Lomittaja antaa maatalousyrittäjille KULLANARVOISTA APUA

Maatalouslomittaja Ari Roivaisen työpäivä Niko ja Hanna Mähösen lypsykarjatilalla Maaningan Tuovilanlahdessa on alkanut seitsemän aikaan aamulla.

Roivaisen aamun tehtäviin on kuulunut muun muassa tarjoilla apetta karjalle.

Roivaisella on noin viisi eri paikkaa, missä hän käy lomittamassa. Toiminta-alueena on pääosin Maaninka, Pielavesi ja Siilinjärvi.

– Jos tulee sairaustapaus, niin sitten olen lähtenyt päivän varoitusajalla, Roivainen kertoo

Tila on Roivaiselle tuttu, sillä ensimmäisen kerran hän on käynyt siellä lomittajan tehtävissä jo vuonna 2010.

Hanna Mähösen mukaan suurin osa lomittajista on Pohjois-Savon lomituspalvelun työntekijöitä. Pohjois-Savon lomituspalvelua hallinnoi Iisalmi. Roivainen on lomittajana poikkeus, sillä hän toimii lomittajana yrittäjäpohjalta. Suurin osa lomittajista on jonkun kaupungin, kuten Iisalmen palveluksessa.

Haastattelupäivänä Roivainen lomitti Niko Mähöstä, joka oli isyysvapaalla. Vastaavasti kun Hanna Mähönen oli äitiysvapaalla, Roivainen lomitti häntä.

– Ari on siinä mielessä harvinainen lomittaja, että hän pystyy meitä molempia lomittamaan. Yleensä on niin, että meitä lomittaa eri henkilö, Hanna Mähönen kertoo.

Jos Mähösille tulee täysin uusi lomittaja, joka ei tunne karjaa ja koneita, hänet perehdytetään päivän tai kahden perehdytysjaksolla.

Lomittajista on pulaa valtakunnallisesti. Lomittajia jää eläkkeelle, eikä uusia ole tullut sitä mukaa tilalle.

Vuoden alusta lomitusalue muuttui koko Pohjois-Savon kattavaksi.

Aiemmin Iisalmi kuului Ylä-Savon lomituspalveluun ja Maaninka Sydän Savon lomituspalveluun.

– Ei ole huono asia, että tuli isompi lomitusalue. Nyt lomittajan tulo ei katso kuntarajoja, Hanna Mähönen sanoo.

Aiemmin esimerkiksi Lapinlahti ei ollut samaa aluetta Maaningan kanssa, joten sieltä ei olisi voinut tulla Mähösille lomittajaa.

– Meiltä ei ole Lapinlahden rajalle kuitenkaan pitkä matka. Aiemmin esimerkiksi Pielavesi ja Iisalmi olivat eri aluetta. Kun hallintoa on keskitetty, saattavat lomittajan työmatkat jopa lyhentyä, Hanna Mähönen selventää.

Roivainen asuu muutaman kilometrin päässä Mähösten tilalta. Viime vuonna hän muun muassa ajoi Pielaveden Vaaraslahteen lomittamaan. Yhdensuuntainen matka on noin 50 kilometriä Roivaisen kotoa.

– Uskon, että nyt Kiuruvedeltä käy siellä enemmän lomittajia, hän arvelee.

Lomittajalla on yleensä kaksiosainen työpäivä ja työaika vaihtelee noin 4–10 tuntia riippuen tilan tarpeesta.

Lomitus auttaa maatalousyrittäjää työssä jaksamisessa.

– Jos ei olisi lomituspalveluita tai vuosilomia, niin tilanne olisi hankala, Hanna Mähönen sanoo. Maatalousyrittäjillä on oikeus 26:een vapaapäivään vuodessa, jolloin pitäisi saada lomitusapua. Lisäksi sijaisapulomitusta järjestetään sairaslomien ja esimerkiksi vanhempainvapaiden ja äitiyslomien ajalle.

Mähösillä on 280 lehmää ja toistasataa vasikkaa ja hiehoa. Työntekijöitä on isäntäpariskunnan lisäksi neljä.

Tilalla on neljä lypsyrobottia. Koneistaminen jättää aikaa muille töille. – Robotti pyörii 24 tuntia vuorokaudessa. Robotti on mahdollistanut yksiosaiset työpäivät, Niko Mähönen kertoo.

Jos tilalla ei olisi robottia, tapahtuisi lypsäminen aamuin ja illoin.

Teko Ly Tulkitsee Peltolohkon Tukikelpoisuuden

Tukea hakevien maatalousyrittäjien viljelytoimenpiteitä seurataan tulevana kesänä satelliittien avulla myös Ylä-Savossa. Järjestelmän ajatus on, että tekoäly, johon on muutaman vuoden ajan syötetty tietoja, tulkitsee satelliittikuvien perustella esimerkiksi, onko pelto peltoa vai jotakin muuta. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ely) katsoo korvauskelpoisuuden.

– Jos kuva on tekoälyn mielestä epäilyttävän näköinen, niin sen jälkeen kuvan tulkitsee ihminen tar- vittaessa paikalla käyden. Syksyllä tarkastellaan ely-keskuksen ja yhteistoiminta-alueiden yhteistyössä maataloustoimintaa; havaitaanko esimerkiksi ilmoitettua kasvia tai onko peltolohkolla tehty niittoa tai muuta sellaista, mitä lohkolla ilmoitettu kasvi vaatii, Ylä-Savon maaseutupalveluiden johtaja Eero Pulkkinen sanoo.

Viljelijä tekee selvityksen paikkaan sidotun valokuvan avulla Vipu-mobiilin kautta, joka on ladattavissa älypuhelimeen sovelluksena.

– Se on vasta muistutus, ei valvontaa.

Pulkkinen kertoo, että näin voi käydä esimerkiksi silloin, jos viljelijä on joltain tietyltä lohkolta unohtanut tehdä niiton.

– Sellaista on tullut vastaan, että työmieheltä on yksi lohko jäänyt niittämättä. Pinta-alat saattavat olla isot.

Aiemmin valvonta tapahtui satunaisotantana.

Jos viljelijällä ei ole älypuhelinta, palvelun voi ostaa asiantuntijalta.

– Valtaosa ei saa muistutuksia, koska viljelytoiminta tapahtuu niin kuin se on ilmoitettu. Jos selvityspyyntöön ei vastaa mitenkään, niin silloin tuki hylätään kyseiseltä lohkolta. Tiedot kuvista menee ely-keskukselle ja maaseututoimistoon. Pohjois-Savossa on kolme yhteistoiminta-aluetta. Pulkkisen vastuualueena on Iisalmi, Lapinlahti, Sonkajärvi ja Vieremä. Alueellinen viranomainen on Pohjois-Savon ely-keskus. Pulkkinen kertoo, että viljelijöillä on ollut koko ajan käsitys, että peltojen seuranta olisi tapahtunut satelliittien avulla jo vuodesta 1995 lähtien.

Mutta se alkaa vasta nyt. Seuranta on pakollinen koko EU:ssa.

Iisalmi on ollut maatalouden sähköisessä asioinnissa edelläkävijä. – Valtakunnan ensimmäisen sähköisen tukihakemuksen viljelijä jätti Iisalmessa vuonna 2005. Pulkkinen sanoo, että 1980-luvulla silloinen Iisalmen kaupungin apulaiskamreeri Jorma Väänänen kehitteli konekielisen tiedonsiirron peltojen pinta-alalisistä pankin järjestelmään. – Ne tulivat Iisalmessa maksuun muutamaa päivää ennemmin kuin muilla naapurikunnissa.