Keti-uutiset 2_2017

Page 5

Ykköset ja nollat avuksi Digitaalisuus tuntuu olevan vielä monelle seutumme yrittäjälle vaikea pala: kuinka sähköiset menetelmät, järjestelmät, markkinointi otetaan käyttöön? Ja mitä hyötyä niistä on? Osaanko, pystynkö maksamaan, lisääkö tehokkuutta, mitä asiakkaat haluavat? Nyt kannattaa olla hereillä, sillä tietoa uusista työvälineistä ja verkon mahdollisuuksista on tarjolla KETIn kahden hankkeen kautta. Toimialojen erilaisuus on huomioitu, sillä hankkeiden kohderyhminä ovat sekä kaupan ja palvelualan että tuotannolliset yritykset. - Tuomme yritysten tietoon uusia työvälineitä liiketoiminnan arkeen eli ohjelmistoja, joita voi hyödyntää (esimerkiksi www.visma. fi), sovelluksia (esimerkiksi www. trainer4riding.fi) ja järjestelmiä (esimerkiksi www.timma.fi) sekä uudenlaisia ratkaisuja asiakaspalveluun (esimerkiksi www.kyyti.info, www.kuutio.fi), kertoo Katariina

Eskelinen Kasvua digiosaamisesta -hankkeesta. - Erityisesti kaupan ja matkailun sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajille on jo olemassa useita erilaisia sovelluksia ja palveluja, jotka tehostavat liiketoimintaa. Samalla ne tuovat lisäarvoa yritysten asiakkaille. Parhaimmillaan nykyteknologia myös lisää työn mielekkyyttä ja parantaa työhyvinvointia. - Markkinat ovat muuttuneet valtavasti, korostaa Eskelinen.- Samoin asiakkaiden käyttäytyminen. Menestyäkseen - tai edes pärjätäkseen - yritysten on tämä tosiasia tunnustettava ja tehtävä omaan toimintaansa muutoksia asiakkaidensa tarpeiden ja toiveiden mukaan. Toimivat verkkopalvelut - Toimivat ja nykyaikaiset nettisivut ovat tänä päivänä jokaisen yrityksen elinehto. Jos et ole verkossa, sinua ei ole olemassa, sanoo Jari

KASVUA DIGIOSAAMISELLA kaupan ja palvelualan yrityksille Yrityskohtaiset digitarvekartoitukset ja kehittämissuunnitelmat l Kaksi GoDigital-tutustumis- ja testaustilaisuutta l Kolme DigitalBoost-käyttö- ja hyödyntämistilaisuutta l Koekäyttöjakso 2 kk/hankkeeseen osallistuva yritys l Osallistuminen hankkeeseen 230€ + alv./ yritys l

Luostarinen BioDigi-hankkeesta. Verkkokauppa voi pelastaa monen perinteistä kivijalkakauppaa käyvän liikkeen toimeentulon. Varsinkin täällä maaseudulla, jossa ovesta tulijoita on aina vaan vähemmän. - Somen voima on nähty hyvässä ja pahassa. Oivaltava somemarkkinointi tuo yritykselle lisää näkyvyyttä ja sitä kautta myyntiäkin. Toiminnanohjausjärjestelmiä tarvitaan monessa yrityksessä, jotta toiminta olisi kustannustehokasta. - Puhutaan teollisesta internetistä, mikä tarkoittaa esimerkiksi sensoridatan, verkkoon kytkettyjen laitteiden hyödyntämistä tai laitteiden väliseen kommunikaatioon pohjautuvaa liiketoimintaa. - Myös asiakkaille mieleisiä tuotteita ja palveluja voidaan kehittää verkon kautta, vaikkapa yhdessä toisten yritysten kanssa.

BIODIGI tuotannollisille yrityksille l Yrityksen internetsivut kuntoon - markkinoinnin ja myynnin tueksi (21.9.2017) l Verkkokaupalla lisää myyntiä (2.11.2017) l Sosiaalinen media markkinoinnin ja myynnin tukena l Toiminnanohjausjärjestelmä (ERP) l Teollinen Internet l Uusien tuotteiden ja palvelujen kehittäminen asiakaslähtöisesti l Verkostoyrittäjyys l Tuotteistaminen – helppoa ostamista asiakkaalle


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.