Karlskogassa

Linja-auto pysähtyi lähelle Boforsin vaatturinliikettä radan lähelle. Siellä oli pieni polku rautatien yli Boforsin pääkonttoriin. Kaikki meni nopeasti, Bofors tarvitsi työväkeä. Näytin henkilösyystodistuksen ja työntekijänumeron, 22490. Piti ensin löytää asunto. Kilstavägenillä oli huone pitkässä keltaisessa parakissa. Tiesin ennestään, että siellä oli aika sekaista. Siksi kysyin, jos ei jossain muualla olisi huonetta. Kyllä, Floravägen 7, toisessa kerroksessa, pohjoiseen päin, oli huone. Kävelin Boforsista Floravägenille, toiseen kerrokseen. Avain oli ovessa. Avasin oven, ja, voi miten hieno asunto.

Tiesin ennestään, että täällä oli järjestys. Jo kun asuin Hängnanissa 1956, tiesin, että parhaat huoneet olivat Floravägenillä. Purin selkärepun. Siellä oli kaikki mitä omistin: kaksi herätyskelloa, pienemmän niistä pidin taskussani. Päätin säästää rahaa, että voisin ostaa rannekellon ja hankkia ajokortin sekä etsiä joku urheiluliitto ja alkaa treenata ja kenties kilpailla. Pääkonttorissa minulle kerrottiin, että minun piti ottaa yhteys Sune Waaraan Kilstassa, tulevassa työpaikassani.

Ostin käytetyn polkupyörän vähittäismaksulla Holmin polkupyöräverstaalta Karlbergissä. Sieltä olin ostanut polkupyörän

1956. Nyt maksoin käsirahan ja näytin työntekijänumeroni. Tein aivan kuin 1956, sain syödä Karlbergin ruokasalissa. Päätin, että maksan joka kerta kun sain tilin. Nyt söin ja sain voileipiä mukaani. Maksoin käteisellä. Ruoka maistui, kun en ollut syönyt koko päivänä. Seuraavana päivänä, joka oli torstai, menin Kilstaan, missä tapasin Sune Waaran. Menimme suoraa konttoriin. Yli-insinööri oli siellä ja toivotti minut tervetulleeksi Kilstaan. Kaikki oli kunnossa ja aloittaisin työn seuraavana päivänä. Sitten menimme pajaan ja hän näytti minulle mitä minun piti tehdä seuraavana päivänä. Minulla oli työkaveri nimeltään Magnusson, joka lauloi Öjebokuorossa. Hän lauloi, yritti saada äänensä kuulumaan yli 20-tonnin heijarin. Ensimmäisen kerran, kun kuulin hänen laulavan, luulin että hänellä on maha kipeä. Hän oli aika pitkä ja vankka – bassoääni? Hän oli hyvin kiltti ja auttavainen.

Vihdoinkin minulla oli työ ja aloin tienata rahaa ja voin alkaa suunnitella tulevaisuutta. Tunsin että vihdoin sain alkaa elää kuin vapaa ihminen. En aikonut koskaan kertoa kenellekään, miten elämäni oli ollut ennen kuin täytin kahdeksantoista vuotta.

Sune sanoi, että jonkun päivän päästä saa Ronny Gustafsson toista työtä, ja sinä olit seppänä vuonna 1957, nytt saat ottaa Heijarin Ronnyn jälkeen. ”Kiitos, mielelläni”. Sanoin Sune Waaralle, että jos sunnuntaisin on työtä, teen sitä silloin mielelläni. Täällä Karlskogassa, Boforsissa ja Kilstassa alkoi minun tulevaisuus. Työkaverit olivat hyviä. Oli monta suomalaista, joita tunsin entisestään. Sune Waara oli aina auttavainen kaikkia kohtaan.

Jonkun kuukauden päästä päätin hankkia ajokortin. Menin Runen Autokouluun Ekmansbackenille. Meni hyvin ja sain ajokor-

tin marraskuun toisena päivänä 1959. Hinta oli 305 kruunua, johon sisältyi kirjat ja ajokortin suoritus (päiväkirjani mukaan). Ihanaa, olin suorittanut ensimmäisen tavoitteeni: ajokortin – ja maksoin käteisellä.

Seuraava, mitä aioin ostaa, oli rannekello. Kävin kaupassa katsomassa ja tarkistamassa hintoja. Näin rannekellon nimeltä Omega Seamaster Guld teräksestä mutta kullattu, kauniilla rannerenkaalla. Sen halusin, mutta hinta oli 310 kruunua. Se merkitsi sitä, että sain tehdä työtä kaksi viikkoa ennen kuin saisin sen. Kuitenkin omistin kellon ennen joulua 1959, ja nyt 60 vuotta myöhemmin minulla on vielä kello tallessa.

En tiennyt miten tulevaisuuteni tulisi olemaan. Kaikki muuttui vain paremmaksi ja paremmaksi. Malmgårdvägenillä numero 41 asui monta suomalaista uudenvuodenaattona 1959. Jotkut tiesivät, että olin saanut ajokortin. Albin Ahonen omisti auton, Hillman, jossa oli rattivaihde. Kaikki viisi poikaa olivat juoneet alkoholia. Minä olin selvinpäin. Sain siis ajaa Albinin auton Kupolille. Siitä tuli muistojen ilta, uudenvuodenilta 1959. Siellä tapasin naisen, jonka kanssa jaoin elämän, ja meillä on lapsia, lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia.

Ensimmäinen kelloni, Omega Seamaster, jonka ostin 1959 ja joka minulla on tallella vielä nyt yli kuudenkymmenen vuoden jälkeen.

Vaimoni Florence ja minä menimme naimisiin toukokuussa 1961.