Juhlaviikkosanomat 2017

JUHLA-

VIIKKOSANOMAT

OLAVI UUSIVIRTA • HYVÄT TEOT • CATE BLANCHETT • ÄIDIT TINO SINGH • BABA LYBECK • IISA • EERO RITALA

JUHLAVIIKKOSANOMAT Sisällys Etkot 5

Tanssia kesäyössä

6

Yksi yö, satoja salaisuuksia

7

Daniel Lanois’n Amerikka

7

3 x vaihtoehtoklasari

8

Victoria Hanna ja mystinen kieli

8

Kuulokuvia

Elias Gould haluaa tanssittaa parhaiten.

Neljä musisoivaa sirkkaa ja muut Taiteiden yön numerot.

Mestarituottaja koukkaa aavikolta avaruuteen.

Klassinen kohtaa videotaiteen, varjokuvat ja nykytanssin. Äänitaiteilija ammentaa pyhistä teksteistä.

Juhlaviikot koetaan nyt kuulokkein.

Juhlat 10 16

s. 10 Olavi Uusivirta

Ihanan friikki Olavi

Olavi Uusivirta päästää keikoilla vapaaksi toisen puolensa.

Saanko auttaa?

Jääkö hyvistä teoista käteen muutakin kuin kiillotettu omatunto? Taiteilija ja tutkija kertovat.

22

Äidit!

27

Yksi on ylitse muiden

Peeping Tomin Moeder osoittaa, ettei äitiys ole loppuun käsitelty juttu.

”Tarvitsemme kaiken sen selittämättömän kauniin esittämistä, joka ei mahdu äitienpäivän Facebook-statukseen.”

Äidit! s. 22

Bob Dylan ja kolme muuta syytä fanittaa Cate Blanchettia.

30

Suosittelijat

Taiteet voivat muuttaa maailmaa! Neljä suositusta Juhlaviikoille.

Jatkot 36

Musiikkia kaikilla mausteilla Mitä festivaalikansa syö ja juo?

38

Daniil näkee minut!

Kolumnisti Anna-Kaari Hakkarainen harjoittelee konserteissa löytöretkeilyä.

Toimitus: Helsingin juhlaviikot Paino: Sanomapaino Visuaalinen ilme: Vapa Media Graafinen suunnittelu: Heku Sisällöt: Laura Gottleben, Turkka Ylinen, Christina Boman, Pietari Purovaara, Laura Mattila, Leena Oravainio, Maria Säkö, Johanna Taskinen, Anna-Kaari Hakkarainen Kannen kuva: Pietari Purovaara Stailaus: Aino Keskitalo

s. 30 Iisa

3

Tunnelma tiivistyy Siellä se taas kurkistelee, ihan nurkan takana – Juhlaviikot ja vuoden paras aika! Virittäydy kanssamme loppukesän festivaalifiilikseen rokkikukkojen, äitimyyttien, hyvän tekemisen ja tähtifanituksen hellässä huomassa.

Elokuun pyörähtäessä käyntiin tunnelma tiivistyy ja juhlat lähestyvät. Kaupunki täyttyy taas kulttuurista ja hämärtyvät kesäillat houkuttelevat uuden äärelle, aina Huvila-teltan huumasta Taiteiden yön tapahtumatulvaan. 50 festivaalivuoden kunniakasta rajapyykkiä lähestyvä Helsingin juhlaviikot juhlii tänä kesänä myös 100-vuotiasta Suomea hyvistä teoista uudelleen löydettyihin ja tulkittuihin klassikoihin.

Käsissäsi on tuore Juhlaviikkosanomat, Helsingin juhlaviikkojen lehti, joka johdattelee kesälaitumilta kohti hykerryttävää festivaalifiilistä. Tätä numeroa varten kysyimme kotimaiset keikkalavat suvereenisti valloittaneelta Olavi Uusivirralta, miten häpeän yli loikataan pian Huvilankin yleisöä huudatta-

vaksi rokkikukoksi sekä ruodimme äitimyyttejä Juhlaviikoilla vierailevan Peeping Tomin ja kotimaisten teatterintekijöiden voimin.

Yhdessä taiteilija Kaisa Salmen ja aivotutkija Katri Saarikiven kanssa otimme selvää siitä, onko hyvän tekemisessä kyse egon silittelystä vai kenties jostain paljon syvemmästä. Yritämme myös perustella miksi fanitamme nyt Helsingissäkin erityisen ajankohtaista Cate Blanchettia niin hartaasti. Valinnanvaikeutta ja loppukesän kulttuuriähkyä helpottaaksemme pyysimme lisäksi tunnettuja henkilöitä paljastamaan omat festivaalitärppinsä tekoälystä tiukkoihin cover-bändeihin. Tule mukaan!

© Petri Anttila

HELSINGIN JUHLAVIIKOT 17.8.–3.9.2017

Tanssia kesäyössä Elias Gould on kotimaisen indierockin kuuma nimi, jonka biisissä on ikuinen heinäkuu. Mutta mikä on parasta elokuisessa Helsingissä – ja kuka voittaa Huvilassa?

Esiinnyt ensi kertaa Huvila-teltassa samalla keikalla Olavi Uusivirran kanssa.

Mitä odotat keikalta?

Huvila-teltta on lähes pyhä mesta, on huikeaa päästä esiintymään sinne. Odotan kovaa iltaa ja tiukkaa kisaa siitä, kumpi meistä tanssittaa yleisöä paremmin.

Uusivirta tunnetaan erityisesti vahvasta lavaenergiastaan. Mikä tekee hyvän esiintyjän?

Yleisössä nautin eniten siitä, kun näkee, että artisti nauttii aidosti esiintymisestä. Toisaalta lavakarisma syntyy kovasta treenistä ja siitä, että esiintyminen on loppuun asti mietitty.

Olet mukana myös Taiteiden yön ohjelmassa.

Mitä muistoja Taiteiden yö herättää?

Kuten monelle nuorelle Taiteiden yö oli joskus lähinnä hyvä tekosyy päästä ulos riekkumaan.

Aikuistumisen myötä on avautunut paremmin, miten hienosta tapahtumasta on kyse.

Mikä on parasta elokuisessa Helsingissä?

Juhlaviikkojen lisäksi tietysti.

Ehdottomasti parasta elokuussa ovat pimeät kesäyöt. Tykkään fiilistellä niitä erityisesti Käpylän ja Kumpulan puutarhakaupunginosissa. Lisäksi elokuussa on luvassa mökkeilyä ja tiivistä keikkailua – hiotaan homma kasaan Huvilaa varten!

Uusivirran tavoin olet testannut siipiäsi myös näyttelijänä. Mihin suuntaan ura kulkee seuraavaksi?

Tänä vuonna työpöydällä on musaa, musaa ja musaa. Muut jutut ovat katkolla kunnes debyyttialbumi on puskettu ulos.

Elias Gould Elisa Kulmassa Taiteiden yönä 24.8. sekä Huvila-teltassa ennen Olavi Uusivirtaa 29.8.

Teksti: Laura Gottleben

© Andrei Kipahti

5

6

Yksi yö, satoja salaisuuksia Taiteiden yö täyttää jälleen 24.8. elokuisen Helsingin sadoilla tapahtumilla ja yllättävillä kohtaamisilla.

Luvassa on tukuittain koettavaa, herkuteltavaa ja ihmeteltävää – sekä entistä isommaksi kasvanut Salainen puutarha kaupungin ytimessä.

Teksti: Laura Gottleben

29. Taiteiden yö Aikuisuuden kynnykselle ehtinyt Taiteiden yö viettää ensi vuonna 30-vuotisjuhlaansa. Tätä voi kutsua jo perinteeksi!

45 x Anu Pentik

Anu Pentikin ilmiömäiset kukkainstaallaatiot vetivät keväällä Taidehallin täyteen ihastelijoita.

45 näyttelyä koristanutta keraamista kukkaveistosta voi pian löytää myös Salaisesta puutarhasta.

6500 m2 tapahtumaaluetta

Satoja tapahtumia, 0 euroa

Torilla tavataan! Tuomiokirkon kupeessa on vuosien varrella kohdattu niin dominoiden kuin leijuvien meren elävien ja jättiläistenkin äärellä.

Taiteiden yö rakentuu yhdessä kaupunkilaisten kanssa – ja Helsinki on totisesti täynnä tarmoa ja luovaa energiaa! Vuonna 2016 Taiteiden yönä järjestettiin ennätykselliset 360 tapahtumaa, ja tänäkin vuonna mukaan voi ilmoittautua aina 23.8. asti. Taiteiden yön tapahtumiin on vapaa pääsy.

36 suurta terälehteä Senaatintoria kehystävät katulamput saavat uuden ilmeen puutarhan ylle kurottavina jättimäisinä kukkina, joiden värikkäät terälehdet valmistuvat elokuun aikana yleisölle avoimissa työpajoissa – kaikki mukaan! Taiteiden yönä on lisäksi mahdollisuus puhjeta kukkaan Salaisen puutarhan päähinetyöpajassa.

Ainakin 19 taiteiden yötä ympäri Suomen Taiteiden yö ei ole vain helsinkiläisten onni, ja hyvä niin. Taidetapahtumien öitä vietetään eri ajankohtina aina Turusta Tuusulaan ja Oulusta Kemiin.

Salainen puutarha 2.0 Viime vuonna Kaartin lasaretin täyttänyt Salainen puutarha tekee uusin kujein paluun Senaatintorille, Taiteiden yön tuttuun keskipisteeseen. Entistä isommaksi päivitetty Salainen puutarha tuo Helsingin elokuuhun ripauksen satumaista tunnelmaa ja historiallisten puutarhojen viehkoa henkeä.

”Salainen puutarha tuo Helsingin elokuuhun ripauksen historiallisten puutarhojen henkeä.”

4 musisoivaa sirkkaa Mitä olisi Taiteiden yö ilman musiikkia? Salaisen puutarhan sulosoinnuista vastaa joukko satumaisen loistavia muusikoita, kuten sirkkojen jousikvartetti.

Olemme kuulleet huhuja myös harppua soittavasta perhosesta, käyrätorvea töräyttelevästä etanasta sekä loppuillan elektronisina sykkivistä soundeista.

Salainen puutarha Senaatintorilla 24.8. klo 16.30 alkaen. Tutustu Taiteiden yön koko ohjelmaan ja ilmoita mukaan oma tapahtumasi: helsinginjuhlaviikot.fi/taiteidenyo.

7

Daniel Lanois’n Amerikka

Huvilassa konsertoiva Daniel Lanois on vaikuttanut amerikkalaiseen musiikkiin enemmän kuin juuri kukaan. Mestarituottaja lähestyy perinnesoundeja ulkopuolelta ja koukkaa aavikolta avaruuteen.

Usein syvimmälle kulttuurin pääsee, kun katsoo tilannetta hieman ulkopuolelta.

Näin on käynyt kanadalaisen Daniel Lanois’n kohdalla: harva muusikko on saavuttanut yhtä syvän yhteyden periamerikkalaiseen kokemusmaailmaan, americanaan. Lanois’n näpeissä on syntynyt lukematon määrä levyjä ja kappaleita maanteiden syrjäkapakoiden, autiomaanäkyjen ja hylättyjen aavekaupunkien soundtrackiksi.

1980-luvulla Lanois’n peikkomainen hahmo tuli tunnetuksi, kun hän tuotti U2-yhtyeen hittilevyjä. Samalla tämä high fidelity -friikkien kuningas aloitti yhteistyönsä ambientin kummisedän Brian Enon kanssa – syntyi yksi oudomman americanan merkkiteoksista: kantrisävyjä huokuva Apollo: Atmospheres & Soundtracks. Englantilainen Eno oli löytänyt kantrin kuunnellessaan lapsena Yhdysvaltain armeijan radioasemaa kotiseudullaan Suffolkissa. Eno ja Lanois yhdistivät leijailevan kantrikitaran painottomaan ambientsoundiin, ja oivallus on seurannut Lanois’n uraa siitä lähtien.

© Marthe A Vannebo

Tuottajana Lanois on tehnyt vaikuttavan työn juuri periamerikkalaisen musiikin parissa. Vahvimmillaan Lanois on hieman nyrjähtäneen ja raukean kantri- ja roots-musiikin parissa (Willie Nelson, Emmylou Harris), mutta laajaan repertuaarin kuuluu myös vaikkapa New Orleansin r’n’b:tä The Neville Brothersille sekä Bob Dylanin myöhäistuotannon mestariteokset Oh Mercy ja Time Out of Mind. Lanois’n vahva kädenjälki kuuluu levyjen tunnistettavassa ja maalailevassa äänimaailmassa, joka hehkuu usein samanaikaisesti nostalgistista ja futuristista tunnelmaa, oudon tuttua americanaa avaruusaikaan siirrettynä.

Daniel Lanois sekä Timo Kämäräinen & Olli Haavisto Huvila-teltassa 25.8.

Teksti: Turkka Ylinen

3 x vaihtoehtoklasari Klassisenkin on välillä hyvä hypätä pois tutuista puitteista ja haahuilla ennakkoluulottomasti kohti videotaidetta, varjokuvia tai tanssia.

Valitse suosikkisisi kolmen vaihtoehtoisen suorasta.

1. Varjoja ja live-elektroniikkaa

2. Yhden miehen show

Kaapelitehtaan Pannuhallin valtaava Varjele istuttaa yleisön lieriötä muistuttavan katsomon keskelle, tarkkailemaan ulkopuolella liikkuvien tanssijoiden kankaalle heijastuvia varjokuvia. Taiteilijat ovat Eloa-festivaalin tekijöitä. Varjele Pannuhallissa 25.–26.8.

Mies, klarinetti ja liike – siinäpä se! Lauri Sallisen vapaana virtaavassa sooloteoksessa soittamisen fyysisyys kasvaa lähellä nykytanssia olevaksi kokonaisuudeksi. Solitude Kulttuuriareena Gloriassa 30.–31.8.

Katso tarkemmat tapahtumatiedot helsinginjuhlaviikot.fi Teksti: Laura Gottleben

3. Huilusoundeja ja identiteettisolmuja Teosto-palkinnolla 2016 palkittu Antti Auvinen palaa Juhlaviikoille multimediateoksella, joka punoo musiikilliseen kudokseen identiteetin solmukohtiin sukeltavia videoprojisointeja. Poikkitaiteellinen ilta tarjoilee lisäksi virtuoottisia huilusoundeja ja nykytanssia. Jotta näkisin sinut paremmin Alminsalissa 21.8.

8

Victoria Hanna ja mystinen kieli Victoria Hanna saa innostumaan juutalaisesta mystiikasta, hepreasta ja pyhistä teksteistä. Kaiken taustalla on lapsuuden trauma.

Egyptiläisen rabbi-isän ja iranilaisen äidin ääriortodoksijuutalaisessa kodissa kasvanutta Victoria Hannaa ympäröivät heprean ja arameankieliset kirjat ja kirjainmerkit. Hanna kärsi lapsena vakavasta änkytyksestä, eikä vaiva ole vieläkään täysin poistunut.

Muiden lasten silmätikuksi ja kiusaamaksi joutunut tyttö löysi pelastuksen kielestä: pilkkoi sen osiin ja sukelsi puheen juurille. Kielestä tuli parantava voima ja Hanna löysi itsestään vokaalitaiteilijan.

Pyhistä teksteistä ammentava Hanna korostaa juutalaisen tradition mukaisesti kielen fyysisyyttä:

kirjainmerkkien muodot ja merkitykset ovat erottamattomat ja kieli on vahvasti yhteydessä ruumiseen.

Hannan performanssitaidetta lähentelevä esiintyminen käsittelee sitä, miltä lausuminen ja laulaminen tuntuu suussa ja kehossa.

Miljoona YouTube-katselua kerännyt aakkoslaulu-­ räppi Aleph-bet (Hosha’ana) teki Hannasta kuuluisuuden ensin hepreankielisessä maailmassa, ja pian myös muualla. Ihailijoihin ja yhteistyö-kumppaneihin kuuluu muun muassa kokeilevan äänenkäytön pioneeri Bobby McFerrin.

Videolla Hanna kääntää perinteisesti vain pojille sallitun kielioppitunnin anarkistiseksi tyttökouluksi, jossa itse esittää sekä oppilaita että opettajaa. Orto­ doksijuutalaisessa traditiossa naisilta on kielletty laula­minen miesten nähden ja Hannalle se on yhä vaikeaa – niin syvälle lapsuudessa opittu synnin tunne on iskostunut. Ja sitä tärkeämpää on traditioiden tuu­ lettaminen feministisessä ja anarkistisessa hengessä.

Victoria Hanna ja Frank Frank Frank Huvilassa 26.8.

Teksti: Turkka Ylinen

Kuulokuvia

Juhlaviikot voi tänä vuonna kokea myös kuulokkeet päässä, teatterista oopperaan ja itä-Helsingin kaduille laskeutuvaan tanssiteokseen. Mutta miksi – ja mitä luureista kuuluu?

1. Chekhov’s First Play Kansallisteatterissa

2. Vixen Konepajan Brunossa

3. Aidatut unelmat Kaarelassa

Dublinilais-lontoolainen Dead Centre tarttuu Tšehovin nuoruudennäytelmään ronskisti omalla, kuvia kumartelemattomalla tyylillään. Näytelmän polveilevia vaiheita perataan yleisölle jaettavista kuulokkeista kuuluvan ohjaajan kommenttiraidan kautta. Yllätysohjeitakin saattaa olla luvassa, ainakin yhdelle onnekkaalle.

Lontoosta Helsinkiin ja Juhlaviikoille rantautuva silent opera -konsepti ravistelee oopperan konventioita yhdistämällä oopperamusiikin ja immersiivisen teatterielämyksen. Brunossa ei tarvitse istua paikoillaan eikä esiintyjiä ihailla vain etäältä. Katsojat kohtauksesta toiseen johdattelevien esiintyjien laulu miksataan livenä kuulokkeista kuuluvaan sinfoniamusiikkiin.

Aidatut unelmat sukeltaa kävellen Kaarelan alueen puutarhoihin ja niiden kätkemiin salaisuuksiin.

Kaupunkilaisilta kerätyt puutarhatarinat syventyvät kuulokkeista kuuluvan äänimaiseman kautta – mutta välillä antaudutaan myös livemusiikille.

Katso tarkat tapahtumatiedot helsinginjuhlaviikot.fi.

Teksti: Laura Gottleben

Ihanan friikki Olavi Muusikko Olavi Uusivirran ura lähti käyntiin yksinkertaisesta beat-kompista.

Nyt muuntautumiskykyinen esiintyjä vetää keikkapaikat täyteen. Kaikki loksahti kuitenkin paikoilleen vasta, kun hän uskalsi päästää irti.

Teksti: Christina Boman Kuvat: Pietari Purovaara Stailaus: Aino Keskitalo

12 Lauantai-ilta, kiljuva yleisö ja hän.

Lavalla roiskuu hiki ja vaatteet lentelevät. Paita vaihtuu tunnelman mukaan monta kertaa ja on suuren osan ajasta pois kokonaan. Hamuilevat kädet ottavat ihmismeren aallonharjalle kaatuvan artistin palvoen vastaan. Nälkäinen yleisö on valmis syömään hänen kädestään.

Tuona iltana Olavi Uusivirran, 34, pitkän kiertueen päätösspektaakkeli on vetänyt helsinkiläisen tapahtumakeskus The Circuksen tupaten täyteen.

Poikamaisilla kasvoilla kujeileva virne viestii, että Olavi viihtyy lavalla kuin kotonaan.

Kotiin on kuitenkin ollut pitkä matka.

Ekoja kertoja Taiteet ovat olleet Olavin elämässä vahvasti läsnä aina. Dramaturgina työskennelleen isän työpaikka Kotkan kaupunginteatterilla raotti ovia teatterin kulisseihin jo varhaisella iällä.

– Kotona äidin ääni kysyi usein laulaen mistä tunnet sä ystävän ja kertoi tarinoita lounatuulesta, Olavi muistelee.

Kaikki kuitenkin nytkähti liikkeelle beat-kompista joskus 1980–90-lukujen vaihteessa Espoon Kauklahdessa. Kompista, jonka vanhempi Jiri-serkku näytti, ja jonka Olavi opetteli perässä.

Pian Olavi paukutti jo omaa rumpusettiä. Uteliaan tekijän nälkä kasvoi soittaessa, ja kohta rummut saivat rinnalleen kitaran, pianon ja milloin minkäkin uuden kiehtovan instrumentin.

"Kaikki tapahtui ehkä vähän liiankin nopeasti. Ne olivat isoja juttuja alle parikymppiselle kollille."

Nykyisin Olavi tunnetaan vahvana tulkitsijana ja kiehtovien tarinoiden äänitorvena. Mikrofoniin hän tarttui kuitenkin vasta kapuloiden, kaulojen ja koskettimien jälkeen, kun perhe oli muuttanut Helsinkiin. Joku tyrkkäsi Kruununhaan yläasteen musiikkitunnilla mikin käteen, ja se tuntui yllättävän hyvältä. Kotona viiden c-kasetin Badding-boksi oli ahkerassa kuuntelussa ja vanhaa suomi-iskelmää coveroitiin kavereiden kanssa hääkeikoilla.

– Lukiossa aloin miettiä, että ehkä voisin tehdä itse musiikkia. Serkkuni Jiri Kuronen oli äänittänyt

MiniDiscille seitsemän kappaletta ja kannusti tekemään niihin tekstit. Silloin tuli fiilis, että tällainenkin on mahdollista, Olavi sanoo.

Yksi kappaleista sai nimekseen Jään, ja päätyi Olavin ensimmäiselle albumille.

– Se avasi biisin tekemisen padon ja laski itsekritiikin rimaa. Enää illan hämärässä kirjoitetut säkeet eivät löytyneetkään aamuisin rutattuina roskakorista vaan päätyivät tekoon.

Syntyi ensimmäisiä omia biisejä, demoja ja keikkoja. Ja sitten tuli ensimmäinen single.

Nuoren tähden nopea alku Vuosi 2003 tapahtui pikakelauksella. Anssi Kelan Nummela oli vastikään myynyt yli 150 000 kappaletta, ja levy-yhtiöillä oli kiire hamuta laulaja-lauluntekijöitä listoilleen. He kiinnostuivat nuoresta tekijästä, ja vuosi lukiosta valmistumisen jälkeen Olavin esikoisalbumi Nuoruustango putkahti ulos.

– Kaikki tapahtui ehkä vähän liiankin nopeasti.

Ne olivat isoja juttuja alle parikymppiselle kollille, Olavi kertoo.

Ilmassa oli jännitystä ja suuria odotuksia. Päällä oli kova tsemppi ja tarve saavuttaa jotain suurta.

Pian innostus vaihtui epävarmuuteen. Kateuden ja epäoikeudenmukaisuuden tunteet nostivat päätään, kun Olavi pysähtyi miettimään miksi joku myi

Olavi tunnetaan vahvasta lavakarismastaan ja puhuttelevista kappaleistaan. Oma ääni löytyi, kun hän lopetti miettimästä muiden mielipiteitä.

Siviiliss채 rauhallinen ja omissa oloissaan viihtyv채 Olavi vapauttaa lavalla toisen puolen itsest채채n.

Pitkän uran tehnyt Olavi jää Juhlaviikkojen jälkeen pienelle keikkatauolle. Yhtäjaksoista kiertue-elämää on takana jo kolme vuotta.

levyjä enemmän tai miksi juuri toinen bändi veti keikkapaikan täyteen, vaikka omallakin oli hyvä meininki. Esikoisalbumin menestys ei vastannut nuoren Olavin odotuksia valtaisasta suosiosta, mutta jälkikäteen pettymyksen tunteet ovat vaihtuneet kiitollisuuteen.

– Oli ehkä onni, että ensimmäinen levy jopa floppasi, eivätkä kriitikot pitäneet sitä kovin suuressa arvossa. Sen jälkeen ei ollut enää valtavia odotuksia, joita täytyi suorittaen täyttää, vaan tekeminen vapautui.

Hän päätti lopettaa yrittämisen ja sysätä syrjään ajatukset siitä, mitä levy-yhtiöt, yleisö tai radiokanavien musiikkipäälliköt halusivat kuulla. Silloin Olavi alkoi tehdä musiikkia ensisijaisesti itselleen.

– Vasta kun päästää irti siitä ajatuksesta, että on pakko onnistua, se on oikeasti mahdollista.

Muusikon oma ääni alkoi vahvistua. Syntyi soundeja ja sanoituksia, jotka vaativat pureskelua. Se tuntui oikealta ja omalta.

"Vasta kun päästää irti siitä ajatuksesta, että on pakko onnistua, se on oikeasti mahdollista."

Ja onnistuihan se. Me ei kuolla koskaan myi kultaa ja soi autoissa, kauppakeskuksissa sekä soittolistoilla.

Kaikki tuntui menevän putkeen, mutta jokin hiersi oloa.

– Parhaimmat levyt vaativat useamman kuuntelukerran ennen kuin ne alkavat sykkiä ja elää. Ne tarjoavat jotakin uutta jokaisella kuuntelukerralla ja kestävät aikaa. Haluan tehdä musiikkia, joka on relevanttia niin tänään kuin vielä 50 vuodenkin kuluttua. Kuinka moni tämän päivän trendikkäimmistä biiseistä on sellaisia?

– Siinä vaiheessa iski jonkin sortin menestyksen jälkeinen krapula. Tuli vahvasti sellainen olo, että seuraavat levyt tehdään itse omalla porukalla, juuri sillä tavalla ja aikataululla kuin parhaalta tuntuu, Olavi sanoo.

Esikoisalbumin ilmestymisestä on nyt hurahtanut 14 vuotta. Tänä päivänä Olavi on ehtinyt luoda nahkansa uudelleen jo seitsemän eri tavoin sykkivän studioalbumin kautta, julkaista yhden kokoelma­ levyn sekä kiertää Suomen läpi useaan otteeseen.

Oma ääni esiin

Samalla ekojen kertojen merkkipaalut ovat vähen­ tyneet, kun tutut keikkalavat on koluttu läpi jo moneen kertaan.

– Helposti sortuu ajattelemaan, että kaikki on jo nähty ja keikkapaikat alkavat toistaa itseään. Se ei kuitenkaan ole totta, Olavi painottaa.

Jokainen keikka on ainutlaatuinen hetki. Lavan eteen kerääntyy eri kasvoja kuin eilen tai toissa viikolla. Niiden kasvojen takana häilyy erilaisia tunteita. Tunnelma vaihtuu illasta toiseen, eikä maailma ole tänään sama kuin se oli eilen.

– Jokainen esitys tapahtuu vain kerran. Sen jälkeen se ei toistu samanlaisena koskaan. Se on mielestäni esitystaiteen suurin voima.

Artistin ja esitysten on uudistuttava ja vaikka Olavi on onnistunut siinä jopa kameleonttimaisella tavalla, on oman äänen säilyttäminen hänelle erityisen tärkeää. Se jää kuitenkin helposti muun melun alle, mikäli sitä ei pysähdy kuuntelemaan.

– Joskus on pakko pysähtyä miettimään, onko tämä juuri sitä mitä minä haluan ja teenkö niitä juttuja, jotka tuntuvat hyvältä. Ne ovat aika pelottavia kysymyksiä, sillä vastaus voi olla negatiivinenkin, Olavi miettii.

Yhteen kysymykseen vastaus on selvä: palo musiikin tekemiseen ei ole sammunut. Siitä huolimatta – tai oikeastaan juuri siksi – nyt on aika jäädä tauolle.

Yhtäjaksoista kiertue-elämää on takana melkein kolme vuotta.

vaan jännittää tämän puolesta. Lavalla vapautan toisen puolen itsestäni. Se ei pelkää mokaamista.

– Muusikon menestystä voi toki mitata sillä, kuinka paljon biisit soivat Spotifyssa tai montako keikkaa myydään loppuun. On kuitenkin tärkeää muistaa myös henkinen kasvu ja se, millaisia löytöjä ja uusia oivalluksia artisti tekee musiikin saralla.

Yleisön eteen nouseva lavapersoona on monella tapaa erilainen kuin siviilissä tunnettu tyyppi.

Voidakseen kehittyä on välillä pakko hengähtää.

Kun kaikki on menetetty The Circuksessa yleisö huutaa yhteen ääneen ja vaatii lisää vielä parin tunnin tykityksenkin jälkeen.

Lavalle palaava Olavi on voittanut fanit puolelleen jälleen kerran. Kuinka se on mahdollista?

"Lavalla vapautan toisen puolen itsestäni. Se ei pelkää mokaamista."

– Liika tsemppi haisee aika kauas. Se voi vaivaannuttaa yleisön, joka ei pysty luottamaan artistiin

– Lavalla olen nopea, energinen ja ulospäinsuuntautunut hötkyilijä, oikeasti olen aikalailla kaikkea muuta – hidas, rauhallinen ja omissa oloissa viihtyvä. En varmaan kehtaisi tehdä mitään lavalla tapahtuvista jutuista, jos en uskaltaisi päästää toista puolta itsestäni vapaaksi, Olavi paljastaa.

Hän kuitenkin uskoo, että juuri häpeän kynnyksen ylittäminen tekee esiintyjästä uskottavan ja helposti lähestyttävän. Sen, jonka yleisö haluaa nähdä uudes­taan ja uudestaan.

– Mokaan taatusti jokaisella keikalla. Ennen koin sen vaivaannuttavana tai epäonnistumisena, kunnes tajusin, että se rikkoo jäätä. Artisti ei ole kovinkaan mielenkiintoinen, jos hän koko ajan miettii mitä yleisö ajattelee, ei heittäydy, eikä anna periksi. On uskallettava löytää sisäinen friikkinsä, Olavi miettii.

“Friikeillä” hän viittaa kuuluisan valokuvaaja Diane Arbusin 1950–60-luvuilla ikuistamiin kuviin. Niihin mustavalkoisiin, joissa näkyy monenlaisia kasvoja.

Paljaita, tatuoituja ja paperipusseilla peitettyjä.

Vakavia ja riemusta revenneitä. Kasvoja, jotka kuuluivat ajankuvansa marginaalille, kuten lyhytkasvuisille, transsukupuolisille ja yhteen kasvaneille kaksosille – oman aikansa friikeille.

– Heidät nähtiin tuolloin erikoisuuksina. Mutta jos vertaat kuvia niin kutsuttuihin tavallisiin ihmisiin, mitä näet?

Arbus kuvasi myös niin kutsuttua tavallista amerikkalaista keskiluokkaa. Kun kuvia heistä ja friikeistä vertailee keskenään, normeja mukailevat ihmiset tuntuvat yhtäkkiä piilottelevan jotain. He vaikuttavat varautuneilta ja kuoreensa vetäytyneiltä – jopa luotaantyöntäviltä. Friikit puolestaan näyttävät vapautuneilta.

– Tuon ajan yhteiskunnan marginaalissa elävät ihmiset olivat saavuttaneet siinä mielessä aristokraattisen aseman, ettei heillä ollut mitään piiloteltavaa – ei kulisseja, eikä tarvetta yrittää olla jotain tai täyttää kenenkään odotuksia, Olavi miettii.

Se on Olavin mielestä tärkeintä myös lavalla – olla paljaana, häpeällisenä ja miettimättä sitä, mitä muut ajattelevat.

– Friikeillä ei ollut mitään menetettävää. Se pätee myös esiintyjiin. Vasta kun kaikki on menetetty, voi esitys alkaa.

Vielä kerran! Ennen keikkataukoaan Olavi Uusivirta nousee lavalle Huvila-teltassa kesän ainoalla keikallaan 29.8. Illan aloittaa Elias Gould.

16

Saanko auttaa?

Taiteilija Kaisa Salmi tuo Juhlaviikoille #tekoja-teoksensa, joka haastaa tekemään hyviä tekoja.

Kyse ei ole mistään pienestä puuhastelusta: aivotutkija Katri Saarikivi sanoo, että empatia erottaa meidät koneista.

Teksti: Laura Mattila Kuvitus: Leena Oravainio

17

18 Yhtenä päivänä nainen marssi parturiin. Hän avasi oven, katsoi lattialla lojuvia hiuskiehkuroita, etsi katsekontaktin kampaajan kanssa ja kysyi, voisiko lakaista hiukset roskiin.

kivi, Helsingin yliopiston kognitiivisen aivotutkimuksen yksikön tutkija ja Natural Emotionality in Digital Interaction -hankkeen vetäjä, miettii hetken ennen kuin vastaa.

Seuraavaksi nainen seisoi Helsingin rautatieaseman painavien ulko-ovien vieressä, katseli ihmisvirtaa ja availi ovea. Kiitos, ole hyvä, kiitos, ole hyvä.

“Olisi ihanaa, että me ihmiset voisimme olla rehellisesti onnellisia toisten auttamisesta. Että nähtäisiin, miten hyvät teot ovat iso voimavara ja määrittävät ihmisyyttä.”

Rautatieasemalta nainen käveli ravintolaan. Hän katsoi hetken ympärilleen salissa, suuntasi tiskille ja tiedusteli, tarvitsisiko henkilökunta ehkä apua tiskien kanssa.

Saarikiveä ärsyttää, että ihmisten pitää aina keksiä rationaalisia syitä sille, että auttavat muita. Kun lahjoittaa vaatteita hyväntekeväisyyteen, pitää puhua kaappien siivouksesta ja turhasta roinasta eikä siitä,

makasivat aivoskannerissa ja pelasivat peliä, josta sai aina onnistuessaan rahapalkintoja. Kun tutkittaville kerrottiin, että viereisessä huoneessa pelannut kaveri oli hänkin voittanut ison potin, tutkittavien aivorakenteet olivat aiempaakin aktiivisempia.

“Tutkimus todistaa, että jaettu ilo on paras ilo”, Saarikivi sanoo.

Sitäkö empatia siis on: lyhyin reitti hyvään oloon?

Ei. “Empatia on kokoelma mekanismeja, jotka mah-

Olisi ihanaa, jos me ihmiset voisimme olla rehellisesti onnellisia toisten auttamisesta. Että nähtäisiin, miten hyvät teot ovat iso voimavara ja määrittävät ihmisyyttä.

Sitten nainen käveli iltapäiväkerhoon ja yllätti lapsensa hakemalla hänet tuntia normaalia aikaisemmin.

Nyt nainen istuu helsinkiläisessä kahvilassa ja vilkaisee baristaa, joka venyttää niskaansa ensin vasemmalle, sitten oikealle.

“Voisin vaikka tarjoutua hieromaan niskaa”, nainen sanoo muttei nouse ylös pöydästä, koska haastattelu on kesken.

Nainen on taiteilija Kaisa Salmi, joka aikoo muuttaa maailman paremmaksi hyvien tekojen avulla. Tai jos ei maailman, niin ainakin Helsingin elokuussa, kun Salmen #tekoja valtaa kaupungin ja somen.

Teoksen idea on yksinkertainen: se haastaa kenet tahansa ja kaikki tekemään pieniä hyviä tekoja muille ihmisille. Auttamaan kassien kanssa, sanomaan terve hississä, viemään naapurin koiran lenkille.

Kyllä, hyvien tekojen tekemisestä tulee ihmiselle hyvä olo.

Itse asiassa teoksen idea on niin yksinkertainen, että sille olisi helppo naureskella. Voiko pienillä teoilla lopulta muuttaa maailmaa? Onko yhdellä hymyllä oikeasti väliä? Mitä muuta empatia-hössötyksestä jää käteen kuin vähän kiillotettu omatunto?

Jos aivotutkijaa uskotaan, niin koko ihmisyys.

Pitkä matka sapelihammastiikeristä Puhelimessa on vähän aikaa hiljaista. Katri Saari-

miten hyvä olo itselle tuli, kun sai auttaa.

“Kyllä, hyvien tekojen tekemisestä tulee ihmiselle hyvä olo”, Saarikivi sanoo ja muistelee Helsingin Sanomien juttua, jossa jätettiin kirjekuoria puistonpenkeille ja ostoskeskuksiin ja ihmeteltiin, miten monet niistä päätyivät postilaatikkoon.

“Ei siinä ollut mitään yllättävää, näinhän meidät ihmiset on rakennettu!”

Ehkä on tarpeen pysähtyä hetkeksi siihen rakentamiseen. Aivotutkija osaa selittää empatian evoluution ihanan ymmärrettävästi.

Kas näin: “Käytännössä kaikki nykyihmisellä olevat ominaisuudet ovat sellaisia, että ne ovat tukeneet selviytymistä ja hengissä pysymistä, tai ainakin sellaisia, ettei niistä ole ollut haittaa. Jos vertaa vaikka sapelihammastiikeriin, ihminen on pieni, hidas ja heikko. Vain ihmiset, jotka ovat oppineet tekemään yhteistyötä, ovat voittaneet tiikerin ja selviytyneet. Empatia, kyky toimia yhdessä muiden kanssa, on ollut ja on selviytymismekanismi.”

Jaettu ilo, paras ilo Mutta mitä lopulta on empatia? Miten se syntyy? Miten se liittyy ihmisyyteen muuten kuin sapelihammastiikerin osalta? Mitä aivoissa tapahtuu, kun auttaa mummon tien yli tai siivoaa vapaaehtoisesti hiukset parturin lattialta?

Saarikivi ei kuulosta puhelimessa yhtään rasittuneelta, vaikka kysymykset lähtevät aivan perusteista.

Käytännössä aivoissa on mekanismeja, jotka tekevät toisten auttamisesta miellyttävää. Kun ihminen tekee hyvän teon, aivojen mielihyvään ja motivaatioon liittyvät aivorakenteet aktivoituvat ja ihmiselle tulee hyvä mieli.

Saarikivi kertoo tutkimuksesta, jossa tutkittavat

dollistavat, että ylipäätään syntyy yhteys toiseen ihmiseen. Empatia ei ole vain ominaisuus tai tunne, vaan kokoelma kognitiivisia taitoja, jotka auttavat ymmärtämään, mitä toinen ihminen ajattelee, tuntee, ja asettumaan muiden asemaan”, Saarikivi sanoo ja kertoo taas esimerkin tutkimuksesta.

Siinä ihmisille näytettiin aivoskannerissa kuvia, joissa jonkun muun varvas jäi oven väliin.

Tutkittavien aivojen kipualueet aktivoituivat, vaikka omat varpaat olivat turvassa.

19 Niljaisten lehtien kaupunki

Unohda älykkyysosamäärä

Kaisa Salmi muistaa, kun keksi idean #tekoja-teokseensa. Oli synkkä syyspäivä ja Salmi oli juuri palannut Suomeen ulkomailta. Helsinki oli musta, niljaisten lehtien kaupunki, jossa ihmiset tuuppivat kadulla, pukeutuivat harmaaseen ja välttivät katsekontaktia.

Tekoäly. Sen kanssa ihmiskunta jakaa työt kymmenen tai parinkymmenen tai sadan vuoden päästä.

Kun koneet oppivat yhä enemmän töitä ja taitoja, ihmisten osaamisessa korostuu se, mihin koneet eivät pysty.

Salmi alkoi miettiä, miten saisi edes yhden hymyn syttymään Suomeen. Hän muisti, kuinka oli kerran jäänyt pitämään lähikaupan ulko-ovea auki iäkkäälle naiselle. Toinen ihminen tarttui sisäoveen ja kolmas tarjoutui auttamaan kassien kanssa.

“Me toisillemme tuntemattomat auttajat hymyilimme ja moikkasimme vielä kaupan käytävilläkin toisillemme. Siinä hetkessä syntyi sanaton ymmärrys, että olimme pienen, ohikiitävän hetken osa jotain isompaa”, Salmi kertoo.

Isompaa on hyvä sanavalinta, joskin ajatus voi johtaa myös harhaan. Saarikivi muistuttaa, että empatiakyky tai hyvät teot eivät vielä suoraan johda hyvään, koska me ihmiset emme koskaan voi tietää, mitkä seuraukset toiminnallamme on.

Kärjistäen: jos auttaa mummon tien yli, voi hyvin olla, että mummo päätyy siksi nopeammin kohtaan, jossa auto suistuu tieltä ja ajaa mummon päälle.

Se ei silti tarkoita, että kannattaa lyödä hanskat tiskiin ja luovuttaa.

Itse asiassa päinvastoin.

Empatiaan. Vuorovaikutukseen muiden kanssa.

Tutkimus todistaa, että jaettu ilo on paras ilo.

“Vuorovaikutus on listalla ehdottomana ykkösenä.

Olisi hyödyllistä, että niitä taitoja tuettaisiin ihmisissä kaikin mahdollisin tavoin”, Saarikivi innostuu.

Hän uskoo, että tulevaisuus ja tekoälyn kehitys muuttavat käsitystä siitä, mitä on älykäs ihmisen toiminta. “Älykkyysosamäärät ja se, miten lapsia mitataan koulussa, edustavat vanhentunutta ajatusta älykkyydestä. Se, mihin ihminen voi yltää, on muutakin kuin mihin aivot yksin antavat mahdollisuuden.”

Mutta miten säilyttää kallisarvoinen empatiakyky aikana, jona palava rakkaus ja musertava suru laimenevat emojeiksi? Sitä Saarikivikin miettii joka päivä.

Tutkimushankkeessaan hän etsii ryhmänsä kanssa keinoja luoda empaattisempi internet.

“Moni pohtii, mikä merkitys ihmisen kehitykselle on sillä, että suuri osa vuorovaikutuksesta tapahtuu sellaisen digitaalisen työkalun avulla, jota ei ole rakennettu ottamaan huomioon, että ihmisillä on tunteet. Toisten tunteet eivät kosketa, koska ne eivät välity ruudulta.”

Suoraa evidenssiä siitä, että esimerkiksi lasten empatiakyvyt olisivat internetin vuoksi heikkenemässä, ei Saarikiven mukaan ole pystytty esittämään.

Yksittäisiä tutkimuksia kyllä on paljon: eräässä tutkimuksessa yksi lapsiryhmä laitettiin viikoksi luontoleirille ilman kännyköitä, toinen sai nysvätä sohvalla luurien kanssa. Viikon jälkeen havaittiin, että luontoleiriläisten taidot tunnistaa tunteita paranivat.

Meillä ihmisillä on siis toivoa.

Ehkä se on tarpeeksi hyvä syy lähteä elokuun 26. päivä, kun teos huipentuu, ulos, hymyillä ensimmäiselle vastaantulijalle, keittää työpaikalla tavallista paremmat kahvit, kuulostella hyrrääviä aivorakenteita ja ajatella, että näin sitä maailmaa pelastetaan.

Tekoja voi jakaa tunnisteella #tekoja ja seurata verkossa inhimillisiauutisia.fi/tekoja.

Kaisa Salmi ja Katri Saarikivi #tekoja-tapahtumassa Kampintorilla la 26.8.

OHJELMA 17.8.–3.9.2017

Huom! Muutokset mahdollisia. Tarkista ajantasaiset tiedot verkosta, helsinginjuhlaviikot.fi.

TANSSI, SIRKUS & TEATTERI

MUSIIKKI

TO 17.8.

VÄINÖ RAITIO: PRINSESSA CECILIA Musiikkitalo, Konserttisali klo 19

VIXEN Konepajan Bruno klo 19

PE 18.8.

HKO, SUSANNA MÄLKKI, GERHILD ROMBERGER & BURKHARD FRITZ Musiikkitalo, Konserttisali klo 19

VIXEN Konepajan Bruno klo 19

LA 19.8.

DEAD CENTRE: CHEKHOV’S FIRST PLAY Suomen Kansallisteatteri, Suuri näyttämö klo 19

VIXEN Konepajan Bruno klo 14 & 19

SU 20.8.

DEAD CENTRE: CHEKHOV’S FIRST PLAY Suomen Kansallisteatteri, Suuri näyttämö klo 14 & 19

VIXEN Konepajan Bruno klo 14

MA 21.8.

AGRUPACIÓN SEÑOR SERRANO: BIRDIE Kulttuuritehdas Korjaamo, Vaunusali klo 20

TI 22.8.

AGRUPACIÓN SEÑOR SERRANO: BIRDIE Kulttuuritehdas Korjaamo, Vaunusali klo 20

KE 23.8.

AGRUPACIÓN SEÑOR SERRANO: BIRDIE Kulttuuritehdas Korjaamo, Vaunusali klo 20

TO 24.8.

SARI PALMGREN: AIDATUT UNELMAT Sitratori, Kannelmäki klo 19

PE 25.8.

BRAVADE & CO: JOTTA NÄKISIN SINUT PAREMMIN Suomen kansallisooppera, Alminsali klo 19

VARJELE Kaapelitehdas, Pannuhalli klo 19

LA 26.8.

SARI PALMGREN: AIDATUT UNELMAT Sitratori, Kannelmäki klo 19

SU 27.8.

SARI PALMGREN: AIDATUT UNELMAT Sitratori, Kannelmäki klo 19

VARJELE Kaapelitehdas, Pannuhalli klo 17 & 20

MA 28.8.

TI 29.8.

KE 30.8.

BLICK THÉÂTRE: [HULLU] Savoy-teatteri klo 19 BLICK THÉÂTRE: [HULLU]

Savoy-teatteri klo 19

SARI PALMGREN: AIDATUT UNELMAT Sitratori, Kannelmäki klo 19

PEEPING TOM: MOEDER

Suomen kansallisooppera, Alminsali klo 19

SARI PALMGREN: AIDATUT UNELMAT

Sitratori, Kannelmäki klo 19

SOLITUDE Kulttuuriareena Gloria klo 19

TO 31.8.

CIRCO AEREO & THOMAS MONCKTON: THE ARTIST Ateneum-sali klo 18

PEEPING TOM: MOEDER Suomen kansallisooppera, Alminsali klo 19

SOLITUDE Kulttuuriareena Gloria klo 19

PE 1.9.

CIRCO AEREO & THOMAS MONCKTON: THE ARTIST Ateneum-sali klo 18

PEEPING TOM: MOEDER Suomen kansallisooppera, Alminsali klo 19

KINOKONSERTTI FINLANDIA Musiikkitalo, Konserttisali klo 19,

LA 2.9.

CIRCO AEREO & THOMAS MONCKTON: THE ARTIST Ateneum-sali klo 15

SU 3.9.

CIRCO AEREO & THOMAS MONCKTON: THE ARTIST Ateneum-sali klo 15

MA 4.9.

THANK YOU FOR THE MUSIC Musiikkitalo, Konserttisali klo 16

TUKHOLMAN KUNINKAALLINEN FILHARMONINEN ORKESTERI, SAKARI ORAMO & RENÉE FLEMING

Musiikkitalo, Konserttisali klo 19.30

HUVILA-TELTTA

KAUPUNGILLA PE 11.8.

RONNIE SCOTT’S AT HELSINKI FESTIVAL Elmun Baari klo 20

RONNIE SCOTT’S AT HELSINKI FESTIVAL G Livelab klo 20

THE UNTHANKS, JEMINA & SELINA SILLANPÄÄ Huvila klo 19

RONNIE SCOTT’S AT HELSINKI FESTIVAL Elisa Kulma klo 18

CALYPSO ROSE, VOX SAMBOU Huvila klo 19 BLICK BASSY & VAUDOU GAME Huvila klo 19 TEITUR, NICO MUHLY & FIBO: CONFESSIONS, SAMAE KOSKISEN KORVALÄÄKE Huvila klo 19 WILLIAM BELL, JOHANNA FÖRSTI Huvila klo 19 ORKESTA MENDOZA, JANNE HAAVISTO & THE SHUBIE BROTHERS Huvila klo 19 DANIEL LANOIS, TIMO KÄMÄRÄINEN & OLLI HAAVISTO Huvila klo 19 VICTORIA HANNA, FRANK FRANK FRANK Huvila klo 19 BRUNSSIKONSERTTI: "SININEN SYKSY" – AKI RISSANEN YHTYEINEEN, MARI PALO & VILLE RUSANEN

RONNIE SCOTT’S AT HELSINKI FESTIVAL

Elmun Baari klo 20

SALAINEN PUUTARHA

TAITEIDEN YÖ

Senaatintori

RONNIE SCOTT’S AT HELSINKI FESTIVAL G Livelab klo 20 RONNIE SCOTT’S AT HELSINKI FESTIVAL Elisa Kulma klo 18

KAISA SALMI: #TEKOJA

VISUAALISET TAITEET 17. 8.—3.9.

HANS ROSENSTRÖM & STORMGLAS: OFF SEASONS EMMA — Espoon modernin taiteen museo, s. 34 17.8.—3.9.

CATE BLANCHETT ORIONISSA Elokuvateatteri Orion, s. 32 19.8.—15.10.

JULIAN ROSEFELDT: MANIFESTO Helsingin Taidehalli, s. 32 20.8.—3.9.

LASTEN LEFFOJA ORIONISSA Elokuvateatteri Orion, s. 33 24.8.—15.10.

FRANCESCA WOODMAN: ENKELINÄ OLEMISESTA Suomen valokuvataiteen museo, s. 33 19.8.—1.10.

TUOMAS A. LAITINEN & RAUMLABORBERLIN: MOBILE HOME 2017 Galleria Sinne, s. 34

MÚM: MENSCHEN AM SONNTAG

Huvila klo 20

Huvila klo 12

LUCINDA WILLIAMS, DARLING WEST Huvila klo 19

YHTEISTYÖFESTIVAALIT

OLAVI UUSIVIRTA, ELIAS GOULD Huvila klo 19 ACACARTELLI: RAJATON, CLUB FOR FIVE, FORK Huvila klo 19 CMX Huvila klo 19 SUNDARA KARMA, DEATH HAWKS Huvila klo 19 LAURA GROVES & KEREN ANN Huvila klo 19

ORFFIT: HALOO KALEVALA Huvila klo 13

18.8.–2.9. TAIDETTA KULMILLA Elisa Kulma

PATAX, BORTA BEAST Huvila klo 19

ESA-PEKKA SALONEN, KANSALLISOOPPERA & NICOLAS ALTSTAEDT Suomen kansallisooppera klo 19

MIESKUORO HUUTAJAT Huvila klo 19

ACACARTELLI: RAJATON, CLUB FOR FIVE, FORK Huvila klo 19

17.—26.8.

ART GOES KAPAKKA s. 40 RONNIE SCOTT’S AT HELSINKI FESTIVAL Elmun Baari klo 20 RONNIE SCOTT’S AT HELSINKI FESTIVAL G Livelab klo 20

FILOSOFIAN YÖ Nykytaiteen museo Kiasma klo 22—07

RONNIE SCOTT’S AT HELSINKI FESTIVAL Elisa Kulma klo 18

21.—27.8.

KORJAAMON STAGE -FESTIVAALI s. 41 21.—27.8.

RUNOKUU s. 40 22.—26.8.

VIAPORI JAZZ s. 41 29.8.—3.9.

SAMPO 2017 s. 42 1.—3.9.

HELSINGIN SARJAKUVAFESTIVAALIT s. 42

22

Äidit!

Belgialaisen Peeping Tomin Juhlaviikoilla nähtävä esitys Moeder ei kavahda äitiyden nurjia puolia. Viime aikoina myös kotimaisilla teatterinäyttämöillä on käyty äitimyyttien kimppuun. Niillä on tehty äidinmurhia, korjattu lapsen ja äidin suhdetta sekä annettu päihdeäideille uusi mahdollisuus.

Teksti: Maria Säkö Kuvat: Herman Sorgeloos

Moeder vie katsojat tuttuihin paikkoihin ja tilanteisiin, joista huokuu koko ajan jotain uhkaavaa tai outoa. Ollaan sairaalassa, äitiyspoliklinikalla, odotushuoneessa, studiossa nauhoittamassa musiikkia, museossa, virastossa ja kotona. Intiimit, yksityiset kokemukset rikkovat kerta toisensa jälkeen kliinisen pinnan. Äkkiarvaamatta ollaan synnyttämässä, esiintyjät sätkivät, nytkyttelevät ja yrittävät hallita ruumistaan.

Ihmisten neuroosit ja fantasiat pulpahtelevat esiin.

Aluksi on vastasyntynyt vauva keskoskaapissa.

Esityksen edetessä hän kasvaa, ensin pikkutytöksi, sitten naiseksi, mutta elää silti yhä lasikaapissa, jossa vanhemmat käyvät häntä katsomassa. Äidinkaipuu, äidin poissaolo, on vallitseva olotila.

Toisaalta esitys puhuu myös toisenlaisesta poissaolosta. Jos napanuoraa ei koskaan katkaista, ei lapsi koskaan itsenäisty ja jää sivulliseksi, poissaolevaksi omassa elämässään.

Peeping Tom -ryhmän esittämässä Moederissa vuorottelevat järjestys ja kaaos, kiinnipitäminen ja irti päästäminen. Elämä ja kuolema lyövät kättä.

Hyperrealistiset visiot kurottavat perhesiteiden kautta yhteiskuntaan. Moeder (Äiti) on toinen osa Gabriela Carrizon aloittamasta perhettä käsittelevästä trilogiasta. Jo trilogian ensimmäinen osa Vader (Isä) sai kriitikot puhumaan poikkeuksellisesta mielikuvituksellisuudesta ja rohkeudesta, jolla Carrizon lähestyi ikiaikaista teemaa.

Äitiys on ruumiillista, ja siksi siitä voi näyttämöllä saada erityisen hyvin kiinni.

Lähtökohdan esitykselle antoi Carrizon oman äidin kuolema. Alun perin tribuutiksi tarkoitettu teos muuttui työryhmän prosessin myötä monimuo-

toiseksi äitiyden kuvaukseksi. Carrizonia kiinnosti myös se, miten äänet aiheuttavat assosiaatioita ja muistoja. Moederissa äänet tulevat erottamattomaksi osaksi hahmoja, tanssia ja esineitä. Yleisö vastaanottaa äänet ensin fyysisesti ja alkaa vasta sen jälkeen tietoisuus alkaa rakentaa niistä merkityksiä. Äänet menevät suoraan ja syvälle ruumiiseen.

Välillä loiskivat äänet vihjaavat siihen, että esiintyjät kahlaavat loputtomassa lapsivedessä. Kurotetaan siis siihen kohtaan ihmisen kehittymisessä, jolloin vain kuulee, ei näe.

Äidit näyttämöllä tänään Äitisuhdetta on teatterissa käsitelty niin kauan kuin teatteria on tehty. Eikä loppua näy. Ja miksi pitäisikään? Perheet muuttavat muotoaan, ja siten äitiys ja suhde äitiin asettuvat näyttämöllä koko ajan uudenlaisen katseen alle.

Teatterissa pääsemme ruumiillisesti todistamaan tapahtumia, ja yhteisestä kokemuksesta avautuu mahdollisuus yhteiskunnalliselle keskustelulle.

Usein äitiyden ajatellaan kuuluvan vain intiimin ja yksityisen piiriin, jolloin sen kaikkia merkityksiä

Peeping Tomin Moederissa äänet menevät suoraan ja syvälle ruumiiseen. Välillä loiskivat äänet vihjaavat siihen, että esiintyjät kahlaavat loputtomassa lapsivedessä.

24 ei nähdä tai haluta tunnustaa. Siksi äitisuhde pitää tuoda näyttämölle, julkiseen tilaan, yhä uudestaan. Äitiys on ruumiillista, ja siksi siitä voi näyttämöllä saada erityisen hyvin kiinni. Näyttämöllä ruumis on läsnä toisin kuin suurimmassa osassa ihmiskontakteistamme, joita hoidamme virtuaalisesti.

Ruumiiseen kiinnittyvät myös viime vuosien voimakkaimmat äitisuhteesta kertoneet suomalaiset teatteriesitykset.

pentuun ja päihdeäideille tarkoitettuun Helmi – yksi äiti muiden joukossa. Kokonaisen ihmisen kohtaaminen näyttämöllä tekee niistä merkityksellisiä.

teria kuvatessaan siskosten vaikeaa äitisuhdetta, jota lapsuudessa käsittelemättömiksi jääneet traumaattiset kokemukset varjostivat.

Äidinmurha teatterissa

Keskeistä psykoanalyyttisesti virittyneessä esityksessä oli se, miten vahvasti traumat elivät ihmisten ruumiissa ja niitä saattoi käsitellä vain sen kautta, elämällä ja muistamalla asiat uudestaan. Trauma­ ruumiin tunnustuksellisuudessa oli yhtä aikaa kirveellä veistettyä karkeutta ja täsmäsähkösokkeja niihin peruskasvukokemuksiin, joihin ei yleensä ole pääsyä.

Kotimaisessa teatterissa isänmurhat ovat tuttuja, mutta miten on äidinmurhien laita? Psykoanalyytikko Julia Kristeva pitää symbolista äidinmurhaa ihmisen kehityksessä aivan yhtä tärkeänä kuin isänmurhaa. Äidinmurha on yhtä välttämätön teko, mutta silti isänmurhat ovat saaneet näyttämöillä

Ruumiiseen kiinnittyvät myös viime vuosien voimakkaimmat äitisuhteesta kertoneet suomalaiset teatteriesitykset.

Peeping Tomin vahvasti fyysistä esitystä tekeekin mieli verrata Suomessa viime aikoina esitettyihin äitisuhdetta käsitelleisiin esityksiin, kuten äidinmurhan tehneeseen Traumaruumiiseen, ihmisten luonnosta vieraantumisesta kertoneeseen Jessikan

enemmän tilaa.

Ruusu ja Seidi Haarlan Traumaruumis (2014) oli käänteentekevä yhdistelmä tunnustuksellisuutta, dokumentaarisuutta, performanssimaisuutta ja teat-

Kuva: Lehtikuva / Pertti Messo

Peeping Tom -ryhmän esittämässä Moederissa vuorottelevat järjestys ja kaaos, kiinnipitäminen ja irti päästäminen. Elämä ja kuolema lyövät kättä.

Nykyhetkessä tytär palasi esittämään lapsuuttaan sekä vanhempiaan, mutta samalla luo hahmolleen opponentin, kiltin Seidin, joka väittää, että mieleltään järkkyvän äidin kanssahan menee ihan hyvin.

Klassikkoainesta on muun muassa kohtauksissa

Kotimaisessa teatterissa isänmurhat ovat tuttuja. Miten on äidinmurhien laita?

joissa Seidin äidille oli kovempi pala se, että tytär oli leikannut hiuksensa äidin tahdon vastaisesti kuin se, että Seidin miesystävä yritti itsemurhaa.

Traumaruumis ei ollut pelkkä esitys, se oli pikemminkin ainutkertaiselta tuntuva teko.

olevansa osa kokonaisuutta. Hänellä oli suuri tarve koskettaa itsessään jotain alkukantaista. Klemolan maailmassa koirat puhuivat, ihmiselle kasvoi häntä, humalainen isoäiti kommentoi näyttämötapahtumia yleisön joukosta Superman-asussa ja henkilöt liikuttuivat Hevisauruksen biisien lyriikoista.

Ei tarvittu suurta tarinaa ja juonta vaan esityksen näyttämöksi riitti oma ruumis. 2010-luvulla perhetragedian kertomiseen tarvitaan ihmisen sisäinen draama.

Esitys kysyi, miten ihmiset voisivat kohdata toisensa valmiissa maailmassa, jossa kaikki selitetään järjellä, koneet tekevät työt eikä enää ole yhtään salaisuuksia, joita ratkoa. Suuret, eksistentiaaliset

Toisenlaiset äidit Päihdeäitejä leimataan julkisuudessa, mutta olisiko mahdollista tehdä esitystä, joka ei syyllistäisi vaan pyrkisi myötäelämiseen?

Kansallisteatterin kiertuenäyttämön Helmi – yksi äiti muiden joukossa (2013), jonka oli kirjoittanut Pipsa Lonka ja ohjannut Saana Lavaste, oli suunnattu päihdeäideille. Dokumentaariseen taustatyöhön perustuneessa esityksessä ei kurkisteltu

Usein äitiyden ajatellaan kuuluvan vain intiimin ja yksityisen piiriin, jolloin sen kaikkia merkityksiä ei nähdä tai haluta tunnustaa. Siksi äitisuhde pitää tuoda näyttämölle, julkiseen tilaan, yhä uudestaan.

Kadonnut yhteys luontoon ja lapseen Leea Klemolan Jessikan pentu (2012) kertoi katkenneesta äiti-lapsi suhteesta äidin näkökulmasta.

Jessika on vuokrannut teatterin, jossa hän, hänen miehensä, terapiakoira Jekku sekä Ilves-nimistä poikaa esittävä Jessikan äiti yrittävät demonstroida metsälavastuksessa perheen yhteistä eksymistä. Esitys oli tarkoitus tallentaa ja lähettää Ilvekselle. Se oli jonkinlainen selitys siitä, miksi kaikki on perheessä mennyt niin kuin on mennyt. Jessika kaipasi aikaa, jolloin ihmiset tarvitsivat toisiaan ja ymmärsivät

kysymykset ja tunteet esitettiin vahvan luonnon­ kaipuun kautta. Samalla Jessikan pentu kyseenalaisti ihmiskäsitystämme sekä ihmisen ja eläimen suhdetta.

Esityksen dramaturgia seuraili Jessikan kokemuksia, ei niinkään kertonut tarinaa. Miten äiti – ei äidin kuva – todella ruumiillisesti kokee maailman.

Onko hänen kokemukselleen tilaa kaiken rationalisoineessa nykymaailmassa?

päihdeäidin elämään vaan kuvattiin yhden äidin havahtumista.

"Ei minulle ole sanaa / Mikä on se äiti, jolta on lapset otettu huostaan? / Huostettu äiti? / Lapseton äiti?

Hiljaisuus, aukko / katkos / Meistä ei voi puhua" Esityksen ytimessä oli musta aukko, häpeä, päivät jotka ovat vyöryneet takkuisesti kuin paha uni, mutta niihin ei nyt sukelleta. Sen sijaan Longan käsikirjoittaman näytelmän tiheät ja pelkistetyt kohtaukset olivat hajonneen peilikuvan sirpaleita,

26 joista muodostuu arvokkaampi kuva Helmistä.

Samalla esitys oli universaali kuvaus äitiydestä, pärjäämisestä, muistojen uudelleenarvioinnista, anteeksiannosta.

äidit, joille on annettu tilaa mediassa. Erilaiset äidit - tv-sarjassa on tutustuttu mormoniperheen, sateenkaariperheen ja vankilatuomiota istuvan, raskaana olevan naisen elämää.

Henkilökohtainen tarve muutokseen, asioiden hajottamiseen ja uudelleenjärjestämiseen toimi Traumaruumiissa, Jessikan pennussa ja Helmissä vahvana, sisäsyntyisenä dynamona. Samankaltainen

Äitiys ei ole vuonna 2017 loppuun käsitelty juttu, vaan siihen liittyvien tabujen, häpeän, luutumien ja vaiettujen asioiden ravistelua tarvitaan.

Näytelmään oli upotettu ote Monika Fagerholmin romaanista Säihkenäyttämö. Siteerauksen lisäksi näytelmässä on Fagerholmin teksteistä tuttua kykyä kuvata pohjatonta surua ja menetystä siten, että tunteesta jalostuu jotain kaunista, jota voi tarkastella kauempaa, vaikkei mustuutta selitetä pois.

Häpeää kohti Päihdeäitien elämää sävyttää kärsimys. Heillä alkoholiongelmaakin suuremmaksi taakaksi tulee usein häpeä, jonka vuoksi apua ei kyetä hakemaan.

Häpeää ovat viime vuosina hälventäneet eri tavoin normatiivisesta ydinperheäitiydestä poikkeavat

Traumaruumis, Jessikan pentu ja Helmi – yksi äiti muden joukossa pyrkivät aidosti muuttamaan äitisuhdetta. Esitykset olivat hyvin tietoisia siitä, miten kohtalokasta voi olla äitimyyttien toistaminen ja äitisuhteen stereotyyppinen toistaminen näyttämöllä. Ne kukin pyrkivät tavalla tai todella oikeasti muuttamaan tilannetta. Niissä äidit ja lapset eivät jääneet uhreiksi, vaikka sellaisia olisivat olleetkin.

On eri asia pyytää yleisö todistamaan sitä, että ihminen on kärsinyt vääryyttä kuin pyrkiä manipuloimaan yleisöä kokemaan sääliä ja kauhua ja ikäviä tunteita, jolloin esitys saattaa vain vahvistaa niitä asetelmia, joita sen alun perin piti kritisoida.

JAA FESTARIFIILIKSET,

VOITA LIPUT!

Auringonlasku Tokoinrannassa, keikkahurmio Huvilassa tai ihmisivilinää Taiteiden yönä – joskus yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Jaa Juhlaviikkojen huikeimmat hetket hashtagilla #juhlaviikkofiilis. Palkitsemme parhaat tunnelmapalat lipuilla ensi vuoden festivaalille.

#juhlaviikkofiilis #juhlaviikot

#taiteidenyö

dynamo pyörittää Peeping Tomin Moederia. Äitiys ei ole vuonna 2017 loppuun käsitelty juttu, vaan siihen liittyvien tabujen, häpeän, luutumien ja vaiettujen asioiden ravistelua tarvitaan.

Samoin tarvitsemme myös kaiken sen selittämättömän kauniin esittämistä, joka ei mahdu äitienpäivän Facebook-statukseen.

Peeping Tomin Moeder Kansallisoopperan Alminsalissa 30.8.–1.9.

Yksi on

suurempi

Australialainen Cate Blanchett on maailman paras näyttelijä. Syitä on tasan neljä.

Teksti: Laura Mattila

Manifesto, 2015 © Julian Rosefeldt and VG Bild-Kunst, Bonn

muita

28

Huomasitko?

Ei maailman paras näyttelijätär tai maailman paras naispuolinen näyttelijä, vaan maailman paras näyttelijä. Piste.

Miksi?

2. Koska älä ala mulle Catelta kysyttiin vähän aikaa sitten brittiläisen Telegraphin haastattelussa, tuntuuko adoptiotyttären kasvattaminen jotenkin erilaiselta kuin poikien, joita Catella ja hänen käsikirjoittaja-miehellään Andrew Uptonilla on kolme.

Muistan, kun luin Caten vastauksen bussissa kännykän näytöltä ja otin ruudusta kuvakaappauksen itselleni talteen.

1. Koska Katharine ja Bob

Cate vastasi:

Käsitellään painavin peruste heti kärkeen: Cate on 2000-luvun Meryl Streep. Mikä on tietysti hölmösti sanottu, koska myös Meryl Streep on 2000-luvun Meryl Streep.

“Kun vaihdoin tytön vaippaa ensimmäistä kertaa, olin vähän että oho, mitäs tällä tehdään.”

Australialainen Cate on kuitenkin enemmän. Hän on yksi niistä harvoista näyttelijöistä, joiden oikeat kasvot ja oikean elämän pystyy unohtamaan, kun elokuvateatterin valot sammuvat.

“Mikä on hölmöä ottaen huomioon, että itselläni on samanlainen värkki.”

Kun Cate esittää Bob Dylania, hän on kaikista elokuvan versioimista Dylaneista ainoa, jonka aikana voi oikeasti unohtaa katsovansa elokuvaa.

Kun Cate kävelee Aviator-elokuvassa Leonardo DiCaprion kanssa golfkentällä, aina välillä on pakko ihmetellä, miten Katharine Hepburn ja Leonardo voivat olla samassa elokuvassa.

Cate voi olla alkoholisoitunut seurapiirirouva, lempeä kaunotar tai englantilainen neitsytkuningatar ja se menee läpi. Hän voi esittää 13 ihmistä (!) yhdessä teoksessa ilman, että hahmokavalkadi alkaa tuntua Putouksen seitsemänneltä tuotantokaudelta.

Cate on 2000-luvun Cate.

Tauko.

Juttu jatkuu sitaatin jälkeen ihan normaalisti. Ehkä juuri se tekee haastattelunpätkästä niin nautinnollisen.

On ihanaa kuvitella, miten Cate on tarkkaillut Telegraphin toimittajaa, heittänyt värkki-kommentin ja odottanut, mitä seuraavaksi. Ollut valmiina iskemään kunnolla, jos kysymykset jatkuvat yhtä tyhminä.

Onkohan Cate pettynyt, kun toimittaja on nauranut kuten vitseille nauretaan, vetänyt pari alleviivausta muistiinpanoihinsa ja jatkanut eteenpäin?

Uskon, että on. Toivon, että on. Sillä juuri se on Caten ihanin piirre. Hänellä menee hermot maailman typeryyteen: sukupuolirooleihin, sovinismiin, pinnallisuuteen, tyhmyyteen.

Ja kun Cate sivaltaa, on ihanaa olla hänen puolellaan.

Vuonna 2014 Cate antoi palaa E! -kanavan GlamCam-kameralle palkintogaalan punaisella matolla.

GlamCamin idea on simppeli: sen edessä analysoidaan gaalaan purjehtivien naisten asukokonaisuuksia. Hitti! Huti! Mitä hän ajatteli?

Kun Cate antoi kameran edessä haastattelua kanavan toimittajalle, hän alkoi kesken kaiken puhua kameramiehelle, joka paneroi kameralla päästä varpaisiin.

Cate voi olla alkoholisoitunut seurapiirirouva, lempeä kaunotar tai englantilainen neitsytkuningatar ja se menee läpi.

“Teetkö noin myös miehille? Mitä kiinnostavaa ajattelet, että siellä jaloissa tapahtuu?”

Koska oltiin Amerikassa, tilanne tietysti suli hammashymyiksi ja hermostuneiksi nauruiksi.

Blanchett palasi rytinällä valkokankaalle vuonna 2013 Blue Jasminen huikaisevassa pääroolissa. Ja pari vuotta myöhemmin Carolin yhtä huikaisevassa pääroolissa.

© KAVI

Suomen kieli on ihana kieli, ehkä koko maailman paras. Perustelu tulee tässä: Cate Blanchett on maailman paras näyttelijä.

Manifesto, 2015 © Julian Rosefeldt and VG Bild-Kunst, Bonn

29

Blanchett on yksi niistä harvoista näyttelijöistä, joiden oikeat kasvot ja oikean elämän pystyy unohtamaan, kun elokuvateatterin valot sammuvat.

Catekin sai hymyiltyä, vaikka väkinäisesti. Se on ehkä hänen vaikuttavin roolisuorituksensa ikinä.

3. Koska väärin on oikein oikeaan aikaan Peter Jacksonin ohjaamassa Taru sormusten herrasta -trilogiassa on kohtaus, jossa tarinan päähenkilö, hobitti nimeltä Frodo, tarjoaa kantamaansa Suurta sormusta haltijalle nimeltä Galadriel.

tyydyn päättelemään, että koska kaikkien on pakko joskus epäonnistua, on se varmasti järkevintä tehdä elokuvassa, jossa suurin pahis on tornin huipulla rimpuileva yksinäinen silmä.

4. Koska maailma on muuallakin Vähän sen jälkeen, kun Cate oli pokannut parhaan sivuosan Oscarin Aviator-elokuvasta, hän muutti

Vielä ihanampaa on se, ettei Catea tunnu rajoittavan tavallisten kuolevaisten rajat. Hän voi olla yhtenä iltana teatterin lavalla, seuraavana Marvelin megatuotannossa ja ensi viikolla saksalaisessa taide-elokuvassa. On helppo kuvitella Cate kahvilan pöytään innostumaan ystävän tai tuttavan hatarastakin ideasta, sanomaan, että I’m in. Ihan sama. Mitä välii.

Let’s do it. Piut paut sille miten pitäisi olla.

Hän voi olla yhtenä iltana teatterin lavalla, seuraavana Marvelin megatuotannossa ja ensi viikolla saksalaisessa taide-elokuvassa.

Cate Blanchettin esittämä Galadriel alkaa visioida kaikkia niitä huikeita tekoja, joihin sormuksen avulla pystyisi. Ääni muuttuu matalaksi, silmät pullistuvat kuopistaan ja sormet leviävät haralleen.

Vähän aikaa näyttää siltä kuin haltija valmistautuisi lurauttamaan Cherin Believe-hitin.

Tolkienin kirjan fanille kohtaus on kamalaa katsottavaa. Kaikki on jotenkin väärin. Kamppailu, joka kirjassa on pientä, hillittyä ja päänsisäistä, on elokuvassa paisuteltua ja mahtipontista.

Tekisi mieli kysyä Catelta, että mitä ihmettä. En tietenkään uskaltaisi (katso kohta kaksi), joten

miehensä kanssa takaisin Australiaan ja ryhtyi vuonna 2008 Sydney Theatre Companyn luovaksi johtajaksi.

Hollywoodissa supistiin, että mitä hittoa se oikein tekee. Ei kai se kuvittele, että Hollywood kiltisti odottelee, kun yli kolmekymppinen nainen vetäytyy kuudeksi vuodeksi australialaiseen teatteriin? Onnea ja menestystä vaan.

Miten täydellistä, että Cate palasi rytinällä valkokankaalle vuonna 2013 Blue Jasminen huikaisevassa pääroolissa. Ja pari vuotta myöhemmin yhtä huikaisevassa Carolin pääroolissa.

Ja juuri siksi Cate on mitä on. Maailman paras näyttelijä.

Piste.

Cate Blanchett Julian Rosefeldtin Manifesto-installaatiossa Helsingin Taidehallissa 19.8.–15.10. sekä Cate Blanchett -elokuvien sarjassa Orionissa 15.8. alkaen.

30

suosittelijat Neljä tunnettua henkilöä valitsivat suosikkinsa Juhlaviikkojen ohjelmistosta.

Mitä, missä, milloin – ja miksi? He kertovat.

Teksti: Christina Boman Kuvat: Johanna Taskinen

31

Tino Singh, start up -yrittäjä:

“On aika arvostaa cover-bändejä” Musiikki on aina ollut lähellä sydäntäni. Olin kerran Köpiksessä aikeissa mennä Tower of Powerin keikalle fiilistelemään hyvää soul- ja funk-musiikkia. Liput keikalle menivät kuitenkin nenän edestä. Sattumalta lähistöllä soitti nuorista pop/jazz-konservatorion oppilaista kasattu coverbändi – Cover of Power. Suunnilleen keikan puolivälissä sisään astui alkuperäinen kokoonpano. Parin biisin jälkeen bändi nousi cover-muusikoiden kanssa lavalle jammailemaan.

Se oli hieno hetki ja ainutlaatuinen kokemus.

Suositus:

Patax, Borta Beast, Huvila-teltta, 18.8. Espanjalainen cover-bändi soittaa takavuosien hittejä flamenco- ja latin jazz -versioina. Olisi aika, että Suomessakin arvostettaisiin enemmän cover-bändejä. On taitolaji tehdä tunnetuista biiseistä omia versioita, jotka todella toimivat.

32

Baba Lybeck, toimittaja, Uutisvuodon ylituomari:

“Keskustelulle on tarvetta” Maailma muuttuu digitalisaation myötä koko ajan. Tekoäly on jo osa arkea, ja sosiaalisen median myötä kommunikointi on lyhyttä, ytimekästä ja yksinkertaistavaa. On hyvä pysähtyä miettimään mihin ja millä tavalla digitalisaatio vaikuttaa nyt ja tulevaisuudessa. Siihen tarvitsemme yhä kipeämmin avointa keskustelua ja ajatusten kehittämistä. Se puolestaan vaatii keskittymistä ja yhteistä aikaa.

Suositus:

Filosofian yö, Kiasma, 1.9. Viime vuonna suosittu tapahtuma tekee paluun ja tarjoaa filosofisia puheenvuoroja ja keskustelua muun muassa digitaalisuuteen liittyen. Kollektiivinen ajattelu on arvokas asia, jota tarvitaan tänä päivänä. Ajatuksia on tärkeää arvostaa, ja on hienoa, että niille on kysyntää.

33

Iisa, muusikko:

“Näkökulman vaihtaminen on tärkeää” Kulttuurin ja erilaisten taidemuotojen kokeminen saa näkemään asioita sellaisesta vinkkelistä, mistä niitä ei ehkä aikaisemmin ole ajatellut. Se on henkisen kasvun ja itsensä kehittämisen kannalta äärimmäisen tärkeää. Kyse ei ole suorittamisesta tai siitä, tietääkö tämän tai tuon taiteilijan, vaan että kokee uusia asioita uudella tavalla.

Suositus:

Vixen, Konepajan Bruno, 17.–20.8. Ovela kettu -oopperaan pohjautuvassa Vixenissa yhdistyvät oopperamusiikki, immersiivinen teatteri ja silent disco. Tapahtuma innostaa minua monesta syystä. On kiehtovaa, että yleisö saa itse kokea, yllättyä ja osallistua kokemukseen. Lisäksi kahden erilaisen äänimaailman yhdistäminen kutkuttaa. Myös Konepajan Bruno on tilana jo niin innostava, että se vie mukanaan muihin maailmoihin.

34

Eero Ritala, näyttelijä:

“Taiteet voivat muuttaa maailmaa” Monet pysäyttävät taidekokemukset toimivat hyvänä muistutuksena siitä, miten monella eri tavalla voi muuttaa maailmaa. Kulttuuri on yksi niistä tavoista. Uuden näkeminen auttaa laajentamaan maailmankuvaa sekä ymmärtämään ympäröiviä asioita ja tapahtumia paremmin. Se on myös yksi oman työni tärkeimmistä kulmakivistä – liikuttaa katsojassa jotain, mikä herättää tunteita ja ajatuksia, ja pistää pohtimaan maailman menoa.

Suositus: Julian Rosefeldt: Manifesto, Helsingin Taidehalli 19.8.–15.10. Olen nähnyt Manifeston aiemmin Berliinissä, ja se teki minuun suuren vaikutuksen. Näyttelijä Cate Blanchett tekee upean suorituksen visuaalisesti vahvassa teoksessa, joka on varmasti inspiroiva kokemus kenelle tahansa. Teos on varsin laaja, joten ahmimisen sijaan se kannattaa kokea useassa osassa. Käy välillä syömässä, pureskele teosta ja palaa sitten takaisin sen äärelle.

36

Musiikkia kaikilla mausteilla

© Petri Anttila

Festariruoka on yhtä kuin tuoppi ja makkaraperunat – vai skumppa ja kolmen ruokalajin illallinen?

Huvila-teltta on toiminut Helsingin elokuisena maamerkkinä ja musiikkidiggareiden kohtaamispaikkana jo yli 20 vuotta, mutta täydelliseen loppukesän tunnelmaan tarvitaan muutakin kuin hyvät soundit.

Ravintola Juuren ja muun muassa Huvilan tarjoiluista vastaavan Juuri Tapahtumien Ilja Björs kertoo, mikä yleisölle maistuu nyt ja tulevaisuudessa.

Sesonkimakuja nyt ja aina Maku tulee ensin, sanoo Björs, ja makupaletti on nykyään todella laaja. Vaikutteita otetaan rohkeasti eri maiden keittiöistä ja yhdistellään omalla twistillä. Huvilan makumaailma etsii inspiraatiota myös kunkin vuoden ohjelmasta, ja tänä vuonna suunnataan esimerkiksi Välimerelle. Yleisesti kasvisruoan suosion kasvu jatkuu vahvana, suurin street food -innostus sen sijaan on jo hiipumassa. Joskus on hyvä uida myös trendejä vastaan, toteaa Björs, mutta yksi niistä saisi mielellään pitää pintansa jatkossakin: panostaminen kestävään kehitykseen ja sesongin laadukkaisiin raaka-aineisiin.

Laatua lasiin Enää riitä nautiskelijalle bulkkiviini eikä rokkarille mikä tahansa tuoppi. Laatua kaivataan festareillakin lautasen lisäksi lasiin, ja ruoka ja juoma kulkevat entistä vahvemmin käsi kädessä harmonisena kokonaisuutena. Huvilan juomauutuuksista Björs nostaa esiin alkuvuodesta ravintola Juuren naapuriin avatun Ohranan pienpanimo-oluet, joita saa jatkossa teltankin hanasta.

Aina vain parempaa Yleisön vaatimustaso ja laatutietoisuus ovat kasvaneet vuosi vuodelta – ja se on pelkästään posiitiivinen asia, sanoo Björs. Käsityötä ja aitoja makuja arvostetaan myös tapahtumissa, mikä kannustaa kehittämään luovaa ja kestävää ruokakulttuuria jatkossakin.

Nopea voitontavoittelu ei tässä kilpailussa riitä.

Lue lisää Huvilan ruoka- ja vip-paketeista helsinginjuhlaviikot.fi/huvila.

Teksti: Laura Gottleben

UNOHTUMATON ILTA ALKAA ETKOILLA Huvilassa virittäydytään konserttitunnelmaan ruoan, juoman ja etko-ohjelman parissa Juhlaviikkojen jokaisena viikonloppuna. Huvilan ravintola on auki 17.30 alkaen ja Juuri Tapahtumat loihtii herkulliset tarjoilut moneen makuun.

Viikonloppuiltoihin on tarjolla myös lippu + päivän menu -paketteja.

Lue lisää: helsinginjuhlaviikot.fi/ruokapaketit

HUVILAN VIIKONLOPPUILLAT 18.8. PATAX, Borta Beast 19.8. THE UNTHANKS, Jemina ja Selina Sillanpää 20.8. CALYPSO ROSE, Vox Sambou 25.8. DANIEL LANOIS, Timo Kämäräinen & Olli Haavisto 26.8. VICTORIA HANNA, Frank Frank Frank 27.8. MÚM: Menschen am Sonntag kinokonsertti 1.9. SUNDARA KARMA, Death Hawks 2.9. KEREN ANN & LAURA GROVES 3.9. MIESKUORO HUUTAJAT

#juhlaviikot Huvilan koko ohjelma osoitteessa helsinginjuhlaviikot.fi

PERJANTAI- JA LAUANTAI-ILTOJEN ETKOMENOSSA MUKANA RADIO HELSINKI

KEREN ANN 2.9. HUVILA

37

38

Anna-Kaari Hakkarainen on helsinkiläinen romaanikirjailija. Juhlaviikoilta hän odottaa eniten Julian Rosefeldtin Manifestoa ja jotain mahdollisimman odottamatonta taidekokemusta.

Daniil näkee minut!

Teksti: Anna-Kaari Hakkarainen

Se oli toukokuinen lauantai. Olin myöhässä. Juoksin pitkä musta takki lepattaen kohti Musiikkitaloa. Minulla ei ollut ennakkoaavistusta tulevasta. Siitä, että elämäni muuttuisi pian.

Mietin jonninjoutavia. Kirosin, että olin pukenut liikaa vaatteita päälle. Oli kuuma. Minuutit juoksivat. Mietin pitäisikö skipata koko juttu ja mennä ostamaan kevättakkia.

Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin en muistanut hionneita vaatteitani. En kiinnittänyt mihinkään huomiota.

Ainoastaan siihen, mitä näin ja kuulin alhaalla esiintymislavalla. Ja mitä kuulemani ja näkemäni minussa herätti. Olin niin sanotusti tiloissa. Sellaisessa ajattomassa ja paikattomassa todellisuuden huoneessa, johon taide parhaimmillaan vie. Siellä kaikki loksahtaa hetkeksi paikoilleen, kaikki on yhtenäistä ja totta. Kaikella on merkitys. Sellainen kokemus jättää ihmiseen jäljen.

Niin minulle teki pianistivirtuoosi Daniil Trifonovin ja Radion sinfoniaorkesterin tulkinta Ravelin G-duurikonsertosta. Koin että Trifonov soitti minulle. Näki minut – symbolisesti, ja ehkä myös vähän kirjaimellisesti (olen aivan varma, että hän katsoi soittaessaan juuri minua!). Trifonov istui flyygelin edessä ja manasi sormillaan ja kehollaan säveliä valtavasta soittimesta esiin. Ne sävelet kertoivat salaisista tunteistani ja menetetyistä rakkauksistani. Miten Trifonov saattoi tietää? Miten Ravel oli saattanut tietää? Vähemmästäkin silmät kostuvat.

En ole suuri klassisen musiikin tuntija. Tietoni perustuvat patologiseen Radio Classicin kuuntelemiseen ja 25 vuotta sitten suorittamaani musiikkiopistoon, jonka matineoita jännitin niin, että sormeni joko kangistuivat tai lipsuivat hikisinä pois pianon koskettimilta. En loistaisi klassisen musiikin sokkotestissä. Mutta se ei estä minua nauttimasta musiikista.

Käyn klassisen musiikin konserteissa samanlaisella metodilla kuin lapsena haaveilin matkoista, joita tekisin isona: silmät kiinni ja karttapallo pyörimään. Parasta oli jos sormi osui johonkin merkittävään kulttuurikaupunkiin tai sitten mahdollisimman outoon paikkaan: Samarkand, Pääsiäissaaret, Tulimaa.

Käyn konserteissa, joiden säveltäjä-, muusikko- tai kapellimestarinimet herättävät minussa samanlaisia riemukkaita

tunnistamisen hetkiä kuin aikoinaan Lontoon, New Yorkin tai Venetsian ilmestyminen nahkean sormenpään alle. Tai lähden Tulimaahan: menen ex tempore Musiikkitaloon ja saan tietää vasta paikan päällä mitä olen tullut kuuntelemaan.

Jos musiikki ei kosketa, tuijotan esimerkiksi patarumpalia ja sitä miten hän kumartuu välillä lähelle rumpujaan, kuuntelee värisevää kalvoa. Katson hänen jokaista hellää liikettään ja kuvittelen hänen koko elämänsä.

Minulla on periaate, että pyrin sanomaan kaikille ystävien kulttuuririentoehdotuksille kyllä. Niin tulen nähneeksi ja kuulleeksi taidetta, jota en olisi itse mennyt katsomaan. Uskon, että taidetta kannattaa harrastaa mahdollisimman laajasti. Se tekee hyvää aivoille ja mielikuvitukselle. Jouko Turkka on kuulemma joskus sanonut, että toiset saavat enemmän irti Valintatalossa vierailusta kuin maailmanympärimatkasta. Allekirjoitan.

Kyse on kyvystä ihmetellä. Tehdä löytöretkiä. Mitä enemmän harjoittelee näkemistä, kuulemista, haistamista ja maistamista, sitä enemmän saa irti mistä tahansa kokemuksesta – vaikka Alepan pakastealtaan valikoiman ihmettelystä: mitä värejä, mikä fonttien sekamelska!

Itse harjoittelen näkemistä niin, että kuljen joka päivä saman matkan töihin ja takaisin. Yhtenä päivänä kiinnitän huomiota talojen ikkunoihin, toisena puihin tai porttikonkien rautaporttien koristeisiin. Joka kerta näen jotain, mitä en ole huomannut aiemmin; todellisuus on aivojemme tekele. Jokaiselle omanlainen. Mutta taiteen kohdalla tilanne ei ole yhtä eriarvoinen.

Taidekokemus on rajatumpi kuin vaeltelu kaupungilla tai ruokakaupan hyllyjen välissä. Joku toinen on jo poiminut todellisuudesta tietyn kokonaisuuden, tehnyt siitä teoksen. Me muut voimme vain nauttia, ajatella, tuntea. Taide onkin tila, jossa voimme hetken kokea jotain jaettua, paeta yksinäisyyttä.

En ollut ainoa, jonka silmät kostuivat Trifonovin käsittelyssä.

Mutta saatoin olla ainut, joka oli lähellä vaihtaa kokemuksen kevättakkiin.

FESTIVAALIOHJELMAN LÖYDÄT KOKONAISUUDESSAAN OHJELMALEHDESTÄ JA VERKOSTA HELSINGINJUHLAVIIKOT.FI Helsingin juhlaviikot tarjoaa elo-syyskuun vaihteessa elämyksiä rosoisesta klubi-tunnelmasta maailman parhaisiin sinfonia-orkestereihin, koko kaupungin valtaavasta yhteisötaiteesta yllättäviin taiteilijakohtaamisiin — ja kaikkea siltä väliltä.

Ohjelmalehti saatavilla mm.

Ticketmasterin myyntipisteistä, Helsingin kirjastoista sekä Helsingin kulttuurikeskuksista.

Ticketmaster.fi

lippupalvelu

0600 10 800

lippupalvelu

1,98€ / min. + pvm.

Ticketmaster.fi 0600 10 800 1,98€ / min. + pvm.

LIPUT MYY TICKETMASTER SUOMI: PUH 0600 10 800 (1,98 €/MIN + PVM) TAI 0600 10 020 (6,79 €/PUHELU + PVM) MA–LA KLO 8–21, SU JA PYHÄISIN KLO 10–18 TAI TICKETMASTER.FI Ticketmaster.fi

lippupalvelu

0600 10 800 1,98€ / min. + pvm.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT

SPONSORIT

lippupalvelu Ticketmaster.fi 0600 10 800 1,98€ / min. + pvm.

Ticketmaster.fi 0600 10 800

PALVELUKUMPPANIT AKUN TEHDAS • HEKU PUNAMUSTA • VAPA MEDIA