FuksiPress 2022

Page 23

Kv-viikot

Pohjoismainen yhteistyö

L

ex on mukana Pohjoismaisessa yhteistyössä nimeltään

Rovaniemelle, tutustumaan Islannin ainutlaatuiseen luontoon tai

Nordiska Sekretariatet yhdessä kymmenen muun

kiipeämään Norjan vuorille sitsaamaan.

oikeustieteellisten tiedekunnan ainejärjestön kanssa.

Lexin oma rakkaaksi muodostunut kv-viikko järjestetään

Tämä yhteistyö juontaa juurensa jo 1800-luvun

kerran vuodessa viikolla 13. Oma kv-viikkomme on kuuluisa

loppupuolelta. Jokainen mukana oleva

ainejärjestö vuorollaan

mm. Turusta kotoisin olevan erittäin kuivan valkoviinin nimeltä

järjestää yhden kansainvälisen viikon, joka rakentuu aina jonkin

“minttu”

ympärille

rakentuvasta

maistelutilaisuudesta

sekä

oikeustieteellisen teeman ympärille. Keväällä 2022 Lexin kv-

minttuolympialaisista. Tietenkään unohtamatta niin perinteisiä

viikon teemana on esimerkiksi ollut Tekijänoikeudet digitaalisessa

kuin vaihteleviakin yllätyksiä.

ympäristössä. Huikeiden luentojen lisäksi kv-viikkoon kuuluu

Lexin kv-viikko starttaa muiden kv-viikkojen tapaan yön yli

myös paljon muuta: sitsejä, jokaisen ainejärjestön omat vuosijuhlat

kestävällä mökkireissulla nimeltään “Hytte”. Reippaan aloituksen

sekä monia yllätyksiä. Kv-viikot ovat ainutlaatuinen tilaisuus

jälkeen

päästä tutustumaan Turun ulkopuolella asusteleviin oikeustieteen

päiväsaikaan

opiskelijoihin

huipentuu ainejärjestömme vuosijuhliin. Viimeinen

niin

Suomessa

ja

tarjoavat kuin

myös

tietoa

työmahdollisuuksista

sitseistä,

minttuolympialaisista

sekä

tapahtuvista yritysvierailuista. Lexin kv-viikko päivä eli

koko viikon kohokohta on akateeminen silliaamiainen, eli sillis.

Lexin oman viikon järjestämiselle lexiläiset pääsevät halutessaan

Tällöin on aika herätä aikaisin aamulla, vetäistä haalarit jalkaan

osallistumaan

ja suunnata kohti tuntematonta sillispaikkaa, jossa kv-viikkolaisille

muiden

Pohjoismaissa.

täyttyy

Vastapainoksi

myös

muissakin

viikko

sisarainejärjestöjen

viikoille.

Halukkaat voivat lähteä esimerkiksi tervehtimään Joulupukkia

järjestetään

paikallisen

intsekin

kiitostilaisuus,

tutummalta

nimeltään Bubblis. Hauskana huomiona se, että muualla kuin Suomessa ei ole perinnettä järjestää sillistä, eivätkä opiskelijat myöskään omista

haalareita.

Silliksellä

ulkomaalaiset

kv-vieraat tunnistaakin siitä, ettei heillä ole haalareita jalassa. Lexin kv-viikon järjestämisestä on vastuussa Lexin

hallituksessa

suurena

istuva

intsek

ja

hänen

apunaan toimii ulkoasiantoimikunta.

Jos tämä tietoisku Lexin kv-viikosta herätti pienintäkin mielenkiintoa kyseisestä tapahtumaa kohtaan, kannustan rohkeasti tulemaan mukaan! Ilmoittautumisesta

kv-viikoille

tiedotetaan

aina hyvissä ajoin ja saatte varmasti lisätietoa tapahtumasta, kun näemme syksyllä fuksiviikon merkeissä.

Kv-viikoista

parhaan

tekee

itse

osallistujat. Porukkaan pääsee mukaan kun vain tuo itsensä paikalle. Nähdään syksyllä!

FUKSIPRESS

|

23


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
FuksiPress 2022 by LexPress - Issuu