Imetysuutisia 1/2021

Page 12

IMETYSMATKA: PITKÄ IMETYS

Imetys muuttaa muotoaan lapsen kasvaessa TEKSTI JOHANNA JUNTUNEN KUVA TIINA BOUCHT/BY TIINAB

Suomessa imetys mielletään usein vauvaikään kuuluvaksi. Isomman lapsen imetystä saatetaan vierastaa, joskus jopa painostaa imetyksen lopettamiseen. Äidille taaperon tai leikkiikäisen imettäminen on hyvin erilaista kuin pikkuvauvan.

Suomessa Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos suosittaa täys­ imetystä 6 kk:n ikään asti ja imetyksen jatkamista vähintään vuoden ikään tai pidempään perheen niin halutessa. Maailman terveysjärjestö WHO suosittaa imetyksen jatkamista vähintään 2 vuoden ikään. Yleensä lasten luonnollinen vieroittuminen rinnalta ajoittuu 2–7 ikävuoteen. Tästä huolimatta imetys nähdään usein vain vauvaikään kuuluvana, ja sen lopettamista perustellaan useasta eri näkökulmasta. Itsekin imetystukiäitinä toimiva Jaana Meronen järjesti 7-vuoImetysuutisia 1/2021 12

tiaalle esikoiselleen juhlat imetyksen loppumisen kunniaksi vuosi sitten. 3,5-vuotias kuopus käy edelleen rinnalla, mutta ei enää lapsentahtisesti. – Pitkät imetykset ovat tavallaan kunnia-asia ja tuntuneet luonnollisilta, kun ympärillä on ollut muitakin pitkään imettäviä äitejä, Meronen kertoo. Tuttavapiirin suhtautuminen taaperoimetykseen on vaihdellut. Oma äiti on ollut kannustava, vaikka aikoinaan hänen oma imetyksensä on kestänyt vain muutamia kuukausia.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.