SeilaiLex kerho.

on

ainejärjestöjen

purjehduskerhojen

kanssa

sekä

Kräftis-sitsit

rapukauden lopuksi. Keväällä juhlimme vuosijuhlia. Vuonna 2022

Lex

ry:n

Purjehdukseen

tuorein

ja

ja

kostein

ne olivat brunssityyliset, joiden lopuksi oli yllätyskeikka.

vesiaktiviteetteihin

Kyllä

me

jonkin

verran

ehdimme

myös

purjehtia!

keskittynyt kerhomme sai alkunsa syksyllä 2020. Toive yliopiston

Ensimmäisenä kesänä järjestettiin jaostopurjehdus, joka vei meitä

purjehduskerhon toimintaan osallistumisesta alkoi kuitenkin jo

ympäri Turun saaristoa. Joka kevät järjestetään aloittelijoille sekä

paljon ennen itse opintojen ja ainejärjestötoiminnan alkamista.

kokeneemmille suunnattu purjehduskurssi Ruissalossa. SeilaiLexin

Yllättävää olikin, kun fuksiviikolla paljastui, että Lex ry:llä

kausi huipentuu syksyllä, kun päästään toteuttamaan kerhon

ei ole vielä purjehduskerhoa. Tästä lähti ensimmäinen idea

pitkäaikaista

purjehduskerhon juteltua

oli

perustamiseen.

meillä

kasassa

Muutaman

huippuporukka

tavoitetta,

ulkomaanpurjehdusta!

Syksyllä

2022

kaverin

kanssa

SeilaiLex suuntaakin ensimmäistä kertaa Välimeren lämpöön.

valmiina

tähän

Kohteena on Kreikan saaret ja upea viikko Välimeren auringon

hommaan - SeilaiLexin matka alkoi.

alla.

Purjehdukseen keskittyneen kerhomme perusajatuksena on

Jos näet siis päässäsi jo seilorin hatun tai muuten vain haluat

alusta alkaen ollut toiminnan mahdollistaminen mahdollisimman

menevään seuraan, ota jo ennakkoon seurantaan Instagramimme @

isolle joukolle. Tärkeintä on ollut, että mukaan voi tulla ilman

seilailex! Toivottavasti lähdet messiin meidän mahtavaan jengiin ja

minkäänlaista purjehdus- tai veneilykokemusta. Tämän takia

pääsemme yhdessä pitämään hauskaa!

ensimmäinen

tapahtumamme

oli

avantouinti,

josta

on

nyt

muodostunut vuotuinen perinne. Lisäksi järjestämme tänäkin

Vesiterveisin,

vuonna todella suosituksi nousseen Bileboat-tapahtuman muiden

SeilaiLex

@SeilaiLex @seilailex

FUKSIPRESS

|

43


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
FuksiPress 2022 by LexPress - Issuu