TULE ASUMAAN ÄÄNEKOSKELLE
Äänekoskelta löytyi lopulta paikka Puromäen perheen kodille.
”Että mitä jos tänne päin?” Heli Hyttinen Nykyisin äänekoskelainen, Vantaalla syntynyt Henri Puromäki oli pitkään sitä mieltä, että hän ei lähde Vantaalta minnekään. Se oli jyrkkä ei. Äänekoskelta kotoisin oleva Reetta-vaimokin viihtyi nuorempana hyvin. Kauppakeskukset ja ravintolat houkuttivat, kunnes asioiden tärkeysjärjestys muuttui omien lasten myötä. Vähitellen alettiin haaveilla omakotitalosta, mutta ei kauempaa kuin Järvenpäästä, joka tuntui Henrin mielestä suorastaan maaseudulta. – Tuhannen neliön tontti maksoi silloin 30 000 euroa. Sanoin, että minähän en Järvenpäästä niin paljoa maksa. Vuoden päästä sama tontti oli 100 000 euroa. Sitten Vantaalla tuli myyntiin vielä pienempiä 600 neliön tontteja, niistäkin osa lentomelualueella. Tonttihaussa oli tiukka pisteytys. Parhaat pisteet sai, jos oli syntyperäinen vantaalainen ja työpaikka oli Vantaalla. Myös tulot ja
Pihan rakentaminen kuuluu perheen harrastuksiin. perheen koko vaikuttivat. – Oli selvää, että emme saisi tonttia. Haimme silti, koska muuhun meillä ei olisi ollut varaa. Kun tonttia ei tullut, katseltiin seuraavaksi rivi- ja paritaloja. – Muutamaan otteeseen tosin Henrille sanoin, että mitä jos tänne päin. Aina hän sen torppasi, Reetta muistelee. Kunnes Henri koki ahaaelämyksen työmatkalla Jyväskylässä. – Juoksin Jyväsjärven ympäri ja mietin, että vitsi onpa hienoa, että järven
Reetta ja Henri Puromäen perhe jätti etelän ruuhkat ja rakensi Äänekoskelle. ympäri on tällainen reitti. Työni oli juuri muuttunut reissutyöksi, ja aloin miettiä, että sitä voisi ehkä tehdä missä vain. Aika nopeasti työnantaja vastasi, että se onnistuu.
Etelän ruuhka-Suomessa kasvanut on oppinut ylistämään keskisuomalaista järvimaisemaa. Jos Vantaalla meni kesällä uimaan, auto piti jättää kilometrin päähän ja jääte-
lökioskille oli puolen tunnin jono. Hyvällä tuurilla rannalta löytyi pyyhkeen kokoinen vapaa pläntti. Nyt kodin olohuoneen ikkunasta avautuu näkymä, joka yhä saa ensi kertaa kylään tulevien etelän kavereiden hengen salpautumaan. Upeimpia ovat myöhäiset heinäkuun illat, kun parvekkeelta voi katsella Paatelanlahdella hiljaa lipuvia veneitä. Perheelle oli tärkeää,
että mieleinen tontti löytyi heti, kun päätös muutosta oli tehty. Ensi katsomalla rinnetontilla oli sakea puusto, mutta jostain rakosesta näkyi Keiteleen jäätä sen verran, että se vakuutti. Ostopäätös piti lopulta tehdä nopeasti, sillä tontille ilmaantui toinenkin ostaja.
Aiemmin hoitoalalla työskennellyt Reetta uskalsi vasta vuosien jäl-
keen irtisanoutua vakituisesta työpaikastaan Vantaalla, kun töitä näytti riittävän täälläkin. Henri on tehnyt pitkän uran Keskon palveluksessa. Tämän vuoden alussa Puromäet ryhtyivät Kkauppiaiksi. Heillä on pian yhteensä viisi K-marketia Jyväskylässä, mikä on toistaiseksi Suomen ennätys. – Työmatkaan menee 40 minuuttia. Helsingissä se ei riittäisi. Puromäkien mielestä Äänekoskella eletään rennompaa maalaiselämää kuin etelän ruuhkissa, joita heillä ei ole yhtään ikävä. Parasta ovat rauha, mukavat naapurit ja kesäiset järvimaisemat sekä tietysti koti ja lasten mielestä myös kaverit. Kiitosta saavat myös lasten monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Niko, 13, harrastaa painia ja Nea, 10, tanssia. Viisivuotias Aatu käy muskarissa. Koko perhe tykkää ulkoilla. – Haaveissa olisi oma vene. Ehkä jonain päivänä pihassa on uima-allaskin, perhe juttelee.