Kylteri 1/24

“It is rare that one be made aware of the moment in history which they inhabit, to know that beneath their feet lies a turning point in time.”

”On harvinaista tulla tietoiseksi siitä historian hetkestä, jota elää, ja tietää seisovansa aikojen käännekohdassa.”

INTRO

IN THIS ISSUE

the Editor-in-Chief of Kylteri, Ahmed Hewidy (pictured), and the magazine’s staff investigate our rapidly changing world, from business, to environment, to social justice. Turn the page to read more in the editorial.

TÄSSÄ NUMEROSSA

Kylterin päätoimittaja Ahmed Hewidy (kuvassa) ja lehden toimitus pohtivat nopeasti muuttuvaa maailmaamme, liiketoiminnasta ympäristöön ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Käännä sivua ja lue lisää pääkirjoituksesta.

EDITORIAL

To Live in Interesting Times

WORDS

Ahmed Hewidy

Joonas Määttä

SOURCES

Listed on page 66

Last fall, our own Aalto Management hosted the first Finnish presidential debate in English. It was an interesting affair, partly for its primacy, but largely for its scope and ability to bring in different candidates for a debate targeted to students. More than anything, however, it was a fresh, qualified, and varied discussion about the nation as a whole, and it would be the last time we would witness such nuance. Within weeks of the presidential campaigns entering full force, the discussions would devolve towards one topic and one topic alone: war. For the first time in my life, war was the topic.“Mr. Candidate, are you willing to tarnish a legacy of disarmament by stationing nuclear weapons in our lands?”

I recall recently seeing CHAUDET’S silver and bronze depiction of the goddess of peace, Pax, housed in the Louvre. She sits on a throne raised atop a pedestal some 80 centimetres high, her head towering above other pieces. Carrying a gilded olive branch in her right arm and a cornucopia in her left, she was commissioned by NAPOLEON to symbolise the dividends brought on by peace. In her construction a deep irony – a monument to peace funded by a warmongering emperor – but I could not look away, for war is the topic. Her silver, tarnished with age but carrying a sheen, gives a mellow reflection in her otherwise blank eyes as she gazes softly down, almost judgingly, as if to remind me that peace is merely a convenience of power.

Back at home, a government elected on a mandate of liberal austerity and chauvinistic xenophobia continues to dismantle our social welfare state, driving the marginalised further into poverty. In an apt reflection of the changing political climate we have come to inhabit, the presidential election would ultimately not be decided over policies or war, but the gender of a candidate’s partner. I suppose these are the interesting times they speak of – when decisions of nation states are dictated by equal parts bigotry and genuine existential fear. It is rare that one be made aware of the moment in history which they inhabit, to know that beneath their feet lies a turning point in time. I am reminded of a line by TROTSKY lamenting the backsliding of his nation as he lay in exile: “Everything is relative in this world, where change alone endures.” 1

This edition of Kylteri meditates on one theme above all: change, be it change in technology, business, or social justice. We ask: How do we react when we wake up in a familiar yet foreign world every day? In this edition, we invite you to discussions of equality in leadership (p. 26), social media and consumerism (p. 41), as well as journalism and war (p. 32). Additionally, we highlight the perspectives of two presidential candidates discussing the present challenges facing our nation: OLLI REHN (p. 22) and LI ANDERSSON (p. 24). As you read this issue, I encourage you to reflect on the things you value and hold dear, the things you believe are just. Consider your social, political, and moral opinions – how the world has changed them and how they’ve changed you in return.

The author is the editor-in-chief of Kylteri magazine. He likes his coffee black with cardamom, a hint of cinnamon, and the morning news, like God intended. He doesn’t particularly like war, unlike God intended.

PÄÄKIRJOITUS

Elämme jännittäviä aikoja

Viime syksynä Aalto Management järjesti Suomen ensimmäisen englanninkielisen presidentinvaalipaneelin. Se oli mielenkiintoinen tilaisuus, osittain aiheen tärkeyden takia, mutta sitäkin tärkeämpää oli paneelin kyky tuoda ehdokkaita yhteen opiskelijoille suunnattuun tilaisuuteen. Ennen kaikkea kyseessä oli raikas, asiantunteva ja monipuolinen keskustelu koko yhteiskunnasta. Se olikin viimeinen kerta, kun koimme vastaavanlaista monisäikeisyyttä. Muutaman viikon kuluttua, kun presidentinvaalikampanjat olivat täydessä vauhdissa, keskustelut keskittyivät yhteen ja ainoaan aiheeseen: sotaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni sodasta tuli keskustelun ydin. ”Oletteko valmiita tahrimaan aseistariisunnan perinnön sijoittamalla ydinaseita isänmaahan?”

Näin hiljattain Louvressa sijaitsevan CHAUDET’N hopea- ja pronssiveistoksen rauhanjumalatar Paxista. Hänen valtaistuimensa on vajaan metrin korkuisella korokkeella ja hänen päänsä kohoaa kaikkien muiden veistosten yläpuolelle. Oikeassa kädessään hän kantaa kullattua oliivinoksaa ja vasemmassa runsaudensarvea. Hänet veistettiin NAPOLEONIN käskystä symboloimaan rauhan tuomia osinkoja. On ironista, että rauhanjumalattaren rahoitti sotaisa keisari, mutta en voinut kääntää katsettani pois, sillä sota on alati läsnä. Ajan tahrima mutta kiiltävä hopea tuo pehmeyttä Paxin muuten elottomiin silmiin kun hän katsoo hellästi alaspäin, melkein tuomitsevasti – aivan kuin haluaisi muistuttaa minua siitä, että valtaapitävät välittävät rauhasta vain jos se on heille helppoa ja kätevää.

Samaan aikaan koto-Suomessa hallitus, joka valittiin liberaalin säästäväisyyspolitiikan ja sovinistisen muukalaispelon periaatteella, jatkaa hyvinvointivaltiomme purkamista ja ajaa syrjäytyneet yhä syvemmälle köyhyyteen. Osuvasti sen poliittisen ilmapiirin heijastuksena, johon olemme joutuneet, presidentinvaalien lopputulosta ei lopulta ratkaissut politiikka eikä sota, vaan ehdokkaan kumppanin sukupuoli. Kaipa nämä ovat niitä jännittäviä aikoja, joista torilla juorutaan, kun valtakunnan päätöksiä sanelee yhtä lailla kiihkoilu ja aito eksistentiaalinen pelko. On harvinaista tulla tietoiseksi siitä historian hetkestä, jota elää, ja tietää seisovansa aikojen käännekohdassa. TROTSKIA lainaten: ”Kaikki on suhteellista tässä maailmassa, jossa vain muutos kestää.” 1 Tässä Kylterin numerossa käsitellään ennen kaikkea yhtä teemaa: muutosta, olipa kyse sitten teknologiasta, politiikasta, liike-elämästä tai sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Kutsumme sinut pohtimaan yliopistojen poliittisia ilmapiirejä (s. 12), markkinarakoon avautuneita vegaanisia yrityksiä (s. 47) ja MINNA HALMEEN näkökulmia yritysten kestävästä kehityksestä (s. 45). Kylteri-pyrkimyksemme on palauttaa monisäikeisyyttä poliittisiin keskusteluihin, ja siksi kannustankin sinua tutustumaan kahden presidenttiehdokkaamme, OLLI REHNIN (s. 22) ja LI ANDERSSONIN (s. 24), näkökulmiin nykyajan haasteista. Tätä numeroa lukiessanne ehdotan, että pohditte asioita, joita arvostatte ja pidätte tärkeinä. Miettikää sosiaalisia, poliittisia ja moraalisia mielipiteitänne – miten maailma on muuttanut niitä ja miten ne ovat muuttaneet teitä vastavuoroisesti.

Kirjoittaja on Kylteri-lehden päätoimittaja. Hän pitää kahvistaan mustana kardemumman, kaneliripauksen ja aamu-uutisten kanssa, kuten Jumala tarkoitti. Hän ei pahemmin pidä sodasta, toisin kuin Jumala tarkoitti.

SANA

Ahmed Hewidy KUVA

Joonas Määttä

LÄHTEET

Lueteltuina sivulla 66

ISSN-L 1457-0890

ISSN 1457-0890

LEHDEN TOIMITUS — Editorial Staff

PÄÄTOIMITTAJA Editor-in-Chief

Ahmed Hewidy kylteri@ky.fi

ART DIRECTOR

Mirka Larjomaa ad@ky.fi

TOIM.SIHTEERIT

Ed. Coordinators

Aarni Parkkari

Loviisa Pursiainen

Joonas Määttä

Pedro Miguel

Isaac Jyväsjärvi

JULKAISIJA

Publisher

KY-säätiö

Konemiehentie 4, 02150 Espoo

KANSIKUVA

Cover Illustration

Mirka Larjomaa

KIRJASIMET Typefaces

Martina Plantijn

Acumin Pro Wide

Swear Text

PAPERI Paper

Munken Lynx 170

Munken Lynx 100

PAINO Printing

Nord Print

PAINOS Print Run

500

SANOJA

Words By

Lara Alanya

Aaro Angerpuro

Anna Hakola

Isaac Jyväsjärvi

Lari Kauranen

Veera Leinonen

Eero Lilja

Miska Lindström

Pedro Miguel

Siiri Reiniluoto

Jusa Saarimaa

KUVIA

Images By

Markus Apila

Majd Arandas

Saga Bruun

Olya Havrina

Veera Konstri

Jiaming Liang

Leena Louhivaara

Joonas Määttä

Minerva Mänttäri

Andrea Puscacu

Maria Sann

Antti Yrjönen

VIERASKYNIÄ

Op-Eds By

Li Andersson

Tilda Leikola

Olli Rehn

Haluaisitko kirjoittaa, kuvittaa tai valokuvata Kylteriin? Ota yhteyttä: kylteri@ky.fi

Do you want to write, illustrate or take pictures for Kylteri? Reach out: kylteri@ky.fi

KUVA / IMAGE

Minerva Mänttäri

TÄSSÄ NUMEROSSA — In This Issue

Kestävyys vaatii yritysten sääntelyä

Innovaatioita ja pientilallisia – reportaasi Vegemessuilta

The Economics of Data

Surveillance Capitalism

Muistakaa rakastaa

Headline Goes Here

Rebuilding the Fourth Wall in Professional Wrestling Virtuously

Kevättalven kampustyylit

PUOLIVUOTISKATSAUS

KESTÄVÄSSÄ KEHITYKSESSÄ perusajatus on, että maapallo luonnonsysteemien ja toisaalta yhteiskuntien toimivuuden suhteen pysyisi tuleville sukupolville käyttökelpoisena.

– MINNA HALME, Kylterin haastattelussa tätä numeroa varten

44 % of Gen Z (ages >25) and 36 % of millennials (ages 26–41) cite social media as their preferred source of information about the products they intend to purchase.

– PWC, 2023, June 2023 Global Consumer Insights Pulse Survey

Kauppiksen opiskelijoista 89,1 % koki koulun ilmapiirin olevan OIKEALLA tai lievästi oikealla. Valtsikassa taas 92,1 % opiskelijoista koki ilmapiirin olevan VASEMMALLA tai lievästi vasemmalla.

VALTSIKALAISISTA 49,6 % kokee, että yliopiston pitäisi ottaa vielä nykyistäkin enemmän kantaa poliittisiin kysymyksiin.

KAUPPISLAISISTA näin haluaisi vain 15,4 %.

– SIIRI REINILUOTO JA LARI KAURANEN, Kylterin artikkelissaan

Half-Year Review

If you’re between the ages of 18 and 24, your data is worth SEVEN TIMES AS MUCH as the data of those aged 55+.

– INVISIBLY, 2024, “How Much is Your Data Worth? The Complete Breakdown for 2024”

Among the companies listed in the Nasdaq Copenhagen, it’s more probable for a CEO to be NAMED LARS than to be A WOMAN

– IMPAKTLY, 2024, “Nordic Business Diversity Index 2024”

94 journalists have been killed in the war in Gaza up to March 7, the deadliest war for journalists in modern records.

– THE COMMITTEE TO PROTECT JOURNALISTS, 2024, Database of attacks on the press

Kylterin selvitys:

Millaisessa ympäristössä opiskelemme?

SANA

Lari Kauranen

Siiri Reiniluoto

KUVA

Ahmed Hewidy (s. 12–13)

Markus Apila (s. 18–19)

ANALYYSI

Katsaus Kauppiksen ja Valtsikan poliittisiin ilmapiireihin

Viime aikoina yliopistomaailmassa on kuohunut niin opiskelijavaltausten kuin myös kiihtyneen ulkopoliittisen keskustelun seurauksena. Polarisaatio on terminä yhä useammalle tuttu, sekä osa arkipäivää, ja toisinaan saattaa tuntua kaiken olevan politisoitunutta. Taloustieteen opiskelija

Siiri Reiniluoto ja tieto- ja palvelujohtamisen opiskelija Lari Kauranen kiinnostuivat selvittämään, miten tämä kaikki näkyy yliopistoissa ja miten opiskelijat kokevat oman opiskeluympäristönsä.

89,1 prosenttia kyselyn vastaajista koki Kauppiksen ilmapiirin olevan lievästi tai selkeästi oikealla.

92,1 prosenttia kyselyn vastaajista koki

Valtsikan ilmapiirin olevan lievästi tai selkeästi vasemmalla.

Kevät ja sen mukanaan tuoma yhteishaku ovat saaneet miettimään yliopistojen maineita ja stereotypioita, varsinkin oman yliopiston. Aallon kauppiksen osalta stereotypiat tuntuvat vahvistuneen, ainakin tarkasteltaessa menneenä syksynä aloittaneiden opiskelijoiden sukupuolijakaumaa, joka on noin 70–30 miesten hyväksi. Vaikka yliopistoon tullaan pohjimmiltaan oppimaan uutta ja kehittämään omaa ajattelua, ei ympäristön ja ilmapiirin vaikutusta voi irrottaa yhtälöstä. Onko polarisaatio todella tunnistettavissa oleva ilmiö ja miten yliopistot nähdään niiden sisältä käsin?

Päätimme ottaa näistä kysymyksistä selvää, ja samalla vertailla Aallon kauppakorkeakoulua Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Näillä kahdella laitoksella tuntuu olevan hyvin erityyppiset stereotypiat, ja halusimme selvittää, mistä ne kumpuavat ja pitävätkö ne paikkansa. Saadaksemme kokonaiskuvan tilanteesta, lähetimme lyhyen kyselyn aiheesta Valtiotieteellisen ja Kauppakorkean opiskelijoille, ja saimmekin siihen lähes 400 vastausta. Näitä vastauksia syventääksemme haastattelimme lisäksi muutamia opiskelijoita sekä professoreita kummastakin yliopistosta.

Kyselystämme kävi nopeasti ilmi, että sisäiset stereotypiat Kauppiksesta ”oikeistolaisena” ja Valtsikasta ”vasemmistolaisena” elävät vahvoina opiskelijoiden mielissä. Kauppiksen opiskelijoista 89,1% koki ilmapiirin olevan joko oikealla, tai lievästi oikealla. Valtsikassa vastaavasti 92,1% vastanneista koki ilmapiirin olevan vasemmalla tai lievästi vasemmalla. Oikea jakauma ei kuitenkaan ollut ihan näin kärjistynyt. Oikealle tai lievästi oikealle itsensä määritteleviä oli Kauppiksessa 64,4% ja vasemmalle tai lievästi vasemmalle itsensä määritteleviä Valtsikassa 81,3%. Lisäksi poliittisten mielipiteiden kirjo näiden karkeiden määrittelyjen sisällä oli ainakin saatujen vastausten perusteella kummassakin yliopistossa laajempi kuin stereotyyppinen ajatus antaa ymmärtää.

Poliittisen yleisilmapiirin lisäksi yliopistoissa näkyi eroja myös siinä, miten paljon opiskelijat puhuvat keskenään politiikasta ja miten paljon he toivoisivat yliopiston instituutiona ottavan poliittisesti kantaa asioihin. Vaikka sekä Kauppiksessa että Valtsikassa opiskelijat kyllä puhuvat politiikasta, vastasi Kauppiksessa 18,1% puhuvansa siitä opiskelupiireissään paljon, kun Valtsikassa vastaava luku oli 74,1%. Kysymykseen ”pitäisikö yliopiston ottaa kantaa poliittisiin kysymyksiin / ilmiöihin?” vastasi Kauppiksen puolelta

49% opiskelijoista ”ei”, kun Valtsikassa näin vastasi vain 20,1%. Sen sijaan valtsikalaisista 49,6% kokee, että yliopiston pitäisi ottaa vielä nykyistäkin enemmän kantaa, kun taas kauppislaisista näin haluaisi vain 15,4%.

Nopeasti tarkasteltuna kyselymme siis vahvisti ennakko-oletuksiamme, mutta toisaalta jätti vaihtelevuuden ja yksilötason mielipiteet pimentoon. Niinpä oli kiinnostavaa päästä syventämään vastauksia ja pallottelemaan ajatuksia haastatteluiden kautta. Juttelimme Kauppiksella kolmen opiskelijan kanssa, ja kaikkien vastauksissa kuului jonkinasteinen ”oikeistostereotypia” kokemuksena Kauppiksen poliittisesta ilmapiiristä.

”Kun opinnot liittyy vahvasti rahaan ja ymmärretään markkinatalouden mekanismeja ja miten hyvinvointia voidaan luoda vaurauden avulla, niin se vaikuttaa siihen, että kauppikseen päätyy niitä oikeistolaisittain ajattelevia. Samoin opinnotkin voi viedä siihen suuntaan.”

—— OPISKELIJA , laskentatoimi, Aalto-yliopisto

Toisin sanoen voidaan ajatella, että koska Kauppiksessa opetettavat aiheet, kuten raha, yritysten toiminta ja markkinatalous, ovat osa kapitalismia, joka taas assosioituu usein ihmisten mielissä oikeistoon ja oikeistolaiseen ajatteluun, ei ole ihme, että Kauppiksen maine ja ilmapiiri suuntautuvat oikealle. Samoin Kauppis opiskelualana ja sen takana häämöttävä yritysmaailma voivat houkutella eri tavalla uraorientoituneita ihmisiä kuin esimerkiksi yhteiskuntatieteet. Muodostuu itseään toteuttava kehä, jossa Kauppikseen valikoituu samanhenkisiä ihmisiä ja toisaalta Kauppiksessa opiskelevat alkavat helpommin ajatella keskenään samanhenkisesti. Jos luennoilla puhutaan osakkeenomistajien voitonmaksimoinnista ja rahamarkkinoista, ruokkii se alitajuisesti ja tahtomattaankin opiskelijoiden maailmankuvaa sekä sitä, mitä pidetään tärkeänä.

”Tässä on sellainen harmillinen asetelma, että kun rahoituksen opettaja puhuu rahasta niin mielletään, että nyt puhutaan kapitalismista ja oikeiston näkökulmasta. Kysymys ei oo oikeisto–vasemmisto-asioista, vaan me halutaan ajatella, että kestävän ja vastuullisen taloudenpidon pitää perustua rationaaliseen päätöksentekoon, jotta kannustimet on kunnossa sille, että ne jotka pystyy, pyrkivät huolehtimaan itse itsestään.”

—— VESA PUTTONEN, professori, rahoitus, Aalto-yliopisto

Tämänkaltainen valikoituminen ja yliopiston vaikutus näkyvät ilmiöinä myös valtsikan puolella. Aiheet ja ilmiöt, joihin opetuksessa keskitytään, vaikuttavat opiskelijoiden mielipiteisiin sekä poliittisiin näkemyksiin. Valtsikassa keskiössä on, yhteiskuntatieteille ominaisesti, yhteiskunnallinen taso ja se, miten koko yhteiskunta toimii ja tulee toimeen. Kauppiksessa tarkastelun alla ovat enemmänkin yksittäiset yritykset ja toiminnot. Tämä jako yksilötason ja yhteiskunnallisen tason välillä voi olla osasyynä selittämässä kauppiksen ja valtsikan oikeisto–vasemmisto-stereotypioita. Yhteiskunnallinen tarkastelu ja näkökulma pakottavat ajattelemaan kollektiivisesti, mikä taas arvona liitetään usein vasemmistolaiseen ajatteluun. Yritysmaailma sen sijaan on paljon individualistisempi ja individualismi on vastaavasti stereotyyppisesti osa oikeistolaista ajattelua.

KAAVIO 1

Koetko opiskelupaikkasi yleisen ilmapiirin olevan enemmän ”oikealla” vai ”vasemmalla”?

oikealla

lievästi oikealla

lievästi vasemmalla vasemmalla

KAAVIO 2

Koetko olevasi poliittisesti enemmän”oikealla” vai ”vasemmalla”?

oikealla lievästi oikealla

lievästi vasemmalla vasemmalla

”Kun oot tullut opiskelemaan valtiotieteitä ja oot kiinnostunut yhteiskunnasta ja perehtynyt siihen, niin opit, ettei ole yhteiskunnan kannalta toivottavaa, että on esimerkiksi suuret tuloerot. Näihin löytyy myös ihan tutkimustietoa. [...] Ja kyllä ne opiskelijat myös sitten sisäistää ne asiat, mitä ne on oppineet.”

—— OPISKELIJA , laskentatoimi, Aalto-yliopisto

Toisaalta opiskelijat myös sanoivat kokevansa mielipiteissä paljon eroja, eikä arkikokemus ilmapiiristä ole niin kärjistynyt kuin ennakkoluulot osoittavat. Lisäksi Kauppis

AALTO-YLIOPISTO (Kauppis)

AALTO-YLIOPISTO (Kauppis)

HELSINGIN YLIOPISTO (Valtsika)

HELSINGIN YLIOPISTO (Valtsika)

ei laitoksena tunnu yhtä poliittiselta kuin Valtiotieteellinen. Vaikka ilmapiiri nimettiin kyselyssä oikeistolaiseksi, haastatteluissa opiskelijat sanoivat, etteivät välttämättä niinkään pohdi ympäröivää poliittista ilmapiiriä, eivätkä koe sitä sillä tavoin merkittävänä. On kuitenkin huomioitava, että kaikki kyseiset haastateltavat määrittelivät itsensä enemmän tai vähemmän oikeistolaisiksi, eli he kuuluvat ainakin kyselyn perusteella valtavirtaan. Ja usein mitä enemmän valtavirtaan kuuluu, sitä vähemmän kiinnittää huomiota ympäristöönsä.

Opiskelijoista eroten professorit Kauppiksessa tai Valtiotieteellisessä eivät nähneet yliopistolla selkeää poliittista ilmapiiriä. Tutkijuus kuului professoreiden puheissa analyyttisuutena ja taitona pyöritellä ilmiöitä monelta kannalta. Tutkijan tärkeimpänä

KAAVIO 3

Puhutaanko

opiskelupiirissäsi paljon politiikasta tai arvomaailmoista?

paljon joskus harvoin ei ollenkaan

KAAVIO 4

Pitäisikö yliopiston ottaa kantaa poliittisiin kysymyksiin/ ilmiöihin?

kyllä; ottaa jo tarpeeksi kyllä; pitäisi enemmän ei

AALTO-YLIOPISTO (Kauppis)

AALTO-YLIOPISTO (Kauppis)

HELSINGIN YLIOPISTO (Valtsika)

HELSINGIN YLIOPISTO (Valtsika)

Kirjoittajien kommentit:

”Kävin viime syksynä Valtsikassa sosiaalitieteiden peruskurssit ja niiden aikana hahmottui kunnolla, miten erilainen opetus ja ilmapiiri Helsingin yliopistolla tuntuu Kauppikseen verrattuna olevan. Siitä syntyikin idea lähteä selvittämään, onko näillä fiiliksillä perää, ja toisaalta tutkia, miten muut opiskelijat asiat kokevat.”

—— SIIRI REINILUOTO, taloustieteen opiskelija

”Mulla on kavereiden kautta kokemusta Valtsikan ilmapiiristä ja otan myös sieltä sivuaineen sosiaalitieteistä syksyllä. Olettamus oli, että Kauppiksen ja Valtsikan välillä on aika paljon eroja, joten oli kiinnostavaa ottaa selvää, onko ne totta.”

—— LARI KAURANEN, tieto- ja palvelujohtamisen opiskelija

ominaisuutena nimettiin objektiivisuus ja puolueettomuus ja näiden mukaisesti professorit pyrkivät myös luennoilla opettamaan.

”Tutkijan ainoa arvo on oikeastaan totuuden tavoittelu. Kaikki muut arvot, jotka kytketään siihen on sekundaarisia ja minkään muiden arvojen ei pohjimmiltaan pitäisi ohjata tutkimuksen suuntaa.”

Tästä seuraa ehkä myös se, etteivät professorit koe yliopiston ilmapiiriä ensisijaisesti niin poliittisena kuin opiskelijat.

Poliittiseen, tai epäpoliittiseen, ilmapiiriin liittyy myös se, miten paljon ja miten politiikasta puhutaan. Kyselymme vastauksissa näkyi selkeä yhteys yhteiskuntatieteiden opiskelun ja poliittisen keskustelun määrän välillä, niin Valtiotieteellisen ja Kauppiksen vertailussa kuin kauppiksen sisälläkin. Taloustieteen pääaineessa, joka poikkeaa muista pääaineista olemalla yhteiskuntatiede, opiskelijat ja professorit ilmaisivat muita useammin käyvänsä poliittisia väittelyjä ja keskusteluja.

”Taloustieteilijät puhuvat yhteiskunnan toiminnasta ja vaihtoehtoisten politiikkatoimien vaikutuksista työkseen. Kahvipöydässäkin kyse on yleensä varsin analyyttisesta keskustelusta, jossa pyritään ymmärtämään syitä ja seurauksia, toki toisinaan vähän naljaillen. Omien poliittisten arvojen julistaminen tai muiden arvojen kyseenalaistaminen on sen sijaan harvinaisempaa.”

—— MATTI SARVIMÄKI, professori, taloustiede, Aalto-yliopisto

”Määritelmän mukaan mehän ollaan superkiinnostuneita yhteiskunnasta, koska me ollaan yhteiskuntatieteilijöitä. Ois todella kummallista, jos ei puhuttais myös politiikkapuolesta.”

—— OTTO TOIVANEN, professori, taloustiede, Aalto-yliopisto

Sen sijaan muissa kauppiksen pääaineissa niin professorien kuin opiskelijoidenkaan vastauksista ei hypännyt esille samalla tavalla poliittinen keskustelu tai väittely. Toki politiikasta ja ajankohtaisista aiheista puhutaan, mutta ehkä enemmän pintapuolisesti eikä niin väittelyhenkisesti, toisia haastaen.

Valtsikan puolella taas politiikasta puhuminen tuntui olevan erittäin olennainen osa opiskelijoiden elämää ja arkipäiväisiä keskusteluja.

”Kyllä mä väitän, että meillä on vähintään yks poliittinen keskustelu päivässä, välillä se johtaa johonki isompaan ja syvällisempään ja välillä me heitetään vaan vitsiä. [...] Esimerkiksi sitseillä on aina joku ottamassa kantaa johonkin, heitetään jotain poliittista vitsiä, lauletaan poliittisia lauluja; me eletään niin poliittisessa ympäristössä, että luonnollisesti se tarttuu meihin.”

—— OPISKELIJA , taloustiede, Helsingin yliopisto

—— HANNU VARTIAINEN, professori, taloustiede, Helsingin yliopisto

Yksi selkeimmistä eroista Kauppiksen ja Valtsikan välillä oli se, miten poliittinen opiskelijat toivoisivat yliopiston olevan. Kauppiksessa enemmistö ei haluaisi yliopiston olevan ollenkaan tai ainakaan nykyistä enempää poliittinen. Yliopiston tehtävänä nähdään enemmänkin alustan antaminen opiskelija-aktivismille ja esimerkiksi opiskelijajärjestöillä ja ylioppilaskunnilla voi olla parempi kyky edistää poliittista agendaa. Useampi opiskelija ajatteli, että jos yliopisto tai jokin laitos on politisoitunut, on se huonoksi tieteelle ja yliopiston saavutettavuudelle.

”Kyllä mä näen, että yliopistojen pitäisi olla kaikille, ja sit jos otetaan poliittista kantaa sellaisista asioista, jotka jakaa mielipiteitä, niin silloin väkisinkin rajataan osa ulkopuolelle.”

—— OPISKELIJA , markkinointi, Aalto-yliopisto

Valtsikassa taas opiskelijoilla oli lähes täysin vastakkainen näkemys asiaan. Yliopisto nähtiin jo valmiiksi poliittisena vaikuttajana, arvojohtajana, jonka tulisi seistä myös omien arvojensa takana ja puolustaa niitä. Kuitenkaan kantaa ei tulisi ottaa niinkään moraalisiin kysymyksiin, vaan faktapohjaisiin ja tutkimuksella tuettaviin asioihin.

”Se on yliopiston tehtävä omassa instituutiossansa, ja yliopiston vaikutusvalta ei rajoitu pelkästään instituution sisälle, vaan se vaikuttaa nyt jo hyvin olennaisesti koko meidän yhteiskuntaan. Kyllä se yhtä lailla voi poliittisiin päätöksiin vaikuttaa, varsinkin jos sillä pystytään estämään jotain hyvin katastrofaalista.”

—— OPISKELIJA , taloustiede, Helsingin yliopisto

Professoreilla näiden yliopistojen välillä sen sijaan ei ollut samankaltaisia eroja mielipiteissä, vaan kummallakin laitoksella oltiin selkeästi poliittisuutta vastaan. Nähtiin selkeänä se, ettei yliopistolla kuuluisi olla poliittista agendaa tai mielipiteitä, vaan sen sijaan niitä voi olla yksittäisillä professoreilla ja tutkijoilla. Kuitenkin, kun puheeksi tulivat koulutusleikkaukset ja hallitustoimet, jotka suoraan vaikuttavat yliopiston toimintaan, myönsivät lähes kaikki professorit, että näihin yliopiston on perusteltua ottaa kantaa. Ulkopoliittiset kysymykset ja konfliktit taas koettiin hankalampina. Vaikka ne nähtiin yliopiston ulkopuolisina teemoina, joihin ei kuulu ottaa kantaa, pidettiin Ukrainan sotaa lähes kaikkien toimesta kuitenkin tästä poikkeuksena.

On siis selvää, ettei politiikkaa voi irrottaa yliopistosta ja sen toiminnasta, mutta sen päättäminen, mihin raja vedetään politiikan suhteen, voi olla vaikeaa. Vaikka nyt vaikuttaa siltä, että yliopisto on politisoitumassa ja opiskelijat vaativat aktiivisuutta enemmän, ei ilmiö ole uusi. Opiskelijaliikehdintää on nähty jo 1800-luvun loppupuolelta asti ja esimerkiksi 70-luvulla tilanne oli vieläkin kärjistyneempi.

Jotta polarisaatio ei kuitenkaan lisääntyisi eikä tilanne kärjistyisi pahemmaksi, on tärkeää oppia ymmärtämään oman (opiskelu)ympäristön vaikutusta ja stereotypioita, sekä samalla käsittää, mistä ne tulevat. Ennakkoluuloisuudella ei pääse pitkälle ja oleellista olisikin käydä avoimia keskusteluja toisia kuunnellen. Yliopistolla on tehtävä puolustaa totuutta ja tiedettä, kannustaa avoimeen ja kunnioittavaan keskusteluun sekä opettaa kehittämään omaa ajattelua. Saavuttaakseen tämän, on yliopiston oltava lähtökohtaisesti puolueeton, mutta kuitenkin valmis puolustamaan omia arvojaan ja seisomaan niiden takana.

SANA Olli Rehn

KUVA Leena Louhivaara

2020-luvun Suomi tarvitsee yhdessä onnistumista ja uudistumista

Onko maailma muuttunut epävarmemmaksi? Kysymys nousee helposti mieleen uutisvirtaa selatessa. Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn alkuvuonna julkaiseman arvo- ja asennekyselyn mukaan 2020-luvun nuorten luottamus omaan tulevaisuuteensa on heikompaa kuin 1980-luvulla. Nuoria huolestuttavat toimeentuloon, opiskeluihin, työelämään siirtymiseen ja terveyteen liittyvät kysymykset. Saman selvityksen mukaan nuorten usko koko Suomen tulevaisuuteen on heikentynyt.

Viime vuodet ovat olleet kriisien sävyttämiä. Koronapandemia vei opinnot striimin taakse ja peruutti uusien opiskelijoiden siirtymäriitit. Kun koronasta oli selvitty, alkoi Venäjän brutaali ja laiton hyökkäyssota Ukrainassa. Se aiheutti myös energiakriisin Eurooppaan: inflaatio kiihtyi ja talousnäkymät heikkenivät myös Suomessa.

Mennyt ajanjakso on osoittanut, että Suomella on sitkeää kriisinkestävyyttä, ja myös Euroopan tasolla on tehty kestäviä ratkaisuja. Inflaatio on hidastunut Euroopan keskuspankin rahapolitiikan tavoitteiden mukaisesti, ja kotitalouksien ostovoima on kohen-

tunut. Turvallisuustilanteemme parani olennaisesti Nato-jäsenyyden myötä. Siltä osin voimme olla ylpeitä demokratiastamme ja yhteiskuntamme toimivuudesta sekä mahdollisuuksista opiskella, tehdä työtä ja yrittää. Ajan henki on silti sellainen, että jatkuvaa uudistumista kaivataan jokaiselta.

• • •

Suomen pitkän aikavälin kasvupotentiaalia painaa kaksi trendiä: väestön ikärakenteen heikkeneminen ja koulutusasteen nousun pysähtyminen. Työikäinen väestö on supistunut jo yli 10 vuotta. Pula osaavasta työvoimasta on pullonkaula talouskasvulle. Osaavien työntekijöiden väheneminen on erityisen huolestuttavaa, koska osaava työvoima on edellytys innovaatioiden syntymiselle ja niiden hyödyntämiselle.

Suomi on jäänyt hälyttävästi jälkeen monista muista maista 25–34-vuotiaiden nuorten aikuisten koulutustason osalta. Vuonna 2021 OECD-maissa korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden nuorten aikuisten osuus oli parhaimmillaan lähes 70 %, kun Suomessa vastaava luku oli OECD:n keskitasoa eli 40 %. Koulutuspoliittisen selonteon tavoite nostaa osuus 50 prosenttiin vuonna 2030 on tärkeä.

Samalla tulisi pyrkiä siihen, että mahdollisimman moni tutkinnon suorittanut kansainvälinen opiskelija jäisi valmistumisensa jälkeen Suomeen. On erinomaista, että Aallon kauppakorkeakoulun yhteistyöyliopistojen verkosto on ulkomailla hyvin kattava, ja juuri kauppakorkeakoulusta lähdetään myös vaihtoon aktiivisesti. Suomen kansantalous ei toimi saarekkeena, vaan ideoita ja yhteistyötä on haettava aktiivisesti kansainvälisiltä kentiltä. Muidenkin kuin englannin kielen opiskelu on kannattavaa.

Suomen Pankki tekee aktiivista yhteistyötä Helsinki Graduate School of Economics:n kanssa. Olemme rahoittaneet makrotaloustieteen professuurin, osallistumme kurssitarjontaan ja olimme mukana taloustieteen avoimen verkkokurssin MOOC:in kehittämisessä. Keskuspankin tutkimustoiminnan ytimessä ovat toimivat verkostot yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa.

Suomen kansainvälinen toimintaympäristö on muuttunut olennaisesti hankalammaksi. Kriisinkestävän maan on kuitenkin helpompaa kohdata epävarmuudet. Se edellyttää vahvaa kansantaloutta ja julkista taloutta. Suomen julkinen talous on ollut alijäämäinen jo 15 vuotta. Alijäämä on muodostunut rakenteelliseksi, menojen ja tulojen pysyväksi epäsuhdaksi. Nuoret ovat oikeutetusti huolissaan siitä, jaksavatko he maksaa nykyisen sukupolven ottamat velat.

Suomessa on sangen kelpo, joskin uudistuksia kaipaava hyvinvointivaltio, mutta liian pieni kansantalous kannattelemaan sitä nykymuodossaan. Yhtälö on saatava tasapainoon. Tämä edellyttää talouspolitiikassa kestävän kasvun eväiden vahvistamista ja julkisen talouden tasapainottamista.

Pitkän aikavälin kasvumahdollisuuksia Suomessa voidaan tukea panostamalla koulutukseen, tukemalla innovaatioiden syntymistä ja hyödyntämistä sekä parantamalla työperäisen ja opiskeluperäisen maahanmuuton edellytyksiä. Suomen kannattaa hakea ennakkoluulottomasti mahdollisuuksia tekoälyn ja uusien teknologioiden hyödyntämisestä.

Sain kiertää maata runsaan puolen vuoden ajan ollessani ehdolla Suomen tasavallan presidentiksi. Kampanja antoi tiiviin tuntuman suomalaiseen sielunmaisemaan ja vahvisti käsitystäni siitä, että Suomesta voidaan rakentaa osaamisen, yrittämisen ja aidon välittämisen yhteiskunta. Suomen uudistamisessa riittää työtä. Meillä on kaikki eväät onnistua siinä yhdessä, hyvällä joukkuepelillä.

Kirjoittaja on Suomen Pankin pääjohtaja.

SANA Li Andersson

KUVA

Antti Yrjönen

Suomen julkista taloutta ei korjata myytteihin takertumalla

Vaivaako Suomen taloutta jäykät työmarkkinat? Tai liian antelias sosiaaliturva ja ylikireä verotus? Ainakin näille oletuksille nykyinen hallitus on rakentanut ohjelmansa – mutta pohjoismainen todellisuus näyttää kuitenkin melko toiselta. Naapureitamme kun yhdistää verrattain korkea kokonaisveroaste ja sosiaaliturvan taso sekä työehtosopimusten laaja kattavuus ja työntekijöitä suojaava työlainsäädäntö.

Nykyinen hallitus toistaa olevansa pohjoismaisten työmarkkinauudistusten tiellä, mutta monessa suhteessa olemme matkalla päinvastaiseen suuntaan. Esimerkiksi ansiosidonnaisen leikkaukset vievät Suomen työttömyysturvan korvausastetta entistä kauemmaksi Ruotsin ja Tanskan tasosta. Myös irtisanomissuoja on jo nyt jopa OECD-maiden

keskitason alapuolella, mutta silti sitä halutaan heikentää edelleen – väittäen sitä pohjoismaisuudeksi.

Myös puheet ”ylikireästä verotuksesta” ovat tänä päivänä vielä kauempana todellisuudesta kuin aiemmin. 2000-luvulla Suomessa hallitus toisensa jälkeen on yrittänyt ruokkia talouskasvua antamalla työnantajille useiden miljardien edestä veroalennuksia poistamalla työnantajien Kela-maksun, alentamalla yhteisöveroa ja siirtämällä sosiaaliturvamaksuja työntekijöiden maksettavaksi. Lähes huomaamatta työnantajien veroluonteisia maksuja kevennettiin myös tämän vuoden alusta peräti 700 miljoonalla eurolla. Eikö verotuksen alentamisen kannustava vaikutus pitäisi jo näkyä?

Yritysverotus on Suomessa verrokkimaihin nähden jo erittäinkin kilpailukykyisellä tasolla, mutta silti talouskasvu ja julkinen talous sakkaavat edelleen. Itse asiassa keskeinen syy tuleville vuosille ennakoidulle nopealle velkaantumiselle on kokonaisveroasteen merkittävä alentuminen. Mikäli veroaste olisi vuonna 2027 vuoden 2022 tasolla, tarkoittaisi tämä julkiselle sektorille 9–10 miljardia euroa enemmän verotuloja kyseisenä vuonna, mikä kattaisi lähes kokonaan niin sanotun kestävyysvajeen.

Jos katsotaan Suomen julkisen talouden todellisia ongelmia, niin yksi ilmeisistä on finanssikriisin jälkeinen heikko tuottavuuskehitys sekä väestön ikääntyminen. Tuottavuuden laahaamisesta on syytetty ammattiliittoja, vaikka järjestäytymisellä ja kollektiivisella sopimisella on monissa tutkimuksissa havaittu päinvastoin myönteinen vaikutus tuottavuuteen.

Kuten ekonomisti Mika Maliranta on todennut, ammattiliitot toimivat sekä kakun jakajina että kasvattajina. Se tarkoittaa sitä, että järjestäytyminen ohjaa kilpailemaan työvoiman hinnan sijasta tuottavuudella, joka myös edistää niin sanottua luovaa tuhoa. Hintakilpailussa kohti pohjaa Suomi ei tule koskaan pärjäämään, ja hyvä niin.

Suomessa tuottavuuskehitys oli finanssikriisiä edeltävillä vuosikymmenillä kansainvälistä huippua, vaikka sopiminen oli silloin nykyistä keskitetympää. Sen sijaan sopimisen hajauttaminen ei ole tuonut väitettyjä hyötyjä työllisyyteen tai tuottavuuteen, eikä sellaisia vaikutusarvioita löydy nytkään. Tasapuolinen paikallinen sopiminen työpaikoilla voi olla hyvästä, mutta jos se todellisuudessa tarkoittaa työehtojen ja palkkauksen yksipuolista heikentämistä, on tuottavuuden kasvua turhaa odottaa.

”Tasapuolinen paikallinen sopiminen työpaikoilla voi olla hyvästä, mutta jos se todellisuudessa tarkoittaa työehtojen ja palkkauksen yksipuolista heikentämistä, on tuottavuuden kasvua turhaa odottaa.”

Tuottavuutta voisi parantaa henkilöstön parempi mahdollisuus vaikuttaa työprosesseihin ja työn organisointiin – tästä on etenkin Ruotsissa tarjolla hyviä käytäntöjä. Myös TKI-rahoituksen lisääminen on tärkeää, mutta se vaatii myös suoraan yliopistoille ja perustutkimukseen kohdistuvan rahoituksen suhteellisen osuuden kasvattamista. Jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia tulisi lisätä sen sijaan, että aikuiskoulutustuki lakkautetaan. Korkeamman tuottavuuden lisäksi Suomi tarvitsee myös lisää työikäistä väestöä ja siitä näkökulmasta on kestämätöntä, että nykyinen hallitus keskittyy lähinnä työntekijöiden karkoittamiseen Suomesta.

Suomen julkisen talouden ja työelämän ongelmia tulee korjata, mutta se edellyttää politiikkaa, joka pohjautuu todellisuuteen ja tutkittuun tietoon – ei myytteihin ja hokemiin takertumista, jotka monessa tapauksessa vain pahentavat tilannetta.

Kirjoittaja on kansanedustaja, Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja eurovaaliehdokas.

WORDS

Aaro Angerpuro

IMAGE

Maria Sann

Unveiling the Homogeneity of Senior Leadership in the Nordics

How do we prepare businesses for future challenges? The answer is diversity. It’s not just about fairness; it’s a must-have for innovation and success. Yet, progress in diversifying leadership in Nordic companies has been slow, even with new regulations on the horizon.

The 2024 edition of the Nordic Business Diversity Index1 by Impaktly aims to paint a picture of what senior leadership looks like in the Nordics. The Index also raises discussion, encourages us to ask questions and pushes us to find ways in which companies can tackle the issue of homogeneous leadership. The top leadership of over 600 listed companies in Finland, Sweden, Denmark, and Iceland was scored based on public information according to their diversity in terms of binary gender, age, nationality, and education. These four metrics are based on the principles of diversity in the Corporate Governance Code of the Securities Market Association.

The research from the Nordic Business Diversity Index paints a common picture of CEOs and board chairs in Finnish listed companies as predominantly being Finnish males, over 50 years old, with a background in business studies. This trend extends across the Nordic region, indicating a broader pattern of homogeneity in corporate leadership.

“Among the companies listed in the Nasdaq Copenhagen, it is more probable for a CEO to be named Lars than to be a woman.”

In Finnish listed companies, women hold 29% of leadership roles, with only 65 out of 631 companies having a female CEO and 63 having a female Chair of the Board. Among the companies listed in the Nasdaq Copenhagen, it is more probable for a CEO to be named Lars than to be a woman. Leadership includes under 25% non-domestic nationals, highlighting a lack of international diversity. The majority of top leaders, 57% on boards and 51% in executive management, possess business degrees. Additionally, only 11% of leaders were born in the 1980s and 1990s, indicating a generational gap. Particularly, smaller companies in Finland show significant room for improvement in diversifying their executive teams.

The metrics of the Nordic Business Diversity Index only scratch the surface of the multidimensional nature of diversity. Questions remain about the opportunities for leadership roles in Finland for ethnic minorities, individuals with disabilities, or members of the LGBTQ+ community. The recent presidential elections have shown that a candidate’s sexual identity can generate significant discussion alongside debates on competence and capability, and that this cultural challenge is far from resolved.

The lack of diversity in corporate leadership is problematic. Ensuring equal opportunities in the workplace should be a foundational pillar of our society. This is not about

questioning the competence of current leaders, but about ensuring equal opportunities for diverse talents to join decision-making tables. While Finland is often considered as one of the most equal countries in the world, it’s hard to accept that not everyone has equal career advancement opportunities. The labor market faces shortages, yet a portion of the skilled workforce remains unemployed. This discrepancy becomes more visible with the rapid demographic changes in our society.

The Competitive Advantage of Diversity

If equal opportunities are not a compelling reason, numerous studies indicate that diversity is also a competitive advantage. Diverse teams excel in international competition and innovation. Companies with diverse leadership were even found to recover from shocks of the COVID-19 crisis more swiftly. Why, then, does corporate leadership remain so homogenous?

Goals for ensuring diversity are increasing within companies, but concrete actions across the organizations often fall short. Achieving seemingly simple goals requires a brutally honest examination of organizational practices as it is critical to understand the complex structures and thought patterns that define the daily reality of a company. Focused actions at all levels of the organization are key to achieving diversity goals, although such actions rarely accelerate diversity overnight.

It’s also vital to question whether our perception of a competent leader is too narrow. What qualities, capabilities, or educational and experiential backgrounds do we value?

How many people making top leadership decisions are educated on the significance of unconscious biases in recruitment or consider diversity in succession planning? Expertise in the business benefits of diversity and an understanding of the structural barriers to career progression in our workplaces should play a decisive role in defining competency requirements and recruiting company leaders. To ensure competitive edge, it’s crucial to consider what capabilities we need to navigate an ever-changing operational environment. Could broadening our search for top talent enhance our success against global challenges like climate change, growing inequality, or international conflicts?

What are the needed skill sets to navigate in a constantly changing landscape? The climate crisis, increasing inequality and global conflicts, to mention a few, are topics that require competencies that are not traditionally found in leadership teams. Should senior leadership groups be fighting for biologists and sociologists to ensure crucial competencies, or will the dominance of business and engineering continue? Especially in homogenous industries we need courage to break the pattern and take deliberate steps to expand our traditional talent pool. In some cases, this might mean that we don’t necessarily hire the “best talent”, but instead we hire the “best potential”.

Companies are encouraged to honestly examine their practices and thought patterns affecting leadership selections and to ask themselves a sincere question: Do we opt for a clone of the previous leader? Why? Will traditional capabilities suffice for future success, or do we also need fresh and unconventional perspectives on our world? Where can these perspectives be found?

When leadership in our societies and companies reflects diverse backgrounds, we send the message that opportunity and success are not limited to a closed, homogenous group. Representation empowers those who have traditionally been left voiceless, and it encourages all of us to encounter our unconscious biases and learn about people who are different from us. Our modern societal challenges require modern, innovative solutions, and only through adequate diversity and inclusion can those solutions be found.

The Summer Job Hunt: A Morality Check on the Recruitment Process

I woke up. I brushed my teeth. I checked my phone while waiting for my coffee to brew. There it was, again: ”The application period ended yesterday, and we received a total of 480 strong applications, including yours. We are continuing to review applications and aim to make selections as soon as possible. We will call you if you are invited for an interview.” Sigh… time to update that spreadsheet.

The number 480 reignited the frustration I felt after receiving similar messages throughout my summer job search. It’s like playing multiple rounds of musical chairs in a room with a thousand people and two chairs. It proves a mental strain that the application process places on students, especially those of us in the competitive sphere of business studies at Aalto University, where summer internships are sought by hundreds of fellow Kylli Kylteris.

The norm has shifted towards students applying to a massive number of positions, often reaching upwards of 50 summer trainee roles. To manage this problem, I have started tracking each application’s status via an Excel spreadsheet. While this method keeps me organised, it also highlights the excessive mental effort required just to keep pace and even memorise the positions I’ve applied to. I simply feel like my fingers are in too many pies at once. And don’t get me wrong, I love pie, but it would feel delightful if

I even knew which flavour of pie I’m having on each bite. Feeling this, I begin to question the morality of expecting students to invest such significant resources in a system where success seems like a long shot.

The lengthy recruitment process, often extending over 2–3 months, compounds this challenge. A waiting game, punctuated by eventual generic rejection emails, or even ghosting by employers, drains motivation and raises ethical concerns about its impact on students’ emotional and psychological well-being. These drawn-out processes show a lack of regard for the students’ time, effort, and emotional investment, as they balance academic obligations, volunteer work, and personal life. At this point, I’m considering adding ’Professional Rejection Handler’ to my resume, given my extensive experience in receiving automated ‘no’ emails months after applying to summer internships.

The ethical dilemma posed by such a demanding and inefficient system is significant. Although businesses face the daunting task of sifting through a vast number of applications, the current approach places an undue burden on applicants. In addition to this, by creating an environment where the optimal strategy is to apply everywhere and put in minimal effort, businesses spend way too much energy and resources on their recruitment process to hire a candidate who didn’t even want this job as their first choice.

“The present system merits reconsideration in favour of practices that respect applicants’ dignity, time, and mental well-being.”

To create a more morally just recruitment landscape, improvements are necessary. Companies could utilise technological advancements to expedite initial screenings, offering a quicker and more responsive communication process with applicants. It’s unreasonable to expect candidates to wait over a month simply to ascertain if they’re still under consideration for a summer internship. Greater transparency regarding timelines and providing more personalised feedback could alleviate much of the anxiety and disillusionment experienced by students.

Additionally, initiatives such as direct referrals and collaborative workshops between universities and employers could forge more meaningful connections between students and potential employers. This approach would, in addition to being fun and meaningful for students, reduce the need for widespread applications, promoting a more targeted and thoughtful job search.

Questioning the moral validity of expecting students to navigate such a labour-intensive and emotionally draining application process is necessary. The present system, with its disproportionate demands and unpredictable outcomes, merits reconsideration in favour of practices that respect applicants’ dignity, time, and mental well-being. Adopting more compassionate and efficient recruitment strategies would lead to a fairer and more respectful job search experience for all involved.

However, in the meantime, let’s not get too discouraged from facing some rejection before securing a summer job. As Woody Allen once said: “If you’re not failing every now and again, it’s a sign you’re not doing anything very innovative.” Personally, despite being Finnish, I really want to believe in this anecdote instead of “leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.”

The author is a trailblazing creative enthusiast and activist, lighting up the world with vibrant ideas on social and environmental betterment, whose idea of a quiet evening involves dismantling societal taboos by hand pouring candles at the Giggeli showroom on Vaasankatu.

Pääomasijoittajat

Huhtamäki

Finngrid

Finngrid

Visma

Nordea

Metso, product marketing

ABB, myynti/markkinointi/tuotehallinta

Neste, markkinointi

Kauppalehti, kesätoimittaja

Helsingin kaupunki, media-alan harjoittelija

HELEN, venture capital intern

HELEN, laskuttaja

HELEN, asiakaspalvelija

Tilastokeskus

Telia, myyjä

Suomen Pankki, viestintä

OP-ryhmä, kesätyöntekijä, viestintä

Ulkoministeriö, HR

Sisäministeriö, viestintä

VTT, business development trainee

KONE, summer trainee, sales

KEVA, kesätyöntekijä, työkykyratkaisut

Valio

Seiska, kesätoimittaja

OP-ryhmä, kesätyöntekijä, myynti OP, asiakasneuvoja

Ulkoministeriön Afrikan ja Lähi-idän osasto

Tilastokeskus, viestintäharjoittelu

SLS, kommunikation Tilastokeskus, kansainväliset asiat

Helsinki Help, kesätyö, matkailuneuvonta

A visualisation of the spreadsheet used by the author for tracking their summer job hunt. Several processes were still unresolved at the time of writing.

ABOVE: Majd Arandas, Untitled (2021)

An assault on awareness.

As of writing, the war in Gaza is entering its twenty-second week, with no end in sight.

Amidst its rapidly rising death toll of children and women alike, one casualty has proven most concerning of all: journalists. The evidence suggests that Israel is actively engaged in a war on journalists, the consequences of which should be of concern to us all.

To Veil a Desert and Call It Peace

This is an abridged version of the article. A more complete version with a heavier discussion of the statistics and a full list of sources is available online at: www.kylteri.fi/artikkelit/to-veil-a-desert.

The views represented in this article are solely those of the author and do not represent Kylteri or KY as a whole.

From the dawn of October 7th, 2023, to March 4, 2024, 94 journalists have died in the Israel–Gaza War: two in Israel, three in Lebanon, and 89 in Gaza.1 The plot opposite (Fig. 1) shows the rate of journalist killings and overall deaths for every major war since 1992 (N=30). A simple regression of this data would suggest that an excess of some 80 journalists have been slain in Gaza as compared to the expected outcome.

We can attempt to estimate these excess journalist deaths differently by considering the rate of journalists being killed at home with their families. Journalists at home are not actively exposing themselves to the danger of a battlefield and the presence of their family members acts as a quasi-control for them not continuing to inhabit a more dangerous home than they would otherwise. If the Israel Defense Forces (hereinafter IDF) was not targeting journalists, we would expect the rate of these journalist deaths to be relatively close to the rate of civilian deaths. That is not the case, however. Journalists at home, with their families, are killed at a rate roughly eight standard deviations higher than expected. These journalists’ deaths are roughly two times greater than the 95% confidence interval upper bound for equivalent civilians, and this excess is robust to attempts at controlling for location. The data suggests that not only are journalists more likely than expected to be killed while reporting, but that even their homes are more likely to be targeted.

Consider a different perspective: in the 30 wars since 1992, journalist assassinations account for 81% of the variation in total journalist deaths. Figure 2 plots the number of intentional journalist murders in each war against the total number of journalist deaths. The IDF’s claim that they are not intentionally targeting journalists would place them as an impossible statistical anomaly – the only wars with a comparable number of journalist killings are ones involving ISIS, Al-Shabaab, Al-Qaeda, and Mexican Drug Cartels, all of whom have an open policy of executing journalists.2,3,4,5 As a matter of fact, all wars with an excess of 20 journalist deaths resulted either from a terrorist group intentionally targeting them, or genocides (Rwanda and Bosnia).

The IDF claims that the tight spaces they have forced Gazans into have made it difficult to prevent the killing of journalists and that they cannot therefore guarantee the safety of journalists or allow the entry of foreign journalists into the area6, but precedent says otherwise. In 2022, the IDF assassinated SHIREEN ABU AKLEH, denied it7, lied about it8, and manufactured evidence9 before finally admitting that “there was a high possibility” that she was killed by their bullets10. During the 2018–2019 border protests, in four separate incidents, Palestinian journalists wearing vests were shot by IDF sniper fire, two of whom died. A UN Inquiry into the matter mentions the following:

Ahmed Hewidy

Majd Arandas

Journalists killed per day vs. total deaths per day

Gaza War

Rwandan Genocide

FIGURE 1

The number of journalist deaths per day plotted against the total number of deaths per day for wars during 1992–2023. The War in Gaza is represented as the red triangle.

Journalist deaths sourced from the Committee for the Protection of Journalists.11 Fatalities sourced from the Uppsala Conflict Data Program, except for ongoing wars.12

Journalist assassinations vs. total deaths

Mexican Drug War

Iraq War

Gaza War

FIGURE 2

The number of journalists confirmed to be intentionally murdered according to Committee to Protect Journalists’ investigations plotted against the total number of journalist deaths in a war. The trend line is linear. Investigation results may be incomplete, particularly for recent wars. The War in Gaza is represented as the red triangle, naively believing the IDF’s claim that none of them were assassinated.

Unrelated note:

The Russian Invasion of Ukraine (the green triangle) also appears as a curious statistical anomaly.

“Journalists and medical personnel who were clearly marked as such were shot, as were children, women and persons with disabilities.”

48.8 percent of journalist killings have occurred in the “safer” Southern half of Gaza.1

52.3 percent of journalists have been killed in their homes along with a family member.1

1 in 11 active Gazan journalists have been killed since the beginning of the war.

Prior to this war, out of 20 cases of journalists being killed by direct IDF soldier fire since 2001, not one has led to any accountability14. The only one to receive a modicum of acknowledgement was British cameraman JAMES MILLER, killed in Rafah in 2003, whose family was paid a £1.5 million settlement by Israel in 2009 after years of UK pressure15 – because even in death, western supremacy lives on.

Here’s the odd twist: none of the above actually matters. The “generous” reading is that the IDF is in an indiscriminate campaign of destruction against the civilians of Gaza, and in so doing, has massacred journalists at an astronomical rate. The more grounded reading is that the IDF is actively assassinating journalists in order to hide Israel’s war crimes. The outcome remains unchanged, however – fewer verifiable reports reaching a wider audience, allowing Israel international cover for their indiscriminate campaign and a greater ability to engage in a disinformation war.

A War for Public Opinion

Decades of Palestinian dehumanisation have left the Israeli public apathetic to mass deaths, while the far right, which holds the bulk of the power, openly favours them. Internally, sensible voices for peace have been met with arrest16, censorship17, and violent police brutality18,19. Even if BENJAMIN NETANYAHU decided to stop vying for a spot in history books as a genocidal maniac, he could not end the decades-long conflict – the internal public opinion of Israel would not allow it (see also: YITZHAK RABIN). Turns out, we reap the fruits of the colonialist mindset which we sow.

Israel, through military supremacy, controls all of Palestine unopposed, and through economic and technological supremacy, pays minimally for the violence this control requires. The optimal solution under such conditions, where actions are unconstrained by real measures, is to simply complete the colonial project by any means necessary, up to and including genocide. This is why Israel has responded to the violence by increasing settlements in the West Bank20, since an increase in conflict allows Israel to translate more of its military supremacy to real power and resources. To implore Israel to negotiate is therefore to ask her to give up for peace what she could otherwise gain through her unabated monopoly on violence.

Israel’s one constraint under the current conditions is external: the reactions of its allied leaders, both the USA and Europe. Western leaders are, however minimally, liable to their electorate, and media reports of war crimes might force them to moderate their support. Facing this, the solution for Israel is simple: prevent all foreign journalists from entering, which has been affirmed by its supreme court21, plunge the strip into blackouts to prevent timely reporting22, kill any remaining local journalists, and western allies will be placated. This is why Finland has no qualms about purchasing 317 million euros worth of weapons from Israel.23 My government’s political cover for Israel exists not in spite of its repression of journalists, but because of it – allied war machines are best when they consume in silence.

This can only be understood within the colonial framework that Israel inhabits. Colonial occupations are largely unpopular with a public directly aware of the real human costs and come to an end with a knowledgeable public able to challenge them. This reality is

why France had to curtail the freedom of its press during its brutalization of Algerians24, why Portugal lost its Colonial War when it failed to do so, and why Israel continues to kill journalists in its own colonial endeavour in Gaza and the West Bank. In every case, colonial projects were never defeated by rifles but by public opinion.

For the west, supporting this colonial endeavour was simpler when the white supremacy that created it was more widespread and when the violence it required could remain largely invisible. Open white supremacy, alive and well in my government as exemplified by ministers RIIKKA PURRA and WILLE RYDMAN, has had to become slightly wiser –publicly supporting the massacring of natives isn’t as popular as it used to be. Worse yet, the internet and its ease of access has made reporting possible even under failing infrastructure and images of children buried under the rubble are laid bare for the world to see. While some of this violence can be masked and justified with Israel’s expanding information war and state-sponsored propaganda25, relying on western leaders’ bias towards the in-group, this strategy becomes increasingly untenable as the scale of destruction broadens and reporting becomes easier. This war is in its purest form nothing but one for western public opinion, and to maintain it, journalists must be rendered inoperative, whether by force of arrest or death.

The historical evidence is well in support of this international perspective: every single conflict involving Israel since its creation only came about to an end once international pressure forced a ceasefire.26 There was never a complete cleansing of Palestine only because the world has yet to allow it. Understanding this, the only barrier preventing the open mass extermination of Palestinians is the presence of some media attention, a barrier my government, sympathetic to an ethno-supremacist cause, has used my tax money to whittle away. The massacring of journalists has enabled the west to abscond responsibility for their complicity in the war crimes they fund on Gazan civilians as they hide behind manufactured “complexity”, but the solution is the same as it has always been –just as the violent reality of colonialism was imposed upon Palestinians through European powers, it will not cease unless a permanent, peaceful solution is imposed by these same powers upon Israel. Else, we support the permanence of violence or the permanence of Israel’s final, silent solution.

In Memory of Majd Arandas

I wrote this story as a journalist who cares about truth and justice, but it truly was never mine to tell. The rest of this article will be devoted to one of the 89 entries on my spreadsheet: the story of MAJD FADL ARANDAS, as recounted to me by his younger brother MOAYAD. Fadl and his family, originally from Isdud (Ashdod) where they had been displaced some 75 years ago, grew up in the Nuseirat Refugee Camp. Majd had an interest in photography and took this interest to his studies, graduating in 2016 with a bachelor’s degree in journalism and media. Despite graduating top of his class, Majd found himself short on permanent employment given the state of the blockade and the lack of economic prospects in Gaza.

He bought a camera with some money he had saved up and decided to start photographing daily life in Gaza. He would spend the next 7 years volunteering his talent for the Palestine Red Crescent Society and other NGOs’ media work, doing some freelance journalism, and developing his self-taught hobby in his free time. Finally, in 2023, Majd found employment as a photographer and social media manager. This would be shortlived, however, as with the outbreak of the war on October 7, all non-essential business in the strip had completely evaporated. Having been a member of the Palestinian Journalist Syndicate and wielding an eye for photography, he turned his time and effort to document-

NOTE!

The interview with Moayad Arandas was conducted in Arabic. All content and quotes were translated by the author to the best of their ability.

ABOVE: Majd Arandas, from the series ”My Grandmother” (2022)

OPPOSITE: Majd Arandas, Untitled (2022)

One final image. To the right is the last picture taken by Majd Arandas. It is of the car struck in front of his house. He would be killed by an airstrike within minutes.

Majd Arandas. The picture to the far right, of Majd holding a cat, is a self-portrait.

ing the war. By now, he had sold his camera to make ends meet, but he still had his phone, which he would use to report on the routine destruction of buildings and people in his neighbourhood to a regional newspaper.

In peacetime, Majd’s photography usually focused on the mundane, as he believed there was elegance and power to the simplicities of life. To wake up every day and go on with life despite enduring a blockade and occupation – maintaining hope and seeking beauty as a form of peaceful resistance. Moayad continues: “There’s a hope in darkness that only photographs can capture, and Majd always searched for it”. His brother describes him as incredibly positive and hopeful. He dreamed of travelling so he could share his work with the world and give some hope of liberty back to his people in Gaza.

In one of his voice notes shared by his agency, Majd reflects on his attitude towards photography and the ongoing war:

“I wish for a day when life and beauty return to Gaza, and for peace to spread throughout Palestinian lands. I wish to be able to photograph beautiful things and cities in the West Bank and other occupied territories.”

On November 1, 2023, an airstrike struck a car across from their home, in front of a UNHRW school. Majd rushed out to try and help the wounded but, within minutes, the car would be struck for a second time. Majd was killed, along with a bystander, and three children from the school.

”All who write about Palestine have prepared themselves for death. Despite knowing our fate as we write and speak about this land, we never stop or hesitate for a moment to inhale her love. […] It is she who taught us how to breathe in the scent of freedom.”

MAJD FADL ARANDAS, 2019, writing for Al Jazeera and reflecting on the 2014 war 27

SOURCES

Listed on page 66

Majd’s family graciously granted me the permission to share some of his photography with you, which has been used to illustrate this article. His dream of seeing the world would never come to pass, but the hope he carried lives on in his work. May he find power in his rest, and may you see peace through his eyes.

TikTok, Ultra-Fast Fashion, and Its Consequences

TikTok has become a formidable force in shaping consumer behavior and fashion trends in the digital age. A recent survey by PwC unveils a telling trend among younger shoppers: a significant 44% of Gen Z (aged >25) and 36% of Millennials (ages 26–41) cite social media as the muse for their latest purchases.1 This insight not only underscores the pervasive influence of platforms like TikTok on contemporary shopping habits but also highlights the seamless integration of digital spaces into the fashion discovery process for today’s youth. The platform’s unique ability to rapidly disseminate and popularize styles has led to an unprecedented acceleration of trend cycles. This phenomenon contributes significantly to overconsumption, as evidenced by the fleeting popularity of various fashion movements from past decades and the rise of micro-trends.

TikTok’s influence on fashion is both democratic and far-reaching. Unlike traditional fashion gatekeepers, such as runway shows or magazine editorials, TikTok allows trends to emerge organically from its user base. This has resulted in the resurgence of styles like ’90s grunge and the delicate aesthetics of coquette fashion, each finding new life and a fervent following among Gen Z and millennials. However, the speed at which these trends rise and fall is staggering, with TikTok’s algorithm-driven environment pushing new aesthetics to the forefront at dizzying frequency.

The rapid fashion cycle fueled by TikTok has significant consequences, leading to a surge in purchases from fast fashion retailers that are quick to replicate emerging styles at low costs. This phenomenon results in a clear pattern: items that become popular on TikTok see a spike in sales, only to be quickly abandoned as the next viral sensation replaces the fleeting trend. This unsustainable buy–use–discard cycle is further exacerbated by fast fashion brands’ practice of releasing numerous micro-collections annually, sometimes up to 52. This strategy floods the market with excessive choices, pushing the idea that fashion is ephemeral and encouraging consumers to chase the latest TikTok-promoted trend continuously. Such a model starkly contrasts with traditional fashion cycles and contributes to a relentless consumption loop that dramatically reduces the lifespan of clothing items, transitioning them rapidly from must-have to obsolete. This shift indicates a pressing need to move towards more sustainable and thoughtful consumption practices in fashion.

“TikTok’s influence on fashion is both democratic and farreaching. Unlike traditional fashion gatekeepers, TikTok allows trends to emerge organically from its user base.”

The role of TikTok in popularizing specific clothing items showcases the platform’s impact on intensifying overconsumption. Influencers and content creators can instantly boost demand for these items, leading to a purchasing frenzy to replicate the looks seen on popular TikTokers. However, the popularity of such trends is short-lived, encouraging a pattern of purchasing items that are seldom worn, thereby contributing to a culture of disposability within the fashion industry. This targeted promotion of fast fashion items

WORDS

Lara Alanya

Jami Liang

on social media highlights the challenges posed by such practices and underscores the necessity for consumers to adopt a more mindful approach to their fashion choices.

The influence of TikTok on fashion trends, combined with the rapid production cycles of fast fashion, creates a complex situation that significantly contributes to overconsumption and environmental degradation. The environmental repercussions of such overconsumption are profound, as the fashion industry is a considerable source of waste and pollution. The quickening pace of trend cycles, fueled by the desire to remain fashion-forward, traps consumers in a relentless purchasing loop. This context calls for a critical reevaluation of our fashion habits, urging a move towards more responsible and sustainable approaches to mitigate the industry’s impact on the planet.

“The pressure to keep up with an ever-changing landscape of trends can lead to decision fatigue and dissatisfaction with one’s wardrobe.”

The psychological toll on consumers is noteworthy. The pressure to keep up with an ever-changing landscape of trends can lead to decision fatigue and dissatisfaction with one’s wardrobe, despite its size or the frequency of new additions. This constant pursuit of the next trend strains budgets and can impact mental well-being as individuals grapple with the ephemeral nature of fashion in the TikTok era.

In response to these challenges, a counter-movement is gaining momentum on TikTok. Many users advocate for sustainable fashion practices, such as thrifting, upcycling, and supporting ethical brands. This shift represents a critical reflection on the part of the TikTok community and offers a glimmer of hope for a more sustainable approach to fashion. TikTok can be crucial in promoting conscious consumption by highlighting the value of longevity, quality, and ethical production.

The phenomenon of TikTok’s accelerating fashion cycles mirrors our broader societal relationship with consumption and sustainability. It underscores the need to collectively reevaluate our consumption habits and the fashion industry’s responsibility to foster a more sustainable future. As we navigate this digital landscape, the challenge lies in balancing the excitement of new trends with a mindful approach to consumption, ensuring that our love for fashion does not come at an unsustainable cost. By fostering a dialogue around sustainability and conscious consumption, TikTok can transform from a platform that fuels overconsumption to one that champions a more thoughtful and responsible approach to fashion.

The author is a marketing student with a raging TikTok addiction, navigates the digital currents with the enthusiasm of a trendsetter and the critical eye of a scholar, perpetually caught in the whirlwind of viral fads and their aftereffects.

SOURCES

Listed on page 66

Kestävyys vaatii yritysten sääntelyä

Kannustaako nykyinen talousjärjestelmämme toimimaan vastuuttomasti?

Nykyinen maapallon resurssien käyttö ei ole kestävällä tasolla ja tavaroita tuotetaan huonoissa työoloissa kehittyvissä valtioissa. Kylteri haastatteli

Aalto-yliopiston vastuullisen johtamisen professoria Minna Halmea aiheesta.

Kannustaako nykyinen järjestelmä vastuullisuuteen?

”Nykyisessä talousjärjestelmässä on paljon asioita, jotka eivät kannusta yrityksiä vastuullisuuteen. Sellaisia on esimerkiksi voiton maksimoiminen lyhyellä aikavälillä. Lainsäädäntö on aika heikkoa suhteessa ympäristöasioihin ja sosiaalisen kestävyyden asioihin. Etenkin kun puhutaan globaalista taloudesta, jossa suuri osa valmistuksesta on heikomman lainsäädännön maissa.”

”Nykyjärjestelmässä on liikuttu siihen, että oletetaan markkinoiden pystyvän ohjailemaan yrityksiä paljon ja kuluttajien käyttävän paljon voimaa. Tämä toteutuu vain rajallisesti, sillä kaikki kuluttajat eivät välitä tai kykene ymmärtämään vastuullisuuden monitahoisia kysymyksiä. Kuluttajien ostokäyttäytymisellä on väliä, mutta se ei ole riittävä voima pitämään talousjärjestelmää kestävän kehityksen mukaisena.”

Mitä kestävyys tarkoittaa?

”Kestävässä kehityksessä perusajatus on, että maapallo luonnonsysteemien ja toisaalta yhteiskuntien toimivuuden suhteen pysyisi tuleville sukupolville käyttökelpoisena. Tämä tarkoittaa sitä, että ekologinen, sosiaalinen ja pitkän aikavälinen taloudellinen kestävyys tulisi pystyä ottaa huomioon. Nämä asiat tulisi yhteensovittaa.”

”Tästä aiheesta on 90-luvun globalisaation alusta asti puhuttu paljon. Hyvin pitkään ajatus oli, että on etsittävä näiden kolmen tekijän – ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen puolen – pienintä yhteistä nimittäjää. Asioita joissa toteutuu hyvä taloudellinen tulos, ympäristösuoritus ja yhteiskunnallinen suoritus. Tämä on johtanut siihen, että näiden ollessa ristiriidassa, valitaan hyvä taloudellinen tulos.”

”Nykynäkemys on se, että maapallon rajat on ykkösprioriteetti. Toinen prioriteetti on sosiaalinen kestävyys; mielekästä yritystoimintaa ei voi olla hajonneissa yhteiskunnissa. Talous on maapallon ja yhteiskuntien säilymiselle alisteinen. Yhteiskuntien on säilyttävä mielekkäinä toimintaympäristöinä sekä kansalaisille että yrityksille. Epämielekkäitä ovat esimerkiksi ”failed states” -maat. Siellä yritystoiminta on kuin jengisotaa.”

Miten saadaan aikaan muutosta?

”Päätöksenteon muutosta tuo se, että yrityksen johtajat ja asiantuntijat ovat ihmisiä, jotka elävät mukana yhteiskunnassa. Monet heistä tunnistaa luonnonympäristön ongelmista ja useilla on halu toimia vastuullisesti. Yritysten sisällä on paljon oman työn merkityksellisyyden etsintää. 30–40-vuotiaina monista tuntuu tyhjältä tehdä työtä, joka on vain osakkeenomistajan voiton maksimointia. Etenkin jos tämä havainto yhdistyy siihen, että yrityksen toiminta on ekologisesti tai yhteiskuntavastuun kannalta haitallista.”

WORDS

Eero Lilja

IMAGE

Veera Konstri

”Liiketoimintamallien muuttaminen olennaisesti erilaisiksi on yksi välttämätön edellytys. Muutokset ovat yksi ehdoista, joilla saadaan suuri joukko yrityksiä tekemään paljon parempaa ympäristölle. Esimerkiksi erityyppiset tavat parantaa kiertotalouden mukaista tavaroiden käyttöä. Mahdollistetaan kuluttajille se, että ei tarvitse ostaa koko ajan uutta, vaan yrityksen tulos tulisi enemmän palveluliiketoiminnasta, jolla tavaraa käytetään pitkään ja tehokkaasti. Yrityksen liiketoiminta olisi sitä, että ne korjaavat ja huoltavat tai myyvät pitkäikäisiä tavaroita. On pystyttävä elämään mielekästä elämää pienemmällä tavaramäärällä. Tämä tarkoittaa isoja muutoksia yritysten puolella. Osa muutoksista on niin suuria, että ne ovat yritysjohdolle vaikeasti ymmärrettäviä ja sulatettavia.”

Miten vastataan siihen, että länsimaat sysäävät vastuunsa tuotannosta kehittyville valtioille?

”Se on valtava ongelma. Etenkin suurissa monikansallisissa yrityksissä pyritään ostamaan toimitusketjun tuotantopanosta jatkuvasti halvemmalla. Vastuullisuutta valvotaan taas erillisessä prosessissa. On täysin selvää, että jos maksetaan todella vähän, ei voida toteuttaa ihmisoikeuksia takaavia työoloja. Se ei ole toimiva yhtälö. Ongelmat vähenevät, jos ostajayritys tekee yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa ja on valmis maksamaan vähän enemmän. Sadan euron lenkkareista noin 50 senttiä jää valmistuksen työntekijöille. Vähän enemmän maksamisella voisi olla huima merkitys. Lisäksi on muistettava yhteistyö ja käytävä paikan päällä tukemassa. Suurimmassa osassa valmistusmaaympäristöjä on lähtökohtaisesti erilainen näkemys ihmisoikeuksista – riistävä. Käytetään riistävästi ihmisiä, joiden ei ajatella muuta tarvitsevan. Lisää maksaminen voi mennä suoraan tehtaanomistajan taskuihin, jos ei samanaikaisesti ole yhteistoimintaa ja koulutusta.”

”Jos siirrytään käyttämään tavaroita pidempään ja korjaamaan niitä, suurempi osa työstä tapahtuu täällä. Silloin ollaan ympäristössä, jossa työturvallisuus ja ihmisoikeudet ovat ihan erilaisella tasolla. Se auttaa hieman asiaan, vaikka kaikkea se ei ratkaise. Kaikki kiertotalous ei kuitenkaan ole ihmisoikeusvastuullisempaa. Esimerkiksi jätettä viedään kehittyviin maihin, jossa ihmiset käsittelevät sitä ilman suojavarusteita.”

Ovatko nykyiset toimet riittäviä?

”EU:sta on tullut viime vuosina todella paljon hyvää yritysvastuulainsäädäntöä. Hyvin tärkeää direktiiviä kuitenkin lykättiin äskettäin. Osa valtioista, kuten Suomi, päätti olla tukematta sitä. Tämä yritysvastuudirektiivi siirtäisi toimitusketjua koskevaa vastuuta päämiesyrityksille Euroopassa. Myös ulkomaisten yritysten eurooppalainen toimija olisi vastuussa rikkomuksista. Direktiivi auttaisi sekä yhteiskunta- että ympäristövastuun näkökulmasta toimitusketjujen ongelmiin. Sitä lykättiin lopulta ryhmäkanneoikeuden takia. Sitä voisi käyttää esimerkiksi ympäristöjärjestöt tai ammattiliitot, sillä vaikkapa Bangladeshissa olevilla työntekijöillä ei ole yksin mitään mahdollisuutta tehdä kanteita.”

”Vastuuttomasti toimiville yrityksille syntyy ansaitsematonta kilpailuetua, sillä lainsäädäntö on puutteellista. Vastuulliset toimijat eivät saa tuotteestaan oikeaa hintaa markkinoilla, sillä kuluttajat harvoin haluavat maksaa enemmän. Ne eivät hyödy lainsäädännön näkökulmastakaan. Tällä hetkellä kilpailu on epätasaista: ulkoiskustannuksia tuottavat ja ihmisoikeuksia loukkaavat eivät joudu maksamaan tuottamastaan haitasta. Yritysvastuudirektiivi tasottaisi pelikenttää, sillä se olisi tehnyt toimintaketjun valvonnan pakolliseksi.”

Tulevaisuus pöydässä. Kylteri vieraili tammikuun lopulla kahdeksannetta kertaa järjestetyillä

Vegemessuilla Kaapelitehtaalla.

WORDS

Jusa Saarimaa

IMAGES

Joonas Määttä

Innovaatioita ja pientilallisia –

Tämän vuoden vegemessuilla vieraili kolmen päivän aikana lähes 8 500 vegaanisista tuotteista kiinnostunutta. Kävijämäärät ovat kasvaneet tasaisesti vuodesta 2017, jolloin vierailijoita oli 3 000. Ensimmäinen päivä oli varattu yrityksille, joilla oli mahdollisuus tutustua uusiin tuotteisiin ja keskustella suoraan noin 70 näytteilleasettajien kanssa.

Vegemessujen järjestäjänä toimii yritys nimeltä Vegefirma. Yrityksen on perustanut KARRY HEDBERG, joka on ollut mukana kasvisruuan edistämiseen liittyvissä hankkeissa jo lähes 30 vuoden ajan. Päätuotteensa – eli tapahtumien – lisäksi Vegefirma esimerkiksi sertifioi Suomessa valmistettuja vegaanisia tuotteita. Hedberg kuvailee tilanteen kehitystä seuraavasti: ”2000-luvun alussa Ruotsissa oltiin pitkään edellä vegaanisen ruoan kanssa, mutta tilanne on sittemmin tasoittunut. Suomi on yksi maailman parhaista maista kasvisruuan saatavuuden suhteen.” Hänen näkemyksensä mukaan terveys on suurin syy, miksi ihmiset innostuvat kasvisruuasta. Toisena tulevat ilmastokysymykset ja eettiset seikat kuten eläinoikeudelliset näkökulmat.

Hedbergin mukaan Suomeen rantautui vuonna 2017 tienoilla niin sanottu ”vegehype”, jolloin tarjolle tuli valtava määrä tuotteita, joista kaikki eivät kuitenkaan olleet valmiita. ”Pyrittiin hyödyntämään trendiä ja markkinat saturoituivat”, kuvailee Hedberg. Hänen havaintojensa mukaan kauppojen sisäänostajat ovat nykyään mahdollisesti tarkempia siitä, mitä hyllyille otetaan myyntiin, ja laatu vaikuttaa parantuneen. Hänen mukaansa on meneillään ruokakulttuurin murros ja helpointa saada ihmiset vaihtamaan eläinperäiset tuotteet kasvikasvipitoisiin on käyttämällä samankaltaisia ja tuttuja tuotteita, vaikka pääraaka-aine vaihtuukin vegaaniseksi. Yrityksen pyrkivät löytämään vaihtoehtoja kysytyimmille kuluttajatuotteille, kuten juustoille, makkaroille ja jogurtille. Uutena trendinä on merellisten tuotteiden, kuten kalojen, korvaaminen vegaanisilla vaihtoehdoilla. Mediassa kirjoitettiin taannoin kasviproteiinien myynnin laskusta. Syynä nähdään esimerkiksi inflaatio, epävarma maailmantilanne ja toisinaan myös huono laatu tai maku. Kysynnän lasku ei yllätä Hedbergiä. Hänen mukaansa tähän vaikuttaa esimerkiksi globaali taloustilanne, joka nostaa hintoja: ”Edelleen globaali megatrendi kasvistuotteiden osalta on kasvava. Meillä oli selkeä hype aiheeseen liittyen ja nyt ehkä vegekupla on puhjennut.” Hänen mielestään kaikki merkit viittaavat siihen, että kyseessä on väliaikainen notkahdus ja kasvistuotteet ovat tulleet jäädäkseen. Pitkällä aikavälillä Hedbergin näkemys on selkeä: ”Kasvisruualla ovat kaikki argumentit puolellaan. Kasvisruoka tulee olemaan halvempaa, ympäristöystävällisempää, terveellisempää ja paremman makuista. Tulevaisuudessa ei tule olemaan rationaalista syytä käyttää muita tuotteita.”

Maatalouteen maksettavilla tuilla voidaan ohjata tuotantoa ja järjestelmän toimivuudesta voi olla montaa mieltä. Karrin mukaan esimerkiksi Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto ja vahva perinteiden elintarviketeollisuuden lobbaus pitää asetelman paikallaan. ”Harmittaa, että kilpailutilanne on tosi epäreilu”, toteaa Hedberg. Tämänkin suhteen hän näkee positiivista muutosta, sillä lähes kaikki suuret elintarviketeollisuuden yritykset ovat lähteneet mukaan kasvistuotteisiin, jonka vuoksi on myös heidän intressissään saada kasvikunnan tuotteita paremmin esille. Tämä on yksi väylä tukien ohjauksen muutokseen. “Kamppailu tulee viemään aikaan ja ruokakulttuuri muuttuu hitaasti. Isot

reportaasi Vegemessuilta

toimijat pystyvät määrittelemään paljon asioita. Tukien jakautuminen on iso ongelma, johon pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.” Kasvistuotteiden etua ajaa jatkossa hiljattain perustettu kasvisruuan tuottajien oma yhdistys. Vie kuitenkin aikaa, ennen kuin tuore yhdistys pystyy vaikuttamaan asioihin.

Osaltaan Hedberg näkee tilaisuuden lisätä vaikuttavuutta yritysten keskuudessa Vegemessujen ammattilaispäivänä. Vieraiksi on saapunut monelle tuttujen yritysten, kuten Finnairin, Ikean, S-ryhmän ja K-ryhmän edustajia. Edustettuna on laajasti myös ravintoloita, hotelleja ja julkisen sektorin edustajia. Viimeisimpinä vuosina messuilla ei ole ollut erikseen järjestettyä ohjelmaa, kuten puhujavieraita, mutta tämän varalle on kehitteillä suunnitelmia. ”Konseptia mahdollisesti laajennetaan, lisäämällä myös messujen ympärille toimintaa”, valaisee Hedberg.

”Ammattilaispäivä tuli mukaan vasta joitain vuosia sitten ja sen merkitys on selkeästi korostunut viime vuosina. Tähän tulemme jatkossa panostamaan, sillä tässä on vaikuttavuutta enemmän kuin puhtaasti kuluttajapuolella.”

”Kasvisruoka tulee olemaan halvempaa, ympäristöystävällisempää, terveellisempää ja paremman makuista. Tulevaisuudessa ei tule olemaan rationaalista syytä käyttää muita tuotteita.”

Omaa näkemystään alalta kertoi neljättä sukupolvea Karviaisten tilalla edustava KATRIINA KLINCKOWSTRÖM. Karviaisten tilalla tuotetaan ja jalostetaan härkäpapua raaka-aineenaan hyödyntäviä kuivatuotteita brändinimellä Voima-Papu. Aikaisemmin tilalla on viljelty esimerkiksi kurpitsaa ja kasvatettu eläimiä.

Idea uudesta liiketoiminnasta lähti mökkinaapureiden kuvaillessa peltojen viljelmää superfoodiksi. Tilalliset olivat kommentista ihmeissään, sillä härkäpapua oli kasvatettu tähän saakka kiertokasvina, parantamaan pellon maaperää. Tästä lähti kuitenkin kehittymään ajatus kohti kasvin hyötykäyttöä ja tuotekehitystä. Omien kokeilujen ja tutkimuksen kautta löydettiin sopivia käyttötarkoituksia ja pian olikin aika etsiä pakkausratkaisut ja kehittää liiketoimintaa. Nykyisin Voima-Papu työllistää jatkuvasti kolme työntekijää ja tuotteita myydään useissa ruokakaupoissa. Pienen toimijan etuna on tuottajalähtöisyys ja selkeä tuotantoketju, joka sijoittuu Karviaisten tilalle aina myllystä pakkaukseen. Näin ollen myös tuotteen logistiikasta syntyvä hiilijalanjälki pysyy matalana.

Vaikka härkäpapu on kasvina ja tuotteena erinomainen, esimerkiksi gluteenittomuuden ja runsaan proteiinipitoisuutensa vuoksi, on yrittämisessä myös omat haasteensa. Sekä lopputuotteen, että tuotantoon vaadittavien panosten hinta vaihtelee markkinatilanteen mukaan. Klinckowströmin mukaan maatalouteen jaettava tukiraha on pienentynyt jatkuvasti, joka heikentää kannattavuutta. Hän onkin pyrkinyt osallistumaan poliittiseen keskusteluun olemalla yhteydessä esimerkiksi virastoihin ja ministeriöihin. Myös sato voi olla sääolosuhteiden vuoksi hyvinkin vaihteleva. ”Valkuaiskasveilla on minimaalisen pieni tuki. Härkäpavun satovarmuus on huono ja satoa voi tulla 500 kiloa hehtaaria kohden tai 3 500 kiloa hehtaaria kohden.” Kilpailu alalla on kovaa. Suurimpina

—— KARRY HEDBERG, perustaja, Vegefirma

Täysin vegaanista.

Vegemessut on jaettu kahteen osaan: ammattilaispäivänä tuotteita esitellään elintarvikealan edustajille, loput ajasta suoraan kuluttajille.

haasteina hän näkee viljelyn epävarmuuden, sekä toimitusvarmuuden uskottavuuden ja brändin luomisen. Hänen mukaansa myös kauppiailla on mahdollisuus ohjata tuotteiden menestystä. ”Vegaanisten tuotteiden menekki on kuitenkin marginaalinen, joten kauppa on merkittävässä asemassa, vaikuttaen esimerkiksi myyntipaikkoihin, tarjontaan ja katteisiin.” Kehityskohteena hän mainitsee myös valkuaiskasvien siemenjalostuksen ja tuholaisten torjuntamenetelmät. ”Näiden tulisi siirtää fokusta myös muihin kuin perinteisiin viljatuotteisiin ja toimia nopeammin.”

”Vegaanisten tuotteiden menekki on kuitenkin marginaalinen, joten kauppa on merkittävässä asemassa, vaikuttaen esimerkiksi myyntipaikkoihin, tarjontaan ja katteisiin.”

—— KATRIINA KLINCKOWSTRÖM, omistaja, Karviaisten tila

Tällä hetkellä Voima-Papu työstää kansainvälistä laatusertifikaattia ja markkinoi tuotteitaan sosiaalisen median sekä messujen avulla. ”Maistattaminen on vakuuttava ja hyvä tapa markkinoida. Voi samalla kertoa ja tuoda esiin hyviä puolia. Mukana myös sosiaalisen median vaikuttajia ja urheilijoita.”

Messuilla nähtiin myös uusia innovaatioita liittyen vegaanisiin elintarvikkeisiin. Kestävään elintarviketeollisuuteen tähdättäessä, on erityisen tärkeää hyödyntää raakaaineet kokonaisuudessaan ja tähän ovat löytäneet yhden ratkaisun PAULIINA PIUHOLAN ja LARI PIHLANJÄRVEN yritys Mäsli Oy. Oluen tuotannon sivuvirtana syntyy valtavasti ohramäskiä, jonka hävittämisestä pienpanimot joutuvat jopa maksamaan.

Noin vuosi sitten perustetun Mäslin tuotekehityksen seurauksena ohramäski saadaan säilymään fermentoinnin avulla ja siitä voidaan tuottaa esimerkiksi siemennäkkäreitä tai hyödyntää viljatuotteisiin proteiini- ja kuitulisäksi. ”Mäski on herkkä raaka-aine, eikä säily muutamaa tuntia pidempään. Fermentointi pidentää säilyvyyttä ja on energiatehokas muoto”, tarkentaa Piuhola. Perustajilta löytyy opintotaustaa elintarviketieteistä sekä elintarviketaloudesta ja ovatkin tavanneet juuri yliopistolla. Piuhola kirjoitti myös gradunsa mäskin hyödyntämiseen liittyen yliopiston tutkimusryhmälle. Lisävauhtia innovaatiolle antoi Viikki Food Design Factoryn startup-kiihdyttämö.

Tällä hetkellä Mäsli vastaa raaka-aineen prosessoinnista, tuotekehityksestä ja kaupallistamisesta. Lopputuotteet valmistetaan sopimusleipomon avulla ja tuotteita myydään useissa K-Supermarketeissa sekä esimerkiksi kauppahallissa. Kuluttajien ja kauppiaiden vastaanotto on ollut hyvä. ”Keskolla ja heidän kaupoissa saa viedä markkinointimateriaalia ja maistattaa liikkeissä”. Haasteena ovat Piuholan mukaan pienet tuotantomäärät ja siten kilpailukykyisen hintapisteen löytäminen. ”Uudessa innovaatiossa paljon kokeilua, sillä ei voi ottaa muista mallia. Alussa oli keskityttävä fermentointi- ja tuotantoprosessiin. Jatkossa panostamme markkinointiin.” Hänen mukaansa on kuitenkin tarvetta kaiken kokoisille toimijoilla ja pienellä toimijalla on omanlaista ketteryyttä.

Alusta lähtien hävikin vähentäminen oli tärkeä motiivi yrityksen taustalla. ”Toivottavasti tämä tulee kasvamaan ja haluamme inspiroida sivuvirtojen hyödyntämisessä. Enemmän vastuuta elintarviketuotantoon, sillä nyt puhutaan paljon kuluttajien hävikin määrästä.” Piuhola on havainnut keskustelua ja yksittäisiä kokeiluja sivuvirroissa sekä hukkatuotteissa. Esimerkkinä hän mainitsee hävikkimakeiset ja omenamehun. Suurimpana syynä kasvisperäisten tuotteiden laskuun hän arvioi kehnoa taloudellista tilannetta, mutta ei usko laskevaan trendiin. ”Toivon ja uskon kulutuksen palautuvan samaa tahtia muun talouden kanssa.”

WORDS

Miska Lindström

IMAGES

Saga Bruun

The Economics of Data

As the digital age we’re living in advances, the weight of data as an asset becomes heavier. As a whole, it’s turning out to be increasingly profitable for businesses to utilize correctly.

As an asset, data is exceptionally ambiguous and abstract, which makes its valuation both difficult and subjective. This complexity also extends to differently perceived usefulness of divergent data types, due to the variation in their quality and characteristics.

Is Data the New Oil?

There are many obvious distinctions between data and oil. The main difference is that data isn’t scarce whereas oil has to be extracted from the physical ground and is therefore a finite resource. However, the similarity between the two is the need for refinement before economic use becomes feasible.

Both data and oil need to be extracted before the process of refinement and usage. Oil must be physically drilled from the ground, whereas data must be derived from something else, such as human behavior. Oil can be turned into products such as fuel and plastics, whereas data can be turned into personalized user marketing or perhaps analytics to predict the future outcomes in the stock market. This potential for transformation is of note: neither of the resources have innately high value without the necessary technologies used for refinement.

Valuation of Data and Oil

The fiery race for black gold started in the 1800s as economies first started industrializing. The rush for digital gold in terms of data bloomed in the late 1990s as the global economy started transitioning from physical goods into more intangible products.

Data, when created, collected, stored, and analyzed, can be turned into economically relevant information – comparable to the process of mining and refining crude oil. Significant investments are made to find new reserves of both crude oil and useful data. The patterns regarding investments in these assets can also be quite similar: one cannot predict where exactly new oil patches can be found nor know where economically useful data may be available. Hence investments in both can be highly uncertain in nature.

“The patterns regarding investments in oil and data can be quite similar: one cannot predict where exactly new oil patches can be found nor know where economically useful data may be available.”

Data lacks the tangible and standardized quality of oil. Each dataset and observation is unique, influenced by the context and the time of its collection. The quality of a data source relies on its relevance, size, accuracy, and applicability, making it challenging to assign a fixed price per unit. In contrast, the consistent physical properties of oil and other similar natural resources produce a more straightforward valuation.

SOURCES

Listed on page 66

The distinct characteristics of data enhances its intricate role in modern economies, where its abstract nature requires innovative approaches to assess and leverage its worth.

The immateriality of data is what fundamentally differentiates it from oil. Oil exists as a physical asset with real substance. One barrel of crude oil has an exact value that’s constantly defined by the market, whereas data doesn’t have one globally established rate of exchange.

Demographic Factors Influencing Data Valuation

The utility of data in business can be divided into two key parts: predictive analytics and direct marketing, both of which can be either beneficial or detrimental for the economic success of the collector. Good data might sky-rocket the sales of a product whereas wrongly interpreted data might make it crash. It’s only to be expected that – as the value of data isn’t fixed and its usability differs depending on the need – the price may also vary depending on whose data is at stake.

Let’s discuss marketing. Some of the main factors affecting the value of one’s personal data are age, gender, ethnicity and household income. One demographic radically standing out with higher data prices is found to be people aged 18–24. Data for individuals within this age bracket sells approximately triple the price when comparing against the ages 25–44. The lowest valuation is found to be for people aged 55 and higher, which correlates with potentially declining income and upcoming retirement.

Another interesting economic feature worth noting is how scarcity and supply affects data. When it comes to race, white individuals’ per person data are priced far lower than for black populations. By contrast, the total prices per population are higher for white individuals as their proportions of populations are larger and thus there simply exists more data and also potential customers for which this data can be used to better target.

Individual interests also play a role in the valuation of data. Someone interested in luxury clothing is automatically seen as a bigger potential spender for most companies than the average user, who might spend more of their financial capacity on things such as interest payments on their loans. These types of spending habits also explain why the data of young people (19–24) has a relatively high price per person when compared to elders; they simply have fewer financial responsibilities and thus tend to be more reckless in their spending habits.

The Takeaway

The awareness and quality of public discussion on data is crucial as its power and importance are constantly growing to be more significant for our society as a whole. By having ethically critical discourse on the subject we can make its collection, valuation, and usage reflect our ambitions and attitudes as well as possible.

by Saga Bruun

NÄKÖKULMA

Muistakaa rakastaa

Pala kurkussa. Vihreänharmaat silmät katsoivat minuun haikeina ja epäuskoisina: ”Mikset sä halua, että toinen tietää sun välittävän?” Meidän teinivuosien romanssi oli hetki ennen tätä kysymystä tullut päätökseen. Kyseiset sanat jäivät kuitenkin haamun lailla vainoamaan ajatuksiani, koska niissä oli perää. En uskaltanut sanoa, että välitän, arvostan, olen kiitollinen, saati rakastan. Asettaahan siinä itsensä jollain tavalla haavoittuvaiseksi, eikö? Mutta onko ihmisyys ilman rakkautta ehjää ja kokonaista, vai MINNA CANTHIA lainaten ”nukkuvaa puolikuollutta elämää”? Kiitos ensimmäiseni, koska kysymykselläsi opetit jotain äärimmäisen olennaista rakkaudesta.

Sanojen ”minä rakastan sinua” sanominen on suomen kielessä kaukana kaikesta arkisesta. Pitääkö tosiaan ensiksi nähdä ”koko tulevaisuus toisen silmissä” – unelmoida itsensä kävelevän alttaria valkoisessa kermakakkumekossa; haaveilla yhteisestä omakotitalosta, jossa tuoksuu suuta polttava lihamakaronilaatikko, jota syötetään kiljuville lapsille; uskoa siihen, että kulkee käsi kädessä jokaisen elämän pyörremyrskyn läpi aina hautaan saakka – ennen kuin on valmis sanomaan rakastavansa?

Antauduin kirjojen tarinoille, uppouduin teatterin taikaan, vajosin leffateatterin punaiseen penkkiin, tallustin museoiden kaikuvia käytäviä, eläydyin ja tanssahtelin musiikin tahtiin, kohtasin ja jututin onnesta pakahtuneita ja maansa myyneitä, kokeilin itsekin elämää. Huomasin rakkauden – koko sen kirjossaan – olevan uudelleen ja uudelleen toistuva teema. Rakkauden on oltava aitoa ja niin vahvaa, että ne, jotka ovat sitä kokeneet, tunteneet ja ymmärtäneet eivät yksinkertaisesti pysty lopettamaan sen ajattelemista ja esiin tuomista. Kokisinpa itsekin tuon, ajattelin. Olin rajannut rakkauden mielessäni romanttiseen ja eroottiseen rakkauteen – palavaan intohimoon, jossa suuteleminen huumaa ja vaatteet revitään toisen päältä eteisessä niin, että huonekalut kolisevat ja korkokengät lentelevät. Toki kysyttäessä olisin vastannut, että rakastan läheisiäni.

”Muistakaa rakastaa” oli raapustettu kuluneella tussilla julkiseen vessaan – pysähdyin.

Siis ketä tai mitä minun pitää muistaa rakastaa ja miten? Vai siis ihan yleisesti ihmisiä ja elämää? Oli miten oli, aika pirun tärkeä muistutus.

Aika rientää vinhaa vauhtia ja kuulemani perusteella tahti vaan kiihtyy vanhetessa. Elämä on hektistä, pysähtymätöntä. Välillä ei tahdo edes huomata minkälaisella ylikierroksella pää käy, saati sitä arjen oravanpyörää, jota juoksee päivästä toiseen. Olisi helppoa hukuttaa itsensä pelkästään jo oppikirjojen sanoihin, mikäli ei vetäisi sitä rajaa, jolloin alkaa käyttää kallista aikaansa muuhun. Jokainen meistä on niin kovin syvällä omissa rutiineissaan. Sen lisäksi ympärillämme tapahtuu paljon, mihin vaikutusmahdollisuudet tuntuvat tavallisena tallaajana pieniltä. Päivittäin saamme annostuksen sotauutisia, erinäisiä nostoja epäoikeudenmukaisuudesta ja väkivallasta, planeettaamme koskevia akuutteja huolenaiheita. Joskus eniten yksinäiseltä tuntuu ihmisten ympäröimänä, kuten metrossa, jossa jokainen vajoaa omaan kuplaansa puhelimella, kuin muita ihmisiä ei siellä olisikaan. Tuntemattomat ovat päivä päivältä kauempana toisistaan, sillä inhimilliset kohtaamiset, kuten vaihdettavat hymyt ohikulkijan kanssa, käyvät yhä harvemmiksi.

Tämän tähden on ajankohtaista muistuttaa rakastamisesta. Rakastaminen on kohtaamista ohittamisen sijaan – inhimillistä olemassaoloa, jolloin noteerataan ympäristö ja muut ihmiset, ja avataan mahdollisuus merkitykselliselle vuorovaikutukselle. Rakasta-

SANA

Veera Leinonen

KUVA

Andrea Puscasu

minen on toisen vilpitöntä huomioimista, hyväksymistä, pyrkimystä ymmärtää ja parhaan toivomista, minkä vastakohtana ovat välinpitämättömyys ja torjuminen. Rakastaminen on myös keskeneräisyyttä, epätäydellisyyden ja virheiden hyväksymistä, lempeyttä itseä ja muita kohtaan. Rakkauden käsitteen laajentaisin rakastavaan asenteeseen: yleisempään ja laajempaan välittämiseen. Rakastava asenne on tapa katsoa ympärille ja olla läsnä, pysäyttää hetki ja havaita siinä jotain kaunista ja rakastettavaa. Etenkin arjesta kuuluu osata nauttia, sillä sitähän suurin osa ajasta on, eikä aina voi painaa uupuneena kohti lomaa ja ”parempia päiviä”.

Kiitos ensimmäiseni, koska opetit jotain olennaista rakkaudesta. Miksen haluaisi muiden tietävän, että välitän? Ajatushan on siis täysin kaheli. Toki välittäminen vaatii hieman rohkeutta, koska silloin antaa itsestään jotain herkkää ja vaurasta. Olisi myös naiivia väittää vimmatusti vastaan, ettei rakkaus ole ikinä satuttanut ketään. Sen varjopuolena voi olla elefantin kyyneleet ja terävät säröt, raastava ja kokonaisvaltainen kipu, erimielisyydet ja menettäminen. Pelon kustannuksella ei kuitenkaan kannata lukittautua ja olla uskaltamatta välittää, sillä harva korttipelikään toimii puolikkaalla pakalla. Siitä, tapahtuvatko asiat jostain suuremmasta syystä, voidaan tapella, mutta jokainen kohtaaminen ja ihmissuhde voi luoda merkitystä ja kasvattaa. Osa ihmisistä on elämässä vain silmänräpäyksen tai tietyn ajanjakson, osan kanssa polut erkanevat ja yllättäen risteävät taas uudelleen. Voi myös olla ihmisiä, joiden kanssa rämmitään ja nauretaan lapsuudesta vanhuuteen, tai vähintään tuntuu siltä kuin olisi tunnettu aina. Ihmissuhteiden luonne voi myös muuttua ajan saatossa. Sen tähden välittäminenkin voi muuttaa muotoaan, tai se, millä tavalla rakastaa. En kuitenkaan usko, että olisi ikinä syytä katua, kuinka tärkeäksi tai rakastetuksi on saanut toisen ihmisen tuntemaan, päinvastoin.

”Tuntemattomat ovat päivä päivältä kauempana toisistaan, sillä inhimilliset kohtaamiset, kuten vaihdettavat hymyt ohikulkijan kanssa, käyvät yhä harvemmiksi. Tämän tähden on ajankohtaista muistuttaa rakastamisesta.”

Ladellaanko rakkaudentunnustuksia tästä eteenpäin siis jokaiselle hyvänpäiväntutulle? Ehkä ei kuitenkaan, mutta kehottaisin kohtaamaan ihmisiä vilpittömällä kiinnostuksella, rakastavalla asenteella ja lämpimällä hymyllä. Yksin tällä ei saada sotia loppumaan, mutta tehdään maailmasta ainakin inhimillisempi paikka elää. Arjen askareidenkin lomasta voi aktiivisesti etsiä romantisoitavia ilonaiheita, aina aamukahvista sateenropinaan. Ei ole pelkästään huono asia, ettei ”kolmea kaunista sanaa” huudella kenelle tahansa ja kuluteta sillä puhki. Tällöin niiden voima ja kauneus pysyy täydessä arvossaan ja rakastamisessa käsitteenä piilee aitoutta. Rakkaus ei vääjäämättä asu omakotitalossa ja maistu makaronilaatikolta, joten tarkemmin ajateltuna sitä saattaa löytää muualtakin. Rakkaus ei pure, eikä sen tarvitse olla eeppisiä eleitä tai vallattoman suuria sanoja, vaan se on myös ihan arkisia huomionosoituksia ja tekoja ystäville, perheelle ja muille lähimmäisille sekä heidän hyväksymistään sellaisina kuin he ovat. Läsnäolo ja välittäminen saavat meidät näkemään arjessa kauneutta, mikä tekee elämästämme kokonaisempaa – siis muistakaa rakastaa.

Kirjoittaja on kauppisopiskelija, amatöörikokki ja haaveilija. Kun musiikki sytyttää, hän tanssii.

Headline Goes Here

The author is the Chairperson of KY, Tilda Leikola. She is bad at a lot of things and thought you may have wanted to know. / She’s terrible at many sports. She can’t play ball games. She can’t ride a bike properly. She can’t ice skate or do yoga. Even when she’s good at something, like sailing, she still manages to crash a boat. / She’s forgetful. She keeps losing her keys. She can’t seem to pay her bills on time. She reads messages and forgets to answer them; sometimes she even forgets to read the messages and just guesses what they say. / She is the slowest reader. She’s dyslexic. She’s messy and can’t keep her house clean. / She’s anxious and overly self-critical. She’s a good driver but you don’t want to ride with her lest you carry the stress of the world on your shoulders. She’s bad at letting go of things. She’ll overthink her conversations with people until she is convinced they hate her. She’s terrible at writing stuff and keeping to schedules. / She overthought her original article. This is her article. She hopes you understand.

WORDS

Tilda Leikola

IMAGE

Joonas Määttä

Rebuilding the Fourth Wall in Professional Wrestling

Virtuously

Since its dawn, sporting scandal after scandal, the world of professional wrestling has been perceived as the low hanging fruit in the crossover of sports and entertainment. The infamous stories are so abundant that there is an entire series on VICE dedicated to them. Well, I know a friend who enjoys watching grown men cosplay-fighting in their underwear, so there has to be a way to balance on-screen drama and corporate integrity in order to keep him satisfied.

When your characters are intrinsically connected with the people behind them, the line between fiction and reality becomes quite blurry – even casual fans and outsiders are aware that the fights are scripted. Producing movies, series or TV shows would also become a nightmare of authenticity if the predominant word associated with them was “fake”.

”There is no superlative solution. Dealing with prima donnas and reckless individuals is always a liability in a competitive environment.”

So, how to proceed? Two distinct solutions seamlessly arise. The safest route available is to disseminate the theatrical gimmicks with fantastical elements across the industry, something which has worked well in the past. A goth cemetery worker and his pyromaniac brother come to mind. While this over-the-top approach would incorporate the absurdity of professional wrestling and facilitate the separation of character and portrayer, it would also alienate hardcore fans who may still need the illusion of palpable animosity to enjoy the show.

The riskier alternative entails presenting the product in a more sports-oriented fashion. With the merger of the top MMA and professional wrestling organisations, this emerges as the most viable option for the near future. Real life events can be used to shape the storylines and add credibility to the action. Punishing malefactors and building storylines becomes more organic; however, wrestler misconduct will also drag the corporate image down.

There is no superlative solution. Dealing with prima donnas and reckless individuals is always a liability in a competitive environment. Fortunately, contemporary locker rooms are healthier than ever (well, some of them), and the cooperation between talent is being reflected in the end product. There is hope for the future of professional wrestling, and even for that peculiar friend who still relishes it.

The author is a certified enjoyer of unorthodox ideas, good ol’ music, and whimsical entertainment.

WORDS

Pedro Miguel IMAGE

Saga Bruun

SANA

Anna Hakola

KUVA

Anna Hakola

Mikael Länkelä (p. 62)

Kevättalven kampustyylit

ADA, 4. vsk., Creative Sustainability

Mulle tärkeintä pukeutumisessa on leikkisyys ja kokeilu, ja se että päivän asu heijastaa sitä fiilistä mikä mul on ku mä aamulla herään. Mä sanoisin et mun tyyli on aika monipuolinen, leikkisä ja persoonallinen. Tänään mulla on tällänen 2000-luvun röökimutsi -tyylinen outfitti, mut välil mut näkee kokomustissa ja välil taas kokopinkissä asussa.

Oon aikamoinen kirpparihaukka. Tässä asussa mun kengät, lätsä ja mun korut on ainoot mitkä ei oo secondhandii. Mä myös tuunaan ja tykkään fiksaa tosi paljon vaatteita. Nää farkut mä tein kind of ite. Ompelin nää käsin ja mun sormet oli ihan verellä kun mä tein näitä, niin nyt mä käytän näit koko ajan.

ILONA, 3. vsk., Tieto- ja palvelujohtaminen

Tyyli ja pukeutuminen merkitsee mulle itseilmaisua. Must on jotenki niin mieletöntä että kuka vaan voi kertoo ittestään niin erilaisia asioita sanomatta mitään, vaan sen perusteella mitä niillä on päällä.

Nää kengät on uudet, mut kaikki muu on käytettyy. Parhaat farkut löytyy isän vaatekaapista ja tykkään kokeilla eri tapoi pukee vaatteita – esimerkiks nurinpäin tai takaperin. Pidin tän paidan merkistä paljon pienenä kun asuin Jenkeissä, niin oli nostalgista löytää tää kirpparilta – ja pidän siitä yhtä paljon vieläkin, siit tietää et se on omaa tyylii!

”Parhaat farkut löytyy isän vaatekaapista ja tykkään kokeilla eri tapoi pukee vaatteita – esimerkiks nurinpäin tai takaperin.”

ILONA

”Ompelin nää farkut käsin ja mun sormet oli ihan verellä kun mä tein näitä, niin nyt mä käytän näit koko ajan.”

ADA

AARNI, 3. vsk., Markkinointi

Tykkään muotoilusta ja pukeutumisellani mä pyrin elämään sitä samaa muotokieltä mitä muutenkin tykkään kuluttaa. Pukeutuminen on mulle itseilmaisua ja samaistumista mua kiinnostavaan tyylimaailmaan.

Oon univormupukeutuja, en tykkää miettiä, mitä laitan päälle. Käytän samoja t-paitoja ja samoja farkkuja vuodesta toiseen, koska ne on täydellisiä siinä funktiossa mihin oon ne hankkinu. En oo kauheen eksperimentaalinen pukeutuja.

Mulla on ainoastaan mustia vaatteita ja pari valkosta paitaa. Tykkään mustasta, koska siinä tekstuurit nousee esille enemmän, ja silloin pystyy paremmin toteuttamaan sitä, että jokainen vaatekaapin kappale on täydellinen ja sopii toistensa kanssa yhteen.

ERKKA, 3. vsk., Tieto- ja palvelujohtaminen + LOTTA, 1. vsk.

ERKKA: Mun tyyli on vähän sellanen rosoinen. Ostan käytännössä kaikki mun vaatteet käytettynä, esim. Uffista, Fidalta tai Kierrätyskeskuksesta. Pukeutuminen on mulle semi-iso juttu, kyllä mä oikeestaan about aina kun lähen himasta haluun näyttää hyvältä, en mä missään verkkareissa kulje.

LOTTA: Mun tyyli on mukavuudenhaluinen ja tykkään matchaa värejä. Tykkään rennoista vaatteista ja katutyylistä. Tilaan aika paljon vaatteita netistä. Käytän myös paljon Tise-sovellusta, tykkään ostaa sieltä käytettynä. On kivaa ilmaista itteensä pukeutumisen kautta.

”Pukeutuminen on mulle semiiso juttu, kyllä mä oikeestaan about aina kun lähen himasta haluun näyttää hyvältä, en mä missään verkkareissa kulje.”

ERKKA

”Käytän samoja t-paitoja ja farkkuja vuodesta toiseen, koska ne on täydellisiä siinä funktiossa mihin oon ne hankkinu.”

AARNI

26

32

Complete data file with associated sources for each killing available online, on Kylteri.fi.

Reuters 21.11.2021

Un journaliste tué dans un attentatsuicide à Mogadiscio.

Committee to Protect Journalists

29.12.2015

Syria, France most deadly countries for the press.

The Wall Street Journal

20.08.2014

Islamic State Claims Killing of Journalist James Foley.

Columbia Journalism Review

28.11.2023

Why Can’t Mexico Stop the Killing of Journalists?

Committee to Protect Journalists 2024

CPJ’s database of attacks on the press.

Uppsala Conflict Data Program

Date of retrieval: 01.03.2024

UCDP Conflict Encyclopedia: ucdp.uu.se, Uppsala University.

Reuters

28.10.2023

Israeli military says it can’t guarantee journalists’ safety in Gaza.

Time

05.13.2022

The Problems With Israel’s Version of the Killing of Reporter Shireen Abu Akleh.

The Times of Israel

24.06.2022

‘Where’s the bullet’: Israel rejects UN probe blaming reporter’s death on IDF.

IDF Press Release

09.05.2022

Final Conclusions of Shireen Abu Akleh Investigation.

CNN

12.05.2023

Israel Defense Forces apologizes for death of Al Jazeera’s Shireen Abu Akleh for the first time.

UN OHCHR

22.03.2019

Report of the independent international commission of inquiry on the protests in the Occupied Palestinian Territory.

Committee to Protect Journalists

09.05.2023

Deadly Pattern: 20 journalists died by Israeli military fire in 22 years. No one has been held accountable.

NBC News

01.02.2008

Israel paying $2 million for death of filmmaker.

Haaretz

14.11.2023

Arresting Arabs and Left-wingers: How Israel Intends to Crack

Down on Domestic Dissent Over Gaza War.

IFJ

20.10.2023

Israel: Government to shut down critical media alleged to ‘undermine national security’.

All Israel News

25.02.2024

21 arrests and injuries at anti-government, hostage release protest in Tel Aviv.

The Jerusalem Post 24.02.2024

Protesters complain of police brutality at demonstration demanding election.

The Washington Post 22.03.2024

Israel announces largest West Bank land seizure since 1993 during Blinken visit.

The Times of Israel

09.01.2024

Israel top court rejects foreign media appeal for journalists’ access to Gaza.

NPR 03.03.2024

Destruction from the war with Israel has cut Gaza off from the outside world.

Helsingin Sanomat

12.11.2023

Israel allekirjoitti sopimuksen ”Daavidin lingon” myynnistä Suomelle – tällainen se on .

Harrison, Martin 1964 Government and press in France during the Algerian War. American Political Science Review 58.2 (1964): 273–285.

The Intercept 07.02.2024

Netanyahu’s War on Truth.

Time 10.01.2024

History Tells Us How the Israel–Hamas War Will End.

Al Jazeera 31.08.2016

Madinat Al Salam [City of Peace].

41

TikTok, Ultra-Fast Fashion, and Its Consequences

PwC

26.06.2023

June 2023 Global Consumer Insights Pulse Survey.

52

The Economics of Data

Invisibly

13.06.2021

How Much is Your Data Worth? The Complete Breakdown for 2024.