2014-8 Ikkunapaikka-Window Seat, Nov 2014

Page 4

Luolahotelleja ja aamuvarhaisia kuumailmapallolentoja

Turkin historiallinen Kappadokia on omaleimainen matkakohde Keski-Anatolian ylängöillä sijaitseva Kappadokia houkuttelee matkailijoita ympäri vuoden. Ainutlaatuiset maisemat, erikoiset, savupiippua muistuttavat kivipilarit ja kymmenet tuhansia vuosia vanhat luolakaupungit takaavat uniikin matkakokemuksen. Helsingissä vierailleiden Nevsehirin maakunnan matkailuyrittäjien viesti on selvä, massamatkailijoita sinne ei kaivata, mutta historiasta ja kulttuurista kiinnostuneet aktiivimatkailijat ovat tervetulleita Kappadokiaan, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteiden joukkoon.

JATKUU SIVULTA 3

Istanbul

TURKKI

Kirsi-Marja Salonen jatkaa SMALin hallituksen puheenjohtajana

Kappadokia

Antti Haukkamaa KAPPADOKIA tarjoaa nähtävää

maan alla, maan päällä ja myös ilmasta käsin kuumailmapallolla lentäen. Maanalaisissa luolakaupungeissa on asuttu jo 4 000 vuotta sitten. Ne ovat olleet varhaiskristittyjen piilopaikkoja. Luoliin kaivettiin myös kirkkoja ja luostareita, joista vanhimmat nykypäivään säilyneet ovat peräisin 500-luvulta. Pelkästään Ihlaran kanjonissa on yli sata bysanttilaiskirkkoa. Alkuperäisiä freskoja on edelleen nähtävissä. Maanpäällistä maisemaa hallitsevat omaleimaiset kivimuodostelmat ja lukuisat laaksot, jotka ovat vaeltajien ja pyöräilijöiden suosiossa. Alueeseen pääsee tutustumaan myös järjestetyillä ratsastusretkillä.

Viking Linen tuore markkinointijohtaja Kaj Tico Takolander on SMALin toinen toiminnan tarkastaja. SMALin syyskokouksessa puheenvuorot käyttivät Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo, muusikko ja YK:n hyvän tahdon lähettiläs Mikko Kuustonen ja Hotelli Haikon Kartanon toimitusjohtaja Juha Mähönen.

Finnair ja muita yhteistyökumppaneita

Alueella on useita korkeatasoisia spa-hotelleja. Kuvassa CCR-hotellien Cappadocia Cave Resort & Spa.

Luolahotelleja ja kuumailmapallolentoja Kappadokian omaleimaisuus tulee hyvin esille majoitustarjonnassa. Kanjonien seinämiin on rakennettu hulppeita luolahotelleja. Vaihtoehtoja löytyy pienistä boutique-hotelleista ylellisiin kylpylähotelleihin. Ravintolatarjonta on runsasta ja kulinaristeja hemmotellaan paikallisilla herkuilla ja alueen monien viinitilojen tuotteilla. Kappadokian ainutlaatuinen maisema kivipaasineen ja kanjoneineen avautuu ehkä parhaiten ilmasta käsin. Kuumailmapallolennot ovat suosittuja ja mahtava kokemus, jota ei kannata jättää väliin. Joka aamu kymmenet pallot nousevat ilmaan. Lentoretkelle lähdetään aamuvarhain, jolloin tuulet ovat suotuisimmat. Kuumailmapallon korissa auringonnousun kokeminen ja maiseman herääminen uuteen päivään,

Kappadokia workshopin isäntiä, vasemmalta johtaja Ahmet Dalgul Turkish Airlines Suomi, Nevsehirin kuvernööri Mehmet Ceylan ja johtaja Osman Taha Kucuk Turkish Airlines Nevsehir.

ei jätä ketään kylmäksi. Kappadokian ehkä tyypillisin valokuva onkin kymmenien pallojen laivueen lipuminen taivaalle kurkottavien kivipaasien välissä. Lennon jälkeen kokemusta juhlitaan samppanjalla ja lentosertifikaatilla. Kuumailmapallolentoja tarjoavia yrityksiä

on useita. Palloja on erikokoisia, suurimpiin mahtuu kerralla jopa yli 30 asiakasta. Tyypillinen aamulento kestää tunnin ja maksaa noin 200 euroa. Turkish Airlinesilla on Helsingistä Istanbuliin 14 lentoa viikossa. Kappadokiaan jatketaan Istanbulista lentäen joko

JATKUU SIVULTA 3

Matkustamisen monet riskit ja poikkeustilanteet Matkustustiedotteet Ulkoministeriön maakohtaiset matkustustiedotteet löytyvät netissä osoitteessa www.formin.fi. UM:n tiedotteissa käyttämä sanamuoto on ’suositellaan välttämään joko tarpeetonta matkustusta tai kaikkea matkustusta ’ tai ’suositellaan poistumaan maasta/ alueelta’. Nämä suositukset on tarkoitettu heti noudatettaviksi, vaikka UM käyttämä sanamuoto ei olekaan jyrkin mahdollinen. Matkailijoiden kannalta UM:n matkustustiedotteilla on roolinsa myös matkan peruutusoikeuden ja matkan hinnan takaisinmaksun kuin vakuutustenkin näkökulmista. ”OP-Pohjola päivittää riskialuelistaa UM:n matkustustiedotteiden pohjalta kerran kuukaudessa ja poikkeustilanteissa useamminkin”, sanoo vahinkoasiantuntija Ilkka Valanne vakuutusyhtiö Pohjolasta. Eurooppalaisen matkustajavakuutus ei vakuutusehtojen mukaan, eräin poikkeuksin, ole voimassa maassa tai alueella, johon matkustamista UM suosittelee välttämään tai josta UM suosittelee poistumaan. Teemu Turunen muistuttaa

4

Kuumailmapallosta aukeaa unohtumattomat näkymät.

Kayseriin tai Nevsehiriin, joista matkaa perille noin 50 km. Tällä hetkellä meno-paluu lentohinta Kappadokiaan on noin 300 euroa.

kaikille suositeltavina esimerkiksi jäykkäkouristus tai hepatiitti A –rokotukset tai riskiarvion perusteella harkittava rokotesuoja ovat ensisijaisia keinoja suojautua vakavilta sairauksilta. Hyttysen ja punkkien levittämiä tauteja, kuten malariaa, denguekuumetta tai puutiaisaivotulehdusta vastaan on syytä suojautua vaatteilla, hyttyskarkotteilla ja vuodeverkoilla sekä lääkärin määräämällä estolääkityksellä. Matkailijan yleisimmät vitsaukset matkoilla ovat kuitenkin hengitystieinfektiot, flunssat ja turistiripuli.

Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo puheenvuorossaan SMALin syyskokoukselle vakuutti yhtiönsä niin suomalaisen elinkeinoelämän kuin matkailun yhteistyökumppaniksi. ”Tämänhetkiset säästöohjelmat yhtiössämme ovat pääosin ohi”, totesi Vauramo, mutta jatkoi, että uusia säästötarpeita voi silti ilmetä. Vauramon ajatuksia ja Finnairin kuulumisia lisää erillisessä jutussamme sivulla 17. SMALin pitkäaikaisen, merkittävän yhteistyökumppanin Matkamessujen myyntiryhmäpäällikkö Lumia Ankkuri kertoi lähestyvistä Matka 2015 – messuista painottaen yhteistyötä matkailualan ja erityisesti SMALin kanssa. Messujen slogan on ”Kohtaa koko maailma – Where the whole world meets”. Matka 2015 –messuille palaa monia merkittäviä näytteilleasettajia, mm. Finnair ja Viking Line sekä useita ’paluumuuttaja-” tai kokonaan uusia maita. SMALin syyskokouksessa käynnistettiin pysyväksi tarkoitettu käytäntö esitellä mahdollisia tiivistyviä järjestösuhteita alan muihin organisaatioihin. Käytännön avasi PATA Finland Chapter puheenjohtajansa Hanna-Leena Halsasin suulla sekä SUOMA ry., toiminnanjohtaja Hannu Komun persoonassa. SMALin syykokouksessa liiton kunniajäsenyys myönnettiin Matkatekijät Oy:n Tuomas Mäntysaarelle, joka on ollut myös liiton monivuotinen puheenjohtaja.

SMALin hallitus 2015 SMALin sääntömääräisen syykokouksen tehtäväksi on säädetty liiton seuraavan toimintavuoden luottamushenkilöiden valinta. Toimintaryhmien puheenjohtajille hallituspaikka lankeaa automaattisesti vaalijärjestyksen mukaisesti, samaten matkatoimisto- ja matkanjärjestäjäryh-

SMALin toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti, kunniajäseneksi kukitettu Tuomas Mäntysaari ja liiton puheenjohtajana toisen 2-vuotiskautensa aloittava Kirsi-Marja Salonen.

mien varapuheenjohtajille liiton hallituksen varajäsenen mandaatti. Matkanjärjestäjäryhmässä jouduttiin äänestämään varapuheenjohtajan paikasta neljän ehdokkaan kesken. Muutoin valinnat sujuivat yksimielisesti ilman äänestyksiä.

SMALin vuoden 2015 luottamushenkilöt Puheenjohtajaksi jatkamaan toiselle 2-vuotiskaudelleen valittiin Kirsi-Marja Salonen, Matkatoimisto Heta Oy, Turku.

SMALin hallituksen jäsenet 2015: Eva Torra, Apollomatkat Virpi Paasonen, CWT Petri Novitsky, Futurist Anne-Marjut Väänänen, Travellink Sari Mäkinen, Lomalinja Sinikka Laukas, Kouvolan Matkatoimisto.

SMALin hallituksen varajäsenet 2015: Olli Miettinen, Matka-Miettinen/Saimaatours Matti Palermaa, Olympia Petter Mikkonen, Pohjolan Matka Christine Stukaloff, SRG Finland/Etraveli.

Liikematkustajan riskit

FBTA:n ”Poikkeustilanne”-laivaseminaarissa m/s Finlandialla käytiin vilkas paneelikeskustelu monenlaisista matkustajaa kohtaavista yllätyksistä. Paneelia moderoi Eero Havia (vas.) ja siihen osallistuivat Hanna Siltakorpi Finnair Disruption Management, Katariina Poutiainen Aviator Finland, Arrival Service & Ticket Office Team Manager , Tuulia Taipale, SMT, viestintäpäällikkö ja Minna Oinaanoja Pöyry PLC, Group Travel Manager.

myös yksilöllisestä matkustusilmoituksesta erityisesti riskialttiille alueille matkustaessaan. Omat henkilö-, matkan aikaiset kontakti- ja matkatietonsa yksittäinen kansalainen voi jättää UM:n järjestelmään, josta se otetaan esiin vain jos po. alueella ja po. aikana ilmenee kriisi- tai hätätilanne.

Vatsavaivoista pandemiaan Infektiolääkäri ja SOS Internationalin koordinoiva lääkäri Katariina Kainulainen sekä terveydenhoitaja Eeva Pekkanen muistuttivat Matkailijan terveysoppaasta, joka löytyy verkossa osoitteesta www.thl.fi. Rokotesuojan hankkiminen,

Suomen Liikematkayhdistys ry FBTA:n laivaseminaarissa käsiteltiin myös matkustuksen poikkeustapauksia. CWT:n brittijohtaja Trevor Greenaway totesi, että matkustaminen on tilastollisesti riskialtein toiminto, johon työnantaja työntekijäänsä pyytää. Poikkeustilanteiden syiksi hän listasi koko joukon asioista lentojen viivästymistä ja peruutuksista liikenneonnettomuuksiin, sairastumisiin, lentoasemien sulkemisiin, kehnoon säähän, hotellien tulipaloihin ja suoranaisiin rikoksiin. Teemasta käytiin FBTA:n Liikennetoimikunnan pohjustama valaiseva ja vilkas paneelikeskustelu. Lisäksi kuultiin viestintätoimisto Zeelandin johtaja Päivi Holmqvistin ajatuksia ”Pää kylmänä paniikissa” poikkeustilanne- ja kriisiviestinnästä.

THAIMAA ROADSHOW. Reilu parikymmentä thaimaalaista yritystä teki pysähdyksen Suomessa ennen Lontoon WTM:ään menoa. Mukana oli niin hotelleja kuin DMC-yrityksiäkin. Illan pääpalkinto oli Thai Airwaysin lentolippu Tukholmasta Thaimaahan. Kuvassa palkinnon voittanut Raj Kumar Intiakeskuksesta, Thaimaan suurlähettiläs Mr. Rachanant Thananant, Thaimaan turistitoimisto uusi johtajatar Khun Pakkanan Winijchai sekä Thai Airwaysin Fred Wahlstedt.

8 • 2014 NOVEMBER


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.