
1 minute read
Reetta ja Saara testaamaan IISALMEN IHMEITÄ
ihmeellisten vuosien parissa juuri Iisalmessa verrattuna pääkaupunkiseutuun.
Petterinkulma Oy:n viihtyisään
Iisalmen kaupungin ja By Iisalmi –verkoston Koe Iisalmi! -koeasumisen kampanja herätti tänäkin vuonna runsaasti kiinnostusta ja hakijoita oli ympäri Suomea.
Iisalmi saakin kesäkuun alussa sarjassaan jo viidennen virallisen koeasukkaansa, kun varhaiskasvatuksen opettaja Reetta Sojakka Helsingistä muuttaa kaupunkiin työskennelläkseen kesän ajan Iisalmen kaupungin varhaiskasvatuspalveluissa. Nyt on ensimmäinen kerta, kun koeasukas on julkisen sektorin palvelukseen pestautunut osaaja – Sojakan kautta päästään seuraamaan, millaista on työ lapsuuden kaksioon Makkaralahdelle muuttavan Reetan some-viestinnän kautta päästään kurkistamaan siihen, millaista on työskennellä varhaiskasvatuksessa kaupungissa, jossa kasvatukseen ja opetukseen on monin tavoin panostettu. Reetta saa varhaiskasvatuksen opettajana työskennellä eri päiväkodeissa iisalmelaislasten parissa, joten aitoja kohtaamisia on koeasukkaalla varmasti tiedossa. Jo ennen Reetan asettumista Iisalmeen on @koeiisalmi -Instagram-tilissä mielenkiintoista seurattavaa, sillä tuttuun tapaan Ylä-Savon ammattiopiston sisustus- ja restaurointialan artesaaniopiskelijat remontoivat ja sisustavat koeasunnon tulevan iisalmelaisen mieltymykset huomioiden. Samalla he saavat työelämäkokemus- ta ja viestintäosaaminenkin karttuu luontevasti projektin myötä.
Täysin uutta koeasumisen lajia edustaa Workcation #ByIisalmi -kokeilu, jossa sosiaalisen median yrittäjänä työskentelevä terveysviestinnän asiantuntija Saara Närä yhdistää työn ja vapaa-ajan asumalla viikon ajan Spa Hotel Runnissa. Workcation-kokeilu nostaa Saara Närän kokemusten kautta esille ne monet mahdollisuudet, joita Iisalmessa on tarjolla hänen kaltaisilleen monipaikkaista työtä tekeville ja yrittäjille. Teemana koeasumisessa on tänä vuonna kiireneutraalius eli hyvinvointi, joka syntyy työn ja palautumisen tasapainosta.
Iisalmen kaupungin markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Laura Koski kertoo, että workcation-kokeilu houkutteli hakijoiksi etenkin yrittäjiä ja itsensä työllistäjiä. Monelle heistä työn ja vapaa-ajan yhdistävä workcation onkin tarpeen, sillä usein pitkä, yhtäjaksoinen loma ei ole mahdollinen.
– Iisalmessa ja tienoilla on paljon kohteita, joissa leppoisa ympäristö ja vaikkapa erilaiset hoidot ja elämykset tuovat työpäivän lomaan virkistystä. Ajatuksemme on, että kokeilun myötä tällaiset seudultamme löytyvät loman ja työn yhdistävät palvelut ja mahdollisuudet tunnettaisiin paremmin, ja kenties myös yritykset innostuvat kehittämään uusiakin tuotteita ja markkinointia tälle kasvavalle kohderyhmälle, joka voi tehdä työtään melkein mistä vain paikasta käsin, Koski kertoo.
Terveystieteiden maisteri Saara Närä kertoo, että workcation, eli loman ja työn yhdistäminen, kiehtoo myös ilmiönä.
– Ajattelen, että Workcationin kaltaista työnteon pitäisi olla joka keasti uusia asioita, joilla kaupunkilaisten elämästä tehdään vieläkin parempaa, oli kyse sitten ihmisten, yritysten tai luonnon hyvinvoinnista. päivä. Sellaista, että työpäivään mahtuisi palautumista ja rentoutumista lisääviä elementtejä jatkuvan puurtamisen ja raatamisen sijaan.
Työ on keskeinen osa elämää ja siten hyvinvointia, ja tällä hetkellä työ uuvuttaa ihmisiä enemmän kuin koskaan. Sen vuoksi on mietittävä uusia, joustavampia tapoja tehdä työtä, jotta meillä olisi pitkiä työuria vielä tulevaisuudessakin.
– Workcation voi olla yksi ratkaisu palauttavampaan, lempeämpään ja rennompaan työntekoon, pohtii Närä.

