Veikko U.J. Heinonen:
Arne Somersalo, Ilmavoimien 1920-luvun komentaja, tuntemattomin tunnettu fasisti? AC Air Art Oy, 2020, 472 s. ISBN 978-952-68941-1-9
Elämäkertakirjallisuus kiinnostaa. Sotilasjohtajista ja lentäjäsankareista sitä on pitkä rivi, mutta Ilmavoimien entisistä komentajista sellainen on vain J.F. Lundqvistista. Kaksiosainen ”Tuntematon kenraali” on laaja, mutta jättää silti ”Lunkan” edelleen etäiseksi. Majuri (evp), yhteiskuntatieteiden tohtori Veikko Heinonen on valinnut kohdehenkilöksi Arne Somersalon. Tämä ei ole sattumaa, onhan Heinonen Ilmailu-upseeriyhdistyksen asioita selvitellessään päässyt tekemisiin kohteensa kanssa. Elämäkerran kaksi alaotsikkoa herättävät kiinnostusta: ensin Ilmavoimien komentaja ja sitten fasisti? Yleensä tutkimus kuvaa Somersalon aikaa Ilmavoimissa siirtymisenä perustamisvaikeuksista kehityksen kaudelle, jolloin laadittiin kehittämisohjelmia, kehitettiin organisaatiota ja koulutusta sekä muun muassa perustettiin lentokonetehdas. Somersalo-elämäkerta etenee kronologisesti. Aluksi Heinonen kuvaa Sommerien teollisuussuvun sukujuuria. Kansallisen heräämisen myötä sukunimi suomentuu. Opinnot Jenassa keskeytyvät 1914, ja Arne päätyy mukaan maailmansodan rintamille Saksan keisarin palveluksessa. Sotakokemuksensa hän kirjasi kehuttuun ”Taisteluvuosien varrelta” -teokseen 1928. Palattuaan Suomeen 1918 saksalaisen yleisesikuntakoulutuksen saanut ja ensimmäisenä suomalaisena 1. luokan rautaristillä pal-
56
Pilven Veikko 2/2021
kittu upseeri menestyy hyvin saksalaisjohtoisten asevoimiemme alkuvaiheessa. Hän palvelee toimistopäällikkönä Yleisesikunnassa ja osallistuu myös Neuvosto–Venäjän kanssa käytäviin aselepo- ja rauhanneuvotteluihin 1920. Lokakuusta 1920 helmikuuhun 1926 majuri Somersalo toimii Ilmailuvoimien komentajana. Kielitaidosta on taas apua lentokonetehdasta perustettaessa ja Hansa-Brandenburgin lisenssiä hankittaessa. Kosmopoliitti Somersalon vuonna 1921 perustama Aero-lehti heijastelee kansainvälisiä näkemyksiä Douhet´n ajatuksista hävittäjätorjuntaan, jota kehittämään saadaan saksalainen lentäjäsankari Emil Thuy. Komentajakaudellaan Somersalo ajautuu vaikeuksiin sekä oman toimintansa että ”selkään puukottajien” takia. Välit moniin upseeritovereihin palavat. Tuohon aikaan niin sanotut ”ryssänupseerit” saavat lähdön puolustusvoimista, ja jääkäriupseereistakin suomenkieliset valtaavat alaa. Somersalo ei ole jääkäri, eikä siis oikein kuulu samaan vertaisryhmään. Hänet jätetään pois Upseeriliiton johtokunnasta siitä huolimatta, että hän on ollut aktiivisesti perustamassa Ilmailuvoimien Upseeriyhdistystä. Oikeus tuomitsee hänelle muistutuksen lipsumisesta komentajan valvontavelvollisuudesta Ilmailuvoimien epäluotettavan kassanhoitajan kavaltaessa käteiskassasta suuren summan. Lopulta komentaja saa vielä 45 päivän arestirangaistuksen yksityishankintojen ujuttamisesta ohi tullin ilmavoimien tuontimateriaalin mukana sekä vääristellystä lausunnosta lentokonehankintaa koskevassa ylemmälle johdolle lähetetyssä kirjelmässä. Ilmailuvoimien kunnianhimoinen kehittämisohjelma jää rannikkopuolustuksen jalkoihin, ja media parjaa jatkuvista lento-onnettomuuksista. Niiden syitä selittäessään Somersalo ei ole aina varmalla pohjalla. Komentaja kertoo, että ohjaajan virheestä matalataitolennossa menetetty kone olisi tuhoutunut, koska sillä on jouduttu lentämään liikaa eli enemmän kuin yksi lentosuoritus päivässä. Härkäpäisen komentajan ura synkkenee, ja negatiivisia asioita kertyy liikaa. Lopulta vain 35vuotiaana Somersalo pyytää eroa palveluksesta 2.2.1926. Hänelle myönnettiin everstiluutnantin arvo ja oikeus käyttää sotilasvirkapukua. Komentaja-aikanaan Somersalo oli mukana perustamassa Aero-lentoyhtiö-
tä. Hänestä tulee Aeron liikennepäällikkö. Saksan suhteista on hyötyä, kuuluihan Aero alkuvuosinaan Junkersin satelliittilentoyhtiöihin. Vaihe jää lyhyeksi, kun 1920-luvun lopussa hänellä alkaa aktiivisen aatteellisen ja poliittisen toiminnan sekä kirjoittamisen kausi. Somersalosta tulee kommunismin vastaisen Suomen Suojelusliiton pääasiamies ja Valkoinen Vartio, Ajan Sana ja lopuksi Ajan Suunta -lehtien kovasanainen, suomalaiskansallisuutta puolustava päätoimittaja. Hän on mukana Lapuan liikkeeseen liittyvässä toiminnassa, mutta kannattaa kansanliikkeen sijaan vielä kovempaa aktivismia. Hän seuraa fasistien ja kansallissosialistien ajatuksia ja pitää yhteyttä kommunismin vastustajiin ulkomailla. Vaikka vastustaakin parlamentaarista järjestelmää, Somersalo on Isänmaallisen Kansanliikkeen (IKL) kansanedustajana 1931–1936. Hän toimittaa vielä Savon Suunta -lehtiperhettä. Talvisodan lopussa Somersalo pääsee rintamalle ja toimii Ryhmä Suden esikuntapäällikkönä ja sitten jatkosodan alkaessa Kiestingin suunnalla saksalaisten yhteysupseerina. Siellä hän kaatuu traagisesti 50-vuotiaana 16. elokuuta 1941. Jotkut tutkijat ovat esittäneet näkemyksen, ettei Ilmavoimat olisi ollut alussa mitenkään itsenäinen puolustushaara. Sotaylioikeuden Somersalon oikeudenkäyntiasiakirjoista voi lukea ainakin syyttäjän näkemyksen, että maavoimien ”teknisiä aselajeja” perustettaessa ilmavoimia ei luettu niihin, vaan Ilmailuvoimat oli oma itsenäinen kokonaisuus, jolla oli muista erillinen oma taloudenpitokin. Ulkoasultaan Veikko Heinosen kirja on korkeatasoinen ja kuvien laatu hyvä. Se kertoo paljon tuttua, mutta myös uutta. Henkilökuvausta olisi voinut syventää. Ilmavoimista kiinnostuneelle komentajakauden käsittely jää jonkin verran suppeaksi. Myöhemmässä vaiheessa tapahtumat etenevät, mutta sekavuutta syntyy, kun elämäkerran päällä kerrotaan laveasti poliittisesta liikehdinnästä. Kirjan jälkimmäistä osaa olisikin kannattanut tiivistää. Puutteiksi voi lukea tekstin epätasaisuuden ja asiavirheet, kuten sivun 81 kuva, jossa seisoo jylhä Viipurin linna, kun kuvateksti ja asiayhteys kertovat Suomenlinnasta. Kaiken kaikkiaan kyseessä on erikoinen ihmiskohtalo. Arne Somersalon elämäkerta antaa aihetta ajatuksille. – Janne Pauni
