
1 minute read
Tarinareitit KUTSUVAT TUTUSTUMAAN
Ylä-Savo luottaa kulttuuriin, luontoon ja hiljaisuuteen matkailijoiden houkuttelemiseksi alueelle.
Yhtenä, uutena houkuttimena ovat tarinareitit, jotka julkaistiin toukokuun alussa Outdooractive.com-sivustolla.
– Sivustolta löytyy kaikkiaan kuusi reittiä, joissa on kussakin kuusi-seitsemän käyntikohdetta Ylä-Savon kuntien alueella sekä Rautavaaralla, Kestävää kasvua Ylä-Savon matkailuun -hankkeen projektipäällikkö Kirsi Piirainen sanoo.
Tarinareittien tekeminen oli yksi hankkeen toimenpiteistä. Sivustoon pääsee tutustumaan maksutta.
Reittien kohteissa ovat mukana Iisalmi ja tienoot -ryhmän noin 35 matkailualan yritystä ja toimijaa, jotka ovat Piiraisen mukaan kiinnostuneita nimenomaan vastuullisesta matkailusta.
Piiraisen mielestä Ylä-Savossa on todella vahva kulttuuriperintö, joka ei ole vain taideteoksia.
– Se on myös vanhoja rakennuksia, perinteitä, tapahtumia, kuten esimerkiksi Eukonkanto. Meillä on todellakin monipuolinen ja rikas kulttuuriperintö, jota ehdottomasti kannattaa hyödyntää matkailussa.
Piirainen toteaa, että on tutkittu tosiasia, että suurin osa matkailijoista on juuri kulttuurista kiinnostuneita niin Suomessa kuin maailmalla. –
Kukaan ei tule paikkakunnalle pelkän majoituksen takia vaan jonkun kiinnostavan kohteen tai tapahtuman vuoksi. Ja tullessaan matkailija käyttää paikkakunnan palveluja, ostaa ruokaa, majoittuu, ostaa pää- sylippuja ja niin edelleen.
Piiraisen mielestä tarinareitit ovat vahva lisä koko Pohjois-Savon matkailulle.
Voisi ajatella, että esimerkiksi
Kuopiossa ja Tahkolla yöpyjät voisivat tehdä retkiä meidän tarinakohteisiimme.
Verkkosivuston lisäksi tarinareittejä markkinoi myös Iisalmi ja tienoot -ryhmä.
– Muutakin markkinointia on mietinnässä. Tärkeintä on, että matkailumarkkinointi ei lopu hankkeen päättymiseen.
Tarinareitit hyödyntävät muun muassa Juhani Ahoa, Halosten taiteilijasukua, kirkkoja, Koljonvirran historiaa ja luontokohteita, kuten Uuranholia.
Yksi tarinareitin yrityskohde on Ravintola Tilly Iisalmen kulttuurikeskuksessa. Ravintola liittyy Juhani Ahon jalanjäljillä -reittiin.

Meillä on kehitteillä Viettelys-niminen leivos, joka kertoo tarinaa Juhani Ahon rakkaudesta vaimonsa Vennyn sisareen Tillyyn, Emmi Tikkanen Ravintola Tillystä sanoo. Myös Ravintola Tillyn kotisivuilta löytyy taustaa Ahon ja Tillyn suhteesta.
Tikkasen mielestä tarinareitit ovat hyvä idea matkailun edistämiseksi. – Ja ruokaelämykset ovat olen-
Ylä-Savon tarinareitit: nainen osa elämysmatkailua, jota nämä tarinareitit edustavat. Siksi haluamme kehittää tarinaan liittyvän leivoksen.
Juhani Ahon jalanjäljillä -reitilllä selviää, mikä merkitys synnyinseudulla oli hänen kirjalliseen tuotantoonsa. Aho oli myös kalamiehiä! Kalastuselämykset odottavat matkailijaa.
Luonto puhuttelee -reitillä koetaan mm. Uuranholi ja Paljakkavuori.
Kirkot kertovat, mikä merkitys niillä on ollut alueen ihmisten elämässä. Kirkkojen kauniit yksityiskohdat ihastuttavat.
Luovasti maisemassa -reitillä kohtaat mm. Halosen taiteilijasukua ja pääset Lapinlahden Taidekadulle ja Väärnin pappilaan.
Koljonvirta virtaa ajassa taaksepäin Suomen sodan aikaan.
”Vesi loi uutta” -reitillä mennään Ylä-Savon teollistumisen ihmeen alkujuurille ja rautaruukkiaikaan.
Kestävää kasvua Ylä-Savon matkailuun -hankkeelle on myönnetty Pohjois-Savon liiton EAKR:n ja Ylä-Savon seuturahan rahoitus. Hanke päättyy 30.8.2023.
Tullessaan matkailija käyttää paikkakunnan palveluja, ostaa ruokaa, majoittuu, ostaa pääsylippuja ja niin edelleen.