Käkriäinen 3/2021 | Kupla

Käkriäinen 3/2021 Kupla

2

TÄSSÄ NUMEROSSA

5

PÄÄKIRJOITUS [Olivia Brotherus & Elina Immonen]

Päätoimittajat: Olivia Brotherus & Elina Immonen

6

HAASTATTELU Pois ulkopuolisten odotusten ­urakuplasta [Ada Tienhaara]

Toimitussihteeri: Ilmo Muuronen

10

KAUNO Oikea hetki [Otso Venho & Anna Kallio]

12

KAUNO Runoja [Anna Kallio]

16

KAUNO Katkelma teoksesta Potsdamer Platz (2019) [Ralf Andtbacka & suomennos Oscar Rossi]

26

KAUNO [Otso Venho]

32

PAKINA Ehkä Salatut elämät onkin fantasiaa [Erik Räsänen]

34

KRITIIKIT Pursuilevaa avaruushuumoria ja narratologista ylensyöntiä maailman­ lopun tunnelmissa [Olivia Brotherus]

38

Yhteyksiä väleissä [Anna Kallio]

Taitto: Venla Kuokkanen Valokuvat: Venla Kuokkanen Kirjoittajat: Ralf Andtbacka, Olivia ­ rotherus, Elina Immonen, Anna Kallio, B Oscar Rossi, Erik Räsänen, Ada Tienhaara & Otso Venho Julkaisija: Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden ainejärjestö Putkinotko ry Mannerheimintie 5 A 00100 Helsinki putkinotkory.wordpress.com Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY on tukenut lehden julkaisua.

Painos: 100 kpl Painopaikka: Picaset Oy, Helsinki, 2021

"Vagina on genitaaleista kaanonissa hämmästellyin, eksistentiaalisen pohdinnan lihallinen mauste. Kaanonin laahus ja patriarkaatin ­paino naiseksi sosiaalistetun kokemuksessa saavat vulvalliseen kehoon liittyvän erotiikan näyttäytymään omassa lukukokemuksessani ­hieman oudossa valossa."

Anna Kallio Lemmonommel-­ teoksesta, s. 38–42

PÄÄKIRJOITUS

Käsissäsi on uusi Käkriäinen. Tätä olet odottanut: arjen kiireiden alettua saat hetkeksi paeta kansien väliin tekstien kuljetettavaksi. Runsaasti graafisuutta ja kaunoa sisältävä Kupla-­ numero on oma pieni maailmansa, jonka uumeniin voit syksyn viileydessä peiton alle käpertyä.

Ada Tienhaaran haastattelussa kaksi alaansa nähden epätyypilliselle urapolulle päätynyttä henkilöä kertovat työelämän ja opiskelun kokemuksistaan sekä muiden niihin kohdistamista odotuksista. Erik Räsäsen pakina kysyy, onko Salatut elämät muuttunut genreltään vaihtoehtohistorialliseksi utopiaksi. Kritiikeissä tarkastellaan Olli-Pekka Tennilän ja Turo ­Kuninkaan uutuuksia.

Numerossa on ilahduttavan paljon kaunoa: Anna Kallion ja Otso Venhon runot kuljettavat konkreettisen runouden maailmaan, ja runojen lisäksi mukana on kaksikon yhdessä tekemä “puhekuplakollaasi”, jossa Aku Ankka -sarjakuvat ja tekijöiden omat taiteelliset näkemykset kohtaavat. Lehteen on päässyt myös ote Oscar Rossin suomennoksesta Ralf Andtbackan teoksesta Potsdamer Platz: en dikt (2019).

Syyssateen pisarat ropisevat ikkunaan: kupla puhkeaa.

Arjesta irtautumisen kokemuksia toivottavat, Elina Immonen ja Olivia Brotherus

5

6

HAASTATTELU

Ada Tienhaara

POIS ULKOPUOLISTEN ODOTUSTEN URAKUPLASTA

Moni meistä saa valmistumispäivänä tutkinnon, joka ei vastaa automaattisesti valmista työtä tai uraa. Mikä neuvoksi, kun tulevaisuus hämmentää tai oma pääaine ei aina olekaan paras kaveri? Milka Niemelä ja Ulla Lehtinen jakavat kokemuksiaan siitä, kuinka he päätyivät mutkien kautta nykyisiin ammatteihinsa.

Lähdin pureutumaan aiheeseen, kun oma kandiksi valmistuminen alkoi häämöttää horisontissa ja halusin saada konkreettista ruohonjuuritason tietoa siitä, miten eri tavoilla oma työpaikka voi löytyä. Tuttavapiirissäni on onneksi monia kiinnostavia tarinoita, joista saatte nyt kuulla kaksi.

Journalismi ja kirjallisuus johtivat verkkotuottajan pestiin "Aloitin journalistiikan pääaineopinnot Jyväskylän yliopistossa heti lukion jälkeen. Pääsin ekan opiskeluvuoden jälkeen Forssan Lehteen kesätöihin, mutta en kokenut sitä omaksi paikaksi. Tein yliopistolla sivuaineopintoina kirjallisuuden perusopinnot ja päätin vaihtaa kirjallisuuden pääaineeksi. Aloitin äidinkielenope-linjalla, koska silloin ajattelin, että opettajuus on varma työllistymisvaihtoehto ja kannattaa hankkia pätevyys ”varmuuden vuoksi”.

Lopulta jätin pedagogiset opinnot pois, enkä enää ajattele työllistyväni äikänopeksi.

Kulunut vuosi on mennyt monenlaisten hommien parissa. Olen viimeistellyt mun maisterintutkielmaa ja samalla tehnyt sekalaisia kulttuurialan hommia: kirjoittanut ­freelance-toimittajana verkkojuttuja Kotiliedelle, valokuvannut satunnaisesti häitä, toiminut sanataideohjaajana ja kouluttanut kirjastoja ja kustantamoja sosiaalisen median toiminnasta. Suuri osa tästä on kuitenkin ollut sellaista ”silloin tällöin” -hommaa. Kesällä itse asiassa sain Kotiliedeltä verkkotuottajan vakipaikan, ja olen edelleen ihan äimänä, että miten tässä näin kävi. Sekin on siis mahdollista!

Kotiliedelle oon alunperin päätynyt harjoittelun kautta. Hain digitoimittajan harjoittelupaikkaa kolmisen vuotta sitten, ja olin harjoittelijana maaliskuusta joulukuulle. Sen jälkeen tein nelipäiväistä viikkoa vielä reilu puoli vuotta, ja sitten palasin yliopistoon tekemään maisterintutkintoa. Siinä samalla sovittiin, että kirjoitan freelancerina Kotilieteen verkkojuttuja yhden viikossa.

Mulla on pitkään ollut jatkuva “työelämäkriisi” päällä. Koska olen tehnyt pitkään vähän sitä sun tätä, olen miettinyt paljon, mihin mun kannattaisi valmistumisen jälkeen keskittyä. En näe mahdottomana sitä, että jatkaisin jossain vaiheessa freelance-toimittajana. Se oli pitkään mun sälähommistani se, mistä sain säännöllisimmin tuloja. Toki sitten yrittäjänä

HAASTATTELU

"Mun uravalintoja ei ole suuremmin kyseenalaistet-

Ulla Lehtinen

tu u ­ lkopuolelta, mutta oon

• 26-vuotias • Verkkotuottaja • Jyväskylän yliopiston maisteri­ opiskelija, pääaineena kotimainen kirjallisuus

­varmaan itse suurin kyseenalaistajani."

pitäisi miettiä tarkemmin kaikki yrittäjän verotusjutut ja muut. Paljon mietityttää se, että pystyisinkö freelance-toimittajana tekemään niin paljon hommia, että sillä oikeasti elättäisi itsensä. Mulla on kokemusta lähinnä yksi juttu viikossa -tahdista, enkä ole päässyt testaamaan täysipäiväistä freelancerin työtä.

Harjoittelut on mun kokemuksen mukaan tosi hyvä tapa päätyä melkein alalle kuin alalle, joten suuri suositus sille! Mulla on yksi ystävä, joka kustantamoharkan jälkeen on freelancerina oikolukenut käsikirjoituksia, ja mulla taas toimitusharjoittelu poiki lisää töitä. Valmistumisen jälkeen taas työkokeilut ovat hyvä keino nähdä eri aloja ja mahdollisesti työllistyä. Toinen ystäväni teki viestinnän työkokeilun yhdelle järjestölle ja jäi sinne kokopäiväisesti töihin.

Mun uravalintoja ei ole suuremmin kyseenalaistettu ulkopuolelta, mutta oon varmaan itse suurin kyseenalaistajani. Välillä olen miettinyt, miksi on pitänyt valita kaksi tällaista alaa, journalistiikka ja kirjallisuus, joilla vakitöiden saaminen on työn ja tuskan alla. Toisaalta tykkään tosi paljon kaikesta siitä, mitä olen saanut tehdä. Sitä kautta sitten löytyy mielekkyys ja into tehdä töitä!"

7

8

HAASTATTELU

Kaupan ala veti yllättäen puoleensa "Menin suoraan lukion jälkeen opiskelemaan viittomakielen tulkiksi. En yhtään tiennyt, mikä musta voisi tulla isona, mutta sitten yhtenä päivänä lukion kakkosella mulle vaan tuli mieleen, että viittomakielen opiskelu voisi olla hauskaa, vaikka en tiennyt siitä mitään. Opiskelin viittomakieltä ensin Helsingissä ja sitten Turussa, ja Turussa aloin työskennellä koulun ohella H&M:llä. Kolmisen vuotta teinkin sitä työtä, ihan vaan rahan takia.

Koulun loppupuolella aloin miettiä, miten viittomakielen tulkin työssä on hirveästi sellaisia puolia, joista oon joskus ajatellut, että tällaista ammattia en halua: paljon kotiläksyjä, ei kiinteää työporukkaa tai -paikkaa, työ on tosi keikkaluontoista ja pitää päivystää kotona, että saa keikkaa. Samaan aikaan vaihdoin H&M:n toisen myymälän vastuumyyjäksi, mikä oli mulle itsellekin yllätys. Siellä pääsin yhtäkkiä tekemään ihan sikana kaikkea, sain vastuuta ja tajusin, että mulla on joitain sellaisia vahvuuksia, mitä näissä jutuissa tarvitaan. Olin kahdessa eri esimiestehtävässä yhteensä kolmisen vuotta.

"On täytynyt käydä prosessia itseni kanssa siitä, miten näen oman arvoni, ja kestänkö sen että joku – eli useimmat – ­ajattelee, että mun työ on väliaikainen, ja oon automaattisesti opiskelija kun oon kerran kaupassa töissä."

Ihmiset harvoin osaavat nähdä, että esimerkiksi H&M:llä on muitakin työtehtäviä kuin myyjän hommat tai että joku voisi oikeasti luoda uraa vaate- tai ruokakaupassa. "Vau, viittomakielen tulkki, toi on siistiä! Siis etkö sä enää tee niitä töitä, miksi ihmeessä?" On täytynyt käydä prosessia itseni kanssa siitä, miten näen oman arvoni, ja kestänkö sen, että joku – eli useimmat – ajattelee, että mun työ on väliaikainen, ja oon automaattisesti opiskelija, kun oon kerran kaupassa töissä. Oon huomannut, että mun tekee mieli kertoa tuollaisissa tilanteissa koko työhistoriani ja mitä kaikkee mä töissä oikein teen, “se on oikeasti tosi vastuullista ja mä oon iso kiho siellä”.

Välillä mä yritän keskittyä tosi kovasti, etten tekisi sitä heti. Koska hei, työ on toisaalta vaan työ? Jos sulle työ ainoastaan tuo leivän pöytään, niin mun mielestä sen pitäisi olla ihan yhtä okei kuin sen, jos työ on sulle iso juttu ja sä haluat luoda tosi menestyksekkään uran. Se on kyllä tässä yhteiskunnassa vaikeaa, kun uraa arvostetaan niin paljon.

Mun nykyinen työ tuli tavallaan ihan puskista. Meillä oli H&M:llä tietysti koronan takia aika raskas vuosi takana. Mun lanko on opiskellut itsensä Keskolla K-kauppiaaksi, ja toissa kesänä he sai vaimonsa kanssa tietää, että syksyllä 2020 he aloittaa kauppiaina Piikkiön K-Supermarketissa. Tykkäsin kovasti mun töistä H&M:llä, mutta samaan aikaan

9

"Jos sulle työ ainoastaan tuo leivän pöytään, niin mun ­mielestä sen pitäisi olla ihan yhtä okei kuin sen, jos työ

Milka Niemelä • 28-vuotias • Suomalaisen viittomakielen tulkki • Töissä K-Market Piikkiössä

on sulle iso juttu ja sä haluat luoda tosi menestyksekkään uran."

kiinnosti lähteä mun langon kauppaan töihin. Mietin asiaa monelta kantilta, ja lopulta koin, että kannattaa lähteä.

Tällä hetkellä ajattelen pysyväni kaupan alalla, mikä on tosi hassua, koska en ikinä ajatellut, että esimerkiksi voisin pärjätä esimiehenä. Edelleen ajattelen johtamisen olevan vaikeaa, ja vihaan myös sellaista, että yritetään saada puhumalla tai muilla kikoilla ihmiset ostamaan asioita, mitä he eivät tarvitse eivätkä halua. Se on yksi syy, miksi olen onnellisesti nykyään ruokakaupassa enkä vaatekaupassa töissä. Vaatekaupassa meillä oli tietyt tuotteet, jotka piti vaan yrittää myydä, halusivat Raision mammat niitä tai eivät. Nykyään jos joku tuote ei myy, niin me poistetaan se valikoimasta. Se on niin yksinkertaista, mikä on kyllä ihanaa."

10

KAUNO: Oikea hetki

Otso Venho & Anna Kallio

11

12

KAUNO: Runoja

Anna Kallio

KAUNO 13

14

KAUNO

KAUNO 15

16

KAUNO

Ralf Andtbacka suomennos Oscar Rossi

Katkelma teoksesta POTSDAMER PLATZ (2019) [...]

jokainen paikka on tilapäinen paikka. kaiverrus ja siirtonopeus, perinnetieto ja kato. * jokainen berliininmatkaaja käy potsdamer platzilla tietämättä tarkalleen ­miksi. * soisevaa lammaslaidunta, kaavoittamatonta maastoa, jossa maantiet ja vähäpätöisemmät kulkureitit kohtaavat. * 29. lokakuuta 1685: potsdamin suvaitsevaisuusjulistus antaa maanpakoon ajetuille hugenoteille oikeuden asettua brandenburgin vaaliruhtinaskuntaan. suureksi paisunut maahanmuutto edistää talouden ja väestörakenteen elpymistä kolmikymmenvuotisen sodan jälkeisinä vuosina. 1688: ranskalaisten maahanmuuttajien asuttamaa syrjäseutua ryhdytään kaupunkilaistamaan. parin vuosikymmenen kuluttua tämä friedrichstadtiksi nimetty esikaupunki liitetään alati kasvavaan berliiniin. 1734–36: tullimuuri rakennetaan, potsdamin portti yhtenä sen sisäänkäynneistä. *

KAUNO 17

1740: varhaisin maininta: "platz vor dem potsdamer thore". portilla usein tullauksesta johtuvia jonoja. yritteliäät hugenottiperheet ryhtyvät myymään jonottaville ihmisille ruokaa ja juomaa, ennakoiden sitä liiketoimintaa, josta tämä liikenteen ja ihmisvirtojen solmukohta tullaan myöhemmin tuntemaan. * 1824: karl friedrich schinkelin suunnittelema uusi kaupunginportti valmistuu. varakasta väkeä muuttaa vielä suhteellisen hiljaiseen, huvilakaupunkimaisia piirteitä saaneeseen naapurustoon yhä enenevässä määrin. 8. heinäkuuta 1831: "potsdamer platzista" tulee potsdamin portin ja tiergartenin välisen alueen virallinen nimi. * syksyllä 1838 vihitään käyttöön potsdamer bahnhof – berliinin ensimmäinen rautatieasema – sekä berliinin ja potsdamin välinen rautatie. 1866–67: tullimuuri ja kaupungin portit puretaan – potsdamin ja brandenburgin portteja sekä neues tor -porttia lukuun ottamatta. * 1900: potsdamer platzin ylittää päivittäin keskimäärin 100 000 henkilöä, 20 000 hevospeliä, käsikärryä ja automobiilia, sekä tuhansia pyöräilijöitä. ihmis- ja liikennemäärät kasvavat kasvamistaan. * helmikuu 1902: ensimmäisen metrolinjan (u-bahn) avajaiset. runkolinja kulkee stralauer torin ja zoologischer gartenin välillä ja kolmioraidejärjestelyllä u-bahnhof potsdamer platzille. samana vuonna siemens saa päätökseen berliinin raitiovaunuliikenteen sähköistämisen. yksi euroopan ensimmäisistä liikennevaloista, viisikulmainen, 8,5 metriä korkea torni, otetaan käyttöön lokakuussa 1924, muodostuen torin symboliksi. 1930-luvulla kehitetään paikallisjunaverkkoa (s-bahn) osana welthauptstadt germanian suunnittelua. keväällä 1939 avataan s-bahnhof potsdamer platz, jonka yhteydessä toimii myös euroopan suurin maanalainen ostoskeskus. vuosia myöhemmin, ­1989–1991, kokeillaan jälleen uutta raideliikenteen muunnelmaa, magneettirataa (m-bahn), läheisen kemperplatzin toimiessa yhtenä pysäkeistä. *

18

KAUNO

achtung, achtung, hier ist berlin auf welle 400 meter! kello kahdeksan illalla 29. lokakuuta 1923 suoritetaan ensimmäinen yleisradiolähetys vox-haus-­ nimisestä toimistotalosta, osoitteessa potsdamer straße 4. * 1931: kivenheiton päähän etelään, lähelle anhalter bahnhofia, valmistuu ­europahaus, richard bielenbergin, otto firlen ja josef moserin suunnittelema t­ornimainen, uusasiallista tyyliä edustava monitoimikompleksi. ­telschow-­hausin (alfons anker, hans luckhardt, wassili luckhardt, 1929) tyylikkäästi aaltoileva opaalilasijulkisivu ja tyylipuhdas yhdeksänkerroksinen ­columbushaus (erich mendelsohn, 1932) ovat muita esimerkkejä ultramodernista arkkitehtuurista. useita ehdotuksia futuristisesta kaupunkiympäristön uudelleenjärjestelystä esitetään. natsien valtaannousun jälkeen tammikuussa 1933 nämä kaavailut eivät ole enää ajankohtaisia, mutta toteutumatta jäävät myös hitlerin ja albert speerin suuruudenhullut suunnitelmat 120 metriä leveästä paraatikadusta, jotka olisivat johtaneet rajuihin muutoksiin kaupunkikuvassa. * kesällä 1940 berliiniä pommitetaan ensimmäistä kertaa, mutta vasta vuonna 1943 ilmaiskut voimistuivat ja tuhot muodostuvat laajoiksi. potsdamer platz – jota ympäröi voßstraßen valtakunnankanslia, wilhelmstraßen hallitus­ rakennukset ja gestapon pääkonttori prinz-albrecht-straßella – vanhingoittuu pahoin. massiivinen amerikkalainen päivähyökkäys 3. helmikuuta 1945 on erityisen tuhoisa. huhti-toukokuun lopputaistelut pahentavat tilannetta entisestään. sodan päättymisen jälkeen alkaa osittainen jälleenrakentaminen, mutta työläiskapinan aikana (17. kesäkuuta 1953) syttyneet tulipalot tekevät uudistuksista lopun. uudistettu alexanderplatz muodostuu itä-berliinin keskukseksi, kun taas kurfürstendamm ja kaiser-wilhelm-gedächtniskirche ympäristöineen edustaa kaupungin läntisen puoliskon uutta identiteettiä. *

19

seuraavina vuosina potsdamer platz jätetään käytännössä oman onnensa nojaan. rakennukset hylätään vähitellen ja osa hävitetään maan tasalle, ­columbushaus puretaan vuonna 1957. * berliinin muuri, jonka pystyttäminen alkaa 13. elokuuta 1961, leikkaa suoraan aukion läpi. vanhojen rakenteiden purkaminen kiihtyy. itäpuolella tehdään tilaa esterakenteille, mukaanlukien todesstreifen, vahvasti vartioitu ­ei-kenenkään-maa, joka potsdamer platzin kohdalla on leveämpi kuin missään muualla kohtaa muuria. mutta myös länsipuolella sodasta selvinneet talot puretaan osana edistyksellistä ja autoilulle sopeutettua kaupunkisuunnittelua. * vuonna 1976, kun haus vaterlandin viimeiset purkujätteet kuljetetaan pois, on jäljellä ainoastaan kaksi sotaa edeltävää rakennusta. weinhaus huth on lähes ehjä vankan teräsrunkonsa ansiosta. osa hotelli esplanadia, mukaan lukien kuuluisa "keisarin sali", on myös selviytynyt. kylmän sodan aikana tämä talontorso toimii ravintolana, tapahtumatilana ja kuvauspaikkana (bob fossen cabaret, 1972; margarethe von trottan sisarukset, 1982, wim wendersin berliinin taivaan alla, 1987). lampaat laiduntavat viereisellä niityllä aina 1980-luvun loppuvuosiin saakka. * yksinkertaisella tähystystornilla, jolta voi nähdä muurin yli, vierailee turisteja, kuuluisuuksia ja arvohenkilöitä. menneen ajan radikaali poispyyhkiytyminen, virtauksen korvannut staasi – väliaikainen tila, jonka ylle muodostuu pysyvyyden sädekehä – lisää paikan symboliarvoa. *

20

maan alla kaupungin länsipuolen s-bahn-junat kulkevat säännöllisesti, mutta pysähtymättä itäpuolelle jääneellä, sotilaiden partioimalla, himmeästi valaistulla ja vesivahingoista kärsivällä aaveasemalla. * kuolemankäytävät muodostuvat biotoopeiksi, joilla erityisesti luonnonvaraiset kanit menestyvät, mutta myös keskustassa jo pitkään harvinaisia tai kokonaan kadonneita lintulajeja havaitaan. * 9. marraskuuta 1989, muurin kaatumisen seurauksena, rauha tällä ikään kuin vahingossa muodostuneella luonnonsuojelualueella pirstaloituu. potsdamer platzista tulee yksi berliinin vilkkaimmista rajanylityspaikoista. puolalaisen ohjaajan bartosz konopkan allegorinen dokumenttielokuva kuvaa kanipopulaation surullista kohtaloa: ihmisten yhtäkkisestä läheisyydestä hämmentyneet jäniseläimet stressaantuvat ja pakenevat lähimpään pensaikkoon suojaan. jotkut niistä ovat niin kauhuissaan että pysyttelevät piilossa, kunnes nääntyvät nälkään. * kesä 1990: berliinin muurin lopullinen purkaminen edistyy nopeasti. suuret määrät purkubetonia jauhetaan ja käytetään tietyömaiden täyteaineena. * emme tarvitse koulutusta. emme tarvitse ajatusten ohjailua: 21. kesäkuuta 1990 pink floydin entinen jäsen roger waters esittää useiden vierailevien muusikoiden kanssa the wall -rockoopperan maailmanlaajuisesti televisioidussa hyväntekeväisyyskonsertissa. konserttipaikkana toimii äskettäin miinoista raivattu brandenburger torin ja potsdamer platzin välinen raja-alue. paikan päällä olevien konserttivieraiden lukumäärä arvioidaan neljännesmiljoonasta puoleen miljoonaan. *

KAUNO 21

kuin yhdessä yössä muuttuu tämä potsdamer platzin kupeessa sijaitseva, oman onnensa nojaan jätetty kani- ja lammaslaidun yhdeksi euroopan arvokkaimmiksi rakennustonteiksi. juuri ennen muurin murtumista autokonserni daimler-benz ostaa merkittävän osan aluetta. * laajamittaisin, vuodet 1993–1998 kattava rakennusvaihe, osoittautuu haasteelliseksi. sukellushitsaajat toimivat vaativissa olosuhteissa syvällä maan alla sijaitsevassa, saosteisessa pohjavesijärvessä, lujittaakseen suunniteltujen pilvenpiirtäjien perustukset. samaan aikaan berliinin kaupunki ja rakennuttajat yrittävät muuttaa hankkeen negatiivista julkisuuskuvaa erinäisten pr-­aloitteiden avulla. 26. lokakuuta 1996: daniel barenboim johtaa yhdeksälletoista rakennusnosturille koreagrafoidun baletin, joka esitetään euroopan hymnin, beethovenin yhdeksännen sinfonian päättävän kuoro-osan säestyksellä. * pystyssä olevat vanhat kiinteistöt, joita pidetään arkkitehtonisesti keskinkertaisina mutta historiallisesti korvaamattomia, aiheuttavat ongelmia. jättimäiset rakennusmontut (2,8 miljoonaa tonnia maa-ainesta pelkästään daimlerin omistamalla tontilla) vaarantaa weinhaus-huthin perustuksia, joita vahvistetaan suurin, useiden kymmenien miljoonien d-markkojen kustannuksin. hotelli esplanadin yhä pystyssä oleva osa jää uudelleen kaavoitetun potsdamer straßen sekä alueen ehkä hätkähdyttävimmän luomuksen, ­saksalais-amerikkalaisen arkkitehdin holger jahnin sony centerin jalkoihin. * maaliskuussa 1996 1300 tonnia painava kaisersaal nostetaan perustuksiltaan tietokoneohjatulla hydrauliikalla ja ilmatyynylaitteella 2,4 metriä ylöspäin ja siirretään kolmessa vaiheessa uuteen sijoituspaikkaan 75 metrin päähän; kallis operaatio myös tämä. hotellirakennuksen muut osat puretaan ja kootaan uudelleen keskeiseksi osaksi sirkustelttamaista sony centeriä. *

22

KAUNO

hermoratoja parsitaan yhteen. perinpohjaisen remontin jälkeen vuosikymmeniä suljettuna ollut s-bahn-asema avataan liikenteelle maaliskuussa 1992. Seuraavana vuonna u-bahn-linja 2:n läntiset ja itäiset osiot yhdistetään toisiinsa. vuonna 2006 maanalaista rautatiejärjestelmää täydennetään uudella seutuliikenneasemalla. * 26. syyskuuta 1997: viisikulmaisen liikennevalotornin kopio (kelloineen) sijoitetaan kivenheiton päähän siitä, missä alkuperäinen aikoinaan ohjasi ajoneuvovirtaa (1924–1936). kolme vuotta myöhemmin pelkkänä koristeena toimiva kaksoiskappale siirretään nykyiselle keskeiselle paikalleen vilkkaan tieristeyksen kupeeseen. * muutamat berliinin rakennuskantaan nähden korkeat rakennukset muuttavat kaupungin horisontin. italialainen pääarkkitehti renzo piano suunnittelee toimistokompleksit eichhornstraße 3 / debis tower (106 metriä, 1997) ja ­potsdamer platz 11 (70 metriä, 1999). jälkimmäisen rakennuksen tunnistaa vaikuttavasta, kirveen muotoisesta julkisivusta. kontrasti potsdamer platz 1:sessä sijaitsevan art deco -pilvenpiirtäjäpastissin kollhoff towerin (103 metriä, 1998) ja potsdamer platz 2:sessa sijaitsevan bahntowerin teräs- ja lasi­ tornimaisen rakenteen välillä (103 metriä, 2000) on silmiinpistävä esimerkki alueen eklektisestä estetiikasta. kollhoff towerin 25. kerroksessa sijaitsevalle ­panoramapunkt-näköalatasanteelle pääsee 20 sekunnissa euroopan nopeimmalla hissillä. uudelleennimetty haus huth erottuu uudisrakenteiden lomasta helposti, kuin menneistä ajoista muistuttavana mutta historiallisesti hygienisoituneena aikakapselina. * alueen ilmeen viimeistelevät viisiosainen, manhattanin rakennuskannan inspiroima beisheim center (70 metriä, 2004) bellevuestraßen ja ebertstraßen kulmassa, ja tästä hiukan lounaaseen, siinä missä haus vaterland kerran sijaitsi, park kolonnaden -rakennuskompleksi (45 metriä, 2002). *

23

virallisten avajaisten (2. lokakuuta 1998) jälkeen potsdamer platz lujittaa nopeasti asemansa yhtenä berliinin suosituimmista nähtävyyksistä. päivittäin aukiolla vierailee 70 000 – 100 000 ihmistä. * 300 000 toimistoneliömetrin vuokraaminen osoittautuu vaikeammaksi. talouden laskusuhdanteella 00-luvun lopussa on jälkiseurauksia: joulukuussa 2007 daimler ilmoittaa myyvänsä omistavansa kiinteistöt ruotsalaiselle finanssikonserni seb-groupille, varmentamattomien tietojen mukaan huomattavaan alihintaan. seuraavana vuonna sony centerin ottaa haltuunsa yhdysvaltalainen investointipankki morgan stanley. omistajanvaihdokset seuraavat toisiaan, kannattavuus vaihtelee, gentrifikaatio kiihtyy, turistivirrat ovat tulleet jäädäkseen. * 2.5.–31.8.2017: mythos potsdamer platz, interaktiivinen näyttely ­arkaden-kauppakeskuksen katutasolla, alaotsikolla "tori kertoo tarinansa". digitaalisten näyttöjen ja valikoiden avulla kärsivälliset näyttelyvieraat voivat navigoida kaupungin historian sotkuisten palimpsestien eri kerrostumissa. audiovisuaalisen aineiston lisäksi näytteillä on erinäisiä fyysisiä esineitä: ­pommi-iskun kuumuudessa muodostunut kuhmurainen lasimöhkäle, rikkinäinen olutkolpakko haus vaterlandista, kellastunut ruokalista weinhaus h ­ uthista: 1/2 frischer-hummer warm mit trüffelbutter, 3,75. * the past. it is easy to say "the past": hämärän laskeutuessa muuttuvat hotelli esplanadin lasilla peitetyt sisäseinät levottomasti vaihtelevien värisarjojen heijastumiksi. *

24

KAUNO

potsdamer platzin viimeinen talo: vaikka ympäristö on autioitunut aavemaiseksi rajatilaksi, willy huth ei suostu purkamaan kupolikoristeista, viisikerroksista kiinteistöään, jonka hän oli rakennuttanut puoli vuosisataa aiemmin. rakennuksen pelastanut teräsrakenne on pahasti rapistunut ja viinikellari on täynnä sortumismassaa. vasta huthin kuoltua, 90-vuotiaana marraskuussa 1967, talo myydään berliinin kaupungille, joka käyttää sitä sosiaaliasuntolana. seuraavan kolmen vuosikymmenen aikana roskaisella ja osittain umpeenkasvaneella, syyssateiden kuravelliksi piiskaamalla kentällä epätodellisen yksinäisenä kyyhöttävän rakennuksen ovista kulkee sisään ja ulos varsin sekalainen seurakunta ihmisiä. * muutaman vuoden ajan muurin rakentamisen jälkeen, näin kerrotaan, voi rikkiammutulla aukiolla silloin tälloin iltaisin kuulla yksinäisen vetopasuunan soiton. kukaan ei tiedä kuka muusikko on, mutta kun ilmaiskonsertit aikanaan loppuvat, jäävät kaikki kaipaamaan niitä. * Noise is as communicative as signal.

[...]

25

Potsdamer Platz -teos Hetkeksi runoilijan optiikka ja ilmaisu muuttuvat: osapuilleen keskellä Ralf Andtbackan suunnattomana kelluvaa, liukenevaa ja käsiin hajoavaa runoa suoltavaa lähes neljäsataasivuista teosta runoilijan katse pysähtyy – kuin kuplaksi kuplan pinnalle – tarkastelemaan esseemäisen museaalisesti Berliinin, ja varsinkin kirjan eponyymisen keskipisteen, Potsdamer Platzin, historiaa. Pian signaali taas kuitenkin rikkoutuu kohinaksi.

Ralf Andtbackan 11. runoteos Potsdamer Platz palkittiin Runeberg-palkinnolla vuonna 2020.

Ralf Andtbacka (s. 1963, Kruunupyy) on suomalainen ruotsiksi kirjoittava runoilija, kriitikko, kustantaja ja opettaja. Viimeisimmät teokset: Avnämnandet (2020, Duck Press) ja Bok av råd (2020, Duck Press). Wunderkammer (2008) julkaistaan uudelleen vuoden 2022 alussa ruotsalaisen kustantajan Nirstedt/litteraturin runoklassikkosarjassa. Andtbacka on vuodesta 2010 johtanut Ellips-kustantamoa yhdessä Catharina Gripenbergin ja Ulrika Nielsenin kanssa.

Oscar Rossi on Tukholmassa asuva suomalainen skandinaavi; runoilija, kääntäjä ja kriitikko. Mieluisin kengänkoko on sopiva. Viimeisimpänä häneltä on julkaistu teos: Detaljerna.

Det ser annorlunda ut varje gång (2018, Ellips). Ensi vuonna julkaistaan teos Biverkningarna. Om det befintligas tarvlighet (2022, Ellips). Rossi on kääntänyt useita runoteoksia. Hänen viimeaikaisia käännöksiään ovat Inger Christensenin Alfabet (2021, Poesia) ja Pentti Saarikosken Jag blickar över huvet på stalin ut (2021, Ersatz).

26

KAUNO: halukuplia

o O o O OoOo. o o o O O o

o O o O .oOoO' o O o O o O o `OoO'o Oo

Otso Venho

o O o o O o O o o O OoO O o o O `OoO'o O o

>('>

O o o O O o `OoO'o

O _\_ o \\/ o\ . //\___= ''

.oOo. O o o O oOoO' O o' o

o O o O o O o Oo

o O o O o'

.oOoO' O o o O `OoO'o

KAUNO: onkoko 27

28

KAUNO: MaɐW

KAUNO: Morse 29

32

PAKINA

Erik Räsänen

EHKÄ SALATUT ELÄMÄT ONKIN FANTASIAA Fiktiot ovat aina yhtaikaa pyrkineet sekä piilottamaan että tuomaan esiin keinotekoisuuttaan. Tarinat eivät uskottele olevansa totta, vaan kerronnalliset rakenteet paljastavat ne kuvitelman tuotteeksi. Sadun alkaessa sanaparilla ”olipa kerran” tai päättyessä fraasiin ”ja he elivät elämänsä onnellisesti loppuun asti” lukija tietää, ettei kertomus ole totta. Toisaalta fiktiota ei voi väittää suoranaisesti valheeksikaan, sillä valehan pyrkii saamaan kohteensa uskomaan totuudenmukaisuuteensa – huijarihan yrittää uskotella kertomansa potaskan pitävän paikkaansa. Fiktioita ei siten oikeastaan voi asettaa perinteiselle totuuden ja valheen akselille.

Samalla fiktiot kuitenkin tavoittelevat paradoksaalisesti riittävää realistisuutta. Jos kertomuksen miljöönä toimii tieteiskirjallisuuden tai fantasian outo maailma, pitää maailmaa kuvailla riittävän paljon ja taitavasti, että lukija voi uskoa siihen. Henkilöhahmojen on oltava riittävän loogisia läpi kertomuksen. Johanna Sinisalon överimetafiktiivisessä romaanissa Lasisilmä seurataan saippuasarjan käsikirjoittajatiimiä, joka tasapainottelee realismin ja kiinnostavuuden ehtojen kanssa: juonen on oltava riittävän uskottava mutta riittävän täynnä katsojaa koukuttavia käänteitä. Käsikirjoittajat puhuvatkin romaanissa korotetusta realismista, jossa käänteet tapahtuvat ankeaa arkielämää nopeammin ja tiheämmin.

Suomalainen saippuasarja Salatut elämät on hyvä esimerkki sarjasta, joka samoin tasapainottelee realistisen uskottavuuden ja riittävän kiinnostavien käänteiden kanssa. Jos sarja alkoi sangen verkkaisesti käsittelemällä arjen pieniä ongelmia, on kierrettä vuosien saatossa lisätty runsaastikin – varmaankaan missään muussa tuiki tavallisessa suomalaisessa kerrostaloyhtiössä on tapahtunut yhtä monta murhaa, aviorikosta, kavallusta, elävältä hautausta tai kidnappausta kuin Pihlajakatu 23:ssa.

Koronaviruspandemia on tuonut Salkkareiden korotettuun realismiin uuden, mielenkiintoisen vivahteen. Vaikka pandemia on vaikuttanutkin Salkkareiden tuotantoon vähentämällä otoissa esiintyvien ihmisten määrää ja intiimikohtauksia, itse sarjan maailmaan uutta normaalia ei kuitenkaan olla aikeissa tuoda mukaan. Viimeisen puolentoista vuoden aikana Pihlajakadun asukkaiden elämä on näyttäytynyt sangen tavallisena. Ismo Laitelan kaupassa on voinut asioida ilman maskia, eikä Sanna Marinin hallitus laittanut majatalo Amandan ravintolaa hetkeksikään kiinni. Mustavaarojen yhtiö ei ole joutunut hakemaan Business Finlandin tukia toimintansa turvaamiseen.

Historiallisesti tarkastellen on huomattu, että moderneissa yhteiskunnissa pandemiat kestävät keskimäärin 18–24 kuukautta. Näillä näkymin näyttää siltä, ettei koronaviruspandemiakaan ole poikkeus: esimerkiksi Tanska on jo päättänyt luopua syyskuun aikana

PAKINA 33

"Alkaako Ismo käyttää FFP2-maskia puotinsa kassakoneen takana tai tuleeko Amandaan asiakaspaikkarajoitus, vai jatkavatko sarjan hahmot loputtomiin elämiään kuplassa, jossa vaarallisesta tartuntataudista ei ole tietoakaan?"

koronarajoituksistaan. Karuimmissa arvioissa on kuitenkin arvioitu, että pandemia voikin pitkittyä jopa usealla vuodella, sillä virus on osoittautunut muuntautumiskykyiseksi eivätkä vasta-aineet säily veressä loputtomiin. Joissain rajoituksista luopuneissa maissa onkin jouduttu jo palauttamaan rajoituksia voimaan.

Entä jos pandemia jatkuu tästä hetkestä vielä vuosia? Onko Suomen suurimman saippuasarjankin jossain vaiheessa reagoitava muuttuneeseen maailmantilanteeseen, vai voiko nykyinen linja jatkua? Alkaako Ismo käyttää FFP2-maskia puotinsa kassakoneen takana tai tuleeko Amandaan asiakaspaikkarajoitus, vai jatkavatko sarjan hahmot loputtomiin elämiään kuplassa, jossa vaarallisesta tartuntataudista ei ole tietoakaan? Voidaanko silloin Salkkareita nimittää korotetun realistiseksi sarjaksi, vai onko siitä tullut salakavalasti genreltään vaihtoehtohistoriallinen utopia?

Television saippuasarjat syntyivät 1940-luvun Yhdysvalloissa kotirouvien arkipäivien iloksi. Jatkuvajuonisina ne tarjosivat kullan kimalluksellaan, viehättävillä näyttelijöillään ja elämää suuremmilla juonenkäänteillään katsojilleen suuria tunteita, jännitystä ja mahdollisuuden irrottautua hetkeksi ankeasta arjesta.

Ehkä amerikkalaisten edelläkävijöidensä tavoin Salatuilla elämillä onkin tehtävänään luoda arkifantastista toivoa katsojilleen paremmasta ajasta, jolloin maailma on taas n ­ ormaali.

34

KRITIIKIT

Olivia Brotherus

PURSUILEVAA AVARUUSHUUMORIA JA NARRATOLOGISTA YLENSYÖNTIÄ MAAILMANLOPUN TUNNELMISSA Turo Kuningas: Kutvonen in space Romaani, 408 s.

WSOY, 2021

Turo Kuninkaan uusin romaani Kutvonen in space (2021) on kirja, joka ei kosiskele lukijaa koukuttavalla juonella tai samaistuttavilla henkilöhahmoilla. Sen sijaan Kuninkaan pettämätön huumori ja absurdit ajatusleikit purevat heti sivujen alkukymmenillä.

Kutvonen in space koostuu erillisistä luvuista, jotka on kaikki nimetty ambivalentisti ja ehkä ironisestikin ensimmäisiksi, mutta jotka kuitenkin viittautuvat toisiinsa sitomalla yhteen aikajanoja, yksityiskohtia tai henkilöitä. Luvut eivät muodosta yhtenäistä juonellista jatkumoa, vaan pikemminkin esittävät Kutvosen hahmolle mahdollisia olomuotoja sekä erilaisia realistisia, vähän oudompia ja absoluuttisen hulluja sattumia.

Kutvonen ei ole perinteinen henkilöhahmo, vaan teoksessakin esitetty idea henkilöstä: ”astia, jonka voin täyttää millä haluan” (s. 285). Hän on vanha, nuori, mies, nainen, jotakin muuta. Tämä tekee kerronnallisesta aineksesta monipuolisen: tapahtumapaikkoina romaanissa ovat sekä Tampereen Hervanta, kuvitteellinen planeetta Gwarnaia Perseuksen klusterissa, maailmankaikkeuden perällä sijaitseva tilan ja ajan suppilo että Kutvosen hallitsema paskavuoresta koostuva valtio. Se, että on mahdotonta arvioida mitä tuleman pitää, saa tarttumaan 400-sivuiseen kirjaan mielenkiinnolla kerta toisensa jälkeen.

Loppua kohden odottamattomuus tuntuu hiukan uuvuttavalta, sillä erilaisia aiheita

KRITIIKIT 35

pulppuaa sadan sivun verran yhdessä pötkössä kiihtyvänä ajatuksenvirtana. Lähes kolmasosan romaanista kattavassa yksinpuhelussa ehditään mainita melkein kaikki ajankohtaisesta populaarikulttuurista natsismiin, scifiin ja ydinsotaan, eikä mieleeni tule montaakaan asiaa, johon kertojaääni ei ottaisi kantaa. Tämä maksimalismi on kuitenkin Kutvonen in space -romaanissa toteutettu tyylikkäästi. Rakenteellisesti lopun painavuus ikään kuin korottaa ääntään pitkällä crescendolla, joka alleviivaa ihmiskuntamme tulevaisuuden tilaa ja heijastelee someajan tietoinflaatiota. Pursuilevuus saa myös lumoutumaan kirjoittajan taitavuudesta: se, miten kerronta siirtyy yhdestä Kutvosesta toiseen ja jättää meneillä olevan ”tarinanpätkän” surutta kesken siirtyäkseen siitä kolmanteen, on sulavaa ja huomaamatonta, mestarillista kirjallista leikkaustyötä.

Kutvonen in space -romaanin kohdalla tuntuu luontevalta käyttää tarina-sanasta puhuessa lainausmerkkejä, sillä teos ylistää keinotekoisuuttaan ja kirjallisuudellisuuttaan. Vaikka ilmiö ei ole nykypäivän kirjallisuudessa omintakeinen, mielestäni niin sanottu tekaistu ja tehty olemus sopii napakasti teoksen tyyliin. Sanoisinpa jopa, että romaani on yksi parhaimmista niin sanottuun ”tekokirjallisuuteen” kuuluvista romaaneista, joita olen viime aikoina lukenut.

Kutvonen in space -teoksessa jonkinlainen metafiktiivisyys tuodaan nimittäin ylpeästi framille, siitä ei yritetä vaivihkaa huomautella eikä ujuttaa symbolisesti jonkun henkilöhahmon repliikkeihin. Romaani menee niin pitkälle, että se kertoo päähenkilölle itselleen, että tämä on fiktiivinen:

“Sano mulle kuka mä oon! Ja jos sä sanot taas vaan niin, niin mä hakkaan sut!

Henkilöhahmo suoratoistopalvelun sarjassa, terapeutti sanoi.

Mitä, Kutvonen sanoi ja alkoi nyyhkyttää jo ennen kuin terapeutti toisti sanansa.

Siis kuvataaks mua jostain? Kutvonen vaikeroi. Onks se joku piilokamera?

Ei, terapeutti sanoi.” (s. 43) Ajatuksenvirtakerronnassa kertojaääni puhuu suoraan lukijalle ja pyytää tätä jopa kontribuoimaan, sanomaan mielipiteensä meneillään olevasta kertomuksesta. Kertoja pohtii, onko kirjoitettu tarina sopivalla tavalla ajatuksia herättävä, tai keskeyttää muuten vain jonkin juonen kulun etenemisen. Teoksessa neuvotellaan yleisestikin nykykirjallisuuden luonteesta: “Pitäisikö seuraavaksi yrittää kirjoittaa jokin dramaattinen visio, jossa eliitti hallitsee ja orjuuttaa, meret nousevat, maapallo kuumenee/jäähtyy kuin uuni/pakastin, kulkutaudit ja muut vitsaukset riivaavat ja läpitunkevan kapitalismin alla kuhisee salaliittoja ja esoteriaa ja okkultismia ja uudet superihmiset vain räpeltävät somessa? Ja terrori-isku johonkin väliin, sehän kuuluu aina olla mukana, räjäyttäisi vaikka Koskikeskuksen.” (s. 404) Jatkuva lukijan puhuttelu ei häiritse, sillä kertojaääni on tietyllä tapaa karismaattinen ja koukuttavakin, ehkä teoksen johdonmukaisin “henkilöhahmo”, jolla on jotakin sanottavaa.

Kutvonen in space -kirjan ehkä kunniakkain ansio on sen kielellisesti tarkka huumori. Erilaiset Kutvoset ja heidän epätodelliset sattumuksensa naurattavat ja koulivat

36

KRITIIKIT

"Kutvonen in space -kirjan ehkä kunniakkain ansio on sen ­kielellisesti tarkka ­huumori.

Erilaiset Kutvoset ja heidän epätodelliset sattumuksensa naurattavat ja koulivat a­ jatukset liikkeelle." ajatukset liikkeelle. Ylevistä ja suureleisistä tunnelmista siirrytään äkkiä alatyyliseen ja arkiseen. Huippuesimerkki kahden maailman yhteentörmäyksistä on alkupuoliskon oravakohtaaminen, jossa Kutvonen katselee puussa istuvaa oravaa pohtien ääneen luonnon idyllisyyttä ja merkitystä ihmisen näkökulmasta: “Teille tämä kaikki on kuulunut koko ajan, me olemme vain vieraita, Kutvonen sanoi, ja orava jäi tuijottamaan Kutvosta.

Kunhan meistä aika jättää, te saatte tämän kaiken taas haltuunne, teille tämä kuuluu, Kutvonen sanoi.

Heitä rööki, orava sanoi.” (s. 89) Satiirin sirottelu ympäri teosta saa aikaan sen, että välillä on vaikea erottaa, ollaanko oikeasti tosissaan vai ollaanko tosissaan ja se yritetään häivyttää irvailun ja pelleilyn alle. Kuitenkin tämä sarkasmilla leikittely tietyllä tapaa osoittaa, ettei Kutvonen in space teeskentele tai ole, ainakaan tosikkomaisella tavalla, liian mahtipontinen.

Romaanin rehellisyys yhdessä sen metafiktiivisyyden kanssa saa minut

myös lujasti uskomaan siihen, että se on keksitty. En mene fiktion lumon lankaan enkä esimerkiksi kiinny Kutvosen henkilöhahmoon kuin ihmiseen. Rönsyilevyys ja jopa jonkinlainen ristiriitaisuus ovat romaanissa asioita, jotka saattavat saada jotkut karttamaan sitä. Kuitenkin sellaiselle lukijalle, joka kaipaa elämäänsä lisää yllätyksellisyyttä, teos tuo raikkaan, rehellisen ja kyseenalaistavan tuulahduksen, joka jää mieleen pitemmäksi aikaa. Romaanin hienous perustuu nimittäin uskottavan tarinamaailman luomisen sijaan ennemminkin kekseliäille leikkauksille ja tekstuaalisten ainesten yhdistelylle: nauran kaikille absurdeille viittauksille ja Kutvosen mitä eriskummallisimmille sattumuksille, joista useimmat leikkivät toden ja fiktion rajapinnalla estottomasti. Kutvonen in space on sellainen romaani, josta kaikki eivät ehkä pidä, mutta ne jotka pitävät, voivat tykästyä siihen todella.

38

KRITIIKIT

Anna Kallio

YHTEYKSIÄ VÄLEISSÄ Olli-Pekka Tennilä: Lemmonommel Runokokoelma, 96 s.

Poesia, 2021

Olli-Pekka Tennilän neljäs runokokoelma Lemmonommel on ihmettelyä elämän moninaisuuden keskellä. Teos kartoittaa havahtumisen hetkiä, neuroottisia pyörteitä, hiljaisuuden tylsistynyttä ja toiveikasta kuuntelua, hahmottamisen mahdollisuuksia ja lukemisen sekä kirjoittamisen luonteen pohtimista. Sivuilla on kirjoitetun runouden lisäksi savumerkkejä, jotka Tennilä itse on pelkistänyt savusta otetuista valokuvis-

ta. Kirja tuo mieleen hiljattain ilmestyneen Kristian Blombergin Kaikessa hiljaisuudessa (Poesia, 2019). Myös Blombergin teos käsittelee tekstin äärellä oleilua ja hyödyntää kirjoituksen ohella kuvaa. Lemmonommel koostuu kuvien lisäksi monen tyyppisistä eri puhujien kannattelemista teksteistä: proosamaisista katkelmista, yhden säkeen kiteistä; fragmenteista. Fragmentille ominainen vaillinaisuus altistaa sen herkemmin hakemaan yhteyksiä muista fragmenteista. Yhteyksien muotoutumisen äärellä lukija on alttiina läsnäololle.

Lemmonompeleessa kieli näyttäytyy jonkinlaisena välityskappaleena ja samalla todellisuuteen vaikuttavana verkostona. ­Fragmenttien kieli on ajoin tihentynyt, ajoin huokoisempi. Miikka Laihinen on kritiikissään Turun Sanomissa kirjoittanut juuri teoksen huokoisesta maailmankuvasta. Puhujat luovivat olemistaan kielen lävitse läsnäolon hetkiin. Teoksessa lapsuuteen ja lapsiin liittyy perustavanlaatuisia kokemuksia maailmasta ja kielestä. Lasten katse on vireä, ei vielä tottumukseen ja kieleen automatisoitunut: "Että tuo kaksivuotias pelkää hämärässä muotoutuvia kasvoja, / mutta osaa vain

39

vähitellen, ohimennen, siitä kertoa." (s. 66) Kielen aliset ja vielä kielellistämättömät merkityksen tuntemukset on mahdollista ainakin miltei hahmottaa hetkeksi. Sanottu vaikuttaa kohteeseensa ja nimi alkaa kerätä merkitystä maailmasta: "Nämä prosessit tekevät hänen nimestään jotakin joka on kaunis, en tiedä / miten, ja se tarttuu kaikkeen mikä muistuttaa hänen nimeään." (s. 83) Kieli ja muu todellisuus limittyvät monisyisesti ja kompleksisesti. Hämähäkin varjo antaa vihiä hämähäkkiäkin vielä ohuempien olentojen olemassaolosta: "Niin varjo alkaa muistuttaa nimeä." (s. 22) Puhe ja kirjoitus nousevat laajemmaksi merkitysrykelmäksi. Eräs proosamainen sikermä fragmentteja alkaa seuraavasti: "Puheen ala on tavattoman laaja. Sylkeä, pärskeitä, taudinaiheuttajia!" (s. 81) Puhujan rekisteri tuntuu samalta äkkipäiseltä ­Thomas Bernhardimaiselta ironialta. Paa­ vo Kässi nostaa kritiikissään Kiiltomadossa esiin saman neuroottisen viittauspisteen.

Rekisteri vouhkaa useampaan otteeseen teoksen halki muistuttaen puheen moninaisuudesta ja asioiden sekä puheen kääntöpuolista. Bernhardimaista fragmenttia seuraa erityisen kaunis lukemista kuvaava osio: "Ja yhä useammin tuntuu siltä, että kirjoitusta on syytä lukea, jotta saisi valon pois. Kun mieli askartelee ymmärtääkseen kirjoitettua, taustalla jokin alkaa muistaa siitä riippumatta. Usein tuo lukeminen on vain keino sammuttaa äänekkäin osa.

Teksti voisi yhtä hyvin olla rapautunutta kalkkikiveä, jota silmä seuraa kuin ornamenttia." (s. 81) Kirjoituksen äärellä oleilu voi antaa sijaa hiljenemiselle, kontaktiin johtavalle karsiutumiselle ja yhteydelle. Teoksen parissa luke-

"Sivuilla on kirjoitetun ­r unouden lisäksi savu­ merkkejä, j­otka Tennilä itse on ­pelkistänyt savusta otetuista valokuvista."

mistaan kuuntelee poikkeuksellisen tarkasti, ja hetkelle herkistyminen alkaa koskettaa myös Lemmonompeleen lukijaa. Lukemiseen viittaavat fragmentit savun kuvien kanssa sähköistävät luentaa. Ne tuovat kirjaa materiaalisena ja lehteiltävänä objektina lukijan tajuntaan.

Asioihin havahtuminen ja sen myötä syntyvä merkitys näyttäytyvät hetkeksi nousevana muodostelmana, joka on valmis hajoamaan ja muuntumaan. Ehkä teoksen valokuvia savusta voi ajatella tästä näkökulmasta: savun muoto on jatkuvassa liikkeessä alttiina raukeamaan muuksi ja haihtumaan.

Kirjassa kuva savusta on kuoletettu, ei elävä, ennen kuin se tulee osaksi lukijan katoavaa nyt-hetkeä. Eräässä runossa kuvataan valokuvaa, jossa Theodore Malgorn seisoo La Jument -majakan oviaukossa vuonna 1989 (kuva löytyy googlaamalla, ja haku kannattaa) kun "[– –] Hänen allaan meri vetäytyy ja hän / seisoo tuon ohikiitävän hetken syöverin yllä, ovensuussa, / nähdäkseen kuka helikopterilla saapuu. Se on taikuri. Valokuvaaja." (s. 49) Meren kuohua ikuistamaan saapunut taikuri, jota voi ajatella myös runoilijana (rinnastus, jonka Risto Ahti tekee runossaan Pitkä työ1), on valokuvaaja ja ohikiitävän hetken huomaaja. Kuitenkaan

40

"Ohikiitävien merkitysten keskeltä nousee esiin rakastetun kohtaaminen, joka tuntuu avaavan teoksessa olemiselle uusia kiinnekohtia."

hetken tallenne, eli valokuva tai runo, ei itsessään vielä elä ennen havaitsijaa ja vuorovaikutusta.

Ohikiitävien merkitysten keskeltä nousee esiin rakastetun kohtaaminen, joka tuntuu avaavan teoksessa olemiselle uusia kiinnekohtia. Halausta geometrisesti pohtivaa runoa lukiessani olen koskettunut siitä, miten Tennilä on onnistunut kuvaamaan tasavertaisen ja täyteläisen likiolemisen hetken, joka johtaa jonkinlaiseen olemassaolon muistamiseen: "Jos aloittaisin siitä, miten eräänä hetkenä tuntui, ettei mikään välisemme / geometria voisi tuottaa riittävää ­halausta. Ja siitä, miten vietämme aikaa täällä, / näiden harjoitteiden varjolla." (s. 45) Lemmonompeleessa on myös vulvaan kohdistuvia eroottissävytteisiä huomioita. Eräässä esseistisessä fragmentissa runokuva alkaa korvatulpin varustautuneesta kuuntelijasta, joka pohtii, onko hänen äänimaisemansa kuivaa sadetta vai pölyn rahinaa: "[– –] Levarin neula kyntää uraa kuin laivan keula kanavaa pitkin. Se on merkkiääni siirtymästä. Ja nuo ajat korvakäytävät tukittuina, kun omakin ääni kulkee selkeimmin luita pitkin, ne tuovat mieleen jotakin. Suunnat menettävät merkitys-

tään. Silloin on kosketuksissa. Grounded.

Muisti­ kuva ajalta jolloin olin vedessä. ­Womb." (s. 81) Äänet vievät lopulta kohtuun, sivun alalaidassa valuu vulva: "Tuo valuva vulva!

Sateenpieksemä limakko!" (s. 81) Vulva on luennassani merkki yhteydessä olemisesta. Kuva kuitenkin esittää sukupuolielimen kiihottuneessa tai ehkä synnytyksen jälkeisessä tilassa sateenpieksemänä limakkona, eräänlaisena maisemana. Lukiessa tällä tavalla asemoitunut katse pimppiin kirpaisee vatsasta.

Merkityksen muodostumista ja siirtymistä äänteellisyyden kautta hakeva säe: "Hermostua hermoistua her moisture" ­ (s. 26) niin ikään nipistää. Kieli kääntyy taas seksuaalisuuteen pitkässä ja kauniissa, humoristisessakin runossa simpukan kohinan kuuntelun hahmottamisesta: "Mutta monituiset sanovat, että jos mikä simpukka on kielessä, on mielessä / pimpukka, ja siinä kaikki mistä tarvitsee puhua." (s. 46) Välillä runo on hauska, välillä vähän rasittava, en ole aivan varma kumpi. Arvostan sitä vinksahtanutta kielifilosofista iloisuutta ja neuroottisuuttakin, jolla seksuaalisuutta lähestytään, mutta useampia kertoja toistuva pimppiaihe herättää väistämättä muitakin mietteitä. Vagina on genitaaleista kaanonissa hämmästellyin, eksistentiaalisen pohdinnan lihallinen mauste. Kaanonin laahus ja patriarkaatin paino naiseksi sosiaalistetun kokemuksessa saavat vulvalliseen kehoon liittyvän erotiikan näyttäytymään omassa lukukokemuksessani hieman oudossa valossa. Toisaalta kielen vallan problematisointi on useasti läsnä teoksessa. Fragmentti sallii muotona vastaan väittäviäkin ääniä. Lopulta seksuaalisuus johtaa elävään kokemukseen, vielä luokittelemattomaan ja ihmeel-

KRITIIKIT 41

liseen. Aivastus on orgastinen tuntemus, jota ei oteta lukuun yleensä puhuttaessa.

Usein rakastettu on tasavertainen (ja suku­ puolittamaton) toinen. Teoksen muut kantavat fragmentit johdattavat katsetta pimpistä laajempaan ihmisyyteen tai olentona olemiseen.

Lemmonompeleessa fragmentin muoto ja sisältö tuntuvat erottamattomilta. Asioiden välisyys on niiden samanaikaista olemista: "Miten asiat osuvat toisiinsa!" (s. 47) Läpäisevyyden ja samanaikaisuuden sekä asioiden välisyyden poetiikan kautta voi ajatella myös puhujien ja puheen rekisterien moninaisuutta. Moniääninen ja erilaisista osista muotoutuva kudelma antaa tilaa asioiden välillä tapahtumiselle. Sen lisäksi kielen ja maailman välinen vaahtoisuus on mahdollisuus tilavuudelle. Ei vain rakenteen tasolla, vaan myös sisällössä on herkkyys yhteyksille läsnä: "Ruukkupuun opettaja sanoo: Oksiston tulee näyttää siltä, että lintujen olisi helppo lentää sen lävitse.

Olevaisten kruunu-ujous." (s. 20) Fragmentti on todella kaunis. Olevaisten kruunu-ujous tuo mieleen luomakunnan kruunu -ilmaisun, mutta runo valottaa maailmaa huokoisena: olevaiset läpäisevät ja ohittavat toisensa. Oksisto on hyvä, kun lintujen on helppo lentää lävitse, ehkä oksistot pyrkivät siihen, kruunu-ujouteen. Olen katsonut puita erilaisella tavalla kuluneena kesänä luettuani säettä. Puu on eräänlainen kruunu muodoltaan, sakarainen ja ylväskin, mutta läpäistävä. Läpäisevyys antaa tilaa linnuille, ja asioille ylipäätänsä sivuta toisiaan.

Tennilä itse on ehdottanut toisessa yhteydessä fragmentin suomenkieliseksi vastineeksi sirua puhuttaessa tekstuaalisista fragmenteista, ja täsmentää siruun liittyviä mielteitä sirun sanakirjaselityksellä, johon kuuluvat muun muassa säpäle, mikrosiru, pieni sirpale ja pieni komponentti2. Ajatus mikro­ sirusta on innostava runouden suhteen.

Fragmenttien voi ajatella virittyvän toisis­ taan, ne ovat erillisiä mutta niitä läpäisee sama sähkövirta. Asiat tapahtuvat toisten välillä ja välityksellä, voisi ajatella: ompeleissa. "Todellinen leikki käydään leikkien välillä." (s. 90) Asioiden alla on toisia asioita, samasta paljastuu lisää, vielä laajempi yhdistävä verkko.

"Huomasin, miten suljettuani silmät, joku muu niiden takana sulki silmänsä, Ja myöhemmin: Isä, mä näin, että mun silmien sisällä on toiset silmät." (s. 65) Teoksen nimi on palindromi, etu- ja takaperin sama sana: lemmo-n-ommel. ­ Lempo yhdistyy omassa mielessäni aluksi vain sanontaan "lempo vieköön". Ulla-­ Maija Kulonen3 kartoittaa sanan etymologiaa, lempoa on käytetty voimasanana, mutta alun perin merkitys lienee ollut "tuli" tai "liekki". Myös sana lempi kuuluu lemmon tavoin samaan alkuperään. Jos Lemmonommel viittaa lemmon etymologiseen juureen, johon sen voi ainakin lukea viittaavan, on nimi monimerkityksinen. Kannessa ja kirjan selkämyksessä teoksen nimen kirjoitusasu on itse asiassa runosirumainen ­LEMMONOMMƎ⅃, jossa osa kirjaimista peilautuu. N-kirjaimen kohdalta palindromissa peilautuvat lempo ja ommel, nimeä tekee mieli lukea minimalistisena runona,

42

KRITIIKIT

siis hyvin lyhyenä sellaisenaan toimivana tekstinä, joka Kristian ­Blombergin4 mukaan "esittää ideansa yhteen polttopisteeseen keskittäen". Lemmon peilikuva on ommel, merkitsevä yhdistäjä on N (jota käytetään matematiikassa kaikkien luonnollisten lukujen joukon merkitsijänä). Nivelkohta kiepauttaa sanat kahteen suuntaan. Tulesta peilautuu ommel, jonkinlainen jälki, varjo tai linkki. Jos lemmon etymologian ottaa lukuun, voi nimeä ajatella tulen tai liekin ompeleen kautta, jolloin valokuvat savusta nousevat uudenlaiseen kehykseen. Savukiehkurat saavat itselleen aina kokonaisen sivun, ja usein toisella puolen sivua on toinen savumerkki: ohuen paperin läpi kuultaa tuloillaan oleva muoto, pysähtyneeksi määrätty liikkeen aave. Ommel on katkos pisteiden välissä ja samalla läpäisykohtien yhdistäjä, eräänlainen silta tyhjyyksien välillä.

Lemmonompeleen fragmentit tarjoavat itsessään ihmettelyn tilan. Teos on runsas ja monitahoinen, se mahdollistaa useat lukuasennot, joissa on mahdollista olla muotoutuvan asian äärellä. Yhteyksien lomasta lukijalle kirjoittautuva maailmankuva on humaani ja varovaisen toiveikas. Selkeys on ainutkertaisessa maailmassa harha ja merkityksen yhdenmukaistaminen mahdottomuus. Elämä on ainoa laatuaan jokaiselle, ja hiljaisuuden alla kohisee hiljaisuutta, jonka alla olevan hiljaisuuden alla on ääntä.

"Kun alkaa tutkia mitä todella tapahtui, koko elementti pettää, ajan pintajännite, ja päästää lävitseen vajoamaan siihen kädenlämpöiseen veteen. Kun alamme tutkia mitä tapahtui ja tapahtuu koko ajan – aika ei kestä sellaista. Alleviivaamme asioita ja ne kuluvat samantien puhki.

Niin alkaa tämä yöksi ja kuolemaksi sammumaton valo." (s. 88)

1 kokoelmasta Läsnäolon ikävä: runoja. (WSOY, 1987) 2 Tennilä, Olli-Pekka (2014) ”Mikä hyvänsä teksti – poeettisia fragmentteja” teoksesta Poetiikkaa III toim. Ville Hytönen, Turku: Kustannusosakeyhtiö

Savukeidas, s. 91–103.

3 Kulonen, Ulla-Maija (1995) ”Miten suomalaiset kiroilivat ennen ­

kristin­uskoa?” teoksesta Sana kiertää: kirjoituksia suomen kielestä, Helsinki:

Painatuskeskus, s. 369–375.

4 Blomberg, Kristian (2010) artikkeli ”Suo-mi-ni-ma-lis-mi”, Tuli&Savu 1/2010.

Tuoreinta kirjallisuustiedettä nyt ilmaiseksi verkossa!

Avantgarde Suomessa Irmeli Hautamäki, Laura Piippo ja Helena Sederholm (toim.)

Ensimmäisessä suomalaista avantgardea laajasti käsittelevässä teoksessa selvitetään, miten avantgarden yhteiskunnalliset, poliittiset ja taiteelliset pyrkimykset näkyvät suomalaisessa kirjallisuudessa ja muilla taiteen aloilla. Teoksen läpäisevänä teemana on taiteen kansainvälisyyden ja kansallisuuden ristiveto.

SKS:n tiedekustantamo julkaisee jatkossa kaikki uutuudet kurssikirjoista lähtien avoimena osoitteessa oa.finlit.fi.

Erkki Sevänen

Järjen harhapolut Kirjallisuussosiologinen teos käsittelee kapitalismikritiikkiä Juha Seppälän romaaneissa. Teos kuvaa muun muassa, miten Seppälän teokset uudistavat kriittisen yhteiskuntaromaanin traditiota hyödyntämällä länsimaisen yhteiskuntaajattelun perintöä ja erilaisia kerronnallisia ratkaisuja.

VERKKOKAUPPA

KIRJAKAUPPA TIEDEKIRJA

kirjat.finlit.fi –25 % alekoodilla OPISKELIJA25

Snellmaninkatu 13, Helsinki www.tiedekirja.fi –25 % alennus opiskelijakortilla