Teksti: Dakota Lavento
Kauppakeskus Ideapark on yksi Suomen suurimmista kauppakeskuksista.
Liikennöintialue heikosti kantavalle maapohjalle SUOMI Pohjanmaalla sijaitsevan suuren kauppakeskuksen piha-alueiden laajat kevennysrakenteet toteutettiin Leca®-soralla. Marraskuussa 2019 avattu kauppakeskus Ideapark on yksi Suomen suurimmista kauppakeskuksista: pinta-alaltaan se on miltei seitsemän hehtaaria. Pysäköintipaikkojakin on kaikkiaan kaksituhatta. Kaikkiaan 120 000 m2:n kokoisen piha-alueen toteuttamisesta ei haasteita puuttunut. Olosuhteet tontilla olivat todella haastavat, sillä kauppakeskus rakennettiin pehmeikölle.
BUILD MAGAZINE
Onneksi Seinäjoen Ideaparkin urakoineen Lehto Tilat Oy:n maarakennuspäällikkö, Jarno Tuomisella on runsaasti kokemusta vastaavista hankkeista. ”Pohjamaan huonon kantavuuden vuoksi tarvittiin kevennysrakenteita”, Tuominen kertoo. ”Leca-soraan päädyimme, sillä käytimme sitä esimerkiksi Retail Park Brediksen piha-alueiden kevennys-
rakenteissa vuonna 2017. Kohde onnistui mainiosti ja rakenteesta tuli erittäin hyvä. Myös tuotteen hinta on kilpailukykyinen.” Seinäjoen Ideaparkin työmaalla maarakentaminen käynnistyi alkukesästä 2018. Laajan piha-alueen kevennysrakenteita toteutettiin lohkoissa kesän ja syksyn aikana 2018. Kevennettävän alueen koko oli noin 25 000 m2. Yh-
Leca® on rekisteröity tavaramerkki, jonka omistaa Saint-Gobain.