__MAIN_TEXT__

Page 1

IHME-nykytaidefestivaali IHME Contemporary Art Festival

2016 Katerˇina Šedá


2


IHME-nykytaidefestivaali IHME Contemporary Art Festival 2016


JULKAISUN TEKIJÄT / COLOPHON Toimittajat / Editors: Katja Koskela, Paula Toppila Käännökset / Translations: Mike Garner, Kari Vähäpassi, John Acher Litterointi / Transcription: Katja Koskela Oikoluku / Proofreading: Suvi Korhonen Valokuvat / Photographs: Veikko Somerpuro Graafinen suunnittelu / Graphic Design: Timo Jaakola IHME visuaalinen ilme / IHME visual identity: Kokoro & Moi © Katerˇina Šedá, Tekijät / Authors, Taidesäätiö Pro Arte Foundation Finland, 2016 Tämä kirja on digitaalisen julkaisun erikoispainos, erä 300 kpl. Digitaalinen julkaisu on ladattavissa kotisivuiltamme ihmefestival.fi This book is a special edition of a digital publication, print run 300 copies. The digital publication can be downloaded at ihmefestival.fi ISSN-L 1799-8239 ISSN 1799-8239 Etukansi / Front cover: TBeeGirls esiintyy, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016. / TBeeGirls performing, IHME Project 2016. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

2


SISÄLLYSLUETTELO | TABLE OF CONTENTS IHME-nykytaidefestivaali . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4 IHME Contemporary Art Festival . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 6 Johdanto Ratikkasoittajien kiertuetta etsimässä, Paula Toppila . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 9 Introduction In Search of the Tram Buskers’ Tour, Paula Toppila . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 25 IHME-teos / IHME Project Ratikkasoittajien kiertue / Tram Buskers’ Tour . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 44 Keskustelu vuoden 2016 IHME-teoksesta Ratikkasoittajien kiertue, Katerˇina Šedá, Hamza Walker ja Paula Toppila . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 46 Conversation on the IHME Project 2016 Tram Buskers’ Tour, Katerˇina Šedá, Hamza Walker and Paula Toppila . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 65 Taiteilija / Artist Katerˇina Šedá . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 88 IHME-koulu Esittely . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 92 Koulujen ratikkaretket . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 94 IHME-tehtävät ja Meidän IHME . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 97 IHME-työpajat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 98 Mitä kuuluu + -radiotyöpaja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 100 IHME-kouluprojekti Poriksen IHME . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 102 Näyttämöitä-kulttuurikurssi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 105 IHME-raati . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 105 IHME School Introduction . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 108 Tram tours for schools . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 110 IHME Tasks and Our IHME . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 112 IHME Workshops . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 114 Hear and There+ radio workshop . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 118 IHME School Project . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 120 The Scenes Culture Course . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 124 IHME Panel . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 124 Ohjelma / Programme Ohjelma 1.4.–3.4. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 128 Programme of events 1.4.–3.4. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 131 Marie-Louise Ekmanin näyttely . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 145 Marie-Louise Ekman’s exhibition . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 146 Videotaidetta biennaaleista . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 150 Video art from the biennials . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 151 IHME 2016 lukuina / IHME 2016 in numbers . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 154 IHME kiittää / IHME wishes to thank . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 160 Henkilökunta ja yhteistyökumppanit / Staff and Partners . . . . . . . . . . . . . . . . 162 IHME-julkaisut / IHME publications . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 163

3


IHME-nykytaidefestivaali

Taidesäätiö Pro Arte haluaa edistää taidetta demokraattisessa yhteiskunnassa, tärkeänä osana ihmisten elämää ja arkea. Säätiön tarkoituksena on edistää kuvataiteen asemaa ja näkyvyyttä sekä kehittää sen yleisösuhdetta ja saavutettavuutta. Toiminta on kansainvälistä ja suunnattu kaikille kulttuurista kiinnostuneille. Säätiö tuottaa vuosittaisen IHME-nykytaidefestivaalin, jonka kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy. Julkinen taideteos Taidesäätiö Pro Arte kutsuu joka vuosi yhden kansainvälisen taiteilijan tai taiteilijaryhmän toteuttamaan tilapäisen IHME-teoksen julkiseen tilaan. Festivaaliohjelma IHME-teoksen ympärille rakentuu monipuolinen festivaaliohjelma: puheenvuoroja, keskusteluja, elokuvia ja videotaidetta, musiikkia. Taiteilija kertoo teoksensa lähtökohdista, ja yleisö voi jakaa oman kokemuksensa nykytaiteesta julkisessa tilassa. Ohjelmassa nostetaan esiin myös ajankohtaisia teemoja yhteiskunnasta ja taiteen kentältä. IHME-koulu IHME-koulu on osallistumisen iloa – kouluvierailuja, työpajoja, taidekasvatusta. Festivaali tekee yhteistyötä muun muassa nuorisotoimen ja oppilaitosten kanssa tuottaen projekteja lapsille ja nuorille. IHME-tehtävät ja Meidän IHME -tilaisuus on suunnattu erityisesti opettajille. IHME-raati on festivaalin yleisön edustajista koostuva keskustelufoorumi, joka kokoontuu muutamia kertoja vuodessa. Julkaisut Festivaalin julkaisut 2009–2016 ovat maksutta ladattavissa IHMEen kotisivuilla osoitteessa www.ihmefestival.fi/historia Henkilökunta Taidesäätiö Pro Arten henkilökuntaan kuuluvat toiminnanjohtaja Paula Toppilan lisäksi kulttuurituottaja Katja Koskela, assistentti Vappu Tainio (opintovapaalla), tiedottaja-assistentti Suvi Korhonen (opintovapaan sijainen) sekä projektikohtaisia työntekijöitä.

4


IHME-nykytaidefestivaalin asiantuntijatyöryhmä / The expert team of IHME Contemporary Art Festival: Hanna Johansson, Paula Toppila, Timo Valjakka, Tuula Arkio, Leevi Haapala. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

Asiantuntijatyöryhmä Taidesäätiö Pro Arten toiminnan sisällöstä vastaa asiantuntijatyöryhmä, johon kuuluvat museonjohtaja emerita Tuula Arkio (puheenjohtaja), Nykytaiteen museo Kiasman johtaja FT Leevi Haapala, taidehisorian dosentti FT Hanna ­Johansson, kuraattori, säätiön toiminnanjohtaja FM Paula Toppila sekä k ­ riitikko, kuraattori Timo Valjakka. Hallinto Taidesäätiö Pro Arten hallituksen jäseniä ovat Tuula Arkio, Leevi Haapala, ­Hanna Johansson, asianajaja, varatuomari Marja Ramm-Schmidt, Koneen ­Säätiön yliasiamies Anna Talasniemi ja Timo Valjakka. Säätiön asiamiehenä toimii Lauri Paloheimo / Foundation Management Advisors.

5


IHME Contemporary Art Festival

Pro Arte Foundation Finland seeks to promote art as a resource for democratic society, and as an important part of human life and everyday existence. The Foundation’s aim is to enhance the status and visibility of visual art, to improve the relationship between visual art and the public, and to make it more accessible. The Foundation’s work is international in scope and directed at anyone interested in culture. The Foundation produces the annual IHME Contemporary Art Festival. Admission to all festival events is free. The Finnish word IHME means ‘miracle’ or ‘wonder’. However, in daily use it appears in a variety of phrases, meaning something strange, weird, something that awakens curiosity. Art commission in public realm Each year, Pro Arte Foundation Finland invites an internationally recognized visual artist or group of artists to make a temporary work of art – the IHME Project – in public space. Festival programme A multi-faceted Festival programme is devised and constructed around the IHME Project: talks, discussions, films and video art, and music. Each artist talks about the starting points for their artwork, and the audience can share their own experiences of contemporary art in public space. The programme also raises current themes about society and the art scene. IHME School IHME School incorporates school visits, art-education projects and workshops – active participation and the joy of learning. The Festival collaborates with youth departments and schools, and produces programmes of events for children and young people. IHME Tasks and the Our IHME event are particularly aimed at teachers. The IHME Client Panel is a discussion forum that meets several times a year and consists of members of the audience. Publication The events of the annual Festival are documented in an online digital publication. This can be downloaded free at: www.ihmefestival.fi/en/history Staff Pro Arte Foundation Finland’s staff comprises: Executive Director Paula Toppila; Cultural Producer Katja Koskela; Assistant Vappu Tainio (on study leave); Communications Officer/Assistant Suvi Korhonen (substitute during VT’s study leave); and several project-specific workers.

6


Kuva/Photo: Veikko Somerpuro

Expert team Responsibility for the artistic content of Pro Arte Foundation Finland’s activities lies with its expert team comprising: Museum Director Emerita Tuula Arkio (chair); Kiasma Museum Director Leevi Haapala, Ph.D.; Docent of Art History Hanna Johansson, Ph.D.; Foundation’s Executive Director and Curator Paula Toppila, MA; and Critic and Curator Timo Valjakka. Administration The members of the Pro Arte Foundation board are: Tuula Arkio (chair); Leevi Haapala; Hanna Johansson; Master of Laws with court training Marja RammSchmidt (vice-chair); Timo Valjakka; and Executive Director of Kone Foundation, Anna Talasniemi. The Foundation’s Administrator is Lauri Paloheimo, Foundation Management Advisors.

7


8


Ratikkasoittajien kiertuetta etsimässä Johdanto

9


Taiteilija Kateřina Šedá saapui ensimmäiselle vierailulleen Helsinkiin 8. joulukuuta 2014. Mukana oli aviomies, taiteilijan assistenttina työskentelevä David Ondra. Olimme tavanneet Kateřinan kanssa syyskuussa Brnossa, Tšekin tasavallassa ja keskustelleet IHMEen esittämästä kutsusta, budjetista ja aikatauluista. Nyt olimme ryhtymässä työhön. Tiedustelin häneltä etukäteen, mitä hän toivoi tekevänsä, näkevänsä ja keitä tapaavansa viisipäiväisellä vierailullaan. Kateřina halusi kuljeskella itsekseen kaupungilla, tehdä kiertoajelun pääkaupunkiseudulla sekä haastatella eripituisia aikoja Suomessa asuneita tšekkejä ja myös eri-ikäisiä tavallisia suomalaisia. Häntä kiinnosti vierailla kaupunginmuseossa ja – jos sellainen löytyisi – lastenpeleihin, -leikkeihin ja leluihin erikoistuneessa museossa. Lisäksi Kateřina toivoi tulkkia käyttöönsä, sillä hän koki, ettei hänen englantinsa ole riittävän hyvä ajatellen suomalaisten haastatteluja. Näin teimme, ja päivät täyttyivät ohjelmasta, löytämieni haastateltavien, IHMEen henkilökunnan ja työryhmän tapaamisesta ja keskusteluista. Pian oli perjantai ja vierailun viimeinen ilta, ja istuimme ravintolassa illallisella. Kysyin, miten vieraat summaisivat vierailua ja oliko joitakin selkeitä suuntia selvillä, mihin lähdemme seuraavalla kerralla etenemään. Suorasukaiseen tyyliinsä Kateřina totesi, että koki Helsingin aika tylsänä. Hän oli pettynyt, kun joulunaika ei elävöitä kaupunkia mitenkään eikä julkisessa tilassa ole mitään erityistä. Ihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä eikä heillä ole ongelmia. ”Pitäisikö tehdä toinen teos nimeltään Everything is Perfect1 ?”, nauroi taiteilija. Lähdimme ulos kylmään ja pimeään ja päätimme mennä takaisin keskustaan raitiovaunulla. Tyhjä raitiovaunu odotti päätepysäkillä ja istuimme alas. Kateřinan huomio kiinnittyi etuosan penkkeihin, jotka eivät olleetkaan vierekkäin vaan lomittain. ”En ole koskaan nähnyt mitään tällaista”, totesi Kateřina ja kysyi, miksi ihmeessä tuolit oli aseteltu niin. Arvelin syyksi jotakin teknistä asiaa tai ensimmäisen vaunun ruuhkautumista helpottavaa järjestelyä, mutta lupasin ottaa asiasta selvää. David otti kuvan penkeistä ja tästä inspiroituneena pariskunta aikoi viettää loppuillan reissaten raitiovaunulla ja metrolla, havainnoiden ja kuvaten. Teosehdotus tuli toukokuussa: “(..) näin jälkikäteen mieleeni painui ainoastaan yksi poikkeus: istuinten järjestys joissakin raitiovaunuissa. Istuinparin toinen penkki on muutaman sentin toisen edessä. Se toi mieleeni anekdootin, jonka eräs haastattelemani vanhempi nainen kertoi minulle: Kun tšekki tulee ravintolaan ja vain yksi pöydistä on varattu, tšekki kysyy, voiko hän liittyä seuraan. Suomalainen ei koskaan tekisi niin, vaan istuisi automaattisesti eri pöytään. Istuinten järjestyksestä raitiovaunussa – en muuten ole koskaan nähnyt vastaavaa missään päin maailmaa – tuli välinpitämättömyyden ruumiillistuma paikassa, joka muutenkin edustaa persoonatonta julkista liikennettä. Samanaikaisesti se toimi ärsykkeenä, joka sai minut haluamaan muutosta tilanteeseen.

1 Kateřina Šedá toteutti Everything is Perfect -nimisen teoksen vuonna 2014 Los Altosissa, Yhdysvalloissa. Šedá kirjoittaa: ”Kun haastattelin Los Altosin asukkaita, kaksi asiaa nousi esiin: näytti siltä, että Los Altosissa kaikki on täydellistä ja alueen tunnusmerkki on menestys. Sana ’paras’ saavutetaan useimmiten korkeatasoisella koulutuksella (alueella on yksi parhaista kouluista ja lukioista koko maassa), joten jokainen asukas on, loogista kyllä, menestyksekäs. Paras koulutus, paras talo, paras auto – kaikki saman kaavan mukaan.” Lue lisää hankkeesta Šedán kotisivulta: www.katerinaseda.cz/en

10


Joidenkin penkkien sijoittelu raitiovaunuissa ihmetytti Kateřina Šedáa ja lomittaisista penkeistä muodostuikin taitei­lijalle Helsingin julkisen tilan symboli. / Kateřina Šedá was surprised by the arrangement of some seats in trams. To her, this arrangement became a symbol of the public space in Helsinki. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

Päätin järjestää epätavanomaisen Adventtifestivaalin, jonka paikka ja esiintyjät olisivat epätavanomaiset. Kaikilla raitiolinjoilla olisi elävää musiikkia päivittäin ainakin yhden viikon ajan ”taiteilijoilta” eri puolilta maailmaa. Haluaisin lähestyä New Yorkin metron ilmiömäisiä afroamerikkalaisia muusikoita, Pariisin metron chanson-laulajia ja muita julkisen liikenteen esiintyjiä eurooppalaisissa kaupungeissa. Haluaisin myös kutsua mukaan paikallisia muusikoita, joilla ei muutoin ole mahdollisuutta soittaa kadulla2, soittamaan yhdelle linjalle. Raitiovaunuista tulisi siten kohtaamisten ja yllättävien kokemusten paikkoja. Tapahtuman ainutlaatuisuus olisi suoraan suhteessa esiintyjien lukumäärään sekä heidän erilaisiin taustoihinsa ja musiikkilajeihinsa. Tunnuslause tulee olemaan ”mitä värikkäämpää ja rohkeampaa, sitä parempi!” Julkisesta kaupunkiliikenteestä voi tulla kokoontumisen ja hidastamisen paikka kiireisen adventtiajan keskellä. Ratikkasoittajien festivaalista voisi tulla elementti, joka ei ainoastaan 2

Tässä vaiheessa Kateřina Šedá ei vielä tiennyt, että katusoitto on sallittua Helsingissä kaikille ilman lupaprosessia. Joukkoliikennevälineissä soittaminen sen sijaan on kielletty.

11


Paula Toppila, IHME, Sanna Hagberg HKL/Helsinki City Transport, Riia Lehtonen ja/and Tiina Humaloja, IHME. Kuva/photo: Veikko Somerpuro erota Helsinkiä muista kaupungeista, mutta synnyttää myös jouluisen yllätyksen kaupungille itselleen.”3 Keskustelimme Kateřinan ehdotuksesta työryhmässä ja pidimme sitä onnistuneena ja toteutuskelpoisena IHMEen kontekstissa. IHME on lähtökohdaltaan taiteilijakeskeinen: kutsutulla taiteilijalla on vapaus valita sellainen aihe ja toteutustapa kuin hänestä tuntuu kiehtovalta tai tarkoituksenmukaiselta. Emme odota taiteilijoiden tekevän sitä, mistä heidät tunnetaan, vaan haastamme heidät pikemminkin tekemään jotain ihan muuta, kokeilemaan omia rajojaan. On kuitenkin kaksi asiaa, joita pyydämme taiteilijoita pohtimaan jo kutsussa: ensimmäinen on teoksen kontekstisidonnaisuus eli kuinka tuleva teos linkittyy juuri ajankohtaiseen tilanteeseen maailmassa, Suomessa, suomalaisessa yhteiskunnassa. Toinen asia on pohtia mahdollisuutta yleisön osallistumiseen teoksen valmistelu- ja/tai toteutusvaiheessa. Oli hienoa, että Kateřina lähti tekemään itselleen uudenlaista teosta materiaalinaan elävä musiikki ja katusoittajat, kohteenaan sattumanvarainen yleisö 3

12

Lainaus David Ondran sähköpostiviestistä toukokuulta 2015. Viesti on lähetetty Kateřina Šedán nimissä ja ote julkaistaan hänen luvallaan.


julkisessa liikennevälineessä. Ymmärsin hyvin, että joulun aika oli taiteilijan mielestä looginen ajankohta teokselle, koska juuri tuolloin hän oli käynyt Helsingissä ja tehnyt havaintonsa. Festivaalimme vakiintunut ajankohta on kuitenkin maalis–huhtikuu, joten tästä keskustelimme. Jouduimme pian yhdessä toteamaan, että jos teos toteutuisi joulukuussa, aikataulu olisi liian tiukka projektin onnistuneelle toteutukselle. Näin etenkin, kun myöhemmin Kateřinalla ilmeni vaikea raskaus, joka edellytti täydellistä lepoa syyskuiseen synnytykseen saakka. Päätimme toteuttaa hankkeen festivaalille tuttuna ajankohtana maalis-huhtikuussa. Kateřina toivoi myös, että ottaisimme koulut mukaan hankkeeseen, jotta lapsilla olisi mahdollisuus oppia monikulttuurisuudesta ja tämä sopi erinomaisesti yksiin taidekasvatuspyrkimystemme kanssa.4 Iloksemme raitiovaunuliikenteestä vastaavat tahot – HSL Helsingin Seudun liikenne ja Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL – vastasivat nopeasti tiedusteluuni lähteä mukaan hankkeeseen, ja saatoimme edistää hanketta eteenpäin. Lontoossa asuva graafikko Radim Peško, jonka kanssa Kateřina oli tehnyt useita kertoja yhteistyötä, alkoi suunnitella projektille graafista ilmettä ja flaijereita, joiden avulla etsisimme verkostojemme kautta katumuusikoita teokseen. Prahalainen musiikkikriitikko ja -kuraattori Pavel Klusák tuli mukaan projektiin lokakuussa ja teki taustatyömatkoja koko marraskuun. Alkuvuodesta saimme lopullisen esiintyjälistan laadittua, IHME-teoksen koordinaattori aloitti työnsä ja pääsimme vauhtiin teoksen toteutuksen osalta. Kuin yhtäkkiä oli edessä viikko, jolloin teos toteutui. Siihen asti vain videoissa nähtyjen muusikoiden saapuminen Helsinkiin oli kuin olisi tavannut elokuvista tutut hahmot. Oli upeaa kuulla toinen toistaan taitavampien muusikoiden esiintyvän toisilleen ja yleisötyöntekijöille tutustumisillassa ennen projektin alkua. Tuntui hienolta, kun jokaiselle muusikoille räätälöity esiintymisaikataulu ja reititykset toimivat pieniä säätöjä lukuun ottamatta, yleisötyötekijät raportoivat positiivista palautetta, media innostui projektista ja Instagramiin ilmestyi videotallenteita. Taiteilija seurasi jokaista muusikkoa dokumentointiryhmänsä kanssa ja säteili tyytyväisyyttä. ”Kiitos Kateřinalle IHMEestä sporassa, taianomaisesta matkasta ja löytöretkestä”, kiitti IHME-teoksen kokenut Esa-Matti Harkke festivaalin aikana. Kuten niin moni muukin noina päivinä myös hän oli ajanut ohi määränpäänsä ennen kuin huomasikaan. Hänen tapauksessaan mukanaan vei tšekkiläisen DVA-duon musiikki. ”Kokemus oli selfie, jossa oli menneisyyttä, tätä päivää ja pieni pilkahdus tulevaisuuteen. Kateřina näytti, että meillä on spora, toisemme, yhteistä iloa – taide, jossa on hyvän elämän elementtejä”, Harkke jatkoi.5 Helsingin kaupunginmuseon johtaja Tiina Merisalo puki kokemuksensa teoksesta sanoiksi näin: ”Teoksessa kohdataan jotakin yllättävää, kokemusta tulkitaan omien linssien läpi, jotakin liikahtaa, jokin kupla rikkoutuu. Oma tarina kietoutuu osaksi yhteistä tarinaa tässä kaupungissa. (…) Tuntui, että ainakin hetkeksi syntyi parempi kaupunki.”6 4 5 6

Lue lisää siitä, miten koululaisten osallistuminen toteutui sivulta 94. Esa-Matti Harkken puheenvuoro on kuultavissa kokonaisuudessaan IHMEen YouTube-kanavalla: youtu.be/52RxRJxZaz4?list=PLtzjA2DABwA9Z8NfD3ychkTRq_HWhRg1Q Tiina Merisalon puheenvuoro on kuultavissa kokonaisuudessaan IHMEen YouTube-kanavalla: youtu.be/zX8riVDAaKg?list=PLtzjA2DABwA9Z8NfD3ychkTRq_HWhRg1Q

13


IHME-teoksen henkilรถkuntaa WHS-teatteri Unionissa. / The staff of the IHME Project in WHS Theatre Union. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

14


15


Suurin osa yleisöstä tuntui jakavan Harkken ja Merisalon myönteisen kokemuksen: teos tavoitti yli 24 000 henkilöä, ja raitiovaunuliikenteestä vastaava HKL sai vain kahdeksan palautetta koko hankkeen aikana ja niistä seitsemän oli negatiivista. Toki myös festivaalin palautekanaviin tuli kriittistä palautetta: moni olisi mieluummin matkannut hiljaisuudessa, jotkut kertoivat ääniyliherkkyydestään ja siitä, miten he todella kärsivät kovista äänistä, olipa ääni kuinka taitavan muusikon tuottamaa tahansa. Mutta kokonaisuutena negatiivisen palautteen määrä on epätavallisen vähäinen tapahtuman volyymiin nähden. On selvää, että taiteelliset interventiot julkisissa tiloissa ottavat tilan ja ajan joltakin muulta toiminnalta kyseisessä tilassa. Äänen ollessa yksi teoksen olennainen elementti, teos ei ainoastaan vie fyysistä tilaa, vaan valloittaa kokoaan paljon suuremman tilan, äänenkantaman. Korviaan ei voi sulkea teoksen tarjoamalta musiikilta, jolloin teoksen läsnäolo voi pahimmillaan tuntua väkivaltaiselta häiriöltä julkisessa tilassa. Chicagon yliopiston englannin kielen ja taidehistorian professori W.J.T. Mitchell on kirjoittanut siitä, miten väkivalta saattaa olla jopa sisäänrakennettu elementti julkisessa taiteessa. Väkivallalla voi olla erityinen rooli riippuen sen poliittisesta tai esteettisestä statuksesta; muodosta, jossa se manifestoituu, identiteeteissä, jotka siitä kärsivät tai sitä käyttävät, tai teoksen erityisissä olosuhteissa juuri tietyllä hetkellä. Kysymys on monen yksityiskohdan yhteisvaikutuksesta, jonka tuloksena kokemus väkivallasta voi syntyä. 7 IHME-teos kieltämättä nyrjäyttää arkisen kokemuksen julkisessa liikennevälineessä. Kuraattori Hamza Walker totesi keskustelussaan Kateřina Šedán kanssa festivaalin puheohjelmassa, että tavallaan Ratikkasoittajien kiertue -teos ottaa raitiovaunumatkustajan panttivangiksi. Walker jatkoi kysymällä ironisesti, että miten siinä sitten voi itse osallistua, viitaten toiveeseemme yleisön osallistumisen mahdollistamisesta teoksessa.8 On totta, että teos pakottaa raitiovaunumatkustajan kuuntelemaan musiikkia, jota hän ei ole itse valinnut tai joka ei esimerkiksi sovi hänen sen hetkiseen tunnelmaansa. Tosin pois voi jäädä seuraavalla pysäkillä ja vaihtaa seuraavaan vaunuun. Myös teoksen inhimillinen materiaali eli katumuusikot ja yleisötyöntekijät altistuivat potentiaaliselle väkivallalle, yleisön mahdollisille vihanpurkauksille. Onneksi näitä tilanteita ei juuri tullut eteen ja vähältä piti -tilanteissa selvisimme diplomatialla. Walkerin kysymykseen aktiivisen osallistumisen mahdollisuudesta palaan hieman myöhemmin. Taidekriitikko Otso Kantokorpi lähti pyynnöstämme etsimään Ratikkasoittajien kiertuetta ja todistaa: ”Minua ärsytti koko teos alusta asti. Menin kolmeen raitiovaunuun, joissa ei tapahtunut mitään. Löysin sitten saksofonistin, mutta en tykännyt siitäkään.”9 Teoksen lähes 300 elävälle esitykselle oli laadittu tarkat koordinaatit, mutta taiteilija halusi, että teoksen kohtaaminen olisi yllätys. Siksi 7

W.J.T.Mitchell; ”The Violence of Public Art” in Art and Public Sphere, toim. W.J.T.Mitchell, Chicago University Press, 1992, s.37–38. 8 Kateřina Šedán ja Hamza Walkerin keskustelu IHME-festivaalilla Helsingissä 2.4.2016. Litteroitu ja editoitu haastattelu tässä julkaisussa s. 46. 9 Otso Kantokorven puheenvuoro on kuultavissa kokonaisuudessaan IHMEen YouTube-kanavalla: youtu.be/_uNU7d045cs?list=PLtzjA2DABwA9Z8NfD3ychkTRq_HWhRg1Q

16


The Entropies, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016. / The Entropies, IHME Project 2016. Kuva/photo: Veikko Somerpuro tarkkoja vaunutietoja tai aikatauluja ei jaettu yleisölle.10 Haasteen muodostivat muusikoiden tarvitsemien taukojen yksilölliset pituudet ja raitiovaunujen joustavat aikataulut, mikä käytännössä teki tarkkojen aikataulujen jakamisen myös mahdottomaksi. Teosta oli vaikea etsimällä löytää. Harmistusta kriitikolle aiheutti yhtäältä se, ettei hän voinut hahmottaa teosta kokonaisuutena, ja toisaalta tieto siitä, että teos tapahtuu koko ajan joillekin muille. Positiivisiakin huomioita Kantokorpi teki: ”Teoksella ei tarvitse olla sellaista muotoa, jonka heti hahmotan ja voin siitä kirjoittaa. Teos, joka hajoaa noin, on mielenkiintoi10 Ratikkasoittajien kiertue -teos käsitti Kateřina Šedán toiveesta lauantaina 19.3.2016 klo 19 alkaen ”viimeinen tunti” -osuuden, jonka aikana kaikki muusikot soittivat aikataulun mukaan yhden tunnin joko linjalla 7A tai 7B. Yleisön oli tällöin mahdollista mennä kuuntelemaan juuri sitä esiintyjää, jota toivoi, tiettynä kellonaikana.

17


nen, koska se ei toisinna taidemaailman tylsintä tapaa olla. Myös keskeisen urbaanin liikennevälineen ottaminen mukaan teokseen on mielenkiintoinen. ” Eniten Kantokorpi arvostelee sitä, että teos tuottaa vain ohimenevän hetken, joka ei kokijaa todennäköisesti muuta: ”Kun taide on yhteisöllisyyttä, haluaisi enemmän muutosta, pidempiaikaista vaikuttavuutta. Teoksen pitäisi mennä syvemmin rakenteisiin.” Lopuksi hän kuitenkin myöntää myös lyhyen kohtaamiseen muutoksen mahdollisuutena: ”Kyllähän joku kokemus voi olla asia, joka muuttaa ajattelua. ” Taide ja yhteisöt voivat yhdistyä monella tavalla, mutta kaikki taide, jota tehdään ihmisten kanssa, ei kuitenkaan täytä yhteisötaiteen kriteereitä, joista useimmiten tärkein on organisoitu, pitkäkestoinen ja tavoitteellinen yhteistyö määritellyn yhteisön kanssa. Tällöin taiteen tehtävä määritellään yhteisön kanssa yhdessä mahdollisesti yhteisön itsensä asettaman päämäärän saavuttamiseksi eli toimitaan yhteisön kanssa yhteisön hyväksi. Toisen ääripään esimerkkinä voisi käyttää useimpia IHME-teoksia, joissa syntyy hetkellisiä, lyhytkestoisia ja löyhempiä yhteisöjä. Emme kuitenkaan kutsu ­IHME-teoksia yhteisötaideteoksiksi, koska ne ovat tähän mennessä – yhtä lukuun ottamatta – lähteneet liikkeelle taiteilijan ehdotuksesta ja hänen sisällöistään, eivät tyhjältä pöydältä yhteisön kanssa keskustellen. Ainoa IHME-teos, jossa yhteisöt synnyttivät merkittävän sisällön teokseen jo sen suunnitteluvaiheessa, oli Miroslaw Balkan Signaalit. Siinä kaupunginosayhdistykset määrittelivät oman tärkeän kysymyksensä ja valitsivat asiantuntijat, joiden halusivat siitä kanssaan keskustelevan. Teos synnytti myös hieman pidempikestoisia pieniä yhteisöjä, jotka opettelivat taiteilijan ehdotuksesta yhdessä uuden kielen, lippuviittomat, ja esittivät tärkeän kysymyksensä kadulla lippuviittomin johdattaen yleisön samalla tapahtumapaikalle. Pikemminkin kuin yhteisötaiteeseen, IHME-teokset, joista useimmat painottavat kohtaamista, taiteilijan suunnitteleman tilanteen aktivoitumista – esimerkiksi tämänvuotisessa teoksessa sitä hetkeä, kun satunnaisesta ohikulkijasta tulee yleisön edustaja, jopa aktiivinen osallistuja – liittyvät taiteen laajempaan ontologiseen muutokseen. David Beech, Valandin taideakatemian professori Göteborgista, kirjoittaa Marcel Duchampin readymade-teoksista alkaneesta kehityskulusta, joka on tuonut meidät kohti kohtaamisen taidetta. Duchamp lanseerasi modernin ”taidottoman” taiteilijan, jonka työvälineitä saattoivat olla mitkä vain, täysin toiselta alalta lainattu metodi tai muu, mikä kulloinkin osoittautuukin tarkoituksenmukaiseksi. Samalla häviävät ne kolme tekijää, jotka perinteisesti yksilöivät taiteen taiteeksi: taiteilija, taideobjekti ja katsoja. Taideinstituutio on alkanut muistuttaa muita instituutioita, muita yhteisiä, sosiaalisia tiloja. Katsoja on osallistuja, vieras, kumppani, välittäjä tai vertainen. Taideteoksia ennemminkin käytetään kuin katsotaan. Taiteilijaa kiinnostaa se, miten ihmiset teoksessa käyttäytyvät sen sijaan, mitä he esille asetetusta teoksesta ajattelevat.11 Beechin esimer11 Beech: “Weberian Lessons: Art, Pedagogy and Managerialism” In Curating and the Educational turn. Toim. Paul O´Neill & Mick Wilson, Open Editions/de Appel, 2010, s. 52–55.

18


Kuva/photo: Helsingin kaupungin aineistopankki / Kimmo Brandt

19


Yleisötyöntekijä Salla Fornano ja matkustaja, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016. / Audience worker Salla Fornano with a passenger, IHME Project 2016. Kuva/photo: Veikko Somerpuro kissä taiteilija Liam Gillick on tyytyväinen, jos keskustelua syntyy teoksen luona, vaikka ihmiset olisivatkin selkä teokseen päin näyttäen jättävän sen huomioitta. Teos voidaan nähdä ns. kolmantena elementtinä, jota ilman tuota keskustelua ei tapahtuisi. Esimerkiksi kävisi hyvin myös myös Kateřina Šedán Ratikkasoittajien kiertue, jossa ihmisten käyttäytymisen muutos, hetkellinenkin, on taiteilijan päämäärä ja kiinnostuksen kohde. Taide on tila, joka antaa luvan tehdä toisin ja toisin tekemisessä on aina muutoksen mahdollisuus. Kirjailija Jari Ehrnrooth kiteytti kokemansa teostilanteen draamana, esityksenä nimeltään Leikkivä kaupunki: jos hyväksyy roolinsa yleisönä, kokemus on nautittava.12 Voittopuolisesti yleisö havahtui nopeasti omaan rooliinsa yleisönä ja omaksui sen myös käyttäytymällä kuten yleisö: taputtamalla, viheltämällä, huutamalla ”Bravo!”, eläytymällä musiikkiin kehollaan ja tanssimalla. Teos vapautti ihmiset toimimaan julkisessa tilassa toisin kuin yleensä ja näkemään, että muutos on mahdollinen. Ratikassa voi soittaa musiikkia, vaikkei se ole luvallista; niissä voi seikkailla, vaikkei yleensä teekään niin; 12 Jari Ehrnroothin puheenvuoro on kuultavissa kokonaisuudessaan IHMEen YouTube-kanavalla: youtu.be/j1hQEquF524?list=PLtzjA2DABwA9Z8NfD3ychkTRq_HWhRg1Q

20


Kateřina Šedá ja/and Paula Toppila. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

siellä voi jutella tuntemattomille ihmisille ilman että se tuntuu oudolta. Jo se, että ajoi pysäkkinsä ohi, oli toisin tekemistä, koska se tarkoitti rutiinista poikkeamista. Vastauksena Hamza Walkerin esittämään kysymykseen osallistumisen mahdollisuudesta kerron vielä, että jotkut kaupunkilaiset lähtivät teoksen yllättävyydestä ja vaikeasta löydettävyydestä huolimatta etsimään teosta. He ajelivat ympäriinsä raitiovaunuilla ja pyrkivät kuulemaan mahdollisimman montaa muusikkoa. Eräs rouva matkasi kotinsa lähellä yhtä pysäkinväliä edestakaisin nähdäkseen varmasti kaikki tutulla linjalla esiintyvät muusikot. Innokkaimmat fanit osoittivat jälleen, että taiteella on – aktiivinen, osallistuva – yleisö silloinkin, kun teos ei ole helposti saavutettavissa, ostettavissa eikä varattavissa.

Paula Toppila Toiminnanjohtaja IHME-nykytaidefestivaali

21


Kuva/photo: Veikko Somerpuro

22


Kiitokset Kiitän lämpimästi taiteilija Kateřina Šedáa luottamuksesta, saumattomasta yhteistyöstä ja mielenkiintoisesta matkasta IHME-teoksen äärelle. Ratikkasoittajien kiertue oli kahdeksas IHME-teos, joka toteutettiin pääkaupungin julkisessa tilassa ja tällä kertaa helsinkiläisyyden ikonissa, raitiovaunussa. Ratikkasoittajien kiertue toteutui, koska Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL ja HSL Helsingin Seudun Liikenne lähtivät yhteistyöhön. Suuret kiitokset luottamuksesta ja sujuvasta yhteistyöstä Lauri Räty, Mari Flink, Elina Maunuksela, Sanna Hagberg ja Suvi Lahti. Teokseen valitut katusoittajat eli ammattimuusikot eri puolilta Eurooppaa ja Yhdysvalloista tekivät teoksesta sen mitä se oli ja jättivät tinkimättömillä esityksillään pysyvän jäljen kuulijoihinsa. IHME-teoksen läsnäolosta tekivät täydellisen taitavat yleisötyöntekijät, joiden läsnäolosta saimme kiitosta monessa yhteydessä. IHME-teoksen toteutuksessa oli korvaamattomana apunani IHME-teoksen koordinaattorina toiminut Nikke Kaartinen. Suvi Korhoselle suurkiitokset markkinointiviestinnän tehtävien ja erityisesti some-kanavien hyvästä hoidosta. Kiitän kaikkia festivaaliohjelman ulkomaisia ja kotimaisia puhujia panoksestanne yhteisiin keskusteluihin sekä tuottaja Katja Koskelaa aina yhtä ammattitaitoisesta ja mukavasta yhteistyöstä. Kiitän yleisötyöntekijöitä hyvästä asiakaspalvelusta ja tiimityöstä. Kiitän myös juontaja Aleksis Salusjärveä ja kaikkia jo monivuotisia kumppaneitamme: valokuvaaja Veikko Somerpuroa, taiteilija Tuomas A. Laitista, graafinen suunnittelija Timo Jaakolaa, teknisiä alihankkijoitamme Jorma Saarikkoa ja Eric Brunia Pro AV Art Oy:stä sekä Vanhan Ylioppilastalon henkilökuntaa. IHME-koulun kumppaneille kiitokset – on kerrassaan hienoa, miten olette vuosi toisensa jälkeen ottaneet haasteen suunnitella projektinne vasta tekeillä olevan IHME-teoksen teemojen ympärille. Kiitos tästä vuodesta Helsingin nuorisoasiainkeskus ja Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen maisterikoulutus. Raitiovaunuissa IHME-teokseen yllättäen törmännyt yleisö – kiitos antamastanne niin ilahtuneesta kuin vihastuneesta palautteesta, se on meille tärkeää.

Paula Toppila

23


24


In Search of the Tram Buskers’ Tour Introduction

25


Kateřina Šedá arrived on her first visit to Helsinki on December 8, 2014. With the artist was her husband David Ondra, who works as her assistant. Kateřina and I had met in Brno, Czech Republic, in September, and talked about IHME’s invitation, budgets and timetables. Now, we were setting to work. I had asked her in advance what she would like to do and see, and who she would like to meet, on her five-day visit. She wanted to go around the city on her own, to make a tour of the capital region, but also to interview Czechs who had lived in Finland for various lengths of time and ordinary Finns of different ages. She was also interested in visiting the city museum and, if there was such a thing, a museum specializing in children’s pastimes, games and toys. And she wanted the use of an interpreter, since she felt her English was not good enough for interviewing Finns. We did as she asked and the days were filled with activities, including meetings and discussions with the interviewees that I had found and with IHME’s staff and the expert team. Soon, it was Friday evening, the last of the visit, and we were sitting at dinner in a restaurant. I asked how the visitors would sum up their stay, and whether there were any clear, set directions that we could go in the next time. In her forthright style Kateřina said she found Helsinki quite boring, and she was disappointed that Christmastime did not liven up the city in any way, and nor was public space at all special. People are satisfied with their lives and they have no problems. “Maybe I should make a second work called Everything is Perfect1?” she laughed. We went out into the cold and dark, and decided to return to the city centre by tram. An empty tram was waiting at the last stop, and we sat down. Kateřina’s attention was attracted to the bench seats in the front section, which were not lined up side by side, but interleaved: “I’ve never seen anything like this,” Kateřina said and asked why on earth the seats were arranged that way. I said I suspected some technical reason or a layout that helped relieve congestion in the first tramcar, but I promised to find out. David took a picture of the bench seats and, inspired by this, the couple intended to spend the rest of the evening travelling back and forth on trams and the metro, observing and taking pictures. A proposal for the IHME Project came in May: “…and nothing else that I can recall in retrospect, but for one exception: the arrangement of the seats in some of the trams. One row of seats was offset by a few centimetres in front of the other. It reminded me of an anecdote told to me by an elderly lady I interviewed: When a Czech comes into a restaurant and there is only one table occupied there, the Czech will ask if he can join the table. A Finn would never do that, she said, but would automatically sit at another table. The arrangement of the seats in the tram, which I have never seen anywhere else in the world, became for me an embodiment of detachment in 1 Kateřina Šedá made a work titled Everything is Perfect in 2014 in Los Altos, USA. Šedá writes: “In my interviews with residents of Los Altos, two things stood out: it seemed that everything is perfect in Los Altos and that the key benchmark in the area is success. The title ‘the best’ is often achieved by means of the same educational model (this area has one of the best high school and college educational systems in the United States), so everyone, logically, is successful. The best education, the best house, the best car – success according to a template.” More about the project on Šedá’s website: www.katerinaseda.cz/en

26


Taustalla Kaikuluotain-kokoonpano, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016. / In the background, the band Kaikuluotain, IHME Project 2016. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

27


such an already depersonalized means of transport. At the same time, it was a stimulus for me to try to change that. I decided therefore to arrange an unconventional Advent festival – not only the place, but also the participants will be unconventional. On all tram routes there will be live music performances all day for at least one week by ‘artists’ from all over the world who are generally involved in this discipline. I would like to approach the phenomenal African-Americans in the New York subway, the chansonnieres in the Paris Metro and other ‘public transport acts’ in European cities. I would also like to provide space on one route for locals, who otherwise have no possibility of performing regularly in the streets. 2 The tram routes would thus become places of encounter and a surprising experience. The uniqueness of the event will be directly proportional to the number of performers as well as their different origins and musical genres. The byword will be “the more colourful and bold, the better”. The urban public transport can then become a place of coming together and slowing down in the hectic 2 Kateřina Šedá did not yet know at this point that anyone is allowed to busk in Helsinki and there is no system of permits. But playing on public transport is prohibited.

28


Kuvat/photos: Veikko Somerpuro

Advent period. The tram busking festival can thus become an element that not only distinguishes Helsinki from other cities, but also brings a surprise Christmas feature for the city itself.”3 We discussed Kateřina’s proposal in the expert team and we thought it was a successful one, and worth carrying out in the context of IHME. IHME is artistcentred in its starting points: the invited artist has the freedom to choose a theme and a mode of execution that they find engaging and appropriate. We do not expect artists to do what they are known for, but rather we challenge them to do something quite different, to test out their own limits. But there are two things that we ask artists to consider already when we invite them: the first is the context-specificness of the work, i.e. how the prospective work links into this specific situation in the world, in Finland, in Finnish society. The other thing is to consider the possibility of audience participation at any stage of the work’s creation and/or implementation. It was fantastic that Kateřina set about making such a different work for 3

Quote from an e-mail sent by David Ondra, May, 2015, undersigned by Kateřina Šedá, with permission from Kateřina Šedá.

29


herself, using as her material live music and buskers, their target being the chance audience on public transport. I understood well that in the artist’s mind pre-Christmas was the logical time for the work, because it was specifically then that she had visited Helsinki and made her observations. But our festival’s regular time was March-April, so we discussed this. We soon came to the joint conclusion that, if the work were to be staged in December, the timetable would be too tight for the project to be carried out successfully. This was particularly true as Kateřina subsequently turned out to be undergoing a difficult pregnancy, which required total rest until the autumn birth. We decided to carry out the project at the Festival’s usual time in March-April. Kateřina also wanted us to bring schools into the project, so that schoolchildren would have a chance to learn about multiculturalism, and this fits in excellently with our art-educational aims.4 To our delight the bodies that run the trams – Helsinki Regional Transport Authority, HSL, and Helsinki City Transport, HKL – responded swiftly to our enquiry, agreeing to be part of the scheme, and we were able to start taking the Project further. The London-resident graphic artist, Radim Peško, with whom Kateřina had collaborated on several occasions, began planning a graphic identity for the Project, along with fliers that we could use via our networks to look for buskers for the work. The Prague music critic and curator Pavel Klusák joined the project in October and made research trips throughout November. At last, at the start of the year, we got the list of performers finalized, the IHME Project’s Coordinator set to work, and we got going on the actual implementation of the Project. All of a sudden, the work was to take place in the following week. The arrival in Helsinki of musicians who we had so far only seen on video was like meeting characters we knew from films. It was marvellous to hear one talented musician after another perform at the get-to-know evening arranged for them and the audience workers before the start of the project. It felt great when the performance schedules and route plans tailored for each musician worked, apart from needing some minor adjustments, when the audience workers reported positive feedback, and when the media took an interest in the Project and the video recordings appeared in Instagram. The artist shadowed each of the musicians with her documentation group and radiated satisfaction. “Thanks to Kateřina for the tram IHME, for a magical journey and a voyage of discovery,” Esa-Matti Harkke, who experienced the IHME Project, said during the Festival. Like so many others on those days, he, too, had gone past his intended stop before he noticed it. In his case, he was carried away by the music of the Czech duo DVA. “The experience was a selfie that contained the past, the present, and a brief glimpse of the future. Kateřina showed us that we have the tram, each other, shared joy – art that contains elements of the good life,” Harkke continued.5 Helsinki City Museum’s Director Tiina Merisalo put her experience into words thus: “In the work we encounter something surprizing, 4 5

30

More about schoolchildren’s participation on page 110. Esa-Matti Harkke’s talk can be heard in its entirety on IHME’s YouTube channel (in Finnish): youtu.be/52RxRJxZaz4?list=PLtzjA2DABwA9Z8NfD3ychkTRq_HWhRg1Q


Pavel Klusák, Paula Toppila, Kateřina Šedá. Kuva/photo: Robert Stephensson

the experience is seen through our own lenses, something moves, a bubble is burst. Our own story is intertwined with the shared story of this city. (…) It felt, at least for a moment, that a better city was being born.”6 Most of the audience seemed to share Harkke’s and Merisalo’s positive experiences: the work reached more than 24,000 people and the feedback “box” at HKL, which runs for trams, only received eight bits of feedback during the entire project, seven of them negative. There were certainly also critical comments sent or given to the Festival’s feedback channels: many people would have preferred to travel in silence, some mentioning their hypersensitivity to noise and how they really suffered from loud sounds, however skilful the musician that produces them. But, overall, the amount of negative feedback has been unusually small compared with the scale of the event. It is, nevertheless, clear that artistic interventions in public space take both time and space from some other activity in the space in question. When sound 6

Tiina Merisalo’s talk can be heard in its entirety on IHME’s YouTube channel (in Finnish): youtu.be/zX8riVDAaKg?list=PLtzjA2DABwA9Z8NfD3ychkTRq_HWhRg1Q

31


is one integral element of the work, it not only takes up physical space, but also invades a space much larger than its own physical size, reaching everywhere within earshot. Nor can you shut your ears to the music being offered, so that the presence of the work can, at worst, feel like a violent disturbance in public space. Professor of English and Art History at the University of Chicago W.J.T. Mitchell has written about how violence can even be an intrinsic element in public art. Violence can play a specific role depending on its political or aesthetic status, the form in which it is manifested, the identities of those who wield or suffer it, or the particular circumstances of the work at any particular moment. It involves the interaction of many individual factors, as a result of which an experience of violence can arise.7 The IHME Project undoubtedly gives a twist to everyday experience on public transport. In his discussion with Kateřina Šedá in the Festival’s programme of talks the curator Hamza Walker aptly pointed out that, in a way, Tram Buskers’ Tour takes tram passengers hostage. Walker went on to ask ironically how he himself could somehow get to participate, referring to our desire to enable public participation in the work.8 It is true that the work forces tram passengers to listen to music that they have not chosen themselves, or which simply does not suit their mood of the moment. On the other hand, people can always get off at the next stop and take the next tram. But the Project’s human material, i.e. the buskers and audience workers, are also exposed to potential violence, to possible outbursts of anger from the public. Fortunately, no such situations arose, and on near-miss occasions we coped by using diplomacy. Later on in this text, I will return to the question Walker posed on possibility to actively participate in this work. At our request, the art critic Otso Kantokorpi set off looking for Tram Buskers’ Tour and testified as follows: “The whole work annoyed me right from the start. I went on three trams where nothing was happening. Then I found a saxophonist, but I didn’t like that, either.”9 Precise coordinates had been laid down for the work’s close to 300 live performances, but the artist wanted encounters with it to be a surprise. That is why no precise tram details or timetables were distributed to the public.10 Additional challenges were the individual durations of the breaks that the musicians needed and the trams’ flexible timetables, which in practice also made giving precise timetables impossible. That is why it was hard to find the work by looking. The critic was also annoyed by the way that he could not get an impression of the work as a whole, and by the knowledge that it was constantly going on for other people. He also made some positive observations: “A work does not need to have a form that I envisage 7

W.J.T.Mitchell, “The Violence of Public Art” in Art and Public Sphere, ed. W.J.T.Mitchell, Chicago University Press, 1992, pp.37–38. 8 Kateřina Šedá and Hamza Walker’ conversation at the IHME Festival in Helsinki 2.4.2016. There is a transcription of the interview in this publication on p. 65. 9 Otso Kantokorpi’s talk can be heard in its entirety on IHME’s YouTube channel (in Finnish): youtu.be/_uNU7d045cs?list=PLtzjA2DABwA9Z8NfD3ychkTRq_HWhRg1Q 10 On Saturday 19.3.2016 starting at 19:00, at Kateřina Šedá request, Tram Buskers’ Tour included “a final hour” – section, during which all the musicians played according to a timetable for an hour on tram routes 7A and 7B. This allowed the public to go and listen to their desired performer at a specific time.

32


Hester & Holly Rose, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016. / IHME Project 2016. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

33


immediately and can write about. A work that is so spread out is interesting because it does not reproduce the artworld’s most boring mode of being. Bringing a major mode of urban transport into the work is also interesting.” Most of all Kantokorpi criticizes the way that the work produces only a fleeting moment, which will probably not change the person who experiences it: “When art involves communality, I would want more change, a longer-term impact. The work should go deeper into structures.” To end, he, nevertheless, also admits that a brief encounter does offer a possibility for change: “An experience can indeed be something that changes your thinking.” Art and communities can be brought together in many ways, but not all the art that is made with other people meets the criteria for community art, the most important criterion usually being an organized, long-term, goal-oriented collaboration with a specific community. In such cases the task of the art is defined along with the community, and possibly with the aim of achieving a goal set by the community itself, i.e. it acts with the community for the benefit of the community. As an example of one extreme we could take several IHME projects in which momentary, short-lived, looser communities arise. Nevertheless, we do not refer to IHME Projects as community artworks, since, up to now, with one exception, they have started off from the artist’s proposal and content, and not from a clean slate in discussion with a community. The only IHME Project where communities produced significant content was Miroslaw Balka’s Signals, in which city-district associations devised their own important question and named the experts that they wanted to discuss it with. This Project also gave rise to slightly longer-lasting little communities, who, at the artist’s instigation, together learned a new language – semaphore – and asked their important question using semaphore signals in the street, guiding the public to the venue for the event. Rather than communal art, the IHME Projects, several of which have put the emphasis on an encounter – the activation of a situation devised by the artist, for example, in this year’s work the moment when a random passer-by becomes a representative of the public, even an active participant – are linked to a broader ontological shift in art. Professor of Art at Valand Academy, Gothenburg University, David Beech, writes of Marcel Duchamp’s readymades as having inaugurated a process of evolution, which has taken us towards an art of encounter. Duchamp launched the modern “deskilled” artist, whose tools can be anything at all, a method borrowed from a totally different field, or anything else that proves appropriate. In so doing, art’s three traditional singularities – the artist, the art object and the viewer – are annihilated. The art institution has begun to mimic other institutions, other shared, social spaces. The viewer is a participant, a visitor, a partner, a mediator or a peer. The artwork is used rather than viewed. The artist is interested in how the people in the work behave, and not in what they

34


Still-kuva videosta. Steve Aruni. Kateřina Šedá: IHME-teos 2016. / Video still. Steve Aruni. IHME Project 2016.

Yleisötyöntekijä Oskari Ruuska ja matkustaja, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016. / Audience worker Oskari Ruuska with a passenger, IHME Project 2016. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

35


Mario Parizek, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016. / IHME Project 2016.

think about a work that has been put on display.11 In Beech’s example the artist Liam Gillick is satisfied if some people just stand with their backs to the work and talk to each other seemingly not paying attention to the work. The work can be seen as “the third element”, without it the conversation might not be possible. Another good example would be Kateřina Šedá’s Tram Buskers’ Tour, in which the artist’s goal and focus of interest is a change in people’s behaviour (even if only momentary). Art is a condition that gives permission to do things differently, and doing things differently always involves a possibility for change. The author Jari Ehrnrooth sums up the situation in the work that he experienced as a drama, as a performance called Leikkivä kaupunki (The City at Play): if he accepts his role as an audience member, the experience is an enjoyable one.12 The majority of the public quickly recognized their own role as audience, and also actively took on this role by behaving like an audience: by clapping, whistling, shouting “Bravo!”, throwing themselves into the music with their bodies, and dancing. 11 David Beech: “Weberian Lessons: Art, Pedagogy and Managerialism” in Curating and the Educational Turn. Ed. Paul O´Neill & Mick Wilson, Open Editions / de Appel, 2010, pp. 52–55. 12 Jari Ehrnrooth’s talk can be heard in its entirety on IHME’s YouTube channel (in Finnish): youtu.be/j1hQEquF524?list=PLtzjA2DABwA9Z8NfD3ychkTRq_HWhRg1Q

36


Sybren Renema ja/and PAM, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016 / IHME Project 2016. Kuvat/photos: Veikko Somerpuro

The work freed people to act differently in public space and to see that this change is possible. People can play music on trams, even if it is not permitted, or they can have adventures, even if they don’t usually do so; they can talk to people they don’t know there without it feeling odd. The very fact of going past their own stop meant doing something differently, because it involved a break with routine. As an answer to Hamza Walker’s question on the possibility of active participation in Tram Buskers’ Tour I would like to share the following. Despite the work’s surprizing nature and its elusiveness, some people also set off to look for the work on trams, riding around trying to hear as many musicians as possible. One lady travelled back and forth close to her home, at one-stop intervals, so as to be sure of seeing all the musicians performing on her accustomed route. The most enthusiastic fans demonstrated once again that art also has an – active, participating – public, including when the work is not easily accessible, purchasable or bookable. Paula Toppila Executive Director

37


Acknowledgements My heartfelt thanks go to the artist Kateřina Šedá for her trust, her seamless collaboration, and the fascinating journey into the IHME Project. Tram Buskers’ Tour was the eighth IHME Project and was carried out in the capital city’s public space, and, on this occasion, in that icon of Helsinkiness, the tram. Tram Buskers’ Tour was realized because Helsinki City Transport, HKL, and Helsinki Regional Transport Authority, HSL, entered into collaboration; a big thank you for your trust and smooth cooperation to Lauri Räty, Mari Flink, Elina Maunuksela, Sanna Hagberg and Suvi Lahti. The buskers, i.e. professional musicians from different parts of Europe and the USA, selected for the work made the Project what it was, and their uncompromising performances left an indelible impression on those who heard them. The presence of the IHME Project was rounded off by the skilled audience workers, for whose involvement we received thanks in many respects. My indispensable aid in the implementation of the IHME Project was IHME Project Coordinator Nikke Kaartinen. A big thank you to Suvi Korhonen for taking such good care of the marketing communications, and especially social-media channels. I would like to thank all the Finnish and foreign speakers in the festival programme for their contributions to the joint discussions, and producer Katja Koskela, for her always equally professional and pleasant collaboration. My thanks to the audience workers for the good customer service and teamwork. Thanks also to the host Aleksis Salusjärvi, and to all of our partners in collaboration of many years’ standing: photographer Veikko Somerpuro, artist Tuomas A. Laitinen, graphic designer Timo Jaakola, our technical subcontractors Jorma Saarikko and Eric Brun of Pro AV Art Oy, and the staff of the Old Student House. Thanks to our IHME School partners – it is absolutely terrific how you have, year after year, taken on the challenge of planning your project around the themes of an IHME Project that is still only in the making. Thank you for this year to City of Helsinki Youth Department and to the Master’s students on the visual-art-education course at Aalto University. To the public who suddenly encountered the IHME Project on trams – thank you for the delighted and enraged feedback that you have given us; it means a lot to us.

Paula Toppila

38


Kuva/photo: Veikko Somerpuro 39


Chano, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016. / IHME Project 2016. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

40


41


42


IHME-teos IHME Project

43


Ratikkasoittajien kiertue IHME-teos 2016 Helsinki 16.–19.3. Tavoitteeni on se, että yleisö olisi läsnä ja vapautunut. Jokaisessa raitiovaunussa, jossa katusoittaja esiintyy, jokin muuttuisi tuon yhden erityisen hetken ajaksi…  – Kateřina Šedá

Kateřina Šedán Ratikkasoittajien kiertue toi katusoittajat maailman metropoleista Helsingin raitiovaunuihin. Maaliskuussa kuultiin elävää musiikkia kaupungin kaikilla kymmenellä raitiolinjalla, ja arkisesta matkasta tuli yhteinen, jaettu kokemus. Teoksen ydin oli luoda mahdollisuus monitasoiselle vuorovaikutukselle yllättävässä paikassa. Šedáa askarrutti tiukka kontrolli siitä, mitä julkisessa tilassa voi tehdä sekä suomalaisten pyrkimys toimia sääntöjen mukaan. Teoksen monikulttuurisuus oli tärkeää taiteilijalle, ja hän kutsui myös koululaiset ratikkaretkille, jotta nämä voisivat tutustua erilaisiin kulttuureihin musiikin kautta. Ratikkasoittajien kiertueella esiintyivät seuraavat muusikot: Antti Tolvi (FI), Bence Boka (HU), Chano (ES), DVA (CZ), EntreCuerdas (ES), The Entropies (CZ/ IR), Hermanni Turkki (FI), Hester & Holly Rose (UK), Kaikuluotain (FI), Kiiora (EE), Mario Parizek (AT), PAM (FI), Sagolik (FI), SAffrAn (FR), The Space Lady (USA), Stephen Paul Taylor (UK), Steve Aruni and Funky Monkeys (UK), Sybren Renema (UK), TBeeGirls (SK) ja Whale On (FI). Tutustu IHME-teoksen videotallenteisiin festivaalin YouTube-kanavalla ja Instagramissa: w  ww.youtube.com/user/ihmeproductions www.instagram.com/ihmefestival

Kuva/photo: Veikko Somerpuro

IHMEen pääyhteistyökumppanit vuonna 2016 olivat Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL, HSL Helsingin seudun liikenne ja Koneen Säätiö.

44


Tram Buskers’ Tour IHME Project 2016 Helsinki, March 16–19 My goal is that people would be present and feel free. In each tram with a busker something would change, for that one particular moment…  – Kateřina Šedá

Last March, Tram Busker’s Tour brought buskers from the world’s metropolises onto all of Helsinki’s tram routes. The project included more than 300 hours of live music, and an everyday journey was turned into a shared experience. The core aim of the Project was to create an opportunity for multi-level interactions between tram passengers in a surprizing place. Šedá was puzzled by Finns’ powerful urge to play by the rules and their self-control in public space. It was important to the artist that the Project was multicultural, which is why she wanted to invite Helsinki school classes to take the tour. This gave them a chance to learn about different cultures through music. The following musicians appeared on Tram Buskers’ Tour: Antti Tolvi (FI); Bence Boka (HU); Chano (ES); DVA (CZ); EntreCuerdas (ES); The Entropies (CZ/ IR); Hermanni Turkki (FI); Hester & Holly Rose (UK); Kaikuluotain (FI); Kiiora (EE); Mario Parizek (AT); PAM (FI); Sagolik (FI); SAffrAn (FR); The Space Lady (USA); Stephen Paul Taylor (UK); Steve Aruni and Funky Monkeys (UK); Sybren Renema (UK); TBeeGirls (SK) and Whale On (FI). Explore the video recordings of the IHME Project on the Festival’s YouTube channel and Instagram: w  ww.youtube.com/user/ihmeproductions www.instagram.com/ihmefestival The main Festival Partners for IHME 2016 were Helsinki City Transport, Helsinki Region Transport and Kone Foundation.

45


Keskustelu IHME-teoksesta Ratikkasoittajien kiertue Vuoden 2016 IHME-teoksen taiteilija Kateřina Šedá, Chicagon yliopiston nykytaidekeskus Renaissance Societyn kuraattori Hamza Walker ja IHME-nykytaidefestivaalin toiminnanjohtaja Paula Toppila keskustelivat Ratikkasoittajien kiertueesta IHME-päivillä 2. huhtikuuta 2016 Helsingissä, käsitellen myös teoksen yhteyksiä Šedán taiteilijuuteen ja aiempiin töihin. Yleisö osallistui keskusteluun. Tämä versio on toimitettu keskustelusta, jossa Sirpa Seppälä tulkkasi englanniksi Kateřina Šedán tšekinkieliset osuudet. Keskustelun juonsi Aleksis Salusjärvi. Kateřina Šedá (KS): Sain vuonna 2014 Paula Toppilalta ja IHMEeltä kutsun suunnitella teoksen erityisesti Helsinkiä varten. En ollut aiemmin käynyt Helsingissä eikä minulla ollut siitä juuri minkäänlaista käsitystä. Saavuin juuri ennen joulua, ja odotin tietysti kaupungin olevan koristeltu perinteiseen tapaan, mutta pettymykseni oli suuri, kun se näytti aivan samanlaiselta kuin kaikki muut kaupungit. Mitään omaperäistä ei näkynyt, tai minulla oli ainakin kaupungista täysin erilainen mielikuva. Sen vuoksi pyysin Paulaa etsimään käsiinsä joitakin henkilöitä – sekä täällä pitkään asuneita tšekkejä että suomalaisia –, joita haastattelemalla voisin saada paikasta jonkinlaisen käsityksen. Ensimmäinen asia, johon kiinnitin huomiota, oli se, että joka paikassa törmäsi byrokratiaan eivätkä ihmiset voineet tehdä julkisessa tilassa juuri mitään. Haastattelujen myötä ja myös kaupunkiin tutustuessani oivalsin, että helsinkiläiset ovat luonteeltaan paljon sulkeutuneempia kuin esimerkiksi me tšekit. Oivalsin myös, etteivät he todellakaan näytä tunteitaan, minkä voi huomata myös IHME-projektin videodokumentista1. Missä tahansa muualla ihmiset olisivat pistäneet raitiovaunuissa tanssiksi, mutta täällä ei sellaista juuri tapahtunut. Kun tein teokseni taustatyötä, yksi asia ihmetytti minua koko ajan, nimittäin istuinten sijoittelu eräissä helsinkiläisissä raitiovaunuissa. Kysyin Paulalta syytä siihen. Luulin ensin, että tarkoituksena oli estää ihmisiä kommunikoimasta keskenään. Sitten minulle selitettiin, että syynä oli itse asiassa se, että siten ihmiset pääsivät helpommin ulos raitiovaunusta, erityisesti ikkunapaikoilla istuvat. Tästä istuinten järjestelystä muodostui minulle eräänlainen Helsingin julkisen tilan symboli. Siitä sain idean, että haluaisin järjestää festivaalin muusikoille, jotka yleensä soittavat julkisissa liikennevälineissä ympäri maailmaa. Ajatuksena oli järjestää viikon kestävä festivaali. Kesto hiukan muuttui, mutta alkuperäinen ajatus säilyi haluamani kaltaisena. Katusoittajat oli tarkoitus valita niin, että olisin itse matkustellut ympäri maailmaa heitä etsimässä. Mutta syyskuussa minulle syntyi vauva eikä idea enää toiminut. Paulallakin festivaali teetti kovasti työtä, joten ehdotin, että musiik1

46

Katso IHME-teoksen videotaltioinnit festivaalin YouTube-kanavalta: www.youtube.com/user/ihmeproductions


Paula Toppila, Kateřina Šedá, Sirpa Seppälä (tulkki/interpreter) ja/and Hamza Walker.  Kuva/photo: Veikko Somerpuro

kikriitikko Pavel Klusák tulisi mukaan projektiin. Lopulliseen kokoonpanoon Paula ja minä löysimme muusikoita myös muilla tavoin. Esimerkiksi kitaraa soittavan Chanon löysimme oikeastaan Helsingin kadulta ja Kiioran Tallinnasta. Myös Suomen Lontoon instituutti auttoi meitä soittajien haussa. Ja Space Ladyä suositteli Creative Time. En pyrkinyt löytämään maailman parhaita muusikoita, vaan sosiaalisia ja yhteistyökykyisiä soittajia, jotka toimisivat myös ratikkaympäristössä. Sellaisia kuin Steve Aruni, joka toimi siinä ympäristössä erittäin hyvin. Oli tärkeää saada mukaan laaja kattaus erilaisia muusikoita, jotka soittavat eri tyylilajeja, ja siinä Pavel auttoi meitä. Haluan vielä korostaa, että nämä ihmiset eivät keränneet ratikkasoitollaan rahaa, päinvastoin kuin kadulla, vaan me maksoimme heille palkkion. Hamza Walker (HW): Oli hienoa kuulla tämä erinomainen esittelysi, Kateřina, ja saada yleiskuva projektista. Vaikka projekti kuulostaa aika idealistiselta ja utopistiselta, se on hyvin onnistunut hanke. Olen monesti ajatellut teostasi jonkinlaisena kokeiluna. Et järjestä festivaalia pelkän viihteen vuoksi, vaan pikemminkin asetat kysymyksiä yleisölle. Etukäteen kiinnitin huomioni siihen, että kaikilla oli nähtävästi ollut hauskaa ja hyvät bileet. Sanoit, ettet halunnut parhaita soittajia, vaan soittajat, jotka voisivat toimia tällaisissa olosuhteissa. Jotain kertoo mielestäni myös se, että valitsit monenlaisia muusikoita. Se vai-

47


kuttaa yleisön kokemukseen – ihmisten muuttumisesta ohikulkijoista yleisöksi, vieläpä hyvin erityisissä olosuhteissa. Ei olisi ollut lainkaan sama, jos soittajat olisivat esiintyneet ulkona jollain torilla. Nyt he esiintyivät suljetussa tilassa, ja raitiovaunun matkustajat olivat tavallaan panttivankeja. Mielestäni se on olennainen näkökulma tähän kokeiluun. KS: Totta [nauraa]. HW: Videota katsoessani pidin muuttujana soittajan tyyppiä, joten ajattelinkin kysyä, voisitko kertoa ratkaisuistasi musiikkivalikoiman osalta. Tiedäthän, Space Ladystä ”Bamboleoon”. Mitä merkitsee, että heidät pannaan esiintymään raitiovaunussa? Joukko ihmisiä julkisessa liikennevälineessä eikä pelkkiä ohikulkijoita, kuinka mietit tätä suunnitteluvaiheessa? KS: Kun Pavel matkusteli, kerroin hänelle, että hänen pitäisi valita parhaat soittajat. Mutta sana ’paras’ ei itse asiassa sisältänyt vain lahjakkuutta, vaan myös sosiaaliset taidot, ja Pavel ymmärsi sen varsin hyvin. Hän löysi täydellisiä muusikoita, minun kannaltani täydellisiä tyyppejä, ja kun valikoimasta puuttui joitakin, me Paulan kanssa yritimme löytää heidät. Yleisöt reagoivat eri tavoin: yhdessä ratikassa ihmiset halusivat kolkata soittajan hengiltä, toisessa taas he olivat aivan myytyjä. Tämä oli erittäin tärkeä osa teosta, koska en halunnut ihmisten pelkästään kokevan mielihyvää, vaan toivoin heidän myös keskustelevan keskenään ja näyttävän tunteitaan. Raitiovaunuissa sattui uskomattomia asioita. Projektin loppuvaiheessa katselin yli 100 minuuttia videodokumentointeja, koska en tietenkään itse voinut olla joka paikassa, ja niissä oli aivan hämmästyttäviä reaktioita. Tuntui mahdottomalta ajatella, kuinka voisin valita videoklipit IHME-päivillä esitettyyn kymmenen minuutin dokumenttiin. Olisi ollut helppoa tehdä kokoillan elokuva esimerkiksi Chanosta, miehestä ja kitarasta. HW: Seuraava kysymykseni liittyy teostesi paikkasidonnaiseen luonteeseen. Olet tehnyt projekteja eri puolilla maailmaa, mutta erityisen hyvin tunnettu olet kotikaupungissasi tekemistäsi teoksista. Herää kysymys, kuinka Kateřina Šedá -projektin voi saada omaan kaupunkiinsa... Palaisin nyt siihen, kun tulit Helsinkiin etkä tuntenut paikallisia olosuhteita. Kun kuulin, että työskentelet muusikoiden kanssa, pidin sitä todella ihanteellisena siirtymänä. Vaikka sanoit tehneesi teoksen Helsinkiä varten, pohdin tässä, saitko innoitusta Prahan katusoitosta ja -soittajista. Saiko se sinut ajattelemaan paikkojen välisiä eroja? Katusoittajia pidetään yleismaailmallisena ilmiönä, mutta samaan aikaan katusoittoon tiivistyy jotain paikallisesta kadulla esiintymisen kulttuurista. Voisitko kertoa katusoittotilanteesta Tšekin tasavallassa verrattuna siihen, mitä olet saanut selville täällä? KS: En itse asiassa asu Prahassa, vaan Brnossa, joka on Tšekin tasavallan toiseksi suurin kaupunki. Täytyy sanoa, että perinteiset katusoittajat eivät minua liiemmin kiinnosta. Brnossa en ole vuosikausiin tavannut ainuttakaan soittajaa, jota olisin halunnut pysähtyä kuuntelemaan edes puoleksi tunniksi, aivan toisin kuin täällä nähtyjä soittajia. Toisaalta, kun olin Roomassa, ja muusikot soittivat

48


Bence Boka, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016 / IHME Project 2016. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

liikennevälineissä koko ajan, se pelkästään ärsytti minua, koska tarvitsin hiljaisuutta. Teokseni käsittelevät myös monenlaisia tunteita, ja yksi tärkeä puoli asiasta on ristiriitojen synnyttäminen ihmisten välille. Kun tulin Helsinkiin, halusin luoda raitiovaunuihin tilanteita, joissa ihmiset reagoisivat toisiinsa. He saisivat vaikka villiintyä tai raivostua, hain yksinkertaisesti reaktioita. Pavel Klusák ja Dalibor Zíta puhuivat aiemmin tänään festivaalille niin ikään suunnittelemani Katusoittokoulun työpajassa täällä Vanhalla Ylioppilastalolla. Molemmat kertoivat katusoitosta ja siitä, kuinka se toimii Prahassa. Siellä on esimerkiksi uusi sääntö, joka kieltää katusoiton kovin äänekkäillä soittimilla. Itse en kuitenkaan ole sillä tavoin katusoiton puolestapuhuja, että sitä pitäisi olla maailman kaikissa kaupungeissa. Kun tulevaisuudessa suunnittelen projekteja, voisin kuvitella toteuttavani tämän teoksen paikassa, missä se on kiellettyä. Mitä tahansa voi tapahtua, koska

49


SaffrAn, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016 / IHME Project 2016. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

50


51


työskentelen aina vähän ennalta-arvaamattomasti. Tämä oli itse asiassa yhtä tiettyä paikkaa koskeva haaste, mutta nyt meidät on kutsuttu moniin kaupunkeihin toteuttamaan sama teos, joten saapa nähdä. HW: Olisi hienoa, jos teos voitaisiin tehdä paikassa, jossa on erittäin eläväinen katusoittokulttuuri, kuten Chicagossa, tai päinvastoin paikassa, jossa katusoittoperinnettä ei ole, jossain missä katusoitto on kiellettyä. Mielestäni soittajien valintasi todella tasoittaa eroja eri paikkojen välillä. Mikä merkitys on populaarimusiikin lajeilla? Erilaiset musiikit kuvastavat hyvin erilaisia tunnetiloja. Mielestäni paljon kertoo se, miten yleisö, ne panttivangit, reagoivat noihin tunnetiloihin. Tunnetilat voivat vieraannuttaa, mutta yhtä hyvin myös tuottaa iloa, mikä minusta ilmentää tämän teoksen hienoa universaalia ulottuvuutta. Paula Toppila (PT): Ehkä minun pitäisi taustatietona kertoa, että taidesäätiömme taiteilijavalinnat tekee asiantuntijaraati, johon kuuluvat Tuula Arkio raadin puheenjohtajana, Timo Valjakka, Hanna Johansson, Leevi Haapala ja minä. Valitsimme Kateřinan, koska hänellä on poikkeuksellinen ura taiteilijana. Harva taiteilija on kiinnostunut ja kykenevä liikuttelemaan sellaisia ihmismääriä ja halukas kohtaamaan projektien alkuvaiheessa kaikenlaisia ristiriitoja – viittaan hänen teokseensa tšekkikylien asukkaista – hänen teoksiinsahan voi osallistua vaikka tuhat ihmistä. Hänen taiteilijantyönsä ytimessä on osallistuminen, hänen projekteihinsa on todella tietoisesti otettava osaa. Meitä kiinnosti juuri tällainen toiminta, jota emme olleet vielä esitelleet täkäläisille yleisöille. Keskustelujen käyminen Kateřinan kanssa oli hyvin jännittävää. Mutta emme koskaan odota taiteilijan luovan samanlaista teosta, jollaisista hänet tunnetaan. Haluamme aina korostaa, että heillä on mahdollisuus tehdä mitä ikinä haluavat, keksiä uusia ideoita ja lähestymistapoja, toki tietyn aika- ja budjettikehyksen rajoissa. Pyydämme kutsuttua taiteilijaa pohtimaan nimenomaan osallistumista: Onko yleisön mahdollista olla jotenkin osallisena projektissa, ja jos on, niin millä tasolla se voi tapahtua, ja kuinka suuri merkitys sillä on kyseiselle tapahtumalle ja koko teoksen toteutukselle? HW: Tässä projektissa pidän siitä, että se tuputtaa ihmisille musiikkia. Siis haluat tai et, olet yleisön jäsen, ja tätä kutsutaan osallistumiseksi [nauraa]! Reaktiona joko välinpitämättömyys tai kättentaputus… Olen sitä mieltä, että kokeellisuutta ajatellen kysymys osallistumisesta – tai sen puutteesta – on taiteessasi keskeinen näkökohta. Kysyisinkin nyt, voisitko kertoa tästä ambivalenssista eli projektien mahdollisesta epäonnistumisesta, jos niiden rakennetta ei muuteta. Voisitko avata teostesi epäonnistumispuolta? KS: Taiteelleni on tyypillistä työskentely ihmisten kanssa, jotka eivät halua yhteistyöhön kanssani. Mitä vastentahtoisempia he ovat, sitä hanakammin haluan heidät mukaan. En kyllä tunne montaa ihmistä, jotka työskentelisivät samalla tavoin. Syynä tähän on se, että töissäni nousevat esille ihmisiä erottavat, eivät yhdistävät, asiat. Toinen asia sitten on, että haluan jokaisen tulevan mukaan, aivan jokaisen, ja voin aivan hyvin kuljeskella ympäriinsä viisi vuotta saadakseni kaikki osallistumaan. Mieluisin palkkioni on saada minua eniten vastustanut henkilö tulemaan mukaan. Siitä minä haaveilen, se on palkintoni.

52


Whale On, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016 / IHME Project 2016. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

Totta kai ihmiset voivat valita, haluavatko osallistua vai eivät, mutta Ratikkasoittajien kiertueessa heillä ei sitä mahdollisuutta oikeastaan ollut… Ainakin heidän piti matkustaa yhdeltä pysäkiltä toiselle, kun kyydissä kerran olivat. Joten vähintään kahden pysäkin välillä minulla oli jokainen mukana. Kysymys on oikeastaan siitä, mitä voi tapahtua noiden kahden minuutin aikana vaunuun noususta siitä poistumiseen. Odotin ihmisten kiinnittävän huomionsa soittajiin. Keskityn työssäni paljon ihmisten reaktioihin, mutta heidän reaktioidensa rekisteröinti oli vaikeaa, koska enimmäkseen niitä ei voinut nähdä. Esimerkiksi kun Pasi Mäkelä soitti yhdessä ratikassa, siellä oli nainen, joka näytti vihaiselta. Koetin saada Pasin siirtymään vähän eteenpäin, ettei nainen olisi ärsyyntynyt liikaa. Mutta hänpä seurasi meitä, joten ilmeisesti hän piti siitä, mitä teimme. HW: On hauska nähdä video dokumenttina, johon olet tosiaan saanut vangituksi joitakin reaktioita. Kuten miehen, joka sanoo: ”Kyllä minä olen iloinen”, mutta se ei näy hänestä. Ilo on hänen sisällään. Se kai liittyy jotenkin valitsemaasi materiaaliin eli musiikkiin. Siitä puuttuu aiempien teostesi sosiologinen ulottuvuus

53


The Space Lady, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016 / IHME Project 2016. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

kyselylomakkeineen, josta pidän kovasti, siis siitä, että todella tahdot seurata tilanteen loppuun saakka, niin kuin puheluita äänitetään paremman palvelun takaamiseksi. Jos haluaa tehdä arvion juuri tapahtuneesta, haluaa oikeastaan pyöritellä arviota mielessään, kyse on siis itsereflektiosta... Tuumin tässä, että voisitko kertoa, miten tämä teos mahdollisesti liittyy aikaisempaan teokseesi nimeltä The First Rally of Sunday Painters2. Käsitän tämän eräänlaiseksi paluuksi siihen. Oletko samaa mieltä? KS: Se on hyvin vanha teos, jonka tein vuonna 2002. Kutsuin joitakin sunnuntaimaalareita mukaan projektiini ja puhumaan yleisölle. Totuus on, etten ole koskaan yhdistänyt näitä kahta projektia toisiinsa tai verrannut niitä keskenään. Ratikkasoittajien kiertue oli ensimmäinen teos, joka perustui musiikkiin. Teoksissani on ehkä ollut joitakin musiikillisia aineksia, mutta tämä oli ensimmäinen teos, jossa oli kokonaan kyse musiikista. Siksi niitä on vaikea verrata. HW: Haluaisin puhua teoksistasi yleisellä tasolla. Minusta kehittymisesi taiteilijaksi on todella kiehtovaa, saavutithan taiteellisen kypsyytesi vuoden 1989 jälkeen, kommunismin jälkeisellä kaudella. Näen taiteessasi halun lunastaa lupaukset. Teoksesi ovat minun kuvitelmissani sellaisia, joita olisi pitänyt tehdä kommunistihallinnon aikana. Voisitko kertoa kehityksestäsi taiteilijana ja pää2

54

The First Rally of Sunday Painters (2002) oli Kateřina Šedán teos, jossa Líšenin ulkoilmamaalarit nostivat taidemaalauksen yleisölajiksi (Ks. http://archive.renaissancesociety.org/site/Exhibitions/Essay.Katerina-Seda-It-Doesnt-Matter.593.html, Hamza Walkerin artikkelista).


Stephen Paul Taylor, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016 / IHME Project 2016. Kuva/photo: Ladislav Cmíral

töksestäsi työskennellä omalla tavallasi, kenties reaktiona siihen, mitä tapahtui? Mihin tai mitä vastaan mahdollisesti reagoit? KS: Minulta kysytään usein, miksi minusta itse asiassa tuli taiteilija, ja milloin päätin ryhtyä taiteilijaksi. Pohjimmiltani inhoan sellaisia kysymyksiä kuin ”mitä taide on” ja ”kuka on taiteilija” ja ”miksi sinusta tuli taiteilija”, koska ne eivät minun mielestäni ole olennaisia kysymyksiä. Olen pikemminkin kiinnostunut käytännön asioista ja lähestyn asioita käytännön tasolta. En ole koskaan edes miettinyt, mitä taide on. Totuus on, että en osaa tehdä yhtään mitään. Minulla ei esimerkiksi ole ajokorttia, en tiedä mitään tietokoneista, en osaa soittaa yhtäkään musiikki-instrumenttia. En edes koulussa ollut hyvä oppilas. En ollut erityisen lahjakas missään. Sukunimeni, joka merkitsee ”harmaata” taitaa selittää varsin hyvin, millainen opiskelija olin. Itse asiassa olen aina tehnyt tällaisia asioita, kuten esimerkiksi silloin, kun olin yhdeksänvuotias ja järjestin ikkunanäyttelyn, jonka sittemmin toistin taideakatemiassa. Lapsena kaikki aina kysyivät minulta, mitä leikittäisiin, ja minä olin aina se, joka leikit keksi. Viisitoistavuotiaana olin tosi stressaantunut koulusta, jossa minun olisi määrä jatkaa, koska kouluissa ei olisi tarjolla mitään sen kaltaista... Koska olin aina piirtänyt paljon, hain taidekouluun, mutta hain sinne ei-perinteisin töin, jotka olivat pikemminkin toimintaa. Esimerkiksi heittelin

55


herneitä seinään, ja sitten yksinkertaisesti tein havaintoja siitä, kuinka herneet rapsahtelivat seinään. Se mitä teen ei perustu minkäänlaisiin metodeihin tai opintoihin. Koko elämäni olen tehnyt vain yhtä asiaa. En voisi kuvitellakaan tekeväni mitään muuta. HW: On aika hassua, että vastauksesi ei ollut yhtään se, mitä odotin. Minut yllätti, että palasit lapsuuteesi ja myös se, että sinusta yhteiskunnan vähemmän toimivana jäsenenä tuli taiteilija. En olisi koskaan yhdistänyt sitä sen kaltaiseen peliin, joka selvästi on teostesi ydinainesta. Ne ovat kaikkinensa sosiaalista peliä, ja pelaaminenhan on jossain mielessä luonnostaan sosiaalista toimintaa. Mainitsin termin itsereflektio, ajatuksen siitä, että teostesi osallistujien on määrä tiedostaa itsensä toimijoina. Onko se yksi teostesi tavoitteista? Mielestäni se muistuttaa hyvin paljon yhtä käsitetaiteen perustavoitteista. Joten kysyisin nyt, ovatko nämä kaksi asiaa linjassa keskenään. KS: Oikeastaan ajattelen niin, että minun kehityslinjani ovat melko erilaisia kuin ne, jotka tavallisesti liitetään taiteeseen. Esimerkiksi lapsuudessani koin usein olevani ulkopuolinen, mikä luonnollisesti oli kommunismin kaudella hiukan erilaista. Synnyin perheeseen, jossa äiti oli myyjä ja isä sähköteknikko, eikä kukaan puhunut politiikkaa. Vanhempieni kanssa en koskaan käynyt näyttelyissä eikä meillä ollut seinällä ainuttakaan taulua. Ainoat esteettiset esineet meillä kotona olivat joulukalenterit, joiden sisällä oli suklaata. Vielä tänäkin päivänä joulukalenteri objektina viehättää minua, koska se näyttää minusta taideteok­ selta. Minua viehätti kovasti suklaan piilottaminen kauniin kuvan taakse, niin että kalenteri oli sekä hyödyllinen että käytännöllinen. Tämä on ideoilleni tyypillistä: vaikka jokin olisi kaunista, se on silti hyödyllistä. En siis halua vain näyttää asioita, vaan myös muuttaa niitä. HW: Joten kaiken lähtökohtana on ehdoton pragmatismi. KS: Juuri niin. HW: Ottaisimmeko mukaan myös yleisökysymykset? Teidän täytyy osallistua, täällä on Kateřina Šedá [nauraa]! Aleksis Salusjärvi (AS): Kysymykseni liittyy #IHMEratikassa-kilpailuun. Valitaanko siinä voittaja? PT: Niin tosiaan, kilpailut. Kateřinan ideana oli sisällyttää tähän projektiin kaksi kilpailua. Ensinnäkin oli ”Ehdota soittajaa” -kilpailu, jossa katusoittajat saattoivat myös itse ilmoittautua meille, jotta meillä olisi mahdollisimman laaja valikoima soittajia, joista valita. Toinen kilpailu, johon viittasit, järjestettiin nyt maaliskuussa, kun projekti oli jo käynnissä. Se oli tarkoitettu ratikkayleisölle. Pyysimme heitä dokumentoimaan raitiovaunuissa kokemiaan tilanteita. Voittaja saa käyttöönsä ratikan kahdeksi tunniksi. Se on erikoisratikka, mutta palkintoon ei sisälly soittajaa. Voittaja saa siis suunnitella ratikkaan oman ohjelmansa niin kuin haluaa. Voittaja valitaan ja siitä ilmoitetaan ensi viikolla, festivaalin jälkeen.

56


Kateřina Šedá, Aleksis Salusjärvi Kuvat/photos: Veikko Somerpuro

Ehkä muutama sana teoksen toteutuksesta. Mukana oli 20 soittajaa tai ryhmää, ja jokaisen ryhmän apuna oli yleisötyöntekijä. Yleisötyöntekijät opastivat soittajat ratikkalinjoille, joilla näiden oli määrä esiintyä. He toimivat myös välittäjinä yleisön suuntaan kooten yleisön spontaaneja reaktioita ja palautetta. Rehellisesti sanottuna oli mahdotonta laatia ratikkaesityksille täsmällistä aikataulua, koska projekti oli sen verran iso. Soittajat tarvitsevat eripituisia taukoja, raitiovaunujen aikataulut vaihtelevat jne. Projekti kesti vain neljä päivää, mutta ratikoissa oli lähes 300 tuntia elävää musiikkia. Olennaista oli yllätyksellisyys, se ettei voinut tietää, missä ja milloin musiikkia soitetaan. Niinpä monet todella arvostivat hetkeä, jolloin sattumalta kohtasivat raitiovaunuissa soittajia. Oli paljon ihmisiä, jotka jäivät ratikkaan koko kierroksen ajaksi ja unohtivat kaiken muun. He eivät halunneet mennä hammaslääkäriin tai kokoukseen tai minnekään, minne olivat matkalla. Sen sijaan he halusivat tarttua tilaisuuteen, koska se oli tarjolla vain sillä hetkellä, eikä ollut mahdollista päättää, että ”ok, nyt läh-

57


den sitten kokemaan IHME-teoksen”, koska ei voinut tietää, löytyykö se vai ei. HW: Mielestäni tämä on merkittävä hanke. Kuinka paljon materiaalia kullakin soittajalla oli? Soittivatko he koko ohjelmistonsa? Mietin vain tilannetta, että joku on raitiovaunun kyydissä enemmän kuin 20 minuuttia. PT: Jokainen muusikko soitti noin tunnin yhdellä linjalla; koko kierros kullakin raitiovaunulinjalla kestää noin 50–60 minuuttia. HW: Selvä, siis tunnin setti. PT: Soittajat tuntuivat nauttivan tästä tuokiosta, mahdollisuudesta luovuuteen ja myös improvisointiin. Ja viimeisenä päivänä jotkut soittajista esiintyivät yhdessä eivätkä erikseen. Kuten dokumentoinneista (videosta ja valokuvista) näet, soitti saksofonisti Sybren Renema yhdessä Pasi Mäkelän kanssa ja Entropies esiintyi Mario Parizekin kanssa. Esitykset olivat todella ainutkertaisia tapahtumia. Kateřina halusi antaa ihmisille myös mahdollisuuden viimeisen päivän aikana kuunnella heidän haluamaansa ryhmää tunnin ajan. Siksi suunnittelimme linjoille 7A ja 7B ”Viimeisen tunnin”, johon kaikki soittajat osallistuivat. Näillä reiteillä oli erikoisaikataulut. Kaikki lähtivät liikkeelle määrätystä paikasta, ja yleisö saattoi liittyä mukaan kuuntelemaan haluamaansa bändiä. Oli myös mahdollista vaihtaa raitiovaunua, vähän niin kuin vaihdetaan radiokanavaa, ja päästä kokemaan useita musiikkiesityksiä. Yleisöpuheenvuoro: Hei vaan. Kerroit meille, että soittajia ei valittu lahjakkuutensa vaan sosiaalisten kykyjensä perusteella. Sanoitko näin myös heille? Millaista informaatiota annoit heille valintaperusteista, ja miten he siihen suhtautuivat? KS: Kerroimme heille, että pidämme sekä heidän tavastaan soittaa että heidän yleisökontaktistaan, ja tämän takia valitsimme heidät. Tietysti sen jälkeen keskusteltiin aina siitä, pystyvätkö he soittamaan raitiovaunussa, joka on täysin kadusta poikkeava ympäristö. Mario Parizek esimerkiksi oli alussa aivan epätoivoinen, päivitteli vain: ”Herran tähden, kuinka pystyn ikinä soittamaan neljä päivää raitiovaunussa?” Mutta ensimmäisenä iltana hän sanoi, että tämä on itse asiassa loistava idea, ja hän on siihen jo täysin tottunut. Luulen, että jokaiselle oli täysin selvää, että kyseessä oli iso haaste, ja juuri siksi valitsimme heidät. Projektin varsinaista alkamista edeltävänä päivänä meillä oli tilaisuus, jossa soittajat esiteltiin toisilleen. Kaikki olivat yllättyneitä siitä, että mukana oli niin päteviä ja hyviä muusikoita. AS: Otitteko huomioon väkivallan mahdollisuuden? Keskustelitteko lainkaan siitä, kuinka toimia, jos joku käy soittajien kimppuun? PT: Keskustelimme turvallisuusasiasta raitiovaunuyhtiön kanssa: miten menettelemme, jos jotakin tapahtuu. Keskustelimme myös yleisötyöntekijöiden kanssa, koska he olivat soittajien lähimpiä työtovereita raitiovaunuissa. Ensimmäinen asia oli, että yleisötyöntekijöiden tuli olla valppaina tilanteessa ja selvitettävä, mikä on epäjärjestyksen syy: teos, musiikki vai jokin muu. Jos kyse

58


Kuva/photo: Veikko Somerpuro PAM (Pasi Mäkelä), Kateřina Šedá: IHME-teos 2016 / IHME Project 2016. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

59


on soitetusta musiikista tai jostain muusta teokseen liittyvästä, niin yksinkertaisinta on vain poistua seuraavalla pysäkillä. Tietääkseni näin ei kertaakaan tarvinnut toimia. Oli joitakin humalaisiin tai huumeidenkäyttäjiin liittyviä tilanteita, mutta ne ratkesivat aika nopeasti, koska ihmiset pitävät siitä, että he saavat huomiota osakseen. Neuvoin yleisötyöntekijöitä puhumaan näille ihmisille, käyttäytymään kunnioittavasti, selittämään saman tien, mitä olemme tekemässä ja antamaan arvoa heidän palautteelleen, myös kielteiselle palautteelle. Tämä lähestymistapa näytti rauhoittavan mahdollisesti uhkaavat tilanteet. Yleisöpuheenvuoro: Sanotte kaikki, että olette erittäin tyytyväisiä teokseen, ja hyvältä se vaikuttaakin, joten onneksi olkoon. Olin itse mukana kokemassa sitä, ja nautin todella. Kateřina puhui osallistumisesta ja ihmisten reaktioista, halustaan saada heidät näyttämään tunteensa jne. Nyt minua kiinnostaisikin, mihin itse taiteilijana arvioisit teoksen onnistumisen perustuneen. KS: Kun lähetin Paulalle teosehdotukseni, mietin jo silloin, mikä olisi onnistumisen salaisuus. Yksi avainasia oli se, mitä paikan päällä tapahtuu. Ensin en edes halunnut dokumentoida teosta, halusin ihmisten vain tuntevan itsensä vapaiksi edes yhtenä päivänä elämässään. Tavallisesti teoksiani on hyvin hankala tallentaa, vaikkapa dokumentoida videolle. Ajatukseni oli, että jokainen raitiovaunu, jossa on soittaja, muuttuisi erilaiseksi tuon erityisen hetken ajaksi. Suurin osa ihmisistä todella täytti odotukseni, he reagoivat. Video on itse asiassa erittäin hyvä todiste siitä, että näin oikeasti tapahtui. Toinen asia oli joukkoliikenneyhtiölle esittämäni idea, että he avaisivat yhtenä päivänä vuodessa raitiovaununsa katusoittajien esityksille. Tämä asia on vielä avoin. Minulle nimenomaan nämä asiat ovat merkkejä onnistumisesta. Tietenkin jollekulle toiselle onnistuminen merkitsisi kutsua päästä uusiin paikkoihin toteuttamaan projektiaan. HW: Jatkaakseni tuosta, minusta siinä on myös kyse taiteesi ideologisista merkityksistä. Paljolti on kyse siitä, kuka taidetta tekee ja kenelle se on tarkoitettu. En usko, että haluat mitata menestystä pelkästään yhdellä mittarilla: että se on yksinkertaisesti saatu tehdyksi. Ja kun se on saatu tehdyksi, se siis onnistuu toteuttamaan juhlavaan tyyliin ”taidetta kansalle” -utopiaa. KS: Jo ennen kuin kuulin ihme-sanan käännöksen, olin aina ajatellut, että teosteni menestys on jonkinlainen ihme. Minulle ihme ei ole mitattavissa oleva asia. Se on yksinkertaisesti jotain, mikä ilmestyy ja sitten katoaa. Ei ole tarpeen pohtia kysymystä, oliko sillä jotain merkitystä. Sillä joka hetki, kun sen näkee, sillä on merkitys. Minulle tämän festivaalin ihme oli siinä, että ihmiset olivat yhdessä raitiovaunuissa ja kokivat tämän. He näkivät toisensa. PT: Tämä teos liittyy Kateřinan moniin aiempiin projekteihin siten, että se tekee jotakin näkymätöntä näkyväksi. HW: Ehkä yleisölle kaikkein näkymättömin asia on itsensä näkeminen yleisönä. Haluan edelleen uskoa, että se on jotain, jonka radikaalius säilyy hetkestä toiseen. Minusta tämä teos, kuten muutkin teoksesi, perustuu suurelta osin eroon yleisön ja kuulijoiden tai katsojien välillä. Tässä on esiintyjiä, jotka suhtautuvat tyyliin ”aion tehdä tämän, eikä se ole valmis ennen kuin joku kuulee sen enkä

60


Antti Tolvi, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016 / IHME Project 2016. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

halua sitoutua perinteiseen ’musiikkitalojärjestelmään’, missä kuulijoita voi pitää itsestäänselvyytenä”. Tarkoitan, että on olemassa jokin yllyke viedä esitys kadulle, kenties kielloista huolimatta. Kuulijakunta ei ole valmiiksi annettu, se itse asiassa muodostuu siellä juuri siinä hetkessä, esityksen vastaanoton hetkellä. Se voi syntyä, mutta se voi pian myös unohtua tai jäädä vaille huomiota tai itsestäänselvyydeksi. KS: Pyrin siihen, että ihmiset olisivat läsnä. Ihmiset ajattelevat usein, mitä he tekivät eilen ja että nyt heidän on lähdettävä ostoksille. He kirjoittelevat jatkuvasti toisilleen, missä aikovat tavata viiden minuutin kuluttua. Minä tavoittelen asioita, jotka tapahtuvat juuri nyt, tällä hetkellä. Olen vakuuttunut siitä, että Helsingissä se onnistui, se todella tapahtui täällä. AS: Vilkaistaanpa sitten Twitteriin. Meillä on täällä viestiseinä ja äänestys, ja tämän päivän kysymys kuuluu: Edistikö Ratikkasoittajien kiertue julkisen tilan muutosta? Kaikki vastasivat myöntävästi [nauraa]. Yhdessä tviitissä kysytään myös: Osallistuvaa taidetta vai taideinterventio?

61


HW: Kallistun kaiketi intervention puolelle. Sanoisin kyllä, että tämä on harmaa, erittäin šedámainen alue, hänen nimensähän tarkoittaa tšekiksi harmaata. Peräämme tässä toimijuutta ja vastaanottoa, ja vastaanoton tiedostamista, tällainen tietoisuus on kuuntelijoissa ja heidän reaktioissaan jotain sisältä kumpuavaa. Missä määrin sillä on merkitystä jonkinlaisena osallistumisena, erityisesti projektin tavoitteeseen liittyen? Sanoisin kyllä, se on sillä tasolla osallistuvaa, mutta perusehdot sille, miten peli on määritelty ja esitetty, ovat intervention muodossa. PT: Olen samaa mieltä, mutta muotoilisin sen toisella tavalla. Pyrkimyksemme oli aikaansaada interventio, mutta se muuttuu osallistumiseksi, kun ihmiset tarttuvat tilaisuuteen, kun he muuttavat suunnitelmiaan ja tekevät musiikillisen matkan, jossa mukana ovat teoksen puitteet kokonaisuudessaan. Kun he tekevät päätöksen lähteä seikkailuun, joko törmättyään teokseen sattumalta tai etsittyään sitä oma-aloitteisesti tavoitteenaan nähdä mahdollisimman monta soittajaa. Niin monet tekivätkin, heistä tuli faneja. AS: Joten etusijalla on interventio. HW: Sanoisin silti, että tämän teoksen ja intervention rajapinta on häilyvä. On eri asia, jos nenän edessä laulaa Chano ”Bamboleota” [nauraa], kuin jos katsoo The Space Ladyä tai kuuntelee kosketinsoitinkaverin introvertimpaa new age -kamaa. Tarkoitan, että yksi nykytaiteen upea piirre on, ettei sitä ole kukaan pyytelemässä. Samaa voi sanoa myös katusoittajista, he vain ovat paikalla, mutta kun näkee jonkun, vaikka kaverin keyboardeineen tai The Space Ladyn, niin ihmettelee: ”Hei, onko tämä minua varten vai nauttivatko he tästä itse?” Se voi olla luonnostaan myös sisäänpäin kääntynyttä. Myös kysymys: ”No, kuinka siihen osallistutaan?” muuttuu The Space Ladyn keikalla muille matkustajille heitetyksi kysymykseksi: ”Olen mukana, oletko sinä?” [Nauraa.] AS: Mitä luulet, Kateřina, muutitko Helsingin julkista tilaa? Tuntuuko sinusta siltä, että olet saanut aikaan muutoksen? KS: Kyllä. Siinä mielessä pidän projektia onnistuneena. Ajattelen todella, että olen muuttanut jotain. Puhun tietenkin näistä neljästä päivästä, en mitenkään voi tietää, mitä yksittäisten henkilöiden mielessä tapahtui sen jälkeen. Myös soittajat sanoivat, että he haluaisivat tälle jatkoa, mutta sehän ei ole minusta kiinni. Joka tapauksessa olen varma, että 99 % ihmisistä vastaisi myöntävästi, jos täkäläiselle yleisölle tarjoutuisi mahdollisuus saada tämä Helsinkiin joka vuosi. HW: Minusta tämän kokoluokan projektissa olisi tärkeää, että se vaikuttaisi sekä paikalla olevaan yleisöön että soittajiin. Teos auttaa kiinnittämään huomiota sellaiseen, mikä saattaa olla näkymätöntä, ja yksi niistä asioista, jotka ovat tietyllä tavoin näkymättömiä, ovat juuri katusoittajat. Tai he eivät ole näkymättömiä, he ovat läsnä, mutta juuri heidän läsnäolonsa tekee heistä näkymättömiä. Heidän kokoamisensa yhteen tässä projektissa – enkä tiedä yhtään muuta projektia, josta voisi sanoa saman – on sen varsinainen teema. Haluat siis puhua julkisesti esitetystä musiikista, ja aivan sen perustasolla. Tämä projekti on nykyhetkellä eräänlainen virstanpylväs. Tätä keskustelua todella kaivataan.

62


Hamza Walker. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

Ajatellaanpa vaikka minua, kun tulin Helsinkiin, jouduin kysymään mielessäni, millaisia lakeja musiikin julkisesta esittämisestä täällä lienee. Sen tyyppisillä kysymyksillä voi vähitellen saada jonkin käsityksen kansanluonteesta. Mietin tässä Yhdysvaltoja. Jokaisella on laaja ja loukkaamaton oikeus puhua ja tehdä julkisesti vapaasti, mitä haluaa. Jos ajatellaan vaikka sanan- ja uskonnonvapautta, ensimmäinen asia, jonka oppii, jos yrittää estää niiden toteuttamista, tai jos kohtaa poliisin, joka sanoo: ”Ulos täältä!”, on tämä: loukkaatko jonkun sananvapautta. Ja itse asiassa ensimmäinen asia, jonka tuo poliisin puhuttelema katusoittaja sanoo, on: ”Haastan sinut oikeuteen, tollo.” Amerikka, planeetan lainkuuliaisin maa [nauraa]! On oudolla tavalla totta, että ihmisten on pakko sanoa: ”Vaikka inhoankin musiikkiasi, sinulla on oikeus esittää sitä.” Kenties siihen on sovellettavissa jokin lainkohta, mutta pohjimmiltaan kyse on julkisen tilan vakiintuneesta käytännöstä. Ja se voi vaihdella paikasta toiseen. Saattaa olla, että sitä, mikä on kiellettyä täällä Suomessa, ei ole kirjoitettu lakiin. Ehkä jokainen onkin vain sisäistänyt kiellon: ”Älä tee sitä julkisesti”, vaikka mielessä pyörii kysymys: ”Hei, mitä järkeä?” Joten mielestäni teos käyttää todella upeasti musiikkia näiden isompien kysymysten testaamiseen.

63


TBeeGirls, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016. / IHME Project 2016. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

64


Conversation on the IHME Project 2016 Tram Buskers’ Tour

The artist behind IHME Project 2016, Kateřina Šedá, Associate Curator at the Renaissance Society at the University of Chicago Hamza Walker, and Executive Director of the IHME Contemporary Art Festival Paula Toppila discussed Tram Buskers’ Tour, expanding on its implicit viewpoint and relationship to Šedá’s practice at the IHME Days on 2 April 2016 in Helsinki. The audience joined in the discussion. This is an edited version of the conversation, in which Kateřina Šedá’s contribution was interpreted live from Czech to English by Sirpa Seppälä. The host was Aleksis Salusjärvi. Kateřina Šedá (KS): I was invited in 2014 by IHME and Paula Toppila to arrange a special programme for Helsinki. Because I had never been in Helsinki before, I had absolutely no idea about it. When I arrived just before Christmas, I was naturally expecting the city to be decorated in a traditional way and I was really disappointed when it looked exactly like any other city. There wasn’t anything original, or at least I had a completely different idea of the city. That is why I asked Paula to find me a few persons, both Czechs who have lived here for a long time and Finns, whom I could interview and through whom I could get some idea of this place. I found out a few things, and the first point was that there was a lot of bureaucracy all over and people could not really do much of anything in the public space. During these interviews, and also when I was exploring the city, I realized that people in Helsinki are much more closed in their character than, for instance, we Czechs are. I also realized that they did not really show emotions, which can also been seen in the documentation video of the IHME Project1. In any other place people would have been dancing in trams, but here they didn’t really do so. When I was doing research for my project, one thing that surprised me all the time was the arrangement of the seats in some of the local trams. And I asked Paula: why is that? My first understanding of this was that it was to prevent people from communicating with each other. Then it was explained to me that it was actually in order to get easier out of the tram, especially for those people who were sitting next to the window. This arrangement of the seats became, to me, some kind of symbol of the public space in Helsinki. That is why I got the idea that I would like to arrange a festival for musicians who usually play in public transport all around the world. My idea was to have a festival for one week. The time changed a little bit, but the original idea remained as I wanted it to be. 1

See the IHME Project videos on the Festival’s YouTube channel: www.youtube.com/user/ihmeproductions

65


Steve Aruni and The Funky Monkeys, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016. / IHME Project 2016. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

As regards researching the buskers, the idea was that I would personally have travelled around the world to try to find the buskers. But in September, I gave birth to a baby, so that couldn’t be realized. Paula was also very busy with the Festival, so I suggested that we invite music critic Pavel Klusák to join the project. For the final line-up Paula and I also found musicians in other ways. For instance, Chano, who plays guitar, we just found in the street in Helsinki, and Kiiora we found in Tallinn, Estonia. The Finnish Institute in London also helped us in finding buskers. And The Space Lady was recommended by Creative Time. My idea was not to find the best musicians in the world, but to find musicians that were social and could also cooperate and function in the surroundings of a tram. Like, Steve Aruni, he functioned very well in these surroundings. The important thing was to have a large variety of different musicians that play different music genres, and Pavel was helping us. One thing I want to emphasize is that these people did not collect money for their music in the trams, contrary to the situation in the street, instead we paid them a fee.

66


Hamza Walker (HW): It is great that we had this beautiful introduction from you Kateřina, an overview of the project. On the one hand, the project sounds quite idealistic and utopian, it is a very happy endeavor. I often think about your work as something of an experiment. It’s more about asking questions of the public, rather than simply a festival for the sake of entertainment. And what struck me on paper, it seems like a good time and a party was had by all. You said that you didn’t want the best musicians, but that you wanted musicians who can function under these kinds of circumstances. I also think that there is something about the range of musicians that you chose. It says something about the public, too – the transition from a public to an audience, and an audience under very specific conditions. It is not the same thing to have these musicians perform outdoors in a public square. They are performing in an enclosed space, in which the people riding the tram are basically hostage. I think that is a very important aspect of this experiment. KS: Yes [laughing]. HW: In watching the video, for me, the variable was the type of musician, and I was wondering if you could talk about the selection in terms of the range of music. You know, from Space Lady to “Bamboleo”. What does it mean to have them perform in the tram? A group of people on a bus as opposed to passersby, in your mind, when you structured it? KS: When Pavel was travelling, I told him that he should select the best musicians. But the word ‘best’ actually didn’t only include the talents, but also the social skills, and Pavel understood this very well. He found perfect musicians, perfect types for me, and when something was lacking in the selection, with Paula we tried to find them. The audiences reacted differently, in one tram people would like to kill the musician and in the other they just loved him. This was an extremely important part of the project, because I just didn’t want people to be only happy, but I also wanted them to start talking to each other and showing emotions. There were incredible things happening on trams. At the end of this project, I watched over 100 minutes of video documentation, because I couldn’t actually be in every place and there were so amazing reactions. I just didn’t have any idea how I can choose the clips for this ten-minute-documentary video shown at IHME Days. I could have easily made a whole-evening film about Chano, for example, the man with guitar. HW: My next question has to do with the site-specific nature of your work. You have done projects all over the world, but you are well known for the projects that you undertake in your hometown. There is always a question about how do you get a Kateřina Šedá project in your town. Again, you came to Helsinki, you didn’t know the situation here. When I heard that you were working with musicians, I thought of it as a really ideal kind of transfer. Although you said that you did the project for Helsinki, I am wondering was there any inspiration about busking and street musicians in Prague. Did this make you think about the differences between places? We think about street musicians as a universal

67


phenomenon, but at the same time we can talk about it in terms it being a very concentrated, potent dose of the phenomenon of street music. Could you talk about the conditions of busking in the Czech Republic versus what you found out here? KS: I am actually not living in Prague, I live in Brno which is the second largest town of the Czech Republic. I must say that the traditional street musicians don’t really interest me. I haven’t met in Brno a single musician for years that I would have liked to stop by and listen, like for half an hour, which is completely opposite to the musicians seen here. On the other hand, when I was in Rome and the musicians were all the time playing in vehicles, I was just so annoyed by this because I needed silence. My works are also about all kinds of emotions, one important aspect is to create a conflict between these people. When I came to Helsinki I wanted to create situations with reactions among people in the trams. They might go crazy or angry, I was simply looking for some reactions. Pavel Klusák and Dalibor Zíta were talking here at the Old Student House earlier today, as part of the Busking School Workshop that I also planned for the festival. They were both talking about busking and how busking in Prague functions. There is, for instance, a new regulation that prohibits very noisy instruments in the street. But, I am actually no promotor of busking, that it should be in all cities in the world. When I am in the future creating projects, I could imagine myself realizing this project in a place where it would be prohibited. Because I am always working in some kind of unpredictable ways, whatever can happen. This was actually a challenge for one particular place, and now we have been invited by different cities to arrange the same thing in them too, but let´s see. HW: It is beautiful that the project could be done in places that have a very lively scene of street musicians, like Chicago, versus doing it in a place where there isn’t a tradition of that activity, where it is prohibited. Again I think what makes it level between the places is the range of musicians that you selected. What does it mean to have certain kinds of popular music? Different kinds of music have very different moods. I think it’s very telling how the public, the hostages respond to those moods. It can produce alienation, just as soon as it can produce joy, which I find to be the beautiful universal dimension of the project. Paula Toppila (PT): Perhaps I should tell you as background information that in our Foundation the selection of the artist is made in a team of experts: Tuula Arkio, who is the chairman of our expert team, Timo Valjakka, Hanna Johansson, Leevi Haapala and myself. Why we selected Kateřina was because of her extraordinary practice as an artist. Not that many artists are interested and capable of mobilizing such large amounts of people and are willing to face all that antagonism at the start of the projects – referring to her project with the people in Czech villages - there can be like thousand people taking part in her projects. The very core of her

68


DVA. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

69


Hermanni Turkki Kateřina Šedá: IHME-teos 2016 / IHME Project 2016. Kuvat/photos: Veikko Somerpuro Stephen Paul Taylor

70


Kaikuluotain

Hermanni Turkki

71


practice is participation, it’s really about taking part in the project consciously. We were interested in this kind of practice that we had not yet presented to our audiences here. It was very exciting to start the conversation with her. But, as always, we don’t expect the artist to be producing a kind of work they are known for. We always want to emphasize the possibility to do whatever they want, discover new ideas and approaches, of course within certain time and budgetary limitations. However, the thing that we do ask the invited artist to do is to think about this participation aspect: Is there a possibility for the audience to be part of the project somehow and if yes, on what level that can happen and how important it is for the actual happening, action of the work? HW: What I like about this project is that it is foisting music upon people. So you are an audience member whether you want to be or not and this is what we call participation [laughing]! The reaction of either alienation or wanting to clap… I think that on the experimental side, that issue about participation - or not - is a very key aspect of your art. I was wondering if you could talk about that kind of ambivalence or the potential for the projects to fail without altering the structure. Could you open up this aspect of failure in your work? KS: A typical thing in my art is to work with people who don’t want to cooperate with me. The less they want to cooperate with me, the more I want to get them. I actually don’t know many people who would work in the same way. This is basically because I mostly work with the fact which distinguishes people, not which combines them. Another thing is that in the places where I work, I want to get everybody involved, absolutely everybody, and I can easily walk around for five years in order to make everybody participate. My best reward is to get the person, who was resisting me the most, involved. This is my dream and my prize. Of course, people can choose, if they want to participate or not, but in Tram Buskers’ Tour the people didn’t really have the option… At least they had to go from one stop to another, because they are there. So, at least between these two stops I had everybody in there. It is actually the question what can happen within these two minutes when you get on and when you get off. I was expecting these musicians to catch them. I work a lot with people’s reactions, and it was very difficult to get these reactions out of them because you couldn’t really see most of the reactions. For instance, in one tram Pasi Mäkelä was playing and there was one lady who looked angry. I was trying to make Pasi to go little bit further in order not to annoy this lady too much. But she just followed us, so obviously she liked what we were doing. HW: It is nice to see the video as a document, in which you do capture some reactions. Like the man saying: “Yes, I’m happy” and you can’t see it. It is on the inside. I think it has something to do with the material you have chosen – music. It escapes the sociological dimension of your earlier works with the questionnaires, which I just love, the fact that you actually want to fully follow it out, like this phone call will be recorded for the purposes of ensuring better

72


Muusikko Sybren Renema kaupungilla / Musician Sybren Renema in Helsinki city center. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

service. Will you take an evaluation of what just happened to you, you actually want to play with that evaluation, the idea of self-reflexivity… I was wondering if you could talk about how this piece might relate to an earlier piece called The First Rally of Sunday Painters2. I see this as a something of a return. Do you think that as the case? KS: That is a very old project which I did in 2002. I invited some Sunday painters to join my project and talk to the audience. The truth is that I have never connected or compared these two projects. Tram Buskers´ Tour was the first project I did with music. Maybe there have been some musical elements in my works, but this was the first work which was totally about music. Because of this it is difficult to compare them. HW: I’d like to talk about your work in general. Your formation as an artist I find really fascinating, your coming to maturity as an artist after 1989, the postcommunist period. I think of your work as wanting to make good on promises. Your work is a fantasy that I have about the kind of work that would have been produced under the communist regime. Could you talk about your formation as an artist and deciding to work the way you do in response, perhaps, to what was going on? What was it that you may have been reacting to or against? KS: I am often asked what actually made me become an artist and when did I decide to become an artist. I basically hate the questions like ‘what is art’ and 2

The First Rally of Sunday Painters (2002) was Kateřina Šedá’s art work in which Líšen’s plein-air painters raised their craft to the level of spectator sport (http://archive.renaissancesociety.org/site/Exhibitions/Essay.KaterinaSeda-It-Doesn-t-Matter.593.html, from the essay by Hamza Walker).

73


‘what is an artist’ and ‘why did you become an artist’, because I don’t think these are essential questions. I am more interested in practical things and I approach things from the practical level. I have never even thought of what is art. The truth is that I cannot do anything at all. For instance, I don’t have a driver’s license, I don’t know anything about computers, I can’t play any musical instrument. I wasn’t even a good student at school. I wasn’t specially talented in anything at all. I think that my family name “grey” explains very well what kind of student I was. I have actually always done these kinds of things, like, for instance, when I was nine years old, I arranged a window exhibition which I then repeated at the Academy of Fine Arts. When I was a child, people were always asking me what shall we play, and I was always the one who was arranging what to play. When I was 15 years old, I was really stressed about the school where I could continue, because there were no schools that would offer anything like that. Because I had always drawn a lot, I applied to an art school, but I applied there with non-traditional things, which were more like activities. There was, for instance, throwing peas towards the wall, and I just observed how these peas hit the wall. What I am doing, it is not about any methods or any studies. Throughout my whole life I have just been doing one thing. I couldn’t even imagine doing anything else. HW: It is so funny that this is so not the answer I expected. I was shocked that you went back to childhood and also by definition being a non-functional member of society would make you an artist. I never would have associated that with that kind of play which is very much evident at the core of your work. It’s all social play, or to play in some sense is an inherently social act. I brought in the term self-reflexivity, the idea that the participants in your work are meant to become aware of themselves as agents. Is that one of the goals of your work? I think of that as very similar to one of the key-objectives of conceptual art. So I was wondering if those two things line up for you. KS: Actually I think my development lines are quite different from the lines that are usually connected to art. For instance, in my childhood I often had the feeling of being an outsider, which was naturally, during the communist days, a little bit different. I was born the child of a saleslady and an electro-technician and nobody spoke about politics. With my parents, we never visited any exhibitions and we didn’t have a single painting on the walls. The only artistic items we had at home were the Christmas calendars with chocolate inside. And I am still, today, very fascinated by this object, because to me it appears to be a work of art. I was so fascinated about the fact that behind the beautiful picture there was hidden chocolate, so the calendar was actually useful and practical. This is typical of my ideas: even though something would be beautiful, it is still useful. So I don’t just want to show things, but I want to change things, too. HW: So it was just born of absolute pragmatism.

74


Yleisötyöntekijä Oskari Ruuska, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016. / Audience worker Oskari Ruuska, IHME Project 2016. Kuva/photo: Veikko Somerpuro KS: Exactly. HW: Should I open it up to the questions from the audience? You have to be participants, this is Kateřina Šedá [laughing]! Aleksis Salusjärvi (AS): This question is about the #IHMEratikassa competition. Will there be a winner? PT: Indeed, the competitions. It was the idea of Kateřina to include two competitions as part of this project. Firstly, there was the ‘Propose a busker’ competition here. The buskers could also inform us about themselves, so that we would have as wide a selection as possible of musicians to select for the project. The second competition that you refer to took place now in March, when the project was active. It was aimed at the audience involved. We asked them to document the situations they experienced in the trams. And the winner wins a tram for two hours at their own disposal. It is a special tram, but the prize doesn’t include a musician. So they can plan their own program as they want in the tram. There will be a winner and it will be announced next week, after the festival.

75


Sagolik, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016 / IHME Project 2016. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

Perhaps a few words about the realization of the project, there were twenty musicians or groups, and each group had an audience worker to collaborate with them. The audience workers were the guides, who were taking the musician to those tram lines where they were supposed to be during the project. They were also mediators towards the audience: they were collecting spontaneous reactions from the audience, collecting feedback. It was impossible, to be honest, to make the exact time schedule for the performances in the trams, because the volume of the project was quite big. Musicians need to have breaks of individual lengths, tram schedules change etc. It was only four days, but there was almost 300 hours of live music in the trams. The element of surprise was essential, the fact that you do not know when or where the music will be played, and thus many people really appreciated the moment when they happened to encounter the musicians in the trams. There were so many people who stayed in a tram for the whole tour and they forgot about everything else. They didn’t want to go to the dentist or to the meeting

76


or wherever they were going. Instead they wanted to take this opportunity, because it was there only then and it was impossible to decide that “OK, I am now going to experience this IHME Project”, because you don’t know if you can find it or not. HW: I think it is a remarkable undertaking. How much material did each musician have? Would they go through their entire repertoire? So I am just thinking about that if somebody is on the tram for more than twenty minutes, riding along. PT: Each musician played for about one hour on one line, 50–60 minutes is about the duration of one full round-tour on each tram line. HW: So a one-hour set, got it. PT: The musicians seemed to enjoy this moment, to be able to be creative and also to improvise. And during the last day, some of the musicians played together instead of playing alone. There was, as you saw in the documentation (the video and the photographs), Sybren Renema, the saxophonist who played with Pasi Mäkelä and The Entropies who played with Mario Parizek. These were really unique performances taking place. During the last day, Kateřina also wanted to make it possible for the audience to listen to that group they wanted for one hour. That’s when we planned “The last hour” on two lines on 7A and 7B, all the musicians were performing there. These routes had particular time schedules, they all started from a certain place and the audience could join the band they wanted to listen to. You could also change trams, a little bit like changing channel on the radio, and experience several of the musical performances. Audience: Hi, you told us that the musicians where not chosen by their talent, but for their social skills. Was this what you told for them as well? What kind of information you gave them as to your selection criteria and how did they take that? KS: We told them that we like both how they play and the contact they have with the audience, and because of this we chose them. Naturally this was always followed by a conversation about if they are capable to play on trams, which is a completely different environment from the streets. Mario Parizek, for instance, was completely desperate at the beginning, and he just said that: “Oh my god, how can I ever play four days in a tram?” But on the first evening he said that this is actually a wonderful idea, and he is completely used to it already. I think that for everybody it was actually clear that it was a challenge, and this was why we chose them. The day before the real project started we had an event where all the musicians were introduced to each other. Everybody was so surprised how qualified and good musicians were involved. AS: Did you prepare for violence? Did you have any kind of conversation what are you going to do if someone attacks the musicians?

77


PT: We discussed the security issue with the tram company with whom we collaborated: what is the protocol if something happens, and also with the audience workers because they were the closest collaborators on the spot with the musicians. The first thing is that the audience workers had to be alert with the situation and to figure out what is the reason for the commotion: the project, the music or something else. If it is the music that is played or something about the project, the easiest thing to do is just to go out at the next stop. As far as I know this was not needed at all. There were some situations with drunken people or people who are on drugs, but they were sorted out pretty quickly because people like that they are being paid attention. I instructed the audience workers to talk to these people, to appreciate them, to explain immediately what we are doing and also appreciate their feedback, even negative feedback. This approach seemed to create a balance in those potentially threatening situations. Audience: You are all saying that you are very happy about the project, and it seems so and I congratulate you. I also experienced it and really enjoyed it. Kateřina talked about the participation and people’s reactions and wanting them to show emotions etc. So I am curious about what you consider, as an artist, to be the success of this project. KS: When I sent Paula my suggestion for this project, I was already thinking that what would be the secret of the success. One key thing was what happens on the spot. I didn’t first even want to document the project, anyhow, I simply wanted those people to feel free at least one day in their lifetime. Usually my works of art are very difficult to be caught, documented by videos or anything, because they are challenging to capture. My idea was that each tram with a busker would change, for that one particular moment. Most of the people really fulfilled these expectations of mine, they reacted. The video actually is very good proof that this is what really happened. Another thing was my idea directed to the public transportation company that, one day in a year, they would open their trams for the buskers and street musicians to play. This is yet to be seen. To me, exactly these things are signs of success. But, of course, to somebody else, success means being invited to other places and realizing the project there. HW: Following up on that, I think it also has to do with the ideological implications of your practice. It is very much about, who makes art and who it’s for. I don’t think you want the success to simply be measured by one: it simply having been done. And it having been done, it therefore fulfills the utopian dimension about ‘art for the people’, in a celebratory dimension. KS: Even before I heard the translation for the word ‘ihme’. I have always thought that the success of my projects is a kind of a miracle. This is not a measurable thing to me. A miracle is simply a thing that appears and then disappears. We don’t have to deal with the question whether it had any kind of importance. Because, at every moment when you see it, it does have importance. For me, the miracle of this festival was that these people in the trams were together, experiencing this. They saw each other.

78


The Entropies, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016 / IHME Project 2016. Kuva/photo: Veikko Somerpuro PT: Something that connects this work to many other previous projects of Kateřina is that it is making something invisible visible. HW: Perhaps the most invisible thing of all is for the audience to see itself as such. Again, I would say, I still want to believe that is something that retains its radicality from moment to moment. I think that the project, like your other projects, is very much premised on what is the difference between a public and an audience. We have the performers, and it is like “I do this and it is not complete until somebody hears it, and I don’t want to be bound by the traditional structure of a music hall, where the audience can be taken for granted.” I mean there is some impulse to take it to the streets, and perhaps over and above any kind of interdictions. The idea of an audience is not a given, it is actually constructed right there in the moment, in the moment of reception. It can come into being, but it can also be quickly forgotten or overlooked or taken for granted.

79


DVA, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016 / IHME Project 2016.

KS: My goal is that people would be present. People are often thinking about what they did yesterday and now they are going to have to go shopping. Constantly, they are writing to each other where they are going to meet after five minutes. My goals are things that are happening right now, at this very moment. I do think that this did succeed here, it really happened here. AS: Let´s have a look at Twitter. We have the message wall here and we have a poll, and the question today: Did Tram Buskers’ Tour provoke change in public space? Everybody said yes [laughing]. There is also a tweet asking: Participatory art or art intervention? HW: I probably lean towards the interventional side. I would definitely say it is a grey, it is a very šedá area, her name means grey in Czech. What are we asking, the issue of agency and reception, and an awareness of reception, that kind of consciousness is something from within, on the listener’s part and their reactions. To what extent does that count as a kind of participation, especially as it relates to that goal of the project? So I would say it is participatory at that level, but the elementary terms of how the game has been set out and put forward, is in the form of an intervention. PT: I agree with this, but I would put it in another way. Our intention was to produce an intervention, but it becomes participation when people take the

80


EntreCuerdas, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016 / IHME Project 2016. Kuvat/photos: Veikko Somerpuro

chance with it, when they change their plans and take a journey with music, with the whole setting of the project. When they make the decision to leave on an adventure, either upon encountering the project or actively looking for it, and trying to see as many musicians as possible. This is also what many people did, they became fans. AS: So intervention comes first. HW: I would still say that this project is relative and quite fluid in relationship to the nature of the intervention. It is one thing to have Chano up in your face singing “Bamboleo” [laughing], as opposed to watching The Space Lady or listening to the guy on the keyboard, who is playing more introspective kind of new-age stuff. I mean one of the great things about contemporary art is that nobody asks for it. This can also be said of street musicians, they are just there, but when you see someone, the guy at the keyboard or The Space Lady, it is like “Hey, is this for me or are they getting off on this?” It can be also introspective in nature. It also shifts the question: “Well, how do you participate in that?” In The Space Lady’s trip, I am on board, are you, to fellow tram members? [laughing] AS: What do you think Kateřina, did you change the public space in Helsinki? Do you think you have made a change?

81


Sagolikin Stina Koistinen ja matkustaja, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016 / Stina Koistinen from the band Sagolik with a passenger, IHME Project 2016. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

82


KS: Well, yes. From that point of view, I consider the project to be successful. I do think I have made a change. Naturally I am talking about these four days, I don’t really know what happened in these individual persons that saw this in long term. Also the musicians said they would like this to continue, but it is not up to me. However, I am positive that 99% of people would say yes, if the Finnish audience was offered an opportunity to have this in Helsinki every year. HW: I think it is important that, with projects of this scope and caliber, there is the impact that it would have on the immediate public as well as the musicians. That there is its contribution to the question of calling attention to that which might be invisible, and one of those things that is invisible in some sense is the street musicians. They are not invisible, they are there, but it’s their very thereness that makes them invisible. In bringing them all together with this project – and I can’t think of another project to say that – that is the subject matter. Like, I want to talk about music in public, and at its most elementary level. This project is a kind of landmark with respect to now. You really want to have that discussion. This is a project where it is unavoidable in terms of generating a kind of discourse. Just think of me coming to Helsinki and having to ask myself: what are the laws here about music in public. Those are the kind of questions around which we can begin to get a sense of national character. I am thinking of the United States. The extent to which everybody has the right of free speech and to do what they want to do in public is inviolable. If you take in like free speech or religion, the first thing you know, if you try and hamper them, or having the police come and say ‘Get out of here’, is: Are you impinging on somebody’s right to free speech, and in fact the first thing that musician is going to say is ‘I am gonna sue your ass!’ America, the most legislative place on the planet! [laughing] It is true in a weird way that people have to say: no, you do have that right to do that, even if I hate your music. There might be an ordinance to enact it, but fundamentally this is a fixture of a possibility within a public arena. And that might change from place to place. What might be prohibited here in Finland might not be any written law. It can be just like, ‘don’t do that in public’, and everybody carries that prohibition inside of them, and to ask ‘wow, why is that?’ So, I think the piece really is quite beautiful with using music as a test case for those larger questions.

83


Kiiora, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016 / IHME Project 2016. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

84


85


86


Taiteilija Artist

87


Kateřina Šedá. Kuva/Photo: Veikko Somerpuro

Kateřina Šedá Kateřina Šedá (s. 1977, Brno-Lišen, Tšekin tasavalta) asuu ja työskentelee kotikylässään Brnon alueen maaseudulla. Hänen työskentelynsä pyrkimyksenä on vahvistaa yhteisöllisen kokemuksen syntymistä, lisätä vuorovaikutusta ihmisten välillä, tehdä arkisesta näkymättömästä, ”ei mistään”, näkyvää. Hänen taiteensa materiaalia on inhimillinen elämä. Kokonaiset kyläyhteisöt, kaupunginosien asukkaat ja muut teosten ympärille kootut yhteisöt ovat kokeneet myönteisiä muutoksia arkirutiineissaan, havainnoissaan ja ympäristössään osallistuessaan Šedán projekteihin. Kolmen kylän muodostamassa ”ei-minkään Bermudan kolmiossa” taiteilija huomasi asukkaiden toimittavan samoja asioita lauantaisin, vain eri kellonaikoihin. Mitä jos kaikki tekisivätkin samat toimet yhtä aikaa ja yhdessä? Tästä lähtökohdasta syntyi teos There Is Nothing There (2003). Teoksessa From Morning Till Night (2011) 80 henkilöä Bedřichovicen kylästä matkusti päiväksi Lontooseen, missä he ottivat haltuun kylänsä kokoisen alueen. He toimittivat tavanomaisia askareitaan uudessa ympäristössä samaan aikaan kun 80 brittiläistä maisemamaalaria kuvasi Bedřichovicen kylää saamiensa valokuvien perusteella, kuvitellun kylän alueella Lontoossa. Projekti toteutettiin yhteistyössä Tate Modernin kanssa.

88


Šedán tuotantoa on nähty lukuisissa kansainvälisissä näyttelyissä kuten 5. Berliinin biennaalissa 2008 ja Documenta 12 -näyttelyssä Kasselissa 2011. IHME-festivaalin työryhmä kutsui Kateřina Šedán yhteistyöhön, sillä hän on Prahan taideakatemiasta valmistumisestaan lähtien toiminut julkisessa tilassa ja ihmisten kanssa yhdessä. Šedán työskentely on ainutlaatuinen yhdistelmä tarkkaa havainnointia sosiaalisesta elämästä ja siihen vaikuttavista rakenteista, taitoa kanavoida kohderyhmän toiveet ja taidot toiminnaksi sekä kykyä ohjata osallistujia. Kateřina Šedán taiteellista työtä ei ole aikaisemmin esitelty Suomessa. IHME-teos 2016 oli Šedálle mahdollisuus kokeilla uusia lähestymistapoja lähtökohtanaan suomalainen yhteiskunta ja helsinkiläinen kaupunkikulttuuri. Taiteilijan kotisivut: www.katerinaseda.cz

Kateřina Šedá Kateřina Šedá (born 1977, Brno-Lišen, Czech Republic) lives and works in her native village in the countryside near Brno. The core aim of her work is to create a greater sense of community and to promote interaction between people, often by making “nothing” – invisible everyday patterns – visible. The material for her works is human life. Entire village communities, residents of city districts, and other communities formed around her works have experienced a positive change in their everyday routines, perceptions and surroundings when participating in Šedá’s projects. In the Bermuda Triangle of “nothingness” formed of three Czech villages, she discovered that everyone does the same things on Saturdays, but at different times. What would happen if they did all of those things at the same time? This is how and where There Is Nothing There (2003) came about. In another work, From Morning Till Night (2011), 80 people from the village of Bedřichovice travelled to spend a day in London, where they took over an area the size of their native village and behaved as if they were actually there. At the same time, 80 British landscape painters made pictures – not of London, but of Bedřichovice – from photographs of the village. The piece was produced in collaboration with Tate Modern. Šedá’s works have been shown in numerous international exhibitions, including the 5th Berlin Biennale and Documenta 12 – Kassel in 2011. The IHME Contemporary Art Festival’s expert team chose Kateřina Šedá to devise IHME Project 2016 because she has been working in public space and collaborating with communities ever since she graduated from the Academy of Fine Arts, Prague. Šeda’s practice is a unique combination of acute observation of social life and the structures that influence it with an ability to channel the hopes and skills of the target community into action and to guide and organize the participants. Her work has not previously been shown in Finland. The IHME Project provided an opportunity for Šedá to experiment with new approaches, taking Finnish society and Helsinki urban culture as her starting point. The artist’s website: www.katerinaseda.cz

89


90


IHME-koulu

91


Esittely

Opin... että kuvataide on muutakin kuin maalaamista ja piirtämistä. tekemään yhteistyötä paremmin. että voin tehdä iloa ihmisille. katsomaan nykytaidetta uusin silmin.  – 7. luokan oppilaat, Porolahden peruskoulu

IHME-koulu käsittää festivaalin yleisötyön ja taidekasvatusohjelman: kouluvierailut IHME-teoksella, kumppanuusprojektit, opetuskäyttöön suunnitellut IHME-tehtävät, opettajien Meidän IHME -tilaisuuden, tapahtuma-aikaiset työpajat sekä IHME-raadin toiminnan. IHME-koulu on keskeinen osa festivaalituotantoa, ja sen tarkoituksena on tuoda nykytaide lasten ja nuorten arkeen. Parhaimmillaan taide avautuu nuorelle omaa ilmaisua vapauttavana tekemisen ja kokemisen alueena. Festivaalin saavutettavuuden näkökulmasta on tärkeää tavoittaa erityisesti nuoria, jotka eivät harrasta taidetta tai joille esimerkiksi museot ja taidenäyttelyt ovat vieraita. Osallistumisen kynnystä alentaa osaltaan toiminnan maksuttomuus. Oppilaitoksille IHME-teos ja sen teemojen pohjalta suunnitellut aineistot ja projektit tarjoavat elävän, ilmiökeskeisen oppimisympäristön. IHME-koulun viisivuotisessa historiassa korostuvat jatkuva oppiminen ja toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen palautteen pohjalta sekä näihin sitoutuva korkea ammattitaito. Avoin vuoropuhelu, ohjaajan ja osallistujan välisten roolien liukuminen on IHME-koulussa luontevaa. Tulevaisuuden haasteina on yhä syventää yleisölähtöisyyttä sekä hyödyntää nykytaiteen yllätykselliset toimintatavat rohkeasti IHME-koulun eri hankkeissa. Kaudella 2015–2016 IHME-koulussa oli mukana yhteensä 832 henkilöä.

92


IHME-kouluprojekti toteutui Porolahden koulussa Helsingin Roihuvuoressa. / IHME School Project took place at Porolahti Elementary School in Helsinki. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

93


Koulujen ratikkaretket ”Oppilaat tykkäsivät, mutta hieman myös ihmettelivät, mitä oli tarkoitus oppia. Sinänsä ei kyllä haittaa tuokaan IHMEttely .”  – Opettajan kommentti

Taiteilija Kateřina Šedán toiveesta koululaisten ratikkaretkiin panostettiin ja helsinkiläisille kouluille suunniteltiin oma vierailuohjelma Ratikkasoittajien kiertueelle yhteistyössä Helsingin opetusviraston kanssa. Kohderyhmäksi valittiin 5. ja 7. luokat, sillä osallistujia toivottiin niin ala- kuin yläkouluistakin. Toisaalta pyrittiin välttämään päällekkäistä tarjontaa muiden taidetoimijoiden kanssa sekä haluttiin rajata joukko sopivan kokoiseksi. Koulujen oma tilausajoratikka liikennöi keskustassa 16.3.2016, ja kyytiin pääsi 561 oppilasta opettajineen 17 eri koulusta. Luokista 62 % oli 5. luokkia ja 38 % 7. luokkia. Oppilaat olivat mukana teoksessa tanssien, laulaen, taputtaen, keskustellen, pohdiskellen ja muusikon esiintymistä dokumentoiden. Enemmistö opettajista vastasi palautekyselyyn, ja teoskokemuksen todettiin laajentaneen oppilaiden käsitystä taiteesta. Kommenteissa näkyy toisaalta teoksen musiikillisen toteutuksen korostuminen kokonaisuuden, julkisen tilan tai nykytaiteen näkökulman sijaan. Tilausajoratikassa IHME-teos 2016 hahmottuikin väistämättä toisin kuin yleisillä raitiolinjoilla: yllätyksellisyys ja uusien ihmisten kohtaaminen eivät rakentaneet kokemusta niin vahvasti kouluvaunussa. Yhteistyökumppani HKL:n toiveesta varsinaiset ryhmävierailut keskitettiin tilausajolle, mutta koululuokkien oli mahdollista osallistua teokseen myös pienryhmissä omatoimisesti.

o Opettajat Minna Lindblad-Hatamo ja Tarja Paatero nousevat kouluratikkaan. / Teachers Minna Lindblad-Hatamo and Tarja Paatero hopped on a school tram. p Koulujen tilausraitiovaunu, Kateřina Šedá: IHME-teos 2016. / Schools’ own specially reserved tram, IHME Project 2016. Kuvat/photos: Veikko Somerpuro

94


95


Porolahden peruskoulun oppilaita Meidän IHMEessä. / Pupils from Porolahti Elementary School took part in Our IHME, the event for teachers. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

96


IHME-tehtävät ja Meidän IHME Mistä Ratikkasoittajien kiertue on tehty? Matka taidekokemukseen Minä julkisen tilan käyttäjänä Käytäväsoittajat / välituntisoitto Tavallisuudesta poikkeavaa  – IHME-tehtävien nimiä, Päivi Venäläinen IHME-tehtävät auttoivat oivaltamaan, mistä Kateřina Šedán Ratikkasoittajien kiertue -teoksessa ja nykytaiteessa on kyse. Tavoitteena oli tehdä tutuksi taidetta, jota esitetään julkisessa tilassa, ja jonka toteuttamisessa on ollut mukana monia ihmisiä ja tahoja taiteilijan lisäksi – myös yleisö. IHME-tehtävät tukivat kokemuksellista, tutkivaa ja ilmiölähtöistä oppimista. Keskeisimmät kohderyhmät olivat 5. ja 7. luokat, mutta aineisto oli sovellettavissa myös muille ikäryhmille. Tehtävät laati taidekasvattaja, FM Päivi Venäläinen, jolla on luokanopettajakoulutus. Suomenkielinen esite on julkaistu festivaalin verkkosivuilla, ja se on ladattavissa maksutta osoitteessa: www.ihmefestival.fi/osallistu/opetusmateriaali Aineisto suunniteltiin syksyllä 2015 toteutetun opettajakyselyn vastaukset huomioiden. Johtoajatukseksi valittiin moniaineiset, projektityyppiset tehtävänannot, sillä niihin liittyvä ilmiökeskeisyys kiinnosti enemmistöä opettajista uudistuvan opetussuunnitelman sisältöjen vuoksi. Lisäksi opettajat toivoivat taustatietoa nykytaiteesta ja taiteilijoista. Kun IHME-tehtävien ensimmäinen versio valmistui, siihen tutustui kaksi konsultoivaa opettajaa. Heidän kommenttinsa otettiin huomioon aineiston viimeistelyssä. Festivaalin palautekyselyyn keväällä 2016 vastanneista opettajista 35 % oli hyödyntänyt tehtäviä opetustyössään, mitä voi pitää korkeintaan tyydyttävänä tuloksena. Kiire mainittiin yleisimpänä syynä jättää tehtäväpaketti hyödyntämättä. Materiaalin houkuttelevuutta ja helppokäyttöisyyttä tullaan edelleen kehittämään, jotta opettaja kokisi, että tehtävät tukevat opetustyötä ja säästävät valmisteluun käytettävää aikaa. Meidän IHME oli keskusteleva opetilaisuus, jossa jaettiin kokemuksia Ratikkasoittajien kiertueesta sekä opittiin nykytaiteesta osana opetustyötä. Tilaisuus pidettiin IHME-päivillä pe 1.4. ja Helsingin kaupungin opetusvirasto korvasi osallistuvien opettajien sijaiskuluja. Osallistujia Meidän IHMEessä oli 72. Joukko oli monipuolinen, sillä mukana oli mm. ammattiopiston ja yläasteen opettajia, tuottajia ja yleisötyöntekijöitä taidemuseoista. Osallistavien kumppanuusprojektien esittelyjen lisäksi ohjelmassa oli pääpuheenvuoro Nykytaiteen keskus DOXin taiteellisena johtajana toimineelta Jaroslav Andělilta otsikolla Can education save us? IHME-tehtävät esiteltiin ja keskustelulle oli varattu aikaa. Poriksen IHME -esittely, jossa oppilaat olivat mukana, toi tilaisuuteen tuulahduksen koulumaailmasta. Tilaisuuden kielet olivat suomi ja englanti. Meidän IHMEen puheenvuoroja voi katsoa festivaalin YouTube-kanavalla: www.youtube.com/user/ihmeproductions

97


IHME-työpajat

Osana festivaaliohjelmaa järjestettiin kaksi yleisölle avointa työpajaa: syksyn avoimesta taiteilijahausta valittu Julistus ja Kateřina Šedán konseptoima Katusoittokoulu. Osallistujia pajoissa oli n. 20. Me päädyttiin melko nopeasti manifestin pohjalta omaan sanomaamme: ¡Ole! ARTIVISTI. Jokainen on vastuussa muutoksesta ja jokaisen on otettava aktiivisesti kantaa esimerkiksi taidetta tehden.  www.tarusola.fi/kielikuvakohtaamisia/tag/julistus Julistus-työpajan ohjasivat kuvittaja, taiteilija Robin Ellis ja taiteilija/muotoilija Päivi Raivio. Pajassa osallistujat pääsivät suunnittelemaan ja painamaan julisteita sekä levittämään niitä kaupunkitilaan. Tekniikkana oli silkkipainanta. Teemoja julisteisiin tarjosi Pontus Kyanderin manifestipuheenvuoro. Valitut lauseet visualisoitiin julisteen muotoon ja laitettiin esille Helsingin Suvilahden graffitiaitaan. Yksi setti julisteita ripustettiin Vanhan Juhlaravintolaan yleisön nähtäväksi. Osallistujat antoivat pajasta myönteistä palautetta, kokemuksesta julkaistiin myös yksi blogikirjoitus Tarusola-yhteisön verkkosivulla.

Soitimme kaikki vuorotellen pienen oman esityksen ja testailimme tilan akustiikkaa. -- Hieno tilaisuus päästä heittäytymään taitavien soittajien seurassa pienelle musiikilliselle tutkimusmatkalle.  jml.kapsi.fi/jussi/2016/04/05/katusoittokoulu Kateřina Šedán suunnittelemassa Katusoittokoulussa muusikot Stephen Paul Taylor ja Juho Kanervo jakoivat vinkkinsä julkisessa tilassa esiintymiseen. He esiintyivät myös Ratikkasoittajien kiertueella. Taylor ja Kanervo ohjasivat kummatkin oman pienryhmänsä katusoiton saloihin. Lopuksi jokainen osallistuja pääsi esiintymään kaupunkitilaan oman instrumenttinsa kera. Pajaan osallistunut Jussi Linkola julkaisi kuvauksen Katusoittokoulu-kokonaisuudesta blogissaan. Työpajaosuuden lisäksi Katusoittokouluun kuului yleisölle avoimia luentoja katusoitosta Dalibor Zítan ja Pavel Klusákin pitämänä sekä katusoitosta kertova dokumentti.

98


Julistus-tyรถpaja / Manifesto Workshop. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

99


IHME-paja 2016 Mitä kuuluu+ -radiotyöpaja Kun kertoo, mitä kuulee päivän aikana, huomaamatta tulee valottaneeksi henkilökohtaisia elämänalueita.  – Eero Yli-Vakkuri IHMEen ja Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen yhteinen hanke 2015– 2016 oli Mitä kuuluu+ -radiotyöpaja, joka keräsi Itä-Helsinkiin muuttaneiden nuorten sekä heidän vanhempiensa kokemuksia kaupunkien äänimaisemista. Mitä kuuluu+ -konseptin loi kuvataiteilija Eero Yli-Vakkuri, joka myös veti itse työpajaa. Työ keskittyi perheisiin, jotka ovat lähtöisin islamilaisen kulttuurin vaikutuspiiristä. Osallistujia radiotyöpajassa oli n. 60. Työpajan aikana tallennettiin muistoja perheiden lähtökaupunkien äänistä sekä Itä-Helsingin nykyistä äänimaisemaa. Kokemuksia kerättiin haastatteluissa, joita suoritettiin perhepiireissä ja alueen nuorisotaloilla. Nuorten omat kuuntelutilaisuudet valmistivat yleisöä siihen, miltä kaupunki tulevaisuudessa kuulostaa. Haastattelujen pohjalta toteutettiin ääniopaste, jota voi käydä kuuntelemassa Itäkeskuksen Kipinässä Stoassa (Turunlinnantie 1 A, Helsinki) ja Kallahden nuorisotalolla (Pohjavedenkatu 5, Helsinki) talojen aukioloaikoina. Mitä kuuluu+ oli tärkeä avaus monikulttuuristen yleisöjen suuntaan. Osallistujien suhtautuminen projektiin oli myönteistä, mikä näkyy haastattelutallenteissa, joista välittyy välitön vuoropuhelu. Keskeinen tekijä pajan onnistumisessa oli Hassan Maikal, nuorisoasiainkeskuksen kautta rekrytoitu nuori, jonka kontaktit ja kielitaito avasivat monia ovia. Parhaimmillaan tämänkaltaiset hankkeet kasvattavat osallistujien ja yleisön empatiakykyä sekä herättävät kriittistä keskustelua yhteiskunnasta. IHMEen ja nuorisoasiainkeskuksen IHME-pajojen toteutus tapahtuu taiteilijan, tuottajan ja nuorisotalojen henkilökunnan välisessä yhteistyössä. Menetelmä on osoittautunut toimivaksi, ja sitä kehitetään myös osaksi HUMAKin kulttuurituottajakoulutusta, jolloin nuorisotyöntekijän voi tiimissä korvata toimipaikasta riippuen esimerkiksi vanhustyöntekijä tai sosiaalityöntekijä. IHME-pajoissa nuorten ohjaajina toimivat aina taiteilijat, joten osallistujat tutustuvat taidealaan myös ammatillisesta näkökulmasta. Projekteissa ovat vuosina 2012–2015 työskennelleet seuraavat taiteilijat: Meiju Niskala, Otto Karvonen, Sasha Huber ja Kari Cavén. Vuoden 2016 IHME-pajan, Mitä kuuluu+ -radiotyöpajan tekijä, Eero Yli-Vakkuri (s. 1981) on monialainen kuvataiteilija, joka tunnetaan paikan ehdoilla toteutetuista performansseista, käsitetaiteellisista projekteista sekä teknologia- ja mediakriittisistä videoteoksista.

Mitä kuuluu+ -radiotyöpajan kuunteluilta nuorisotalo Kipinässä. / ”The hearing event” of Hear and There+ radio workshop at Youth Centre Kipinä in eastern Helsinki. Kuvat/photos: Veikko Somerpuro

100


101


IHME-kouluprojekti Poriksen IHME Havaitsin... ratikoiden erikoisuuden. että nykytaidetta on kaikkialla. että ihmiset ovat iloisia, iloa luokkakavereissani.  – 7. luokan oppilaat, Porolahden peruskoulu Poriksen IHME -kouluprojektin taidetyöpajoissa tutkittiin vuorovaikutuksen monia tapoja nuorten omassa arjessa seikkailemalla. Yhteistyökumppanina toimi Porolahden peruskoulu Helsingin Roihuvuoresta; mukana olivat koulun 7E- ja 7F-luokat sekä kuvataideopettajat Minna Lindblad-Hatamo ja Tarja Paatero. Projektin suunnittelusta ja ohjauksesta vastasivat Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen maisteriopiskelijat Pauliina Jokela, Inga Mustakallio, Noora Sandgren, Irina Schuvaloff, Laura Wiio-von Konow ja Elina Ylhäisi. Vastuuopettaja Aalto-yliopistossa on lehtori Marja Rastas. Poriksen IHME toi nykytaiteen toimintatavat osaksi yläkoulun kuvataideopetusta. Porolahden peruskoulussa haaste ilmiökeskeisestä oppimisesta otettiin vastaan erinomaisesti, ja se koettiin mahdollisuutena perinteisen kuviskulttuurin rinnalla. Opettajat ja oppilaat lähtivät toteutukseen mukaan avoimin mielin. Projekti näkyi koululla myös laajemmin erilaisten jälkien ja tempausten myötä. IHME-kouluprojekti on vuonna 2012 aloitettu IHMEen ja Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kuvataidekasvatuksen muunto-opiskelijoiden kumppanuushanke. Se kehittää vuosittaisen IHME-teoksen sisältöihin pohjautuvaa taidekasvatustoimintaa kouluissa, tuo esiin lasten ja nuorten ajatuksia sekä tekee näkyväksi nykytaiteen ja taidekasvatuksen rajapintoja. Hanke tarjoaa sitä ohjaaville opiskelijoille kokemuksen nykytaiteeseen perustuvan pedagogisen projektin suunnittelusta. IHME-kouluprojekti on toteutunut seuraavissa oppilaitoksissa: Helsingin eurooppalainen koulu, Tölö specialiseringsgymnasium, Forssan keskuskoulu, Helsingin saksalainen koulu, Helsingin Diakoniaopisto, Rauman freinetkoulu, Arabian peruskoulu, Pohjois-Tapiolan koulu ja Porolahden peruskoulu.

Poriksen IHMEen 7. luokkalaiset jättivät jälkiä myös koulurakennuksen yleisiin tiloihin. / The 7th grade pupils left traces around their school building during the Poriksen IHME School Project. Kuvat/photos: Veikko Somerpuro

102


103


Oppilaita ja The Entropies-duo kouluratikan kyydissä. / Pupils and The Entropies duo met on the school tram. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

104


Näyttämöitä-kulttuurikurssi

IHME-teos 2016 oli keskeinen osa Annantalon Näyttämöitä-kulttuurikurssin ohjelmaa: Käpylän peruskoulun 6. luokka ja 8. luokat vierailivat Ratikkasoittajien kiertueen tilausajoratikassa 16.3. Osallistujamäärä oli yhteensä 56 hlöä. Helsingin kulttuurikeskuksen palveluna kulttuurikurssit edistävät osaltaan taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta. Kulttuurikurssit on tarkoitettu yläkoulujen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten opetusryhmille. Ideana on, että opettaja liittää teemallisen kurssin monipuolisen ohjelman osaksi omaa opetustaan. Kurssiohjelmiin kuuluu mm. teatteri-, esitys- ja näyttelykäyntejä, asiantuntijatapaamisia ja työpajoja.

IHME-raati Luovuuden riemuvoittoja on aina ilo katsella. On mukava kokea muiden kanssa, keksiä asioita, joita ei ole huomannut, ja jakaa taiteilijan työ ennalta-arvaamattomassa yhteydessä.  – IHME-raadin jäsen IHME-raatiin, keskustelufoorumiin, jonka näkemyksiä festivaali kysyy ohjelmiston, viestinnän ja asiakaspalvelun kehittämiseksi, kuuluu yhteensä 23 henkilöä. IHME-raadin aktiivisia jäseniä kaudella 2015–2016 olivat: Hannu Bagge, Rauno Endén, Marketta Eräsaari, Pirjo Ingerö, Timo Jokitalo, Anita Karppi, Taava Koskinen, Helena Liljeberg, Anu Miettinen, Marja Miettinen, Kaija Pönni-Susiluoto, Tomas De Rita, Leena Reinilä ja Kerstin Österlund. Jäsenille järjestettiin kolme yhteistä tilaisuutta, ja raatilaiset avustivat IHMEttä festivaalilehden jakelussa sekä yleisöpalautteen keruussa. Yhtenä keskeisenä teemana raadin kanssa käsiteltiin festivaalitunnelmaa: mikä tekee tapahtumasta erityisen? IHME-raati pääsi myös tapaamaan taiteilija Kateřina Šedáa ja yhteiselle ratikkaretkelle IHME-teoksen ensimmäisenä toteutumispäivänä. Raatilaisilta pyydettiin festivaalipalautetta myös räätälöidyn verkkokyselyn kautta.

105


106


IHME School

107


Introduction I learned... that art is something other than just painting and drawing. to cooperate better. that I can bring happiness to other people. to look at contemporary art with new eyes.  – 7th grade pupils, Porolahti Elementary School

IHME School comprises the Festival’s public outreach and art-education programme: school visits with the IHME Project, partnership projects, IHME Tasks designed for teaching, the teachers’ Our IHME event, workshops and the work of the IHME Panel. IHME School, a central part of the Festival programme, is intended to bring contemporary art into the daily lives of children and youths. At best, art opens up to young people as a realm of activity and experience that liberates their own expression. With regard to the accessibility of the Festival, it is especially important to reach youths who do not engage in art or for whom, for instance, museums and art exhibitions are unfamiliar. Keeping the activities free of charge is one way to lower the threshold to participation. For schools the IHME Project as well as the materials and projects based on its themes offer a live, phenomenon-centred learning environment. The five-year history of IHME School has emphasized continuous learning and long-term development through feedback, and an accompanying high level of professional competence. Open dialogue, blurring of boundary lines between the roles of teachers and participants – these are characteristic of the IHME School. Challenges for the future include increasing community orientation and courageously exploiting contemporary art’s surprising approaches in IHME School’s various undertakings During the 2015–2016 season, IHME School had a total of 832 participants.

108


Meidän IHME -opettajatilaisuuden esiintyjiä ja yleisöä. / The performers and the audience of the teachers’ Our IHME event. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

109


Tram tours for schools ”The students liked it, but they also wondered a bit what they were supposed to be learning. Nothing wrong with that kind of wondering .”  – A teacher’s comment According to the wishes of the artist Kateřina Šedá, tram tours for schools were a priority, and a special programme of visits to the Tram Buskers’ Tour was devised for Helsinki schools, in cooperation with the City of Helsinki Education Department. The target groups were kids in the fifth and seventh grades, in order to include participants from elementary as well as upper elementary classes. Efforts were also made to avoid overlapping with other art activities and to get a suitably sized group. The schools’ own specially reserved tram went around central Helsinki on March 16, 2016, providing rides for 561 students and their teachers from 17 different schools. 62 percent of the classes were fifth grades, and 38 percent were seventh grades. The pupils took part in this artwork by dancing, singing, applauding, discussing, thinking and documenting the musicians’ performances. Most teachers returned the feedback questionnaire, and the experience was seen to have expanded the students’ perception of art. The comments highlighted the artwork’s musical accomplishment, instead of seeing it as a whole or from the viewpoint of public space or contemporary art. IHME Project 2016 was unavoidably perceived differently on the school tours than on the public tram routes: the element of surprise and of meeting new people made less of a contribution to the experience on the school tours. Our cooperation partner Helsinki City Transport requested that the main group tours take place on the reserved trams, but school classes could also participate independently in the main work in small groups.

Oppilaita ja The Entropies-duo kouluratikan kyydissä. / Pupils and The Entropies duo met on the school tram. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

110


111


IHME Tasks and Our IHME What is the Tram Buskers’ Tour made of? A journey into an art experience Me, as a user of public space Corridor buskers / recess bells Something out of the ordinary 

– IHME Task titles, Päivi Venäläinen

IHME Tasks help to comprehend what Kateřina Šedá’s Tram Buskers’ Tour and contemporary art are all about. The goal is to make people familiar with art presented in a public space, the production of which has involved many people and organizations in addition to the artist – including the public. The IHME Tasks supported the phenomenon-centred learning, which relied on experience and research. The main target groups were 5th and 7th graders, but the material is also applicable to other age groups. The tasks were devised by art pedagogue Päivi Venäläinen, MA, who is trained as an elementary school teacher. A brochure in Finnish was published on the Festival’s website and can be downloaded free of charge at: www.ihmefestival.fi/osallistu/opetusmateriaali The material was designed in the light of responses to a teacher survey conducted in autumn 2015. The main concept was to have multidisciplinary, project-like assignments, because the phenomenon-centred character of such tasks was of interest to a majority of the teachers in conjunction with the current syllabus reform. In addition, the teachers wanted background information on contemporary art and artists. When the first version of IHME Tasks was completed, two teacher consultants reviewed them. Their comments were taken into consideration in finalizing the material. 35 percent of the teachers who responded to the Festival’s feedback questionnaire in spring 2016 had used the tasks in their teaching work, which can be considered a satisfactory result, at best. Being too busy was the most common reason given for not using the task package. The material’s attractiveness and ease of use will be further developed so that teachers will find that the tasks support their teaching and save them preparation time. Our IHME was a discussion event where teachers shared their experiences of Tram Buskers’ Tour and learned about contemporary art as part of teaching work. It was held during the festival on April 1, and the City of Helsinki Education Department covered the costs of substitutes for the teachers who attended. Our IHME drew 72 participants. This was a varied group that included teachers from vocational institutes and secondary schools, producers and audience workers from museums. In addition to presentations of participating partnership projects, the programme’s keynote speech was by Contemporary Arts Centre DOX’s Artistic

112


i  Päivi Venäläinen f  Jaroslav Anděl Kuva/photo: Veikko Somerpuro

Director-at-large Jaroslav Anděl, who spoke on the topic “Can education save us?” IHME Tasks were presented, with time also allowed for discussion. A presentation of Poriksen [Porolahti School’s] IHME, in which pupils took part, brought a breath of air from the school world. The session was in Finnish and English. Our IHME talks can be seen on the Festival’s YouTube-channel: www.youtube.com/user/ihmeproductions

113


IHME Workshops

Two workshops were run for the public during the festival weekend at the Old Student House: the Manifesto workshop, which was selected from the autumn’s open call to artists, and Kateřina Šedá’s concept Busking School. The workshops had about 20 participants.

We quite quickly arrived at our own message on the basis of the manifesto: ¡Ole! ARTIVISTI [Be an ARTIVIST]. Everyone is responsible for change, and everyone must actively take a stand, for instance, by producing art.  www.tarusola.fi/kielikuvakohtaamisia/tag/julistus

The Manifesto workshop was led by illustrator and artist Robin Ellis and artist/ designer Päivi Raivio. Workshop participants designed and printed posters and distributed them across the city. Screen-printing was used as the technique. Themes for the posters came from Pontus Kyander’s Manifesto speech. The selected phrases were visualized in posters and displayed on the graffiti wall at Suvilahti in Helsinki. One set of posters was hung in the banquet hall of the Old Students’ House for the public to see during the festival. Participants gave positive feedback on the workshop, and a blog was published about the experience on the pages of the Tarusola community.

We all took turns playing our own little bit, and we tested the acoustics. – A fine opportunity to throw oneself into a musical exploration in the company of skilled musicians.  jml.kapsi.fi/jussi/2016/04/05/katusoittokoulu Stephen Paul Taylor and Juho Kanervo, the musicians running Kateřina Šedá’s Busking School, gave pointers on how to perform in public space. They also performed on the Tram Buskers’ Tour. Taylor and Kanervo each instructed their own small groups in the mysteries of busking, and finally each participant got to perform in the city with his or her own instrument. Participant Jussi Linkola published an account of the Busking School in his blog. In addition to the workshop segment, the Busking School included public lectures on busking by Dalibor Zíta and Pavel Klusák, as well as a documentary film on busking.

Katusoittokoulu-työpaja jalkautui kaupungille ohjaajanaan Juho Kanervo. / The Busking School workshop happened in public space, and it was run by Juho Kanervo. Kuvat/photos: Veikko Somerpuro

114


115


Julistus-tyÜpajan kuvat laitettiin esille Helsingin Suvilahteen. / The posters made in Manifesto workshop were displayed at Suvilahti in Helsinki. Kuva/photo: Päivi Raivio

116


117


IHME workshop 2016 Mitä kuuluu+ (Hear and There+) radio work­shop When you tell what you hear during the course of a day, you imperceptibly ­illuminate personal areas of life.  – Eero Yli-Vakkuri A joint project by IHME and the City of Helsinki Youth Department in 2015–16, the Mitä kuuluu+ (Hear and There+) radio workshop gathered information on how young people who have moved to Eastern Helsinki, and their parents, experience city soundscapes. The concept was devised by artist Eero Yli-Vakkuri, who also ran the workshop. The work focused on families whose origins are in Islamic culture. The radio workshop had about 60 participants. At the workshop people recorded memories of the sounds of their families’ original towns, along with the current soundscape of Eastern Helsinki. Experiences were collected in interviews conducted among the families and in local youth centres. The youngsters’ own “hearings” prepared the public for what the city will sound like in the future. The interviews were used to create a sound guide that can be listened to in the Itäkeskus at Kipinä (Stoa, Turunlinnantie 1 A, Helsinki) and at Kallahti Youth Centre (Pohjavedenkatu 5, Helsinki) during the opening hours. The Mitä kuuluu+ (Hear and There+) radio workshop was an important move towards the city’s multicultural communities. Participants’ responses to the project were favourable, and this was reflected in the recorded interviews, which are the epitome of direct dialogue. A crucial factor in the workshop’s success was Hassan Maikal, a youngster recruited through the City of Helsinki Youth Department, whose contacts and linguistic skills opened many doors. At best, projects like this can foster empathy among the participants and the public, and spark critical discussion about society. The joint IHME and Youth Department workshops were mainly a collaboration between the artist, producer and staff of youth centres. This method has proven to be functional, and it is being further developed as part of the culturalproducer curriculum at Humak University of Applied Science, so that youth workers in a team can be replaced by, for instance, old-age caregivers or social workers, depending on the workplace. The IHME workshops are always led by artists, so the participants also learn about the artworld from a professional angle. In 2012–15, the following artists have worked on projects: Meiju Niskala, Otto Karvonen, Sasha Huber and Kari Cavén. The 2016 IHME workshop, the Mitä kuuluu+ (Hear and There+) radio workshop, was created by Eero Yli-Vakkuri (b. 1981), who is a multidisciplinary visual artist known for performances staged on the site’s own terms, conceptual-art projects, and video works that critique technology and the media.

118


Hassan Maikal, Eero Yli-Vakkuri ja Jonna Kalliom채ki olivat Mit채 kuuluu+ -pajan tekij채tiimi. / Hassan Maikal, Eero Yli-Vakkuri and Jonna Kalliom채ki were the core team of Hear and There+ radio workshop. Kuva/photo: Titus Verhe

119


IHME School Project: Poriksen IHME I noticed... a special feature of the trams. that contemporary art is everywhere. that people are happy – happiness among my classmates, too.

- 7th grade pupils, Porolahti Elementary School

The art workshops in the Poriksen [Porolahti School’s] IHME school project explored multiple forms of interaction by venturing into the young people’s own everyday lives. The collaboration partner was Porolahti Elementary School in Helsinki; the participants were the school’s 7E and 7F classes as well as art teachers Minna Lindblad-Hatamo and Tarja Paatero. The project was planned and run by Master’s students on the visual-art-education course at Aalto University: Pauliina Jokela, Inga Mustakallio, Noora Sandgren, Irina Schuvaloff, Laura Wiio-von Konow and Elina Ylhäisi. The teacher-in-charge at Aalto University was Lecturer Marja Rastas.

Poriksen IHMEen tekijätiimiä / The Poriksen IHME team: Laura Wiio-von Konow, Irina Schuvaloff, Marja Rastas, Inga Mustakallio, Elina Ylhäisi. Mukana myös Minna Suoniemi. / Accompanied by Minna Suoniemi. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

120


Poriksen IHME introduced contemporary art’s ways of doing things into the school’s art curriculum. The Porolahti Elementary School rose magnificently to the challenge of phenomenon-centred learning, and it was seen as an opportunity alongside the school’s conventional art instruction. The teachers and students set about the project with open minds. The project gained widespread visibility around the school with various traces and happenings. The IHME School Project is a partnership scheme begun in 2012 between IHME and Master’s degree students on the visual-art-education course at Aalto University. It develops art-education activities in schools based on the contents of the annual IHME Project, to promote children’s and young people’s ideas, and make visible the interfaces between contemporary art and art education. It offers the students running the project the experience of planning and carrying out an educational project based on contemporary art. The IHME-School Project has been carried out in the following educational institutions: The European School of Helsinki, Tölö specialiseringsgymnasium, Forssa Keskuskoulu Primary School, Die Deutsche Schule Helsinki, Helsinki Diakonia College, Rauma Freinet School, Arabia Comprehensive School, North Tapiola School and Porolahti Elementary School.

121


Porolahden koulun oppilaita Vanhalla Ylioppilastalolla. / The pupils of Porolahti School at the Old Student House, in Helsinki. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

122


123


The Scenes Culture Course Another key part of the 2016 IHME Project was the Näyttämöitä [The Scenes] Culture Course organized by Annantalo: Käpylä Elementary School’s 6th and 8th grades were guests on the Tram Buskers’ Tour special tram for schools on March 16. There were 56 participants. The Culture courses produced by the City of Helsinki Cultural Office promoted the availability of art and culture. The courses are meant for groups of pupils from upper-level comprehensive schools, secondary schools and vocational schools. The aim is for teachers to incorporate the multifaceted programme of these thematic courses into their own curriculum. The course offering includes visits to theatres, lectures and exhibitions, meetings with experts, and workshops.

IHME Panel It’s always a pleasure to watch triumphs of creativity. It’s a joy to experience things with others, to invent something new that has previously gone unnoticed, and to share an artist’s work in an unprecendented context.  – A member of the IHME-Panel The IHME Panel is a discussion forum consisting of 23 members whose views the Festival takes into account when developing its programme, communications and customer service. The IHME Panel’s active members in the 2015–16 term were: Hannu Bagge, Rauno Endén, Marketta Eräsaari, Pirjo Ingerö, Timo Jokitalo, Anita Karppi, Taava Koskinen, Helena Liljeberg, Anu Miettinen, Marja Miettinen, Kaija Pönni-Susiluoto, Tomas De Rita, Leena Reinilä and Kerstin Österlund. Three joint sessions were held for the members, and panelists assisted in distributing the IHME Festival magazine and gathering feedback from the public. One central theme discussed with the Panel was the Festival’s atmosphere: How to make the event stand out? The IHME Panel also got to meet the artist Kateřina Šedá and share a tram ride on the first day of the IHME Project. Panel members were asked also to give feedback on the Festival via a special online questionnaire.

Opiskelijat Noora Sandgren ja Inga Mustakallio Porolahden peruskoulussa. / The students Noora Sandgren and Inga Mustakallio at Porolahti Elementary School. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

124


125


126


Ohjelma Programme

127


Festivaaliohjelma on dokumentoitu niin valokuvin kuin videoin. Videotallenteet niistä IHME-päivien ohjelmaosuuksista, joiden puhujat ovat antaneet esitysluvat, on jaettu festivaalin Youtube-kanavalla ja merkitty sanalla YouTube. Puheenvuoroja ja keskusteluja esitettiin sekä suomeksi että englanniksi. www.youtube.com/ihmeproductions

Ohjelma 1.4. – 3.4.2016 Vanha Ylioppilastalo, Helsinki Koko IHME-päivien ajan: Marie-Louise Ekmanin teoksia Grafiikkaa, yhteistyössä Tensta konsthallin kanssa Tv-sarjan esitys: Målarskolan, 10 osaa, Hinden/Länna-Ateljéerna AB Serious Introspection: SI IHME Special #1–6 -talk show YouTube John W. Failin ja Justin Tyler Taten vetämät live-esitykset kokosivat keskusteluihin festivaalin taiteilijoita, puhujia ja muusikoita 2–3 kertaa päivässä. Ernest Truely twiittasi tapahtumista paikan päällä tunnuksella @Room4Error. Vieraina: Pontus Kyander, Aleksis Salusjärvi, Kateřina Šedá, Paula Toppila, Jan Verwoert, Stephen Paul Taylor, Pierre Bastien, Pekka & Teija Isorättyä, Nestori Syrjälä, Eero Yli-Vakkuri, Inga Lace, Hannu Väisänen Videotaltiointi IHME-teoksesta 2016, Kateřina Šedá: Ratikkasoittajien kiertue (10 min) YouTube Editointi: Ladislav Cmíral. Dokumentointiryhmä: Aneta Kohoutová, Natálie Balcarová, Kate Filipová, Jan David, Renata Brudňáková, Kateřina Šedá IHME-päivät juonsi kulttuurikriitikko, toimittaja Aleksis Salusjärvi.

PERJANTAI 1.4. Teemana taide ja yhteisöt Yhteisötaiteen TAIKE-päivä Tuottajana Taiteen edistämiskeskus Erityisasiantuntija Henri Terho, moderaattori Avajaissanat: Paula Toppila, Taidesäätiö Pro Arte; Hanna Nurminen, Koneen Säätiö/Saaren kartano YouTube; Suvi Solkio, Taiteen edistämiskeskus. Q & A: Taiteen tukemisen vastuualueen päällikkö Esa Rantanen Esimerkkejä yhteisötaiteesta – missä rahoitusmahdollisuudet? Kuvataiteilija Aino Toivettula, taiteilijayhdistys Arkipelag Workshop YouTube ja johtaja Leif Jakobsson, Svenska Kulturfonden Toiminnanjohtaja Hannele Kolsio, taiteilijavierasohjelma Raumars ry ja Taiteen edistämiskeskus Kuvataiteilijat Katriina Haikala ja Vilma Metteri / Tärähtäneet ämmät YouTube Yliasiamies Anna Talasniemi, Koneen Säätiö YouTube Kuvataiteilija Timo Tähkänen YouTube ja erityisasiantuntija Veli-Markus Tapio, Suomen Kulttuurirahasto YouTube Vuoropuhelua yhteisötaiteesta ennen ja nyt Kuvataiteilija Susana Nevado, m-cult ry:n toiminnanjohtaja Minna Tarkka, yhteisötaiteilija Pia Bartsch, erityistutkija Sari Karttunen, tutkija Pia Hovi-Assad, Setlementtiliiton toimialajohtaja Mona Särkelä-Kukko ja taiteilija Päivi Raivio 128


Meidän IHME Opettajille ja taidekasvattajille suunnattu keskusteleva tilaisuus, jossa jaettiin kokemuksia Ratikkasoittajien kiertueesta sekä opittiin yhdessä nykytaiteesta osana opetustyötä. Meidän IHMEen juonsi lehtori Marja Rastas. Jaroslav Anděl, DOX Centre for Contemporary Art YouTube Tuottaja, taidekasvattaja Päivi Venäläinen YouTube Taiteilija Eero Yli-Vakkuri ja artisti Hassan Maikal YouTube Kulttuurituottaja Jaana Kokkonen ja teatteri-ilmaisun ohjaaja Meiju Lampinen Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen maisteriopiskelijat sekä Porolahden peruskoulun 7E- ja 7F-luokat YouTube IHME-päivien avaus, hallituksen pj Tuula Arkio, Taidesäätiö Pro Arte YouTube Manifesti, taidehistorioitsija Pontus Kyander YouTube Taide ja yhteisöt -keskustelu YouTube Kaksi taiteilijaa ja kaksi instituutiota, joiden toiminta lähestyy eri tavoin yhteisöjä. Miksi taiteilijat haluavat työskennellä yhteisöjen kanssa? Millainen on yhteisöjen kokemus teoksista? Mitä eroa on lyhytkestoisella ja pitkäjänteisellä osallistumisella? Moderaattorina toimi taidehistorioitsija Kaija Kaitavuori. Taiteilija Kateřina Šedá Kuraattori Hanna Ohtonen taiteilija Kaisa Salmen puolesta Toiminnanjohtaja Emmanuel Pratt, Sweet Water Foundation, Chicago Johtaja Adam Sutherland, Grizedale Arts, Coniston (UK) Videotaidetta Francis Alÿs: The Silence of Ani (15 min) Pelin Tan & Anton Vidokle: 2084: A Science Fiction Show / Episode 2: The Fall of Artists’ Republic (18 min)

LAUANTAI 2.4. Teemana IHME-teos 2016 Työpaja Julistus Työpajassa suunniteltiin ja painettiin julisteita sekä laitettiin ne yhdessä esille Helsingin Suvilahteen. Julisteiden iskulauseita innoittivat IHME-päivien manifestipuheenvuorot. Ohjaajina taiteilijat Robin Ellis ja Päivi Raivio Työpaja Katusoittokoulu Toiminnallisessa pajassa parhaat esiintymisvinkkinsä jakoivat muusikot Juho Kanervo ja Stephen Paul Taylor. Katusoittokoulussa kuultiin myös puheenvuoroja katusoiton historiasta, lainsäädannöstä ja nykytilanteesta eri maissa toimittaja, muusikko Dalibor Zítan ja musiikkikriitikko ja -kuraattori Pavel Klusákin kertomana. Konsepti: Kateřina Šedá

129


Debatti YouTube Vetäjänä Aleksis Salusjärvi. Graffiteista ja kaupunkitilasta keskustelivat graffitityöläinen Hende Nieminen ja Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri. Manifesti, FT Maria Hirvi-Ijäs YouTube IHME-teos 2016 -keskustelu: Ratikkasoittajien kiertue Kateřina Šedá, taiteilija Hamza Walker, kuraattori, Renaissance Society, Chicagon yliopisto Paula Toppila, IHME-nykytaidefestivaalin toiminnanjohtaja Miten koin IHME-teoksen? Kutsutut vieraat jakoivat kokemuksensa IHME-teoksesta 10 minuutin puheenvuoroissa. Yleisön edustajat Tiia Roivanen YouTube ja Esa-Matti Harkke YouTube Raitiovaununkuljettaja Saara Raukko Taidekriitikko Otso Kantokorpi YouTube Kirjailija, kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti Jari Ehrnrooth YouTube Helsingin kaupunginmuseon museonjohtaja Tiina Merisalo YouTube IHME-klubi Ääniä kaupungista ja mekaanista musiikkia. Ohjelman kokosi Pavel Klusák. Esiintyjinä Antti Tolvi, Lau Nau, Pierre Bastien (FR) ja DJ AGF.

SUNNUNTAI 3.4. Teemana Mitä taiteilijat tekevät? Keynote IHME-päivien pääpuheenvuoro taiteilijuudesta YouTube Kriitikko, kirjoittaja, taideteorian professori Jan Verwoert Debatti Vetäjänä vapaa kirjoittaja, kriitikko Leena Kuumola. Taiteesta ja havaintokyvystä keskustelivat tanssija-koreografi Ari Tenhula ja kuvan käsitehistoriaa tutkinut Antony Fredriksson. Manifesti, taiteilija, kirjailija Hannu Väisänen YouTube IHME-maraton YouTube Puheenvuoroja kotimaisilta taiteilijoilta. Kukin kertoi vuorollaan, miten heidän taiteensa syntyy ja millaisia vaiheita teoksen luomisprosessi sisältää. Miina Hujala, Eero Yli-Vakkuri, Sanna Kannisto, Seppo Salminen, Nestori Syrjälä, Riitta Ikonen, Teija & Pekka Isorättyä, Heli Hiltunen, Jaakko Veijola

130


The festival programme has been extensively documented in photographs and on video. Video recordings of the talks for which the speakers have granted permission to use clips have been posted on the Festival’s YouTube channel, and are marked here with YouTube. The talks and discussions were in Finnish and English. www.youtube.com/ihmeproductions

Programme of events 1.4–3.4.2016 Old Student House, Helsinki Throughout the weekend: Marie-Louise Ekman’s works Graphic prints, in collaboration with Tensta konsthall TV series screening: Målarskolan (The Painting School), 10 parts in Swedish, Hinden/Länna-Ateljéerna AB Serious Introspection: SI IHME Special #1–6 talk show, in English YouTube Live talk show hosted by John W. Fail and Justin Tyler Tate brought the Festival’s artists, speakers and musicians together in conversation 2–3 times a day. Ernest Truely tweeted about the events on the spot under the username @Room4Error. Guests: Pontus Kyander, Aleksis Salusjärvi, Kateřina Šedá, Paula Toppila, Jan Verwoert, Stephen Paul Taylor, Pierre Bastien, Pekka & Teija Isorättyä, Nestori Syrjälä, Eero Yli-Vakkuri, Inga Lace, Hannu Väisänen Video recording of IHME Project 2016, Kateřina Šedá: Tram Buskers’ Tour (10 min) YouTube Editing: Ladislav Cmíral. Documentation group: Aneta Kohoutová, Natálie Balcarová, Kate Filipová, Jan David, Renata Brudňáková, Kateřina Šedá The programme was hosted by culture critic, and journalist Aleksis Salusjärvi.

Friday 1.4 Theme: Art and communities Community Art – TAIKE Day Producer Arts Promotion Centre Finland (Taike) Special advisor Henri Terho, moderator Language: Finnish Opening words: Paula Toppila, Pro Arte Foundation; Hanna Nurminen, Kone Foundation/Saari Residence YouTube; Suvi Solkio, Arts Promotion Centre Finland. Q & A: Head of Arts Support Esa Rantanen Examples of community art – where to try for funding? The visual artist Aino Toivettula, Arkipelag Workshop association YouTube and Leif Jakobsson, Director, Swedish Cultural Foundation in Finland Executive director Hannele Kolsio, Raumars Artist In Residence Programme and Taike Visual artists Katriina Haikala and Vilma Metteri / Artist duo Nutty Tarts YouTube Executive Director Anna Talasniemi, Kone Foundation YouTube Visual artist Timo Tähkänen YouTube and Senior Specialist Veli-Markus Tapio, Finnish Cultural Foundation YouTube

131


Talk on community art then and now Visual artist Susana Nevado, m-cult ry Director Minna Tarkka, community artist Pia Bartsch, Senior Researcher Sari Karttunen, Researcher Pia Hovi-Assad, Finnish Federation of Settlement Houses, Branch manager Mona Särkelä-Kukko, and artist Päivi Raivio Our IHME A discussion event aimed at teachers and art educators, where people shared their experiences of the Tram Buskers’ Tour and learned together about contemporary art as part of teaching work. Our IHME was hosted by lecturer Marja Rastas. Artistic director-at-large, the DOX Centre for Contemporary Art Jaroslav Anděl, in English YouTube Producer, art educator Päivi Venäläinen YouTube Artist Eero Yli-Vakkuri and artist Hassan Maikal YouTube Culture producer Jaana Kokkonen and Drama instructor Meiju Lampinen Master’s students on the visual-art-education course at Aalto University and Porolahti Primary School classes 7E and 7F YouTube IHME Days opening Chair of the Board Tuula Arkio, Pro Arte Foundation, Finnish/English YouTube Manifesto, art historian Pontus Kyander, in English YouTube Art and communities discussion, in English YouTube Two artists and two institutions whose operations approach communities in different ways. Why do artists want to work with communities? How do communities experience artworks? How do short-term and long-term participation differ? The moderator was art historian Kaija Kaitavuori. Artist Kateřina Šedá Curator Hanna Ohtonen on behalf of artist Kaisa Salmi Executive Director Emmanuel Pratt, Sweet Water Foundation, Chicago Director Adam Sutherland, Grizedale Arts, Coniston (UK) Video art Francis Alÿs: The Silence of Ani (15 min) Pelin Tan & Anton Vidokle: 2084: A Science Fiction Show / Episode 2: The Fall of Artists’ Republic (18 min)

SATURDAY 2.4 Theme IHME Project 2016 Workshop Participants in the workshop designed and printed posters, and exhibited them together at Suvilahti in Helsinki. The slogans on the posters were inspired by the IHME Days Manifesto talks. Led by artists Robin Ellis and Päivi Raivio Workshop Busking School In this hands-on workshop the musicians Juho Kanervo and Stephen Paul Taylor shared their best performance tips. Busking School also included talks on

132


the history of busking, legislation and the current situation in different countries, as told by the journalist and musician Dalibor Zíta and music critic and curator Pavel Klusák. Concept: Kateřina Šedá Debate YouTube Host Aleksis Salusjärvi. Graffiti worker Hende Nieminen and Deputy Mayor of Helsinki Pekka Sauri discussed graffiti and urban space. Language: Finnish Manifesto, Maria Hirvi-Ijäs, PhD, in Swedish YouTube Conversation about the IHME Project 2016: Tram Buskers’ Tour Kateřina Šedá, artist Hamza Walker, Associate Curator at the Renaissance Society at the University of Chicago Paula Toppila, Executive Director IHME Contemporary Art Festival What did I think of the IHME Project? The invited guests shared their experiences of the IHME Project in 10-minute speeches in Finnish. Representing the audience: Tiia Roivanen YouTube and Esa-Matti Harkke YouTube Tram driver Saara Raukko Art critic Otso Kantokorpi YouTube Writer, associate professor of cultural history and sociology Jari Ehrnrooth YouTube Director of Helsinki City Museum Tiina Merisalo YouTube IHME Club Sounds of the city and mechanical music. The programme was compiled by Pavel Klusák. Performers: Antti Tolvi, Lau Nau, Pierre Bastien (FR) and DJ AGF.

SUNDAY 3.4 Theme What do artists do? Keynote IHME Days keynote speech on artistic agency, in English YouTube Critic, writer and Professor of Art and Theory Jan Verwoert Debate Host independent writer, critic Leena Kuumola. Discussing art and perception dancer-choreographer Ari Tenhula and researcher Antony Fredriksson. Language: Finnish Manifesto, artist and writer Hannu Väisänen, in Finnish YouTube IHME Marathon YouTube Talks by Finnish artists. Each one talked about how their art comes about and what stages go into an artwork’s creation process. Miina Hujala, Eero Yli-Vakkuri, Sanna Kannisto, Seppo Salminen, Nestori Syrjälä, Riitta Ikonen (English), Teija & Pekka Isorättyä, Heli Hiltunen, Jaakko Veijola

133


Jan Verwoert oli festivaalin pääpuhuja Vanhan Ylioppilastalon Juhlasalissa. / Jan Verwoert was the festival’s keynote speaker at the Old Student House in Helsinki. Kuva/photo: Veikko Somerpuro

134


135


Yhteisötaiteen TAIKE-päivä käynnisti festivaaliohjelman Vanhalla Ylioppilastalolla 1.4. / Community Art – TAIKE Day started the programme at the Old Student House in Helsinki on April 1.

IHME Club: Antti Tolvi ja/and Lau Nau

136


Kateřina Šedá

Manifesti / Manifesto: Pontus Kyander

Pia Bartsch ja/and Suvi Solkio

Susana Nevado, Minna Tarkka, Pia Bartsch, Sari Karttunen ja/and Henri Terho. Kuvat/photos: Veikko Somerpuro

137


Tuula Arkio

138

Manifesti / Manifesto: Maria Hirvi-Ijäs


Debatti / Debate: Aleksis Salusjärvi, Pekka Sauri, Hende Nieminen

Katusoittokoulu / Busking School: Dalibor ZĂ­ta

Kuvat/photos: Veikko Somerpuro

139


IHME-klubin yleisöä / People at the IHME Club

Pierre Bastien, muusikko/musician

140


Taide ja yhteisöt -keskustelu / The discussion Art and Communities: Emmanuel Pratt, Adam Sutherland, Kateřina Šedá, Sirpa Seppälä (tulkki/interpreter) ja/and Kaija Kaitavuori. Kuvat/photos: Veikko Somerpuro

141


p IHME-maratonin taiteilijat / Artists of the IHME Marathon: Eero Yli-Vakkuri, Riitta Ikonen, Sanna Kannisto, Seppo Salminen, Heli Hiltunen, Miina Hujala, Jaakko Veijola, Pekka, Iisakki ja/and Teija Isorättyä, Nestori Syrjälä. a Pavel Klusák s Debatti / Debate: Antony Fredriksson, Leena Kuumola, Ari Tenhula ssaa Manifesti / Manifesto: Hannu Väisänen

142


Serious Introspection talk show: Nestori Syrjälä, Pekka ja/and Iisakki Isorättyä, Eero Yli-Vakkuri, John W. Fail, Teija Isorättyä

Jan Verwoert

Kuvat/photos: Veikko Somerpuro

143


Marie-Louise Ekman, kuva/photo: Roger Stenberg

144


Marie-Louise Ekmanin näyttely: Grafiikkaa ja tv-sarja Målarskolan Taiteilija Marie-Louise Ekman (s. 1944 Tukholmassa) on elokuva- ja teatteriohjaaja, joka on toiminut Kuninkaallisen taideakatemian ensimmäisenä naispuolisena professorina, ja Ruotsin Kansallisteatterin johtajana. Ekmanin ilmaisuvälineitä ovat olleet niin maalaus, esineet, elokuva, teatteri, televisiosarjat kuin grafiikkakin. IHME-festivaalin aikana 1.-3.4. Vanha Ylioppilastalolla oli nähtävillä tukholmalaisen Tensta Konsthallin tuottama sarja Marie-Louise Ekmanin grafiikkaa vuosilta 1971–2001 sekä saman tekijän 10-osainen tv-sarja Målarskolan vuodelta 1989. IHME esitteli tätä osaa Ekmanin tuotannosta ensimmäistä kertaa Suomessa. Hämmästyttävän monitaiteellisen uran itseoppineena taiteilijana tehnyt Ekman on läpi uransa työskennellyt grafiikan parissa. Banaaleissa arkipäivän kuvauksissa poliittiset, eroottiset ja taiteelliset tabut muuttuvat leikkisäksi “popnaivismiksi” kuten Ekmanin taidetta tutkinut Maria Lind kirjoittaa. Ekman oli ensimmäisiä ruotsalaisia taiteilijoita, joita kiinnosti populaarikulttuuri. Hän tutki sitä teoksissaan muun muassa nuoren naisen ja lapsen näkökulmasta. Tämä loi perustan hänen tunnistettavalle feministiselle lähestymistavalleen, jossa ihmisten väliset suhteet ovat keskeinen aihe. Tv-sarja Målarskolanin alkuteksteissä käsikirjoittaja-ohjaaja kuvaa sitä ”maalaukselliseksi sarjaksi alitajunnasta nykyajassa”. Katsojalla on mahdollisuus nähdä, mitä taidekoulussa tapahtuu, millaisia keskusteluja siellä käydään ja kuinka taideteokset syntyvät. Ekmanin itsensä mukaan hänen koko tuotantonsa on dokumentaarista, mutta Målarskolan on ekspressiivisyydessään myös puhdasta visuaalista iloittelua ja täynnä taidehistoriallisia viitteitä. Näyttelijäkaartiin kuuluvat mm. Örjan Ramberg, Johannes Brost, Tommy Körberg, Jonas Bergström ja Ingvar Hirdwall. Tunnusmusiikki on Benny Anderssonin.

145


Marie-Louise Ekman’s exhibition: Graphics and the Målarskolan TV Series The artist Marie-Louise Ekman (b. 1944, Stockholm) is a film director. She was the first woman professor at the Swedish Royal Institute of Art (1984–91) and is Director of the Royal Dramatic Theatre in Stockholm. Ekman’s media include painting, objects, film, theatre, television series and graphic art. During the IHME Festival, April 1–3, the Old Student House in Helsinki showed a series of Marie-Louise Ekman’s graphic works from 1971–2001 produced by Stockholm’s Tensta Konsthall, and also her 10-part TV series Målarskolan (The Painting School) from 1989. IHME is showing this part of Ekman’s production for the first time in Finland. A self-taught artist who has an astonishingly multi-disciplinary track-record, Ekman has also worked with graphic art throughout her career. In her banal, everyday depictions, political, erotic and artistic taboos are transformed into playful “pop naïvism”, as Maria Lind, who has studied Ekman’s art, writes. Ekman was one of the first Swedish artists to take an interest in popular culture. She studied it in her works, for instance, from a young woman’s and a child’s viewpoint. This created the foundations for her distinctive feminist approach, central themes being relationships and encounters between people. In the opening credits Ekman, the screenwriter and director of the series, describes her work as a “painterly series about the subconscious in our time”. The viewer gets to see what happens in an art school, what kinds of discussions take place there, and how artworks are created. Ekman says her whole oeuvre is documentary, but in its expressiveness The Painting School is also a pure visual delight filled with art-historical references. The cast includes Örjan Ramberg, Johannes Brost, Tommy Körberg, Jonas Bergström and Ingvar Hirdwall. The theme music is by Benny Andersson.

Marie-Louise Ekmanin grafiikan näyttely / Marie-Louise Ekman’s exhibition of graphics. Kuvat/photos: Veikko Somerpuro

146


147


148


Kuva/photo: Veikko Somerpuro

149


Videotaide IHME-päivien perjantai-illassa 1.4. koettiin kahden videotaideteoksen ensi­esitykset Suomessa.

Francis Alÿs: The Silence of Ani. Turkish/Armenian border, 2015. In collaboration with Antonio Fernández Ros, Julien Devaux, Félix Blume and the teens of Kars‬. Film still.

Francis Alÿs: The Silence of Ani 2015, 15 min Runollisessa The Silence of Ani -teoksessa nuoret herättävät rappeutuneen Anin kaupungin eloon imitoimalla lintujen laulua. The Silence of Ani on kuvattu Turkin ja Armenian rajaseudulla, ja se sai ensi-iltansa Istanbulin Biennaalissa syksyllä 2015. Francis Alÿs (s. 1959) asuu ja työskentelee Mexico Cityssä. Alÿsin taide keskittyy havaintoihin ja arkielämän tilanteisiin. Hänen monipuolinen tuotantonsa käsittää julkisia projekteja, installaatioita, videoita, maalauksia ja piirustuksia. Taiteilija itse on kuvannut työtään ”eräänlaiseksi diskurssiiviseksi argumentiksi, joka koostuu episodeista, metaforista tai vertauksista”.

150

In Francis Alÿs’s poetic The Silence of Ani teenagers imitate birdcalls and the ancient city of Ani comes back to life. The work was made on the Turkish/Armenian border, and was screened at the 14th Istanbul Biennial in autumn 2015. Francis Alÿs (b. 1959) lives and works in Mexico City. Alÿs’s art centres on observations of, and engagement with, everyday life. His multifaceted projects include public actions, installations, videos, paintings, and drawings; the artist himself has described his work as “a sort of discursive argument composed of episodes, metaphors, or parables.”


Video Art Two video artworks received their Finnish premieres at the IHME Days on April 1.

Film Still from 2084: A Science Fiction Show / Episode 2: The Fall of Artists’ Republic, 2014. Courtesy the artists, Pelin Tan and Anton Vidokle.

Pelin Tan & Anton Vidokle: 2084: A Science Fiction Show / The Fall of Artists’ Republic 2014, 18 min Pelin Tanin ja Anton Vidoklen tulevaisuuden kuvauksessa 2084: A Science Fiction Show Episode 2: The Fall of Artists’ Republic taide on menneisyyttä ja taiteilijat ovat muuttuneet eläimiksi, jotka pohdiskelevat suuria kysymyksiä. Teos on Montrealin Biennaalin tilaustyö. Pelin Tan (s. 1974) on Mardinissa, Turkissa asuva tutkija, joka on opiskellut sosiologiaa, nykytaidetta ja taidehistoriaa. Hän on työskennellyt arkkitehtuuriprojektin parissa pakolaisleireillä Turkin kaakkoisosassa. Tan tutkii myös taiteen ja työn tulevaisuutta Anton Vidoklen kanssa ja on osallistunut useisiin näyttelyihin. Taiteilija Anton Vidokle (s. 1965) asuu New Yorkissa ja Berliinissä. Hänen tuotantoaan on ollut esillä muun muassa 13. Documentassa, Venetsian Biennaalissa, Tate Modernissa sekä Berliinin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Vidokle on e-flux -lehden perustaja ja päätoimittaja.

In Pelin Tan and Anton Vidokle’s 2084: A Science Fiction Show Episode 2: The Fall of Artists’ Republic art is a thing of the past and artists continue in existence as animals who ponder major social issues. The work was originally commissioned and premiered by La Biennale de Montréal. Pelin Tan (b. 1974) is a researcher based in Mardin, Turkey, who has studied sociology, contemporary art and art history. She has carried out an architectural project in refugee camps in Southeast Turkey. Tan also investigates the future of art and work with Anton Vidokle, and has participated in numerous exhibitions. Anton Vidokle (b. 1965) is an artist based between New York and Berlin. His work has been exhibited internationally, at Documenta 13, the Venice Biennale, Tate Modern and the Berlinale International Film Festival. Vidokle is a co-founder and an editor of e-flux journal.

151


152


IHME 2016 lukuina IHME 2016 in numbers

153


IHME 2016 lukuina Taide tuntuu terminä etäiseltä, se on jotain sellaista kuin uskonto. Sitä mennään katsomaan hienoissa vaatteissa johonkin hienoon paikkaan. Siitä poikkeavat jutut, kuten Ratikkasoittajien kiertue, on tosi kannatettavia! IHME-nykytaidefestivaali 2016 rakentui taiteilija Kateřina Šedán IHME-teoksen, Ratikkasoittajien kiertueen teemojen ympärille. Festivaalin keskiössä olivat erityisesti seuraavat teemat: yhteisöt ja taide, taiteen ja opetuksen yhteydet suhteessa ilmiökeskeiseen oppimiseen sekä kysymys siitä, mitä taiteilijat tekevät taidetta luodessaan. Päätuotanto, Ratikkasoittajien kiertue toteutettiin yhdessä HSL Helsingin seudun liikenteen ja Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL:n kanssa. Paras ratikkamatka 20 vuoteen. Tämä saa kyllä funtsimaan… Eihän me ikinä puhuta kenenkään kanssa. Ratikassa kun on ne kolmen penkit, se vastapäätä oleva penkki jää aina tyhjäksi. Kukaan ei uskalla kohdata ketään. Toivon, että suunnittelisitte sellaisia IHME-festivaaleja, jotka lisäisivät julkiseen liikenteen esteettömyyttä ja hiljaisuutta eivätkä aiheuttaisi hälyä. IHME-teoksessa oli mukana yhteensä 32 muusikkoa, 20 yleisötyöntekijää ja esiintymisareenana kaikki Helsingin kymmenen raitiolinjaa. Teos tarjosi ratikkamatkustajille neljän päivän aikana 16.–19.3. noin 300 tuntia elävää musiikkia ja se tavoitti päivittäin noin 5000–6000 henkilöä, yhteensä 24 000 ratikkamatkustajaa! Festivaali on avoin kaikelle. Pop-taidetta ja feminismiä – hurja yhdistelmä! Vanhalla Ylioppilastalolla järjestettyihin IHME-päiviin osallistui viikonlopun aikana lähes 1500 henkilöä. Monipuoliseen ohjelmaan kuului puheenvuoroja, keskusteluja, taidenäyttely, videotaidetta, musiikkia ja työpajoja. Yleisön suosikeiksi nousivat Marie-Louise Ekmanin popnaivistinen grafiikan näyttely, kriitikko, taideteorian professori Jan Verwoertin luento taiteilijuudesta sekä kotimaisten taiteilijoiden puhekavalkadi IHME-maraton, jossa kuultiin heidän tuotantonsa syntyprosesseista. Oivalsin, että nykytaiteessa kyse voi olla enemmän yhdessä tekemisestä kuin lopputuloksesta. IHME-kouluun – festivaalin taidekasvatusprojekteihin ja oppilaitoksille suunnattuihin tapahtumiin – osallistui yli 800 nuorta, oppilasta ja opettajaa.

154


Tätä pitää nyt vähän miettiä ja sulatella... Taidealan ammattilaisten ja opiskelijoiden rinnalla festivaalilla on joka vuosi runsaasti uusia yleisöjä. Suurin osa heistä kokee IHME-teoksen tai osallistuu IHME-kouluun, mutta myös IHME-päivillä uudet kävijät muodostavat noin puolet yleisöstä. IHME on tehnyt selvityksiä yleisöstään toimintansa alusta lähtien keräämällä palautetta festivaalin aikana. Palaute on tärkeää tapahtuman sisältöjen, saavutettavuuden, järjestelyjen ja viestinnän kehittämiseksi ja se analysoidaan huolellisesti. Festivaali saa arvokasta tietoa kokijan näkökulmasta myös IHME-raadin kautta. Raati on kaikille avoin, ja siihen voi liittyä vapaasti. Kursivoidut kommentit ovat lainauksia kevään 2016 yleisöpalautteesta – IHME-teoksen yli 1100 palautteesta peräti 90 % oli positiivista. IHME-teoksen ja IHME-päivien tuotannossa oli mukana yli 100 ihmistä, lämpimät kiitokset yhteistyöstä työntekijöille ja kumppaneillemme!

Festivaali lukuina IHME 2016 Facts & Figures 1 taideteos / commissioned artwork 4 päivää / days 24 000 yleisössä / in the audience 561 koululaista IHME-teoksella /

pupils participating in the IHME Project

39 katusoittajaa / buskers 11 maasta / from 11 countries 40 soitinta / musical instruments

Festivaalitiimi - Festival Team Ennen festivaalia: 3 Before the Festival: a team of 3 Festivaaliaikana: 27 During the Festival: a team of 27

90 % palautteesta positiivista / of all feedback positive

10 ratikkalinjalla / on 10 tram routes 62 puhujavierasta / speakers

155


IHME 2016 in numbers The word ‘art’ can feel remote, it is something like religion. People go to look at it in fine clothes in a fine place. Anything that deviates from all this, such as Tram Buskers’ Tour, is really worth supporting! IHME Contemporary Art Festival 2016 was constructed around the themes of the artist Kateřina Šedá’s IHME Project, Tram Buskers’ Tour. At the heart of the Festival were the following themes: communities and art; the connections between art and education in relation to phenomenon-centred learning; and the question of what artists do when they make art. The main production, Tram Buskers’ Tour, was carried out together with Helsinki Regional Transport Authority, HSL, and Helsinki City Transport, HKL. The best tram ride in 20 years. This really makes you think… We actually never speak to anyone. On the trams with the sets of three seats, the bench opposite is always left empty. Nobody dares to face anyone. I wish you’d plan IHME Festivals that increase uninhibitedness and silence on public transport without causing a commotion. The IHME Project involved a total of 32 musicians, 20 audience workers and the performance arena was all of Helsinki’s tram routes. Over the four days March 16–19, the project offered tram passengers about 300 hours of live music and reached about 5000–6000 people each day, a total of 24,000 tram passengers! The Festival is open to everyone. Pop art and feminism – a thrilling combination! Over the weekend, almost 1500 people took part in the IHME Days at the Old Student House. The diverse programme included talks, discussions, an art exhibition, video art, music and workshops. The public’s favourites proved to be Marie-Louise Ekman’s pop-naivist print exhibition, the critic and Professor of Art and Theory Jan Verwoert’s lecture on artist agency and a cavalcade of Finnish artists – the IHME Marathon – who talked about the genesis of their production. I realized that contemporary art can be more about doing things together than the end result. More than 800 young people, school pupils and teachers took part in IHME School – the Festival’s art-education projects and events aimed at teaching institutions.

156


Festivaaliohjelman tekijöitä / Staff, speakers and collaborators of the festival programme. Kuva/photo: Veikko Somerpuro I have to think about this a bit and take it all in… Each year, alongside art professionals and students, the Festival involves lots of new audiences. The majority of them experience the IHME Project or take part in IHME School, but new visitors to the IHME Days also make up about half the audience. Ever since it began its work, the IHME Festival has been monitoring visitors by collecting audience feedback during the event. Feedback from the public is extremely important for the development of the Festival’s content, accessibility, arrangements and communications, and is analysed carefully. The Festival also gains valuable information, seen from the viewpoint of those who have experienced it, via the IHME Client Panel. The Panel is open to everyone and costs nothing to join. The comments in italics are quotations from the spring 2016 Festival – of the more than 1100 bits of feedback on the IHME Project a full 90% were positive. More than 100 people were involved in producing the IHME Project and the IHME days. A heartfelt thank you for your collaboration to all our workers and our partners!

157


158


Yhteistyökumppanit ja työntekijät Partners and Staff

159


IHME kiittää / IHME wishes to thank IHME-taiteilija/ IHME Project artist Kateřina Šedá Kateřina Šedán kiitokset / Kateřina Šedá wishes to thank Taiteilijan perhe / The artist’s family: David Ondra, Julie Klusáková, Edit Ondrová, Hana Šedá, Josef Šedý Silvie Marková, Smart Communica tion s.r.o Tšekin tasavallan kulttuurikeskukset / Czech Centres

Aalto-yliopiston kuvataidekasvatus ja Porolahden peruskoulu / Art Education at Aalto University and Porolahti Elementary School Pauliina Jokela, Inga Mustakallio, Noora Sandgren, Irina Schuvaloff, Laura Wiio-von Konow, Elina Ylhäisi, vastuuopettaja / teacher-in-charge Marja Rastas sekä kuvataideopettajat / and art teachers Minna Lindblad-Hatamo, Tarja Paatero Catering Richard McCormick CD-myynti / CD Sales Emu, Digelius Musiikki; Mari Alijoki, Kansallisgalleria Eventmore Lissu Kirves Festivaalin dokumentointi / Festival documentation Tuomas A. Laitinen, Anssi Pulkkinen, Veikko Somerpuro Graafinen suunnittelu / Graphic Design Timo Jaakola, Radim Peško, Kokoro & Moi Hallinto / Administration Lauri Paloheimo, FMA; Tuula Liiman; Kerttu Balk, Anneli Sirén, Sari Yli-Paavola, Tilitoimisto Avion Oy Helsingin kaupungin elinkeino-osasto, ­kaupunkimarkkinointi / City of Helsinki ­Economic Development, City Marketing Saila Machere, Eija Väliranta Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL / Helsinki City Transport Sanna Hagberg, Tero Hagberg, Osmo Lemetyinen, Elina Maunuksela, Petri Norrena HSL Helsingin seudun liikenne / Helsinki Region Transport 160

Mari Flink, Suvi Lahti, Lauri Räty Mirva Ilmoniemi Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus ja Mitä kuuluu+ / City of Helsinki Youth Department and Hear and There+ Ulla Laurio, Jonna Kalliomäki, Minna Kaljunen; Eero Yli-Vakkuri; Hassan Maikal Itäkeskuksen Kipinä ja Kallahden nuorisotalo; Finn Mamu -monikulttuurinen yhdistys ry Helsingin kaupungin opetusvirasto / City of Helsinki Education Department Elina Kesäniemi Helsingin kulttuurikeskus / City of Helsinki Cultural Office, Annantalo Tiina Susiluoto, Jaana Kokkonen, Eeva Mussaari, Piia Rossi IHME-tehtävät / IHME Tasks Päivi Venäläinen; konsultointi: Anita Karppi, Pasi Kirkkopelto IHME-teoksen dokumentointi / IHME Project Documentation Natálie Balcarová, Renata Brudňáková, Ladislav Cmíral, Jan David, Kate Filipová, Aneta Kohoutová, Kateřina Šedá IHME teos: muusikot / IHME Project: Musicians Antti Tolvi, Bence Boka, Chano, DVA, EntreCuerdas, The Entropies, Hermanni Turkki, Hester & Holly Rose, Kaikuluotain, Kiiora, Mario Parizek, PAM, Sagolik, SAffrAn, The Space Lady, Stephen Paul Taylor, Steve Aruni and The Funky Monkeys, Sybren Renema, TBeeGirls, Whale On Prokop Holoubek, Adam Kvasníka, Nuno/­ Sidewalk Bookings, Daniel Sanz Rodriquez, Eric Schneider, Robert Stephenson


IHME-teoksen taustatyö / IHME Project Research David Ondra, Pavel Klusák, Zuzana Přikrylová

Anna Sohlman, Hinden/Länna-Ateljéerna AB Max Branders, Anette Pyykölä, Beweship Oy; Nadine Schweiger, Lars Bohman Gallery

Dasha Birjukova, Nato Thompson, Sally Szwed, Creative Time; Taťjana Langášková, Milan Lyčka, Czech Centre Prague; Monika Štěpánová, Czech Centre Berlin; Zuzana Pištěková, Tereza Porybná, Czech Centre London; Stanislav Škoda, Czech Centre Madrid, Tommi Grönlund, Laura Heikkinen, Taneli Kainulainen, Timo Kaukolampi, Tuure Kilpeläinen, Dana Knapiková, Aneta Kohoutová, Teemu Kupiainen, Blanka Lemmetyinen, Sonya Lindfors, Kaisa Mikkelä, Otto-Ville Mikkelä, Libusa Philippovna, Trude Schjelderup Iversen, KORO; Martina Simova, Sofie Sticzayová, Stefan Winter, Winter & Winter, Klaus ja Seija Järvinen; Riitta Parviainen, Lahden Musiikkiopisto; Jussi Saksa, Pop & Jazz Konservatorio; Jussi Sorjanen

Painotyö / Printing Indrek Pajuste, Joon OÜ; Arvo Kanamäe, K-Print; Katja Aminoff, Pekan Offset

IHME-raati / IHME Panel Hannu Bagge, Rauno Endén, Marketta Eräsaari, Pirjo Ingerö, Timo Jokitalo, Anita Karppi, Taava Koskinen, Helena Liljeberg, Anu Miettinen, Marja Miettinen, Kaija Pönni-Susiluoto, Tomas De Rita, Leena Reinilä, Kerstin Österlund

Taiteen edistämiskeskus, Lounais-Suomen toimipiste / Arts Promotion Centre Finland, Regional Office of Southwest Finland Suvi Solkio, Henri Terho

Info- ja näyttelytila Laituri Reetta Heiskanen Koneen Säätiö / Kone Foundation Anna Talasniemi, Laura Sahamies Kuvataideopettajat ry / Visual Arts Teachers Association Erja Väyrynen Lakiasiat / Legal issues Tuula Hämäläinen, Jari Muikku, Marja Ramm-Schmidt Majoitus / Accommodation: Kalle Ström, Hotel Scandic Marski; Marko Muukkonen, Omena Hotels Marie-Louise Ekmanin näyttely / Marie-Louise Ekman’s exhibition Ulrika Flink, Maria Lind, Tensta Konsthall Markku Havimo, Samppa Törmälehto, Taidetuotanto Havimo

Pro AV Art Oy Jorma Saarikko, Eric Brun, Ilkka Leinonen, ­Magnus Stenberg Saaren kartanon taiteilija- ja tutkija­residenssi / The Saari Residence for Artists and R ­ esearchers Hanna Nurminen, Pia Bartsch, Silja Pasila, Iiris Lahti Suomen Lontoon instituutti / Finnish Institute in London Pauliina Ståhlberg, Tiiu Särkijärvi

Teosto Piia Hietanen, Ulla Herpman, Saija-Leena Tiainen Tulkkaus / Interpretation Sirpa Seppälä Vanha Ylioppilastalo / Old Student House Mika Hirvonen, Nina Oranne, Jouni Sailio Vakuutukset / Insurances Ari Hottinen, Fennia; Laura Lehtinen, Pohjola Vakuutus Oy Videotaide / Video Art Francis Alÿs, Raul Ortega; Pelin Tan, Anton Vidokle, Rivers Plasketes Viron nykytaiteen keskus / Center for Contemporary Art Estonia Maria Arusoo, Rebeka Põldsam, Kaarin Kivirähk WHS Teatteri Union Nina Haukkovaara, Anne Jämsä, Ville Walo

161


Henkilökunta / Staff Toiminnanjohtaja / Executive Director Paula Toppila Tiedottaja-assistentti / Communications Officer-Assistant Suvi Korhonen Kulttuurituottaja / Cultural Producer Katja Koskela Koordinaattori, IHME-teos / Coordinator, IHME Project Nikke Kaartinen IHME-teoksen työntekijät / IHME Project Audience Workers Jaana Eskola Riia Lehtonen Tuuli Rouhiainen Salla Fornaro Leena Leppänen Oskari Ruuska Tiina Humaloja Rosaliina Munnukka Essi Ruuskanen Tero Hytönen Aliisa Piirla Elina Ylhäisi Hanna Häyhä Mariliis Rebane Taru Ylinen-Luopa Minna Jauho Laura Reunanen Mari Larkovirta Eleonoora Rinnekangas Asiakaspalvelu Vanhalla Ylioppilastalolla / Client Service at the Old Student House Hanna Häyhä Mari Larkovirta Henna Korpela Oskari Ruuska

Ella Tahkolahti Satu Tikka

Laura Boxberg (livetwiittaus, Instagram)

Yhteistyössä / In co-operation with Pääyhteistyökumppanit / Main partners Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL / Helsinki City Transport HSL Helsingin seudun liikenne / Helsinki Region Transport Koneen Säätiö / Kone Foundation IHME-teos / IHME Project Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutti / Finnish Cultural Institute in New York Suomen Lontoon instituutti / Finnish Institute in London Tšekin tasavallan kulttuurikeskukset / Czech Centres IHME-koulu / IHME School Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma / Master’s degree programme in Art Education at Aalto University Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus / City of Helsinki Youth Department Helsingin kaupungin opetusvirasto / City of Helsinki Education Department Helsingin kulttuurikeskus / City of Helsinki Cultural Office Puheohjelma / Talks programme Pro AV Art Oy Saaren kartanon taiteilija- ja tutkijaresidenssi Taiteen edistämiskeskus, Lounais-Suomen toimipiste Yhteisötaiteen triennaali VASTAAN+OTTO

162


IHME-julkaisut / IHME publications

2013

Anthony Gormley

Savi ja kollektiivinen keho Clay and the Collective Body

Pro Arte Foundation Finland seeks to promote art as a resource for democratic society, and as an important part of human life and everyday existence. The Foundation’s aim is to enhance the status and visibility of visual art, to improve the relationship between visual art and the public, and to make it more accessible. The Foundation’s work is international in scope and directed at anyone interested in culture. The Foundation produces the annual IHME Contemporary Art Festival, consisting of a commissioned work of art in a public space, as well as lectures, discussions, films and workshops. This publication documents the IHME Contemporary Art Festival 2014. It covers True Finn, the IHME Project by Yael Bartana, the conversation between Bartana and Director of Tensta Konsthall, curator Maria Lind, the Festival’s art-education projects, and the programme of the IHME Days.

Superflex: Eläköön nykyaika / Modern Times Forever

IHME-nykytaidefestivaali IHME Contemporary Art Festival

2014

2011

IHME-nykytaidefestivaali IHME Contemporary Art Festival 2015

2015

IHME-nykytaidefestivaali / IHME Contemporary Art Festival Taidesäätiö Pro Arte / Pro Arte Foundation Finland Kalevankatu 4, 2. krs / 2nd floor 00100 Helsinki

This book is a special edition of a digital publication, print run 200 copies. The digital publication can be downloaded at: www.ihmeproductions.fi

2014

2013

IHME-nykytaidefestivaali / IHME Contemporary Art Festival Taidesäätiö Pro Arte / Pro Arte Foundation Finland Kalevankatu 4, 2. krs / 2nd floor 00100 Helsinki

Taidesäätiö Pro Arte haluaa edistää taidetta demokraattisessa yhteiskunnassa, tärkeänä osana ihmisten elämää ja arkea. Säätiön tarkoituksena on edistää kuvataiteen asemaa ja näkyvyyttä sekä kehittää sen yleisösuhdetta ja saavutettavuutta. Säätiön toiminta on kansainvälistä ja suunnattu kaikille kulttuurista kiinnostuneille. Säätiö tuottaa vuosittaisen IHME-nykytaidefestivaalin, johon sisältyy valitun taiteilijan teos julkisessa tilassa, keskustelua, elokuvia ja työpajoja teokseen liittyen. Tämä julkaisu esittelee IHME-nykytaidefestivaalin 2014. Mukana ovat Yael Bartanan True Finn – Tosi suomalainen -teoksen dokumentointi, Bartanan ja kuraattori, Tensta Konsthallin johtaja Maria Lindin välinen keskustelu, festivaalin taidekasvatushankkeet sekä IHME-päivien ohjelmisto.

Tämä kirja on digitaalisen julkaisun erikoispainos, erä 200 kpl. Digitaalinen julkaisu ladattavissa kotisivuiltamme: www.ihmeproductions.fi

IHME-nykytaidefestivaali / IHME Contemporary Art Festival

Pro Arte Art Foundation Finland seeks to promote art as a resource for democratic society, and as an important part of human life and everyday existence. The Foundation´s aim is to enhance the status and visibility of visual art, to improve the relationship between visual art and the public, and to make it more accessible. The Foundation´s work is international in scope and directed at anyone interested in culture. The Foundation produces the annual IHME Contemporary Art Festival, consisting of a commissioned work of art in a public space, as well as lectures, discussions, films and workshops. This publication documents the IHME Contemporary Art Festival 2013. Documentation of Signals the IHME Project by Miroslaw Balka and the conversation he had with curator Juan Vicente Aliaga at the IHME Days.

IHME-nykytaidefestivaali IHME Contemporary Art Festival

IHME is an annual event dedicated to contemporary art. A key element of IHME is the commissioning of a work from an international artist to be carried out in public space. IHME’s aim is to enhance the visibility of visual art and to improve the relationship between visual art and the public. This publication documents the IHME Contemporary Art Festival in 2011. It focuses on film and sculpture called Modern Times Forever (Stora Enso Building, Helsinki) by the Superflex group shown in Helsinki Market Square and the conversation between Superflex and curator and Director of Situations Claire Doherty.

Susan Philipsz: Kun päivä laskee / When Day Closes

IHME-nykytaidefestivaali / IHME Contemporary Art Festival

2012

Taidesäätiö Pro Arte haluaa edistää taidetta demokraattisessa yhteiskunnassa, tärkeänä osana ihmisten elämää ja arkea. Säätiön tarkoituksena on edistää kuvataiteen asemaa ja näkyvyyttä sekä kehittää sen yleisösuhdetta ja saavutettavuutta. Säätiön toiminta on kansainvälistä ja suunnattu kaikille kulttuurista kiinnostuneille. Säätiö tuottaa vuosittaisen IHME-nykytaidefestivaalin, johon sisältyy valitun taiteilijan teos julkisessa tilassa, keskustelua, elokuvia ja työpajoja teokseen liittyen. Tämä julkaisu dokumentoi IHME-nykytaidefestivaalin 2013. Mukana mm. Miroslaw Balkan Signaalit-teoksen dokumentointi sekä taiteilijan IHME-päivillä käymä keskustelu kuraattori Juan Vicente Aliagan kanssa.

Antony Gormley: Savi ja kollektiivinen keho / Clay and the Collective Body

IHME-nykytaidefestivaali / IHME Contemporary Art Festival

IHME-nykytaidefestivaali IHME Contemporary Art Festival

This book is a special edition of a digital publication, print run 200 copies. The digital publication can be downloaded at www.ihmeproductions.fi

2010

IHME-nykytaidefestivaali on vuosittainen tapahtuma, jonka ytimessä on kansainvälisen taiteilijan toteuttama IHME-teos julkisessa tilassa. IHMEen tarkoituksena on edistää kuvataiteen näkyvyyttä ja yleisösuhdetta sekä lisätä keskustelua nykytaiteesta. Tämä julkaisu dokumentoi IHME-festivaalin vuodelta 2011. Julkaisun keskiössä ovat taiteilijaryhmä Superflexin elokuva ja veistos Eläköön nykyaika (Stora Enson talo, Helsinki) Helsingin Kauppatorilla sekä Superflexin ja kuraattori, Situationsin johtaja Claire Dohertyn välinen keskustelu.

IHME-nykytaidefestivaali IHME Contemporary Art Festival

2011

Film and video works: Anri Sala, Jeremy Deller, Lauri Astala & Elina ja/ and Hanna Brotherus, Deimantas Narkevičius, Francis Alÿs, Matthew Barney

Tämä kirja on digitaalisen julkaisun erikoispainos, erä 200 kpl. Digitaalinen julkaisu on ladattavissa kotisivuiltamme www.ihmeproductions.fi

2010

2009

This book is a special edition of a digital publication, print run 200 copies. The digital publication can be downloaded at www.ihmeproductions.fi

IHME is an annual event dedicated to contemporary art. As an essential part of IHME, a work is commissioned from an international artist to be carried out in public space. IHME’s aim is to enhance the visibility of visual art and to improve the relationship between visual art and the public. This publication documents the IHME Contemporary Art Festival in 2010. The highlights of the festival were Susan Philipsz’ sound installation When Day Closes at the Helsinki Railway Station and the conversation between the artist and curator Carolyn Christov-Bakargiev.

IHME-nykytaidefestivaali IHME Contemporary Art Festival

IHME-nykytaidefestivaali / IHME Contemporary Art Festival

Tämä kirja on digitaalisen julkaisun erikoispainos, erä 200 kpl. Digitaalinen julkaisu on ladattavissa kotisivuiltamme www.ihmeproductions.fi

2009

IHME-nykytaidefestivaali on vuosittainen tapahtuma, jonka ytimessä on kansainvälisen taiteilijan toteuttama IHME-teos julkisessa tilassa. IHMEen tarkoituksena on edistää kuvataiteen näkyvyyttä ja yleisösuhdetta sekä lisätä keskustelua nykytaiteesta. Tämä julkaisu dokumentoi IHME-festivaalin vuodelta 2010. Sen kohokohtia olivat Susan Philipszin ääni-installaatio Kun päivä laskee Helsingin rautatieasemalla sekä taiteilijan ja kuraattori Carolyn Christov-Bakargievin välinen keskustelu.

IHME-nykytaidefestivaali / IHME Contemporary Art Festival

IHME is an annual event dedicated to contemporary art. As an essential part of IHME, a work is commissioned from an international artist to be carried out in public space. IHME’s aim is to enhance the visibility of visual art and to improve the relationship between visual art and the public. This publication documents the first IHME Contemporary Art Festival in 2009. The highlights of the festival were Antony Gormley’s participatory work and the conversation between the artist and art historian Paulo Herkenhoff.

IHME-nykytaidefestivaali / IHME Contemporary Art Festival

IHME-nykytaidefestivaali on vuosittainen tapahtuma, jonka ytimessä on kansainvälisen taiteilijan toteuttama IHME-teos julkisessa tilassa. IHMEen tarkoituksena on edistää kuvataiteen näkyvyyttä ja yleisösuhdetta sekä lisätä keskustelua nykytaiteesta. Tämä julkaisu dokumentoi ensimmäisen IHME-festivaalin vuodelta 2009. Sen kohokohtia olivat Antony Gormleyn suunnittelema osallistava teos sekä taiteilijan ja taidehistorioitsija Paulo Herkenhoffin välinen keskustelu.

IHME-nykytaidefestivaali IHME Contemporary Art Festival

www.ihmefestival.fi info@ihmefestival.fi

www.ihmefestival.fi info@ihmefestival.fi

Tämä kirja on digitaalisen julkaisun erikoispainos, erä 300 kpl. Digitaalinen julkaisu on ladattavissa kotisivuiltamme: www.ihmefestival.fi

Tämä kirja on digitaalisen julkaisun erikoispainos, erä 300 kpl. Digitaalinen julkaisu ladattavissa kotisivuiltamme: www.ihmefestival.fi

This book is a special edition of a digital publication, print run 300 copies. The digital publication can be downloaded at: www.ihmefestival.fi

This book is a special edition of a digital publication, print run 300 copies. The digital publication can be downloaded at: www.ihmefestival.fi

Christian Boltanski: Sydänarkisto / The Heart Archive

Miroslaw Balka: Signaalit / Signals

Yael Bartana: True Finn / Tosi suomalainen

Jeremy Deller: Saa koskea / Do Touch

Nämä julkaisut ovat ladattavissa kotisivuiltamme www.ihmefestival.fi > Historia / History These publications can be downloaded at

163


Tämä julkaisu dokumentoi IHME-nykytaidefestivaalin 2016. Mukana ovat taiteilija Kateřina Šedán Ratikkasoittajien kiertue -teos, keskustelu Šedán, Renaissance Societyn kuraattori Hamza Walkerin ja IHMEen toiminnanjohtajan Paula Toppilan välillä, IHME-koulun esittely sekä festivaalin koko monipuolinen ohjelma. Taidesäätiö Pro Arte tuottaa vuosittaisen IHME-nykytaidefestivaalin, johon sisältyy kutsutun taiteilijan tilausteos julkisessa tilassa sekä keskusteluja, elokuvia, musiikkia ja taidekasvatushankkeita IHME-teoksen teemoihin liittyen. Säätiö haluaa edistää taidetta demokraattisessa yhteiskunnassa, tärkeänä osana ihmisten elämää ja arkea. Säätiön tarkoituksena on edistää kuvataiteen asemaa ja näkyvyyttä sekä kehittää sen yleisösuhdetta ja saavutettavuutta. Toiminta on kansainvälistä ja suunnattu kaikille nykytaiteesta kiinnostuneille.

This publication documents the IHME Contemporary Art Festival 2016. It takes in Tram Buskers’ Tour – the IHME Project by artist Kateřina Šedá; the conversation between Šedá, Renaissance Society Curator Hamza Walker and Executive Director of IHME, Paula Toppila; an introduction to IHME School; and the Festival’s wide-ranging programme of other events. Pro Arte Foundation Finland produces the annual IHME Contemporary Art Festival, which consists of a commissioned artwork in public space, as well as discussions, films, music and art-education projects related to the themes of the year’s IHME Project. The Foundation seeks to promote art as a resource for democratic society, and as an important part of human life and everyday existence. The Foundation’s aim is to enhance the status and visibility of visual art, to improve the relationship between visual art and the public, and to make it more accessible. The Foundation’s work is international in scope and is directed at anyone interested in contemporary art.

IHME somessa / IHME on social media: #IHME 2016 #IHMEratikassa

IHME Contemporary Art Festival www.ihmefestival.fi

Joidenkin penkkien sijoittelu raitiovaunuissa ihmetytti Kateřina Šedáa ja lomittaisista penkeistä muodostuikin taiteilijalle Helsingin julkisen tilan symboli. / Kateřina Šedá was surprised by the arrangement of some seats in trams. To her, this arrangement became a symbol of the public space in Helsinki. Kuva/photo: Veikko Somerpuro


165

Profile for IHME Contemporary Art Festival

IHME 2016: Kateřina Šedá – Tram Buskers’ Tour  

This online book documents the IHME Contemporary Art Festival 2016 in Helsinki, Finland. It takes in Tram Buskers’ Tour – the IHME Project b...

IHME 2016: Kateřina Šedá – Tram Buskers’ Tour  

This online book documents the IHME Contemporary Art Festival 2016 in Helsinki, Finland. It takes in Tram Buskers’ Tour – the IHME Project b...

Advertisement