Inter Vivos 5/2015

Page 39

tuskastuttavalle ahtauden tunteelle. Markuksen into oli kostuttanut tämän valkoisiin boksereihin jo jäljen, ja Elenan käden sujahtaminen housujen kuminauhan alle ei varsinaisesti helpottanut. Mies ei kyennyt ajattelemaan selvästi, tunsi vain Elenan kosteuden sormiensa alla ja halusi tuntea sen samalla jossain aivan muualla. ”Lattialle”, Elena komensi yhtäkkiä, ja tämän ilme oli sellainen, jota Markus ei edes halunnut kyseenalaistaa. Elena laskeutui hänen päälleen hajareisin ja tarttui Markuksen ranteista. ”Näytätpä sinä nälkäiseltä”, Elena sanoi ja kurottautui poimimaan jotain lattialta Markuksen vasemmalta puolelta. Markus näki kravatin, jonka Elena oli hetki sitten riisunut hänen yltään. Vaaleahiuksisen kasvoilla oli ovela ilme, kun tämä kumartui taas Markuksen ylle ja veti kravatin miehen silmille. Sen jälkeen Elena juoksutti kätensä Markuksen kasvojen sivulta tämän rintakehälle ja raapaisi sen vaaleaan ihoon punaisen jäljen. ”Nyt olisi hyvä hetki osoittaa, miten hyviä ne sinun kielitaitosi ovatkaan.” Elena kävi hajareisin Markuksen kasvojen yläpuolelle, ja mies tunsi kostean kuumuuden kasvojaan vasten. Hänen miehuutensa nytkähti innokkaasti, kun hän maistoi ensimmäisen kerran Elenan kiiman ja sai vaaleaverikön ynähtämään hyväksyvästi. Markus oli hyvä tässä, ja Elenan peittelemättömässä himossa oli jotain eläimellistä ja seksikästä. Elena saavutti kliimaksin vain hetken päästä Markuksen aloituksesta, ja tärisi miehen käsien otteessa ja kielen vielä hyväillessä herkimpiä kohtia tämän jalkovälissä. Markusta harmitti, ettei hän kyennyt näkemään vaaleaverikön kasvojen ilmettä tämän orgasmin keskellä. ”Kyllä minä sinut tuon perusteella palkkaisin”, Elena huokaisi hengästyneenä ja nousi Markuksen kasvojen yltä. Markus tunsi käden tarttuvan seisokkiinsa ja voihkaisi. ”Mitähän sinä haluaisit nyt?” Elenan ääni oli kiusoitteleva ja Markuksesta tuntui, ettei tämän tarvitsisi tehdä paljoa ennen kuin hän saavuttaisi oman huippunsa. Jokainen kädenveto hänen sykkivällä varrellaan tuntui taivaalliselta, ja vielä kiihottavampaa oli, ettei Markus nähnyt mitään, mitä Elena teki hänelle.

Niinpä kun hän tunsi kuumat huulet seisokkinsa ympärillä, Markus ei pystynyt pidättelemään voihkaisuaan ja lantionsa vaistomaista liikettä eteenpäin. Elenan kielen ei tarvinnut hyväillä häntä kuin hetken, ennen kuin Markus voihkaisi tulevansa. Sperma purkautui miehen vatsalle ja rintakehälle kuumina, katkonaisina purkauksina. ”Se oli kivaa”, Elena hymähti. Markus nosti kravatin silmiltään. ”Se jäi vähän kesken”, Markus huomautti hiljaa ja raukeana. Elenan kasvot punoittivat vielä, ja tämän vaaleat hiukset olivat karanneet kampauksesta kehystämään tämän kasvoja. ”Sinun täytyy varmaan tulla sitten toistekin käymään…” Ja niin heidän seksileikkinsä jatkuivat estottomasti toimistojen suojissa (ja joskus kahvihuoneessa). Elena keksi uusia tapoja kiusoitella Markusta, ja joskus mies meni tärkeisiin kokouksiin takapuoli hellänä piiskaamisesta, johon Elena käytti pitkiä muoviviivoittimia tai kuminauhoja, ja peitteli ranteisiinsa jääneitä sitomisjälkiä parhaansa mukaan. Elena dominoi häntä seksin aikana ja työasioissa, mutta ärsytyksen sijaan se sai Markuksen vain kiimaiseksi ja toivomaan lisää rajua käsittelyä. ”Ota minut”, Elena voihkaisi eräänä iltapäivänä, kun heidän leikittelyjään oli jatkunut jo kuukauden. Naisen pitkät sääret olivat kietoutuneet Markuksen selän ympärille, ja aina kun tämän kantapää hipoi hihnaa, joka piti Markuksen sisälle työnnettyä seksilelua paikallaan, mies sävähti. ”Sinä olet helvetin märkä”, Markus voihkaisi työntäessään miehuutensa pään Elenaa vasten, ja vaaleaverikkö huokaisi ja nosti selkänsä kaarelle. Markus kumartui Elenan ylle ja upotti toisen kätensä vaaleaan hiuspehkoon. Lelu hänen sisällään liikkui Markuksen liikkeiden tahdissa samalla, kun Elenan lihasten supistelu hänen ympärillään johdattivat nuoren juristin kohti huippua. IV INTER VIVOS 5/2015

39


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.