Sukellus metsästyksen saloihin ja iloihin

Olin joku aika sitten Höltän hirvimiesten seurassa hirvimetsällä. Minuun teki suuren vaikutuksen miten metsästysretken valmisteluun paneuduttiin ja miten yhteishenki välittyi minulle, satunnaiselle osallistujalle. Itse metsästys ja saalis ovat tietysti tärkeitä, mutta erittäin tärkeää on tunnelma ja ilmapiiri, joka henkii porukalla tekemistä, nuotiopiiriä, makkaranpaistoa, jutustelua ja hyvää mieltä. En tule koskaan tarttumaan aseeseen, mutta se ei estä sitä, että kunnioitan ja arvostan metsästysseurojen yhteisöllistä toimintaa, luonnon tasapainosta huolehtimista ja vaikka hirvipeijaisten järjestämistä isolle porukalle. Olen itse ollut kahden vuoden aikana kuusi kertaa metsästysseurojen peijaisissa. Olen otettu!

Pertunmaa on aktiivisten ja toimeliaiden ihmisten kansalaisyhteiskunta. Pertunmaalla on viisi metsästysseuraa Höltän hirvimiesten seurueen lisäksi Pertunmaan Pohjoinen Metsästysseura ry, Pertunmaan Riistamiehet ry, Pertun Pojat ry ja Anetun Erä ry. ”Pertunmaalta sammuvat valot, jos metsästyseurojen toiminta hiipuu, ja pahimmillaan loppuu”, sanoo Höltän hirvimiesten seurueen aktiivi Seppo Törnroos. Seurueella on pitkät perinteet, jo 62 vuotta.

Seppo on ollut metsällä koko ikänsä. Aktiivinen metsästys alkoi 20-vuotiaana. Jossain piilossa on lukuisia kaatoja ja kymmeniä SM- mitaleita ampumiskisoista. ”Kaadot ja mitalit eivät ole se juttu, vaan luonnossa liikkuminen, yhdessä tekeminen, luonnon kunnioittaminen ja kestävästä riistatalouden tasapainosta huolehtiminen”, mainitsee Seppo, ja sanoo ohimennen, sivulauseessa, että on saanut Suomen Riistakeskuksen myöntämän kultaisen ansiomerkin kestävästä, vastuullisesta ja aktiivisesta riistanhoidosta.

Metsästys on kokemuksen tuomaa hiljaista tietoa

Valmistautuminen metsästykseen vaatii aikaa, hermoja ja keskittymistä. Vaikkapa hirven ampuminen on vain häivähdys koko metsästyksen kokonaisuudesta. Syksyn metsästyskauden valmisteluun tarvitaan vähintään kaksi päivää passipaikkojen järjestämiseen, kaksi päivää tornien rakentamiseen ja teuraspaikan kuntoon laittamiseen. Osana valmistelua on jälkien seuraaminen, ja arvio minkä ikäinen jälki on. Kokeneet huiput pystyvät arvioimaan jälkien perusteella melko tarkaan eläimen liikkumisen. Ajomiehen tai koiranohjaajan tulee tietää, kun hirvet lähtevät liikkeelle, mihin suuntaan hirvi lähtee, ja mihin passiin miehet ohjataan. On oltava oikealla puolella tuulta. Ajomiehen tulee tuntea maasto ja hirven käyttäytymismalli. Hirvi tekee yleensä U-käännöksen. Kokenut metsästä pystyy näkemään jäljistä onko kyseessä uros vai naaras.

Itse saaliin ampuminen vaatii eläimen lukutaitoa. On tiedettävä, mistä kulmasta ampuu, ja ennakoitava ison eläimen liikkeet. Ampuma-ase on raskas ja pitää ampua ”harkittuja laukauksia”, pahinta on ”jos käy kuumana ja hosuu, tarvitaan kylmähermoisuutta”, painottaa Seppo. Huonosti osuttu laukaus haavoittaa eläintä. Pitää asettua eläimen asemaan ja metsästäjän kunnia-asia on huolehtia, ettei eläin kärsi. Nykytekniikka metsästyksen apuna on kehittynyt huimasti. Oleellista on, että ”tekniikka lisää turvallisuutta”, mainitsee Seppo. Jokainen tietää passipaikat. Koiralla

on panta, josta näkee reaaliajassa koiran liikkeet ja haukkujen sävyt. Älypuhelin näyttää säätilan, alueen rajat ja rauhoitusalueet. ”Parhaimmillaan koira ei aja hirveä, vaan löytää hirven”, sanoo Seppo. Tekniikka on apu, mutta tärkeintä ovat ihmiset, heidän kokemuksensa sekä kyky lukea luontoa, eläimiä, ihmisiä ja itseään.

Miehet liikkeellä

Minulle metsästys näyttäytyy kovin miehisenä alana. Vähän niin kuin pullistellaan saaliilla kuin merkkinä maskuliinisuuden voimasta. Kuulen Sepon puheista, että selkeä sukupuolijakoa tuntuu olevan, sillä ”naiset laittavat ruuan”. Seppo myöntää, että metsästys on ollut vuosikymmenten saatossa miesten hommaa, mutta onneksi tilanne on muuttunut. Mukaan on tullut nuoria ja naisia. Ei nyt mitään ryntäystä, mutta selvästi havaittavissa olevaa metsästyksen tasa-arvoistumista.

Miehiseen pullisteluun Seppo vastaa, että nykyaikana se on kaukaa haettu. Metsästyksessä keskitytään tärkeisiin asioihin kuten luonnon ja ihmisen yhteiseloon, luonnon monimuotoisuuteen ja yhteisölliseen yhdessä tekemiseen, jossa saalis ei ole ykkönen. Ymmärryksen olisi hyvä lisääntyä myös niiden keskuudessa, jotka tulevat kaupunkimaisemista metsälle pyssy tanassa ja valmiina ampumaan liikkuvaa. Metsästykseen liittyy paljon muuta ja siihen valmistautuminen sekä jälkityöt ovat merkittävä osa kokonaisuutta.

Metsästyseuroissa ja porukoissa mukana olevat ovat valmiit opastamaan ja ohjaamaan kiinnostuneita metsästyksen saloihin. Erityisesti nuoren kummina tai mentorina toimiminen on Sepolle mieleen. ”Suurimman hyvän olon tunteen aiheuttaa minulle se, että saaliin saa joku nuorempi”, painottaa Seppo. Metsästys on jännittävää, onnistumisen ja epäonnistumisen hetkiä, keskittymistä ja pitkäjänteisyyttä lisäävää. Merkittävä osa on yhteisöllisyys.

Pertunmaan metsästysseurojen välillä on hyvä yhteishenki ja viidellä seuralla on yhteislupa. ”Rajat ovat muodollisuuksia ja yhteistyö on lisääntynyt viime vuosien aikana”, kertoo Seppo. Huumori kukkii metsästysporukoissa ja ”vittuilu on välittämistä”.

Sepon omakohtaisessa kokemuksessa on mukavimpia hetkiä kun ”koira saa ensimmäisen hirven, koira on aika rakas”. Riistaruuan paras makuelämys Sepolle on ”uunissa paistettu, hyvin maustettu lihasiivu ruisleivän päällä”.

Teksti: Leena Ruotsalainen Kuvat: Seppo Törnroos ja Leena Ruotsalainen

Suku ja vapaus

”Metsästyksessä olen rauhallinen. Metsään mennään sellaisella asenteella, että metsä antaa eikä sieltä haeta mitään”, kuvailee 17-vuotias Oskari Laitinen. ”Metsästys on mieltä vapauttavaa, ja toki, oma adrenaliini nousee ja on hieno fiilis, kun saa riistaa”, jatkaa Oskari.

Oskarin pohtii, onko hän oikeutettu ampumaan riistaa. Hänen mukaansa luontoa, eläintä, saalista ja ruokaa tulee kunnioittaa. Oskari on tutkinnon suorittanut suurpetoyhdyshenkilö. Hänen tehtävänään on seurata ja merkitä suurpetohavaintoja. ”Teen tutkimustyötä karhun, ahman, ilveksen ja suden liikkeistä ja ilmoitan niistä riistainfoon. Ilmoitusten avulla tehdään kanta-arvioita”.

Riistanhoito on osa Oskarin vapaa-ajanviettoa. Erityisesti talvisin pieneläimet ovat kovilla, niitä ruokitaan ja käytetään nuolu- tai suolakiveä. Lintuja ja muita heikommassa asemassa olevia eläimiä suojellaan pesärosvoilta kuten supikoirilta ja minkeiltä. Sorsille rakennetaan putkilotekopesiä lähelle vettä tai veteen.

”Olen ollut metsällä pienestä pitäen ja kulkenut papan, isän, sedän ja muiden suvun miesten jalanjälkiä. Suku ei velvoita. Olen mielelläni mukana. Kaikki miehet isän puolelta harrastavat metsästystä ja naiset kotihommia”, kertoo Oskari. ”Vuodesta 2017 olen kuulunut metsästysseura Pertunmaan Riistamiehet ry:hyn”. Oskari merkitsee suurpetohavintoja yhdessä

Seppo Törnroosin kanssa ja oppii samalla tunnistamaan jälkiä, reittejä ja eläinten käyttäytymistä.

Nuoria on metsästysseuroissa vähän. ”Vaikea on sanoa miten nuoria saisi mukaan”, pohtii Oskari. ”Itselle on ollut helppo hypätä kelkkaan suvun voimin”, hän jatkaa. Joskus seurat järjestävät tapahtumia, joihin nuoret voivat tulla mukaan katsomaan, kokemaan ja oppimaan.

Oskarin paras hetki on ollut, kun hän pääsi ampumaan omalla koiralla hirven. Hänellä on jämtlanninpystykorva Elmo. Oskarille maistuu erityisesti hirven sisäfile tai uunissa paistettu hirvipaisti. ”Ja aina sitä pitää tehdä hieno kattaus”, painottaa Oskari.

Teksti: Leena Ruotsalainen Kuva: Erämies Ossi

Metsästysseurat Pertunmaalla

Höltän hirvimiehet Pertunmaan Pohjoinen Metsästysseura ry Pertunmaan Riistamiehet ry Pertun Pojat ry ja Anetun Erä ry

Jänis sulaa suuhun

Nina Ruuth oli ensimmäistä kertaa metsällä alakouluikäisenä, eskarin kenties päihittäneenä, sen ikäisenä että oli ymmärtänyt, että pitää osata olla hiljaa, kertoo Nina. Muistijäljessä jännitys oli käsinkosketeltavaa: hurja paikka, saalis lähestyy ja lähestyy, tuleeko se syliin?

Iästä riippumatta riistan metsästys on aina yhtä jännittävää.

Itse riistan ampuminen on vain hetki metsästyksestä. Valmistautuminen, odottaminen, riista-alueiden hoitaminen, koirien kouluttaminen ja yhteinen tekeminen yhteisöverkoston, ihmisten kanssa, muodostavat keskeisen osan metsästysseuran toiminnasta.

Nina on ampunut riistaa ensimmäisen kerran vuonna 2020. Rauhallisuus, keskittyminen ja läsnäolo ovat ydinasioista riistahavaintojen tekemiseen.

Riistanhoidon ydinsana on turvallisuus. Riistakannan hoito ja metsästys vähentävät mm. kolareita suur-riistan kanssa. ”Iskä toimii SRVA:ssa ja hän lähtee liikkeelle kun hätäkeskuksen kutsu käy, esimerkiksi kun valtatielle on tullut suurriistaa, tai missä vaan on sattunut riistaeläimen aiheuttama kolari. ”Kutsuja tulee ajoittain paljon”, kertoo Nina. Ninan metsästysharrastus on syventynyt oman koiran, Martin, tultua kuvioihin. ”On ihan järkyttävän hienoa ollut kouluttaa koiraa ja saada se toimimaan metsästyksessä”, liikuttuu Nina. Nykypäivänä koirat ovat tärkeitä metsästyksessä. Ennen aikaan miehet asettuivat metsässä ketjuun, mm. paukuttivat kovaäänisesti kattilankansia kävellen kohti passiriviä - mutta kyllä sinne metsään edelleenkin saattaa jalkamies koiran tehtäviin hypätä. Hirvensalmella yksi metsästysseura toimii edelleen pääsääntöisesti kattilankansien kanssa.

Nina kuuluu Pertunmaan Pohjoiseen Metsästysseuraan, jossa on n. 80 jäsentä, kuusi heistä on naisia. Metsästys on selvästi miehinen laji, mutta kiinnostuneet naiset otetaan seurassa hyvin vastaan. ”Tärkeintä ei ole sukupuoli, tärkeintä on, että pää on kunnossa”, painottaa Nina. ”Kannustan kiinnostuneita rohkeasti mukaan tutustumaan ja kokeilemaan. Kaupunkilaiset ovat lähteneet mukaamme tutustumaan lajiin enemmän kuin paikalliset. Eikun yhteyttä seuraan ja toimeksi. Tervetuloa!”, toivottaa Nina.

Riistaruuista jänis on Ninan suosikki, se sulaa suuhun. Mutta hirvenliha on arjen ykkönen, lähes jokapäivän hitti.

Teksti: Leena Ruotsalainen Kuva: Iskä, Markku Ruuth