Aino ja Mari, puutarhurit

Teksti: Silja Latvanen

Tarina alkaa, olemme Pertunmaalla, Koivumäellä; pieni Esa-poika istuttaa kuusenoksan hiekkakasaan ja sanoo äidilleen ”Minusta tulee puutarhuri”. Vuosikymmeniä myöhemmin silloisen pikkupojan pojantytär kaivaa metsän laidasta kuusentaimen ja istuttaa sen hiekkalaatikkoon. Vanhemmat epäilivät, ettei se siinä hiekassa mihinkään kasva. Nyt kuusi on yli nelimetrinen ja kantaa jouluvaloja talvisin. Sekä pienestä pojasta, että hänen pojantyttärestä tuli puutarhureja.

Tapaamme Aino Latvasen valoisassa kodissa Lihavanpäässä, Reetantarhan takamailla. Vaikka Aino sanoo jo lopettaneensa kasvien hoidon, on ikkunan edustalla leveä kaistale kukkia ja viherkasveja. Voimat eivät enää riitä pihapiirissä puuhasteluun. Mukana kahvikekkereillä on myös pojantytär Mari Ruotsalainen, itsekin puutarhuri.

Aino ja Esa Latvanen tutustuivat puutarhurikoulussa 60-luvun alussa. Valmistumisensa jälkeen he muuttivat Esan kotipitäjään Pertunmaalle ja perustivat oman puutarhan. Yrittäminen oli Latvasen sisaruskaartilla verissä ja myös Esan haave, jota he Ainon kanssa lähtivät yhdessä toteuttamaan. Esa halusi kokeilla ja tehdä asioita itse, ensimmäiset ja vielä toisetkin kasvihuoneet olivat Esan rakentamia. Kasvit kasvatettiin siemenestä, ei valmiista taimista kuten tänä päivänä. Tietysti itse tekemiseen vaikutti myös raha, omalle työlle ei tarvinnut laskea tuntihintaa ja nuoruuden into vei eteenpäin.

NYKYINEN Reetantarha Oy, aluksi Latvasen Puutarhan nimellä toiminut yritys, on perustettu 1962 ja viettää siis 60-vuotisjuhlavuotta 2022. Merkkipäivää juhlistettiin omalla porukalla kakkukahveilla ja onnittelumaljoilla työpäivän jälkeen, muistellen menneitä ja suunnitellen tulevaa. Reetantarha työllistää yrittäjä Tarmo Latvasen ja vaimonsa Mervin lisäksi pari vakituista ja viisi, kuusi kausityöntekijää. Työurat Reetantarhalla ovat olleet pitkiä, 30, jopa 40 vuotta, voi siis hyvällä syyllä puhua ”omasta porukasta”. Yksi kiireisen kevään ja alkukesän työntekijöistä on Mervin ja Tarmon tytär Mari, joka on pyörinyt puutarhalla pikkutytöstä alkaen. Mari muistelee tarinaa kiireisestä äitienpäivän ajasta tarhalla; työntekijöillä oli lapsia mukana ja kukka-amppelia raahannutta Maria kehotettiin leikkimään toisten lasten kanssa. ”Minä en noiden laiskajaakkojen kanssa leiki” tuumasi Mari ja jatkoi hommiaan.

Ryhmäkasvit – minulle, maallikolle, kukat – ovat aina kuuluneet puutarhan valikoimiin, pisimpään on viljelty leikkokrysanteemia ja pääsiäisnarsisseja. Toki kasvihuoneissa on kasvatettu myös syötävää, kuten kurkkua, tomaattia ja paprikaa. Reetantarhan kurkku on paikkakunnalla käsite, mutta näillä näkymin kurkkua ei enää tästä kesästä lähtien kasvateta. Puutarhan vuosi alkaa syksyllä kasvihuoneiden perusteellisella siivouksella, jonka jälkeen marraskuussa päästään ruukuttamaan eli täyttämään kaikki ruukut kasvuturpeella. Helmikuun lopulla tulevat ensimmäiset taimet ja aloitetaan kylvöt. Kevään edetessä uusia taimia tulee viikoittain, kerralla jopa 100.000 pistokasta, puutarhalla riittää siis vilskettä, ennen kuin kukat ovat valmiita luovutettaviksi asiakkaille. Tänä päivänä asiakaskuntana on lähinnä julkisyhteisöt eli kaupungit, kunnat ja seurakunnat. Vähittäismyyntiä on vuosien varrella kokeiltu, mutta puutarha on syrjässä valtaväyliltä eikä vähittäismyyntiin ole ollut tarvittavia resursseja.

Marin lapsuudessa asui Lihanvanpäässä kavereiden lisäksi liuta serkkuja. Taimelan koulun luokkakuvassa saattoi puolet lapsista olla Latvasia. Serkukset viettivät paljon aikaa Ainon ja Esan luona ”rannassa”, kuten he paikkaa kutsuivat. Esa oli innokas keksimään lapsille puuhaa; hän rakensi pihapiiriin kodan ja laavun, vei retkille ja keksi serkuksille monenmoista tekemistä. Siinä missä Esa vei lapset ongelle ja katso-

Mari ja Aino muistelevat valokuva-albumin äärellä.

maan katiskat oli Aino se, joka opetti kalan perkuun ja fileoinnin. Ja kun serkukset sitten nukkuivat laavussa yötä, sai Aino huomata valvovansa yksin nuotiotulia, kun sekä Esa että lapset nukkuivat päivän touhuista uupuneina.

AIKUISUUDEN kynnyksellä Mari pakkasi tavaransa ja lähti opiskelemaan Mikkeliin, vakaana aikomuksena jättää Pertunmaa taakseen. Reppuun onkin kertynyt kokemuksia ja seikkailuja, sekä useampi tutkinto, tuoreimpana niistä puutarhurin. Nykyisin Mari asuu miehensä Jukka Ruotsalaisen kanssa Joensuussa, mutta on jo useana vuonna tullut tarhalle kevättalvella töihin. Kotoa ei ole koskaan kysytty tarhalle jatkajaksi, mutta itselleenkin vähän yllätyksenä Mari on huomannut todella nauttivansa työstään. Haave pysyvästä muutosta takaisin Lihavanpäähän ja Reetantarhan yrittäjäksi voisi olla ihan lähivuosien juttu. Vaikka Marin puoliso Jukka ei yrittäjäksi lähtisikään, on hänellekin tarhalla työsarkaa. Koko ajan tarhalla mietitään, miten asioita voisi tehdä helpommin ja ottaa tekniikkaa avuksi. Tässä tietotekniikkaa opiskelleelle Jukalle riittäisi työsarkaa. Myös Aino seuraa puutarha-alan kehitystä, lukee Maaseudun Tulevaisuutta ja pitää yhteyttä vanhoihin työntekijöihin. Reetantarha on vahvasti osa koko Latvasen perheen arkea. Kuten moni paikkakuntalainen muistaa, ei Reetantarhan nykyisestä toimitusjohtajasta Tarmo Latvasesta suinkaan pitänyt tulla puutarhuri. Ainon ja Esan kahden pojan, Tapanin ja Tuomon, tapaturmainen kuolema muutti koko perheen elämän. Enemmän autoista kuin taimista kiinnostunut Tarmo otti vetovastuun puutarhasta. Apuna ja opettajana uuteen ammattiin oli osaava henkilökunta, nämä Reetantarhan luottoihmiset, sekä tietysti oman perheen tuki. Mari on saanut rauhassa miettiä yrittäjäksi ryhtymistä. Eniten häntä arveluttaa oma pärjääminen teknisissä asioissa. Tarmolta kun sujuu koneiden korjaus ja hakelaitoksen huoltotyöt ilman isompia ongelmia, hän on teknisesti taitava. Mutta ehkä siitäkin selvitään, kun Jukka on automatisoinut koko puutarhan, tuumaa Mari pieni pilke silmäkulmassa. Aino viettää siis eläkepäiviä vanhassa kotitalossa Reetantarhan läheisyydessä ja tapaa lapsia ja lapsenlapsia useamman kerran viikossa. Lapsenlapsia on kymmenen ja seuraavaakin polvea jo kaksi. Vaikka liikkuminen alkaa olla vaikeaa, kasvaa pihamaalla yritit ja lehtikaalit koko vuoden tarpeisiin. Talvipäivien ilona on lukeminen, jännitys ei niinkään maistu, mutta omasta yli 1.000 niteen kirjastosta löytyy mieluista luettavaa. Oma jälkipolvi auttaa käytännön asioissa ja siinä samalla tulee vaihdettua kuulumiset. Eivät he Marinkaan kanssa normaalisti vietä kahvikekkereitä, vaan yhdessäolo on arkisia kohtaamisia ja luontevaa yhdessä tekemistä. Aino seuraa iloisena ja ylpeänä lastenlasten elämää, niin lähellä kuin kauempana asuvien ja tietysti myös Reetantarhan vuoden kiertoa. Vanhoja valokuvia katsellessa huomaa, että Reetantarha on todella ollut keskipiste Aino ja Esa Latvasen perheen elämässä. Katselemme myös kuvakirjaa Kyrönjoen ympäristöstä, sieltä löytyy niin Ainon lapsuuden maisemat kuin Markuksen, kolmanneksi vanhimman lapsenlapsen – yrittäjä hänkin – nykyinen kotitalo.

Vielä kuudenkymmenen Pertunmaalla vietetyn vuoden jälkeen pohjalainen Aino toteaa ”Lakeuden sineen sieluni jää”.

Pikku-Mari Reetantarhalla.