FuksiPress 2022

Page 22

Ulkoasiaintoimikunta Lexin hallituksen ulkosuhdevastaavan tehtävänä on Pohjoismaisen yhteistyön lisäksi Suomessa tapahtuvan poikkitieteellisen yhteis-

MIA "MEIJU" VAINIO

työn ylläpitäminen. Ulkosuhdevastaavan korvaamattomana apuna

Koronan kurituksen aikana vanhemmat tieteenharjoit-

toimii Vice Intsek sekä ulkoasiaintoimikunta. Vice intsek haetaan

tajat tekivät joukkopaon Helsinkiin ja työelämään; vain

yleisessä haussa heti alkuvuodesta, ja ulkoasiantoimikunta on aina

harva taistelija jäi. Meidän oma Mia, tutummin Meiju,

avoimena kaikille halukkaille, joten mukaan pääsee jos pienintäkin

on yksi näistä (herran vuonna 2017 opintonsa aloitta-

intoa asiaa kohtaan löytyy!

neista) opiskelijoista, jotka siunaavat meitä päivittäin

Ulkosuhdevastaava pyrkii myös vahvistamaan ja ylläpitämään

”no ainakin ennen tää asia tehtiin näin” -tyyppisillä ta-

yhteyttä tiedekunnan vaihto-opiskelijoihin. Päävastuussa tästä on

rinoilla. Leikki sikseen, vanhempien Lex-aktiivien tiedot

vuosittain erikseen valittava vaihtarivastaava, jonka työnkuvaan

ja taidot ovat kultaakin arvokkaampia Lexissä, ja tästä

kuuluu vaihtareille tapahtumista informoiminen sekä erilaisten ta-

syystä Meijua tulee käsitellä hänen varttuneen ikänsä

pahtumien järjestäminen heille.

mukaisella arvokkuudella ja varovaisuudella.

Poikkitieteellinen yhteistyö pitää sisällään muiden ainejärjes-

Meiju on kerennyt tekemään Lexissä vaikka mitä,

töjen kanssa järjestettäviä seminaareja, sitsejä sekä erinäisiä tapah-

ja nykyään hänen hommiinsa kuuluu viedä lexiläisiä

tumia. Perinteisiin poikkitieteellisiin tapahtumiin Lexissä kuuluu

ympäri pohjoismaita networking- tapahtumiin, eli kan-

pyhän

kolminaisuuden eli lääketieteen sekä kauppatieteen opis-

sainvälisille viikoille. Kannattaa lähteä pelottomasti

kelijoiden kanssa järjestettävät yhteiset tapahtumat. Esimerkkinä

katsomaan kv- viikkojen toimintaa, sillä parempaa äiti-

tällaisesta tapahtumasta on Pyhiinvaellus, jossa vieraillaan jokai-

hahmoa et Lexistä löydä.

sen kolmen ainejärjestön omassa kerhotilassa erilaisten kilpailu-

Meijukka Meijuliini on kotoisin Espoosta, ja tekee

jen merkeissä joukkueittain. Lisäksi Lex tekee tiiviisti yhteistyötä

jotain ihme juttuja Aallon kauppiksessa. Niitä emme

myös valtiotieteiden opiskelijoiden eli P-klubin kanssa, kuitenkaan

ymmärrä, mutta olemme niin onnellisia, että hän siunaa

unohtamatta rakkaita ruotsinkielisiä Turun oikkareita ainejärjestö

meitä vielä olemuksellaan, vaikka valmistumisen aikakin

Stadgasta.

jo olisi. Vetäiskää Meijua hihasta, niin pääsette nautti-

Poikkitieteelliset tapahtumat ovat oiva tilaisuus päästä tutustumaan muiden tiedekuntien opiskelijoihin niin Turun seudulla kuin

maan hänen viisauksistaan ja terävän sarkastisista huumoriheitoistaan.

sen ulkopuolella. Ulkoasiantoimikunta auttaa ulkosuhdevastaavaa ympäri vuoden kaikissa eri tapahtumissa, mutta kuitenkin suurimpana tehtävänä ulkoasiantoimikunnalla on Lexin oman kansainvälisen viikon järjestäminen. Kansainväliselle viikolle saapuu noin 40 vierasta niin sisarainejärjestöistämme Suomesta kuin ympäri Pohjoismaita. Niin sanotun kv-viikon aikana on lexiläisille tarjolla monenlaista tehtävää aina sitsikeittiöstä vieraiden majoittamiseen asti. Ulkoasiantoimikunta kokoontuu muutaman kerran vuodessa,

Mia Vainio

kokoustamaan ajankohtaisista tapahtumista. Mikäli ulkosuhdevas-

Ulkosuhdevastaava,

taavan rooli tulevaisuudessa kiinnostaisi, on toimikuntaan mukaan

Internationell

tuleminen hyvä tilaisuus nähdä läheltä mitä kaikkea homma pitää

Sekreterare

sisällään!

intsek@lex.fi

22

|

FUKSIPRESS


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
FuksiPress 2022 by LexPress - Issuu