Issuu

LEHDYKKÃ„ 1/2020

Syntaksis

57. vuosikerta 3/2020 Julkaisija Oulun yliopiston biologikilta Syntaksis Ry lehdykka@syntaksis.org Päätoimittaja Valtteri Leppilampi Toimitus Antti Pöllänen Sameli Piirto Otso Valkeeniemi Lauri Kylmänen Maria Honkanen Noora Nahkala

Sisällysluettelo Pääkirjoitus

Puheenjohtajan palsta

Hallitusesittelyt

Kaamosvaellus ensikertalaisen vaeltajan silmin

Herra Fibonacci ja elämän kierre

Pro-sukupuu

Sitaattituokio

Jotain

Sukupuuttoon kuolleita elukoita

Sitaattien paluu

Meemikisa

Taitto Siri Kerola Kansikuva Pinja-Emilia Lämsä Paino Keuruun Laatupaino

Lehdykkä

Pääkirjoitus Töttöröö!

Olen tämän alan huippujulkaisun, Lehdykän uusi päätoimittaja, eli jos jossain tällä sivulla sijaitseva pärstä ei ole tuttu, olen Valtteri Leppilampi, jo kolmatta vuotta kiltahuoneella prokrastinoiva ja kahvia hörppivä biotieteilijä. Lehdykän riveissä olenkin häärinyt jo aiemmin, mutta siitä huolimatta tämän pääkirjoituksen kirjoittaminen lähti liikkeelle jokseenkin tahmeahkosti. Allekirjoittanut kun on kunnostautunut lähinnä kaikenlaisten kieliposkessa tehtyjen höpöhöpö-juttujen kirjoittajana ja juttujen tekeminen, jossa ehkä pitäisi olla jotain fiksua ja relevanttia sanottavaa on jäänyt aika vähälle. Mutta onhan tässä vuosi aikaa harjoitella. Päätoimittajana minulla ei ole ollut (ainakaan toistaiseksi) lehden varalle mitään kovinkaan suuria taiteellisia visioita ja kovinkaan dramaattista sisällön muutosta tuskin kannattaa odottaa sillä lehden takana oleva kaarti on pitkälleen säilynyt samana muutamaa uutta naamaa lukuun ottamatta. Käytännössä päätoimittajan vaihtuminen näkyykin lähinnä minun naamavärkkini ja tylsistyttävien satuilujen ilmestymisenä tälle palstalle (pahoitteluni siitä), mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ehkä sitä jonkinlaisen tajunnan räjäyttävän juhlalehdykän saisi syksyllä aikaan killan täyttäessä pyöreitä vuosia, mutta katsotaan sitä sitten syssymmällä ja fiilistellään killan synttäreitä vähän myöhemmin. Olisi kiva kyllä saada enemmän teiltä kiltalaisilta juttuja, kuvia ja runoja taikka haikuja lehteen, viime aikoina lehden sisältö, kun on lähinnä nojannut kovin vahvasti toimittajien tuottaman materiaalin varaan. Tuttuun ja turvalliseen vuoden ensimmäisen lehdykän stailiin, läpyskä sisältää hallitusesittelyn, joka on tänä vuonna toteutettu kaverikirjan muodossa. Lisäksi löytyy muuta erittäin korkealaatuista sisältöä kuten tältä laatumedialta on totuttu odottamaan, kuten raporttia kaamosvaellukselta ja jopa hiukan matemaattisia tieteitäkin. Ei kai siinä, mitähän tänne vielä jaarittelisi? Jokin Raamattuvertaus tai jokin muu suuri viisaus olisi ehkä lystikäs mutta säästetään sellaiset myöhemmäksi. Wappuunkin on enää vain 88 päivää tätä sepustusta kirjoittaessa ja BiTankin lähestyessä uhkaavasti, hengelliset neuvot voivat olla paikallaan tuonnempana. Fantsua kevättä toivotteleepi

Valtsu Syntaksis

Puheenjohtajan palsta Heipä hei kaikki Lehdykän lukijat!

Tässä kirjoittelee Syntaksiksen uusi puheenjohtaja Iia (oikeesti viralliselta nimeltä oon Iida-Maria, mut haluun että käytät Iiaa ;)). Tammikuu viuhahti silmien eestä ja nyt on helmikuu eli Runebergin torttujen luvattu kuukausi. Jos multa kysytään niin se on ehdottomasti torttu ennen laskiaispullaa. Tammikuussa keskusteltiin hallituksen kanssa mm. siitä, että akvaattisen ekologian yliopistotutkijan virka on poistettu. Se on erittäin huolestuttavaa, sillä se johtaa mahdollisesti vesikenttiksen poistumiseen ja sitä kautta jopa työllistymisen mahdolliseen vaikeutumiseen, sillä maastotyöskentely on oululaisten biologien iso vahvuus. Myös vaikutus akvaattisen ekologian opetukseen sekä koko ekologian opetuksen tulevaisuuteen huolettaa. Saimme tietoa, että vielä kannattaa tarkkailla tilannetta, mutta hallitus on erittäin hereillä ja valmiina ottamaan kantaa! Helmikuussa odottaa ainakin Koneen järjestämä laskiainen Raksilan mäessä, jos lunta vaan tulee, eikä jouduta laskemaan vesiliukumäkeä. Sitä tapahtumaa suosittelen kovasti kaikille. Termariin minttua ja retkialusta pepun alle, niin viihtyminen on taattu, kun katselee mäenlaskua ja osallistujen upeita kelkkoja. Toivottavasti vaan saadaan tarpeeksi lunta. Kun päivä on vietetty pulkkamäessä on punanenäisenä hyvä suunnata Laskiaissaunaan talolle! Muistakaa kaikki koittaa pitää unirytmistä kiinni! (Tai ainakin suosittelen sellasen rakentamista!) Vielä lunta kovasti toivoen

Iia

Lehdykkä

Hallitusesittelyt Nimi: Iida-Maria Rantanen Lempinimi: Iia Syntymäpaikka: Helsinki, oon kyllä tamperelainen Hallituspesti: Puheenjohtaja Vuosikurssi: 2018 Lempi osa-alueeni biologiassa: Kasvifysiologia on tosi kivaa ja mielenkiintoista ja sulosta. On bakteerit ja viruksetkin aika jänniä. Hauskin (juoma)peli: Kännikeiju Paras sarja, leffa, kirja, podcast: Julmaa laittaa valitsee yks kaikista. Sherlock, Mamma Mia!, joku Harry Potter, Antti Holman Radio Sodoma Lapsuuden haaveammatti: Halusin ainakin olla hammaslääkäri ja delfiininkouluttaja Minusta tuleekin isona: Toivottavasti ei ainakaan työtön ja ehkä musta tulee joku kasvitutkija, en kyllä tiiä. Mikä eläin olisin: Pullokuonodelfiini Millä fiiliksillä odotan wabbua: Käjä on tosi iso, kuolemanpelkoki vähä läsnä

Syntaksis

Nimi: Anniina Lempinimi: Anniina Syntymäpaikka: Rovaniemi Hallituspesti: Varapuheenjohtaja Vuosikurssi: -15 Lempi osa-alueeni biologiassa: No tietenkin kaikki mitä voi hyödyntää forensisessa tieteessä. Myös molekyylibiologia ja molekyylievoluutio on aika mielenkiintoista. Hauskin (juoma)peli: en tiedä kovin montaa peliä, joita voisi pelata juodessa, joten vastaan et monenlaiset korttipelit. Paras sarja, leffa, kirja, podcast: Oon seurannut monia rikosdokumentteja, mut jos jotain muuta haluaisi seurata, niin varmaan sit tämä I Shouldn’t be Alive. Mielenkiintoisia selviytymistarinoita. Lapsuuden haaveammatti: Aivan ensimmäinen haave oli olla eläintenhoitaja. Minusta tuleekin isona: En ole edelleenkään aivan varma. Mikä eläin olisin: Joku sellainen pieni kädellinen. Millä fiiliksillä odotan wabbua: Aika neutraalina toistaiseksi.

Lehdykkä

Nimi: Emma Ojanen Lempinimi: Emu Syntymäpaikka: Oulu Hallituspesti: sihteeri Vuosikurssi: bilsalla 2., yhteensä 5. vuosi yliopistossa Lempi osa-alueeni biologiassa: vesiekologia Hauskin (juoma)peli: never have I ever Paras sarja, leffa, kirja, podcast: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen Lapsuuden haaveammatti: taiteilija (en ees osaa piirtää) Minusta tuleekin isona: tuli farmaseutti, tulee vielä jonkun sortin ekologi Mikä eläin olisin: laiska ja rakkaudenkipeä kissani Tahvo Millä fiiliksillä odotan wabbua: Kauhulla, mutta myös toiveikkaana, koska kolmesta viime vapusta kaksi on vietetty sairaalassa ja yksi muuten vaan hirveässä kuumetaudissa. Tavoite on tänä vuonna välttää vappurutto.

Syntaksis

Nimi: Janne Welling Lempinimi: näitä harvemmin pääsee itse päättämään… Syntymäpaikka: Oulu Hallituspesti: Rahis Vuosikurssi: 2016 Lempi osa-alueeni biologiassa: gastrulaatiosta kuolemaan Hauskin (juoma)peli: sääntökirja Paras sarja, leffa, kirja, podcast: Älkää rajottako mun elämää, annan teille top vitoset, jotka ei oo missään erityises järjestykses joihin kannattaa tutustuu. Sarjat: Rick and Morty, The Wire, Breaking Bad & Better Call Saul, Westworld; One Punch Man. Leffat: Pulp Fiction, The Departed, Monty Pyhthon’s Life of Brian, Hyvät, Pahat ja Rumat, Monty Python and the Holy Grail. Kirjat: Edgar Rice Burroughsin Tarzanja Mars- kirjat, Terry Pratchettin kiekkomaailmakirjat, Philip Pullmanin Universumin tomu-kirjat, The Great Big Book of Horrible Things. Lapsuuden haaveammatti: Lottomiljonääri Minusta tuleekin isona: Saa nähä mihin sitä päätyy Mikä eläin olisin: Falco peregrinus tai Orcinus orca Millä fiiliksillä odotan wabbua: innolla kun ei tartte olla norssilla aamusin

Lehdykkä

Nimi: Anna Lempinimi: Syntymäpaikka: Hämeenkoski Hallituspesti: sopoministeri Vuosikurssi: 2016/4vsk Lempi osa-alueeni biologiassa: kenttäkurssit aiheesta riippumatta Hauskin (juoma)peli: haltsuvklp pingispallopeli Paras sarja, leffa, kirja, podcast: Brooklyn 99, tuoreimpana Little Women, Potterit, Auta Antti Lapsuuden haaveammatti: kirurgi Minusta tuleekin isona: arktinen seikkailija Mikä eläin olisin: naali Millä fiiliksillä odotan wabbua: INNOLLA Nimi: Mila Laitala Lempinimi: Mima Syntymäpaikka: Jurva (Vaasan ja Seinäjoen välissä) Hallituspesti: Wimpaministeri Vuosikurssi: eka! Lempi osa-alueeni biologiassa: meribiologia! Hauskin (juoma)peli: Tissipongi Paras sarja, leffa, kirja, podcast: GOT, Mamma Mia!, Harry Potter ja feeniksin kilta, Jäljillä Lapsuuden haaveammatti: Painija Minusta tuleekin isona: ope (toivottavasti) Mikä eläin olisin: VIIKSITIMALI Millä fiiliksillä odotan wabbua: Kääk.

Syntaksis

Nimi: Nita Lempinimi: Nits Syntymäpaikka: Lappeenranta Hallituspesti: Kopo Vuosikurssi: 2016 Lempi osa-alueeni biologiassa: Elukat Hauskin (juoma)peli: Exploding Kittens Paras sarja, leffa, kirja, podcast: Harry Potter. Pätee kaikkeen. Lapsuuden haaveammatti: Öö varmaan eläinlääkäri Minusta tuleekin isona: Kalakirurgi Mikä eläin olisin: Sarvivalas Millä fiiliksillä odotan wabbua: Malttamattomana Nimi: Aino Lempinimi: Syntymäpaikka: Oulu Hallituspesti: Kiltahuoneministeri Vuosikurssi: 2. Lempi osa-alueeni biologiassa: Eläinekologia Hauskin (juoma)peli: Semmonen hassu pallopeli, en tiiä nimee Paras sarja, leffa, kirja, podcast: Kirja vois olla Charmian Husseyn salaisuuksien laakso Lapsuuden haaveammatti: Eläinlääkäri Minusta tuleekin isona: Jotain ihan muuta Mikä eläin olisin: Karhu Millä fiiliksillä odotan wabbua: Kauhun sekaisella innostuksella

Lehdykkä

Nimi: Pinja-Emilia Lempinimi: P-E Syntymäpaikka: Kerava Hallituspesti: Luontoministeri Vuosikurssi: 3. Lempi osa-alueeni biologiassa: eläinekohommat Hauskin (juoma)peli: sääntökirja on aika veikeä (juoma)peli Paras sarja, leffa, kirja, podcast: community Lapsuuden haaveammatti: laborantti Minusta tuleekin isona: Ekologi Mikä eläin olisin: saukko Millä fiiliksillä odotan wabbua: käjä on läsnä

Nimi: Nelli Sinkkonen Lempinimi: Syntymäpaikka: Tampere Hallituspesti: Työelämäministeri Vuosikurssi: 2016 Lempi osa-alueeni biologiassa: En osaa sanoa Hauskin (juoma)peli: Durak Paras sarja, leffa, kirja, podcast: A song of ice and fire Lapsuuden haaveammatti: Muun muassa kampaaja Minusta tuleekin isona: Biologi/ opettaja Mikä eläin olisin: Kissa Millä fiiliksillä odotan wabbua: Belgiassa ei juhlita samaan tapaan wappua

Syntaksis

Nimi: Maria Honkanen Lempinimi: Voi näitä kuule riittää: Martsu, Marila, Maltsu Maldiini, Mappe, Mappela, Martsi Syntymäpaikka: Nivala Hallituspesti: Tapahtumaministeri Vuosikurssi: 3. Lempi osa-alueeni biologiassa: Vesiekologia ja kaikki elukoihin liittyvä Hauskin (juoma)peli: Se ihme pingispallo kuppipeli mitä haltsumökillä pelattiin. Sääntökirja on kans kova. Paras sarja, leffa, kirja, podcast: Avatar the Last Airbender, Näin koulutat lohikäärmeesi, Sally Green Puoliksi paha trilogia, Auta Antti ( Jäljillä kamppailee vahvasti tittelistä) Lapsuuden haaveammatti: Maatalon emäntä, jolla hemmetisti eri eläimiä Minusta tuleekin isona: Ekologi, tarkempi suunta vielä hieman hakusassa Mikä eläin olisin: Quokka eli lyhythäntäkenguru Millä fiiliksillä odotan wabbua: semmosella kauhun ja innon sekotuksella

Lehdykkä

Nimi: Essi Väänänen Lempinimi: Jonkun mielestä ehkä se, missä mun nimen etuliitteenä on erään tositv -ohjelman nimi, mutta itse en tätä komppaa :D Syntymäpaikka: KYS! Hallituspesti: tapahtumaministeri Vuosikurssi: 3. vsk Lempi osa-alueeni biologiassa: Hmmmm. mä tykkään monista bilsan eri osa-alueista, mut sanoisin, että geeneihin ja ylipäätään perinnöllisyyteen liittyvät jutut on tosi mielenkiintoisia! Hauskin (juoma)peli: ehdottomasti sääntökirja! Paras sarja, leffa, kirja, podcast: Pakko nostaa kaks mun suosikkileffaa esille, eli Leijonakuningas (1994) ja Edward Scissorhands! Lapsuuden haaveammatti: Taisin haaveilla ainakin eläinlääkärin urasta Minusta tuleekin isona: Luultavasti aineenopettaja! Mikä eläin olisin: Varmaan kettu, koska ne on niin veikeitä. Tai sitten gepardi, koska voisin juosta sairaan nopeeta! Millä fiiliksillä odotan wabbua: Todella innolla! Oispa jo wappu

Syntaksis

“I’m going on an adventure!” -Bilbo Reppuli, Odottamaton matka, 2012

Kaamosvaellus ensikertalaisen vaeltajan silmin Teksti: Sameli Piirto, Kuvat: Rasmus Hindström

29.12: Yön yli ajetun matkan jälkeen soopabussi jätti pikku tiimimme (Stiina, Rasmus, minä) Kilpisjärven kupeeseen. Heilautin rinkan selkääni ja puhkuin intoa tulevasta koettelemuksesta. 5 kilometriä ylämäkeä, pluskeli, 15cm lunta metsäsuksen pohjassa oli vaelluksen karmea alku, jonka taistelimme hammasta purren. Tätä seurasi hyytävä tunturiylängön lumimyräkkä, joka raapi ylämäessä kastuneen takkini läpi selkäpiitäni kuin kylmät kynnet. Ilon hetki tällä tuskien taipaleella koitti, kun lipesimme hetkeksi Norjan puolelle ja lauloimme Rammsteinin Ausländeria. Loppujen lopuksi löysimme Saarijärven rantakivikon seasta autiotuvan, ensimmäisen kohteemme. Lounastermoksen hernari ja kuiva vaatekerta palautti tämän epätoivoisen otuksen voimia sen verran, että suostuin partioni konkarien ehdotukseen jatkaa 10km alkutaipaleen jälkeen vielä 8km Kuonjarjoen ylelliseksi kuvailtuun autiotupaan. Onneksemme sää tyyntyi iltataipaleelle eivätkä korkeuskäyrät olleet yhtä armottomia kuin aamupäivästä. Matkaan tuli kuitenkin uusi haaste: lumivyöryjen varominen. Tunsimme useita kertoja, kuinka kymmenien neliömetrien laajuinen lumilaatta vajosi suksiemme alla ja kuulimme kaukaisista tuntureista ukkosmaista jyrinää, kun lumilaatat vyöryivät raa’lla voimalla rinteitä alas. Pääsimme hautautumatta Kuonjarjoen tuvalle ja asetin kaikki märät varusteeni kuivumaan katonrajaan. Stiina ja Rasmus valmistelivat meille päivällisen perunamuusista ja possunkyljestä ja jälkiruoaksi kaakaota. Tämä ehtoollinen maistui tavattoman ihanalta.

Lehdykkä

Makuupussiin asettuessani olo oli kuin vastajauhetulla makkaralla, mutta tieto siitä, että huominen olisi kevyempi, toi lohtua soi muutaman silmänräpäyksen verran levollista unta. 30.12: Emme pitäneet kiirettä heräämisen suhteen täydentääksemme bussimatkalla hankkimattomia univaroja. Tarkoituksemme oli suksia Meekonjärven tuvan kautta Porojärvelle, mutta voipuneina jätimme myös mahdollisuuden jäädä toiseksi yöksi puoliväliin Meekonjärvelle. Taipale oli mielenkiintoinen, sillä kartta ei kertonut kaikkien kanjonien ja kivikkojen korkeuseroja, joten olimme tuon tuostakin pinteessä. Näimme yhden rinteen kyljessä edesmenneen lumilipan romahdusjäljen, jonka Meekolla tapaamamme herrasmies myönsi aiheuttaneensa. Nautimme tuvalla myöhäisen lounaan ja aikaisen päivällisen hobittimaisella ruokahalulla ja päätimme jämähtää sinne loppupäiväksi. “Olen pieni ja rikki...” 31.12: Lähdimme hiihtämään itään, Meekonjärven yli kohti Jogasjärveä ja sen yli -Stitch, Lilo ja Stitch, 2002 Porojärvelle. Aamuinen tuuli laantui, pilvipeite avautui ja päivästä tuli ihanan kipakka ja kirkas. Järveä ympäröivät Meekonvaara, Saivaara ja järven yli siintävät monet muut nyppylät muodostivat kuvankauniin maiseman, jonka keskellä oli ilo hiihtää. Keskipäivän lähestyessä Saivaaran takaa alkoi pulputa taivaalle jääkristallipilviä, jotka hohtivat auringon valossa helmiäisen ja sateenkaaren väreissä. Matkamme edetessä pilvi paisui ja muutti muotoaan kuin valtava saippuakupla. Pidimme

Syntaksis

lounastauon Jogasjärven kummittelevassa ja maahisia kuhisevassa autiotuvassa. Jääkristallipilvi valaisi tietämme myöhään iltapäivällä, Porojärvelle saapumiseemme saakka. Tunturisen järvimaiseman hyväilemä tupa oli etäisin pisteemme tällä vaelluksella. Illan kuluessa ja tähtien kirkastuessa vuosi 2019 veteli viimeisiään ja taittui uudeksi vuosikymmeneksi. 1.1.: Vuoden 2020 ensimmäisen päivän otimme rennosti. Hiihdimme lounasajaksi takaisin Jogasjärvelle, johon asetuimme viettämään loppupäivää. Tupa oli pikkiriikkinen ja asumistilaa oli alle 10 neliömetrin verran, josta siitäkin osan täytti avotakka. Tuvasta tuli äärimmäisen kodikas pikku biologinpesä, kun ripustelimme vaatteitamme kuivumaan ja pääsimme kuoriutumaan oloasuihimme. Huhuttuja maahisia ja kummituksia ei näkynyt illankaan siimeksessä, mutta yöllä noussut kova tuuli ulvoi todella äänekkäästi savupiipussa ja kuulosti Stiinan mukaan valittavalta ihmiseltä. Aamulla Rasmus kertoi kokeneensa kauhunhetkiä aamuyön pikkutunneilla; varjoissa ulko-oven nurkassa tumma maahisen hahmo oli tuijottanut häntä pienin pistävin piikivisilmin. Kiivas peto hävisi onneksi kylkeä kääntämällä. 2.1.: Jogasjärven pesäkolomme jäi taakse ja päivän tavoite oli sykkiä takaisin Kuonjarjoelle asti. Sääolosuhteet olivat uhkaavan tuuliset, joten pelasimme varman päälle ja jätimme Saivaaran juurta kulkevan oikoreitin käyttämättä ja suuntasimme Meekoa

Lehdykkä

kohti. Järven jäällä matka kului sukkelasti ja hieman ennen Meekon tupaa löysin valtavan poronsarven. Nautimme voilla kyllästettyä hernekeittoa Meekolla ja suuntasimme latuja pitkin kohti Kuonjaria. Nousu oli pitkä ja tunturiylängöllä tuuli yltyi. Puolisula lumi suomi kasvojamme ja huomasin liian myöhään, että parta olisi pitänyt laittaa piiloon; siihen oli jo kertynyt melkoinen kuorma jäätä. Löysimme toisia soopalaisia ja seurasimme heidän vanavedessään Kuonjarille, missä pääsin sulattamaan naamakarvoitukseeni kertyneet valtavat jääkalikat. Tuuli jatkoi yltymistään ja lavetilla makoillessa saattoi tuntea hirmuisten tuulenpuuskien keinuttavan tuvan seiniä. 3.1.: Kuonjar-Saarijärviväli oli todella leppoinen. Sää oli kirjas ja täysin tyyni, pakkasta sopiva 6 astetta. Kiemurtelimme korkeuskäyriä pitkin vaaran kyljelle, josta avautui henkeäsalpaava näkymä länteen; näimme Saarijärven, sen tuvan ja Saanatunturin tovereineen. Matkan loppupuolisko oli todella veikeää laskua rinnettä alaspäin kohti tupaa. Saavuimme aikaisin iltapäivästä, sillä päivälle oli luvattu kovaa myräkkää. Vietimme loppupäivän hedonistista tupaelämää, paistoimme muun muassa lettuja sellaisella intensiteetillä, että palovaroitinkin innostui. Myöhään illalla näimme tunturista valoja ja pian ovesta harppoi sisään neljä herrasmiestä, joista yksi näytti vahvasti Juha Miedolta. Nämä karpaasit kertoivat huiputtaneensa Haltin ja matkanneensa huimia etäisyyksiä päivässä. He kertoivat nauttineensa ahkioidensa sisuksista muun muassa hampurilaisia, olutta ja tänä iltana korstojen pasta-ateriaa tuki oikeaan italialaiseen tapaan punaviini. 4.1.: Heräsimme navakkaan tuleen, joka yltyi tajuttomaksi myräkäksi aamupäivän kuluessa. Lähteiden mukaan tuulen nopeus olisi ollut jopa 35m/s; siinä tuiskeessa ei päässyt edes ulkohuussiin. Päätimme loogisesti olla matkaamatta kyseisessä tuiskeessa, sillä olisimme kaikki kolme tavaroinemme lentäneet kuin leppäkeihäät taivaan tuuliin. Pitkittynyt tupaelämä sai meidät jo hieman levottomiksi. Lähdimme vasta seitsemältä illalla tuulen tyynnyttyä siedettäväksi. Kirkkaana iltana hohtava kuu valaisi tietämme Saarijärven jäällä, ja mikä parasta, pohjoistaivaalle alkoi kehittyä revontulien joki, joka yltyi ja tanssi päidemme päällä koko taipaleen Kilpisjärven luontokeskuksen kupeeseen. Bussia odotellessamme pystytimme teltan, jossa makoilimme silmällisen verran ennen viimeistä laskeutumista parkkipaikalle.

“It is over. It is done” -Frodo, The Lord of the Rings: Return of the King, 2003 5.1: Bussi saapui ja tungimme tavaramme kaikkialle mihin pystyimme. Otin löytämäni poronsarven syliini, mikä osoittautui yllättävän käytännölliseksi ratkaisuksi. Harrinivan matkailukeskuksen sauna tuntui sanoinkuvaamattoman ihanalta viikon kylmyyden ja lian jälkeen. Rentoutuneen autuaana vaelluksen kokemukset alkoivat nivuttua kompaktiin pakettiin. Reflektointi karmeimpien kärsimysten ja huikeimpien haippien välillä sai hymyn huulille. Olen iloinen, että lähtdin seikkailulle.

Syntaksis

Herra Fibonacci ja elämän kierre

Lauri Kylmänen

nko sitä ikinä arjen banaaliuden keskellä tullut pohdittua miksi ihmeessä luonnon asukkien keskuudessa spiraaliset muodot ovat niin suosittuja? Oli kyseessä sitten käpy, kotilo tai kaktus, voi harjaantumattomammallakin silmällä huomata, että jotain kieroa tässä nyt on tekeillä. Kysymys on luonteeltaan ehkä hieman liian filosofinen, ainakin jos ultimaattisia syitä lähdetään metsästämään, joten sukelletaan mieluummin proksimaattisten syiden taustalla toikkaroivaan matematiikkaan, nimittäin Fibonaccin lukujonoon. Mikä ihmeen lukujono ja kuka julmettu on Fibonacci? Lukujonon muodostumisen periaate on yksinkertainen; lisää vain kaksi edellistä lukua yhteen saadaksesi aikaan seuraavan. Ensimmäiset kolmetoista lukua ovat siis 0, 1, 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21, 34, 55, 89, 144. Ensimmäisiä todisteita tämänkaltaisen lukujonon tiedostamisesta on jo hämärästä Intiasta ennen ajanlaskun alkua, kun runoilijagurut meditoivat päässään lyhyiden ja pitkien tavujen yhdistelmien lukumääriä. Euroopassa lukujono kuitenkin tuli tunnetuksi Fibonacci-nimisen 1200-luvulla eläneen italialaisen matemaatikon ansiosta. Alun perin Fibonacci kehitti lukujononsa arvioidakseen jänispopulaatioiden kasvua. Kyseessä olivat erittäin täsmälliset ja kuolemattomat jumaljänikset, jotka pellolle asettuessaan lisääntyisivät kuukauden välein ja jatkaisivat lisääntymistä hamaan loppuun asti. Kysymyksenä oli, monta jä-

nistä pellolla vipeltäisi vuoden kuluttua. On sanomattakin selvää, että Fibonacci oli torkuttanut muutaman populaatioekologian luennon, mutta itse määrittämillään säännöillä hänen kaavansa piti kuitenkin kutinsa.

Fraktaalit

yt kun lukujonot on hallussa, vedetään syvään henkeä ja ponkaistaan suoraan Hausdorffin dimensioon. Hieman yksinkertaistaen Hausdorffin dimensio mittaa objektin karkeutta. Kun monikulmion sivujen pituus kaksinkertaistetaan, kasvaa sen pinta-ala nelinkertaiseksi. Kun kuution sivujen pituus kaksinkertaistetaan, kasvaa kuution tilavuus kahdeksankertaiseksi. Jos fraktaalin yksiulotteisia pituuksia mennään tuplaamaan, saadaan fraktaalin tilan mittakaavaa kertovaksi luvuksi yleensä muu kuin kokonaisluku. Saatu luku on nimeltään fraktaalidimensio ja on siis eräänalinen Hausdorffin dimensioihin kuuluva alaryhmä. Karvalakkimalliin sopeutetusti fraktaalit ovat itseään toistavia muotoja, jotka eri suurennoksilla tarkasteltuna näyttävät samalta. Ehkä hypnoottisin luonnosta löytyvä esimerkki fraktaalien ilmenemisestä on ruokakaupastakin ehkä tuttu Romanesco-kaali. Kaalin ulkoasu on tietenkin loppujenlopuksi vain likimääräinen fraktaali, sillä tarpeeksi zoomatessa kaalin spiraalikaava loppuu. Mutta mitä tämä on? Vanha ystävämme Fibonaccikin on paikalla! Nimittäin jos Romanes-

Lehdykkä

co-kaalin spiraalien lukumäärään ja käy- fraktaalirenderöinneistä, joissa rien ominaisuuksiin syvennytään, vilisee maistuvat värit ja tuoksuvat muodot lukujonon lukuja joka käänteessä. Jos paukuttavat verkkokalvoja tuntitolkulla. fraktaalit alkoivat kiinnostamaan, suosittelen oman fraktaalin väsäämistä esim. osoitteessa https://sciencevsmagic. net/fractal/ tai jättämään kaikki velvollisuudet hattuhyllylle ja avaamaan jonkin monista youtubesta löytyvistä

Syntaksis

PRO-sukupuu

Vuosikymmen vaihtui ja vaikka moni asia on muuttunut vuosien varrella, on yksi asia pysynyt samanlaisena. Nimittäin PRO:t jotka toivottavat fuksit syksyisin mukaan yliopistoelämään. Kuvassa Lehdykkä-arkiston uumenista kaivettu pienryhmohjaajien sukupuu viime vuosikymmenelle.

Kaivuuhommat: Janne Welling Taiteellinen ilme: Pinja-Emilia Lämsä 19

Lehdykkä

Syntaksis

Lehdykkä

SITAATTITUOKIO uittaa k a m e l o u k s k e Onn univelat n toisena y s k y s u s t l a V pro-päivänä

Biokemia on maksimissaan meidän sivuaine! - Essi kemisteille Mulla on varma an Linnanmaan kiire isin maksa -Fuksi-Riku fuksisuunnistu ksessa

Mitä se keppana oikeen tarkoittaa? -Tuulia Mä en varmaan koskaan valmistuis jos Google lakkais olemasta nyt -Matias Syntaksis

Jotain

Mauno Konu, jota pyydettiin kirjoittamaan jotain.

uomaan äkkiä, miten naamani ohi lentää jotain. Käännyn katsomaan sen lentosuuntaan ja katseeni kiinnittyy tiestä erkanevalle polulle. Polulle on ajan saatossa karissut jotain. Seuraan polkua ja huomaan, että polun reunoille on kasattu jotain. Polun molemmin puolin kasvaa puita. Yksi puista on katkennut ja jäänyt nojaamaan toiseen puuhun polun yläpuolella. Puu on selvästi ollut kuolleena jo kauan, koska lahoavasta rungosta kasvaa jotain. Jatkan matkaani. Metsästä kuuluu jotain mutta, en kiinnitä siihen sen enempää huomiota. Äkkiä huomaan edessäni jotain. Se on noin kymmenen metriä korkea ja jatkuu molempiin suuntiin. Sen keskellä on suuri avonainen portti, jonka yläpuolelle on kirjoitettu jotain. Kivetty polku jatkuu portin läpi. Vaikka polulle onkin karissut jotain, siitä on selvästi kuljettu usein. Portin takana avautuu suuri puisto, jossa polku jatkuu katetun pylväskäytävän alla. Pylväsiin ja kattoon on maalattu jotain. Maalin alta on nähtävissä paljon vanhempia rapistuneita maalauksia tai freskoja, jotka esittävät jotain. Käytävä jatkuu tehden loivia kaarteita. Ihailen puistoa, joka näkyy pylväiden välistä. Puissa liikkuu jotain. Yhtäkkiä säikähdän, kun ikkunaan rämähtää jotain. Hetken rauhoituttuani tajuan, ettei pylväiden välissä vielä äsken ollut ikkunoita tai seiniä ylipäätään. Polkukin on nyt pikemmin kivinen lattia. Käännyn takaisin. Tuntuu kuin olisin luvatta tunkeutunut johonkin rakennukseen. Käytävä jatkuu suljettuna. Ihmeellistä, etten huomannut aikaisemmin siirtyneeni sisätiloihin. Tunnen lämpimän ja kostean ilmavirran kasvoillani, joten palaan varmasti pian pylväikköön. Käytävä tekee jälleen loivan kaarteen, mutta yhtäkkiä huomaan käytävällä jotain. Sitä ei ollut siinä vielä tullessa. Rupean epäilemään suuntavaistoani mutta olen silti varma, että kävelen kohti käytävän alkua. Tullessa aurinko paistoi vasemmalta puoleltani, nyt taas oikealta puolelta, joten suunnan täytyy olla oikea. Käytävällä alkaa näkyä lisää kalusteita. Ikkunan alle on asetettu pöytä ja sen viereen tuoli. Pöydällä on jotain. Nostan sen käteeni. Sen sisällä on selvästi jotain. Kaadan sisällön pöydälle mutta en löydä mitään hyödyllistä. Tutkin vastaan tulevia lipastoja ja vitriinejä yrittäen löytää jotain: karttaa alueesta, merkintöjä tai mitä tahansa tietoa rakennuksesta. Käytävä ei enää mutkittele vaan jatkuu suorana. Vasemmalla seinällä näkyy raskas puuovi, joka on raollaan. Oven vieressä seinällä on messinkilaatta, johon on kirjoitettu jotain. Astun huoneeseen. Se on selvästi hyvin vanha salonki. Kaikkien kalusteiden päälle on pinttynyt jotain. Ilma on edelleen lämmin ja kostea. Salongin seinustalla on pienen pöydän ääressä pehmustettu nojatuoliryhmä. Tuolien verhoiluun on kirjailtu jotain ja kankaan saumoista pursuilee jotain. Kosken kangasta ja se hapertuu sormissani. Nojatuolien vieressä on suuri avotakka, jonka harmaisiin kivireunuksiin on kaiverrettu jotain. Takassa on selvästi yritetty polttaa jotain. Salongin toisessa päässä on suuri ruokapöytä ja tuoleja. Kalusteet vaikuttavat lahonneilta. Pinttyneestä pöytäliinasta ja kuivista asetelmista roikkuu jotain. Pöydällä lojuu nahkainen kirja, jonka kannessa lukee jotain. Kansi on pahasti vaurioitunut kosteudesta. Sisältö on kuitenkin vielä luettavissa. “Muuan rikas hyväntekijä oli kuollut. Hän jätti koko valtavan omaisuutensa vaimolleen ja toivoi hänen käyttävän varat hyvään tarkoitukseen. Leski päättikin rakennuttaa jotain

Lehdykkä

suurta, joka toisi iloa yhteisölle. Hän palkkasi sata arkkitehtiä, sata muuraria, sata kirvesmiestä, sata puutarhuria ja sata taiteilijaa rakentamaan jotain. Työläiset ryhtyivät töihin, ja heidän aikaansaannoksensa miellyttivät paikallisia. Työmaan levittäydyttyä suurelle kalliolle työläiset tutkivat, josko kallion saisi tasoitettua. Eräs heistä ryhtyi tutkimaan suuria halkeamia seinämässä. Kallion uumenista hän huusi tovereilleen näkevänsä jotain. Hänestä ei kuultu sen koommin. Työläiset riensivät hakemaan apua. Heidän palatessa paikalle kallion raosta oli tullut esiin jotain. Se oli levittäytynyt heinikolle pari senttiä paksuksi matoksi ja yhdestä reunasta saanut kiinni kaatuneen puun. Työläiset tökkivät sitä kepeillä, ja se sykki kosketettaessa. Sen alla ruoho oli muuttunut limaiseksi ja hajonnut osittain. Kohdasta, joka koski kaatunutta puuta, oli kasvanut pitkiä rihmoja puun kuoren alle. Kadonnutta työläistä ei koskaan löydetty. Olion olemuksesta haluttiin saada tarkempaa selkoa, joten paikalle päätettiin kutsua luonnontuntijoita tunnistamaan se. Seuraavana päivänä paikalle saapui muuan botanisti. Olio oli kasvattanut useita pitkiä ulokkeita kohti metsää ja kietoutunut usean puun ympärille, sekä yhden ulokkeen ojaa pitkin läheiseen jokeen. Laakeammilta osiltaan olio oli muuttunut pinnaltaan vihreäksi. Botanisti ei osannut tunnistaa oliota mutta epäili sitä jonkinlaiseksi sieneksi sillä perusteella, miten se oli kasvattanut rihmoja puihin ja alkanut lahottaa niitä. Seuraavina päivinä paikalle saapui sienten ja eläinten tuntijoita, lääkäreitä, ynnä muuta enemmän tai vähemmän koulutettua mutta sitäkin uteliaampaa väkeä. Järvelle vievä uloke oli kasvanut pitkin alavirtaa, ja siihen oli kasvanut suuria ja pieniä suonia, joista osassa virtasi vettä ja osassa verta. Vesi oli alkanut haista ammoniakilta. Alavirralle vievästä osasta löytyi rivissä useita tummia ja läpikuultavia kyhmyjä, joiden sisältä löytyi suuria rakenteita, jotka lääkärit ja teurastajat tunnistivat munuaisiksi. Suurimpien suonten seuduilta kudoksista kaivettiin esiin erikokoisia ja -muotoisia sydämiä, jotka pumppasivat nesteitä eri suuntiin. Vihreiltä alueilta alkoi nousta yhä korkeammalle varsia, jotka haaroittuvat puumaisiksi. Oksat olivat sisältä luumaisia ja mahlan sijasta niissä virtasi veri. Lehdet olivat vihreitä. Oliota oli välillä vaikea erottaa metsästä. Paikalliset alkoivat kuulla öisin jotain. Olion levittäytyessä kohti asutusta paikalliset alkoivat hermostua. He leikkasivat siitä palasia ja yrittivät polttaa sen. Kaikkia erikoistuneita kudoksia yritettiin pistää kuoliaaksi ja ulokkeita yritettiin katkoa, mutta mikään ei tuntunut auttavat. Se on ehkä levittäytynyt maan alle. Paniikki levisi, kun olion todettiin pystyvän tunkeutumaan rakennuksiin. Yön aikana olio oli kasvanut navetan rakenteisiin ja tappanut kaikki sisällä olleet eläimet. Navetan avoimista ovista ja ikkunoista virtasi hitaaseen tahtiin lämmintä ja kosteaa ilmaa, ikään kuin olio olisi hengittänyt. Kun navetan viereen ilmestyi seuraavan yön aikana täsmälleen samanlainen rakennus, alkoivat ihmiset paeta kodeistaan, koska eivät voineet enää luottaa edes omiin taloihinsa. Olio pystyi matkimaan ympäristöään.” Suljen kirjan. Olo on karmiva ja ikään kuin selkää pitkin ryömisi jotain. Lähden poistuakseni huoneesta. Raskas puuovi on kadonnut ja tilalla on vain punainen tapetti, joka peittää huoneen seiniä. Tapetin mustassa lehtikuvioinnissa etenee sykkivä liike. Kosketan tapettia, jolloin useat lehdistä rävähtävät auki paljastaen silmän, joka kääntyy katsomaan kosketuksen lähdettä. Joihinkin lehtiin aukeaa aukko, joista alkaa virrata ilmaa kovan äänen saattelemana. Ikään kuin se yrittäisi sanoa jotain. Syntaksis

usi vuosikymmen on hyvä potkaista alulle muistelemalla menneitä, kirjaimellisesti. IUCN julisti viime vuosikymmenellä kadonneeksi 160 eliölajia ja luku saattaa kuulostaa hurjalta. Tämä luku kuitenkin sisältää vain lajit, jotka ovat virallisesti julistettu sukupuuttoon kuolleiksi. Surullista on, että suuri määrä muita lajeja on väistämättä kadonnut. Tieto lajien sukupuutosta tulee vasta uuden tutkimustiedon myötä, joten tieto sukupuutosta ei luonnollisesti tule reaaliajassa lajin katoamisesta. Tämän vuoksi vuosi, jona laji julistetaan sukupuuttoon kuolleeksi kuitenkaan ei tarkoita sitä vuotta, milloin laji on kadonnut luonnosta. Yleensä laji julistetaan sukupuuttoon kuolleeksi vasta ekstensiivisen etsinnän jälkeen ja tässä vaiheessa laji on ollut kadonneena vuosia. Tässä olisi hyvin pieni katsaus siihen mitä ehkä vähemmän tunnettuja eläinlajeja luokiteltiin sukupuuttoon kuolleiksi viime vuosikymmenellä. Uhanalaisista eläimistä huomiota saa mediassa yleensä suloiset taikka suuret nisäkkäät kuten sarvikuonot taikka isopandat, mutta suurin osa biodiversiteettikriisin uhriksi joutuvista eläimistä ovat melko pieniä ja huomaamattomia, mutta yhtä lailla tärkeä osa ekosysteemejä siinä missä suuremmatkin eläimet. Valtteri Leppilampi

heisessa kuvassa on ainoa tunnettu kuva Aloatrajärven uikusta (Tachybaptus rufolavatus), joka oli hyvin pieni uikku Madagaskarin saarilta, nimensä mukaisesti Aloatran järvestä. Se oli vain noin 25 cm pitkä ja pienen siipiensä vuoksi melko huono lentäjä, eikä sen elintavoista keretty oppia juuri mitään ennen kuin se katosi. Sen katoaminen johtui todennäköisesti elinympäristön tuhoutumisesta ja vieraslajin, käärmeenpääkalan (Channa Maculata), tuomisesta sen kotivesistöihin, sillä tämä petokala katsoi myös pienen uikun kuuluvan ruokalistalleen ja todennäköisesti myös kilpaili uikun kanssa samasta ravinnosta. Aloatran uikku julistettiin sukupuuttoon kuolleeksi vuonna 2010. Viimeinen havainto linnusta tehtiin vuonna 1982. Se oli alkujaankin melko herkkä laji, sillä sen elinalue oli melko pieni ja huonon lentokyvyn vuoksi, muutto suotuisimpiin ympäristöihin olisi ollut pienelle uikulle vaikeaa tai jopa mahdotonta. 25

Lehdykkä

uten monet muut eristäytyneet saaret, myös Havaijin saari on suojelubiologian kannalta melkoinen murheenkryyni. Esimerkiksi saaren noin 140-endeemisestä lintulajista sukupuuttoon on kuollut noin puolet, eikä loppujenkaan tilanne erityisen hyvältä näytä. Syitä lintujen katoon ovat vieraslajit kuten rotat ja kissat, metsien hakkuu, saarille levinneet lintujen tartuntataudit ja osaltaan myös metsästys. Yksi näistä kadonneista linturyhmistä on nukupuut (Hemignathus). Nukupuut olivat pieniä värikkäitä varpuslintuja, jotka käyttivät kaarevaa nokkaansa hyönteisten etsimiseen kaarnasta. Suku käsitti neljä eri lajia ja on todennäköistä, että kaikki lajit ovat kuolleet sukupuuttoon. Nukupuista on tehty yksittäisiä havaintoja viimeksi 90-luvun lopulla, ja yksi lajeista, Oahun nukupuu todettiin vuonna 2016 sukupuuttoon kuolleiksi. Vaikka loppuja nukupuu-lajeja ei ole todettu sukupuuttoon kuolleiksi, ovat ne todennäköisesti jo kadonneita tai vähintään funktionaalisesti sukupuutossa todella pienen populaatiokoon vuoksi. Nukupuut katosivat todennäköisesti samoista syistä, kun monet muut Havaijin endeemiset linnut: metsien hakkaamisen, tartuntatauteihin ja tulokaslajien kuten rottien, kissojen ja näätäeläinten saalistuksen vuoksi. Vuonna 1991 aloitettiin East Maui Watershed suojeluprojekti Havaijin endeemisten lintujen suojelemiseksi, jossa metsistä hävitettiin useita vieraslajeja ja luonnontilaista ympäristöä aidattiin, mutta todennäköisesti saaren kotoperäisten lintujen ahdinkoon herättiin liian myöhään ja nukupuut, kuten monet muut saaren uniikit lintulajit, ovat menetetty iäksi. Syntaksis

moi nativatis oli melko pieni noin 20-cm pitkä liskolaji, jota tavattiin Australian Joulusaarilta. Se eli lehtikarikkeen seassa ja oli päiväaktiivinen. Laji oli pitkään melko yleinen, kunnes populaatio romahti vuosien 1990-2000 välillä peräti 98 prosentilla. Vuonna 2003 sitä löydettiin enää vain muutama populaatio saaren syrjäisitä osista ja vuonna 2008 lajia löydettiin vain yhdestä paikasta. Viimeinen vankeudesta tunnettu yksilö kuoli vuonna 2014 ja laji luokiteltiin vuonna 2017 sukupuuttoon kuolleeksi. Mikä sitten ajoi verraten yleisen liskolajin sukupuuttoon näin lyhyessä ajassa? Syitä ei tarkkaan tiedetä, mutta on spekuloitu, että ihmisen mukana tuomat vieraslajit, kuten kilpailevat liskolajit, rotat ja kissat olisivat aiheuttaneet pienen liskon katoamisen. On myös mahdollista, että hyönteismyrkyt aiheuttivat liskon populaation romahtamisen. Joka tapauksessa alun perin runsaslukuinen laji katosi hätkähdyttävän nopeasti ja on osoitus siitä, että yleisetkin lajit voivat kadota silmänräpäyksessä ilman, että kukaan kerkeää kiinnittää asiaan juuri mitään huomiota saatikka, että konkreettisia toimia lajin pelastamiseksi ehdittäisiin tehdä.

ettongia anhydra oli Australiassa elänyt pussieläin. Se kuului rottakenguruihin ja nimensä mukaisesti se muistutti rotan ja kengurun lehtolasta. Bettongia anhydra on todennäköisesti kadonnut jo vuosikymmeniä sitten, sillä laji tunnettiin vain vuonna 1933 löydetyn raadon perusteella. IUCN julisti lajin kadonneeksi vuonna 2016. Rottakengurut ovat kärsineet paljon ihmisen aiheuttamista muutoksista Australian luonnossa ja Bettongia Anhydra ei suinkaan ole ainoa sukupuuttoon kuollut rottakenguru. Lajin kohtaloksi todennäköisesti koi27

Lehdykkä

tui ihmisen mantereelle tuoma punakettu. Kuten muut rottakengurut, todennäköisesti myös Bettongia anhydra oli yöaktiivinen kasvissyöjä, joka käytti pitkiä takajalkojaan paikasta toiseen hyppimiseen ja eturaajoja ruoan etsimiseen. Toivottavasti loput jäljellä olevat rottakengurut saadaan pelastettua, sillä olisi sääli, jos nämä lystikkään näköiset epelit katoaisivat täysin Australian faunasta.

aikista vähiten suurta yleisöä kiinnostaa ehkä kasvien katoamisen jälkeen selkärangattomien eläinten sukupuutto, mikä on sääli, sillä suurin osa sukupuuttoon ajautuvista kuuluvat tähän eläinryhmään ja selkärangattomat ovat todella tärkeä osa ekosysteemien toimintaa. Yksi lukuisista sukupuuttoon kuolleista mutta mielenkiintoisista lajeista on Labidura herculeana. Se oli todennäköisesti suurin tunnettu pihtihäntäinen. Laji kasvoi yli 8-senttiseksi. Syynä lajin katoamiseen on sen elinympäristön tuhoutuminen ja vieraslajit, kuten eräs suuri juoksujalkainen, joka katsoi suuren pihtihäntäisen ruoakseen. Laji katsottiin sukupuuttoon kuolleeksi vuonna 2014.

Syntaksis

SITAATTIEN PALUU sä, is ö t ä t ä p y y r a u ”Mä en hal ypätessä y r ä it ö t ä d h e tai t , pohti ” u t is n n o n e t u - ei mu iten m , iä t t ie m i it p Kaisa kun voi n a j a a a p a v ja työn yhdistää ”Hyvä olla j ohonkin addiktoitun ut niin ei tarvi olla il man”. Raami

en t s i a l a s l i akia b t n ä lata m e ä p T ” ä n i k i pitäs i e a s loin s l i n s ka a k s ä, ko j e l e p n” a a m a m o juo u j keesti i o u u t jou ogi l o e g n ö -Nimet Mun huonekasvien hoito on luonnonvalinta -Vilma 29

Lehdykkä

Syntaksis

a s i k i m e e ompattim

Tehtävä: Keksi vompatin ilmeeseen sopiva meemiteksti TAI tee kuvaan pohjautuva meemi. Lähetä taiteesi osoitteeseen lehdykka@syntaksis. org tai Lehdykän idealaatikkoon kiltahuoneella otsikolla: “Vompattimeemi” omalla nimelläsi ja nimimerkilläsi varusteltuna. Parhaat vompattimeemit julkaistaan vabulehdykässä!!

Lehdykkä