Pilven Veikko Nro 2 2021

Page 50

”Maukka” Maunula (100 v) juhli pyöreitä kurssiveli Olli Vuorion (102 v.,vas) kanssa. Mukana olivat myös Juha Mäkipää (takana vasemmalla), Juhani Kaskeala ja Heikki Lyytinen. Heidän isänsä olivat päivänsankarin tavoin samalla kadetikurssilla 1942 - 1943.

Pilvenveikot 45 vuotta Teksti ja kuvat: Janne Pauni Sotalentäjien perinneklubi Pilvenveikot on saavuttanut hyvän keskiiän. Syyskuussa 2021 tuli kuluneeksi 45 vuotta perustamisasiakirjan allekirjoittamisesta 1976. Aika oli viimein kypsä sotalentäjien kiinteä yhteydenpidon aloittamiseksi, vaikka kokoontumisia olikin ollut jo aikaisemminkin pienemmissä kokoonpanoissa. Toiminnan huippuvuodet olivat 1980–1990-luvuilla, jolloin joukko oli vahvimmillaan. Vuodesta 2006 alkaen yhteisen hengen ja perinteen jatkamiseksi vanhan lentomerkin eli ”lätkän” saaneita täydentämään on mukaan otettu uuden lentomerkin kantajat eli Perinnelentue. Toiminta jatkuu kuukausittaisilla esitelmä/lounastilaisuuksilla. Samalla pidetään yhteyksiä ja jatketaan perinnetyötä. Mukana on toistasataa jäsentä ja liittymään pääsee ilmoittautumalla puheenjohtajalle tai sihteerille.

50

Pilven Veikko 2/2021

Merkittäviä hetkiä 2. kesäkuuta oli hieno juhlapäivä: Pilvenveikko Mauri Maunula täytti pyöreät 100 vuotta. Olosuhteiden pakosta juhlittiin pienessä perhepiirissä. Talin golfkentän maisemissa järjestetyn tilaisuuden tunnelma oli lämminhenkinen. Sadan vuoden taipaleeseen sisältyy paljon nauruhermoja kutkuttavia tarinoita, joista päästiin ”Maukan” ja juhlaväen kertomina osallisiksi. Päivänsankari kaipasi tauolla olleita klubitilaisuuksia ja myös ajattelun kirkkaana pitävän bridgeharrastuksen pariin. Ylilennot Hawkilla ja Viimalla tervehtivät tilaisuutta. Pilvenveikkoihin on liittynyt Suomen puolesta taistelleita ruotsalaisia ja saksalaisia lentäjiä. Nyt tämä aikakausi on tullut tiensä päähän. Müncheniläinen tohtori Walter Schneller siirtyi 98vuotiaana Varjolaivueeseen 30.6.2021. Hän lensi aikanaan ensin Petsamossa ja sitten Osasto Kuhlmeyssä FockeWulf Fw 190 hävittäjäpommittajaa. Pilvenveikkojen tapaamisissa vieraillessaan sympaattinen Schneller tuli tunnetuksi todellisena herrasmiehenä.

”Maukka” antaa everstiluutnantti Inka Niskaselle tyyppikoulutuksen Hornet-rollaattoriin, eli ”Hornaattoriin”.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Ilmasillat ja muut yhteisöt

1min
page 62

In Memoriam: Matti Elonheimo

1min
page 60

Kirja-arvostelut

10min
pages 56-59

Ilmavoimien Reserviupseerikurssi 44 kokoontui

1min
page 55

Lukijalta: Utin Dakokat, osa II

8min
pages 51-54

Pilvenveikot 45 vuotta

1min
page 50

Satakunnan Lennoston Kilta – toinen tapahtumaköyhä kiltavuosi

1min
page 46

Lentovarikon Kilta – teemana lento-onnettomuusmuistomerkit

6min
pages 43-45

Utin Ilmakilta – Kilta mukana HS-6:n muuttotalkoissa

5min
pages 47-49

Lapin Lennoston Kilta - ajankohtaista

1min
page 40

Karjalan Lennoston Kilta – kiltatapahtumia 2021 - Karjalan lennoston 20. komentaja Aki Puustinen palasi kotiseudulleen

6min
pages 37-39

Lentosotakoulun Kilta – toisena koronavuotena 2021

1min
page 41

Lotta Svärd 100 - Ilmavoimien lotat

8min
pages 29-33

Droonisotaa Vuoristo-Karabahissa

3min
pages 27-28

Ilmavoimien Kiltaliitto - ajankohtaista

1min
page 35

Puheenjohtajalta

2min
page 34

Ilmavoimien Viestikilta - kuulumisia vuodelta 2021

1min
page 36

Ilmavoimat LFÖ 21 ilmapuolustusharjoituksessa, Flygvapnet Ruska 21:ssä

1min
page 26

Arctic Fighter Meet AFM21

3min
pages 24-25

Autonomiset järjestelmät – sotatekniikan näkökulmia ilmavoimien taisteluun

3min
pages 22-23

Kaivari 21 – HX-tarjokkaiden loppukiri

5min
pages 6-9

Ilmavoimien taistelu ja logistiikka, operaatioiden mahdollistaja

5min
pages 17-19

Reservin osaaminen Ilmavoimien suorituskyvyn ytimessä

3min
pages 20-21

Pääkirjoitus

2min
pages 3-4

Ilmavoimien operatiivinen suunnittelu ja johtaminen sekä suoja

4min
pages 13-14

Ilmavoimien strategia – Pohjolan parasta ilmavoimaa

5min
pages 10-12

Ilmavoimien taistelun johtamisesta

3min
pages 15-16

HX:n valintapäätös lähestyy mutta perustehtävää ei unohdeta

1min
page 5
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.