Klinikka kutsuu

Toisen vuosikurssin opiskelijoilla preklinikan loppuminen häämöttää jo - mitä tapahtuu, kun kauan pelätty klinikkakynnys on kuin onkin ylitetty?

TERVEHDYS SINULLE, viimeisiä viikkojasi kakkosvuosikurssilla viettävä tulevaisuuden klinikkafuksi! Ensi vuonna alkava kolmonen tulee olemaan monella muotoa erilaista aikaa opiskelussa.

En tiedä, onko luvassa mitään isompia mullistuksia opintojen järjestelyiden kohdalla nykyisiin verrattuna, mutta voin ainakin jakaa muutaman omakohtaisen vinkin ja fiiliksen omalta kolmosvuodeltani ja siitä miten meidän opiskelumme etenivät.

Aloitat todennäköisimmin urasi hieman hämmentyneenä potilas-lääkärisuhteen kurssin luentotykityksessä, josta pikkuhiljaa päästään etenemään potilaan tutkimisen kurssille. Ensimmäinen potilaskontakti meidän vuosikurs- silla tapahtui psykiatrian yksikössä tehtävissä haastatteluissa, joissa maali oli lähinnä potilaan kanssa juttusille pääseminen. Varsinainen tutkiminen (eli statuksen teko) käydään läpi POTT-kurssilla pienryhmissä toisianne tutkien. Alusvaatteisilleen riisuminen ei ole harvinaista näissä opetuksissa, mutta ei kannata välttämättä uskoa jodel-huhuja kurssitoverien tuseeraamisesta. Tästä sitten pikkuhiljaa lähtee käytiin sisätautien kurssi (joka koostuu kolmesta osa-alueesta, kardiologia – gastrologia, nefrologia ja reumatologia – endokrinologia ja hematologia) ja TAOPn isoveli, tautiopin kurssi. Samalla, ikävä kyllä, käynnistyy myös todella monta muuta pikkukurssia, joista itselläni oli ainakin ongelmia pysytellä kärryillä. Paras neuvo, mitä minulla on antaa avuksi on käyttää kalenteria paljon ja neuroottisesti alusta asti.

Opintojen rakenne luonnollisesti muuttuu kun preklinikasta tiputetaan kolme ensimmäistä kirjainta. Luentojen lisäksi ryhmäopetuksia tapahtuu useilla eri ryhmäkokoonpanoilla, näistä merkittävimpänä uutena on pienryhmäopetus. Pienryhmiä opettavat kliinisen opetuksen lääkärit, kukin hieman omalla tavallaan ja välillä oman erikoisalansa sävyttämänä.

Pienryhmissä käydään läpi yleensä teoriaa ja usein myös osastoilla tapaamassa potilaita, joita sitten jututetaan ja tutkitaan porukalla. Toista kliinistä puolta opintoihin tuovat sisätautien kurssin päivystys- ja osastokiertoseurannat sekä potilaan tutkimiset ja niistä kirjoiteltavat raportit.

Lisäksi kurssien käytäntöjen järjestelyissä alkaa pyöriä opetuskoordinaattoreita, jotka ovat välikäsiä yliopiston, sairaalan ja opiskelijoiden välillä. He hoitavat valtaosan kurssien tiedotuksesta ja arjen käytäntöjen pyörittämisestä, joten heidän sähköpostiosoitteensa kannattaa ottaa ylös kurssin alussa.

Mikä saattaa yllättää hieman haikealla tavalla on se, että Snellulle ja Cantsulle ei juuri ole asiaa enää klinikassa. Opiskelijan päivittäiset tarpeet täyttäviä tiloja löytyy KYSltä; tiedekirjastossa on UEF:n tunnuksilla toimivia tietokoneita, tulostin ja hiljaisen opiskelun tiloja, kellarin bunkkerissa ilmaisia kofeiinipitoisia juomia ja talosta löytyy kaksi opiskelijahintaan ruokaa tarjoavaa laitosta: opiskelurakennuksen huiteilla sijaitseva henkilöstöravintola Hilima ja toiselta puolelta KYSiä Kaarisairaalan Kaarre. KYS on ollut isossa remontissa ja on edelleen, kun saavut klinikkaan, ja oma vuosikurssimme on välillä joutunut reagoimaan aika lennosta paikkojen sijaintien muuttumiseen juuri kun edelliseen oppi kulkemaan.

Omassa pienryhmässäni kuljimme opetuksiin pääasiassa porukalla: yleensä joku tiesi kutakuinkin suunnan ja potentiaalinen myöhästyminenkin olisi solidaarisesti yhteisvastuullinen.

(Oma kyseenalainen niksini täysin totaaliseen eksymiseen on mennä lähimmällä hissillä kellariin ja koettaa sieltä päästä kellarin isommille pääkäytäville, jotka kattavat sairaala-alueen Canthialta

Kaarisairaalaan saakka ja täten voi päästä ainakin takaisin tuttuihin maisemiin. Paljon järkevämpi niksi on kysyä nätisti hoitajilta.)

Ja niin, sitten kissa pöydälle. Onko kolmosvuosi rankka? Omani on valehtelematta ollut, mutta se on myös toisaalta ollut mielekkäin lääkisvuosi tähän mennessä. Palautumisen ja tuen merkitys korostuu entisestään. Siispä, älä nipistä opiskeluaikaa unesta. Pidä vähintään yksi vapaapäivä viikossa, jos tuntuu että kahta ei pysty. Opettele tekemään joitakin asioita puolella teholla, panosta siihen mikä kiinnostaa oikeasti. Älä stressaa amanuenssuureista syyskuussa. Jaa tietoa kaveriporukassa ja kurssin

WhatsAppissa. Kysy rohkeasti neuvoa vanhemmilta opiskelijoilta, esimerkiksi allekirjoittanutta saa tulla nykäisemään smurffinhihasta bunkkerilla vapaasti. Ja mikä tärkeintä, ota kaikki ansaittu ilo irti, kun ekaa kertaa laitat ylle valkotakkia, kun skoolaat kandijuhlissa, kun tajuat ensimmäistä kertaa kuulevasi sydämen sivuäänen valehtelematta.