ICEJ:N TYÖ
APUA OIKEAAN AIKAAN ETIOPIAN JUUTALAISILLE OPISKELIJOILLE LAURINA DRIESSE ICEJ:N TYÖNTEKIJÄ Kun verkko-opiskelusta tuli tänä vuonna yhtäkkiä todellisuutta, monet israelilaiset opiskelijat olivat vaikeuksissa, koska he eivät omistaneet tietokonetta. Heprealaisessa yliopistossa toimiva englannin kielen opettaja Devorah huomasi hyvin nopeasti, että useat hänen oppilaistaan eivät voineet osallistua etäopintoihin, koska heillä ei ollut tietokonetta kotonaan. Tämä yksivuotinen opinto-ohjelma valmistaa opiskelijoita yliopisto-opintoja varten. Monet opiskelijoista ovat Etiopian juutalaisia maahanmuuttajia, joille ohjelma avaa uusia mahdollisuuksia. Suorittamalla tutkinnon onnistuneesti he toivovat saavansa ammatin, jonka avulla he voivat elättää itsensä ja perheensä. Ilman tietokonetta se on kuitenkin hyvin haastavaa.
Devorah muisti, että hän oli yli vuosikymmen sitten tehnyt yhteistyötä ICEJ:n kanssa, joten hän otti jälleen yhteyttä kristilliseen suurlähetystöön. Sosiaalisen avustustyön osastomme vastasi hänen pyyntönsä ja hankki tietokoneet hänen kolmelle oppilaalleen – Edenille, Meitalille ja Rachelille. Unelmia kohti tietokoneiden avulla Sosiaalisen avustustyön osaston johtaja Nicole Yoder tapasi hiljattain nämä kolme opiskelijaa ja he kertoivat hänelle unelmistaan ja perhetaustoistaan. Nicolella oli myös mahdollisuus kertoa heille, miksi kristityt rakastavat ja tukevat Israelia ja juutalaista kansaa. Eden on aina tiennyt, että hänen tulevaisuutensa on lääketieteessä. Vaikka hänen edessään onkin pitkä tie ennen kuin hän valmistuu hammaslääkäriksi, hän ei ole huolissaan. Hän on syntynyt Etiopiassa, mutta hänen perheensä muutti Israeliin, kun hän oli 2-vuotias. Nicole ilahtui kovasti, kun hän kuuli, että Edenin isoäiti oli tehnyt alijan Israeliin viime vuonna ja tajunnut, että lento oli ICEJ:n kustantama. Eden tapasi isoäitinsä tuolloin en-
ICEJ:n työntekijä Nicole Yoder (oik.) tapasi Edenin, Meitalin ja Rachelin, jotka kertoivat hänelle omista unelmistaan ja tulevaisuuden suunnitelmistaan.
simmäistä kertaa elämässään. Eden oli kiitollinen tuosta hetkestä ja tietokoneesta, jonka hän sai. ”Kiitos paljon. Tämä on minulle hyvin merkittävä lahja, koska sillä on suuri merkitys minun opiskelujeni kannalta.” 19-vuotias Meital on puolestaan syntynyt Israelissa ja hän on kymmenlapsisen perheen viides lapsi. Hän ottaa askeleen kerrallaan ja miettii vielä, lähtisikö opiskelemaan koneenrakennusta vai kemiantekniikkaa. Opinnot tulevat olemaan osa hänen armeijakoulutustaan. Sen jälkeen hän aikoo palvella kuusi vuotta Israelin puolustusvoimissa, missä hän tulee samalla saamaan käytännön kokemusta. Tämän pitäisi auttaa häntä myöhemmin löytämään hyvän työn. Sairaanhoitajaksi opiskelevalla Rachelilla oli hiljattain mahdollisuus saada käytännön työkokemusta psykiatrisessa sairaalassa. Tämä kokemus vahvisti hänen päätöstään opiskella sairaanhoitajaksi. Hän myös ymmärsi, kuinka tärkeää on kuunnella ihmisiä ja tukea heitä. Hänen perheensä teki alijan Etiopiasta vuonna 1998, mutta hänen enonsa ja hänen per-
”Tämä on minulle hyvin merkittävä lahja, koska sillä on suuri merkitys minun opiskelujeni kannalta.” heensä odottavat edelleen pääsyä Israeliin. On hyvin mahdollista, että myös he saapuvat ICEJ:n kustantamalla lennolla. ”Oli suuri ilo tavata nämä omistautuneet oppilaat, kuulla heidän unelmiaan ja olla osallisena auttamassa heitä toteuttamaan noita unelmia”, Nicole sanoi jälkeenpäin. ”Oikea-aikaisella ja oikeanlaisella avulla voi olla suuri merkitys.” Uudet maahanmuuttajat, vähemmistöryhmät, nuoret, iäkkäät ja monet muut tarvitsevat apuamme, jotta voimme voittaa koronakriisin laajalle ulottuneet vaikutukset. Sinun antelias lahjasi auttaa meitä auttamaan israelilaisia rakentamaan valoisampaa tulevaisuutta. Lahjoittamalla sosiaaliseen avustustyöhön teet siitä mahdollista. Kiitos lahjastasi!
LAHJOITA SOSIAALISEEN AVUSTUSTYÖHÖN. VIITE: 9800 02047, TILINUMERO: FI29 5092 0920 2944 34
17 | SANA JERUSALEMISTA