Pääkirjoitus Tervehdys Ilmavoimien ja ilmailun ystävät. Me suomalaiset olemme tottuneet yksimielisyyteen turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta linjasta. Valtioneuvoston puolustusselonteko valmistui ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon jatkumona eduskunnan käsittelyyn. Selontekotyössä kuultiin laajaa parlamentaarista seurantaryhmää ja linjaukset ulottuvat yli hallituskausien. Selontekomenettelyllä ohjataan puolustuksen kehittämistä, mutta myös viestitään Suomen linjauksista. Suomi sijaitsee strategisesti merkittävällä alueella, jännitteinen toimintaympäristö on kehittynyt yhä haasteellisemmaksi ja sodan kuva on muuttunut uusien teknologioiden myötä. Pitkäjänteisen kehittämisen keskiössä on oma puolustuskyky, joka rakentuu yleisen asevelvollisuuden ja reservin varaan. Koko maata puolustetaan. Nyt painotetaan korkean valmiuden lisäksi kyber-, avaruus- ja informaatioympäristöjä, joissa on myös pystyttävä toimimaan. Joukkorakenteeseen tehdään muutoksia. Lisäksi kansainvälinen puolustusyhteistyö vahvistuu entisestään. Työ jatkuu selonteon toimeenpanolla puolustushallinnossa. Esimerkkinä tästä on kaikkien puolustushaarojen suorituskykyä tukeva päätöksentekovaiheessa oleva HX-hanke. Demokratiassa politiikka ohjaa maanpuolustusta, eivät kenraalit. Kuluneen vuoden aikana on muistettu jatkosodan alkamista 1941. Sotatoimet Suomen alueella alkoivat Saksan hyökkäyksellä Neuvostoliittoon ja tämän maahamme suuntaamilla pommituksilla. Kun sitten suomalaisjoukot aloittivat talvisodan seurauksena menetettyjen alueiden takaisin valtauksen, rintamilta alkoi saapua suruviestejä. Tappiot kaatuneina ja haavoittuneina olivat suuret. Toinen tärkeä
muistamisen kohde on Lotta Svärd -järjestö, jonka perustamisesta on kulunut 100 vuotta. Ilmavalvonnan lisäksi lottia palveli oman puolustushaaramme piirissä monissa tehtävissä esikunnissa ja lentotukikohdissa. Sota-ajan lottatyön kunnia on onneksi palautettu ja arvotamme sen korkealle. Pilven Veikko kertoo Ilmavoimien uusitusta strategiasta, joka lähtee arvoista, tasapainoisesta kehittämisestä ja ihmisistä. Se antaa suuntaviivaa siihen, mihin puolustushaaraa kehitetään. Rima on korkealla, mutta niin pitää ollakin. Tämän numeron teemana on Ilmavoimien taistelu. Asiakokonaisuutta käsitellään ylätasolta alkaen: lähdemme suunnittelusta kohti johtamista ja kerromme myös taistelun kannalta välttämättömistä tukitoimista. Oma roolinsa on varusmiesten ja reserviläisten kouluttamisella ja kouliintumisella sodan ajan tehtäviinsä. Yksityisen lentokoneen tai taistelijan tilannekohtaisen toiminnan tasolle asti olisi mielenkiintoista edetä, mutta aivan niin pitkälle emme tällä kertaa pääse. Harjoitustoiminta on jatkunut olosuhteisiin nähden vilkkaana. Lehti esittelee uraansa aloittavien lentäjien koulutuksen kannalta tärkeän AFM21-harjoituksen. Toinen pääalueemme – kiltatoiminta – on lopulta käynnistymässä. Me kaikki toivomme, että viimein pääsisimme mahdollisimman normaaliin rytmiin. Pilven Veikko toivottaa informatiivisia lukuhetkiä! – Janne Pauni päätoimittaja
3