KORKEAT PENGERRYKSET JA PAKSUT TÄYTÖT UUDELLE ASUINALUEELLE PUOLA Arkkitehdin rohkea visio saatiin toteutettua Leca®-soran avulla. Ratkaisun avulla syntyi kestävä ja vakaa täyttö, joka ei kuormittanut liikaa rakennetta. Uudet rakennusprojektit tiheästi asutetuilla kaupunkialueilla ovat haaste sekä suunnittelijoille että rakentajille. Jos tavoitteena on ennen kaikkea kannattava investointi, pyritään yhdelle tontille yleensä rakentamaan mahdollisimman monta asuntoa. Tämän tehtävän toteuttaminen taas lankeaa suunnittelijan harteille. Suunnittelijan on täytettävä sijoittajan odotukset, mutta noudatettava samalla rakennuslainsäädännön asettamia rajoitteita. Lainsäädäntö määrää esimerkiksi vähimmäismäärät sekä viheralueille että parkkipaikoille, jotka ovat molemmat rakennusprojektin kannalta merkittäviä seikkoja.
simmäisen kerroksen kanssa. Luiskat, tukiseinät ja portaat sovitettiin nykyiseen maastoon sekä esteettisesti että toiminnallisesti. Haasteita aiheuttivat kuitenkin luiskien huomattava korkeus ja 3,5 metrin syvyinen täytettävä tila. Tämän vuoksi oli erityisen tärkeää, että projektiin löydettäisiin juuri oikeanlainen täyttömateriaali ja asennusmenetelmä.
män lisäksi sen tulisi tarjota vakaa rakenne ja kestää sekä aikaa että haastavia olosuhteita. Materiaali- ja ratkaisuanalyysin jälkeen projektin toteutukseen valikoitui Leca-sora 10– 20 mm. Se täytti asetetut vaatimukset ja soveltuu hyvän vedenpidätyskykynsä vuoksi erinomaisesti sekä vettä läpäisevien pinnoitteiden alapuolelle että viheralueille.
Toimiva ratkaisu Projektissa käytettävältä ratkaisulta toivottiin ennen kaikkea, että materiaali olisi mahdollisimman kevyttä ja aiheuttaisi siten mahdollisimman vähän maanpainetta tukiseiniin. Tä-
Uusi tiivistämismenetelmä Kevytsorakerroksen paksuus oli poikkeuksellisesti tässä rakenteessa useita metrejä. Tiivistämisessä noudatettiin Lecan asiantuntijoiden neuvoja. Leca-sora levitettiin alueelle noin 60
Usein asuinkerrostalojen rakennusprojekteissa päädytäänkin ratkaisuun, jossa rakennetaan kolme tai neljä rakennusta kulmittain siten, että niiden väliin jää sisäpiha. Näin voidaan rakentaa maanalaisia pysäköintihalleja, joiden päälle sijoitettavat viherkatot parantavat hulevesien hallintaa ja toimivat virkistysalueina asukkaille. Miltei tyypillinen toteutus Hyvä esimerkki tällaisesta ratkaisusta ovat Varsovaan rakennetut uudet kerrostalot. Tässä tapauksessa pysäköintihallin katto oli samalla tasolla sitä ympäröivien rakennusten en-
BUILD MAGAZINE
Geotekstiilin avulla toteutetut Leca-sorapatjat.
Leca® on rekisteröity tavaramerkki, jonka omistaa Saint-Gobain.