Turvallinen taloyhtiö -kiertue

Page 78

Korjaushanke kirjanpidossa ja verotuksessa 2.5 Kirjanpitokäsittelyn vaikutus omaan pääomaan Korjaushankkeen menojen vähentäminen tuloslaskelmassa vuosikuluna tai vaihtoehtoisesti menojen aktivoiminen taseeseen vaikuttaa myös yhtiön oman pääoman määrään. Jos suuren korjaushankkeen menoja vähennetään vuosikuluina tilanteessa, jossa menot on rahoitettu vieraalla pääomalla (pankkilainalla), muodostuu ko. tilikaudesta yleensä tappiollinen. Jos oman pääoman määrä on pieni suhteessa syntyvään tappioon, tällöin tulee huomata asuntoosakeyhtiölain säännökset oman pääoman määrän vähenemisestä. Asunto-osakeyhtiölaki edellyttää, että oman pääoman muodostuessa negatiiviseksi hallituksen on viipymättä tehtävä osakepääoman menettämisestä rekisteri-ilmoitus. Perustellulla selvityksellä voidaan kuitenkin osoittaa, että osakepääomaa ei ole menetetty. Selvitys on esitettävä toimintakertomuksessa. Tämä vakavaraisuusselvitys annetaan yleensä erillisellä laskelmalla, jossa yhtiön omaa pääomaa lisäävänä eränä voidaan huomioida mm. yhtiön omistaman kiinteistön käyvän arvon ja kirjanpitoarvon erotus. Jos oma pääoma on oikaisueristä huolimatta negatiivinen, tulee hallituksen tehdä oman pääoman menettämisestä rekisteröintiilmoitus kaupparekisteriin. Aktivoiduilla korjausmenoilla ei ole välitöntä vaikutusta tilikauden tulokseen. Jos aktivoiduista menoista tehdään poistoja, nämä luonnollisesti pienentävät tilikauden tuloslaskelman osoittamaa tulosta. 2.6 Verotuksen tappiontasausjärjestelmä Yksi keskeinen verotuksessa vaikuttava tekijä on verotuksen tappiotasausjärjestelmä ja sen määräysten huomioonottaminen esimerkiksi päätettäessä siitä, mikä osa laajasta korjaushankkeesta vähennetään vuosikuluna ja mikä osa aktivoidaan rakennuksen hankintamenoon taseessa. Ei ole järkevää synnyttää korjausmenoista sellaista tappiota, jota ei pystytä tappiontasausjärjestelmän käyttöaikana kokonaan hyödyntämään. Jos korjaushanke on rahoitettu lainarahalla ja sen menot vähennetään vuosikorjauskuluna, syntyy korjaustilikaudelle tällöin yleensä siis tappiota, koska kuluja on tuottoja enemmän. Syntynyttä tappiota voidaan verotuksen tappiontasausjärjestelmässä vähentää enintään kymmenen seuraavan verovuoden tulosta sitä mukaa kun tuloa syntyy. Jos korjaushanketta varten otetun pankkilainan takaisinmaksuaika on esimerkiksi 15 vuotta, ei remonttivuoden Turvallinen taloyhtiö

78


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.